Abu Garcia – kalastusvälineet maailman huipulta
Abu Garcia on legendaarinen ruotsalainen virkistyskalastusvälinevalmistaja. Abu Garcia on tullut tunnetuksi aikaansa edellä olevista keloistaan. Abu Garcian tunnetuimpia keloja ovat Abu Garcia Ambassadeur ja Abu Garcia Cardinal. Varsin monelle aloittelevalle kalastajalle on tullut tutuksi myös valmistajan tunnetuin umpikelamalli Abumatic. Nykypäivänä tämän ruotsalaisen valmistajan tuotevalikoimasta löytyy sopivat kalastusvälineet kaikentasoisille ja kaikenikäisille kalastajille.Abu Garcia – ruotsalaista ammattitaitoa
Abu Garcia on perinteinen kalastusvälinevalmistaja, joka kulkee kuitenkin aikaansa edellä. Yhtiön tarina lähtee liikkeelle Mörruminjoen varrelta Svängstästa vuodelta 1921, jolloin Carl August Borgström perusti AB Urfabriken -yhtiön. Yhtiö valmisti tuolloin taskukelloja, taksimittareita ja puhelinajastimia. Toinen maailmansota aiheutti kuitenkin merkittävää laskua taksimittareiden kysyntään ja yhtiö lähti rohkeasti suuntaamaan osaamistaan ja taitoaan laadukkaiden kalastuskelojen suunnitteluun ja valmistamiseen.
Näin vuonna 1941 ensimmäinen kalastuskela ABU Record julkistettiin. Vuonna 1952 maailmankuulu Ambassadeur -kela esitellään. Vuonna 1956 esitellään vastaavasti legendaarinen ABUmatic -umpikela. Vuonna 1984 kalastusvälinevalmistajan nimi muuttuu Abu Garciaksi, kun yhdysvaltalainen jakeluyhtiö Garcia yhdistyy ABU:n kanssa.
Tätä nykyä yhtiö on osa Pure Fishing -yhtymää, johon Abu Garcian lisäksi kuuluvat Berkley, Fenwick, Stren, Mitchell, Johnson, Spider ja 7Strand.
Abu Garcia – kalastusvälineet kaikentasoisille kalastajille
Abu Garcia valmistaa laadukkaat kalastusvälineet kaikentasoisille kalastajille. Junioreille löytyy erinomaiset kalastussarjat, joissa siimat on valmiiksi kelattuna ja umpikela mahdollistaa heittämisen alkeiden opettelun varsin helposti ja vaivattomasti.
Valmiit avokelasetit sisältävät sekä vavan että kelan. Kevyet ja modernit setit tarjoavat aloittelevalle kalastajalle laatua koko rahan edestä! Tunnokas vapa ja sulavasti toimiva kela varmatoimisella jarrulla tuovat mainiota käytettävyyttä kalastukseen.
Hieman kokeneemmalle kalastajalle löytyy Abu Garcian valikoimasta legendaarisen Abumatic -umpikelan nykyaikaistettu versio. Tämä fantastinen klassikko on helppokäyttöinen ja tehokkaampi kuin uskotkaan. Abu Garcian tuotevalikoimasta löytyy myös muiden laadukkaiden klassikoiden nykyaikaistetut versiot, kuten korkeatasoiset Abu Garcia hyrräkelat ja -avokelat kokeneemmille kalastajille.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät laadukkaat Abu Garcia -kalastusvälineet aloittelijoille ja ammattilaisille! Valikoima tarjoaa laadukkaat Abu Garcia vavat, kelat, uistimet ja muut kalastustarvikkeet maailman huipulta! Valitse tarpeeseesi sopiva vapa, kela ja sopivat uistimet ja tilaa kätevästi kotiisi toimitettuna!
Abu Garcia – kalastusvälineet maailman huipulta
Abu Garcia on legendaarinen ruotsalainen virkistyskalastusvälinevalmistaja. Abu Garcia on tullut tunnetuksi aikaansa edellä olevista keloistaan. Abu Garcian tunnetuimpia keloja ovat Abu Garcia Ambassadeur ja Abu Garcia Cardinal. Varsin monelle aloittelevalle kalastajalle on tullut tutuksi myös valmistajan tunnetuin umpikelamalli Abumatic. Nykypäivänä tämän ruotsalaisen valmistajan tuotevalikoimasta löytyy sopivat kalastusvälineet kaikentasoisille ja kaikenikäisille kalastajille.Abu Garcia – ruotsalaista ammattitaitoa
Abu Garcia on perinteinen kalastusvälinevalmistaja, joka kulkee kuitenkin aikaansa edellä. Yhtiön tarina lähtee liikkeelle Mörruminjoen varrelta Svängstästa vuodelta 1921, jolloin Carl August Borgström perusti AB Urfabriken -yhtiön. Yhtiö valmisti tuolloin taskukelloja, taksimittareita ja puhelinajastimia. Toinen maailmansota aiheutti kuitenkin merkittävää laskua taksimittareiden kysyntään ja yhtiö lähti rohkeasti suuntaamaan osaamistaan ja taitoaan laadukkaiden kalastuskelojen suunnitteluun ja valmistamiseen.
Näin vuonna 1941 ensimmäinen kalastuskela ABU Record julkistettiin. Vuonna 1952 maailmankuulu Ambassadeur -kela esitellään. Vuonna 1956 esitellään vastaavasti legendaarinen ABUmatic -umpikela. Vuonna 1984 kalastusvälinevalmistajan nimi muuttuu Abu Garciaksi, kun yhdysvaltalainen jakeluyhtiö Garcia yhdistyy ABU:n kanssa.
Tätä nykyä yhtiö on osa Pure Fishing -yhtymää, johon Abu Garcian lisäksi kuuluvat Berkley, Fenwick, Stren, Mitchell, Johnson, Spider ja 7Strand.
Abu Garcia – kalastusvälineet kaikentasoisille kalastajille
Abu Garcia valmistaa laadukkaat kalastusvälineet kaikentasoisille kalastajille. Junioreille löytyy erinomaiset kalastussarjat, joissa siimat on valmiiksi kelattuna ja umpikela mahdollistaa heittämisen alkeiden opettelun varsin helposti ja vaivattomasti.
Valmiit avokelasetit sisältävät sekä vavan että kelan. Kevyet ja modernit setit tarjoavat aloittelevalle kalastajalle laatua koko rahan edestä! Tunnokas vapa ja sulavasti toimiva kela varmatoimisella jarrulla tuovat mainiota käytettävyyttä kalastukseen.
Hieman kokeneemmalle kalastajalle löytyy Abu Garcian valikoimasta legendaarisen Abumatic -umpikelan nykyaikaistettu versio. Tämä fantastinen klassikko on helppokäyttöinen ja tehokkaampi kuin uskotkaan. Abu Garcian tuotevalikoimasta löytyy myös muiden laadukkaiden klassikoiden nykyaikaistetut versiot, kuten korkeatasoiset Abu Garcia hyrräkelat ja -avokelat kokeneemmille kalastajille.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät laadukkaat Abu Garcia -kalastusvälineet aloittelijoille ja ammattilaisille! Valikoima tarjoaa laadukkaat Abu Garcia vavat, kelat, uistimet ja muut kalastustarvikkeet maailman huipulta! Valitse tarpeeseesi sopiva vapa, kela ja sopivat uistimet ja tilaa kätevästi kotiisi toimitettuna!
-
[ { "catentry_id" : "72646001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "72636501", "partNumber" : "101397494", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"1" , "Koko/malli_|_7000i LC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282922501/abu-ambassadeur-7000i-salmon-special-line-counter-hyrrakela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282922501/abu-ambassadeur-7000i-salmon-special-line-counter-hyrrakela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282922501/abu-ambassadeur-7000i-salmon-special-line-counter-hyrrakela.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282922501/abu-ambassadeur-7000i-salmon-special-line-counter-hyrrakela.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282922501/abu-ambassadeur-7000i-salmon-special-line-counter-hyrrakela.jpg" } } ]
Abu Ambassadeur 7000i Salmon Special Line Counter hyrräkela
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "863720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863538501", "partNumber" : "102800640", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146709/abu-garcia-floor-rod-rack-vapateline.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146709/abu-garcia-floor-rod-rack-vapateline.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146709/abu-garcia-floor-rod-rack-vapateline.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146709/abu-garcia-floor-rod-rack-vapateline.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146709/abu-garcia-floor-rod-rack-vapatelin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146709/abu-garcia-floor-rod-rack-vapateline.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146709/abu-garcia-floor-rod-rack-vapatelin.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "774330501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "774296001", "partNumber" : "102521938", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko/malli_|_5600":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "774331001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "774296001", "partNumber" : "102522038", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"1" , "Koko/malli_|_5600":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Abu Garcia Ambassadeur Beast 5600/5601HD hyrräkela
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:329,00 €-379,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "864399501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "864341501", "partNumber" : "102800488", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2000":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282147409/abu-garcia-zenon-avokela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282147409/abu-garcia-zenon-avokela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282147409/abu-garcia-zenon-avokela.jpg" }, { "catentry_id" : "864407501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864341501", "partNumber" : "102800664", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_1000":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282147409/abu-garcia-zenon-avokela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282147409/abu-garcia-zenon-avokela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282147409/abu-garcia-zenon-avokela.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282147409/abu-garcia-zenon-avokela.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282147409/abu-garcia-zenon-avokela.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "876018001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "875829001", "partNumber" : "102800692", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Malli_|_762ML 5-21g":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282081529/abu-garcia-zenon-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282081529/abu-garcia-zenon-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282081529/abu-garcia-zenon-avokelavapa.jpg" }, { "catentry_id" : "876018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "875829001", "partNumber" : "102800694", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Malli_|_692L 3-14g":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282081529/abu-garcia-zenon-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282081529/abu-garcia-zenon-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282081529/abu-garcia-zenon-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282081529/abu-garcia-zenon-avokelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282081529/abu-garcia-zenon-avokelavapa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "240270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "240267501", "partNumber" : "101768362", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589223/abu-garcia-selkanojallinen-reppujakkara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589223/abu-garcia-selkanojallinen-reppujakkara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589223/abu-garcia-selkanojallinen-reppujakkara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589223/abu-garcia-selkanojallinen-reppujakkara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589223/abu-garcia-backpack-stool-with-back.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589223/abu-garcia-selkanojallinen-reppujakkara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589223/abu-garcia-backpack-stool-with-back.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "358691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "358600001", "partNumber" : "101919767", "unitPrice" : "218,90 €", "unitPriceRaw" : "218.9", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_260":"1" , "Malli_|_862 XH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "358706501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "358600001", "partNumber" : "101921693", "unitPrice" : "218,90 €", "unitPriceRaw" : "218.9", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_236":"1" , "Malli_|_791+1 XH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "358715501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "358600001", "partNumber" : "101921993", "unitPrice" : "218,90 €", "unitPriceRaw" : "218.9", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_249":"1" , "Malli_|_822 H":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "283207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "283205501", "partNumber" : "101823914", "unitPrice" : "32,50 €", "unitPriceRaw" : "32.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-huoltosetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-huoltosetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-huoltosetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-service-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-huoltosetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-huoltosetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-service-set.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1299205501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298995001", "partNumber" : "103332305", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282102323/abu-garcia-fast-attack-pike-240-cm-10-50-g-avokelacombo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282102323/abu-garcia-fast-attack-pike-240-cm-10-50-g-avokelacombo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282102323/abu-garcia-fast-attack-pike-240-cm-10-50-g-avokelacombo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282102323/abu-garcia-fast-attack-pike-240-cm-10-50-g-avokelacombo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282102323.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282102323.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282102323/abu-garcia-fast-attack-pike-240-cm-10-50-g-avokelacombo.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "864141001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864041001", "partNumber" : "102800642", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282144828/abu-garcia-max4-hyrrakela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282144828/abu-garcia-max4-hyrrakela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282144828/abu-garcia-max4-hyrrakela.jpg" }, { "catentry_id" : "864143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864041001", "partNumber" : "102800780", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282144828/abu-garcia-max4-hyrrakela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282144828/abu-garcia-max4-hyrrakela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282144828/abu-garcia-max4-hyrrakela.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282144828/abu-garcia-max4-rental-shrimp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282144828/abu-garcia-max4-hyrrakela.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282144828/abu-garcia-max4-rental-shrimp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282144828/abu-garcia-max4-hyrrakela.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "684434501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "684429501", "partNumber" : "102493689", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005174679/abu-garcia-max-toro-dlc-50-hyrrakela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005174679/abu-garcia-max-toro-dlc-50-hyrrakela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005174679/abu-garcia-max-toro-dlc-50-hyrrakela.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005174679/abu-garcia-max-toro-dlc-50-hyrrakela.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005174679/abu-garcia-max-toro-dlc-50-hyrrakela.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1334050001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1334027001", "partNumber" : "103361677", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1334054001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1334027001", "partNumber" : "103361693", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1334054501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1334027001", "partNumber" : "103361695", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_30":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1334055001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1334027001", "partNumber" : "103361697", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "592452501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "592438501", "partNumber" : "102328698", "unitPrice" : "104,90 €", "unitPriceRaw" : "104.9", "Attributes" : { "Malli_|_902M 15-40g 270cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282975163/abu-garcia-rod-vendetta-wg-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282975163/abu-garcia-rod-vendetta-wg-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282975163/abu-garcia-rod-vendetta-wg-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282975163/abu-garcia-rod-vendetta-wg-avokelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282975163/abu-garcia-rod-vendetta-wg-avokelavapa.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "864404501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864343501", "partNumber" : "102800558", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_251":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282072237/abu-garcia-svartzonker-heavy-lure-hyrrakelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282072237/abu-garcia-svartzonker-heavy-lure-hyrrakelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282072237/abu-garcia-svartzonker-heavy-lure-hyrrakelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282072237/abu-garcia-svartzonker-heavy-lure-rental-shrimp-trap.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282072237/abu-garcia-svartzonker-heavy-lure-hyrrakelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282072237/abu-garcia-svartzonker-heavy-lure-hyrrakelavapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282072237/abu-garcia-svartzonker-heavy-lure-rental-shrimp-trap.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "684385501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "684381501", "partNumber" : "102494253", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_259":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1302084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302081501", "partNumber" : "103332361", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Malli_|_7112H":"1" , "Vavan pituus, cm_|_240":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116580/abu-garcia-svartzonker-x-30-100-g-hyrrakelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116580/abu-garcia-svartzonker-x-30-100-g-hyrrakelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282116580/abu-garcia-svartzonker-x-30-100-g-hyrrakelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282116580/abu-garcia-svartzonker-x-30-100-g-hyrrakelavapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282116580.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116580.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116580/abu-garcia-svartzonker-x-30-100-g-hyrrakelavapa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1302084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302081001", "partNumber" : "103332359", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Malli_|_7112H":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116597/abu-garcia-svartzonker-x-30-100-g-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116597/abu-garcia-svartzonker-x-30-100-g-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282116597/abu-garcia-svartzonker-x-30-100-g-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282116597/abu-garcia-svartzonker-x-30-100-g-avokelavapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282116597.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116597.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116597/abu-garcia-svartzonker-x-30-100-g-avokelavapa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1040893501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040892001", "partNumber" : "103172404", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko/malli_|_LP-LG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282104907/abu-garcia-spike-hyrrakela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282104907/abu-garcia-spike-hyrrakela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282104907/abu-garcia-spike-hyrrakela.jpg" }, { "catentry_id" : "1040897501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040892001", "partNumber" : "103172434", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko/malli_|_LP-L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282104907/abu-garcia-spike-hyrrakela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282104907/abu-garcia-spike-hyrrakela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282104907/abu-garcia-spike-hyrrakela.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282104907/abu-garcia-spike-hyrrakela.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282104907/abu-garcia-spike-hyrrakela.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040932001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040892001", "partNumber" : "103172646", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" , "Koko/malli_|_LP-HG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282104907/abu-garcia-spike-hyrrakela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282104907/abu-garcia-spike-hyrrakela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282104907/abu-garcia-spike-hyrrakela.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "358036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "357979001", "partNumber" : "101920297", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Malli_|_8FT6IN H":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "358037501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "357979001", "partNumber" : "101920417", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Malli_|_10FT2IN ML":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "96068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "96066001", "partNumber" : "101178044", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282048720_1/abu-garcia-ambassadeur-7000i-salmon-special-hyrrakela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282048720_1/abu-garcia-ambassadeur-7000i-salmon-special-hyrrakela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282048720_1/abu-garcia-ambassadeur-7000i-salmon-special-hyrrakela.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "864408501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864346501", "partNumber" : "102800710", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146716_1/abu-garcia-vertical-11-rod-rack-vapateline.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146716_1/abu-garcia-vertical-11-rod-rack-vapateline.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146716_1/abu-garcia-vertical-11-rod-rack-vapateline.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "72560001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "72551501", "partNumber" : "100187824", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-lasten-reppujakkara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-lasten-reppujakkara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-lasten-reppujakkara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-lasten-reppujakkara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-children-s-backpack-stool.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-lasten-reppujakkara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-children-s-backpack-stool.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "130219501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "130183001", "partNumber" : "101609876", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"1" , "Koko/malli_|_CS-7000":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1302108501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302096501", "partNumber" : "103332357", "unitPrice" : "71,90 €", "unitPriceRaw" : "71.9", "Attributes" : { "Malli_|_702ML 5-21G 213CM":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118355/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118355/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118355/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118355.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118355/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118355.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118355/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1302109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302096501", "partNumber" : "103332365", "unitPrice" : "77,90 €", "unitPriceRaw" : "77.9", "Attributes" : { "Malli_|_902H 15-60G 274CM":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118447/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118447/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118447/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118447/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118447.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118447/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118447.jpg" } }, { "catentry_id" : "1302109501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302096501", "partNumber" : "103332367", "unitPrice" : "77,90 €", "unitPriceRaw" : "77.9", "Attributes" : { "Malli_|_902M 7-28G 274CM":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118430/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118430/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118430/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118430.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118430/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118430/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118430.jpg" } }, { "catentry_id" : "1302110001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302096501", "partNumber" : "103332369", "unitPrice" : "71,90 €", "unitPriceRaw" : "71.9", "Attributes" : { "Malli_|_802MH 10-40G 244CM":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118409/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118409/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118409/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118409/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118409.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118409.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118409/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1302110501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302096501", "partNumber" : "103332371", "unitPrice" : "71,90 €", "unitPriceRaw" : "71.9", "Attributes" : { "Malli_|_802ML 5-21G 244CM":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118386/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118386/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118386/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118386.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118386/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118386/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118386.jpg" } }, { "catentry_id" : "1302111001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302096501", "partNumber" : "103332379", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Malli_|_1002M 10-45G 304CM":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118478/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118478/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118478/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118478.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118478/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118478.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118478/abu-garcia-orra-avokelavapa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "130210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "130178501", "partNumber" : "101609714", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282615281_1/abu-ambassadeur-c-7000-hyrrakela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282615281_1/abu-ambassadeur-c-7000-hyrrakela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282615281_1/abu-ambassadeur-c-7000-hyrrakela.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "864401001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864340501", "partNumber" : "102800508", "unitPrice" : "85,00 €", "unitPriceRaw" : "85.0", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_228":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282072275/abu-garcia-svartzonker-perch-hyrravapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282072275/abu-garcia-svartzonker-perch-hyrravapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282072275/abu-garcia-svartzonker-perch-hyrravapa.jpg" }, { "catentry_id" : "864410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864340501", "partNumber" : "102800722", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_208":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282072275/abu-garcia-svartzonker-perch-hyrravapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282072275/abu-garcia-svartzonker-perch-hyrravapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282072275/abu-garcia-svartzonker-perch-hyrravapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282072275/abu-garcia-svartzonker-perch-hyrravapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282072275/abu-garcia-svartzonker-perch-rental-fox-monkey.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282072275/abu-garcia-svartzonker-perch-hyrravapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282072275/abu-garcia-svartzonker-perch-rental-fox-monkey.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1107265501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1107195001", "partNumber" : "103250886", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282073135_1/abu-garcia-small-fish-smoker-savustin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282073135_1/abu-garcia-small-fish-smoker-savustin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282073135_1/abu-garcia-small-fish-smoker-savustin.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "864421501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864344501", "partNumber" : "102800908", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282087262/abu-garcia-salmon-seeker-2-0-3-pack-24-g-lippauistin-lajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282087262/abu-garcia-salmon-seeker-2-0-3-pack-24-g-lippauistin-lajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282087262/abu-garcia-salmon-seeker-2-0-3-pack-24-g-lippauistin-lajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282087262/abu-garcia-salmon-seeker-2-0-3-pack-24-g-bete-sortiment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282087262/abu-garcia-salmon-seeker-2-0-3-pack-24-g-lure-assortment.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282087262/abu-garcia-salmon-seeker-2-0-3-pack-24-g-lippauistin-lajitelma.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282087262/abu-garcia-salmon-seeker-2-0-3-pack-24-g-bete-sortiment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282087262/abu-garcia-salmon-seeker-2-0-3-pack-24-g-lure-assortment.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282087262/abu-garcia-salmon-seeker-2-0-3-pack-24-g-lippauistin-lajitelma.jpg" } } ]
Abu Garcia Salmon Seeker 2.0 3-Pack 24 g lippauistin lajitelma
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1409454001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409387001", "partNumber" : "103433636", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Malli_|_2-12g":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282998506/abu-garcia-max-x-spinning-tele-avokelasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282998506/abu-garcia-max-x-spinning-tele-avokelasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282998506/abu-garcia-max-x-spinning-tele-avokelasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282998506/abu-garcia-max-x-spinning-tele-avokelasetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282998506/abu-garcia-max-x-spinning-tele-avokelasetti.jpg" } }, { "catentry_id" : "1409454501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409387001", "partNumber" : "103433638", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Malli_|_10-30g":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282998506/abu-garcia-max-x-spinning-tele-avokelasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282998506/abu-garcia-max-x-spinning-tele-avokelasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282998506/abu-garcia-max-x-spinning-tele-avokelasetti.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "684444501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "684440001", "partNumber" : "102494147", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282997646_1/abu-garcia-olkalaukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282997646_1/abu-garcia-olkalaukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282997646_1/abu-garcia-olkalaukku.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "684435001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "684430001", "partNumber" : "102494025", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282997653_1/abu-garcia-medium-viehelaukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282997653_1/abu-garcia-medium-viehelaukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282997653_1/abu-garcia-medium-viehelaukku.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "239942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "239927501", "partNumber" : "101233933", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-reppujakkara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-reppujakkara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-reppujakkara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-reppujakkara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-backpack-stool.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-backpack-stool.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-reppujakkara.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1040908501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040884001", "partNumber" : "103172502", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Malli_|_902M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg" }, { "catentry_id" : "1040915001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040884001", "partNumber" : "103172540", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Malli_|_1002MH":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg" }, { "catentry_id" : "1040934001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040884001", "partNumber" : "103172658", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Malli_|_702L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg" }, { "catentry_id" : "1040941001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040884001", "partNumber" : "103172720", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Malli_|_802ML":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-updated.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-updated.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282102781/abu-garcia-venturi-v2-avokelavapa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "684443001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "684439501", "partNumber" : "102493997", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282997639_1/abu-garcia-sling-bag-viehelaukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282997639_1/abu-garcia-sling-bag-viehelaukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282997639_1/abu-garcia-sling-bag-viehelaukku.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "864423501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864346001", "partNumber" : "102800932", "unitPrice" : "31,90 €", "unitPriceRaw" : "31.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089259/abu-garcia-mcsnack-3-pack-vaappu-lajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089259/abu-garcia-mcsnack-3-pack-vaappu-lajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089259/abu-garcia-mcsnack-3-pack-vaappu-lajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089259/abu-garcia-mcsnack-3-pack-mellanmalssortiment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089259/abu-garcia-mcsnack-3-pack-vaappu-lajitelma.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089259/abu-garcia-mcsnack-3-pack-snack-assortment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089259/abu-garcia-mcsnack-3-pack-mellanmalssortiment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089259/abu-garcia-mcsnack-3-pack-snack-assortment.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089259/abu-garcia-mcsnack-3-pack-vaappu-lajitelma.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "130213501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "130180001", "partNumber" : "101609757", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_50 FD":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "130214501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "130180001", "partNumber" : "101609788", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_56 FD":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "130216001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "130180001", "partNumber" : "101609794", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_51 FD":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "130219001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "130180001", "partNumber" : "101609868", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_52 FD":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "864408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864345001", "partNumber" : "102800704", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Glow shad":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "864421001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864345001", "partNumber" : "102800906", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fire bass":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "864425501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864345001", "partNumber" : "102800960", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red sucker":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "864426001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864345001", "partNumber" : "102800962", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Burbot moto":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "831721501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831671501", "partNumber" : "102521942", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146846/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146846/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146846/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146846/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146846/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146846/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146846/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "831741501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831671501", "partNumber" : "102522044", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146853/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146853/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146853/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146853/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146853/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146853/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146853/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "831744001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831671501", "partNumber" : "102522056", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632950784/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632950784/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632950784/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632950784/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632950784/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632950784/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632950784/abu-garcia-retro-spoon-3-pack-100year-lusikkauistin.jpg" } } ]
Abu Garcia Retro Spoon 3-pack 100year lusikkauistin
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-70%6,87 €-22,90 €Norm. 22,90★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "875911501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "875807501", "partNumber" : "100187839", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Malli_|_Mini/horisontal":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282801820/abu-garcia-vieherasia.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282801820/abu-garcia-vieherasia.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282801820/abu-garcia-vieherasia.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282801820/abu-garcia-vieherasia.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282801820/abu-garcia-vieherasia.jpg" } }, { "catentry_id" : "875912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "875807501", "partNumber" : "100187840", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Malli_|_Mini/vertical":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282801837/abu-garcia-vieherasia.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282801837/abu-garcia-vieherasia.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282801837/abu-garcia-vieherasia.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282801837/abu-garcia-vieherasia.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282801837/abu-garcia-vieherasia.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "682600001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "682576001", "partNumber" : "102494685", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282076143/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282076143/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282076143/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282076143/abu-beast-pro-eva-accessory-bag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282076143/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282076143/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282076143/abu-beast-pro-eva-accessory-bag.jpg" } }, { "catentry_id" : "682600501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682576001", "partNumber" : "102494705", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282076150/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282076150/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282076150/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282076150/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282076150/abu-beast-pro-eva-accessory-bag.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282076150/abu-beast-pro-eva-accessory-bag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282076150/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "682601001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "682576001", "partNumber" : "102494749", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282076167/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282076167/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282076167/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282076167/abu-beast-pro-eva-accessory-bag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282076167/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282076167/abu-beast-pro-eva-tarvikelaukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282076167/abu-beast-pro-eva-accessory-bag.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1040907501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040882501", "partNumber" : "103172498", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roach":"1" , "Vieheen paino, g_|_55":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040913501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040882501", "partNumber" : "103172530", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_55":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040882501", "partNumber" : "103172594", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"1" , "Vieheen paino, g_|_55":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040949001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040882501", "partNumber" : "103172870", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fire perch":"1" , "Vieheen paino, g_|_55":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040952001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040882501", "partNumber" : "103172888", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rainbow trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_55":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040953001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040882501", "partNumber" : "103172904", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pike":"1" , "Vieheen paino, g_|_55":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "863718001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800592", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_3":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "863721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800648", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_5":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "863726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800720", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_2":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "863727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800736", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_4":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "863728001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800740", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_1":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "863731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800824", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_7":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "863733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800914", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_6":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "863734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800930", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_8":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034326501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "863537501", "partNumber" : "103172718", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Auric":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034327501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "103172838", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red hot tiger":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034328001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "103172874", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black back":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034328501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "103172890", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue glitter":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "103172900", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green back":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1299205001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1298994501", "partNumber" : "103332303", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112056/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112056/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112056/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112056/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112056.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112056/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112056.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298994501", "partNumber" : "103332315", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold Black orange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112117/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112117/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112117/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112117/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112117.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112117/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112117.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299207501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298994501", "partNumber" : "103332317", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Stripped ayu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112100/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112100/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112100/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112100.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112100/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112100/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112100.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299208001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298994501", "partNumber" : "103332319", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112094/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112094/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112094/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112094.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112094/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112094.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112094/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299208501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298994501", "partNumber" : "103332321", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red tiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112063/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112063/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112063/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112063/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282112063.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112063.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282112063/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-12-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1040976501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040961501", "partNumber" : "103172420", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Strip ayu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112025/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112025/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112025/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112025/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112025/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112025/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112025/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040979501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040961501", "partNumber" : "103172458", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold Black orange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112032/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112032/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112032/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112032/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112032/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112032/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112032/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040981001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040961501", "partNumber" : "103172466", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red tiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111981/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111981/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111981/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111981/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111981/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111981/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111981/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040987001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040961501", "partNumber" : "103172596", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue herring":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112049/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112049/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112049/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112049/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112049/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112049/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112049/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040961501", "partNumber" : "103172628", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fegis":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111998/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111998/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111998/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111998/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111998/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111998/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111998/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040991501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040961501", "partNumber" : "103172666", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111974/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111974/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111974/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111974/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111974/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111974/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111974/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040996001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040961501", "partNumber" : "103172792", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bronze bomb":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112001/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112001/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112001/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112001/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112001/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112001/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112001/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040997001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040961501", "partNumber" : "103172804", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112018/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112018/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112018/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112018/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112018/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112018/abu-garcia-beast-hi-lo-floating-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112018/abu-garcia-beast-hi-lo-flytande-9-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1040894501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040878501", "partNumber" : "103172408", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111899/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111899/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111899/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111899/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111899/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111899/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111899/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040895001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040878501", "partNumber" : "103172410", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_Bronze bomb":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111929/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111929/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111929/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111929/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111929/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111929/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111929/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040899501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040878501", "partNumber" : "103172448", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_Fegis":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111912/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111912/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111912/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111912/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111912/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111912/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111912/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040922001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040878501", "partNumber" : "103172584", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red tiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111905/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111905/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111905/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111905/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111905/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111905/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111905/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040925001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040878501", "partNumber" : "103172606", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue herring":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111967/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111967/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111967/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111967/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111967/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111967/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111967/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040932501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040878501", "partNumber" : "103172648", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_Copper perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111936/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111936/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111936/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111936/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111936/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111936/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111936/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040948501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040878501", "partNumber" : "103172844", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_Gold Bl or":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111950/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111950/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111950/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111950/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111950/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111950/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111950/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040950001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040878501", "partNumber" : "103172878", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_Stripped Ayu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111943/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111943/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111943/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111943/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282111943/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111943/abu-garcia-beast-hi-lo-sinking-14-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282111943/abu-garcia-beast-hi-lo-sjunkande-14-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "864400001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800496", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Evelina fl perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978805/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978805/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978805/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978805/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978805/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978805/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978805/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978805/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978805/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" } }, { "catentry_id" : "864401501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800524", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Real roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978690/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978690/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978690/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978690/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978690/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978690/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978690/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978690/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978690/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" } }, { "catentry_id" : "864403501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800546", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green flash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978737/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978737/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978737/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978737/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978737/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978737/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978737/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978737/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978737/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" } }, { "catentry_id" : "864406501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800626", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Real chartreuse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978720/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978720/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978720/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978720/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978720/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978720/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978720/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978720/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978720/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "864407001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800654", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tobias pro gille":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978799/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978799/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978799/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978799/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978799/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978799/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978799/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978799/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978799/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "864409001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800712", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Glitter blue silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978775/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978775/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978775/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978775/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978775/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978775/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978775/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978775/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978775/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "864409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800716", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Real perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978713/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978713/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978713/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978713/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978713/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978713/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978713/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978713/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978713/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "864410501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800742", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Golden minnow":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978782/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978782/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978782/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978782/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978782/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978782/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978782/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978782/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978782/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" } }, { "catentry_id" : "864411501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800772", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Real rudd":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978706/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978706/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978706/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978706/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978706/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978706/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978706/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978706/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978706/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "864412001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800792", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Baltic herring":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978768/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978768/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978768/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978768/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978768/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978768/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978768/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978768/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978768/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" } }, { "catentry_id" : "864412501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800800", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978744/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978744/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978744/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978744/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978744/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978744/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978744/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978744/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978744/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" } }, { "catentry_id" : "864413001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800810", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Crusian carp":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978751/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978751/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978751/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978751/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978751/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282978751/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978751/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978751/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282978751/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "864413501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800828", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Glow shad":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089297/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089297/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089297/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089297/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089297/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089297/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089297/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089297/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089297/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "864415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800840", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red sucker":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089280/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089280/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089280/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089280/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089280/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089280/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089280/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089280/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089280/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "864424001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800940", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fire bass":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089266/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089266/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089266/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089266/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089266/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089266/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089266/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089266/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089266/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "864425001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "864342001", "partNumber" : "102800952", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Burbot motoroil":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089273/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089273/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089273/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089273/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089273/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089273/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089273/abu-garcia-mcsnack-9-cm-pinne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089273/abu-garcia-mcsnack-9-cm-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089273/abu-garcia-mcsnack-9-cm-vaappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "554936501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "554864001", "partNumber" : "102328632", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282860117/abu-garcia-trout-kit-spinner-in-4-pack-taimenelle-uistinlajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282860117/abu-garcia-trout-kit-spinner-in-4-pack-taimenelle-uistinlajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282860117/abu-garcia-trout-kit-spinner-in-4-pack-taimenelle-uistinlajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282860117/abu-garcia-trout-kit-spinner-in-4-pack-taimenelle-uistinlajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282860117/abu-garcia-trout-kit-spinner-in-4-pack-trout-assortment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282860117/abu-garcia-trout-kit-spinner-in-4-pack-taimenelle-uistinlajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282860117/abu-garcia-trout-kit-spinner-in-4-pack-trout-assortment.jpg" } } ]
Abu Garcia Trout Kit Spinner in 4-pack taimenelle uistinlajitelma
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "686708001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686484001", "partNumber" : "102494261", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_165":"1" , "Paino, g_|_Fegis":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939604/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939604/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939604/abu-mchybrid-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939604/abu-mchybrid.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939604/abu-mchybrid-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939604/abu-mchybrid.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939604/abu-mchybrid-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "686708501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686484001", "partNumber" : "102494273", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_165":"2" , "Paino, g_|_Crusian Crap":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939567/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939567/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939567/abu-mchybrid-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939567/abu-mchybrid.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939567/abu-mchybrid-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939567/abu-mchybrid.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939567/abu-mchybrid-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "686709001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686484001", "partNumber" : "102494277", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_165":"2" , "Paino, g_|_Yellow Fin Perch":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939543/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939543/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939543/abu-mchybrid-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939543/abu-mchybrid-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939543/abu-mchybrid.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939543/abu-mchybrid-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939543/abu-mchybrid.jpg" } }, { "catentry_id" : "686709501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686484001", "partNumber" : "102494283", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_165":"1" , "Paino, g_|_Real Roach":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939581/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939581/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939581/abu-mchybrid-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939581/abu-mchybrid.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939581/abu-mchybrid-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939581/abu-mchybrid-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939581/abu-mchybrid.jpg" } }, { "catentry_id" : "686710001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686484001", "partNumber" : "102494293", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_Blue Silver":"2" , "Pituus, mm_|_165":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939550/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939550/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939550/abu-mchybrid-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939550/abu-mchybrid-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939550/abu-mchybrid.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939550/abu-mchybrid-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939550/abu-mchybrid.jpg" } }, { "catentry_id" : "686711001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686484001", "partNumber" : "102494305", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_Fire Carp":"2" , "Pituus, mm_|_165":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939598/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939598/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939598/abu-mchybrid-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939598/abu-mchybrid.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939598/abu-mchybrid-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939598/abu-mchybrid-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939598/abu-mchybrid.jpg" } }, { "catentry_id" : "686711501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686484001", "partNumber" : "102494325", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_Blue Sunrise":"1" , "Pituus, mm_|_165":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939574/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939574/abu-mchybrid-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939574/abu-mchybrid-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939574/abu-mchybrid-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632939574/abu-mchybrid.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939574/abu-mchybrid-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632939574/abu-mchybrid.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "686408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686401001", "partNumber" : "102493929", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282979918/abu-beast-stinger-magneetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282979918/abu-beast-stinger-magneetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282979918/abu-beast-stinger-magneetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282979918/abu-beast-stinger-magneetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282979918/abu-beast-stinger-magnet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282979918/abu-beast-stinger-magnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282979918/abu-beast-stinger-magneetti.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1299197001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298994001", "partNumber" : "103332257", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ayu":"1" , "Paino, g_|_45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089365/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089365/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089365/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089365.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089365/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089365/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089365.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298994001", "partNumber" : "103332259", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_45":"1" , "Väri_|_Motoroil":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089358/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089358/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089358/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089358.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089358/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089358/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089358.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299198001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298994001", "partNumber" : "103332261", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red tiger":"1" , "Paino, g_|_45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089341/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089341/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089341/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089341/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089341.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089341/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089341.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298994001", "partNumber" : "103332271", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_45":"1" , "Väri_|_Mr.black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089372/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089372/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089372/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089372/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089372.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089372/abu-garcia-svartzonker-spinhead-45-g-lippa-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089372.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "233116001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "233058001", "partNumber" : "101719168", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Koko_|_Small":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282344273/abu-garcia-svartzonker-stinger-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282344273/abu-garcia-svartzonker-stinger-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282344273/abu-garcia-svartzonker-stinger-koukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282344273/abu-garcia-svartzonker-stinger-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282344273/abu-garcia-svartzonker-stinger-koukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282344273/abu-garcia-svartzonker-stinger-koukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282344273/abu-garcia-svartzonker-stinger-hook.jpg" } }, { "catentry_id" : "233117001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "233058001", "partNumber" : "101719196", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Koko_|_Medium":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282344273/abu-garcia-svartzonker-stinger-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282344273/abu-garcia-svartzonker-stinger-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282344273/abu-garcia-svartzonker-stinger-koukku.jpg" }, { "catentry_id" : "233119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "233058001", "partNumber" : "101719222", "unitPrice" : "10,50 €", "unitPriceRaw" : "10.5", "Attributes" : { "Koko_|_Large":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282344297/abu-garcia-svartzonker-stinger-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282344297/abu-garcia-svartzonker-stinger-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282344297/abu-garcia-svartzonker-stinger-koukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282344297/abu-garcia-svartzonker-stinger-koukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282344297/abu-garcia-svartzonker-stinger-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282344297/abu-garcia-svartzonker-stinger-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282344297/abu-garcia-svartzonker-stinger-koukku.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "686401501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686400001", "partNumber" : "101178273", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Malli_|_Sinking":"5" , "Vieheen paino, g_|_20":"6" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686402001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686400001", "partNumber" : "101178270", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_30":"5" , "Malli_|_Floating":"7" , "Väri_|_Valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686402501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686400001", "partNumber" : "101178274", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Malli_|_Sinking":"5" , "Vieheen paino, g_|_30":"6" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686403001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686400001", "partNumber" : "101178272", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Malli_|_Intermediate":"1" , "Väri_|_Kirkas":"5" , "Vieheen paino, g_|_30":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686403501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686400001", "partNumber" : "101178269", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_20":"5" , "Malli_|_Floating":"6" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686404001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686400001", "partNumber" : "101178271", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Malli_|_Intermediate":"1" , "Väri_|_Kirkas":"5" , "Vieheen paino, g_|_20":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686404501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686400001", "partNumber" : "102493641", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_40":"5" , "Malli_|_Floating":"7" , "Väri_|_Valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686405001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686400001", "partNumber" : "102493695", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_15":"3" , "Malli_|_Floating":"7" , "Väri_|_Valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686405501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686400001", "partNumber" : "102493715", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Malli_|_Intermediate":"2" , "Väri_|_Kirkas":"5" , "Paino, g_|_25":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686406001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686400001", "partNumber" : "102493727", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Malli_|_Sinking":"4" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686406501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686400001", "partNumber" : "102493781", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Malli_|_Sinking":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686407001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686400001", "partNumber" : "102493833", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Malli_|_Floating":"5" , "Paino, g_|_25":"6" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686407501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686400001", "partNumber" : "102493859", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_15":"4" , "Malli_|_Intermediate":"5" , "Väri_|_Kirkas":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "95793501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "130821001", "partNumber" : "100187779", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_K":"2" , "Vieheen paino, g_|_8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928862/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928862/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282928862/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282928862/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282928862/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928862/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928862/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "95795001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "130821001", "partNumber" : "100459519", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_OR":"2" , "Vieheen paino, g_|_8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928886/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928886/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282928886/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282928886/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282928886/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928886/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928886/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" } }, { "catentry_id" : "95804001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "130821001", "partNumber" : "101397561", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"2" , "Vieheen paino, g_|_8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928855/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928855/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282928855/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282928855/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282928855/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928855/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928855/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "130825001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "130821001", "partNumber" : "101609033", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold/Black":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282308701/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282308701/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282308701/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282308701/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282308701/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282308701/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282308701/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "130827001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "130821001", "partNumber" : "101609073", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Silver/Red":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282308718/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282308718/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282308718/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282308718/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282308718/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282308718/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282308718/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "684433501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "130821001", "partNumber" : "100459528", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_H-Tiger":"2" , "Vieheen paino, g_|_8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928909/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928909/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282928909/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282928909/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282928909/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928909/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282928909/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" } }, { "catentry_id" : "684434001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "130821001", "partNumber" : "101397562", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Zebra":"2" , "Vieheen paino, g_|_8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085121/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085121/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085121/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282928893/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282928893/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282928893/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282928893/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034321001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "130821001", "partNumber" : "103172416", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sardine":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085169/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085169/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085169/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085169/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085169/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085169/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085169/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034321501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "130821001", "partNumber" : "103172442", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085176/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085176/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085176/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085176/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085176/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085176/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085176/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034322001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "130821001", "partNumber" : "103172450", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Orange":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085107/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085107/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085107/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085107/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085107/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085107/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085107/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034322501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "130821001", "partNumber" : "103172452", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold black":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085138/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085138/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085138/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085138/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085138/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085138/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085138/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034323001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "130821001", "partNumber" : "103172526", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085084/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085084/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085084/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085084/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085084/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085084/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085084/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034323501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "130821001", "partNumber" : "103172558", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ayu":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085152/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085152/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085152/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085152/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085152/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085152/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085152/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034324001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "130821001", "partNumber" : "103172614", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roach":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085183/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085183/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085183/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085183/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085183/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085183/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085183/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034324501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "130821001", "partNumber" : "103172624", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Silver/red":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085114/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085114/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085114/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085114/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085114/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085114/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085114/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034325001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "130821001", "partNumber" : "103172654", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red hot":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085145/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085145/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085145/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085145/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085145/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085145/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085145/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034325501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "130821001", "partNumber" : "103172668", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Silver":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085077/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085077/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085077/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085077/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085077/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085077/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085077/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034326001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "130821001", "partNumber" : "103172694", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Zebra":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085121/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085121/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085121/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085121/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085121/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085121/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085121/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034327001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "130821001", "partNumber" : "103172798", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tiger":"1" , "Vieheen paino, g_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085091/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085091/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085091/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085091/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085091/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085091/abu-garcia-droppen-8-g-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085091/abu-garcia-the-drop-8-g-lip.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1040908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172500", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vairon":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112438/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112438/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112438/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112438.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112438/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112438/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112438.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040910001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172508", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112391/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112391/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112391/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112391/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112391.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112391/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112391.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172616", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Smelt":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112421/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112421/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112421/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112421.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112421/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112421.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112421/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040929501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172632", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ayu":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112414/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112414/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112414/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112414.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112414/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112414/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112414.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040939501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172708", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lantern":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112452/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112452/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112452/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112452.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112452/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112452/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112452.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040942501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172738", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112407/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112407/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112407/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112407/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112407.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112407/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112407.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040946001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172808", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Baitfish":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112476/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112476/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112476/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112476/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112476.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112476.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112476/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040947001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172836", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Atomic trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112445/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112445/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112445/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112445/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112445.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112445/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112445.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040949501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172876", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112469/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112469/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112469/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112469.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112469/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112469/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112469.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040950501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172882", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Purple haze":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112483/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112483/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112483/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112483/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112483.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112483/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112483.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "682593501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "682575001", "partNumber" : "102493601", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_K":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607514/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607514/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607514/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607569/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607569/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607569/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607569/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "682594001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "682575001", "partNumber" : "102493645", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_G/GREEN":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607538/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607538/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607538/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607583/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607583/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607583/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607583/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "682594501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "682575001", "partNumber" : "102493687", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_K":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607514/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607514/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607514/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607514/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607514/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607514/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607514/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "682595001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682575001", "partNumber" : "102493691", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_S/BLUE":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607521/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607521/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607521/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607576/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607576/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607576/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607576/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "682596001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682575001", "partNumber" : "102493731", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607507/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607507/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607507/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607552/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607552/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607552/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607552/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "682597001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "682575001", "partNumber" : "102493813", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607507/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607507/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607507/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607507/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607507/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607507/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607507/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "682597501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "682575001", "partNumber" : "102493821", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_G/GREEN":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607538/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607538/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607538/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607538/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607538/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607538/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607538/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "682598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682575001", "partNumber" : "102493831", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_S/BLUE":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607521/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607521/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607521/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607521/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607521/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607521/abu-favorit-vass-25g-k-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607521/abu-favorit-vass-25g-k-spoon.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "458335001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161484", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_PW":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "458337501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161496", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_DP":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "458338501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161500", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_GG":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "458344001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161524", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_GW":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "458349501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161548", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_BS":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "458351501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161556", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_SO":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "458358501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161584", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_GS":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "458360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161592", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_OG":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "458361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161594", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_BRS":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "458362501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161600", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_BR":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "81968001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554056", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_GREEN/FLAME":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81968501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554042", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_K":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "81969001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554046", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_S/BLUE FLASH":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81970001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554055", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_OR/FLAME":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81971001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554048", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_TIGER":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "81972001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554049", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_PINK/GREY DOT":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "81975001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554045", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_YP":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "81975501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554041", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81976001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554057", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_PALE YE/GREY":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81976501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554047", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_G/GREEN FLASH":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81977001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554044", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGL":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81978001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554263", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_ORYE":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81979001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554262", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_SILVER FLAME":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "196763501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101719033", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_F":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "196764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101719074", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_RH":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, { "catentry_id" : "196764501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101719089", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Väri_|_F":"1" , "Vieheen paino, g_|_35":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, { "catentry_id" : "196765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101719111", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_F":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, { "catentry_id" : "196765501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101719114", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Väri_|_RH":"1" , "Vieheen paino, g_|_35":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, { "catentry_id" : "196766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101719158", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_RH":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "863713001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537001", "partNumber" : "102800536", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_5":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085800/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085800/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085800/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085800/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085800/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085800/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085800/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085800/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085800/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "863713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537001", "partNumber" : "102800538", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_3":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085787/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085787/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085787/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085787/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085787/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085787/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085787/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085787/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085787/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "863715501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537001", "partNumber" : "102800560", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_1":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085763/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085763/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085763/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085763/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085763/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085763/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085763/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085763/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085763/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "863722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537001", "partNumber" : "102800668", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_4":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085794/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085794/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085794/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085794/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085794/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085794/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085794/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085794/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085794/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "863725001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537001", "partNumber" : "102800702", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_2":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085770/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085770/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085770/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085770/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085770/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085770/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085770/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085770/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085770/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "863732501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537001", "partNumber" : "102800874", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_6":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101548/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101548/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101548/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101548/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101548/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101548/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101548/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101548/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101548/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "863733501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "863537001", "partNumber" : "102800916", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_7":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101555/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101555/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101555/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101555/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101555/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101555/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101555/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101555/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101555/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "863734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537001", "partNumber" : "102800928", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_8":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101562/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101562/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101562/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101562/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101562/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101562/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101562/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101562/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101562/abu-garcia-droppen-maxi-12-g-lure.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "864400501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864341001", "partNumber" : "102800504", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Auric":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146303/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146303/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146303/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146303/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146303/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146303/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146303/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146303/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146303/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "864403001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864341001", "partNumber" : "102800542", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue glitter":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146297/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146297/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146297/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146297/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146297/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146297/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146297/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146297/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146297/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "864404001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864341001", "partNumber" : "102800556", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Goldfish":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146280/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146280/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146280/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146280/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146280/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146280/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146280/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146280/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146280/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "864406001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864341001", "partNumber" : "102800622", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Black back":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146310/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146310/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146310/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146310/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146310/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282146310/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146310/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146310/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282146310/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "864411001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864341001", "partNumber" : "102800762", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Sardine":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089709/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089709/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089709/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089709/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089709/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089709/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089709/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089709/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089709/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "864414001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864341001", "partNumber" : "102800830", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Silver":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089624/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089624/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089624/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089624/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089624/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089624/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089624/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089624/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089624/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "864414501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864341001", "partNumber" : "102800838", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red hot tiger":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089693/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089693/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089693/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089693/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089693/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089693/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089693/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089693/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089693/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "864416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864341001", "partNumber" : "102800870", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089655/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089655/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089655/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089655/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089655/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089655/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089655/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089655/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089655/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "864423001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864341001", "partNumber" : "102800922", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Devil":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089679/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089679/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089679/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089679/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089679/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089679/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089679/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089679/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089679/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "864426501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864341001", "partNumber" : "102800968", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Orange copper":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089723/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089723/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089723/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089723/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089723/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089723/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089723/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089723/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089723/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "864427501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864341001", "partNumber" : "102800972", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Holo roach":"1" , "Vieheen paino, g_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089730/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089730/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089730/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089730/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089730/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282089730/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089730/abu-garcia-toby-15-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089730/abu-garcia-toby-15g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282089730/abu-garcia-toby-15g-sked-bete.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "554942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "554867001", "partNumber" : "102328712", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282340701/abu-garcia-reel-oil-kelaoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282340701/abu-garcia-reel-oil-kelaoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282340701/abu-garcia-reel-oil-kelaoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282340701/abu-garcia-reel-oil-kelaoljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282340701/abu-garcia-reel-oil-kelaoljy.jpg" } } ]★★★★★