Äitiysvaatteet

Äitiysvaatteet tuovat mukavuutta

Jokainen raskaana ollut nainen tietää, miten tärkeää on, että raskausvatsan kasvaessa löytyy päällepantavaa, joka ei purista ja hierrä. Hyvät äitiysvaatteet ovat joustavia ja hyvin suunniteltuja, että ne menevät alkuraskaudesta jopa loppuraskauteen asti. Äitiysvaatteet sopivat usein myös synnytyksen jälkeen käytettäviksi, kun palautuminen on kesken. Äitiysfarkut ja äitiysmekot ovatkin usein malliltaan sellaisia, etteivät ne edes näytä äitiysvaatteille.

Äitiysvaatteet arkeen ja juhlaan
Raskaana ollessaan nainen voi joutua uusimaan kaikki vaatekertansa, sillä kasvava vatsa vaikuttaa niin paitojen kuin housujenkin malliin ja kokoon. Onneksi nykyisin raskaana oleville on tarjolla monipuolisesti vaatteita kaikkiin tilanteisiin.

Kotiarjessa raskausajan vaatteet voivat olla löysiä collareita tai vaikkapa äitiyslegginsit, joiden kanssa voi pukea löysän tunikan. Kotivaatteiksi voivat käydä myös omat vanhat, läysät vaatteet. Mutta miten pukeutua töihin, toimistolle tai juhliin?

Äitiysmekot ja -hameet sekä muut äitiysjuhlavaatteet kaunistavat raskaana olevan äidin juhliin. Useimmat äitiysmekot korostavat kauniisti vatsaa ja helpottavat vatsan kanssa olemista, sillä ne joustavat liikkuessa eivätkä purista keskivartalosta pitkään istuessakaan. Ja juhlissahan usein istutaan paljon.

Äitiysvaatteet ulkoilusta alusvaatteisiin
Raskaana ollessa on tärkeää pitää itsensä virkeänä ja jaksavana, että virtaa riittää sitten vauvan hoitoon. Ulkoilu ja liikunta sopivatkin lähes kaikille aivan loppuraskauteen saakka ja sen jälkeenkin pian. Äitiysulkoiluvaatteet sekä -urheiluvaatteet tekevät liikkumisesta miellyttävää. On tärkeää, että ulkoillessa pystyy suojautumaan sateelta ja tuulelta samoin kuin ennen raskausaikaakin. On myös tärkeää, että äitiysvaatteet tukevat keskivartaloa liikkuessa.

Nykymuodissa naisten vaatteet ovat usein väljiä ja sellaisia, että ne sopivat odottavalle äidillekin ainakin alkuraskaudessa. Kannattaa kuitenkin harkita, pitääkö raskausaikana vaatteita, jotka saattavat venyä niin, ettei niitä voi käyttää raskauden jälkeen enää.

Myös äitiysalusasut ovat osa raskausajan mukavaa pukeutumista. Jos raskausaikana voi totutella imetysliivien käyttöön mutta ainakin vauvan synnyttyä imetysliivit ja imetyspaita ovat verraton apu vauvaa ruokkiessa. Äitiysalusasut ovat kauniita siinä missä muutkin alusvaatteet. Raskausaikana ei siis tarvitse tinkiä sen enempää mukavuudesta kuin kauneudestakaan.

Äitiysvaatteet löytyvät helposti verkkokaupan valikoimasta. Verkkokaupasta tilaamalla säästät aikaa. Kärkkäisen verkkokaupan valikoimasta löytyvät äitiysvaatteet niin arkeen kuin juhlaankin sekä ulkoilusta yö- ja alusvaatteisiin.

Tuotteet: ( 1 - 43 / 43 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,95
    -50%
    Norm.  59,90 €
    59,90 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    14,95
    -
    14,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,99
    -40%
    Norm.  34,99 €
    34,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,79
    -40%
    Norm.  37,99 €
    37,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,50
    -50%
    Norm.  44,99 €
    44,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,99
    -40%
    Norm.  79,99 €
    79,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,99
    -40%
    Norm.  44,99 €
    44,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50
    -50%
    Norm.  34,99 €
    34,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,50
    -50%
    Norm.  32,99 €
    32,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,99
    -40%
    Norm.  39,99 €
    39,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,79
    -40%
    Norm.  42,99 €
    42,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,99
    -40%
    Norm.  34,99 €
    34,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,99
    -40%
    Norm.  34,99 €
    34,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,00
    -50%
    Norm.  37,99 €
    37,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,00
    -50%
    Norm.  29,99 €
    29,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,00
    -50%
    Norm.  49,99 €
    49,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,99
    -40%
    Norm.  44,99 €
    44,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,99
    -40%
    Norm.  44,99 €
    44,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,99
    -40%
    Norm.  34,99 €
    34,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 71,99
    -40%
    Norm.  119,99 €
    119,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,09
    -30%
    Norm.  32,99 €
    32,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,99
    -40%
    Norm.  49,99 €
    49,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,99
    -40%
    Norm.  34,99 €
    34,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,00
    -50%
    Norm.  39,99 €
    39,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,79
    -40%
    Norm.  47,99 €
    47,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,49
    -30%
    Norm.  54,99 €
    54,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,99
    -40%
    Norm.  44,99 €
    44,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50
    -50%
    Norm.  34,99 €
    34,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,49
    -30%
    Norm.  44,99 €
    44,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,99