- Etusivu /
- Koneet (14059) /
- Ajoneuvojen ajovarusteet
Ajoneuvojen ajovarusteet
Ajovarusteet pukevat motoristia
Jos olet ajanut moottoripyörällä tai muulla kaksipyöräisellä, tiedät, että laadukkaat ajovarusteet tekevät menosta mukavan ja turvallisen. Motoristille tarkoitetut housut, takit, käsineet ja kengät suojaavat sekä kylmältä että liialliselta auringon porotukselta.
Kärkkäisen verkkokauppa myy moottoripyöräilyasut ja muut tarvikkeet. Esimerkiksi tuotemerkeiltä Scott, Alpinestars ja Dainese löytyy moottoripyöräilyn vaatteet niin naisille ja miehille kuin myös lapsille.
Ajovarusteet joka menoon
MP-takit, MP-housut, MP-ajokengät ja MP-ajopuvut on valmistettu moottoripyöräilijöitä varten. Ei kuitenkaan riitä, että hankkii sattumanvaraisesti jotkin moottoripyöräilyvarusteet. Ajovarusteet täytyy nimittäin valita sen perusteella, millaista moottoripyöräilyä harrastaa.
Esimerkiksi ratamoottoripyöräily tai muu kilpailu vaatii kestävät nahkaiset tai muuten kilpailua varten suunnitellut varusteet. Sen sijaan katu- ja pitkän matkan ajossa voi käyttää kevyempiä nahkaisia tai tekstiilivaatteita.
Myös motocrossiin on olemassa erikseen crossivarusteet. Soraisille ja hiekkaisille teille, hyppyihin ja laskuihin on suunniteltu varta vasten crossikengät, crossihousut ja crossipaidat.
Talviolosuhteisiin, erityisesti kelkkailijoille, on olemassa moottorikelkkapuvut ja kelkkakengät. Niissä on otettu huomioon lämpimänä säilyminen ja materiaalin hengittävyys.
Sään vaihtelu otettava huomioon
Motoristi on usein sään armoilla. Kesällä varusteiden täytyy olla hengittävät ja tarpeeksi ilmavat. Kylmällä kelillä motoristin tulee pysyä lämpimänä, ja silloin täytyy olla varuteena hyvät alusasut, kypärähuput ja kaulasuojat.
Muita tärkeitä ajovarusteita ovat käsineet ja sadeasut. Sadeasuissa käytetty materiaali on hengittävää ja joustavaa mutta samalla hyvin sadetta ja tuulta pitävää. Myös huomioliivit on tärkeä turvallisuuden lisääjä huonolla kelillä tai pimeässä.
Ajovarusteet tulee hankkia harrastuksen mukaan. Ennen ostopäätöstä pitää miettiä, missä ja miten ajaa. Se ratkaisee esimerkiksi sen, millaista materiaalia vaatteiden tai kenkien täytyy olla.
Tarvittaessa erilaisiin varusteisiin voi tutustua googlettamalla sanapareja moottoripyöräily harrastuksena, moottoripyöräily kengät, moottoripyöräily takki, moottoripyöräily housut ja niin edelleen. Hyvä vaihtoehto on myös tutustua Kärkkäisen verkkokaupan valikoimaan ja tilata varusteet sieltä.
Jos olet ajanut moottoripyörällä tai muulla kaksipyöräisellä, tiedät, että laadukkaat ajovarusteet tekevät menosta mukavan ja turvallisen. Motoristille tarkoitetut housut, takit, käsineet ja kengät suojaavat sekä kylmältä että liialliselta auringon porotukselta.
Kärkkäisen verkkokauppa myy moottoripyöräilyasut ja muut tarvikkeet. Esimerkiksi tuotemerkeiltä Scott, Alpinestars ja Dainese löytyy moottoripyöräilyn vaatteet niin naisille ja miehille kuin myös lapsille.
Ajovarusteet joka menoon
MP-takit, MP-housut, MP-ajokengät ja MP-ajopuvut on valmistettu moottoripyöräilijöitä varten. Ei kuitenkaan riitä, että hankkii sattumanvaraisesti jotkin moottoripyöräilyvarusteet. Ajovarusteet täytyy nimittäin valita sen perusteella, millaista moottoripyöräilyä harrastaa.
Esimerkiksi ratamoottoripyöräily tai muu kilpailu vaatii kestävät nahkaiset tai muuten kilpailua varten suunnitellut varusteet. Sen sijaan katu- ja pitkän matkan ajossa voi käyttää kevyempiä nahkaisia tai tekstiilivaatteita.
Myös motocrossiin on olemassa erikseen crossivarusteet. Soraisille ja hiekkaisille teille, hyppyihin ja laskuihin on suunniteltu varta vasten crossikengät, crossihousut ja crossipaidat.
Talviolosuhteisiin, erityisesti kelkkailijoille, on olemassa moottorikelkkapuvut ja kelkkakengät. Niissä on otettu huomioon lämpimänä säilyminen ja materiaalin hengittävyys.
Sään vaihtelu otettava huomioon
Motoristi on usein sään armoilla. Kesällä varusteiden täytyy olla hengittävät ja tarpeeksi ilmavat. Kylmällä kelillä motoristin tulee pysyä lämpimänä, ja silloin täytyy olla varuteena hyvät alusasut, kypärähuput ja kaulasuojat.
Muita tärkeitä ajovarusteita ovat käsineet ja sadeasut. Sadeasuissa käytetty materiaali on hengittävää ja joustavaa mutta samalla hyvin sadetta ja tuulta pitävää. Myös huomioliivit on tärkeä turvallisuuden lisääjä huonolla kelillä tai pimeässä.
Ajovarusteet tulee hankkia harrastuksen mukaan. Ennen ostopäätöstä pitää miettiä, missä ja miten ajaa. Se ratkaisee esimerkiksi sen, millaista materiaalia vaatteiden tai kenkien täytyy olla.
Tarvittaessa erilaisiin varusteisiin voi tutustua googlettamalla sanapareja moottoripyöräily harrastuksena, moottoripyöräily kengät, moottoripyöräily takki, moottoripyöräily housut ja niin edelleen. Hyvä vaihtoehto on myös tutustua Kärkkäisen verkkokaupan valikoimaan ja tilata varusteet sieltä.
Ajovarusteet pukevat motoristia
Jos olet ajanut moottoripyörällä tai muulla kaksipyöräisellä, tiedät, että laadukkaat ajovarusteet tekevät menosta mukavan ja turvallisen. Motoristille tarkoitetut housut, takit, käsineet ja kengät suojaavat sekä kylmältä että liialliselta auringon porotukselta.
Kärkkäisen verkkokauppa myy moottoripyöräilyasut ja muut tarvikkeet. Esimerkiksi tuotemerkeiltä Scott, Alpinestars ja Dainese löytyy moottoripyöräilyn vaatteet niin naisille ja miehille kuin myös lapsille.
Ajovarusteet joka menoon
MP-takit, MP-housut, MP-ajokengät ja MP-ajopuvut on valmistettu moottoripyöräilijöitä varten. Ei kuitenkaan riitä, että hankkii sattumanvaraisesti jotkin moottoripyöräilyvarusteet. Ajovarusteet täytyy nimittäin valita sen perusteella, millaista moottoripyöräilyä harrastaa.
Esimerkiksi ratamoottoripyöräily tai muu kilpailu vaatii kestävät nahkaiset tai muuten kilpailua varten suunnitellut varusteet. Sen sijaan katu- ja pitkän matkan ajossa voi käyttää kevyempiä nahkaisia tai tekstiilivaatteita.
Myös motocrossiin on olemassa erikseen crossivarusteet. Soraisille ja hiekkaisille teille, hyppyihin ja laskuihin on suunniteltu varta vasten crossikengät, crossihousut ja crossipaidat.
Talviolosuhteisiin, erityisesti kelkkailijoille, on olemassa moottorikelkkapuvut ja kelkkakengät. Niissä on otettu huomioon lämpimänä säilyminen ja materiaalin hengittävyys.
Sään vaihtelu otettava huomioon
Motoristi on usein sään armoilla. Kesällä varusteiden täytyy olla hengittävät ja tarpeeksi ilmavat. Kylmällä kelillä motoristin tulee pysyä lämpimänä, ja silloin täytyy olla varuteena hyvät alusasut, kypärähuput ja kaulasuojat.
Muita tärkeitä ajovarusteita ovat käsineet ja sadeasut. Sadeasuissa käytetty materiaali on hengittävää ja joustavaa mutta samalla hyvin sadetta ja tuulta pitävää. Myös huomioliivit on tärkeä turvallisuuden lisääjä huonolla kelillä tai pimeässä.
Ajovarusteet tulee hankkia harrastuksen mukaan. Ennen ostopäätöstä pitää miettiä, missä ja miten ajaa. Se ratkaisee esimerkiksi sen, millaista materiaalia vaatteiden tai kenkien täytyy olla.
Tarvittaessa erilaisiin varusteisiin voi tutustua googlettamalla sanapareja moottoripyöräily harrastuksena, moottoripyöräily kengät, moottoripyöräily takki, moottoripyöräily housut ja niin edelleen. Hyvä vaihtoehto on myös tutustua Kärkkäisen verkkokaupan valikoimaan ja tilata varusteet sieltä.
Jos olet ajanut moottoripyörällä tai muulla kaksipyöräisellä, tiedät, että laadukkaat ajovarusteet tekevät menosta mukavan ja turvallisen. Motoristille tarkoitetut housut, takit, käsineet ja kengät suojaavat sekä kylmältä että liialliselta auringon porotukselta.
Kärkkäisen verkkokauppa myy moottoripyöräilyasut ja muut tarvikkeet. Esimerkiksi tuotemerkeiltä Scott, Alpinestars ja Dainese löytyy moottoripyöräilyn vaatteet niin naisille ja miehille kuin myös lapsille.
Ajovarusteet joka menoon
MP-takit, MP-housut, MP-ajokengät ja MP-ajopuvut on valmistettu moottoripyöräilijöitä varten. Ei kuitenkaan riitä, että hankkii sattumanvaraisesti jotkin moottoripyöräilyvarusteet. Ajovarusteet täytyy nimittäin valita sen perusteella, millaista moottoripyöräilyä harrastaa.
Esimerkiksi ratamoottoripyöräily tai muu kilpailu vaatii kestävät nahkaiset tai muuten kilpailua varten suunnitellut varusteet. Sen sijaan katu- ja pitkän matkan ajossa voi käyttää kevyempiä nahkaisia tai tekstiilivaatteita.
Myös motocrossiin on olemassa erikseen crossivarusteet. Soraisille ja hiekkaisille teille, hyppyihin ja laskuihin on suunniteltu varta vasten crossikengät, crossihousut ja crossipaidat.
Talviolosuhteisiin, erityisesti kelkkailijoille, on olemassa moottorikelkkapuvut ja kelkkakengät. Niissä on otettu huomioon lämpimänä säilyminen ja materiaalin hengittävyys.
Sään vaihtelu otettava huomioon
Motoristi on usein sään armoilla. Kesällä varusteiden täytyy olla hengittävät ja tarpeeksi ilmavat. Kylmällä kelillä motoristin tulee pysyä lämpimänä, ja silloin täytyy olla varuteena hyvät alusasut, kypärähuput ja kaulasuojat.
Muita tärkeitä ajovarusteita ovat käsineet ja sadeasut. Sadeasuissa käytetty materiaali on hengittävää ja joustavaa mutta samalla hyvin sadetta ja tuulta pitävää. Myös huomioliivit on tärkeä turvallisuuden lisääjä huonolla kelillä tai pimeässä.
Ajovarusteet tulee hankkia harrastuksen mukaan. Ennen ostopäätöstä pitää miettiä, missä ja miten ajaa. Se ratkaisee esimerkiksi sen, millaista materiaalia vaatteiden tai kenkien täytyy olla.
Tarvittaessa erilaisiin varusteisiin voi tutustua googlettamalla sanapareja moottoripyöräily harrastuksena, moottoripyöräily kengät, moottoripyöräily takki, moottoripyöräily housut ja niin edelleen. Hyvä vaihtoehto on myös tutustua Kärkkäisen verkkokaupan valikoimaan ja tilata varusteet sieltä.
-
[ { "catentry_id" : "1213428001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1213383501", "partNumber" : "103298786", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"3" , "Koko_|_XS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213428501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213383501", "partNumber" : "103298788", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"3" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213429001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213383501", "partNumber" : "103298790", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"3" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213429501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213383501", "partNumber" : "103298792", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta/Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213430001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213383501", "partNumber" : "103298794", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213430501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213383501", "partNumber" : "103298796", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"3" , "Koko_|_3XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213431001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213383501", "partNumber" : "103298798", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"2" , "Koko_|_2XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213431501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1213383501", "partNumber" : "103298800", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"3" , "Koko_|_5XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213432001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213383501", "partNumber" : "103298802", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"3" , "Koko_|_4XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213433001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1213383501", "partNumber" : "103298806", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"3" , "Koko_|_6XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1213408501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213381501", "partNumber" : "103298625", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213409001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213381501", "partNumber" : "103298627", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Oranssi":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213381501", "partNumber" : "103298629", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta/Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213381501", "partNumber" : "103298631", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213410501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213381501", "partNumber" : "103298633", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Oranssi":"1" , "Koko_|_3XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213411001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213381501", "partNumber" : "103298635", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Oranssi":"1" , "Koko_|_2XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213411501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213381501", "partNumber" : "103298637", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Oranssi":"1" , "Koko_|_5XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213412001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213381501", "partNumber" : "103298639", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Oranssi":"1" , "Koko_|_4XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213413001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1213381501", "partNumber" : "103298643", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Oranssi":"1" , "Koko_|_6XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213432501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213381501", "partNumber" : "103298804", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta/Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1213417501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382501", "partNumber" : "103298661", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta/Pinkki":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213418501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382501", "partNumber" : "103298665", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Pinkki":"3" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213419001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382501", "partNumber" : "103298667", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Pinkki":"1" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213419501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382501", "partNumber" : "103298669", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Pinkki":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213420001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382501", "partNumber" : "103298673", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/Pinkki":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213420501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382501", "partNumber" : "103298675", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Pinkki":"3" , "Koko_|_3XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213421001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382501", "partNumber" : "103298677", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Pinkki":"3" , "Koko_|_2XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213421501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382501", "partNumber" : "103298679", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Pinkki":"2" , "Koko_|_5XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213422001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382501", "partNumber" : "103298681", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Pinkki":"3" , "Koko_|_4XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213422501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382501", "partNumber" : "103298689", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Pinkki":"3" , "Koko_|_6XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1213438001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213384501", "partNumber" : "103298987", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_100":"2" , "Väri_|_Musta/Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213439001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213384501", "partNumber" : "103298991", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Musta/Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213439501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213384501", "partNumber" : "103298993", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Sininen":"5" , "Koko_|_110":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213440001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213384501", "partNumber" : "103298995", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213440501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213384501", "partNumber" : "103298997", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213441001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1213384501", "partNumber" : "103298999", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Sininen":"5" , "Koko_|_160":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213441501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213384501", "partNumber" : "103299001", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_150":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Snowpeople Rider musta/sininen nuorten kelkkahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:219,00 €-229,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1213412501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382001", "partNumber" : "103298641", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213413501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382001", "partNumber" : "103298645", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213414001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1213382001", "partNumber" : "103298647", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213414501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382001", "partNumber" : "103298649", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382001", "partNumber" : "103298651", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213415501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1213382001", "partNumber" : "103298653", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382001", "partNumber" : "103298655", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_2XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382001", "partNumber" : "103298657", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_5XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213382001", "partNumber" : "103298659", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_4XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1213418001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1213382001", "partNumber" : "103298663", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_6XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Snowpeople Rider musta/valkoinen vuorellinen kelkkahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:349,00 €-359,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1266889001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266854501", "partNumber" : "103310483", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS/7":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266890501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266854501", "partNumber" : "103310489", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" , "Koko_|_L/10":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266891001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266854501", "partNumber" : "103310491", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL/11":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266891501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266854501", "partNumber" : "103310493", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/8":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266892001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266854501", "partNumber" : "103310495", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" , "Koko_|_M/9":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266892501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266854501", "partNumber" : "103310497", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" , "Koko_|_2XL/12":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266893001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266854501", "partNumber" : "103310499", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" , "Koko_|_3XL/13":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "641302501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641298501", "partNumber" : "102456039", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235148541/snowpeople-windstopper-balaclava-helmet-hood.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235148541/snowpeople-windstopper-balaclava-helmet-hood.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235148541/snowpeople-windstopper-balaclava-kyparahuppu.jpg" }, { "catentry_id" : "641303001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641298501", "partNumber" : "102456041", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235148541/snowpeople-windstopper-balaclava-kyparahuppu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235148541/snowpeople-windstopper-balaclava-kyparahuppu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235148541/snowpeople-windstopper-balaclava-kyparahuppu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235148541/snowpeople-windstopper-balaclava-helmet-hood.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235148541/snowpeople-windstopper-balaclava-kyparahuppu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235148541/snowpeople-windstopper-balaclava-kyparahuppu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235148541/snowpeople-windstopper-balaclava-helmet-hood.jpg" } }, { "catentry_id" : "641303501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641298501", "partNumber" : "102456043", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235148541/snowpeople-windstopper-balaclava-helmet-hood.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235148541/snowpeople-windstopper-balaclava-helmet-hood.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235148541/snowpeople-windstopper-balaclava-kyparahuppu.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1017686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1017679001", "partNumber" : "103147638", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-helmet-hood.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-helmet-hood.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-kyparahuppu.jpg" }, { "catentry_id" : "1017686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1017679001", "partNumber" : "103147640", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-helmet-hood.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-helmet-hood.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-kyparahuppu.jpg" }, { "catentry_id" : "1017687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1017679001", "partNumber" : "103147642", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-kyparahuppu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-kyparahuppu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-kyparahuppu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-kyparahuppu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-helmet-hood.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-kyparahuppu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-helmet-hood.jpg" } }, { "catentry_id" : "1017687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1017679001", "partNumber" : "103147644", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-helmet-hood.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-helmet-hood.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815106392/svala-of-finland-custom-windproof-kyparahuppu.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "647741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "647698001", "partNumber" : "102475829", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "647742001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "647698001", "partNumber" : "102475843", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "647743501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "647698001", "partNumber" : "102475867", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "647744001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "647698001", "partNumber" : "102475885", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "647744501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "647698001", "partNumber" : "102475915", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "647746001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "647698001", "partNumber" : "102475955", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "647747501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "647698001", "partNumber" : "102475997", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "647748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "647698001", "partNumber" : "102476019", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "647749001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "647698001", "partNumber" : "102476063", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414810240299/svala-of-finland-merinohaalari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "563537501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "563480501", "partNumber" : "102349648", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "563542501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "563480501", "partNumber" : "102349670", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "563551501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "563480501", "partNumber" : "102349714", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "563560501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "563480501", "partNumber" : "102349752", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"6" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "563564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "563480501", "partNumber" : "102349776", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414811130490/svala-of-finland-thermal-flex-mesh-verkko-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "685672501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "685600001", "partNumber" : "102540840", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg" }, { "catentry_id" : "685673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "685600001", "partNumber" : "102540842", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg" }, { "catentry_id" : "685673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "685600001", "partNumber" : "102540844", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg" }, { "catentry_id" : "685674001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "685600001", "partNumber" : "102540846", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-helmet-hood.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-helmet-hood.jpg" } }, { "catentry_id" : "685674501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "685600001", "partNumber" : "102540848", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg" }, { "catentry_id" : "685675001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "685600001", "partNumber" : "102540850", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414815104299/svala-of-finland-tundra-kyparahuppu.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "398236001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "398188001", "partNumber" : "102002763", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Valkoinen":"1" , "Koko_|_32":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "398243001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398188001", "partNumber" : "102002769", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta / Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "398244001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398188001", "partNumber" : "102002775", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Valkoinen":"1" , "Koko_|_44":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "398245501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398188001", "partNumber" : "102002777", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Valkoinen":"1" , "Koko_|_46":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "398256001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398188001", "partNumber" : "102002767", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Valkoinen":"1" , "Koko_|_36":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "398258001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398188001", "partNumber" : "102002771", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Valkoinen":"1" , "Koko_|_40":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "398259501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "398188001", "partNumber" : "102002765", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta / Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "398271001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398188001", "partNumber" : "102002773", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta / Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124125/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilihousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "398229501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002639", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398234001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002633", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398235501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002641", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398236501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002635", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398239501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002619", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta / Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398242501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002621", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Valkoinen":"1" , "Koko_|_40":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398244501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002643", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398246001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002631", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "398247001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002645", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398248501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002617", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Valkoinen":"1" , "Koko_|_36":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398249001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002629", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta / Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398249501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002623", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta / Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398262501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002637", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398263001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002647", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123289/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398265501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002627", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Valkoinen":"1" , "Koko_|_46":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398266001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002625", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Valkoinen":"1" , "Koko_|_44":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "398271501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002613", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Valkoinen":"1" , "Koko_|_32":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "398272501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "398186001", "partNumber" : "102002615", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta / Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-women-s-textile-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235123197/sweep-adina-wp-lady-naisten-tekstiilitakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "560482501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560396501", "partNumber" : "102346764", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560483001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560396501", "partNumber" : "102346796", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560484001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560396501", "partNumber" : "102346817", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "560396501", "partNumber" : "102346956", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560485501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560396501", "partNumber" : "102347056", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560486001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560396501", "partNumber" : "102347093", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-leather-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-leather-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "560486501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560396501", "partNumber" : "102347148", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560487001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560396501", "partNumber" : "102347150", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462008762/sweep-amelia-nahkatakki.jpg" } ]
Sweep Amelia nahkatakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 95,70 €-70%Norm. 319,00 €319,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "373804001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998393", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Pinkki/Camo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "373804501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998373", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa/Camo":"3" , "Koko_|_36":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "373805001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998369", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"3" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Camo":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "373805501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998371", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Camo":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "373806501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998375", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"2" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Camo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "373807001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998399", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"2" , "Väri_|_Pinkki/Camo":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "373807501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998383", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa/Camo":"3" , "Koko_|_46":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "373808001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998389", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"3" , "Väri_|_Pinkki/Camo":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "373808501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998381", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa/Camo":"3" , "Koko_|_44":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "373809001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998397", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki/Camo":"3" , "Koko_|_44":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "373809501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998377", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"2" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Camo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "373810001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998391", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Pinkki/Camo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "373810501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998385", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"2" , "Väri_|_Pinkki/Camo":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "373811001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998395", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Pinkki/Camo":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "373811501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998387", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Pinkki/Camo":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124286/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "373812001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373784001", "partNumber" : "101998379", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Camo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124361/sweep-avatar-ii-lady-ajohousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "560319501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560264501", "partNumber" : "102345909", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560320001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560264501", "partNumber" : "102345921", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560325001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560264501", "partNumber" : "102346049", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560325501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560264501", "partNumber" : "102346074", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-leather-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-leather-pants.jpg" } }, { "catentry_id" : "560328001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560264501", "partNumber" : "102346151", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560329501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "560264501", "partNumber" : "102346214", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560331001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560264501", "partNumber" : "102346292", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560332001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560264501", "partNumber" : "102346326", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133875/sweep-black-betty-lady-nahkahousut.jpg" } ]
Sweep Black Betty Lady nahkahousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%119,50 €-229,00 €Norm. 239,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "560320501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560265001", "partNumber" : "102345936", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560321001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560265001", "partNumber" : "102345944", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560326001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560265001", "partNumber" : "102346097", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560326501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560265001", "partNumber" : "102346099", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-leather-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-leather-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "560327501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560265001", "partNumber" : "102346118", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560328501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "560265001", "partNumber" : "102346166", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560331501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560265001", "partNumber" : "102346310", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560334501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560265001", "partNumber" : "102346429", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134070/sweep-bootcut-lady-nahkahousut.jpg" } ]
Sweep Bootcut Lady nahkahousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,70 €-70%Norm. 219,00 €219,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "560423001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560390501", "partNumber" : "102345873", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560425501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560390501", "partNumber" : "102345892", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560426501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560390501", "partNumber" : "102345899", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560427501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560390501", "partNumber" : "102345905", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560439501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560390501", "partNumber" : "102346039", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560449501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560390501", "partNumber" : "102346180", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560461501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560390501", "partNumber" : "102346348", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560463001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560390501", "partNumber" : "102346362", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560463501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560390501", "partNumber" : "102346366", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-leather-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-leather-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "560466501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "560390501", "partNumber" : "102346404", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560473001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560390501", "partNumber" : "102346521", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133219/sweep-bootcut-nahkahousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "424126501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002939", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_D-M":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424127001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002949", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_D-4XL":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424127501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002951", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_D-5XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424128001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002929", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424128501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002961", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_B-L":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424129001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002955", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_B-XS":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424129501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002933", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424130001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002931", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"2" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424130501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002927", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424131001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002959", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_B-M":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424131501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002943", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_D-XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424132001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002953", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_D-6XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424132501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002923", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424133001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002963", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_B-XL":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424133501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002957", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_B-S":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424134001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002919", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424134501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002925", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424135001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002917", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424135501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002971", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_B-5XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424136001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002941", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_D-L":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424136501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002945", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_D-XXL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424137001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002965", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_B-XXL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424137501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002937", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_D-S":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424138001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002967", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_B-3XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424138501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002921", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424139001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002969", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_B-4XL":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424139501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002935", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_D-XS":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424140001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002947", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_D-3XL":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424140501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002973", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_B-6XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "424141001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424115501", "partNumber" : "102002915", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235125887/sweep-challenger-evo-wp-ajohousut.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "991594001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "991580501", "partNumber" : "103116098", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "991594501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "991580501", "partNumber" : "103116100", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "991595001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "991580501", "partNumber" : "103116102", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "991595501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "991580501", "partNumber" : "103116104", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "991596001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "991580501", "partNumber" : "103116106", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "991596501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "991580501", "partNumber" : "103116108", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "991597001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "991580501", "partNumber" : "103116110", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "991597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "991580501", "partNumber" : "103116112", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "991598001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "991580501", "partNumber" : "103116114", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "991598501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "991580501", "partNumber" : "103116116", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "565055001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "564846001", "partNumber" : "102350984", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "565056001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "564846001", "partNumber" : "102351002", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "565065501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "564846001", "partNumber" : "102351086", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "565068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "564846001", "partNumber" : "102351100", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "565074001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "564846001", "partNumber" : "102351154", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_35":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "565082501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "564846001", "partNumber" : "102351232", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "565089001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "564846001", "partNumber" : "102351278", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462012240/sweep-dam-diamanda-ajosaappaat.jpg" } ]
Sweep Dam Diamanda ajosaappaat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%79,50 €-159,00 €Norm. 159,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "560319001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560266501", "partNumber" : "102345867", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560333501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560266501", "partNumber" : "102346400", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-leather-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-leather-pants.jpg" } }, { "catentry_id" : "560335001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560266501", "partNumber" : "102346431", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560341001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560266501", "partNumber" : "102346544", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560342001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560266501", "partNumber" : "102346559", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560347501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560266501", "partNumber" : "102346633", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560352001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560266501", "partNumber" : "102346671", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "560266501", "partNumber" : "102346689", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560366501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560266501", "partNumber" : "102346893", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "560368501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560266501", "partNumber" : "102346958", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135459/sweep-desperado-nahkahousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "565252001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "565129001", "partNumber" : "102351018", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg" } }, { "catentry_id" : "565256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "565129001", "partNumber" : "102351060", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565268501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565129001", "partNumber" : "102351218", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565271001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565129001", "partNumber" : "102351240", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565272501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "565129001", "partNumber" : "102351266", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235136289/sweep-diamond-wp-lady-ajohanskat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "560422501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560394501", "partNumber" : "102345870", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560435001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560394501", "partNumber" : "102346009", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560436001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560394501", "partNumber" : "102346015", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560445501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560394501", "partNumber" : "102346125", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "560460001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560394501", "partNumber" : "102346304", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560462001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560394501", "partNumber" : "102346352", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560468501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560394501", "partNumber" : "102346438", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "560394501", "partNumber" : "102346561", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133660/sweep-dina-lady-nahkatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "560423501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560392001", "partNumber" : "102345877", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560429001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560392001", "partNumber" : "102345913", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560441501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "560392001", "partNumber" : "102346078", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560452501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560392001", "partNumber" : "102346210", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-leather-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-leather-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "560464001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560392001", "partNumber" : "102346376", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560470501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560392001", "partNumber" : "102346484", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560471501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560392001", "partNumber" : "102346500", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560475001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560392001", "partNumber" : "102346586", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560475501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560392001", "partNumber" : "102346591", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560480001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560392001", "partNumber" : "102346715", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235134803/sweep-eagle-nahkatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "565236001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102350900", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg" } }, { "catentry_id" : "565237001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102350904", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Oranssi":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565238501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102350922", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Oranssi":"1" , "Koko_|_2XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565240501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102350932", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_4XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565241001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102350934", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565242501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102350948", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565243001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102350950", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565244501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102350962", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg" } }, { "catentry_id" : "565245001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102350966", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta/Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg" } }, { "catentry_id" : "565245501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102350968", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565247501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102350990", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta/Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565248001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102350992", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg" } }, { "catentry_id" : "565249001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102350998", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Oranssi":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565250001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351006", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565250501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351008", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_2XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565251001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351010", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565255501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351054", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565257001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351082", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565258001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351106", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565263001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351160", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_3XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565263501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351162", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565264001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351164", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565265501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351188", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565266001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351190", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007659/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565267501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351200", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565269501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351226", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565270001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351234", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565274001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351280", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007581/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565275001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351288", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_4XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565275501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351296", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Oranssi":"1" , "Koko_|_4XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351302", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Oranssi":"1" , "Koko_|_3XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007741/sweep-forza-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565276501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "565124501", "partNumber" : "102351308", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462007420/sweep-forza-ajohanskat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "498020001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "470200501", "partNumber" : "102239905", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"2" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "470210001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "470200501", "partNumber" : "102184322", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "470210501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "470200501", "partNumber" : "102184326", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"3" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "470211001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "470200501", "partNumber" : "102184336", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "470211501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "470200501", "partNumber" : "102184350", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "470212001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "470200501", "partNumber" : "102184352", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"7" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "470212501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "470200501", "partNumber" : "102184354", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"2" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814004501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "470200501", "partNumber" : "102737613", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814005001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "470200501", "partNumber" : "102737625", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "470200501", "partNumber" : "102737649", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814006001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "470200501", "partNumber" : "102737665", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"7" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814006501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "470200501", "partNumber" : "102737685", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Sweep GS Tourance vedenpitävä ajosaapas
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,70 € /pari-70%Norm. 149,00 €149,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "368904001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998409", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa / Valkoinen":"1" , "Koko_|_6XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368904501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998425", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Harmaa / Keltainen":"1" , "Koko_|_4XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368905001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998401", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa / Valkoinen":"1" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368905501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998445", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"2" , "Koko_|_4XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368906001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998451", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368906501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998459", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368907001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998423", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Harmaa / Keltainen":"1" , "Koko_|_3XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368907501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998437", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa / Keltainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368908001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998407", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa / Valkoinen":"1" , "Koko_|_5XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368908501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998419", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Harmaa / Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "368909001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998411", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa / Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368909501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998455", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"2" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368910001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998413", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa / Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368910501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998405", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa / Valkoinen":"1" , "Koko_|_4XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368911001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998457", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368911501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998443", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368912001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998429", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Harmaa / Keltainen":"1" , "Koko_|_6XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368912501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998415", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa / Valkoinen":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368913001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998453", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368913501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998449", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368914001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998417", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa / Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368914501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998427", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Harmaa / Keltainen":"1" , "Koko_|_5XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368915001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998403", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa / Valkoinen":"1" , "Koko_|_3XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368915501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998435", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Harmaa / Keltainen":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368916001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998421", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Harmaa / Keltainen":"1" , "Koko_|_2XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368916501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998447", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368917001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998441", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"2" , "Koko_|_2XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122176/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368917501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998439", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa / Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "368919001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998433", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa / Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "368943001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368873501", "partNumber" : "101998431", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa / Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235121971/sweep-gt-adventure-wp-ajohousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "337418501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916719", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"5" , "Väri_|_Harmaa/sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337424001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916713", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"5" , "Väri_|_Harmaa/sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337434501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916683", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" , "Väri_|_Musta/harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337436001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916711", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Harmaa/sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337438001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916717", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"4" , "Väri_|_Harmaa/sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337439001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916679", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"4" , "Koko_|_6XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337439501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916685", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Musta/harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337441501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916693", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"5" , "Väri_|_Musta/harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337444001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916703", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" , "Väri_|_Harmaa/sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337445501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916677", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko_|_5XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337446501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916707", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa/sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337451001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916681", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta/harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "337451501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916667", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337452001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916671", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337457501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916689", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta/harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337467001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916699", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"5" , "Väri_|_Musta/harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337474501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916687", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337476001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916715", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/sininen":"5" , "Koko_|_4XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337476501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916697", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"4" , "Väri_|_Musta/harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337477001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916695", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/harmaa":"5" , "Koko_|_4XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337478001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916673", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"4" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337480501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916705", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa/sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337486001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916663", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"5" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337487501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916691", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta/harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120479/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337490501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916675", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"2" , "Koko_|_4XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337496501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916701", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Harmaa/sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "337497501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916709", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa/sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120578/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337500501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916669", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Vaaleanharmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "337501001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916661", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"5" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-textile-riding-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "337502501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "337247001", "partNumber" : "101916665", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235120370/sweep-gt-adventure-wp-tekstiili-ajotakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "566853001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102350940", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566853501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102350956", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566854001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102350970", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566854501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351016", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_3XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566855001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351034", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_3XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566855501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351064", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566856001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351070", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566856501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351146", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_2XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566857001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351156", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta/Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566857501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351158", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566858001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351172", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566858501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351178", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566859001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351208", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566859501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351216", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta/Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566860001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351222", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566860501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351246", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041905/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" } }, { "catentry_id" : "566861001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351248", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" } }, { "catentry_id" : "566861501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351294", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566862001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351310", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" } }, { "catentry_id" : "566862501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351330", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041820/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "566863001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "566731501", "partNumber" : "102351332", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462041738/sweep-hammer-ajohanskat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "388845501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044421", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_26/32":"1" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388846001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044435", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_32/32":"1" , "Väri_|_Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388846501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044443", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_34/34":"1" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388848001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044433", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_32/30":"4" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388849001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044427", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_30/32":"1" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044441", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_34/32":"4" , "Väri_|_Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044431", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_30/34":"4" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388853501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044447", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_36/32":"3" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388854001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044425", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_28/34":"4" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388855001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044445", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"4" , "Koko_|_36/30":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388856001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044439", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_34/30":"4" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388857001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044423", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_28/32":"3" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388857501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044449", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_38/30":"1" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388859501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044451", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_38/32":"1" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044429", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_30/32":"1" , "Väri_|_Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "388862501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "388836501", "partNumber" : "102044437", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_32/34":"4" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Sweep Hannah naisten ajofarkut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%49,95 €-99,90 €Norm. 99,90★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "346140001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "346122501", "partNumber" : "101937721", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "346141001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "346122501", "partNumber" : "101937737", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "346142501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "346122501", "partNumber" : "101937731", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "346144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "346122501", "partNumber" : "101937733", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "346149001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "346122501", "partNumber" : "101937727", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "346149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "346122501", "partNumber" : "101937735", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "346152001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "346122501", "partNumber" : "101937725", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "346153501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "346122501", "partNumber" : "101937739", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-hoodie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-hoodie.jpg" } }, { "catentry_id" : "346154501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "346122501", "partNumber" : "101937723", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "346157001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "346122501", "partNumber" : "101937729", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235126488/sweep-hardcore-huppari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "565051501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "564845001", "partNumber" : "102350946", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565052001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "564845001", "partNumber" : "102350954", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565061001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "564845001", "partNumber" : "102351062", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565077501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "564845001", "partNumber" : "102351186", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565078501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "564845001", "partNumber" : "102351198", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565083501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "564845001", "partNumber" : "102351242", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565085501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "564845001", "partNumber" : "102351256", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "565091501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "564845001", "partNumber" : "102351314", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235135930/sweep-magister-ajohanskat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "560425001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560393501", "partNumber" : "102345886", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560426001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560393501", "partNumber" : "102345897", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560434001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560393501", "partNumber" : "102346005", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560445001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560393501", "partNumber" : "102346107", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560454501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560393501", "partNumber" : "102346230", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560457001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "560393501", "partNumber" : "102346259", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-leather-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-leather-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "560459001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560393501", "partNumber" : "102346288", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560468001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560393501", "partNumber" : "102346424", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235133837/sweep-mamba-lady-nahkatakki.jpg" } ]
Sweep Mamba Lady nahkatakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,70 €-70%Norm. 299,00 €299,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "368918001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "368875001", "partNumber" : "101998555", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "368920501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368875001", "partNumber" : "101998561", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "368921501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "368875001", "partNumber" : "101998563", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "368924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "368875001", "partNumber" : "101998571", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "368928001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "368875001", "partNumber" : "101998569", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "368932001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "368875001", "partNumber" : "101998565", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "368934001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "368875001", "partNumber" : "101998559", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "368937001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "368875001", "partNumber" : "101998573", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "368938001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "368875001", "partNumber" : "101998557", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "368940001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "368875001", "partNumber" : "101998567", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "373737001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373722501", "partNumber" : "101998503", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_35-36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg" }, { "catentry_id" : "373738001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373722501", "partNumber" : "101998511", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_39-40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg" }, { "catentry_id" : "373739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373722501", "partNumber" : "101998501", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_37-38":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-boot-rain-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-boot-rain-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "373740001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373722501", "partNumber" : "101998505", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_44-45":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg" }, { "catentry_id" : "373741001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373722501", "partNumber" : "101998513", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_42-43":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg" }, { "catentry_id" : "373742001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373722501", "partNumber" : "101998507", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_46-47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg" }, { "catentry_id" : "373743001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373722501", "partNumber" : "101998509", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124446/sweep-saappaan-sadesuoja.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "373747001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373746501", "partNumber" : "101998583", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "373747501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373746501", "partNumber" : "101998581", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "373748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373746501", "partNumber" : "101998577", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "373748501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373746501", "partNumber" : "101998585", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "373749001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373746501", "partNumber" : "101998587", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "373749501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373746501", "partNumber" : "101998579", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "373750001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373746501", "partNumber" : "101998575", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-rain-gloves.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-rain-gloves.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235124569/sweep-sadekasineet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "648491501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "648487501", "partNumber" : "102478897", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "648492501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "648487501", "partNumber" : "102478917", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "648495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648487501", "partNumber" : "102478967", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "648496001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "648487501", "partNumber" : "102478971", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "648500501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "648487501", "partNumber" : "102479019", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "648501001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648487501", "partNumber" : "102479025", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "560567501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560501501", "partNumber" : "102344384", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560569001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560501501", "partNumber" : "102344390", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560570001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560501501", "partNumber" : "102344400", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "560501501", "partNumber" : "102344406", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560571501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560501501", "partNumber" : "102344425", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560574001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560501501", "partNumber" : "102344453", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-black-grey-textile-riding-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-black-grey-textile-riding-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "560574501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560501501", "partNumber" : "102344461", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560575501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560501501", "partNumber" : "102344469", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560576501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560501501", "partNumber" : "102344477", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560577001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560501501", "partNumber" : "102344481", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017054/sweep-stunt-wp-musta-harmaa-tekstiili-ajotakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "560564501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560502001", "partNumber" : "102344291", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560565501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560502001", "partNumber" : "102344316", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_4XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560569501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560502001", "partNumber" : "102344398", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560571001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560502001", "partNumber" : "102344408", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_5XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560572001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560502001", "partNumber" : "102344429", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta/Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "560572501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560502001", "partNumber" : "102344436", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta/Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560573001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560502001", "partNumber" : "102344441", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "560502001", "partNumber" : "102344449", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_2XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560575001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560502001", "partNumber" : "102344465", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_6XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "560576001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560502001", "partNumber" : "102344473", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"1" , "Koko_|_3XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-black-yellow-riding-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462017153/sweep-stunt-wp-musta-keltainen-ajotakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "813807001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813776501", "partNumber" : "102737605", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"3" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813808001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "813776501", "partNumber" : "102737615", "unitPrice" : "145,00 €", "unitPriceRaw" : "145.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813811501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813776501", "partNumber" : "102737655", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"6" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813813001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813776501", "partNumber" : "102737663", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"6" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813815001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813776501", "partNumber" : "102737679", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"2" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813816501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813776501", "partNumber" : "102737693", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813818501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813776501", "partNumber" : "102737707", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"6" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813820001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813776501", "partNumber" : "102737715", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Sweep Super Leggins housut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%72,50 €-74,50 €Norm. 145,00 - 149,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "373832001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998651", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"2" , "Koko_|_D42":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373832501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998633", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"3" , "Koko_|_36":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373834001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998635", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta/Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373834501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998659", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373838001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998661", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" , "Koko_|_40":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373838501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998669", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373839001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998665", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" , "Koko_|_44":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373839501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998653", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" , "Koko_|_32":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "373840001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998631", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta/Punainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373840501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998663", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373841001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998641", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"2" , "Koko_|_44":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373841501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998637", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"2" , "Koko_|_40":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373842001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998675", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" , "Koko_|_D42":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373842501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998671", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" , "Koko_|_D38":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373843501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998647", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"2" , "Koko_|_D38":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373844001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998643", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"2" , "Koko_|_46":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373844501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998667", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" , "Koko_|_46":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373846001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998655", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373846501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998629", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"3" , "Koko_|_32":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "373848001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998673", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_D40":"2" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373848501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998639", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta/Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373849001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998649", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_D40":"2" , "Väri_|_Musta/Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373849501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998645", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta/Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122893/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "373851001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373830001", "partNumber" : "101998657", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" , "Koko_|_36":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235122770/sweep-talya-wp-lady-ajotakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "373845001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373829501", "partNumber" : "101998685", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "373845501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373829501", "partNumber" : "101998691", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "373847001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373829501", "partNumber" : "101998683", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"2" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "373847501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373829501", "partNumber" : "101998689", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "373850001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373829501", "partNumber" : "101998681", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "373850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373829501", "partNumber" : "101998677", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "373851501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373829501", "partNumber" : "101998693", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "373852001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373829501", "partNumber" : "101998679", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "373852501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373829501", "partNumber" : "101998695", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "373853001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373829501", "partNumber" : "101998687", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "813807501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813777001", "partNumber" : "102737609", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813808501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813777001", "partNumber" : "102737617", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"2" , "Koko_|_2XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813810001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813777001", "partNumber" : "102737635", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko_|_3XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813810501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "813777001", "partNumber" : "102737643", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko_|_4XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813817501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813777001", "partNumber" : "102737701", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Ruskea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813819001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813777001", "partNumber" : "102737711", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"2" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813820501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813777001", "partNumber" : "102737717", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Ruskea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "813821001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813777001", "partNumber" : "102737719", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Ruskea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "560593001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560505001", "partNumber" : "102346637", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"1" , "Koko_|_40":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg" }, { "catentry_id" : "560595001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560505001", "partNumber" : "102346677", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg" }, { "catentry_id" : "560596001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560505001", "partNumber" : "102346727", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"1" , "Koko_|_44":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg" }, { "catentry_id" : "560600001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560505001", "partNumber" : "102346838", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"1" , "Koko_|_46":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg" }, { "catentry_id" : "560606501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560505001", "partNumber" : "102347111", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"1" , "Koko_|_32":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-waterproof-black-red-running-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-waterproof-black-red-running-pants.jpg" } }, { "catentry_id" : "560608001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "560505001", "partNumber" : "102347158", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg" }, { "catentry_id" : "560609001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "560505001", "partNumber" : "102347195", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"1" , "Koko_|_36":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg" }, { "catentry_id" : "560610001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "560505001", "partNumber" : "102347210", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438462020245/sweep-voyage-vedenpitava-musta-punainen-ajohousu.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "682776001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682765501", "partNumber" : "102538861", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "682777001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682765501", "partNumber" : "102538881", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "682778001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682765501", "partNumber" : "102538895", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_40":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "682778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682765501", "partNumber" : "102538906", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_39":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Sweep Yeti musta/valkoinen kelkkasaapas
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,70 € /pari-70%Norm. 199,00 €199,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "197142501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705082", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705101", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_33":"3" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197145001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705109", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_31":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197145501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705115", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197146501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705119", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197147001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705120", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_29":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197148001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705131", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197148501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705133", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197149501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705141", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"2" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197150001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705144", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_35":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197150501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705298", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"3" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197151001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705157", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_33":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197152001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705166", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" } }, { "catentry_id" : "197153001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705170", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197154001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705178", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_31":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197154501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705180", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_35":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197155001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705187", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197155501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705190", "unitPrice" : "145,90 €", "unitPriceRaw" : "145.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197156001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705194", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197158001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705201", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848053695/tcx-comp-junior-children-s-cross-shoes.jpg" } }, { "catentry_id" : "197159001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705209", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"3" , "Koko_|_36":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "197163001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197087001", "partNumber" : "101705230", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8033848052094/tcx-comp-junior-lasten-crossikengat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "555644001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "555624001", "partNumber" : "102335871", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "555644501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "555624001", "partNumber" : "102335881", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "555647501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "555624001", "partNumber" : "102336055", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "555650001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "555624001", "partNumber" : "102336099", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "555651501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "555624001", "partNumber" : "102336121", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "555653001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "555624001", "partNumber" : "102336135", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-driving-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-driving-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "555654001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "555624001", "partNumber" : "102336179", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "555654501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "555624001", "partNumber" : "102336209", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "555655001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "555624001", "partNumber" : "102336213", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "555655501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "555624001", "partNumber" : "102336217", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "555656501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "555624001", "partNumber" : "102336275", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "555657001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "555624001", "partNumber" : "102336291", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "555657501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "555624001", "partNumber" : "102336305", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958108621/tcx-fuel-wp-ajosaappaat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1020443001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020411501", "partNumber" : "103150592", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" , "Koko_|_39":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1020444001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1020411501", "partNumber" : "103150598", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_29":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-youth-motocross-shoes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-youth-motocross-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020444501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1020411501", "partNumber" : "103150602", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_40":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1020445001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1020411501", "partNumber" : "103150606", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1020445501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1020411501", "partNumber" : "103150614", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_31":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1020446001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020411501", "partNumber" : "103150618", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" , "Koko_|_32":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1020447001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020411501", "partNumber" : "103150622", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1020447501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020411501", "partNumber" : "103150624", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"1" , "Koko_|_33":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1020448501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020411501", "partNumber" : "103150628", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_35":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1020449501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020411501", "partNumber" : "103150634", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Valkoinen":"2" , "Koko_|_36":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1020450501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020411501", "partNumber" : "103150640", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1020451501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1020411501", "partNumber" : "103150646", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta/Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958236638/tcx-mx-comp-kid-nuorten-crossikengat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "326773001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "326586001", "partNumber" : "101892074", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"2" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "326775001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "326586001", "partNumber" : "101892076", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "326788501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "326586001", "partNumber" : "101892080", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"5" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "326805001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "326586001", "partNumber" : "101892078", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "326846501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "326586001", "partNumber" : "101892072", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-boot-x-blast-cross-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-boot-x-blast-cross-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "326881001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "326586001", "partNumber" : "101892082", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_47":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "326884501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "326586001", "partNumber" : "101892084", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1032402501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "326586001", "partNumber" : "103150604", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"2" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1032403001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "326586001", "partNumber" : "103150610", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"5" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958100977/tcx-off-road-saapas-x-blast-crossisaappaat.jpg" } ]
TCX Off-Road Saapas X-Blast crossisaappaat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:209,00 €-229,00 €/pari★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "196983001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196975501", "partNumber" : "101704780", "unitPrice" : "133,90 €", "unitPriceRaw" : "133.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"2" , "Väri_|_Denim":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" }, { "catentry_id" : "196983501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196975501", "partNumber" : "101704784", "unitPrice" : "133,90 €", "unitPriceRaw" : "133.9", "Attributes" : { "Väri_|_Denim":"1" , "Koko_|_40":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" }, { "catentry_id" : "196984501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196975501", "partNumber" : "101704794", "unitPrice" : "133,90 €", "unitPriceRaw" : "133.9", "Attributes" : { "Väri_|_Denim":"2" , "Koko_|_44":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" }, { "catentry_id" : "196985001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196975501", "partNumber" : "101704799", "unitPrice" : "154,00 €", "unitPriceRaw" : "154.0", "Attributes" : { "Väri_|_Denim":"1" , "Koko_|_41":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" }, { "catentry_id" : "196985501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "196975501", "partNumber" : "101704812", "unitPrice" : "133,90 €", "unitPriceRaw" : "133.9", "Attributes" : { "Väri_|_Denim":"1" , "Koko_|_36":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" }, { "catentry_id" : "196987501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196975501", "partNumber" : "101704837", "unitPrice" : "154,00 €", "unitPriceRaw" : "154.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Denim":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" }, { "catentry_id" : "196988001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196975501", "partNumber" : "101704851", "unitPrice" : "133,90 €", "unitPriceRaw" : "133.9", "Attributes" : { "Väri_|_Denim":"1" , "Koko_|_45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" }, { "catentry_id" : "196988501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196975501", "partNumber" : "101704852", "unitPrice" : "133,90 €", "unitPriceRaw" : "133.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Denim":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" }, { "catentry_id" : "196989001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196975501", "partNumber" : "101704867", "unitPrice" : "133,90 €", "unitPriceRaw" : "133.9", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Denim":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-blue-driving-shoes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-blue-driving-shoes.jpg" } }, { "catentry_id" : "196991501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196975501", "partNumber" : "101704893", "unitPrice" : "133,90 €", "unitPriceRaw" : "133.9", "Attributes" : { "Väri_|_Denim":"1" , "Koko_|_46":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" }, { "catentry_id" : "196992001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196975501", "partNumber" : "101704899", "unitPrice" : "133,90 €", "unitPriceRaw" : "133.9", "Attributes" : { "Väri_|_Denim":"1" , "Koko_|_47":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" }, { "catentry_id" : "196992501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196975501", "partNumber" : "101704905", "unitPrice" : "154,00 €", "unitPriceRaw" : "154.0", "Attributes" : { "Väri_|_Denim":"1" , "Koko_|_43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" }, { "catentry_id" : "196995001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196975501", "partNumber" : "101704942", "unitPrice" : "133,90 €", "unitPriceRaw" : "133.9", "Attributes" : { "Väri_|_Denim":"1" , "Koko_|_39":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8000958083201/tcx-x-street-denim-siniset-ajokengat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "521027001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "520967501", "partNumber" : "102262235", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "521027501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "520967501", "partNumber" : "102262237", "unitPrice" : "51,90 €", "unitPriceRaw" : "51.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "521028001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "520967501", "partNumber" : "102262257", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "521028501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "520967501", "partNumber" : "102262271", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "521029001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "520967501", "partNumber" : "102262289", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "521029501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "520967501", "partNumber" : "102262291", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "814230501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814118501", "partNumber" : "102736823", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_40/33":"5" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814238001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814118501", "partNumber" : "102736863", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_38/33":"4" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814241501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814118501", "partNumber" : "102736879", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_33/33":"4" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814246501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814118501", "partNumber" : "102736901", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_30/33":"1" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814255001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "814118501", "partNumber" : "102736939", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_44/33":"4" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814259501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814118501", "partNumber" : "102736957", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_48/33":"3" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814284501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814118501", "partNumber" : "102737061", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"8" , "Koko_|_36/33":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814286501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "814118501", "partNumber" : "102737069", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_34/33":"5" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814290001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "814118501", "partNumber" : "102737087", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_42/33":"2" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814292501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814118501", "partNumber" : "102737099", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_46/33":"4" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "814293501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "814118501", "partNumber" : "102737113", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_32/33":"1" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Timeless Bandit Stretch Kevlarfarkut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%74,50 €-159,00 €Norm. 149,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "814228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814115001", "partNumber" : "102736807", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"3" , "Koko_|_36/33":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438131050498/tidlos-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/tidlos-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg" } }, { "catentry_id" : "814229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814115001", "partNumber" : "102736815", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"3" , "Koko_|_33/33":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg" }, { "catentry_id" : "814245501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814115001", "partNumber" : "102736897", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"3" , "Koko_|_34/33":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg" }, { "catentry_id" : "814257001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814115001", "partNumber" : "102736947", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"3" , "Koko_|_40/33":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg" }, { "catentry_id" : "814263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814115001", "partNumber" : "102736975", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_38/33":"3" , "Väri_|_Vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg" }, { "catentry_id" : "814266501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814115001", "partNumber" : "102736987", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_32/33":"1" , "Väri_|_Vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg" }, { "catentry_id" : "814280501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "814115001", "partNumber" : "102737045", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_30/33":"1" , "Väri_|_Vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438131050498/timeless-bandit-stretch-kevlarfarkut.jpg" } ]
Timeless Bandit Stretch Kevlarfarkut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%74,50 €-159,00 €Norm. 149,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1393226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393120001", "partNumber" : "103323494", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131055141_1/timeless-border-peili-visiiri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131055141_1/timeless-border-peili-visiiri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438131055141_1/timeless-border-peili-visiiri.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1393225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393119501", "partNumber" : "103323490", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131055134_1/timeless-border-tumma-visiiri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131055134_1/timeless-border-tumma-visiiri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438131055134_1/timeless-border-tumma-visiiri.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1066758001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066752501", "partNumber" : "103171294", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1066758501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066752501", "partNumber" : "103171298", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1066759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066752501", "partNumber" : "103171304", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1066760501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066752501", "partNumber" : "103171312", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1066763501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066752501", "partNumber" : "103171342", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1066764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066752501", "partNumber" : "103171346", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1393225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393119001", "partNumber" : "103323468", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131054489_1/timeless-combi-peili-visiiri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131054489_1/timeless-combi-peili-visiiri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438131054489_1/timeless-combi-peili-visiiri.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1393224001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393118501", "partNumber" : "103323464", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131054472_1/timeless-combi-tumma-visiiri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438131054472_1/timeless-combi-tumma-visiiri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438131054472_1/timeless-combi-tumma-visiiri.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1066756001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066751001", "partNumber" : "103171286", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1066757501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066751001", "partNumber" : "103171292", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_XS":"3" , "Koko_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1066764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066751001", "partNumber" : "103171348", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1066765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066751001", "partNumber" : "103171350", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1066766501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066751001", "partNumber" : "103171360", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1066767501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066751001", "partNumber" : "103171364", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin