- Etusivu /
- Koneet (14386) /
- Ajoneuvojen ajovarusteet
Ajoneuvojen ajovarusteet
Ajovarusteet pukevat motoristia
Jos olet ajanut moottoripyörällä tai muulla kaksipyöräisellä, tiedät, että laadukkaat ajovarusteet tekevät menosta mukavan ja turvallisen. Motoristille tarkoitetut housut, takit, käsineet ja kengät suojaavat sekä kylmältä että liialliselta auringon porotukselta.
Kärkkäisen verkkokauppa myy moottoripyöräilyasut ja muut tarvikkeet. Esimerkiksi tuotemerkeiltä Scott, Alpinestars ja Dainese löytyy moottoripyöräilyn vaatteet niin naisille ja miehille kuin myös lapsille.
Ajovarusteet joka menoon
MP-takit, MP-housut, MP-ajokengät ja MP-ajopuvut on valmistettu moottoripyöräilijöitä varten. Ei kuitenkaan riitä, että hankkii sattumanvaraisesti jotkin moottoripyöräilyvarusteet. Ajovarusteet täytyy nimittäin valita sen perusteella, millaista moottoripyöräilyä harrastaa.
Esimerkiksi ratamoottoripyöräily tai muu kilpailu vaatii kestävät nahkaiset tai muuten kilpailua varten suunnitellut varusteet. Sen sijaan katu- ja pitkän matkan ajossa voi käyttää kevyempiä nahkaisia tai tekstiilivaatteita.
Myös motocrossiin on olemassa erikseen crossivarusteet. Soraisille ja hiekkaisille teille, hyppyihin ja laskuihin on suunniteltu varta vasten crossikengät, crossihousut ja crossipaidat.
Talviolosuhteisiin, erityisesti kelkkailijoille, on olemassa moottorikelkkapuvut ja kelkkakengät. Niissä on otettu huomioon lämpimänä säilyminen ja materiaalin hengittävyys.
Sään vaihtelu otettava huomioon
Motoristi on usein sään armoilla. Kesällä varusteiden täytyy olla hengittävät ja tarpeeksi ilmavat. Kylmällä kelillä motoristin tulee pysyä lämpimänä, ja silloin täytyy olla varuteena hyvät alusasut, kypärähuput ja kaulasuojat.
Muita tärkeitä ajovarusteita ovat käsineet ja sadeasut. Sadeasuissa käytetty materiaali on hengittävää ja joustavaa mutta samalla hyvin sadetta ja tuulta pitävää. Myös huomioliivit on tärkeä turvallisuuden lisääjä huonolla kelillä tai pimeässä.
Ajovarusteet tulee hankkia harrastuksen mukaan. Ennen ostopäätöstä pitää miettiä, missä ja miten ajaa. Se ratkaisee esimerkiksi sen, millaista materiaalia vaatteiden tai kenkien täytyy olla.
Tarvittaessa erilaisiin varusteisiin voi tutustua googlettamalla sanapareja moottoripyöräily harrastuksena, moottoripyöräily kengät, moottoripyöräily takki, moottoripyöräily housut ja niin edelleen. Hyvä vaihtoehto on myös tutustua Kärkkäisen verkkokaupan valikoimaan ja tilata varusteet sieltä.
Jos olet ajanut moottoripyörällä tai muulla kaksipyöräisellä, tiedät, että laadukkaat ajovarusteet tekevät menosta mukavan ja turvallisen. Motoristille tarkoitetut housut, takit, käsineet ja kengät suojaavat sekä kylmältä että liialliselta auringon porotukselta.
Kärkkäisen verkkokauppa myy moottoripyöräilyasut ja muut tarvikkeet. Esimerkiksi tuotemerkeiltä Scott, Alpinestars ja Dainese löytyy moottoripyöräilyn vaatteet niin naisille ja miehille kuin myös lapsille.
Ajovarusteet joka menoon
MP-takit, MP-housut, MP-ajokengät ja MP-ajopuvut on valmistettu moottoripyöräilijöitä varten. Ei kuitenkaan riitä, että hankkii sattumanvaraisesti jotkin moottoripyöräilyvarusteet. Ajovarusteet täytyy nimittäin valita sen perusteella, millaista moottoripyöräilyä harrastaa.
Esimerkiksi ratamoottoripyöräily tai muu kilpailu vaatii kestävät nahkaiset tai muuten kilpailua varten suunnitellut varusteet. Sen sijaan katu- ja pitkän matkan ajossa voi käyttää kevyempiä nahkaisia tai tekstiilivaatteita.
Myös motocrossiin on olemassa erikseen crossivarusteet. Soraisille ja hiekkaisille teille, hyppyihin ja laskuihin on suunniteltu varta vasten crossikengät, crossihousut ja crossipaidat.
Talviolosuhteisiin, erityisesti kelkkailijoille, on olemassa moottorikelkkapuvut ja kelkkakengät. Niissä on otettu huomioon lämpimänä säilyminen ja materiaalin hengittävyys.
Sään vaihtelu otettava huomioon
Motoristi on usein sään armoilla. Kesällä varusteiden täytyy olla hengittävät ja tarpeeksi ilmavat. Kylmällä kelillä motoristin tulee pysyä lämpimänä, ja silloin täytyy olla varuteena hyvät alusasut, kypärähuput ja kaulasuojat.
Muita tärkeitä ajovarusteita ovat käsineet ja sadeasut. Sadeasuissa käytetty materiaali on hengittävää ja joustavaa mutta samalla hyvin sadetta ja tuulta pitävää. Myös huomioliivit on tärkeä turvallisuuden lisääjä huonolla kelillä tai pimeässä.
Ajovarusteet tulee hankkia harrastuksen mukaan. Ennen ostopäätöstä pitää miettiä, missä ja miten ajaa. Se ratkaisee esimerkiksi sen, millaista materiaalia vaatteiden tai kenkien täytyy olla.
Tarvittaessa erilaisiin varusteisiin voi tutustua googlettamalla sanapareja moottoripyöräily harrastuksena, moottoripyöräily kengät, moottoripyöräily takki, moottoripyöräily housut ja niin edelleen. Hyvä vaihtoehto on myös tutustua Kärkkäisen verkkokaupan valikoimaan ja tilata varusteet sieltä.
Ajovarusteet pukevat motoristia
Jos olet ajanut moottoripyörällä tai muulla kaksipyöräisellä, tiedät, että laadukkaat ajovarusteet tekevät menosta mukavan ja turvallisen. Motoristille tarkoitetut housut, takit, käsineet ja kengät suojaavat sekä kylmältä että liialliselta auringon porotukselta.
Kärkkäisen verkkokauppa myy moottoripyöräilyasut ja muut tarvikkeet. Esimerkiksi tuotemerkeiltä Scott, Alpinestars ja Dainese löytyy moottoripyöräilyn vaatteet niin naisille ja miehille kuin myös lapsille.
Ajovarusteet joka menoon
MP-takit, MP-housut, MP-ajokengät ja MP-ajopuvut on valmistettu moottoripyöräilijöitä varten. Ei kuitenkaan riitä, että hankkii sattumanvaraisesti jotkin moottoripyöräilyvarusteet. Ajovarusteet täytyy nimittäin valita sen perusteella, millaista moottoripyöräilyä harrastaa.
Esimerkiksi ratamoottoripyöräily tai muu kilpailu vaatii kestävät nahkaiset tai muuten kilpailua varten suunnitellut varusteet. Sen sijaan katu- ja pitkän matkan ajossa voi käyttää kevyempiä nahkaisia tai tekstiilivaatteita.
Myös motocrossiin on olemassa erikseen crossivarusteet. Soraisille ja hiekkaisille teille, hyppyihin ja laskuihin on suunniteltu varta vasten crossikengät, crossihousut ja crossipaidat.
Talviolosuhteisiin, erityisesti kelkkailijoille, on olemassa moottorikelkkapuvut ja kelkkakengät. Niissä on otettu huomioon lämpimänä säilyminen ja materiaalin hengittävyys.
Sään vaihtelu otettava huomioon
Motoristi on usein sään armoilla. Kesällä varusteiden täytyy olla hengittävät ja tarpeeksi ilmavat. Kylmällä kelillä motoristin tulee pysyä lämpimänä, ja silloin täytyy olla varuteena hyvät alusasut, kypärähuput ja kaulasuojat.
Muita tärkeitä ajovarusteita ovat käsineet ja sadeasut. Sadeasuissa käytetty materiaali on hengittävää ja joustavaa mutta samalla hyvin sadetta ja tuulta pitävää. Myös huomioliivit on tärkeä turvallisuuden lisääjä huonolla kelillä tai pimeässä.
Ajovarusteet tulee hankkia harrastuksen mukaan. Ennen ostopäätöstä pitää miettiä, missä ja miten ajaa. Se ratkaisee esimerkiksi sen, millaista materiaalia vaatteiden tai kenkien täytyy olla.
Tarvittaessa erilaisiin varusteisiin voi tutustua googlettamalla sanapareja moottoripyöräily harrastuksena, moottoripyöräily kengät, moottoripyöräily takki, moottoripyöräily housut ja niin edelleen. Hyvä vaihtoehto on myös tutustua Kärkkäisen verkkokaupan valikoimaan ja tilata varusteet sieltä.
Jos olet ajanut moottoripyörällä tai muulla kaksipyöräisellä, tiedät, että laadukkaat ajovarusteet tekevät menosta mukavan ja turvallisen. Motoristille tarkoitetut housut, takit, käsineet ja kengät suojaavat sekä kylmältä että liialliselta auringon porotukselta.
Kärkkäisen verkkokauppa myy moottoripyöräilyasut ja muut tarvikkeet. Esimerkiksi tuotemerkeiltä Scott, Alpinestars ja Dainese löytyy moottoripyöräilyn vaatteet niin naisille ja miehille kuin myös lapsille.
Ajovarusteet joka menoon
MP-takit, MP-housut, MP-ajokengät ja MP-ajopuvut on valmistettu moottoripyöräilijöitä varten. Ei kuitenkaan riitä, että hankkii sattumanvaraisesti jotkin moottoripyöräilyvarusteet. Ajovarusteet täytyy nimittäin valita sen perusteella, millaista moottoripyöräilyä harrastaa.
Esimerkiksi ratamoottoripyöräily tai muu kilpailu vaatii kestävät nahkaiset tai muuten kilpailua varten suunnitellut varusteet. Sen sijaan katu- ja pitkän matkan ajossa voi käyttää kevyempiä nahkaisia tai tekstiilivaatteita.
Myös motocrossiin on olemassa erikseen crossivarusteet. Soraisille ja hiekkaisille teille, hyppyihin ja laskuihin on suunniteltu varta vasten crossikengät, crossihousut ja crossipaidat.
Talviolosuhteisiin, erityisesti kelkkailijoille, on olemassa moottorikelkkapuvut ja kelkkakengät. Niissä on otettu huomioon lämpimänä säilyminen ja materiaalin hengittävyys.
Sään vaihtelu otettava huomioon
Motoristi on usein sään armoilla. Kesällä varusteiden täytyy olla hengittävät ja tarpeeksi ilmavat. Kylmällä kelillä motoristin tulee pysyä lämpimänä, ja silloin täytyy olla varuteena hyvät alusasut, kypärähuput ja kaulasuojat.
Muita tärkeitä ajovarusteita ovat käsineet ja sadeasut. Sadeasuissa käytetty materiaali on hengittävää ja joustavaa mutta samalla hyvin sadetta ja tuulta pitävää. Myös huomioliivit on tärkeä turvallisuuden lisääjä huonolla kelillä tai pimeässä.
Ajovarusteet tulee hankkia harrastuksen mukaan. Ennen ostopäätöstä pitää miettiä, missä ja miten ajaa. Se ratkaisee esimerkiksi sen, millaista materiaalia vaatteiden tai kenkien täytyy olla.
Tarvittaessa erilaisiin varusteisiin voi tutustua googlettamalla sanapareja moottoripyöräily harrastuksena, moottoripyöräily kengät, moottoripyöräily takki, moottoripyöräily housut ja niin edelleen. Hyvä vaihtoehto on myös tutustua Kärkkäisen verkkokaupan valikoimaan ja tilata varusteet sieltä.
-
[ { "catentry_id" : "579821501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579814501", "partNumber" : "102363103", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579824501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579814501", "partNumber" : "102363133", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579832001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "579814501", "partNumber" : "102363245", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_43":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579833501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579814501", "partNumber" : "102363251", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_40":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579834501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579814501", "partNumber" : "102363257", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_41":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579836001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579814501", "partNumber" : "102363271", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579837001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "579814501", "partNumber" : "102363275", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579840501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579814501", "partNumber" : "102363295", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_46":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579841501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579814501", "partNumber" : "102363307", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "579843001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "579814501", "partNumber" : "102363321", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579845001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "579814501", "partNumber" : "102363345", "unitPrice" : "459,00 €", "unitPriceRaw" : "459.0", "Attributes" : { "Koko_|_49":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-driving-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732503770/sidi-crossfire-3-mx-ajosaappaat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "642112501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "642085001", "partNumber" : "102465014", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235182088_1/hyper-7000lm-kyparavalo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235182088_1/hyper-7000lm-kyparavalo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235182088_1/hyper-7000lm-kyparavalo.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "558283001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "558265501", "partNumber" : "102339086", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Ruskea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg" }, { "catentry_id" : "558291501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "558265501", "partNumber" : "102339228", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg" }, { "catentry_id" : "558296501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "558265501", "partNumber" : "102339334", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-brown-full-face-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-brown-full-face-helmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "558299501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "558265501", "partNumber" : "102339402", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg" }, { "catentry_id" : "558303001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "558265501", "partNumber" : "102339514", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269243930/hjc-rpha-11-quintain-mc9sf-ruskea-umpikypara.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "541204001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "541165501", "partNumber" : "102312821", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-black-full-face-helmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-black-full-face-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg" } }, { "catentry_id" : "541217001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "541165501", "partNumber" : "102312937", "unitPrice" : "479,00 €", "unitPriceRaw" : "479.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg" }, { "catentry_id" : "541219501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "541165501", "partNumber" : "102312961", "unitPrice" : "479,00 €", "unitPriceRaw" : "479.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg" }, { "catentry_id" : "541224001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "541165501", "partNumber" : "102312995", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg" }, { "catentry_id" : "541225001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "541165501", "partNumber" : "102313003", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8804269220740/hjc-rpha-70-musta-umpikypara.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1065868501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065854501", "partNumber" : "103158735", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1065869501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065854501", "partNumber" : "103158747", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1065871501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065854501", "partNumber" : "103158761", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1065872001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065854501", "partNumber" : "103158765", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1065874001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065854501", "partNumber" : "103158785", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1065874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065854501", "partNumber" : "103158802", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "905598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "905557001", "partNumber" : "102980284", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629526326_1/sena-30k-kyparapuhelinjarjestelma-2kpl.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629526326_1/sena-30k-kyparapuhelinjarjestelma-2kpl.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629526326_1/sena-30k-kyparapuhelinjarjestelma-2kpl.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "682984501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "682972501", "partNumber" : "102536112", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_44":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "682985001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682972501", "partNumber" : "102536190", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "682985501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "682972501", "partNumber" : "102536238", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "682986501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "682972501", "partNumber" : "102536372", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_40":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "682988501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "682972501", "partNumber" : "102536651", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_42":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Rukka Spektria C2 naisten ajohousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%489,30 €-699,00 €Norm. 699,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1273788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273777501", "partNumber" : "103266243", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Gold":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273777501", "partNumber" : "103266329", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"2" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273777501", "partNumber" : "103266391", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Gold":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273777501", "partNumber" : "103266443", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"2" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1216331001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1216233001", "partNumber" : "103266209", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Väri_|_Aruba green/Savanna green":"1" , "Koko_|_3XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216331501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216233001", "partNumber" : "103266267", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Aruba green/Savanna green":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216332501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1216233001", "partNumber" : "103266435", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Väri_|_Aruba green/Savanna green":"1" , "Koko_|_2XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216333001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216233001", "partNumber" : "103266457", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Aruba green/Savanna green":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216233001", "partNumber" : "103266467", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Aruba green/Savanna green":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216233001", "partNumber" : "103266501", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Aruba green/Savanna green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Scott One Piece M's BackX Dryo aruba green/savanna green kelkkahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:499,00 €-519,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "660636001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "660618001", "partNumber" : "102500926", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"2" , "Väri_|_Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660643001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "660618001", "partNumber" : "102500954", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"2" , "Väri_|_Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660644501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "660618001", "partNumber" : "102500960", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XS":"2" , "Väri_|_Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660646501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "660618001", "partNumber" : "102500968", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660688001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "660618001", "partNumber" : "102501150", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660689001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "660618001", "partNumber" : "102501154", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660689501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "660618001", "partNumber" : "102501156", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"4" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "794128001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794110501", "partNumber" : "102552439", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "794130001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794110501", "partNumber" : "102552447", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"1" , "Koko_|_XXS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "794131001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794110501", "partNumber" : "102552455", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"1" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "794132501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794110501", "partNumber" : "102552469", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "794133001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794110501", "partNumber" : "102552475", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "794134501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "794110501", "partNumber" : "102552503", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"2" , "Koko_|_3XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "794135501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794110501", "partNumber" : "102552509", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "794136501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794110501", "partNumber" : "102552519", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "905589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "905551001", "partNumber" : "102980192", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629525046_1/sena-50c-kyparapuhelinjarjestelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629525046_1/sena-50c-kyparapuhelinjarjestelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629525046_1/sena-50c-kyparapuhelinjarjestelma.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "661763001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "661756001", "partNumber" : "102502980", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "661774501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "661756001", "partNumber" : "102503070", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "661778001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "661756001", "partNumber" : "102503092", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "661781001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "661756001", "partNumber" : "102503108", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "661782001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "661756001", "partNumber" : "102503112", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa":"1" , "Koko_|_2XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "661789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "661756001", "partNumber" : "102503168", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Scott Monosuit DS-I Dryo Musta/Harmaa naisten kelkkahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 499,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "661762001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "661758001", "partNumber" : "102502976", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen/Vaaleansininen":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "661762501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "661758001", "partNumber" : "102502978", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen/Vaaleansininen":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "661776501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "661758001", "partNumber" : "102503086", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen/Vaaleansininen":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "661785001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "661758001", "partNumber" : "102503134", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen/Vaaleansininen":"1" , "Koko_|_2XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "661786501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "661758001", "partNumber" : "102503146", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen/Vaaleansininen":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "661787001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "661758001", "partNumber" : "102503154", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen/Vaaleansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Scott Monosuit DS-I Dryo Tummansininen/Vaaleansininen naisten kelkkahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 499,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "589285501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "589243001", "partNumber" : "102376794", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" }, { "catentry_id" : "589288501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "589243001", "partNumber" : "102376818", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" }, { "catentry_id" : "589289501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "589243001", "partNumber" : "102376828", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" }, { "catentry_id" : "589295001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "589243001", "partNumber" : "102376862", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" }, { "catentry_id" : "589299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "589243001", "partNumber" : "102376892", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" } }, { "catentry_id" : "589299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "589243001", "partNumber" : "102376896", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" }, { "catentry_id" : "589300001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "589243001", "partNumber" : "102376898", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_XS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779421552510/ckx-titan-airflow-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" } ]
CKX Titan Airflow crossikypärä + ajolasit sähkölinssillä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 499,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "589326001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "589305501", "partNumber" : "102376782", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" }, { "catentry_id" : "589326501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "589305501", "partNumber" : "102376784", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" } }, { "catentry_id" : "589327501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "589305501", "partNumber" : "102376802", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" }, { "catentry_id" : "589329001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "589305501", "partNumber" : "102376832", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" }, { "catentry_id" : "589329501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "589305501", "partNumber" : "102376834", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" }, { "catentry_id" : "589330501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "589305501", "partNumber" : "102376860", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" }, { "catentry_id" : "589332001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "589305501", "partNumber" : "102376900", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-motocross-helmet-goggles-with-electric-lens.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/779423556899/ckx-titan-crossikypara-ajolasit-sahkolinssilla.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "579913501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579896001", "partNumber" : "102363137", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579915001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579896001", "partNumber" : "102363153", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579896001", "partNumber" : "102363191", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "579918001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "579896001", "partNumber" : "102363205", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579923501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579896001", "partNumber" : "102363313", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579924501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "579896001", "partNumber" : "102363335", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"2" , "Koko_|_41":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579925001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579896001", "partNumber" : "102363337", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579927001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579896001", "partNumber" : "102363351", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537164/sidi-crossfire-3-srs-ajosaappaat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "580484001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "580458001", "partNumber" : "102363129", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_43":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "580484501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "580458001", "partNumber" : "102363145", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "580485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "580458001", "partNumber" : "102363183", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_46":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "580485501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "580458001", "partNumber" : "102363209", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "580486001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "580458001", "partNumber" : "102363301", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "580486501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "580458001", "partNumber" : "102363325", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732537072/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "579912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579896501", "partNumber" : "102363105", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579912501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579896501", "partNumber" : "102363109", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579896501", "partNumber" : "102363217", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579920001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "579896501", "partNumber" : "102363253", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "579920501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579896501", "partNumber" : "102363259", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "579924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579896501", "partNumber" : "102363333", "unitPrice" : "509,00 €", "unitPriceRaw" : "509.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8017732494849/sidi-crossfire-3-srs-mx-ajosaappaat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "635836501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "635809001", "partNumber" : "102448365", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "635838001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "635809001", "partNumber" : "102448371", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "635840001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "635809001", "partNumber" : "102448383", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "635841501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "635809001", "partNumber" : "102448389", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "476064001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "476058001", "partNumber" : "102190119", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809277264533_1/sena-20s-evo-kyparapuhelinjarjestelma-dual-pack.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809277264533_1/sena-20s-evo-kyparapuhelinjarjestelma-dual-pack.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809277264533_1/sena-20s-evo-kyparapuhelinjarjestelma-dual-pack.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "660766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "660761501", "partNumber" : "102503008", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660767001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "660761501", "partNumber" : "102503016", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_DL":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660768501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "660761501", "partNumber" : "102503028", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Harmaa":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660770501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "660761501", "partNumber" : "102503064", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Harmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660777501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "660761501", "partNumber" : "102503140", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660778501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "660761501", "partNumber" : "102503148", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Harmaa":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660779001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "660761501", "partNumber" : "102503150", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660780501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "660761501", "partNumber" : "102503160", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_D2XL":"1" , "Väri_|_Musta / Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660781001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "660761501", "partNumber" : "102503162", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Harmaa":"1" , "Koko_|_2XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "660781501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "660761501", "partNumber" : "102503174", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta / Harmaa":"1" , "Koko_|_DXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Scott Monosuit Naisten Roop Dryo Musta/Harmaa kelkkahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 549,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1216103001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1215966001", "partNumber" : "103299212", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Pinkki/Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216103501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1215966001", "partNumber" : "103299214", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Pinkki/Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1215966001", "partNumber" : "103299216", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki/Sininen":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216104501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1215966001", "partNumber" : "103299218", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Pinkki/Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216105001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1215966001", "partNumber" : "103299220", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki/Sininen":"2" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216105501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1215966001", "partNumber" : "103299222", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki/Sininen":"2" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
AMOQ Eclipse V2 20K pinkki/sininen naisten kelkkahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 549,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1216100001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1215965501", "partNumber" : "103299200", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta/HiVis/Pinkki":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216100501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1215965501", "partNumber" : "103299202", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta/HiVis/Pinkki":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216101001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1215965501", "partNumber" : "103299204", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/HiVis/Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216101501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1215965501", "partNumber" : "103299206", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/HiVis/Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216102001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1215965501", "partNumber" : "103299208", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/HiVis/Pinkki":"2" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216102501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1215965501", "partNumber" : "103299210", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/HiVis/Pinkki":"2" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
AMOQ Eclipse V2 20K musta/hivis/pinkki naisten kelkkahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:549,00 €-559,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1216200001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216124001", "partNumber" : "103299163", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Harmaa/Punainen/Hi Vis":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216124001", "partNumber" : "103299165", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Harmaa/Punainen/Hi Vis":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216201001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216124001", "partNumber" : "103299167", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Harmaa/Punainen/Hi Vis":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216201501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1216124001", "partNumber" : "103299169", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa/Punainen/Hi Vis":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216202001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216124001", "partNumber" : "103299171", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"4" , "Väri_|_Harmaa/Punainen/Hi Vis":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216202501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216124001", "partNumber" : "103299173", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Harmaa/Punainen/Hi Vis":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1216197001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216123501", "partNumber" : "103299151", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Harmaa/Sininen/Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216123501", "partNumber" : "103299153", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Harmaa/Sininen/Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216198001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216123501", "partNumber" : "103299155", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/Sininen/Musta":"2" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216198501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1216123501", "partNumber" : "103299157", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa/Sininen/Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216199001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216123501", "partNumber" : "103299159", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/Sininen/Musta":"3" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216199501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216123501", "partNumber" : "103299161", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/Sininen/Musta":"3" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1216194001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216123001", "partNumber" : "103299139", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Hi Vis":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216194501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216123001", "partNumber" : "103299141", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Hi Vis":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216195001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1216123001", "partNumber" : "103299143", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa/Hi Vis":"3" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216195501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1216123001", "partNumber" : "103299145", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Hi Vis":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216196001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1216123001", "partNumber" : "103299147", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa/Hi Vis":"4" , "Koko_|_2XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216196501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1216123001", "partNumber" : "103299149", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa/Hi Vis":"3" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1216445001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216261001", "partNumber" : "103299047", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Hi Vis":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216445501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216261001", "partNumber" : "103299049", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Hi Vis":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216446001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216261001", "partNumber" : "103299051", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa/Hi Vis":"2" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216446501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1216261001", "partNumber" : "103299053", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Hi Vis":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216447001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216261001", "partNumber" : "103299055", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa/Hi Vis":"2" , "Koko_|_2XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216447501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216261001", "partNumber" : "103299057", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa/Hi Vis":"2" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1216188001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216122501", "partNumber" : "103298808", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa/Pinkki":"3" , "Koko_|_2XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216188501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216122501", "partNumber" : "103298810", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa/Pinkki":"3" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216189001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216122501", "partNumber" : "103299059", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Pinkki":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216189501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216122501", "partNumber" : "103299061", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Pinkki":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216190001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216122501", "partNumber" : "103299063", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Harmaa/Pinkki":"2" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1216190501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1216122501", "partNumber" : "103299065", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Harmaa/Pinkki":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "905759501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "905728501", "partNumber" : "102980142", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-alykypara-musta.jpg" }, { "catentry_id" : "905761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "905728501", "partNumber" : "102980254", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-alykypara-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629527231/sena-stryker-alykypara-musta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629527231/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527231/sena-stryker-alykypara-musta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527231/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg" } }, { "catentry_id" : "905762001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "905728501", "partNumber" : "102980258", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-alykypara-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629525176/sena-stryker-alykypara-musta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629525176/sena-stryker-smart-hjalm-svart.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629525176/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629525176/sena-stryker-alykypara-musta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629525176/sena-stryker-smart-hjalm-svart.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629525176/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg" } }, { "catentry_id" : "905766001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "905728501", "partNumber" : "102980364", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-alykypara-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629525183/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629525183/sena-stryker-alykypara-musta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629525183/sena-stryker-smart-hjalm-svart.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629525183/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629525183/sena-stryker-alykypara-musta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629525183/sena-stryker-smart-hjalm-svart.jpg" } }, { "catentry_id" : "905773001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "905728501", "partNumber" : "102980434", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-alykypara-musta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-alykypara-musta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-alykypara-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-alykypara-musta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-smart-helmet-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527248/sena-stryker-alykypara-musta.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "476055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "476054001", "partNumber" : "102190050", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809277265516_1/sena-30k-kyparapuhelinjarjestelma-dual-pack.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809277265516_1/sena-30k-kyparapuhelinjarjestelma-dual-pack.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809277265516_1/sena-30k-kyparapuhelinjarjestelma-dual-pack.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "257638501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "197359001", "partNumber" : "101786210", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg" }, { "catentry_id" : "264153501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197359001", "partNumber" : "101794696", "unitPrice" : "589,00 €", "unitPriceRaw" : "589.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg" }, { "catentry_id" : "264160001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "197359001", "partNumber" : "101794713", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg" }, { "catentry_id" : "264161001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "197359001", "partNumber" : "101794802", "unitPrice" : "589,00 €", "unitPriceRaw" : "589.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg" }, { "catentry_id" : "197398501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "197359001", "partNumber" : "101705092", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-white-yellow-knee-support.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-white-yellow-knee-support.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg" } }, { "catentry_id" : "197399001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "197359001", "partNumber" : "101705126", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg" }, { "catentry_id" : "197399501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "197359001", "partNumber" : "101705297", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812854020000/mobius-x8-valkoinen-keltainen-polvituki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1039459501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1039392501", "partNumber" : "103176366", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_2XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1039460501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1039392501", "partNumber" : "103176370", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_3XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1039462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1039392501", "partNumber" : "103176376", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1039464001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1039392501", "partNumber" : "103176384", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1039468001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1039392501", "partNumber" : "103176400", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1039469501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1039392501", "partNumber" : "103176406", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "774364501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "774329501", "partNumber" : "102673926", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg" }, { "catentry_id" : "774365001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "774329501", "partNumber" : "102673928", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg" }, { "catentry_id" : "774365501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "774329501", "partNumber" : "102673930", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg" }, { "catentry_id" : "774366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "774329501", "partNumber" : "102673932", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-black-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-black-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765131364/schuberth-c4-pro-women-ece-musta-kypara.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1201878001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1201872001", "partNumber" : "103266295", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen/Musta":"3" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1201878501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1201872001", "partNumber" : "103266301", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen/Musta":"2" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1201879001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1201872001", "partNumber" : "103266309", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen/Musta":"2" , "Koko_|_DXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1201879501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1201872001", "partNumber" : "103266315", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen/Musta":"2" , "Koko_|_DM":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1201880001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1201872001", "partNumber" : "103266413", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_DL":"2" , "Väri_|_Sininen/Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1201880501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1201872001", "partNumber" : "103266481", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen/Musta":"2" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1201881001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1201872001", "partNumber" : "103266495", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_D2XL":"1" , "Väri_|_Sininen/Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1201881501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1201872001", "partNumber" : "103266523", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen/Musta":"2" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1201882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1201872001", "partNumber" : "103266547", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Sininen/Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1201882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1201872001", "partNumber" : "103266561", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Sininen/Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Scott Roop Dryo storm blue/black kelkkahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:599,00 €-619,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "905572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "905543001", "partNumber" : "102980068", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527538_1/sena-50s-kyparapuhelinjarjestelma-2kpl.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629527538_1/sena-50s-kyparapuhelinjarjestelma-2kpl.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629527538_1/sena-50s-kyparapuhelinjarjestelma-2kpl.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "535206001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "470327001", "partNumber" : "102240710", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765126247/schuberth-c4-pro-black-flip-up-helmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765126247/schuberth-c4-pro-black-flip-up-helmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4017765126247/schuberth-c4-pro-musta-avattava-kypara.jpg" }, { "catentry_id" : "470343501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "470327001", "partNumber" : "102184269", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765126247/schuberth-c4-pro-black-flip-up-helmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765126247/schuberth-c4-pro-black-flip-up-helmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4017765126247/schuberth-c4-pro-musta-avattava-kypara.jpg" }, { "catentry_id" : "470344001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "470327001", "partNumber" : "102184275", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765126247/schuberth-c4-pro-black-flip-up-helmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4017765126247/schuberth-c4-pro-black-flip-up-helmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4017765126247/schuberth-c4-pro-musta-avattava-kypara.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "531288501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531280501", "partNumber" : "102293337", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-ws-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-ws-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-w-s-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531289001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531280501", "partNumber" : "102293339", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-ws-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-ws-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-w-s-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531294501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531280501", "partNumber" : "102293365", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-ws-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-ws-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-w-s-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531296001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531280501", "partNumber" : "102293371", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-ws-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-ws-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-w-s-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531298001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "531280501", "partNumber" : "102293383", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-w-s-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-w-s-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-w-s-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-w-s-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-w-s-ds-i-dryo-black-grey-women-s-sled-coverall.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-w-s-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-w-s-ds-i-dryo-black-grey-women-s-sled-coverall.jpg" } }, { "catentry_id" : "531301001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531280501", "partNumber" : "102293395", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-ws-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-ws-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-w-s-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531305501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531280501", "partNumber" : "102293419", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-ws-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-ws-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368656807/scott-w-s-ds-i-dryo-musta-harmaa-naisten-kelkkahaalari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "531287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "531279501", "partNumber" : "102293329", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "531287501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279501", "partNumber" : "102293331", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "531288001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279501", "partNumber" : "102293333", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "531290001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "531279501", "partNumber" : "102293343", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "531295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "531279501", "partNumber" : "102293369", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "531300001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "531279501", "partNumber" : "102293391", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "531301501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279501", "partNumber" : "102293399", "unitPrice" : "609,00 €", "unitPriceRaw" : "609.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "531285001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293319", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-black-white-sled-coverall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-black-white-sled-coverall.jpg" } }, { "catentry_id" : "531286501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293327", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_DXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531290501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293345", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531292001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293351", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293357", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531294001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293361", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_D4XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531295001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293367", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_DM":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531296501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293373", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531297501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293381", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531299001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293387", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531302001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293401", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_D3XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531302501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293403", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_D2XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531303001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293405", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "531303501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "531279001", "partNumber" : "102293407", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Koko_|_DL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari-monosuit-kelkkapuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613368751144/scott-ds-i-dryo-musta-valkoinen-kelkkahaalari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "927723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927665501", "partNumber" : "103005849", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "927726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927665501", "partNumber" : "103005897", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "927729001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927665501", "partNumber" : "103005940", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "927730001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927665501", "partNumber" : "103005955", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "927731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927665501", "partNumber" : "103005995", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "927743501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927665501", "partNumber" : "103006229", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "927752501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927665501", "partNumber" : "103006329", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1214981001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213754501", "partNumber" : "103299236", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/Musta":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214981501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213754501", "partNumber" : "103299238", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/Musta":"1" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214982001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213754501", "partNumber" : "103299240", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa/Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214982501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213754501", "partNumber" : "103299242", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/Musta":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214983001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213754501", "partNumber" : "103299244", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/Musta":"1" , "Koko_|_2XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214983501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213754501", "partNumber" : "103299246", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa/Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
AMOQ Rocket V2 30K harmaa/musta naisten kelkkahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:639,00 €-649,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1214978001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213752501", "partNumber" : "103299224", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Sininen/Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214978501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213752501", "partNumber" : "103299226", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"4" , "Väri_|_Sininen/Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214979001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213752501", "partNumber" : "103299228", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Sininen/Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214979501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213752501", "partNumber" : "103299230", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Sininen/Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214980001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213752501", "partNumber" : "103299232", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"4" , "Väri_|_Sininen/Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213752501", "partNumber" : "103299234", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Sininen/Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
AMOQ Rocket V2 30K sininen/musta naisten kelkkahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:639,00 €-649,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1214975001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213752001", "partNumber" : "103299187", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/Musta":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214975501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213752001", "partNumber" : "103299189", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/Musta":"1" , "Koko_|_XS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214976001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213752001", "partNumber" : "103299191", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa/Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214976501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213752001", "partNumber" : "103299193", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/Musta":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214977001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213752001", "partNumber" : "103299195", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/Musta":"1" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214977501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213752001", "partNumber" : "103299198", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa/Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
AMOQ Rocket V2 30K harmaa/musta kelkkahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:639,00 €-649,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1214972001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213751501", "partNumber" : "103299175", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Punainen/Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214972501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213751501", "partNumber" : "103299177", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"4" , "Väri_|_Punainen/Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214973001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213751501", "partNumber" : "103299179", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen/Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214973501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213751501", "partNumber" : "103299181", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Punainen/Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214974001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213751501", "partNumber" : "103299183", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"4" , "Väri_|_Punainen/Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214974501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213751501", "partNumber" : "103299185", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen/Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
AMOQ Rocket V2 30K punainen/musta kelkkahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:639,00 €-649,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "905574501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "905540001", "partNumber" : "102980094", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg" }, { "catentry_id" : "905580001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "905540001", "partNumber" : "102980136", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629523707/sena-impulse-modular-smart-helmet-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629523707/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523707/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523707/sena-impulse-modular-smart-helmet-black.jpg" } }, { "catentry_id" : "905585501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "905540001", "partNumber" : "102980166", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629524766/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629524766/sena-impulse-modular-smart-helmet-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629524766/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629524766/sena-impulse-modular-smart-helmet-black.jpg" } }, { "catentry_id" : "905595501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "905540001", "partNumber" : "102980270", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629523691/sena-impulse-modular-smart-helmet-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629523691/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523691/sena-impulse-modular-smart-helmet-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523691/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg" } }, { "catentry_id" : "905596501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "905540001", "partNumber" : "102980276", "unitPrice" : "649,00 €", "unitPriceRaw" : "649.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modular-smart-helmet-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modulaarinen-alykypara-musta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8809629523714/sena-impulse-modular-smart-helmet-black.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "764761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "684326501", "partNumber" : "102425585", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "764762001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "684326501", "partNumber" : "102425583", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "684327501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "684326501", "partNumber" : "102423279", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "684328001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "684326501", "partNumber" : "102423426", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_2XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "684328501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "684326501", "partNumber" : "102423306", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "558209501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "558178501", "partNumber" : "102339102", "unitPrice" : "799,00 €", "unitPriceRaw" : "799.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-knee-pads.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-knee-pads.jpg" } }, { "catentry_id" : "558211001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "558178501", "partNumber" : "102339130", "unitPrice" : "799,00 €", "unitPriceRaw" : "799.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg" }, { "catentry_id" : "558227001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "558178501", "partNumber" : "102339484", "unitPrice" : "799,00 €", "unitPriceRaw" : "799.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg" }, { "catentry_id" : "558227501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "558178501", "partNumber" : "102339494", "unitPrice" : "799,00 €", "unitPriceRaw" : "799.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688713131855/evs-axis-pro-polvisuojat.jpg" } ]★★★★★
Takaisin