Akvaariotarvikkeet

Laadukkaat akvaariotarvikkeet tukevat kalojen hyvinvointia

Akvaario lumoaa katsojan. Rauhallisesti liikkuvat värikkäät kalat ja viherkasvit luovat silmiä hivelevän kauniin maiseman. Akvaarion sisustus on tärkeää myös kalojen kannalta, sillä ne tarvitsevat paikkoja piiloutua tai levätä. Erilaiset kasvit ja kivet ovat siis sekä kauniita että hyödyllisiä. Akvaariotarvikkeet voi tilata Kärkkäisen verkkokaupasta. Sieltä saa kaiken tarvittavan uuden akvaarion perustamiseen tai lisätarvikkeita vanhaan.

Hanki akvaariotarvikkeet suunnitellusti

Oletko miettinyt akvaarion perustamista? Jos olet, kannattaa pysähtyä hetkeksi ja miettiä omat mahdollisuudet sitoutua akvaarioharrastukseen. Harrastus vaatii nimittäin aikaa, mutta on kuitenkin samalla mahtavaa vastapainoa muulle kiireiselle arjelle. Akvaariota ihastellessa ja sen kanssa puuhaillessa mielikin rauhoittuu. Akvaariot ja siihen tulevat tarvikkeet löydät Kärkkäisen verkkokaupasta kätevästi.

Akvaarion voi suunnitella omien hoitomahdollisuuksien mukaan. On nimittäin olemassa hyvin vaativia ja päivittäistä huolenpitoa vaativia kaloja. Lisäksi on olemassa akvaarion asukkaita, jotka voivat pärjätä parikin viikkoa ilman hoitamista, jos akvaarioon on laitettu ruokinta-automaatti.

Akvaarioon tarvitaan tekniset laitteet. Niitä ovat suodatin, valaisin ja lämmitin. Tekniset laitteet valitaan akvaarion koon mukaan, joten kannattaa tutustua laitteiden tuotekuvauksiin ennen ostoa. Lisäksi akvaarion pohjalle tarvitaan akvaariohiekkaa ja akvaariokoristeet, jotka tarjoavat suojapaikkoja akvaarion asukkaille.

Kasvit ovat erityisen tärkeitä akvaariossa, sillä ne yhteyttävät ja käyttävät ravinnokseen kaloille haitallista nitraattia. Kasvit ehkäisevät myös levän syntymistä. Lisävarusteena akvaarioon voi hankkia ilmapumpun, joka tekee poreita veteen.

Pidä akvaario puhtaana

Akvaario pitäisi puhdistaa säännöllisesti ja lisäksi niin, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän stressiä kaloille ja muille akvaarion asukkaille. Puhdistus kannattaa aloittaa niin, että poistaa sähkölaitteet verkkovirrasta ja levittää pyyhkeitä akvaarion ympärille, sillä siivoustyössä roiskuu aikavarmasti vettä lattialle.

Akvaarion koristeet tulisi ottaa pois varovasti ja puhdistaa levästä vedellä. Lasipinnat on hyvä puhdistaa esimerkiksi lastalla. Siivotessa täytyy muistaa, että akvaarion vesi vaihdetaan vain osittain ja vähän kerrallaan, jotta tasapaino ei pääse järkkymään.

Akvaariokalojen hyvinvoinnista huolehtiminen on yhtä tärkeää kuin minkä tahansa lemmikin hyvinvoinnista huolehtiminen. Kärkkäisen verkkokaupasta saat kattavasti kaikki, mitä akvaariosta huolehtimiseen tarvitsee. Sieltä löytyvät kalojen hoitovälineet sekä laadukkaat akvaariokalojen ruoat, joita voi tilata myös varastoon.

Tuotteet: ( 13 - 24 / 27 )
Järjestä:
  • Sera Toxivec poistaa välitttömästi myrkylliset ja vaaralliset aineet akvaariostasi, ja palauttaa sen luonnollisen tasapainon.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,50
    (39,00 / litra)
    Näytä vertailu
  • Akvaarion käynnistysaine.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,99
    (33,98 / litra)
    Näytä vertailu
  • Sera Phosvec Clear poistaa akvaariostasi sameutta ja fosfaattia ja näin estää levien lisääntymisen ja pitää veden kristallinkirkkaana.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,99
    (55,96 / litra)
    Näytä vertailu
  • Aquatic Naturen pH-arvoa alentava uute.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Näytä vertailu
  • AlgExit soveltuu rihmamaisten viherlevien torjuntaan makean veden akvaarioissa. Se tehoaa sekä rihma- että partaleviin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,99
    (31,98 / litra)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,99
    (103,92 / kg)
    Näytä vertailu
  • Sera Toxivec poistaa välitttömästi myrkylliset ja vaaralliset aineet akvaariostasi, ja palauttaa sen luonnollisen tasapainon.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,99
    (47,96 / litra)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,30
    (54,33 / litra)
    Sisällön määrä:300 ml
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,50
    Näytä vertailu
  • Pehmeä ja joustava korkealaatuinen ilmaletku.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    Näytä vertailu
  • Takaiskuventtiili asennetaan ilmaletkuun (4/6mm), jotta estetään veden virtaus akvaariosta poispäin, kuten esim. lattialle.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
    Näytä vertailu