Pistaasipähkinä on mantelipistaasipuun (Pistacia vera) luumarjojen sisältämä vaaleanvihreä siemen. Jälkiruoissa ja leivonnaisissa suosittua pistaasipähkinää syödään paljon paahdettuna ja suolattuna.
Pistaasipuu on sukua cashew-pähkinäpuulle, ja laji on kotoisin Keski-Aasian ja Lähi-Idän alueelta. Sitä kasvaa luonnonvaraisena laajalti Aasiassa, ja viljely on suosittua Välimeren alueellaja Yhdysvalloissa, erityisesti Kaliforniassa sekä Australiassa.
Noin kymmenmetrinen, kapealehtinen mantelipistaasipuu jakautuu uros- ja naaraspuolisiin yksilöihin. Urospuissa kasvavat hedekukat, ja vain emikukalliset naaraspuutkantavat hedelmää eli pistaasipähkinöitä. Kasvattajat pitävät usein noin yhtä urospuuta 10–15 naaraspuuta kohti.
Naaraspuut tuottavat hedelmää 6–7-vuotiaasta eteenpäin. Kukinta tapahtuu huhtikuussa ja sadonkorjuu syyskuun paikkeilla. Pistaasi muistuttaa muodoltaan hieman mantelia. Uloin pehmeä, punertavanvihreä kuori ympäröikovempaa sisäkuorta, joka halkeaa kypsyessään paljastaen syötävän, vihreän pähkinän. Myydyissä kuorellisissa pistaasipähkinöissä löytyy usein myös aukeamattomia pähkinöitä,jotka eivät ole täysin kypsyneet.
Monin paikoin sadonkorjuu tehdään edelleen ravistamalla pistaasit oksista kepein, ja keräämällä ne talteen maahan pingotetulle kankaalle. Kaliforniassa keruuseen on kehitetty
koneita, jotka ravistavat puuta rungosta ja nappaavat saman tien putoilevat pähkinät valtaviin kouruihin, josta ne viedään käsiteltäviksi. Myös kuivaaminen voidaan tehdä
erityisissä siiloissa, perinteisen auringossa kuivaamisen sijaan.
Pistaasit myydään useimmiten kuorellisina ja paahdettuina ja suolattuina, sillä ne ovat tuoreeltaan varsin miedonmakuisia. Pähkinäsekoituksista niitä löytyy myös kuorettomina, mutta kuoriminen nostaa pistaasien hintaa.
Pistaasi säilyy parhaiten 10–15 asteessa, kohtuullisen kuivassa ja pimeässä paikassa.
Pistaschnöten är det ljusgröna fröet som finns i baljorna på mandelpistaschträdet (Pistacia vera). Populärt i desserter och bakverk, pistaschmandlar äts rostade och saltade mycket.
Pistageträdet är släkt med cashewnötsträdet, och arten är hemma i Centralasien och Mellanöstern. Den växer vilt i Asien, och odling är populär i Medelhavsområdet och i USA, särskilt i Kalifornien och Australien.
Det cirka tio meter långa, smalbladiga mandelpistaschträdet är uppdelat i manliga och kvinnliga exemplar. Hanträd växer ståndare, och endast honträd med pistiller bär frukt, det vill säga pistagenötter. Odlare håller ofta ungefär ett hanträd för varje 10–15 honträd.
Honträd ger frukt från 6–7 års ålder och uppåt. Blomningen sker i april och skörden runt september. Pistagenötter liknar mandel till formen något. Det yttre, mjuka, rödgröna skalet omger ett tätare inre skal som spricker upp när det är moget för att avslöja en ätbar, grön nöt. Sålda skalade pistagenötter innehåller ofta också oöppnade nötter som inte är helt mogna.
På många ställen sker skörden fortfarande genom att man skakar pistagenötterna från grenarna med pinnar och samlar dem på en trasa som sträcks på marken. I Kalifornien har kollektion utvecklats
maskiner som skakar trädet från stammen och omedelbart fångar de fallande nötterna i enorma rännor, där de tas bort för bearbetning. Torkning kan också göras
i speciella silos, istället för traditionell torkning i solen.
Pistaschmandlar säljs mest skalade och rostade och saltade, eftersom de har en ganska mild smak när de är färska. I nötblandningar kan man även hitta dem skalade, men skalning ökar priset på pistagenötter.
Pistagenötter förvaras bäst i 10–15 grader, på en lagom torr och mörk plats.