Grillausvälineet

Grillausvälineet tekevät kokkailusta mukavaa

Rakastatko sinäkin grilliruokaa? Myös itse grillaus on mukavaa ja rentouttavaa puuhaa viikonloppuisin ja lomalla. Tavallinen arkipäiväkin saa erityisen sävyn, kun työpäivän päätteeksi lämmittää grillin ja ryhtyy kokkailemaan. Grillaus sujuu mainiosti, kun apuna ovat kunnolliset grillausvälineet. Ennen kesää ja grillikauden alkua kannattaakin tarkistaa, että oma grilli ja tarvikkeet ovat kunnossa.

Laadukkaat grillipihdit ja -lastat ratkaisevat paljon

Ilman kunnollisia grillipihtejä kukaan grillaaja ei pärjää. Laadukas muotoilu, lämpöä johtamattomat kahvat ja tukeva pito tekevät grillauspihdeistä korvaamattoman apuvälineen ruoanlaittoon. Grillauspihdit voi tilata esimerkiksi Kärkkäisen verkkokaupasta ihan erikseen tai osana grillausvälinesarjaa, johon kuuluvat myös lasta, sivellin ja harja.

Grillipihtien ohella grillauslasta on kätevä apuväline kokkailussa. Grillissä nimittäin valmistuvat herkulliset pizzat, räiskäleet, lihat ja vihannekset, joita on hyvä kääntää ja nostaa lastan avulla. Grillauslastat ovat usein isompia kuin sisäkeittiössä käytettävät lastat. Niillä on hyvä kokata kuuman grillin ympärillä.

Leikkuualusta on myös oleellinen työväline grillauksessa. Ulkokeittiössäkin tulee usein tarvetta pilkkoa ja leikata. Siksi on kätevää, jos grillaus- ja keittopisteessä on apupöytä ja leikkuualustat esimerkiksi erikseen lihaa, kalaa, sipulia ja vihanneksia varten. Hyvin varustellussa kesäkeittiössä on myös vesipiste, mutta ilman sitäkin pärjää hyvin. Leikkuualustat voi hyvin kuljettaa sisäkeittiöön puhdistusta varten tarvittaessa.

Yksi esiin nostettava grillaustarvike on ritilännostoväline. Se on osoittautunut ylivertaiseksi avuksi kuumaa grilliä käsiteltäessä. Jokainen grillannut tietää, että välillä tulee tarve nostaa kuumaa grilliritilää ja erilaiset tikut, haarukat ja veitset ovat aika huteria apuvälineitä. Ritilännostoväline on tukeva ja ote pitää varmasti.

Valmista monipuolista ruokaa grillissä

Grillausvälineillä monipuolistat tarjontaa, jota voit kokkailla. Kasvisten grillaaminen onnistuu loistavasti grillialustalla ja hedelmät valmistuvat jälkiruoaksi vartaassa. Jopa kokonainen kana paistuu tasaisesti pyörivässä telineessä. Pizza on rapea ja maistuva herkku, jos sen paistaa pizzakiven päällä, jolloin lämpö jakautuu tasaisesti. Pizza paistuu tavallisessakin grillissä, mutta Kärkkäisen verkkokaupassa on tarjolla todelliselle pizzamestarille pizzauunit ja pizzakivet.

Jotta grillaus olisi mukavaa ja grilli toimisi moitteettomasti, tarvitaan välineet grillin puhdistukseen. Grillin puhdistus onnistuu parhaiten juuri tätä tarkoitusta varten tehdyillä aineilla ja tarvikkeilla. Kurkkaa siis verkkokauppaan ja tilaa välineet kokkailua ja puhdistusta varten.

Tuotteet: ( 1 - 12 / 61 )
Järjestä:
  • Leppoisa evästauko kruunaa retken kuin retken! Tyylikäs Retki Lahjapakkaus sopii erinomaisesti kaikille luonnossa liikkujille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs lahjapakkaus sisältää Retki Makkaratikun, kuksan ja otsalampun.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
    (50,00 / kpl)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 145,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,95
    Näytä vertailu
  • Nauti herkullisesta aamiaisesta helposti Blackstone aamupalapakkauksella! Annostele täydelliset pannukakut taikina-annostelijalla, valmista herkullisia munia munamuotilla ja purista pekoni täydellisesti pekonipuristimella.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Näytä vertailu
  • Rotisse-riisi Crown- ja Regal-pellettigrillille, mukaan lukien moottori kytkimellä, vartaat, raskaat grillihaarukat, vastapaino ja yleiskiinnikkeet.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
    Näytä vertailu
1
1 2 Pagination Pages Ellipsis 6