Huonekalut

Huonekalut netistä koko kodin tarpeisiin

Onko mielessä uuden kodin sisustaminen? Tai kaipaako ehkä nykyisen asuntosi sisustus hieman piristystä? Jos mielessäsi on kodin sisustuksen päivittäminen uuteen uskoon, hanki huonekalut netistä vaivattomasti ja nopeasti.

Sohva - olohuoneen tärkein kaluste
Sohva tekee olohuoneen ja on usein pitkäaikainen sijoitus. Millainen sohva olisi hyvä juuri sinun olohuoneeseesi? Valitsemisessa kannattaa lähteä liikkeelle mittaamalla käytössä oleva tila. Lisäksi kannattaa miettiä käyttötarkoitusta ja omia mieltymyksiä; haluatko mukavan löhöilypaikan vai tyylikkään ja ryhdikkään kalusteen vieraiden kanssa seurustelemiseen? Montako löhöilijää sohvalle pitäisi mahtua, entä millaista tunnelmaa sillä halutaan tuoda sisustukseen? Esimerkiksi kolmen istuttava nahkaverhoiltu Marilyn-sohva taipuu monenlaisiin sisustuksiin selkälinjaisuutensa ansiosta, ja on siksi erinomainen valinta.

Nojatuolit voi valita joko samaan sarjaan sohvan kanssa, tai vaihtoehtoisesti voi valita erilaisen, esimerkiksi tehostevärisen nojatuolin. Nojatuoleihin pätee oikeastaan samat valintametodit kuin sohvaan, se on vain pienempi mittakaavaltaan. Jos haluaa irrotella, nojatuolia valitessa se on turvallisempaa, koska se vie vähemmän tilaa ja on usein sohvaa edullisempi.

Persoonallista ilmettä olohuoneen sisutukseen voi helposti tuoda myös pienillä yksityiskohdilla, kuten tyynyillä, verhoilla ja sohvapöydällä. Sohvapöytä jäsentää sohvakalustoa kokonaisuudeksi ja siihen on mukavaa asetella koristeeksi kukkia tai kynttilöitä.

Keittiö on tärkeä paikka yhteen kokoontumiselle
Jos sohva tekee olohuoneen, on keittiön pöytä monesti koko talon sydän; sen ääreen on mukava kokoontua ruuan ääreen yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Pöytiä löytyy pyöreänä, suorakaiteen muotoisena ja eri väri- ja materiaalivaihtoehdoilla. Jälleen tilan koko ja haluttu tunnelma ovat hyviä lähtökohtia pöydän valitsemiseen.

Mikäli ruokapöydälle on vain vähän tilaa, esimerkiksi opiskelija-asunnossa, hyvä vaihtoehto on Rafla -ruokapöytä. Jos taas tilaa riittää ja ruokailijoita on useampi, löytyy valikoimista 200 cm pitkä Venice-ruokapöytä, johon on mahdollista liittää jatkopalat molempiin päihin. Pöytä on siten helposti muunneltaviksi vaikka koko suvun kokoontumisia palvelemaan.

Oikeanlainen sänky parantaa unen laatua
Vietämme sängyssä lähes kolmasosan elämästämme, joten sen vaikutusta ei pidä väheksyä. Hyvä sänky parantaa unenlaatua ja sitä kautta myös elämänlaatua. Levänneenä ihminen voi hyvin ja päivän askareisiin keskittyminen helpottuu.

Sängyn valitsemiseen vaikuttaa erityisesti nukkujan ikä ja koko. Vauvoille löytyy pinnasänkyjä, lapsille kerrossänkyjä ja hieman laidoilta korotettu sänkyjä puisilla sängynpäädyillä. Lisäksi löytyy jenkkisänkyjä, moottoroitu sänky ja tavallinen sänky, sekä seniorisänkyjä.

Joskus makuuhuoneeseen sijoitetaan myös työskentelypiste, tai talossa voi olla erillinenkin toimistohuone. Tarvitsemasi toimistokalusteet löydät myös helposti verkosta, Kärkkäisen nettisivuilta, kuten muutkin huonekalut kodin tarpeisiin. Kodin laittaminen on mukavaa puuhaa!

Tuotteet: ( 1 093 - 1 104 / 1 930 )
Järjestä:
  • Käännettävä Premium patja antaa lisää mukavuutta lapsesi nukkumiseen. Pehmeämpi puoli vauvan pehmeisiin uniin ja kovempi puoli lapsesi kasvaessa isommaksi. Irrotettava puuvillainen päällikangas.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
    Näytä vertailu
  • Kevyt, puusävytteinen sivupöytä tarjoilutasolla. Pöydänpaikkaaon helppo vaihdella alla olevien renkaiden ansiosta, joten se toimi mainiosti sohvan kaverina.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,95
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00
    Näytä vertailu
  • Pähkinäpuu sävytteinen seinähylly viidellä tasolla tarjoaa tyylikkään ja käytännöllisen ratkaisun esineiden säilytykseen ja esillepanoon. L51,5xS29,6xK109 cm.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,95
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 275,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Yöpöytä kahdella reilun kokoisella laatikolla tarjoaa mukavasti säilytystilaa makuuhuoneeseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
    Näytä vertailu
  • Hauskasti muotoiltu, geometrisesti symmetrinen seinähylly tarjoaa monipuolisesti säilytystilaa kirjoille ja koriste-esineille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
    Väri:White
    Näytä vertailu
  • Valkoinen elegantti TV-kalustesetti tarjoaa käytännöllistä säilytystilaa koriste-esineille ja muille tavaroille. Settiin sisältyy TV-taso viidellä hyllyllä sekä yksi seinähylly.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
    Näytä vertailu
  • TV-tason neljä hyllyä tarjoavat runsaasti tilaa elektroniikalle ja esineille, joista kaksi hyllyä on suljettavia, mahdollistaen piilottamisen ja säilytyksen siististi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
    Näytä vertailu
  • Tämä tyylikäs TV-taso neljällä tasolla yhdistää elegantin muotoilun ja runsaan säilytystilan. Taso toimii sekä sisustuselementtinä että käytännöllisenä säilytysratkaisuna.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    Koko, cm:60x120
    Näytä vertailu
92
1 Pagination Pages Ellipsis 91 92 93 Pagination Pages Ellipsis 161