Huonekalut

Huonekalut netistä koko kodin tarpeisiin

Onko mielessä uuden kodin sisustaminen? Tai kaipaako ehkä nykyisen asuntosi sisustus hieman piristystä? Jos mielessäsi on kodin sisustuksen päivittäminen uuteen uskoon, hanki huonekalut netistä vaivattomasti ja nopeasti.

Sohva - olohuoneen tärkein kaluste
Sohva tekee olohuoneen ja on usein pitkäaikainen sijoitus. Millainen sohva olisi hyvä juuri sinun olohuoneeseesi? Valitsemisessa kannattaa lähteä liikkeelle mittaamalla käytössä oleva tila. Lisäksi kannattaa miettiä käyttötarkoitusta ja omia mieltymyksiä; haluatko mukavan löhöilypaikan vai tyylikkään ja ryhdikkään kalusteen vieraiden kanssa seurustelemiseen? Montako löhöilijää sohvalle pitäisi mahtua, entä millaista tunnelmaa sillä halutaan tuoda sisustukseen? Esimerkiksi kolmen istuttava nahkaverhoiltu Marilyn-sohva taipuu monenlaisiin sisustuksiin selkälinjaisuutensa ansiosta, ja on siksi erinomainen valinta.

Nojatuolit voi valita joko samaan sarjaan sohvan kanssa, tai vaihtoehtoisesti voi valita erilaisen, esimerkiksi tehostevärisen nojatuolin. Nojatuoleihin pätee oikeastaan samat valintametodit kuin sohvaan, se on vain pienempi mittakaavaltaan. Jos haluaa irrotella, nojatuolia valitessa se on turvallisempaa, koska se vie vähemmän tilaa ja on usein sohvaa edullisempi.

Persoonallista ilmettä olohuoneen sisutukseen voi helposti tuoda myös pienillä yksityiskohdilla, kuten tyynyillä, verhoilla ja sohvapöydällä. Sohvapöytä jäsentää sohvakalustoa kokonaisuudeksi ja siihen on mukavaa asetella koristeeksi kukkia tai kynttilöitä.

Keittiö on tärkeä paikka yhteen kokoontumiselle
Jos sohva tekee olohuoneen, on keittiön pöytä monesti koko talon sydän; sen ääreen on mukava kokoontua ruuan ääreen yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Pöytiä löytyy pyöreänä, suorakaiteen muotoisena ja eri väri- ja materiaalivaihtoehdoilla. Jälleen tilan koko ja haluttu tunnelma ovat hyviä lähtökohtia pöydän valitsemiseen.

Mikäli ruokapöydälle on vain vähän tilaa, esimerkiksi opiskelija-asunnossa, hyvä vaihtoehto on Rafla -ruokapöytä. Jos taas tilaa riittää ja ruokailijoita on useampi, löytyy valikoimista 200 cm pitkä Venice-ruokapöytä, johon on mahdollista liittää jatkopalat molempiin päihin. Pöytä on siten helposti muunneltaviksi vaikka koko suvun kokoontumisia palvelemaan.

Oikeanlainen sänky parantaa unen laatua
Vietämme sängyssä lähes kolmasosan elämästämme, joten sen vaikutusta ei pidä väheksyä. Hyvä sänky parantaa unenlaatua ja sitä kautta myös elämänlaatua. Levänneenä ihminen voi hyvin ja päivän askareisiin keskittyminen helpottuu.

Sängyn valitsemiseen vaikuttaa erityisesti nukkujan ikä ja koko. Vauvoille löytyy pinnasänkyjä, lapsille kerrossänkyjä ja hieman laidoilta korotettu sänkyjä puisilla sängynpäädyillä. Lisäksi löytyy jenkkisänkyjä, moottoroitu sänky ja tavallinen sänky, sekä seniorisänkyjä.

Joskus makuuhuoneeseen sijoitetaan myös työskentelypiste, tai talossa voi olla erillinenkin toimistohuone. Tarvitsemasi toimistokalusteet löydät myös helposti verkosta, Kärkkäisen nettisivuilta, kuten muutkin huonekalut kodin tarpeisiin. Kodin laittaminen on mukavaa puuhaa!

Tuotteet: ( 241 - 252 / 2 076 )
Järjestä:
  • Jykevä, puusävytteinen senkki metallijaloilla. Kaksi kaappitilaa ja kolme vetolaatikkoa tarjoavat runsaasti säilytystilaa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 459,00
    Väri:Atlantin mänty / musta
    Näytä vertailu
  • Elegantti, moderniin tyyliin muotoiltu kulmasohva muhkeilla tyynyillä ja divaanilla. Sirot metallijalat antavat sopivasti keveyttä yleisilmeeseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 459,00
    Väri:Antrasiitti
    Näytä vertailu
  • Elegantti, moderniin tyyliin muotoiltu kolmen hengen sohva muhkeilla tyynyillä. Sirot metallijalat antavat sopivasti keveyttä yleisilmeeseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 899,00
    Väri:Beige

    Väri:Vihreä

    Väri:Sininen

  • Wing-tuolista vaikutteita lainannut 3-paikkainen vuodesohva metallirungolla on pehmustettu pussijousituksella. Pellavainen verhoilukangas viimeistelee rennon tyylin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 659,00
    Väri:Tummanpunainen

  • Mukava, jousilla varustettu puurunkoinen 3-paikkainen vuodesohva. Mekanismilla varustetun sohvan selkänoja kääntyy, jolloin sitä voi käyttää vuoteena pienemmille vieraille (vuodekoko 176x90 cm).

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 899,00
    Väri:Tummanharmaa
    Näytä vertailu
  • Elegantti, moderniin tyyliin muotoiltu kolmen hengen sohva muhkeilla tyynyillä. Sirot metallijalat antavat sopivasti keveyttä yleisilmeeseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 699,00
    Väri:Vihreä
    Näytä vertailu
  • Elegantti, moderniin tyyliin muotoiltu kahden hengen sohva muhkeilla tyynyillä. Sirot metallijalat antavat sopivasti keveyttä yleisilmeeseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 699,00
    Väri:Harmaa
    Näytä vertailu
21
1 Pagination Pages Ellipsis 20 21 22 Pagination Pages Ellipsis 173