Ilves Lattialakka on vesiohenteinen 1-komponenttilakka puu- ja parkettilattioille sisätiloissa. Soveltuu puupuhtaille ja aikaisemmin lakatuille lattioille. Ilves Lattialakalla on hyvä kulutuskesto, eikä se kellastu. Tarkoitettu kotitalouskäyttöön.
KÄYTTÖOHJE: Jos lakkaat aikaisemmin lakattuja lattioita, on tärkeää, että testaat lakan sopivuutta ja tarttuvuutta ensin pienelle alalle. Hio kevyesti entinen lakkapinta, jotta uusi lakka tarttuu hyvin. Myös uutta puulattiaa lakattaessa pinta tulee hioa ensin kevyesti. Lattian tulee olla puhdas, kuiva ja pölytön lakattaessa. Huolehdi hyvästä ilmanvaihdosta työskentelyn aikana ja käytä suojalaseja ja käsineitä. Suojaa lähellä olevat pinnat roiskeilta. Sekoita lakka huolellisesti ja anna seisahtaa sekoituksen jälkeen, jotta ilmakuplat poistuvat. Levitä lakkaa lattialastalla, lyhytnukkaisella telalla tai siveltimellä 2–3 ohutta kerrosta. Kerrosten välillä anna kuivua vähintään 2 tuntia. Parhaimman tuloksen saat, kun hiot pinnan kevyesti lakkausten välissä. Aiemmin lakatulle lattialle riittää 1–2 kerrosta uutta lakkaa.
SÄVY: Kirkas, lopullinen sävy riippuu puulajista.
TYÖVÄLINEIDEN PESU: Vesi (tuotetta ei ohenneta).
RIITTOISUUS: 8–10m2/l/levityskerta.
KUIVUMISAIKA: Uudelleenlakattavissa 2 tunnin kuluttua (kun ilman lämpötila on +20 °C ja suhteellinen kosteus 60 % RH). Täysi kestävyys uudelle tai hiotulle lattialle saavutetaan noin 4 vrk:n kuluttua. Aiemmin lakatun lattian kovettumisaika voi olla pidempi ja lopullinen kovuus muodostuu 4 viikon kuluessa.
Ilves Lattialakka är en vattenbaserad 1-komponents lack för trä- och parkettgolv inomhus. Lämplig för trärena och tidigare lackade golv. Ilves Lattialaka har en bra hållbarhet och gulnar inte. Avsedd för hushållsbruk.
BRUKSANVISNING: Om du lackar tidigare lackade golv är det viktigt att du testar lackets lämplighet och vidhäftning på en liten yta först. Slipa den tidigare lackytan lätt så att den nya lacken fäster bra. Vid lackering av ett nytt trägolv bör ytan först slipas lätt. Golvet ska vara rent, torrt och dammfritt vid lackering. Se till att ventilationen är god när du arbetar och bär skyddsglasögon och handskar. Skydda närliggande ytor från stänk. Blanda lacket noggrant och låt det stå efter blandning för att få bort luftbubblor. Applicera 2-3 tunna lager lack med golvspackel, korthög roller eller borste. Låt torka i minst 2 timmar mellan strykningarna. Bäst resultat får du när du slipar ytan lätt mellan strykningarna. För ett tidigare lackat golv räcker det med 1–2 lager ny lack.
TON: Den ljusa, slutliga nyansen beror på träslag.
TVÄTTVERKTYG: Vatten (produkten är inte utspädd).
TÄCKNING: 8–10m2/l/applicering.
TORKTID: Kan målas om efter 2 timmar (när lufttemperaturen är +20 °C och den relativa luftfuktigheten är 60 % RH). Full hållbarhet för ett nytt eller slipat golv uppnås efter ca 4 dagar. Härdningstiden för ett tidigare lackerat golv kan vara längre och den slutliga hårdheten bildas inom 4 veckor.
Tilavuus, l:
1
EAN:
6430026954485
Tuotenumero:
102764000
Toimittajan tuotenumero:
102632
???INV_AVAILABILITY_IN_STORES???
Valitse attribuutit, jotta näet saatavuuden.
Huom! Tuotteiden myymäläsaldot vaihtelevat nopeasti, eikä myymäläkohtaista saatavuutta voida täysin taata. Viimeinen kappale voi olla myös "malli".