- Etusivu /
- Urheilu (6541) /
- Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
-
[ { "catentry_id" : "1430564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430474501", "partNumber" : "103427755", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430474501", "partNumber" : "103427761", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430474501", "partNumber" : "103427749", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_30":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Bauer S24 Nexus Tracer JR Right jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:159,00 €-189,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1430618001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430473501", "partNumber" : "103427743", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430618501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430473501", "partNumber" : "103427735", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430617501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430473001", "partNumber" : "103427733", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430619001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430473001", "partNumber" : "103427737", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430619501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430473001", "partNumber" : "103427741", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430473001", "partNumber" : "103427745", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430621001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430473001", "partNumber" : "103427739", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P90T":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1419234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419215501", "partNumber" : "103422821", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_5,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419239501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419215501", "partNumber" : "103422825", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_6,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419240001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419215501", "partNumber" : "103422823", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Koko_|_6":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1093632501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093554501", "partNumber" : "103247194", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/618983715844_1/warrior-visor-106-jaakiekkokyparan-visiiri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/618983715844_1/warrior-visor-106-jaakiekkokyparan-visiiri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/618983715844_1/warrior-visor-106-jaakiekkokyparan-visiiri.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433060501", "partNumber" : "103425953", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Otekorkeus, tuumaa_|_25":"2" , "Kätisyys_|_Left":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433060501", "partNumber" : "103425951", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Otekorkeus, tuumaa_|_24":"3" , "Kätisyys_|_Left":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433090501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433060501", "partNumber" : "103425955", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Otekorkeus, tuumaa_|_26":"2" , "Kätisyys_|_Left":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433100501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433062501", "partNumber" : "103425969", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433101001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433062501", "partNumber" : "103425975", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433062001", "partNumber" : "103425971", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433062001", "partNumber" : "103425973", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433103001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433062001", "partNumber" : "103425967", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433106501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433062001", "partNumber" : "103425977", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_85":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436827001", "partNumber" : "103423121", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1092939001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092922001", "partNumber" : "103232389", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg" }, { "catentry_id" : "1092947501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092922001", "partNumber" : "103232391", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_11":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg" }, { "catentry_id" : "1092952001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092922001", "partNumber" : "103232393", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1092958501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092922001", "partNumber" : "103232395", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469151461/graf-518-jaapalloluistin.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "746073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "746044501", "partNumber" : "102624752", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215583/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215583/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520215583/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520215583/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520215583/ccm-super-tacks-x-sr-helmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215583/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215583/ccm-super-tacks-x-sr-helmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "746073501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "746044501", "partNumber" : "102624750", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520215552/ccm-super-tacks-x-sr-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520215552/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215552/ccm-super-tacks-x-sr-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215552/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg" } }, { "catentry_id" : "746074001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "746044501", "partNumber" : "102624748", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520215569/ccm-super-tacks-x-sr-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520215569/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215569/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215569/ccm-super-tacks-x-sr-helmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "956285501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "746044501", "partNumber" : "103064091", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-hjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-helmet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-hjalm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-kypara.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520215545/ccm-super-tacks-x-sr-helmet.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1182462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1182443001", "partNumber" : "103268706", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1182462501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1182443001", "partNumber" : "103268704", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1182463501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1182443001", "partNumber" : "103268700", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1182464501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1182443001", "partNumber" : "103268702", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985864001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985859501", "partNumber" : "103035064", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-left-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-left-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-left-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-left-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-hockey-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-hockeyklubba.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-hockeyklubba.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-hockey-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-left-jaakiekkomaila.jpg" } }, { "catentry_id" : "985866001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985859501", "partNumber" : "103034874", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-left-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "985868501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985859501", "partNumber" : "103035066", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-left-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "985869501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985859501", "partNumber" : "103034876", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698546583/bauer-s22-nexus-sync-jr-left-jaakiekkomaila.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1021664001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1021650501", "partNumber" : "103147236", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1021665001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1021650501", "partNumber" : "103147242", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_85":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1021667501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1021650501", "partNumber" : "103147240", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_85":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1021668001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1021650501", "partNumber" : "103147234", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1182463001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1182443501", "partNumber" : "103268714", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_63":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1182464001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1182443501", "partNumber" : "103268712", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_63":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1182465001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1182443501", "partNumber" : "103268708", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1182465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1182443501", "partNumber" : "103268710", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431906001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431901001", "partNumber" : "103461565", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1095102501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095064001", "partNumber" : "103227719", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_2 (EUR 35)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1095109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095064001", "partNumber" : "103227725", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_3,5 (EUR 36,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1095117001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095064001", "partNumber" : "103227721", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_2,5 (EUR 35,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1095125001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1095064001", "partNumber" : "103227723", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko_|_3 (EUR 36EUR)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433093001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433063001", "partNumber" : "103425981", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433063001", "partNumber" : "103425979", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1095098001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095063001", "partNumber" : "103227691", "unitPrice" : "289,90 €", "unitPriceRaw" : "289.9", "Attributes" : { "Koko_|_6,0 (EUR 40,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1095101001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095063001", "partNumber" : "103227689", "unitPrice" : "289,90 €", "unitPriceRaw" : "289.9", "Attributes" : { "Koko_|_5,5 (EUR 39)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1095103501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095063001", "partNumber" : "103227685", "unitPrice" : "289,90 €", "unitPriceRaw" : "289.9", "Attributes" : { "Koko_|_4,5 (EUR 38)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1095105001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095063001", "partNumber" : "103227683", "unitPrice" : "289,90 €", "unitPriceRaw" : "289.9", "Attributes" : { "Koko_|_4 (EUR 37,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1095107001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095063001", "partNumber" : "103227693", "unitPrice" : "289,90 €", "unitPriceRaw" : "289.9", "Attributes" : { "Koko_|_6,5 (EUR 41)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1095114001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095063001", "partNumber" : "103227687", "unitPrice" : "289,90 €", "unitPriceRaw" : "289.9", "Attributes" : { "Koko_|_5 (EUR 38,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430568001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430471001", "partNumber" : "103427705", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_77":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430568501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430471001", "partNumber" : "103427701", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_77":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430569001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430471001", "partNumber" : "103427693", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430571001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430471001", "partNumber" : "103427709", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_87":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430571501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430471001", "partNumber" : "103427707", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_87":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430574501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430471001", "partNumber" : "103427699", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430569501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430471501", "partNumber" : "103427703", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_77":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430574001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430471501", "partNumber" : "103427697", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433092501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433064501", "partNumber" : "103425993", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433064501", "partNumber" : "103425991", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433092001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433065001", "partNumber" : "103425995", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430560001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430484501", "partNumber" : "103427847", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_12.5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430560501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430484501", "partNumber" : "103427845", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430561001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430484501", "partNumber" : "103427851", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_13.5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430561501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430484501", "partNumber" : "103427849", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436865501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436827501", "partNumber" : "103423123", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436827501", "partNumber" : "103423127", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_85":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1419242501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419217501", "partNumber" : "103422853", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419245501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419217501", "partNumber" : "103422865", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419246001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419217501", "partNumber" : "103422863", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_9,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419246501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419217501", "partNumber" : "103422869", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_11":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419247001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419217501", "partNumber" : "103422867", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_10,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419247501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419217501", "partNumber" : "103422857", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419248001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419217501", "partNumber" : "103422855", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_7,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419248501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419217501", "partNumber" : "103422861", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419249001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419217501", "partNumber" : "103422859", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_8,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "943900001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "943873001", "partNumber" : "103034814", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698540970/bauer-s22-vapor-hyperlite-sr-jaakiekkohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698540970/bauer-s22-vapor-hyperlite-sr-jaakiekkohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698540970/bauer-s22-vapor-hyperlite-sr-jaakiekkohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698540970/bauer-s22-vapor-hyperlite-sr-hockeybyxor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698540970/bauer-s22-vapor-hyperlite-sr-hockey-pants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698540970/bauer-s22-vapor-hyperlite-sr-jaakiekkohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698540970/bauer-s22-vapor-hyperlite-sr-hockey-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698540970/bauer-s22-vapor-hyperlite-sr-jaakiekkohousut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698540970/bauer-s22-vapor-hyperlite-sr-hockeybyxor.jpg" } }, { "catentry_id" : "943900501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "943873001", "partNumber" : "103034812", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698540970/bauer-s22-vapor-hyperlite-sr-jaakiekkohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698540970/bauer-s22-vapor-hyperlite-sr-jaakiekkohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698540970/bauer-s22-vapor-hyperlite-sr-jaakiekkohousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1094775501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094723501", "partNumber" : "103227665", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094783001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1094723501", "partNumber" : "103227671", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094787001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094723501", "partNumber" : "103227669", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094806001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094723501", "partNumber" : "103227663", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "922433501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008442", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922435001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008514", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922435501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008486", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922436001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008400", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922436501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008402", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922437501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008468", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922438501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008526", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922439001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008540", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Musta RR33":"1" , "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922439501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008390", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Keltainen":"1" , "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922440001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008556", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922441501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008452", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922442001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008396", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Keltainen":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922442501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008558", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922443001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008582", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922443501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008534", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922444001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008546", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Reunan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922445001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008536", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922445501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008492", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922446001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008520", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922446501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008542", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922447001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008565", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922447501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008548", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922448501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008530", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922449001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008436", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922449501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008482", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Sininen":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922450001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008408", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922450501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008562", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922451001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008578", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922451501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008386", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Keltainen":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922452501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008440", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922453501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008470", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Musta RR33":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922454501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008392", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Laatan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922455001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008454", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Sininen":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922457001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008364", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922458001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008358", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922459001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008420", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922459501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008575", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922461501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008438", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Oranssi":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008544", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922462501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008414", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922463501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008462", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922464001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008498", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922464501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008456", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922465001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008506", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008500", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922466001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008422", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Oranssi":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922467001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008552", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922467501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008444", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922468001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008432", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Sininen":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008550", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922469501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008478", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Sininen":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922470001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008484", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922470501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008476", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Sininen":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922471001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008472", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922472501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008382", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Musta RR33":"1" , "Laatan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922473001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008464", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922473501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008502", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008510", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922474501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008508", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922475001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008428", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922476001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008488", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922478501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008522", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922479001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008374", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922479501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008388", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Keltainen":"1" , "Reunan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922482501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008460", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922483501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008368", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922484001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008458", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008416", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922485501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008496", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922486001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008394", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922486501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008490", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922487001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008404", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922487501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008446", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922488001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008512", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008406", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008424", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008538", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008516", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Reunan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008398", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Keltainen":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008362", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008474", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008518", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008366", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008370", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008378", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Keltainen":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008384", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008480", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008466", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922498001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008554", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008418", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922500001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008430", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Oranssi":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922501001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008528", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922502001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008560", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922504501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008448", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Musta RR33":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922505001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008360", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922505501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008524", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008380", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922507001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008434", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Oranssi":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922507501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008450", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922508001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008412", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922509001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008494", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922509501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008356", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922510001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008568", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922511001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008426", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Musta RR33":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922513501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008504", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922516001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008410", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922518001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008376", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922520501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008372", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008532", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103008571", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922776501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103013595", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922778001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103013599", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103013589", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922784001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103013597", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922784501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103013593", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922785501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103013601", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103013591", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Sininen":"1" , "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922787001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103013583", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103013585", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Musta RR33":"1" , "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103013581", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360001", "partNumber" : "103013587", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1087624501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1087538001", "partNumber" : "103220787", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_5.5 (EUR 39)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1087669001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1087538001", "partNumber" : "103220789", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_6 (EUR 40,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1087680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1087538001", "partNumber" : "103220791", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_6.5 (EUR 41)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "799959501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "799915501", "partNumber" : "102542808", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287720_1/isport-premium-jaakiekkomaalin-verkko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287720_1/isport-premium-jaakiekkomaalin-verkko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287720_1/isport-premium-jaakiekkomaalin-verkko.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411525001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411456001", "partNumber" : "103422716", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411525501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411456001", "partNumber" : "103422714", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436863501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436828501", "partNumber" : "103423131", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436864501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436828501", "partNumber" : "103423135", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436863001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436829001", "partNumber" : "103423133", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1094759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094718501", "partNumber" : "103227521", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094772001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094718501", "partNumber" : "103227519", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094777001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094718501", "partNumber" : "103227527", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094784001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1094718501", "partNumber" : "103227525", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430470001", "partNumber" : "103427677", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430469501", "partNumber" : "103427673", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430575001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430469501", "partNumber" : "103427679", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430575501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430469501", "partNumber" : "103427675", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436869501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436830001", "partNumber" : "103423139", "unitPrice" : "72,90 €", "unitPriceRaw" : "72.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436870501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436830001", "partNumber" : "103423143", "unitPrice" : "72,90 €", "unitPriceRaw" : "72.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436864001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436829501", "partNumber" : "103423137", "unitPrice" : "72,90 €", "unitPriceRaw" : "72.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436869001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436829501", "partNumber" : "103423141", "unitPrice" : "72,90 €", "unitPriceRaw" : "72.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1090634501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090623501", "partNumber" : "103232858", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090652001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090623501", "partNumber" : "103232856", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436867001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436830501", "partNumber" : "103423149", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_20":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436830501", "partNumber" : "103423153", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_10":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436870001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436830501", "partNumber" : "103423145", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_30":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1087577001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1087539001", "partNumber" : "103220777", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_7.5 (EUR 42,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1087590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1087539001", "partNumber" : "103220781", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_8.5 (EUR 44)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1087602001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1087539001", "partNumber" : "103220775", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_7 (EUR 42)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1087637501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1087539001", "partNumber" : "103220779", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_8 (EUR 43)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1087660501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1087539001", "partNumber" : "103220785", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_9.5 (EUR 45)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1087675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1087539001", "partNumber" : "103220783", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_9 (EUR 44,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1087687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1087539001", "partNumber" : "103220773", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_10 (EUR 45,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433061501", "partNumber" : "103425961", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_13":"1" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742738084/warrior-covert-qr6-sr-hockey-gloves.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742738084/warrior-covert-qr6-sr-hockey-gloves.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742738084/warrior-covert-qr6-sr-jaakiekkohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "1433088501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433061501", "partNumber" : "103425963", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742737964/warrior-covert-qr6-sr-jaakiekkohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742737964/warrior-covert-qr6-sr-jaakiekkohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742737964/warrior-covert-qr6-sr-jaakiekkohanskat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742737964/warrior-covert-qr6-sr-jaakiekkohanskat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742737964/warrior-covert-qr6-sr-hockey-gloves.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742737964/warrior-covert-qr6-sr-hockeyhandskar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742737964/warrior-covert-qr6-sr-jaakiekkohanskat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742737964/warrior-covert-qr6-sr-hockeyhandskar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742737964/warrior-covert-qr6-sr-hockey-gloves.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433089501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433061501", "partNumber" : "103425965", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"1" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742738084/warrior-covert-qr6-sr-jaakiekkohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742738084/warrior-covert-qr6-sr-jaakiekkohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742738084/warrior-covert-qr6-sr-jaakiekkohanskat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742738084/warrior-covert-qr6-sr-hockeyhandskar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742738084/warrior-covert-qr6-sr-hockey-gloves.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742738084/warrior-covert-qr6-sr-jaakiekkohanskat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742738084/warrior-covert-qr6-sr-hockeyhandskar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742738084/warrior-covert-qr6-sr-hockey-gloves.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742738084/warrior-covert-qr6-sr-jaakiekkohanskat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433091001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433061501", "partNumber" : "103425959", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_13":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742737964/warrior-covert-qr6-sr-hockeyhandskar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742737964/warrior-covert-qr6-sr-hockeyhandskar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742737964/warrior-covert-qr6-sr-jaakiekkohanskat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436838501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436831001", "partNumber" : "103423155", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_10":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436867501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436831001", "partNumber" : "103423147", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_30":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436868501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436831001", "partNumber" : "103423151", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_20":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411479501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411447001", "partNumber" : "103422955", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411481001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411447001", "partNumber" : "103422957", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411476501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411445501", "partNumber" : "103422943", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411482001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411445501", "partNumber" : "103422945", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411468001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411439501", "partNumber" : "103422905", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_80":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411439501", "partNumber" : "103422911", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_85":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411469001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411439501", "partNumber" : "103422909", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_80":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411469501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411439501", "partNumber" : "103422899", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411470501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411439501", "partNumber" : "103422903", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_P90TM":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411439501", "partNumber" : "103422891", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_P29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411439501", "partNumber" : "103422895", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411439501", "partNumber" : "103422893", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_P90TM":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411439501", "partNumber" : "103422887", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1093634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093556001", "partNumber" : "103247200", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/618983715851/warrior-visor-106x-jaakiekkokyparan-visiiri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/618983715851/warrior-visor-106x-jaakiekkokyparan-visiiri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/618983715851/warrior-visor-106x-jaakiekkokyparan-visiiri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/618983715851/warrior-visor-106x-jaakiekkokyparan-visiiri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/618983715851.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/618983715851.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/618983715851/warrior-visor-106x-jaakiekkokyparan-visiiri.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1094759001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094719501", "partNumber" : "103227549", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_87":"2" , "Lapamalli_|_92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094760001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094719501", "partNumber" : "103227543", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_77":"2" , "Lapamalli_|_92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094763001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094719501", "partNumber" : "103227539", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_77":"2" , "Lapamalli_|_90T":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094771501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094719501", "partNumber" : "103227535", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094781001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1094719501", "partNumber" : "103227531", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_90T":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094781501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094719501", "partNumber" : "103227547", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_87":"2" , "Lapamalli_|_28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094790501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094719501", "partNumber" : "103227541", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_77":"2" , "Lapamalli_|_28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094807501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094719501", "partNumber" : "103227533", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094819001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094719501", "partNumber" : "103227567", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094825501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094719501", "partNumber" : "103227569", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430564501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430474001", "partNumber" : "103427757", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430565001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430474001", "partNumber" : "103427751", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_30":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430565501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430474001", "partNumber" : "103427747", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_30":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430474001", "partNumber" : "103427763", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430474001", "partNumber" : "103427759", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430474001", "partNumber" : "103427753", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430474001", "partNumber" : "103427789", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_20":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Bauer S24 Nexus Tracer JR Left jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:149,00 €-189,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1092936501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092924501", "partNumber" : "103232451", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_Stiff":"2" , "Lapamalli_|_BW1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025805229/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025805229/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025805229/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025805229/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025805229/tackle-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025805229/tackle-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025805229/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1092940001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092924501", "partNumber" : "103232459", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_X-Stiff":"2" , "Lapamalli_|_BW1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025805267/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025805267/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025805267/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025805267/tackle-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025805267/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025805267/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025805267/tackle-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1092948501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092924501", "partNumber" : "103232455", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_Stiff":"2" , "Lapamalli_|_BW2":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025805267/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025805267/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025805267/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "1092949501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092924501", "partNumber" : "103232463", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_X-Stiff":"2" , "Lapamalli_|_BW2":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025805267/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025805267/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025805267/tackla-5000x-left-kaukalopallomaila.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "746249001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "746245501", "partNumber" : "102624972", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520219031/ccm-vr-pro-cut-ce-visiiri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520219031/ccm-vr-pro-cut-ce-visiiri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520219031/ccm-vr-pro-cut-ce-visiiri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520219031/ccm-vr-pro-cut-ce-visiiri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520219031/ccm-vr-pro-cut-ce-visions.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520219031/ccm-vr-pro-cut-ce-visions.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520219031/ccm-vr-pro-cut-ce-visiiri.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1094764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094729001", "partNumber" : "103227629", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094779501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094729001", "partNumber" : "103227641", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_87":"2" , "Lapamalli_|_92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094729001", "partNumber" : "103227633", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_77":"2" , "Lapamalli_|_28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094793501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094729001", "partNumber" : "103227627", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094801501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094729001", "partNumber" : "103227639", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_87":"2" , "Lapamalli_|_28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1094802001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094729001", "partNumber" : "103227635", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_77":"2" , "Lapamalli_|_92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430470501", "partNumber" : "103427683", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430470501", "partNumber" : "103427688", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430463001", "partNumber" : "103427372", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698659511_1/bauer-s24-elite-wheel-backpack-jr-rullakassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698659511_1/bauer-s24-elite-wheel-backpack-jr-rullakassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698659511_1/bauer-s24-elite-wheel-backpack-jr-rullakassi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1419244501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419216501", "partNumber" : "103422845", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_3,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419245001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419216501", "partNumber" : "103422843", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko_|_3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433058001", "partNumber" : "103425901", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742139430_1/warrior-4kpl-foam-target-tarkkuustaulut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742139430_1/warrior-4kpl-foam-target-tarkkuustaulut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742139430_1/warrior-4kpl-foam-target-tarkkuustaulut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "943807001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073166001", "partNumber" : "103035046", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "943809501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1073166001", "partNumber" : "103035056", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "943810001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1073166001", "partNumber" : "103035054", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "943812001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1073166001", "partNumber" : "103035048", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "613192501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613188001", "partNumber" : "102383000", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "613193001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613188001", "partNumber" : "102382985", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "613194001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613188001", "partNumber" : "102382988", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "613195001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613188001", "partNumber" : "102382993", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "613196001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613188001", "partNumber" : "102382997", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "613196501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613188001", "partNumber" : "102383007", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433064001", "partNumber" : "103425985", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433095501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1433064001", "partNumber" : "103425989", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jääkiekot 7 kpl
- Juomapullot 9 kpl
- Jääkiekkomaalit ja verkot 9 kpl
- Teräsuojat ja terät 52 kpl
- Luistinnauhat ja -pehmusteet 12 kpl
- Jääkiekkoteipit 23 kpl
- Mailavahat 1 kpl
- Hammassuojat 3 kpl
- Visiirisprayt 4 kpl
- Jatkotupit 11 kpl
- Jääkiekkomailojen lavat 1 kpl
- Henkselit 3 kpl
- Sukkanauhavyöt 4 kpl
- Polvisuojien kiinnitystarrat 1 kpl
- Varustehengarit 3 kpl