- Etusivu /
- Urheilu (6436) /
- Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
-
[ { "catentry_id" : "809046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "809045501", "partNumber" : "102733213", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505648/graf-teran-kiinnitysruuvisetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505648/graf-teran-kiinnitysruuvisetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505648/graf-teran-kiinnitysruuvisetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505648/graf-blade-fixing-screw-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505648/graf-teran-kiinnitysruuvisetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505648/graf-blad-fastskruvset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505648/graf-teran-kiinnitysruuvisetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505648/graf-blade-fixing-screw-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505648/graf-blad-fastskruvset.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "502371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "502358501", "partNumber" : "101767990", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-spina-bifida-gel-pad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-spina-bifida-gel-pad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "242252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "242231001", "partNumber" : "101767989", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-akillesjanne-geelityyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-akillesjanne-geelityyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-akillesjanne-geelityyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-achilles-tendon-gel-pad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-akillesjanne-geelityyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-achilles-tendon-gel-pad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-akillesjanne-geelityyny.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "242225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "242222001", "partNumber" : "101767988", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055075/blue-sports-geelityyny-nauhapainesuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055075/blue-sports-geelityyny-nauhapainesuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055075/blue-sports-geelityyny-nauhapainesuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055075/blue-sports-gel-pad-tape-pressure-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055075/blue-sports-geelityyny-nauhapainesuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055075/blue-sports-gel-pad-tape-pressure-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055075/blue-sports-geelityyny-nauhapainesuoja.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "180311001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "180301001", "partNumber" : "101685568", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430058520528/laka-sininen-virallinen-kaukalopallo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430058520528/laka-sininen-virallinen-kaukalopallo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430058520528/laka-sininen-virallinen-kaukalopallo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430058520528/laka-blue-official-rink-ball.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430058520528/laka-sininen-virallinen-kaukalopallo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430058520528/laka-sininen-virallinen-kaukalopallo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430058520528/laka-blue-official-rink-ball.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1093633001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093555501", "partNumber" : "103247196", "unitPrice" : "8,95 €", "unitPriceRaw" : "8.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211266_1/warrior-1000ml-water-bottle-juomapullo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211266_1/warrior-1000ml-water-bottle-juomapullo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211266_1/warrior-1000ml-water-bottle-juomapullo.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "154752501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "154715001", "partNumber" : "101654829", "unitPrice" : "8,95 €", "unitPriceRaw" : "8.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177704694/ccm-end-plug-wood-sr-varsijatke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177704694/ccm-end-plug-wood-sr-varsijatke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177704694/ccm-end-plug-wood-sr-varsijatke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177704694/ccm-end-plug-wood-sr-varsijatke.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177704694/ccm-end-plug-wood-sr-varsijatke.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "154751501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "154716001", "partNumber" : "101654828", "unitPrice" : "8,95 €", "unitPriceRaw" : "8.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177704687/ccm-end-plug-wood-jr-varsijatke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177704687/ccm-end-plug-wood-jr-varsijatke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177704687/ccm-end-plug-wood-jr-varsijatke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177704687/ccm-end-plug-wood-jr-varsijatke.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177704687/ccm-end-plug-wood-jr-varsijatke.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "715226001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "715217001", "partNumber" : "102571579", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698126440/bauer-rullakiekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698126440/bauer-rullakiekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698126440/bauer-rullakiekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698126440/bauer-roller-hockey.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698126440/bauer-rullakiekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698126440/bauer-roller-hockey.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698126440/bauer-rullakiekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "715226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "715217001", "partNumber" : "102571577", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698126433/bauer-rullakiekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698126433/bauer-rullakiekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698126433/bauer-rullakiekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698126433/bauer-rullakiekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698126433/bauer-roller-hockey.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698126433/bauer-roller-hockey.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698126433/bauer-rullakiekko.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "799960001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "799916001", "partNumber" : "102542810", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287737_2/isport-salibandymaalin-verkko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287737_2/isport-salibandymaalin-verkko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287737_2/isport-salibandymaalin-verkko.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1041014501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "763427001", "partNumber" : "103177622", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529009260/blue-sport-lapavaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529009260/blue-sport-lapavaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529009260/blue-sport-lapavaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529009260/blue-sport-lapavaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529009260/bla-sport-lapavaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529009260/blue-sport-lapavaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529009260/bla-sport-lapavaha.jpg" } }, { "catentry_id" : "763456501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "763427001", "partNumber" : "102660719", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529009284/blue-sport-lapavaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529009284/blue-sport-lapavaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529009284/blue-sport-lapavaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529009284/bla-sport-lapavaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529009284/blue-sport-lapavaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529009284/bla-sport-lapavaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529009284/blue-sport-lapavaha.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "313701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "313696501", "partNumber" : "301364455", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg" }, { "catentry_id" : "313716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "313696501", "partNumber" : "301364454", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-skate-sock.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-skate-sock.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "237530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "237504001", "partNumber" : "301179316", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visiirin-puhdistussetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visiirin-puhdistussetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visiirin-puhdistussetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visiirin-puhdistussetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visor-cleaning-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visor-cleaning-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visiirin-puhdistussetti.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433218001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433214501", "partNumber" : "103461553", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025807902_1/fischer-ringettemailan-karki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025807902_1/fischer-ringettemailan-karki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025807902_1/fischer-ringettemailan-karki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "235759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235743501", "partNumber" : "101654800", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-steel-guards.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-steel-guards.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "43734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "37521501", "partNumber" : "100167057", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-musta-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-musta-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-musta-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-black-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-musta-terasuojat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-black-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-musta-terasuojat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403052001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403026001", "partNumber" : "103423554", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469141707_1/kosa-damask-sr-jaapallosukka-punainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469141707_1/kosa-damask-sr-jaapallosukka-punainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469141707_1/kosa-damask-sr-jaapallosukka-punainen.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437370001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437369501", "partNumber" : "101869864", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177483827_1/ccm-uni-1-mix-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177483827_1/ccm-uni-1-mix-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177483827_1/ccm-uni-1-mix-terasuojat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "408794001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "408778501", "partNumber" : "101869831", "unitPrice" : "10,95 €", "unitPriceRaw" : "10.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_45-46":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "408794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "408778501", "partNumber" : "101869830", "unitPrice" : "10,95 €", "unitPriceRaw" : "10.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_43-44":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "408795001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "408778501", "partNumber" : "101869827", "unitPrice" : "10,95 €", "unitPriceRaw" : "10.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_34-38":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "408795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "408778501", "partNumber" : "101869828", "unitPrice" : "10,95 €", "unitPriceRaw" : "10.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_39-40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "408796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "408778501", "partNumber" : "101869829", "unitPrice" : "10,95 €", "unitPriceRaw" : "10.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_41-42":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "235677001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235674501", "partNumber" : "101761366", "unitPrice" : "10,95 €", "unitPriceRaw" : "10.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746670/ccm-3-kpl-sininen-light-jaakiekkopakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746670/ccm-3-kpl-sininen-light-jaakiekkopakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177746670/ccm-3-kpl-sininen-light-jaakiekkopakkaus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177746670/ccm-3-pcs-blue-light-disc-pack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177746670/ccm-3-kpl-sininen-light-jaakiekkopakkaus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746670/ccm-3-pcs-blue-light-disc-pack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746670/ccm-3-kpl-sininen-light-jaakiekkopakkaus.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "586751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "586750501", "partNumber" : "102370204", "unitPrice" : "10,95 €", "unitPriceRaw" : "10.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visiirisuihke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visiirisuihke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visiirisuihke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visiirisuihke.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visor-spray.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visiirisuihke.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visor-spray.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "405328501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "405260501", "partNumber" : "102078561", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327349/toronto-y-teroitin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327349/toronto-y-teroitin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327349/toronto-y-teroitin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327349/toronto-y-teroitin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327349/toronto-y-sharpener.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327349/toronto-y-teroitin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327349/toronto-y-sharpener.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "405308001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "405261501", "partNumber" : "102078597", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025804512/toronto-taitettava-varustehenkari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025804512/toronto-taitettava-varustehenkari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025804512/toronto-taitettava-varustehenkari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025804512/toronto-folding-equipment-engine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025804512/toronto-taitettava-varustehenkari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025804512/toronto-taitettava-varustehenkari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025804512/toronto-folding-equipment-engine.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403028001", "partNumber" : "103423582", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_SR48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1403068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403028001", "partNumber" : "103423584", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_JR36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "98852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "98847001", "partNumber" : "101247118", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-steel-guards.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-steel-guards.jpg" } }, { "catentry_id" : "98852501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "98847001", "partNumber" : "101262268", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-terasuojat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-steel-guards.jpg" } }, { "catentry_id" : "98854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "98847001", "partNumber" : "101312587", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lime":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-steel-guards.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-terasuojat.jpg" } }, { "catentry_id" : "98854501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "98847001", "partNumber" : "101312588", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-terasuojat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-terasuojat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "98827001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "98821501", "partNumber" : "100447022", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221199965/toronto-varustehenkari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221199965/toronto-varustehenkari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221199965/toronto-varustehenkari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221199965/toronto-equipment-engineer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221199965/toronto-varustehenkari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221199965/toronto-varustehenkari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221199965/toronto-equipment-engineer.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411596501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411592001", "partNumber" : "103434864", "unitPrice" : "11,95 €", "unitPriceRaw" : "11.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680978198_1/bauer-mini-jaakiekkomailasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680978198_1/bauer-mini-jaakiekkomailasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680978198_1/bauer-mini-jaakiekkomailasetti.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "500133501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "823472501", "partNumber" : "102212086", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_Y-GC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "500138501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "823472501", "partNumber" : "102212080", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_Y-GC":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "514608501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "823472501", "partNumber" : "102266483", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_Y-GC":"1" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403047001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403025501", "partNumber" : "103423540", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_Boy":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469110284/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469110284/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469110284/kosa-jaapallosukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1403048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403025501", "partNumber" : "103423542", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_Boy":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469149499/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469149499/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469149499/kosa-jaapallosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469149499/kosa-jaapallosukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469149499/kosa-jaapallosukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403048501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403025501", "partNumber" : "103423544", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_Jr":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469110284/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469110284/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469110284/kosa-jaapallosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469110284/kosa-jaapallosukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469110284/kosa-jaapallosukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403025501", "partNumber" : "103423550", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_Boy":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469143077/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469143077/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469143077/kosa-jaapallosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469143077/kosa-jaapallosukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469143077/kosa-jaapallosukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403051501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403025501", "partNumber" : "103423552", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_Boy":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469149536/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469149536/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469149536/kosa-jaapallosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469149536/kosa-jaapallosukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469149536/kosa-jaapallosukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403052501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403025501", "partNumber" : "103423556", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_Sr":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469149499/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469149499/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469149499/kosa-jaapallosukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1403053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403025501", "partNumber" : "103423558", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_Jr":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469149499/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469149499/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469149499/kosa-jaapallosukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1403053501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403025501", "partNumber" : "103423560", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_Jr":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469110413/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469110413/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469110413/kosa-jaapallosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469110413/kosa-jaapallosukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469110413/kosa-jaapallosukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403054001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403025501", "partNumber" : "103423562", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_Boy":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469110413/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469110413/kosa-jaapallosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469110413/kosa-jaapallosukka.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1191697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1191663501", "partNumber" : "103227221", "unitPrice" : "12,95 €", "unitPriceRaw" : "12.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698556483_1/bauer-s23-valvetop-juomapullo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698556483_1/bauer-s23-valvetop-juomapullo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698556483_1/bauer-s23-valvetop-juomapullo.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695896001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555005", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695896501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102554979", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695897501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555049", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695898001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555045", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_2 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695898501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555061", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695899001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555003", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695899501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555013", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695900001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555025", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695900501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555075", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695901001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555057", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695901501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555069", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695902001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102554987", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695903001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555083", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695903501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555023", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695904001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555039", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695904501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102554983", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695905001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555031", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695905501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555009", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695906001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102554981", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695906501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555047", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695907001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555017", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695907501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102554995", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555079", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695908501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555053", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695909001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555001", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_2 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695909501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555067", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_2 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695910001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555071", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695910501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555027", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695911001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102554991", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555035", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695874001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555059", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695877501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102554993", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695878501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555073", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695879501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555019", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695880501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555085", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695881501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555029", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102554999", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695883001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102554989", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695884001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555011", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555065", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"2" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695885001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555063", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695886501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555037", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695887001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555055", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555051", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695888001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555021", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"2" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695888501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555043", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695889001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555081", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695891001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555015", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695891501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102554997", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695892001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555033", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695893001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555077", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695894001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102554985", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695894501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555087", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695895501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555007", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695897001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555041", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1191697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1191664001", "partNumber" : "103227189", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1191698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1191664001", "partNumber" : "103227191", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1191698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1191664001", "partNumber" : "103227187", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1191696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1191663001", "partNumber" : "103227050", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698551303_1/bauer-s23-bauer-straw-top-1l-juomapullo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698551303_1/bauer-s23-bauer-straw-top-1l-juomapullo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698551303_1/bauer-s23-bauer-straw-top-1l-juomapullo.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "235632001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235625501", "partNumber" : "101763676", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-soft-steel-guards.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-soft-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg" } }, { "catentry_id" : "235632501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235625501", "partNumber" : "101763677", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-soft-steel-guards.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-soft-steel-guards.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "235620001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "98847501", "partNumber" : "101763678", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-soft-steel-guards.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-soft-steel-guards.jpg" } }, { "catentry_id" : "235620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "98847501", "partNumber" : "101763679", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-soft-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-soft-steel-guards.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "648653501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648646501", "partNumber" : "102476909", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698500622_5/bauer-concept-3-sr-2-kpl-roiskesuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698500622_5/bauer-concept-3-sr-2-kpl-roiskesuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698500622_5/bauer-concept-3-sr-2-kpl-roiskesuoja.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "219142001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743516", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_280":"1" , "Kätisyys_|_Vasen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743509", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_221":"3" , "Kätisyys_|_Vasen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743520", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"6" , "Koko_|_312":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743514", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_263":"5" , "Kätisyys_|_Vasen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743512", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_247":"3" , "Kätisyys_|_Vasen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219144501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743515", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_271":"1" , "Kätisyys_|_Vasen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219145001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743519", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_304":"2" , "Kätisyys_|_Vasen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219145501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743518", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_295":"5" , "Kätisyys_|_Vasen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219146001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743510", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"6" , "Koko_|_230":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219146501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743513", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_255":"2" , "Kätisyys_|_Vasen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219147001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743521", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" , "Koko_|_221":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219147501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743522", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" , "Koko_|_230":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219148001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743525", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_255":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219148501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743517", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_287":"5" , "Kätisyys_|_Vasen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219149001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743527", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_271":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743511", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_238":"3" , "Kätisyys_|_Vasen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219150001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743526", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" , "Koko_|_263":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219150501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743523", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" , "Koko_|_238":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219151001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743528", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_280":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219151501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743524", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_247":"2" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219152001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743529", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" , "Koko_|_287":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743530", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" , "Koko_|_295":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219153001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743532", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_304":"2" , "Kätisyys_|_Oikea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743533", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" , "Koko_|_312":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-skate-blade-case.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-skate-blade-case.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" } } ]
Ccm Sb +4.0 holder luistimen teräkotelo
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%13,93 €-19,90 €Norm. 19,90★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "751140501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751134501", "partNumber" : "102626230", "unitPrice" : "13,95 €", "unitPriceRaw" : "13.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731656/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-youth-kaulasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731656/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-youth-kaulasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680731656/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-youth-kaulasuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680731656/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-youth-kaulasuoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680731656/bauer-of-nlp8-core-neck-guard-bib-youth.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731656/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-youth-kaulasuoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731656/bauer-of-nlp8-core-neck-guard-bib-youth.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "751739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751731501", "partNumber" : "102626126", "unitPrice" : "13,95 €", "unitPriceRaw" : "13.95", "Attributes" : { "Koko_|_L-XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "751739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751731501", "partNumber" : "102626228", "unitPrice" : "13,95 €", "unitPriceRaw" : "13.95", "Attributes" : { "Koko_|_S-M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "751138501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "751135501", "partNumber" : "102626094", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680721626/bauer-cup-and-supporter-youth-alasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680721626/bauer-cup-and-supporter-youth-alasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680721626/bauer-cup-and-supporter-youth-alasuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680721626/bauer-cup-and-supporter-youth-alasuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680721626/bauer-cup-and-supporter-youth-alasuoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "751141001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751135501", "partNumber" : "102626245", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680721626/bauer-cup-and-supporter-youth-alasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680721626/bauer-cup-and-supporter-youth-alasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680721626/bauer-cup-and-supporter-youth-alasuoja.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "694162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554901", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko_|_JR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264525030/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264525030/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694163001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554903", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_JR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264525047/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264525047/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694164001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554899", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_JR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264525023/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264525023/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694167001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554905", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_SR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694167501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554909", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_SR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694168501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554907", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko_|_SR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1226994001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1226928501", "partNumber" : "103307103", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_Yth":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-jaakiekkosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-jaakiekkosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-jaakiekkosukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1226994501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1226928501", "partNumber" : "103307093", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_Sr":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-jaakiekkosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-jaakiekkosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-jaakiekkosukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1226995001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1226928501", "partNumber" : "103307099", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_Sr":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-jaakiekkosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-jaakiekkosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-jaakiekkosukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-jaakiekkosukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-hockeystrumpor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-hockey-socks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-hockey-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-hockeystrumpor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-jaakiekkosukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1226995501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1226928501", "partNumber" : "103307101", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_Jr":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-jaakiekkosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-jaakiekkosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221272699/edge-jaakiekkosukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1226996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1226928501", "partNumber" : "103307095", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" , "Koko_|_Jr":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-jaakiekkosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-jaakiekkosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-jaakiekkosukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-hockey-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-jaakiekkosukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-hockeystrumpor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-hockey-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-jaakiekkosukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-hockeystrumpor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1226996501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1226928501", "partNumber" : "103307097", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" , "Koko_|_Yth":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-jaakiekkosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-jaakiekkosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221272675/edge-jaakiekkosukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "125014001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "124996001", "partNumber" : "100556986", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" , "Koko_|_Sr":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400238/edge-hockey-sock.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400238/edge-hockey-sock.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400238/edge-jaakiekkosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400221/edge-hockey-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400221/edge-jaakiekkosukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400221/edge-jaakiekkosukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400221/edge-hockey-sock.jpg" } }, { "catentry_id" : "125014501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "124996001", "partNumber" : "100556995", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Puna/Valkoinen":"3" , "Koko_|_Jr":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400160/edge-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400160/edge-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400160/edge-jaakiekkosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400177/edge-hockey-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400177/edge-jaakiekkosukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400177/edge-hockey-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400177/edge-jaakiekkosukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "125015001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "124996001", "partNumber" : "100556996", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_Jr":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340068102845/edge-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340068102845/edge-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340068102845/edge-jaakiekkosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400290/edge-hockey-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400290/edge-jaakiekkosukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400290/edge-hockey-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400290/edge-jaakiekkosukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "125015501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "124996001", "partNumber" : "100556987", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sini/Valkoinen":"3" , "Koko_|_Sr":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400146/edge-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400146/edge-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400146/edge-jaakiekkosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400139/edge-hockey-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400139/edge-jaakiekkosukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400139/edge-jaakiekkosukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400139/edge-hockey-sock.jpg" } }, { "catentry_id" : "125017001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "124996001", "partNumber" : "100556990", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_Sr":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340068102845/edge-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340068102845/edge-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340068102845/edge-jaakiekkosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340068102845/edge-hockey-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340068102845/edge-jaakiekkosukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340068102845/edge-hockey-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340068102845/edge-jaakiekkosukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "125017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "124996001", "partNumber" : "100556992", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" , "Koko_|_Jr":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400238/edge-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400238/edge-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400238/edge-jaakiekkosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400238/edge-jaakiekkosukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221400238/edge-hockey-sock.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400238/edge-hockey-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221400238/edge-jaakiekkosukka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "751261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751252501", "partNumber" : "102626359", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" }, { "catentry_id" : "751261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751252501", "partNumber" : "102626382", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-short-hockey-sock.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-short-hockey-sock.jpg" } }, { "catentry_id" : "751262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751252501", "partNumber" : "102626396", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" }, { "catentry_id" : "751262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751252501", "partNumber" : "102626441", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "751142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751136501", "partNumber" : "102626293", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731663/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-sr-kaulasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731663/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-sr-kaulasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680731663/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-sr-kaulasuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680731663/manufacturer-of-nlp8-core-neck-guard-bib-sr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680731663/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-sr-kaulasuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731663/manufacturer-of-nlp8-core-neck-guard-bib-sr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731663/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-sr-kaulasuoja.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "751738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751731001", "partNumber" : "102626111", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680110680/bauer-garter-belt-sr-sukkaliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680110680/bauer-garter-belt-sr-sukkaliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680110680/bauer-garter-belt-sr-sukkaliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680110680/bauer-garter-belt-sr-garter.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680110680/bauer-garter-belt-sr-sukkaliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680110680/bauer-garter-belt-sr-garter.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680110680/bauer-garter-belt-sr-sukkaliivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "956383001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956377001", "partNumber" : "103060371", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-garter-belt-jr-sukkaliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-garter-belt-jr-sukkaliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-garter-belt-jr-sukkaliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-garter-belt-jr-sukkaliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-strumpeband-jr-sukkaliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-garter-belt-jr-sukkaliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-strumpeband-jr-sukkaliivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "720148001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "720144501", "partNumber" : "102466162", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283858/ccm-suspenders-jr-henkselit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283858/ccm-suspenders-jr-henkselit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283858/ccm-suspenders-jr-henkselit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283858/ccm-suspenders-jr-henkselit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283858/ccm-suspenders-jr-suspenders.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283858/ccm-suspenders-jr-henkselit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283858/ccm-suspenders-jr-suspenders.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "500128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102212084", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XS-S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "500129501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102212082", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_M-L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "500130501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102212078", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_XS-S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "500131501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102212076", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_M-L":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "514601501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102266457", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "514603001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102266445", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"2" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "514606501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102266443", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_M-L":"1" , "Väri_|_Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "514609501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102266455", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_M-L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1092939501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092921001", "partNumber" : "103232216", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_10 mm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg" }, { "catentry_id" : "1092942001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092921001", "partNumber" : "103232224", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_18 mm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg" }, { "catentry_id" : "1092943501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092921001", "partNumber" : "103232230", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_8 mm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg" } }, { "catentry_id" : "1092945001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092921001", "partNumber" : "103232226", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_20 mm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg" }, { "catentry_id" : "1092948001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092921001", "partNumber" : "103232228", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_24 mm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg" }, { "catentry_id" : "1092949001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092921001", "partNumber" : "103232218", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 mm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg" }, { "catentry_id" : "1092954501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092921001", "partNumber" : "103232220", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_14 mm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg" }, { "catentry_id" : "1092957501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092921001", "partNumber" : "103232222", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_16 mm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025830115/ssm-snl-100-kpl-pussi-putkiniitti.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "154654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "154648001", "partNumber" : "101654827", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-terasuojat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-steel-guards.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "991662001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "991661501", "partNumber" : "102048041", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742045861/warrior-bezerker-v2-mini-puumaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742045861/warrior-bezerker-v2-mini-puumaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742045861/warrior-bezerker-v2-mini-puumaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742045861/warrior-bezerker-v2-mini-puumaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742045861/warrior-bezerker-v2-mini-puumaila.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "750961001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "750880001", "partNumber" : "102626142", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680721664/bauer-protective-cup-supporter-sr-alasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680721664/bauer-protective-cup-supporter-sr-alasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680721664/bauer-protective-cup-supporter-sr-alasuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680721664/bauer-protective-cup-supporter-sr-alasuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680721664/bauer-protective-cup-supporter-sr-alasuoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "750963001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "750880001", "partNumber" : "102626224", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680721664/bauer-protective-cup-supporter-sr-alasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680721664/bauer-protective-cup-supporter-sr-alasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680721664/bauer-protective-cup-supporter-sr-alasuoja.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "845259501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845191001", "partNumber" : "102658947", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698508062/bauer-terakotelo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698508062/bauer-terakotelo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698508062/bauer-terakotelo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698508062/bauer-terakotelo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698508062/bauer-terakotelo.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1186264001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1186259001", "partNumber" : "103227809", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698558425_1/bauer-s23-universal-helmet-kit-each-jaakiekkokyparan-varaosasarja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698558425_1/bauer-s23-universal-helmet-kit-each-jaakiekkokyparan-varaosasarja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698558425_1/bauer-s23-universal-helmet-kit-each-jaakiekkokyparan-varaosasarja.jpg" } ]
Bauer S23 Universal Helmet Kit Each jääkiekkokypärän varaosasarja
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,95 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "235730001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235719001", "partNumber" : "101761413", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M 6-12":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177838382/ccm-oline-soaker-mustat-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177838382/ccm-oline-soaker-mustat-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177838382/ccm-oline-soaker-mustat-terasuojat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "235731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235718501", "partNumber" : "101761411", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M 6-12":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177838368/ccm-oline-soaker-punaiset-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177838368/ccm-oline-soaker-punaiset-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177838368/ccm-oline-soaker-punaiset-terasuojat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "500120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212066", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "500126501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212064", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384031/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384031/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384031/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384031/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "500129001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212074", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "500135001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212062", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "500136001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212072", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384338/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384338/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384338/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384338/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "500136501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212070", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525120001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266377", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"6" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266387", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525121001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266395", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525121501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266411", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525122501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266403", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" , "Koko_|_2XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525123001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266437", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266385", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525124501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266441", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"2" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525125001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266351", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "525125501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266435", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525126001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266355", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "525126501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266365", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525127001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266373", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Kulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525127501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266371", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Kulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525128001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266407", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525128501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266359", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525129001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266423", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525129501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266367", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"3" , "Väri_|_Kulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525130001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266375", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Kulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525130501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266399", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525131001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266401", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525131501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266427", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525132001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266363", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525133001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266405", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525133501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266383", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525134001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266391", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "525134501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266419", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"3" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525135501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266431", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "525136001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266417", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525136501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266439", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525137001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266429", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266353", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_XS-S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525138001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266389", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"2" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525138501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266361", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525139501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266425", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525140001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266413", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525140501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266415", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525141001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266379", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "525142501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266397", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "500122501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "823433001", "partNumber" : "102212068", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_A-GC":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384314/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384314/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384314/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384314/bauer-flex-sr-mv-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384314/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384314/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384314/bauer-flex-sr-mv-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "500124501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "823433001", "partNumber" : "102212060", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_A-GC":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384017/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384017/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384017/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384017/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384017/bauer-flex-sr-mv-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384017/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384017/bauer-flex-sr-mv-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525141501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "823433001", "partNumber" : "102266433", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"2" , "Koko_|_A-GC":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384499/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384499/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384499/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384499/bauer-flex-sr-mv-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384499/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384499/bauer-flex-sr-mv-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384499/bauer-flex-sr-mv-training-shirt.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jääkiekot 7 kpl
- Juomapullot 9 kpl
- Jääkiekkomaalit ja verkot 9 kpl
- Teräsuojat ja terät 52 kpl
- Luistinnauhat ja -pehmusteet 12 kpl
- Jääkiekkoteipit 21 kpl
- Mailavahat 1 kpl
- Hammassuojat 3 kpl
- Visiirisprayt 4 kpl
- Jatkotupit 11 kpl
- Jääkiekkomailojen lavat 1 kpl
- Henkselit 3 kpl
- Sukkanauhavyöt 4 kpl
- Polvisuojien kiinnitystarrat 1 kpl
- Varustehengarit 3 kpl