- Etusivu /
- Urheilu (6525) /
- Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
-
[ { "catentry_id" : "602430001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602428501", "partNumber" : "102388283", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_3 (EUR36)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "602431501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602428501", "partNumber" : "102388275", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_1 (EUR33,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-hockey-skates.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-hockey-skates.jpg" } }, { "catentry_id" : "602432001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602428501", "partNumber" : "102388277", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_1,5 (EUR34)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "602432501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602428501", "partNumber" : "102388285", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_36,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "602434001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "602428501", "partNumber" : "102388281", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_2,5 (EUR35,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "602436001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602428501", "partNumber" : "102388279", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_2 (EUR35)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" } ]
Bauer Supreme S35 JR jääkiekkoluistimet
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%76,30 €-109,00 €/pariNorm. 109,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "943839001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1073167501", "partNumber" : "103034958", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "943844501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1073167501", "partNumber" : "103034948", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "943848501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1073167501", "partNumber" : "103034956", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "943850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073167501", "partNumber" : "103034950", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Bauer S22 Nexus E4 Grip Stk Int Right jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%80,50 €-115,00 €Norm. 115,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1067491001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067486501", "partNumber" : "103195048", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"5" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-suomi-fanipaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-suomi-fanipaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-suomi-fanipaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-suomi-fanipaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-finland-fan-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-finland-fantroja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-finland-fantroja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-finland-fan-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-suomi-fanipaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067486501", "partNumber" : "103195052", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"5" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-suomi-fanipaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-suomi-fanipaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-suomi-fanipaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1067492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067486501", "partNumber" : "103195058", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"6" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-suomi-fanipaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-suomi-fanipaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-suomi-fanipaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-suomi-fanipaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-finland-fan-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-finland-fantroja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-finland-fantroja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-finland-fan-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-suomi-fanipaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067486501", "partNumber" : "103195046", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"5" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-suomi-fanipaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-suomi-fanipaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742706687/warrior-suomi-fanipaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1067496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067486501", "partNumber" : "103195064", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"6" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-finland-fantroja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-finland-fantroja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-suomi-fanipaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1067496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067486501", "partNumber" : "103195060", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"6" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-finland-fantroja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-finland-fantroja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742706755/warrior-suomi-fanipaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985862501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985861001", "partNumber" : "103034990", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-left-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "985865001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985861001", "partNumber" : "103034996", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-left-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-left-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-left-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-left-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-hockeyklubba.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-hockey-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-left-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-hockeyklubba.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-hockey-stick.jpg" } }, { "catentry_id" : "985871501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985861001", "partNumber" : "103034992", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-left-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "985874001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985861001", "partNumber" : "103034998", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698547429/bauer-s22-nexus-e4-jr-left-jaakiekkomaila.jpg" } ]
Bauer S22 Nexus E4 Jr Left jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%76,30 €-109,00 €Norm. 109,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "984803001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984789001", "partNumber" : "103041879", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_5(EUR38,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "984809001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984789001", "partNumber" : "103041877", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_4(EUR37,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-jaakiekkoluistimet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-hockeyskridskor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-jaakiekkoluistimet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-hockey-skates.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-jaakiekkoluistimet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-hockey-skates.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-hockeyskridskor.jpg" } }, { "catentry_id" : "984809501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984789001", "partNumber" : "103041881", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_6(EUR40,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520431945/ccm-tacks-as-550-int-jaakiekkoluistimet.jpg" } ]
CCM Tacks AS 550 INT jääkiekkoluistimet
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%45,50 €-65,00 €/pariNorm. 65,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "640794001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "640775001", "partNumber" : "102446651", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-kyparan-ristikko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-kyparan-ristikko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-kyparan-ristikko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-helmet-grid.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-kyparan-ristikko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-kyparan-ristikko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-helmet-grid.jpg" } } ]
Warrior Ritual R/F1 YTH kypärän ristikko
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,30 €-30%Norm. 79,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765979501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765957001", "partNumber" : "102605023", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765982001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765957001", "partNumber" : "102605021", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765957001", "partNumber" : "102605025", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX20 SR M Kyynärsuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%62,30 €-89,00 €/pariNorm. 89,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1144980001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1144979501", "partNumber" : "103220865", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_8 (EUR 43)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1144980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1144979501", "partNumber" : "103220861", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_10 (EUR 45,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1144981001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1144979501", "partNumber" : "103220863", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_7 (EUR 42)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1144981501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1144979501", "partNumber" : "103220867", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_9 (EUR 44,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
CCM RRW3 Rec. Skates Sr luistimet
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%55,93 €-79,90 €Norm. 79,90★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "235724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235718001", "partNumber" : "101761217", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_238":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-frame-blade.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-frame-blade.jpg" } }, { "catentry_id" : "235725501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235718001", "partNumber" : "101761224", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_304":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg" }, { "catentry_id" : "235726501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "235718001", "partNumber" : "101761220", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_263":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg" }, { "catentry_id" : "235727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235718001", "partNumber" : "101761222", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_287":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg" }, { "catentry_id" : "235727501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235718001", "partNumber" : "101761215", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_221":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg" }, { "catentry_id" : "235728001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235718001", "partNumber" : "101761216", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg" }, { "catentry_id" : "235728501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235718001", "partNumber" : "101761218", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_247":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg" }, { "catentry_id" : "235732501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "235718001", "partNumber" : "101761219", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_255":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg" }, { "catentry_id" : "235733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235718001", "partNumber" : "101761223", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_295":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg" }, { "catentry_id" : "235733501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "235718001", "partNumber" : "101761221", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_271":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832503625/ccm-sb-4-0-runko-tera.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "943839501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "943817001", "partNumber" : "103035040", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-grip-stk-40-52-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-grip-stk-40-52-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-40-52-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "943853001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "943817001", "partNumber" : "103035038", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-grip-stk-40-52-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-grip-stk-40-52-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-40-52-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "943856001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "943817001", "partNumber" : "103035036", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-40-52-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-40-52-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-40-52-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-40-52-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-40-52-hockeyklubba.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-40-52-hockey-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-40-52-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-40-52-hockeyklubba.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698549485/bauer-s22-nexus-performance-40-52-jaakiekkomaila.jpg" } } ]
Bauer S22 Nexus Performance 40 (52") jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%62,30 €-89,00 €Norm. 89,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "985863001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073233501", "partNumber" : "103034970", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "985874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1073233501", "partNumber" : "103034964", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Bauer S22 Nexus E3 Int Right jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 62,30 €-30%Norm. 89,00 €89,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "745876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "745848001", "partNumber" : "102624746", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283704/ccm-hp-tacks-9550-yt-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283704/ccm-hp-tacks-9550-yt-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283704/ccm-hp-tacks-9550-yt-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "745877501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "745848001", "partNumber" : "102624742", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283704/ccm-hp-tacks-9550-yt-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283704/ccm-hp-tacks-9550-yt-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283704/ccm-hp-tacks-9550-yt-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283704/ccm-hp-tacks-9550-yt-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283704/ccm-hp-tacks-9550-yt-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283704/ccm-hp-tacks-9550-yt-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283704/ccm-hp-tacks-9550-yt-pants.jpg" } }, { "catentry_id" : "745880001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "745848001", "partNumber" : "102624744", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283704/ccm-hp-tacks-9550-yt-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283704/ccm-hp-tacks-9550-yt-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283704/ccm-hp-tacks-9550-yt-housut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "958242501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958239501", "partNumber" : "103035104", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_2,5 (EUR 35,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "958243001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "958239501", "partNumber" : "103035108", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_3.5 (EUR 36,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "958243501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "958239501", "partNumber" : "103035098", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_1 (EUR 33,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-skates.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-skridskor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-skates.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-skridskor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" } }, { "catentry_id" : "958244001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958239501", "partNumber" : "103035106", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_3 (EUR 36)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "958245001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958239501", "partNumber" : "103035102", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 (EUR 35)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "958247501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "958239501", "partNumber" : "103035100", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_1.5 (EUR 34)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698521924/bauer-s22-supreme-m1-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" } ]
Bauer S22 Supreme M1 Jr jääkiekkoluistimet
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%69,93 €-99,90 €/pariNorm. 99,90★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "770832001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "770821501", "partNumber" : "102658977", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "770832501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "770821501", "partNumber" : "102658979", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985630501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1024432001", "partNumber" : "103042003", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463410/ccm-tacks-as-570-int-right-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463410/ccm-tacks-as-570-int-right-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463410/ccm-tacks-as-570-int-right-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463410/ccm-tacks-as-570-int-right-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463410/ccm-tacks-as-570-int-right-jaakiekkomaila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463410/ccm-tacks-as-570-int-hoger-hockeyklubba.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463410/ccm-tacks-as-570-int-right-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463410/ccm-tacks-as-570-int-right-hockey-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463410/ccm-tacks-as-570-int-hoger-hockeyklubba.jpg" } }, { "catentry_id" : "985637501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1024432001", "partNumber" : "103041999", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463410/ccm-tacks-as-570-int-right-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463410/ccm-tacks-as-570-int-right-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463410/ccm-tacks-as-570-int-right-jaakiekkomaila.jpg" } ]
CCM Tacks AS-570 INT right jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%69,30 €-99,00 €Norm. 99,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765918001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765891001", "partNumber" : "102604198", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765922001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765891001", "partNumber" : "102604200", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765891001", "partNumber" : "102604202", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765927501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765891001", "partNumber" : "102604196", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX40 SR Hartiasuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%45,50 €-65,00 €Norm. 65,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "958635001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958460501", "partNumber" : "103071307", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "958645001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "958460501", "partNumber" : "103071303", "unitPrice" : "68,00 €", "unitPriceRaw" : "68.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "958645501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "958460501", "partNumber" : "103071305", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "958650501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "958460501", "partNumber" : "103071301", "unitPrice" : "68,00 €", "unitPriceRaw" : "68.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-hockey-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742526582/warrior-covert-qr5-40-jr-hockey-stick.jpg" } } ]
Warrior Covert QR5 40 Jr Jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%62,30 €-89,00 €Norm. 89,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765977001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765958001", "partNumber" : "102605137", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765981001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765958001", "partNumber" : "102605133", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765981501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765958001", "partNumber" : "102605139", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765990501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765958001", "partNumber" : "102605135", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX40 SR 16" Säärisuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%45,50 €-65,00 €/pariNorm. 65,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "956120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956089501", "partNumber" : "103064170", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "956124501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "956089501", "partNumber" : "103064172", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "956131501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "956089501", "partNumber" : "103064176", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "956133501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "956089501", "partNumber" : "103064174", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
CCM Tacks AS5 SR kyynärsuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%55,30 €-79,00 €/pariNorm. 79,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "746276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "746261001", "partNumber" : "102624944", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520282561/ccm-sp-jetspeed-ft475-jr-hartijasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520282561/ccm-sp-jetspeed-ft475-jr-hartijasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520282561/ccm-sp-jetspeed-ft475-jr-hartijasuojat.jpg" }, { "catentry_id" : "746276501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "746261001", "partNumber" : "102624946", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520282561/ccm-sp-jetspeed-ft475-jr-hartijasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520282561/ccm-sp-jetspeed-ft475-jr-hartijasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520282561/ccm-sp-jetspeed-ft475-jr-hartijasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520282561/ccm-sp-jetspeed-ft475-jr-shoulder-pads.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520282561/ccm-sp-jetspeed-ft475-jr-hartijasuojat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520282561/ccm-sp-jetspeed-ft475-jr-hartijasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520282561/ccm-sp-jetspeed-ft475-jr-shoulder-pads.jpg" } }, { "catentry_id" : "746279501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "746261001", "partNumber" : "102624948", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520282561/ccm-sp-jetspeed-ft475-jr-hartijasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520282561/ccm-sp-jetspeed-ft475-jr-hartijasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520282561/ccm-sp-jetspeed-ft475-jr-hartijasuojat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985641501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1024432501", "partNumber" : "103042011", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463496/ccm-tacks-as-570-jr-right-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463496/ccm-tacks-as-570-jr-right-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463496/ccm-tacks-as-570-jr-right-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463496/ccm-tacks-as-570-jr-right-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463496/ccm-tacks-as-570-jr-hoger-hockeyklubba.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463496/ccm-tacks-as-570-jr-right-hockey-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463496/ccm-tacks-as-570-jr-hoger-hockeyklubba.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463496/ccm-tacks-as-570-jr-right-jaakiekkomaila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463496/ccm-tacks-as-570-jr-right-hockey-stick.jpg" } }, { "catentry_id" : "985644501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1024432501", "partNumber" : "103042007", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463496/ccm-tacks-as-570-jr-right-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463496/ccm-tacks-as-570-jr-right-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463496/ccm-tacks-as-570-jr-right-jaakiekkomaila.jpg" } ]
CCM Tacks AS-570 JR right jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 62,30 €-30%Norm. 89,00 €89,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "958367501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "958359001", "partNumber" : "103034472", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "958371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958359001", "partNumber" : "103034470", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Bauer S19 Women'S Short Top naistenaluspaita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 41,30 €-30%Norm. 59,00 €59,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "750095001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "750087501", "partNumber" : "102627520", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472318/bauer-s21-x-sr-saarisuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472318/bauer-s21-x-sr-saarisuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698472318/bauer-s21-x-sr-saarisuojat.jpg" }, { "catentry_id" : "750096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "750087501", "partNumber" : "102627522", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472318/bauer-s21-x-sr-saarisuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472318/bauer-s21-x-sr-saarisuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698472318/bauer-s21-x-sr-saarisuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698472318/bauer-s21-x-sr-shin-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698472318/bauer-s21-x-sr-saarisuojat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472318/bauer-s21-x-sr-saarisuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472318/bauer-s21-x-sr-shin-guards.jpg" } } ]
Bauer S21 X SR säärisuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,83 € /pari-30%Norm. 46,90 €46,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "770830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "770822501", "partNumber" : "102658981", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "770831001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "770822501", "partNumber" : "102658983", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985624501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985612501", "partNumber" : "103041997", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463403/hs-tacks-as-570-int-55-p28-l.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463403/hs-tacks-as-570-int-55-p28-l.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463403/ccm-tacks-as-570-int-left-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "985643501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985612501", "partNumber" : "103042001", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463403/ccm-tacks-as-570-int-left-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463403/ccm-tacks-as-570-int-left-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463403/ccm-tacks-as-570-int-left-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463403/ccm-tacks-as-570-int-vanster-hockeyklubba.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463403/ccm-tacks-as-570-int-left-hockey-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520463403/ccm-tacks-as-570-int-left-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463403/ccm-tacks-as-570-int-vanster-hockeyklubba.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463403/ccm-tacks-as-570-int-left-hockey-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520463403/ccm-tacks-as-570-int-left-jaakiekkomaila.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "943776501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "943772001", "partNumber" : "103035112", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_7.5(EUR42,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "943777001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "943772001", "partNumber" : "103035116", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_8,5 (EUR 44)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "943782001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "943772001", "partNumber" : "103035110", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_7(EUR42)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-skates.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-skridskor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-skates.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-skridskor.jpg" } }, { "catentry_id" : "943783001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "943772001", "partNumber" : "103035118", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_9 (EUR 44,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "943783501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "943772001", "partNumber" : "103035114", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_8 (EUR 43)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "943785001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "943772001", "partNumber" : "103035124", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_10.5 ( EUR 46)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "943790501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "943772001", "partNumber" : "103035120", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_9,5 (EUR 45)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "943794001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "943772001", "partNumber" : "103035122", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_10 (EUR 45,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698541618/bauer-s22-supreme-m1-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" } ]
Bauer S22 Supreme M1 Sr jääkiekkoluistimet
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%83,30 €-119,00 €/pari★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "750022001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749992001", "partNumber" : "102626200", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472219/bauer-s21-x-yth-hartiasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472219/bauer-s21-x-yth-hartiasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698472219/bauer-s21-x-yth-hartiasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698472219/bauer-s21-x-yth-shoulder-pads.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698472219/bauer-s21-x-yth-hartiasuojat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472219/bauer-s21-x-yth-hartiasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472219/bauer-s21-x-yth-shoulder-pads.jpg" } }, { "catentry_id" : "750026501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749992001", "partNumber" : "102626248", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472219/bauer-s21-x-youth-hartiasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472219/bauer-s21-x-youth-hartiasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698472219/bauer-s21-x-yth-hartiasuojat.jpg" }, { "catentry_id" : "750029001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "749992001", "partNumber" : "102626284", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472219/bauer-s21-x-youth-hartiasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698472219/bauer-s21-x-youth-hartiasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698472219/bauer-s21-x-yth-hartiasuojat.jpg" } ]
Bauer S21 X YTH hartiasuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%20,93 €-29,90 €/pariNorm. 29,90★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765984001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765956001", "partNumber" : "102604280", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765988501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765956001", "partNumber" : "102604278", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX Pro YTH Hartiasuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%38,50 €-55,00 €Norm. 55,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "958186001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "958161501", "partNumber" : "103034468", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698385243/bauer-s19-women-s-long-top-naistenaluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698385243/bauer-s19-women-s-long-top-naistenaluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698385243/bauer-s19-women-s-long-top-naistenaluspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698385243/bauer-s19-women-s-long-top-naistenaluspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698385243/bauer-s19-langtopp-dam-naistenaluspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698385243/bauer-s19-langtopp-dam-naistenaluspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698385243/bauer-s19-women-s-long-top-naistenaluspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "958192501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "958161501", "partNumber" : "103034466", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698385243/bauer-s19-women-s-long-top-naistenaluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698385243/bauer-s19-women-s-long-top-naistenaluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698385243/bauer-s19-women-s-long-top-naistenaluspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "958196001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958161501", "partNumber" : "103034464", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698385243/bauer-s19-women-s-long-top-naistenaluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698385243/bauer-s19-women-s-long-top-naistenaluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698385243/bauer-s19-women-s-long-top-naistenaluspaita.jpg" } ]
Bauer S19 Women'S Long Top naistenaluspaita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%41,30 €-59,00 €Norm. 59,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "175421501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "175412501", "partNumber" : "101225480", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_6=254":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680086091/bauer-tuuk-ls2-stainless-luistimen-terat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680086091/bauer-tuuk-ls2-stainless-luistimen-terat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680086091/bauer-tuuk-ls2-stainless-luistimen-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "175422001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "175412501", "partNumber" : "101225481", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_7=263":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680086091/bauer-tuuk-ls2-stainless-luistimen-terat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680086091/bauer-tuuk-ls2-stainless-luistimen-terat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680086091/bauer-tuuk-ls2-stainless-luistimen-terat.jpg" } ]
Bauer Tuuk LS2 Stainless luistimen terät
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%41,30 €-59,00 €/pariNorm. 59,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "117065001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "117031501", "partNumber" : "101304253", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_05":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680079833/bauer-tuuk-ls2-stainless-steel-jr-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680079833/bauer-tuuk-ls2-stainless-steel-jr-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680079833/bauer-tuuk-ls2-stainless-steel-jr-tera.jpg" }, { "catentry_id" : "117068001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "117031501", "partNumber" : "101453149", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_04":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680079833/bauer-tuuk-ls2-stainless-steel-jr-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680079833/bauer-tuuk-ls2-stainless-steel-jr-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680079833/bauer-tuuk-ls2-stainless-steel-jr-tera.jpg" }, { "catentry_id" : "117074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "117031501", "partNumber" : "101543967", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680079833/bauer-tuuk-ls2-stainless-steel-jr-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680079833/bauer-tuuk-ls2-stainless-steel-jr-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680079833/bauer-tuuk-ls2-stainless-steel-jr-tera.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680079833/bauer-tuuk-ls2-stainless-steel-jr-tera.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680079833/bauer-tuuk-ls2-stainless-steel-jr-blade.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680079833/bauer-tuuk-ls2-stainless-steel-jr-blade.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680079833/bauer-tuuk-ls2-stainless-steel-jr-tera.jpg" } } ]
Bauer Tuuk LS2 Stainless Steel JR terä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%41,30 €-59,00 €Norm. 59,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1043518001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043474501", "partNumber" : "103174233", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_9 (EUR44,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "1043518501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043474501", "partNumber" : "103174235", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_10 (EUR45,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "1043519001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1043474501", "partNumber" : "103174229", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_7 (EUR42)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-jaakiekkoluistimet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520171810.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-jaakiekkoluistimet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-jaakiekkoluistimet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1043520001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043474501", "partNumber" : "103174237", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_11 (EUR47)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "1043521001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043474501", "partNumber" : "103174231", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_8 (EUR43)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "1043521501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043474501", "partNumber" : "103174239", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (EUR48)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-luistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-luistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520171810/ccm-supertacks-sk9355-sr-3d-jaakiekkoluistimet.jpg" } ]
CCM Supertacks SK9355 SR 3D jääkiekkoluistimet
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%34,93 €-49,90 €/pari★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765977501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765958501", "partNumber" : "102605117", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765983501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765958501", "partNumber" : "102605119", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765987001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765958501", "partNumber" : "102605121", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765958501", "partNumber" : "102605123", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX40 SR L Kyynärsuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%34,30 €-49,00 €/pariNorm. 49,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "983122001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "983119501", "partNumber" : "103068689", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-harjoitusluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-harjoitusluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-harjoitusluistimet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-training-skates.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-traningsskridskor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-harjoitusluistimet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-harjoitusluistimet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-training-skates.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-traningsskridskor.jpg" } }, { "catentry_id" : "983122501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "983119501", "partNumber" : "103068691", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-harjoitusluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-harjoitusluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-harjoitusluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "983123001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "983119501", "partNumber" : "103068693", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-harjoitusluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-harjoitusluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/065335431110/ccm-tyke-yt-harjoitusluistimet.jpg" } ]
CCM Tyke Yt harjoitusluistimet
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%41,30 €-59,00 €/pariNorm. 59,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765978001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765959001", "partNumber" : "102605113", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765985501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765959001", "partNumber" : "102605115", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765986001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765959001", "partNumber" : "102605111", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX40 JR M Kyynärsuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%31,50 €-45,00 €/pariNorm. 45,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "985865501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985860001", "partNumber" : "103034972", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "985866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985860001", "partNumber" : "103034976", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "985873501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985860001", "partNumber" : "103034974", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-hockeyklubba.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-hockey-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-hockey-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698547740/bauer-s22-nexus-e3-jr-hockeyklubba.jpg" } } ]
Bauer S22 Nexus E3 Jr jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%48,93 €-69,90 €Norm. 69,90★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "235724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235717501", "partNumber" : "101761213", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_304":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832501881/ccm-speedblade-tera-jaakiekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832501881/ccm-speedblade-tera-jaakiekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832501881/ccm-speedblade-tera.jpg" }, { "catentry_id" : "235730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235717501", "partNumber" : "101761214", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_312":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832501881/ccm-speedblade-tera-jaakiekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832501881/ccm-speedblade-tera-jaakiekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832501881/ccm-speedblade-tera.jpg" }, { "catentry_id" : "235731001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "235717501", "partNumber" : "101761211", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_287":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832501881/ccm-speedblade-tera-jaakiekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832501881/ccm-speedblade-tera-jaakiekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832501881/ccm-speedblade-tera.jpg" }, { "catentry_id" : "235734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235717501", "partNumber" : "101761212", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Pituus, mm_|_295":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832501881/ccm-speedblade-tera-jaakiekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832501881/ccm-speedblade-tera-jaakiekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832501881/ccm-speedblade-tera.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "617201501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "617194001", "partNumber" : "102390740", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520788292/ccm-tacks-9040-yth-jaakiekkohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520788292/ccm-tacks-9040-yth-jaakiekkohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520788292/ccm-tacks-9040-yth-jaakiekkohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "617202501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "617194001", "partNumber" : "102390738", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520788292/ccm-tacks-9040-yth-jaakiekkohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520788292/ccm-tacks-9040-yth-jaakiekkohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520788292/ccm-tacks-9040-yth-jaakiekkohousut.jpg" } ]
CCM Tacks 9040 YTH jääkiekkohousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%31,50 €-45,00 €Norm. 45,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "964587501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "964582501", "partNumber" : "103064140", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520441128/ccm-tacks-as5-pro-yt-hartiasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520441128/ccm-tacks-as5-pro-yt-hartiasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520441128/ccm-tacks-as5-pro-yt-hartiasuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520441128/ccm-tacks-as5-pro-yt-shoulder-protector.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520441128/ccm-tacks-as5-pro-yt-axelskydd.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520441128/ccm-tacks-as5-pro-yt-hartiasuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520441128/ccm-tacks-as5-pro-yt-hartiasuoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520441128/ccm-tacks-as5-pro-yt-axelskydd.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520441128/ccm-tacks-as5-pro-yt-shoulder-protector.jpg" } }, { "catentry_id" : "964589001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "964582501", "partNumber" : "103064138", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520441128/ccm-tacks-as5pro-yt-hartiasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520441128/ccm-tacks-as5pro-yt-hartiasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520441128/ccm-tacks-as5-pro-yt-hartiasuoja.jpg" } ]
Ccm Tacks AS5 Pro YT hartiasuoja
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%31,43 €-44,90 €Norm. 44,90★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "648653501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648646501", "partNumber" : "102476909", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698500622_5/bauer-concept-3-sr-2-kpl-roiskesuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698500622_5/bauer-concept-3-sr-2-kpl-roiskesuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698500622_5/bauer-concept-3-sr-2-kpl-roiskesuoja.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "219142001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743516", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"3" , "Koko_|_280":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743509", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_221":"2" , "Kätisyys_|_Vasen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743520", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"3" , "Koko_|_312":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743514", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_263":"1" , "Kätisyys_|_Vasen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743512", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"4" , "Koko_|_247":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219144501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743515", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"3" , "Koko_|_271":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219145001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743519", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"4" , "Koko_|_304":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219145501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743518", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_295":"2" , "Kätisyys_|_Vasen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219146001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743510", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"4" , "Koko_|_230":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219146501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743513", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"4" , "Koko_|_255":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219147001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743521", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_221":"2" , "Kätisyys_|_Oikea":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219147501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743522", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"4" , "Koko_|_230":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219148001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743525", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"4" , "Koko_|_255":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219148501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743517", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"4" , "Koko_|_287":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219149001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743527", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" , "Koko_|_271":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743511", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"4" , "Koko_|_238":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219150001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743526", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_263":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219150501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743523", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"4" , "Koko_|_238":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219151001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743528", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" , "Koko_|_280":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219151501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743524", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" , "Koko_|_247":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219152001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743529", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" , "Koko_|_287":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743530", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_295":"2" , "Kätisyys_|_Oikea":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219153001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743532", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"4" , "Koko_|_304":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743533", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" , "Koko_|_312":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-skate-blade-case.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-skate-blade-case.jpg" } } ]
Ccm Sb +4.0 holder luistimen teräkotelo
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%13,93 €-19,90 €Norm. 19,90★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "648694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648692501", "partNumber" : "102476911", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "648620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648595501", "partNumber" : "102476905", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Camo":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "414878001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102070561", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021769/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021769/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021769/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "414879001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102070559", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"6" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021769/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021769/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021769/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "414879501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102070551", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "414880001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102070553", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"6" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "414880501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102070555", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "414882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102077952", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "414890001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102077892", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "414896001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102077950", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "414896501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102077890", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-training-shirt.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "499352501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499352001", "partNumber" : "102242137", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014246024/isport-urheilu--taustaverkko-5x2-5-m.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014246024/isport-urheilu--taustaverkko-5x2-5-m.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014246024/isport-urheilu--taustaverkko-5x2-5-m.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014246024/isport-sports-background-net-5x2-5-m.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014246024/isport-urheilu--taustaverkko-5x2-5-m.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014246024/isport-sports-background-net-5x2-5-m.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014246024/isport-urheilu--taustaverkko-5x2-5-m.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "743354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "743349501", "partNumber" : "102542806", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287713_1/isport-urheilu--taustaverkko-8x4-m.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014287713_1/isport-urheilu--taustaverkko-8x4-m.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014287713_1/isport-urheilu--taustaverkko-8x4-m.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "499602501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499601001", "partNumber" : "102242131", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014246000_1/isport-junior-jaakiekkomaali-taustaverkolla-ja-tarkkuuspusseilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014246000_1/isport-junior-jaakiekkomaali-taustaverkolla-ja-tarkkuuspusseilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014246000_1/isport-junior-jaakiekkomaali-taustaverkolla-ja-tarkkuuspusseilla.jpg" } ]
iSport Junior jääkiekkomaali taustaverkolla ja tarkkuuspusseilla
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1087667501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1087522001", "partNumber" : "103220499", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520674557_1/ccm-wheel-backpack-18-jaakiekko-varustekassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520674557_1/ccm-wheel-backpack-18-jaakiekko-varustekassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520674557_1/ccm-wheel-backpack-18-jaakiekko-varustekassi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "501602501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501565501", "partNumber" : "102242133", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-jaakiekkomaali-taustaverkolla-ja-tarkkuuspusseilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-jaakiekkomaali-taustaverkolla-ja-tarkkuuspusseilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-jaakiekkomaali-taustaverkolla-ja-tarkkuuspusseilla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-jaakiekkomaali-taustaverkolla-ja-tarkkuuspusseilla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-hockey-goal-with-back-net-and-target-bags.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-jaakiekkomaali-taustaverkolla-ja-tarkkuuspusseilla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-hockey-goal-with-back-net-and-target-bags.jpg" } } ]
iSport Pro jääkiekkomaali taustaverkolla ja tarkkuuspusseilla
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 189,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "922508501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009170", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922513001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009432", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922514001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009332", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Sininen":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922515501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009335", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922516501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009188", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922517001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009116", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922518501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009402", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922519001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009396", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922519501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009258", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Oranssi":"1" , "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922520001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009280", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922521001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009306", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009152", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009345", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922523001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009400", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Sininen":"1" , "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009142", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922524001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009390", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009150", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922525001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009262", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922526001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009338", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009162", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Keltainen":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922527501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009110", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922529001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009236", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Oranssi":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922529501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009182", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Laatan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009437", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922530501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009202", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922531001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009218", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922532501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009368", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009176", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Laatan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922533501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009172", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Keltainen":"1" , "Reunan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922535001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009246", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Sininen":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922535501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009158", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Keltainen":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009254", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922536501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009444", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922537001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009134", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Sininen":"1" , "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922537501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009410", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922538001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009200", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009348", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009296", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922541501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009211", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922543001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009264", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009426", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922545501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009244", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922548001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009316", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Sininen":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922548501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009287", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922549001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009228", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Oranssi":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922550001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009292", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922550501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009294", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922551001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009168", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Sininen":"1" , "Laatan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009112", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922552501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009462", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Sininen":"1" , "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009178", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Keltainen":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922554501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009328", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Sininen":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922555501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009366", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922556001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009322", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922556501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009418", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922558501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009282", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922559001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009304", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922561001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009160", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Keltainen":"1" , "Reunan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922561501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009360", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009398", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922562501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009448", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922563001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009383", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009376", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922565501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009226", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009272", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009256", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009342", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009412", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922569001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009126", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922569501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009193", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009325", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009198", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009386", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009352", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009224", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922574001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009424", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922574501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009451", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922577001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009248", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Oranssi":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922578001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009440", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009136", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922579501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009393", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009454", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Sininen":"1" , "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009242", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Oranssi":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009208", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009414", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922582501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009234", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009379", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009260", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922584501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009464", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922585501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009216", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Musta RR33":"1" , "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922586501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009374", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922587001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009118", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922587501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009416", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922588501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009470", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009186", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Keltainen":"1" , "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922590001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009314", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Keltainen":"1" , "Laatan väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009458", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922592001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009184", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Keltainen":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922592501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009434", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanvihreä RR11":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922593001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009358", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922593501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009474", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922594001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009148", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Kirkkaanpunainen":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922594501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009284", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Sininen":"1" , "Laatan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922595001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009477", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"1" , "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922595501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009354", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922596001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009480", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922596501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009492", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922597001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009494", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009502", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103009505", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922777001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103013641", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Reunan väri_|_Tummanpunainen RR29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922777501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103013637", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Reunan väri_|_Tiilenpunainen RR750":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103013633", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Reunan väri_|_Ruskea RR887":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922779501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103013629", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Reunan väri_|_Musta RR33":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922780001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103013631", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Reunan väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922782001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103013627", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Reunan väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922782501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103013635", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Sininen":"1" , "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922785001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103013643", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Reunan väri_|_Tummanvihreä RR11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922787501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103013639", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922790501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103013625", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"1" , "Reunan väri_|_Kirkkaanpunainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "922792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922360003", "partNumber" : "103013645", "unitPrice" : "679,00 €", "unitPriceRaw" : "679.0", "Attributes" : { "Reunan väri_|_Vaaleanharmaa RR21":"1" , "Laatan väri_|_Tummanharmaa RR23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430467501", "partNumber" : "103427472", "unitPrice" : "149,90 €", "unitPriceRaw" : "149.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698659535_1/bauer-s24-premium-wheeled-bag-sr-rullakassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698659535_1/bauer-s24-premium-wheeled-bag-sr-rullakassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698659535_1/bauer-s24-premium-wheeled-bag-sr-rullakassi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "495927001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "495894501", "partNumber" : "102214314", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680477899/bauer-concept-3-full-sr-visiiri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680477899/bauer-concept-3-full-sr-visiiri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680477899/bauer-concept-3-full-sr-visiiri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680477899/bauer-concept-3-full-sr-visor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680477899/bauer-concept-3-full-sr-visiiri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680477899/bauer-concept-3-full-sr-visiiri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680477899/bauer-concept-3-full-sr-visor.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "752551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "752551001", "partNumber" : "102626108", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698460155/bauer-s21-pro-blade-visiiri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698460155/bauer-s21-pro-blade-visiiri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698460155/bauer-s21-pro-blade-visiiri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698460155/bauer-s21-pro-blade-visor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698460155/bauer-s21-pro-blade-visiiri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698460155/bauer-s21-pro-blade-visor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698460155/bauer-s21-pro-blade-visiiri.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436822501", "partNumber" : "103423059", "unitPrice" : "145,00 €", "unitPriceRaw" : "145.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_30":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1443234001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443152001", "partNumber" : "103476249", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438543003297_1/core-eu-36-kaunoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438543003297_1/core-eu-36-kaunoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438543003297_1/core-eu-36-kaunoluistimet.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430555001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430484001", "partNumber" : "103427835", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_7.5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430555501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430484001", "partNumber" : "103427833", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430558001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430484001", "partNumber" : "103427839", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_8.5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430558501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430484001", "partNumber" : "103427837", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430559001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430484001", "partNumber" : "103427843", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_9.5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430559501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430484001", "partNumber" : "103427841", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1095096001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095053001", "partNumber" : "103227034", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513066_1/bauer-s22-ls-sr-kaulasuojapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513066_1/bauer-s22-ls-sr-kaulasuojapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698513066_1/bauer-s22-ls-sr-kaulasuojapaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1095106501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095053001", "partNumber" : "103227038", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513066_1/bauer-s22-ls-sr-kaulasuojapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513066_1/bauer-s22-ls-sr-kaulasuojapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698513066_1/bauer-s22-ls-sr-kaulasuojapaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1095108001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095053001", "partNumber" : "103227036", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513066_1/bauer-s22-ls-sr-kaulasuojapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513066_1/bauer-s22-ls-sr-kaulasuojapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698513066_1/bauer-s22-ls-sr-kaulasuojapaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1095118001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095053001", "partNumber" : "103227032", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513066_1/bauer-s22-ls-sr-kaulasuojapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513066_1/bauer-s22-ls-sr-kaulasuojapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698513066_1/bauer-s22-ls-sr-kaulasuojapaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "509489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "509476501", "partNumber" : "102256473", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-maalivahtilakana-jaakiekkomaaliin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-maalivahtilakana-jaakiekkomaaliin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-maalivahtilakana-jaakiekkomaaliin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-as-a-goalie-stick-for-the-hockey-goal.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-maalivahtilakana-jaakiekkomaaliin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-maalivahtilakana-jaakiekkomaaliin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-as-a-goalie-stick-for-the-hockey-goal.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430556001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430483001", "partNumber" : "103427819", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430556501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430483001", "partNumber" : "103427817", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_4.5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430483001", "partNumber" : "103427823", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_6":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430557501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430483001", "partNumber" : "103427821", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_5.5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1430562501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430483001", "partNumber" : "103427825", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_6.5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436837001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436820001", "partNumber" : "103423009", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436837501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436820001", "partNumber" : "103423015", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"2" , "Lapamalli_|_P28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jääkiekot 7 kpl
- Juomapullot 9 kpl
- Jääkiekkomaalit ja verkot 9 kpl
- Teräsuojat ja terät 52 kpl
- Luistinnauhat ja -pehmusteet 12 kpl
- Jääkiekkoteipit 23 kpl
- Mailavahat 1 kpl
- Hammassuojat 3 kpl
- Visiirisprayt 4 kpl
- Jatkotupit 11 kpl
- Jääkiekkomailojen lavat 1 kpl
- Henkselit 3 kpl
- Sukkanauhavyöt 4 kpl
- Polvisuojien kiinnitystarrat 1 kpl
- Varustehengarit 3 kpl