- Etusivu /
- Urheilu (6669) /
- Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
-
[ { "catentry_id" : "1090639501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090620001", "partNumber" : "103232832", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090643001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090620001", "partNumber" : "103232828", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX2 Pro JR Left jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1090668001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090666001", "partNumber" : "103232830", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090669001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090666001", "partNumber" : "103232834", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX2 Pro JR Right jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1090637501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090620501", "partNumber" : "103232840", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090639001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090620501", "partNumber" : "103232836", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"1" , "Lapamalli_|_M28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090640001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090620501", "partNumber" : "103232848", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090642001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090620501", "partNumber" : "103232844", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"1" , "Lapamalli_|_M28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090644501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090620501", "partNumber" : "103232838", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"1" , "Lapamalli_|_W03":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090647501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090620501", "partNumber" : "103232846", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"1" , "Lapamalli_|_W03":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090655001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090620501", "partNumber" : "103232854", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_80":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX2 Pro SR Left jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 259,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1090633501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090622001", "partNumber" : "103232842", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_70":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090638501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090622001", "partNumber" : "103232852", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX2 Pro SR Right jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 259,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1090650501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090621501", "partNumber" : "103232864", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_63":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090655501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090621501", "partNumber" : "103232860", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX2 Strike INT Left jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1090638001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1090625001", "partNumber" : "103232866", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_63":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090645501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090625001", "partNumber" : "103232862", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_55":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX2 Strike INT Right jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1090636501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090623001", "partNumber" : "103232876", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090641501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090623001", "partNumber" : "103232872", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090646501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090623001", "partNumber" : "103232868", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_30":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX2 Strike JR Left jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1090644001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090624501", "partNumber" : "103232878", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_50":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090624501", "partNumber" : "103232870", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_30":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090654501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090624501", "partNumber" : "103232874", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_40":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX2 Strike JR Right jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1090637001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1090622501", "partNumber" : "103232886", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"1" , "Lapamalli_|_W03":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090640501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1090622501", "partNumber" : "103232880", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"1" , "Lapamalli_|_W03":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090643501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090622501", "partNumber" : "103232892", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_85":"1" , "Lapamalli_|_W03":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090645001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1090622501", "partNumber" : "103232888", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090646001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1090622501", "partNumber" : "103232882", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090647001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090622501", "partNumber" : "103232894", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_85":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX2 Strike SR Left jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1090641001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1090625501", "partNumber" : "103232884", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_65":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090648001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090625501", "partNumber" : "103232890", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_75":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1090651501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1090625501", "partNumber" : "103232896", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Jäykkyys_|_85":"1" , "Lapamalli_|_W28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX2 Strike SR Right jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765978501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765956501", "partNumber" : "102605033", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765985001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765956501", "partNumber" : "102605035", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765956501", "partNumber" : "102605037", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX20 SR 14" Säärisuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00 € /pari★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765915501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765890501", "partNumber" : "102604133", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765921001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765890501", "partNumber" : "102604137", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765924501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765890501", "partNumber" : "102604135", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX20 SR hartiasuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765979501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765957001", "partNumber" : "102605023", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765982001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765957001", "partNumber" : "102605021", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765957001", "partNumber" : "102605025", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX20 SR M Kyynärsuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00 € /pari★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "743113501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743106501", "partNumber" : "102605075", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "743106501", "partNumber" : "102605057", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743122001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743106501", "partNumber" : "102605061", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_63":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743122501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743106501", "partNumber" : "102605059", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743124001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743106501", "partNumber" : "102605055", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743126001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743106501", "partNumber" : "102605073", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743126501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743106501", "partNumber" : "102605077", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743127501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "743106501", "partNumber" : "102605063", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_63":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743128001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743106501", "partNumber" : "102605065", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_63":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX30 Int jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "743112001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743107001", "partNumber" : "102605043", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743115001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743107001", "partNumber" : "102605053", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743116001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743107001", "partNumber" : "102605051", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743121001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "743107001", "partNumber" : "102605047", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743124501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743107001", "partNumber" : "102605045", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743125001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743107001", "partNumber" : "102605049", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_50":"2" , "Lapamalli_|_W03":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX30 JR jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765919501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765891501", "partNumber" : "102604190", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765920001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765891501", "partNumber" : "102604194", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765925501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765891501", "partNumber" : "102604192", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX40 JR Hartiasuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765978001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765959001", "partNumber" : "102605113", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765985501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765959001", "partNumber" : "102605115", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765986001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765959001", "partNumber" : "102605111", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX40 JR M Kyynärsuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,00 € /pari★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "766558501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "766549501", "partNumber" : "102605131", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "766559001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "766549501", "partNumber" : "102605125", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "766560001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "766549501", "partNumber" : "102605129", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "766560501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "766549501", "partNumber" : "102605127", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_11":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX40 JR säärisuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,90 € /pari★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765977001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765958001", "partNumber" : "102605137", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765981001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765958001", "partNumber" : "102605133", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765981501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765958001", "partNumber" : "102605139", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765990501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765958001", "partNumber" : "102605135", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX40 SR 16" Säärisuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,00 € /pari★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765918001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765891001", "partNumber" : "102604198", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765922001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765891001", "partNumber" : "102604200", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765891001", "partNumber" : "102604202", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765927501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765891001", "partNumber" : "102604196", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX40 SR Hartiasuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "765977501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765958501", "partNumber" : "102605117", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765983501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765958501", "partNumber" : "102605119", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765987001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765958501", "partNumber" : "102605121", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "765987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765958501", "partNumber" : "102605123", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX40 SR L Kyynärsuojat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00 € /pari★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "743110001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743108501", "partNumber" : "102605159", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743110501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "743108501", "partNumber" : "102605151", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743114001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743108501", "partNumber" : "102605157", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "743114501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "743108501", "partNumber" : "102605149", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_W28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha LX50 Int jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695133001", "partNumber" : "102552711", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695227001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695133001", "partNumber" : "102552719", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695227501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695133001", "partNumber" : "102552727", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695133001", "partNumber" : "102552715", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695228501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695133001", "partNumber" : "102552723", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg" } }, { "catentry_id" : "695229001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695133001", "partNumber" : "102552709", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593469/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593469/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593469/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695133001", "partNumber" : "102552707", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593469/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593469/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593469/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593469/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593469/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593469/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593469/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "695230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695133001", "partNumber" : "102552713", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-lightweight-track-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593506/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppahousut.jpg" } ]
Warrior Alpha Winter Suit kevyttoppahousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695346501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102552663", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695350501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102552701", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695353501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102552667", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102552693", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695356501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102552697", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "695358501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102552689", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695359001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102552687", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695360001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102552661", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102552675", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "695361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102552665", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695368001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102552685", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593384/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695370501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102552671", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102552679", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593322/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1124892001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102452472", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1124892501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102452476", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1124893001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102452474", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1124893501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695261001", "partNumber" : "102452478", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593285/warrior-alpha-winter-suit-kevyttoppatakki.jpg" } ]
Warrior Alpha Winter Suit kevyttoppatakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:59,00 €-79,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695262001", "partNumber" : "102552725", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-children-s-lightweight-track-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-children-s-lightweight-track-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695336001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695262001", "partNumber" : "102552717", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-children-s-lightweight-track-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-children-s-lightweight-track-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695339501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695262001", "partNumber" : "102552731", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-children-s-lightweight-track-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-children-s-lightweight-track-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695345501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695262001", "partNumber" : "102552729", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-children-s-lightweight-track-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-children-s-lightweight-track-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695262001", "partNumber" : "102552721", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-children-s-lightweight-track-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593209/warrior-alpha-winter-suit-children-s-lightweight-track-pants.jpg" } }, { "catentry_id" : "986093001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695262001", "partNumber" : "102452462", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593148/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593148/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593148/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "986093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695262001", "partNumber" : "102452470", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593148/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593148/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593148/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "986094001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695262001", "partNumber" : "102452464", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593148/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593148/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593148/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "986095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695262001", "partNumber" : "102452466", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593148/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593148/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593148/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppahousut.jpg" } ]
Warrior Alpha Winter Suit lasten kevyttoppahousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 40,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695328001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102552673", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102552691", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695331001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102552703", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695331501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102552683", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "695332001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102552695", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102552705", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "695336501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102552677", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695337501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102552669", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695340501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102552699", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593131/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695343501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102552681", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742090038/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102452454", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986095501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102452458", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-children-s-light-top-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "986096001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102452452", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102452460", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "986097001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695261501", "partNumber" : "102452456", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191902593049/warrior-alpha-winter-suit-lasten-kevyttoppatakki.jpg" } ]
Warrior Alpha Winter Suit Lasten kevyttoppatakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695537001", "partNumber" : "102553291", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695553501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695537001", "partNumber" : "102553301", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695537001", "partNumber" : "102553319", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695554501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695537001", "partNumber" : "102553286", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695555501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695537001", "partNumber" : "102553293", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695556001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695537001", "partNumber" : "102553233", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695556501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695537001", "partNumber" : "102553307", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehouse.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664149/warrior-alpha-x-aspire-collegehouse.jpg" } }, { "catentry_id" : "695557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695537001", "partNumber" : "102553272", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695558001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695537001", "partNumber" : "102553263", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehouse.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehouse.jpg" } }, { "catentry_id" : "695559001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695537001", "partNumber" : "102553239", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695560001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695537001", "partNumber" : "102553227", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695562001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695537001", "partNumber" : "102553253", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664088/warrior-alpha-x-aspire-collegehousut.jpg" } ]
Warrior Alpha X Aspire collegehousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695473001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552803", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695473501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552765", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "695474501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552771", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_2 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695475001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552799", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695475501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552733", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695476501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552807", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695477001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552747", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695477501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552781", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695478001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552785", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "695480501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552801", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695481001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552793", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695482001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552805", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663968/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "695482501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552767", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695483501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552776", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695484001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552783", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695484501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552735", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695485501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552791", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663906/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695487501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695415501", "partNumber" : "102552759", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663845/warrior-alpha-x-aspire-huppari.jpg" } ]
Warrior Alpha X Aspire huppari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "694320001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694319501", "partNumber" : "102552809", "unitPrice" : "142,90 €", "unitPriceRaw" : "142.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694320501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694319501", "partNumber" : "102552815", "unitPrice" : "142,90 €", "unitPriceRaw" : "142.9", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694321001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694319501", "partNumber" : "102552833", "unitPrice" : "142,90 €", "unitPriceRaw" : "142.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694321501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694319501", "partNumber" : "102552825", "unitPrice" : "142,90 €", "unitPriceRaw" : "142.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694322001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694319501", "partNumber" : "102552817", "unitPrice" : "142,90 €", "unitPriceRaw" : "142.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694322501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694319501", "partNumber" : "102552827", "unitPrice" : "142,90 €", "unitPriceRaw" : "142.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-lightweight-top-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-kevyttoppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664026/warrior-alpha-x-aspire-lightweight-top-jacket.jpg" } } ]
Warrior Alpha X Aspire kevyttoppatakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 142,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695467501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695416001", "partNumber" : "102553321", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-load-collegehouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-load-collegehouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695468001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416001", "partNumber" : "102553277", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "695468501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695416001", "partNumber" : "102553299", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-load-collegehouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-load-collegehouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695469001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695416001", "partNumber" : "102553315", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-load-collegehouse.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-lasten-collegehousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-load-collegehouse.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-lasten-collegehousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "695469501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695416001", "partNumber" : "102553244", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "695470001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695416001", "partNumber" : "102553327", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695470501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695416001", "partNumber" : "102553281", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "695471001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695416001", "partNumber" : "102553303", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742444077/warrior-alpha-x-aspire-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695471501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695416001", "partNumber" : "102553255", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "695472001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695416001", "partNumber" : "102553265", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha X Aspire lasten collegehousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695472501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552860", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552865", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695476001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552849", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695478501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552855", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695479001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552841", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695479501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552863", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695480001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552907", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695481501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552873", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695483001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552851", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "695485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552901", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "695486001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552835", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695486501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552843", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695487001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552871", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664262/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "695488001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552879", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695488501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552853", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664200/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552893", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552885", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695415001", "partNumber" : "102552887", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173664323/warrior-alpha-x-aspire-zip-huppari.jpg" } ]
Warrior Alpha X Aspire Zip huppari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695863001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552949", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695863501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552993", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695864001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102553001", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695864501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552964", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695865001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552911", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695865501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552935", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695866001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552919", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552971", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695867001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552959", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695867501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552947", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102553005", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695868501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552929", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" } }, { "catentry_id" : "695869001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552999", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695869501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552991", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695870001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552969", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695870501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552943", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695871501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552923", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695872001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552977", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695872501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552954", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695873001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552985", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695873501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102553003", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552913", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695875001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102553010", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552979", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" } ]
Warrior Alpha X Base Polo paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695785501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553071", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695786501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553197", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553087", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553079", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695790501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553209", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695791501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553219", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553139", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553109", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695793001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553129", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695793501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553059", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695794001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553223", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553187", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695795001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553117", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553141", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695902501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553093", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" } ]
Warrior Alpha X Cotton Feel lasten tekninen paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553165", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553155", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553161", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695797501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553021", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695798001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553031", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695798501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553179", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695799001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553150", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553023", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695800001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553029", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695800501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553147", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695911501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553015", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695912501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553051", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" } ]
Warrior Alpha X Cotton Feel naisten tekninen paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695683001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553192", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553083", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553096", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553107", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695689001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553101", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695689501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553214", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695690001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553115", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553203", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695692501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553173", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695695001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553185", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695695501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553037", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695696001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553043", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553123", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553057", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553065", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553171", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442868/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553135", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442783/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601001", "partNumber" : "102553077", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442707/warrior-alpha-x-cotton-feel-tekninen-paita.jpg" } } ]
Warrior Alpha X Cotton Feel tekninen paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695498001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553389", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695501501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553477", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553335", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695505001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553435", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695505501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553403", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553459", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695507001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553441", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695507501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553465", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "695508001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553449", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435389/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695508501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553393", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695509001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553337", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695509501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553347", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695510001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553358", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "695510501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553411", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "695511001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553329", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695511501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553368", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435228/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695512001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553384", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695512501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695416501", "partNumber" : "102553421", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435303/warrior-alpha-x-performance-huppari.jpg" } ]
Warrior Alpha X Performance huppari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553417", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695491001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553409", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553431", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553353", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695493501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553427", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695494001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553483", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553471", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553371", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553463", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553343", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg" } }, { "catentry_id" : "695499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553363", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695500001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553453", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "695500501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553485", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435136/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695502001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553397", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435075/warrior-alpha-x-performance-children-s-hoodie.jpg" } }, { "catentry_id" : "695503001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417001", "partNumber" : "102553377", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742435013/warrior-alpha-x-performance-lasten-huppari.jpg" } ]
Warrior Alpha X Performance lasten huppari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695565001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526001", "partNumber" : "102553535", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695565501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526001", "partNumber" : "102553571", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-technical-pants-for-children.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-technical-pants-for-children.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526001", "partNumber" : "102553515", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526001", "partNumber" : "102553533", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526001", "partNumber" : "102553563", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-technical-pants-for-children.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-technical-pants-for-children.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "695568501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526001", "partNumber" : "102553505", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695569001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526001", "partNumber" : "102553551", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695569501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526001", "partNumber" : "102553521", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-technical-pants-for-children.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-technical-pants-for-children.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452072/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "695570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526001", "partNumber" : "102553587", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526001", "partNumber" : "102553582", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452126/warrior-alpha-x-performance-lasten-tekniset-housut.jpg" } ]
Warrior Alpha X Performance lasten tekniset housut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417501", "partNumber" : "102553549", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-technical-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-technical-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417501", "partNumber" : "102553496", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417501", "partNumber" : "102553491", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417501", "partNumber" : "102553543", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-technical-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-technical-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417501", "partNumber" : "102553569", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-technical-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-technical-pants.jpg" } }, { "catentry_id" : "695498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417501", "partNumber" : "102553510", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695499001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417501", "partNumber" : "102553557", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695501001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417501", "partNumber" : "102553503", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695502501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417501", "partNumber" : "102553577", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695504001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417501", "partNumber" : "102553519", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-technical-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-technical-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "695504501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417501", "partNumber" : "102553540", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452287/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "695506501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695417501", "partNumber" : "102553527", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742452201/warrior-alpha-x-performance-tekniset-housut.jpg" } ]
Warrior Alpha X Performance tekniset housut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "694481001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423501", "partNumber" : "102553903", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694481501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423501", "partNumber" : "102553925", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694482001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423501", "partNumber" : "102553911", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694482501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423501", "partNumber" : "102553959", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694483001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423501", "partNumber" : "102553921", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694484501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423501", "partNumber" : "102553955", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423501", "partNumber" : "102553895", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440819/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "694485501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423501", "partNumber" : "102553951", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "694486001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423501", "partNumber" : "102553965", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694487001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423501", "partNumber" : "102553963", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440871/warrior-alpha-x-presentation-lasten-tuulihousut.jpg" } ]
Warrior Alpha X Presentation lasten tuulihousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1366349001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1366296501", "partNumber" : "103390835", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Navy Blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1366349501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1366296501", "partNumber" : "103390837", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Navy Blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1366351001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1366296501", "partNumber" : "103390829", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy Blue":"4" , "Koko_|_XXXL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1366351501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1366296501", "partNumber" : "103390831", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Navy Blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1366352001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1366296501", "partNumber" : "103390833", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Navy Blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Warrior Alpha X Presentation Leijonat miesten tuulitakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,97 €-70%Norm. 59,90 €59,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "694413001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694412501", "partNumber" : "102553945", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694413501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694412501", "partNumber" : "102553943", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694414001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694412501", "partNumber" : "102553877", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694414501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694412501", "partNumber" : "102553953", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694412501", "partNumber" : "102553916", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694415501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694412501", "partNumber" : "102553873", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694412501", "partNumber" : "102553949", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694412501", "partNumber" : "102553961", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694412501", "partNumber" : "102553899", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694417501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694412501", "partNumber" : "102553890", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "694418001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694412501", "partNumber" : "102553957", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442141/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "694418501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694412501", "partNumber" : "102553907", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-men-s-wind-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442066/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulihousut.jpg" } } ]
Warrior Alpha X Presentation miesten tuulihousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "694483501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553641", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694484001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553733", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694486501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553751", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "694487501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553691", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694488001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553661", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553614", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553795", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553809", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553745", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553715", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694491001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553737", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553679", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694492001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553837", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553817", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553651", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "694493501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553705", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg" } }, { "catentry_id" : "694494001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553629", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553759", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553673", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553799", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553675", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441823/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553727", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441908/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553619", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441748/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694423001", "partNumber" : "102553828", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-men-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441984/warrior-alpha-x-presentation-miesten-tuulitakki.jpg" } } ]
Warrior Alpha X Presentation miesten tuulitakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695404001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695396001", "partNumber" : "102553885", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695404501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695396001", "partNumber" : "102553929", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-women-s-windbreaker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-women-s-windbreaker.jpg" } }, { "catentry_id" : "695405001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695396001", "partNumber" : "102553859", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_14":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-women-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-women-s-windbreaker.jpg" } }, { "catentry_id" : "695405501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695396001", "partNumber" : "102553850", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695406001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695396001", "partNumber" : "102553941", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695406501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695396001", "partNumber" : "102553855", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695407001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695396001", "partNumber" : "102553936", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_14":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695407501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695396001", "partNumber" : "102553947", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695396001", "partNumber" : "102553931", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695408501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695396001", "partNumber" : "102553864", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695409001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695396001", "partNumber" : "102553869", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280453/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695396001", "partNumber" : "102553939", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280507/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulihousut.jpg" } ]
Warrior Alpha X Presentation naisten tuulihousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "694497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694422501", "partNumber" : "102553786", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694498001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694422501", "partNumber" : "102553781", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_14":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694499001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694422501", "partNumber" : "102553589", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694422501", "partNumber" : "102553771", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-women-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-women-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "694500001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694422501", "partNumber" : "102553791", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694500501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694422501", "partNumber" : "102553595", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-women-s-windbreaker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-women-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "694501001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694422501", "partNumber" : "102553607", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694501501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694422501", "partNumber" : "102553605", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694502001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694422501", "partNumber" : "102553625", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694502501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694422501", "partNumber" : "102553777", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694503001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694422501", "partNumber" : "102553805", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443063/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694422501", "partNumber" : "102553601", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_14":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742443001/warrior-alpha-x-presentation-naisten-tuulitakki.jpg" } ]
Warrior Alpha X Presentation naisten tuulitakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "694527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553711", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694527501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553697", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg" } }, { "catentry_id" : "694528001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553833", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg" } }, { "catentry_id" : "694528501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553823", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694529001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553739", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694529501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553717", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553764", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694530501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553647", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694531001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553749", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553841", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694532001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553845", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694532501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553665", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553635", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg" } }, { "catentry_id" : "694533501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553657", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553722", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694534501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553813", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440772/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694535001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553757", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694535501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553769", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440734/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "694536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553669", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440574/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "694536501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694506501", "partNumber" : "102553685", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-stacks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440642/warrior-alpha-x-presentation-tuulitakki.jpg" } ]
Warrior Alpha X Presentation tuulitakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 52,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "694564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102553977", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694564501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102554035", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694565001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102553981", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694565501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102553987", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" } }, { "catentry_id" : "694566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102554039", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102554021", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102553985", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102554007", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694568001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102554045", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" } }, { "catentry_id" : "694568501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102554031", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694569001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102554017", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694569501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102554013", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102553973", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440437/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102554043", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440550/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694571001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555501", "partNumber" : "102554023", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440499/warrior-alpha-x-stadium-junior-takki.jpg" } } ]
Warrior Alpha X Stadium junior takki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "694571501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555001", "partNumber" : "102553995", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555001", "partNumber" : "102554003", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" } }, { "catentry_id" : "694572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555001", "partNumber" : "102553997", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555001", "partNumber" : "102553989", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555001", "partNumber" : "102553991", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694574001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694555001", "partNumber" : "102553993", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_14":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442912/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" } ]
Warrior Alpha X Stadium takki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "694350001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102554027", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694350501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102554025", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694351001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102553975", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694351501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102554019", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694352001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102553983", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694352501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102553971", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694353001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102553969", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694353501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102554033", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102554041", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102554011", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694355001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102554029", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694355501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102554001", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694356001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102553967", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694356501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102553979", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441502/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" } }, { "catentry_id" : "694357001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102553999", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102554005", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "694358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102554037", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441663/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" } }, { "catentry_id" : "694358501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694325501", "partNumber" : "102554015", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441588/warrior-alpha-x-stadium-takki.jpg" } } ]
Warrior Alpha X Stadium takki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554083", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695568001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554079", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695571001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554053", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695571501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554057", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554089", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554101", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554065", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695574001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554075", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554087", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441175/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554109", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695578001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554067", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554105", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554111", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695582501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554097", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441236/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695526501", "partNumber" : "102554061", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441120/warrior-alpha-x-sweater-lasten-tekninen-paita.jpg" } ]
Warrior Alpha X Sweater lasten tekninen paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695577001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554055", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695578501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554093", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554099", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554063", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695584501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554059", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695585501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554107", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695586501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554071", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695587001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554095", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695587501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554047", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695588001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554073", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695588501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554049", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554069", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554081", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695590001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554077", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554085", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442547/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695591001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554103", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695591501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554051", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442462/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695592001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527001", "partNumber" : "102554091", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442622/warrior-alpha-x-sweater-tekninen-paita.jpg" } ]
Warrior Alpha X Sweater tekninen paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695675001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554127", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554141", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695676501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554171", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695677001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554149", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554133", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695678001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554131", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695678501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554179", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695679001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554123", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554155", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554145", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695680501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554175", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554153", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695681501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554181", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554119", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695684001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554163", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" } ]
Warrior Alpha X Tech lasten tekninen paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554115", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695683501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554117", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695684501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554121", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554157", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554135", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695687501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554125", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554173", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554137", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554151", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554161", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695692001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554177", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695693001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554159", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695693501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554143", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695694001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554139", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554147", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695697001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554169", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554113", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695699001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554129", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" } ]
Warrior Alpha X Tech tekninen paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554201", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695831001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554193", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg" } }, { "catentry_id" : "695831501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554211", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg" } }, { "catentry_id" : "695837001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554197", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695837501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554203", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695838001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554219", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695839501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554215", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695840001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554225", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695841501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554223", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695843501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554189", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" } ]
Warrior Alpha X Woven lasten shortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "695842001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554183", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695842501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554205", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695843001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554195", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "695844001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554185", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695844501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554207", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695845001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554213", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695845501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554209", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695846001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554191", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695846501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554217", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "695847001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554199", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695847501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554221", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695848001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554187", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" } ]
Warrior Alpha X Woven shortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "958642001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958461001", "partNumber" : "103071295", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg" }, { "catentry_id" : "958642501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958461001", "partNumber" : "103071293", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg" } } ]
Warrior Bezerker Jr puumaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "958634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958461501", "partNumber" : "103071299", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742045830/warrior-bezerker-kid-puumaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742045830/warrior-bezerker-kid-puumaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742045830/warrior-bezerker-kid-puumaila.jpg" }, { "catentry_id" : "958636001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958461501", "partNumber" : "103071297", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742045830/warrior-bezerker-kid-puumaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742045830/warrior-bezerker-kid-puumaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742045830/warrior-bezerker-kid-puumaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742045830/warrior-bezerker-kid-puumaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742045830/warrior-bezerker-kid-puumaila.jpg" } } ]
Warrior Bezerker Kid puumaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "991662001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "991661501", "partNumber" : "102048041", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742045861/warrior-bezerker-v2-mini-puumaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742045861/warrior-bezerker-v2-mini-puumaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742045861/warrior-bezerker-v2-mini-puumaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742045861/warrior-bezerker-v2-mini-puumaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742045861/warrior-bezerker-v2-mini-puumaila.jpg" } } ]
Warrior Bezerker V2 Mini puumaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "613603001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613581001", "partNumber" : "101572299", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585404187/warrior-compendplug-jr-standard-jatkotuppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585404187/warrior-compendplug-jr-standard-jatkotuppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585404187/warrior-compendplug-jr-standard-jatkotuppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585404187/warrior-compendplug-jr-standard-jatkotuppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585404187/warrior-compendplug-jr-standard-extension-sleeve.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585404187/warrior-compendplug-jr-standard-extension-sleeve.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585404187/warrior-compendplug-jr-standard-jatkotuppi.jpg" } } ]
Warrior Compendplug JR standard jatkotuppi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "154824501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "154818501", "partNumber" : "101572317", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585404200/warrior-compendplug-sr-standard-jatkotuppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585404200/warrior-compendplug-sr-standard-jatkotuppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585404200/warrior-compendplug-sr-standard-jatkotuppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585404200/warrior-compendplug-sr-standard-jatkotuppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585404200/warrior-compendplug-sr-standard-extension-sleeve.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585404200/warrior-compendplug-sr-standard-jatkotuppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585404200/warrior-compendplug-sr-standard-extension-sleeve.jpg" } } ]
Warrior Compendplug SR standard jatkotuppi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 €★★★★★ ★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jääkiekot 7 kpl
- Juomapullot 10 kpl
- Jääkiekkomaalit ja verkot 10 kpl
- Teräsuojat ja terät 49 kpl
- Luistinnauhat ja -pehmusteet 11 kpl
- Jääkiekkoteipit 23 kpl
- Mailavahat 1 kpl
- Hammassuojat 3 kpl
- Visiirisprayt 4 kpl
- Jatkotupit 10 kpl
- Henkselit 3 kpl
- Sukkanauhavyöt 4 kpl
- Polvisuojien kiinnitystarrat 1 kpl
- Varustehengarit 3 kpl
-
- Luistinsukat 9 kpl
- Jääkiekon harjoituspaidat 5 kpl
- Maalivahdin harjoituspaidat 3 kpl
- Pipot 2 kpl
- Lippalakit 2 kpl
- Takit 17 kpl
- Hupparit ja colleget 7 kpl
- Pitkähihaiset jääkiekkopaidat 7 kpl
- T-paidat 12 kpl
- Tuulihousut 5 kpl
- Collegehousut ja verryttelyhousut 7 kpl
- Shortsit 3 kpl
- Verryttelypuvut ja tuulipuvut 1 kpl
- Alusasut 26 kpl