- Etusivu /
- Urheilu (6436) /
- Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
-
[ { "catentry_id" : "748771001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102641854", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_37.5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "748771501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102641856", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_40.5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "748774001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102641866", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_34.5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "748774501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102641868", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_31.5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686947501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545602", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_29":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686948001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545624", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686948501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545606", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_31":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686949001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545626", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686949501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545614", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_35":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686950001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545608", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686950501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545610", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_33":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686951001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545618", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686951501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545612", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686952001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545598", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_27":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686952501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545600", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686953001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545616", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686953501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545622", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686954001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545628", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686954501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545620", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "686955001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686943001", "partNumber" : "102545604", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "658594501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "658589501", "partNumber" : "101513662", "unitPrice" : "4,95 €", "unitPriceRaw" : "4.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034491002/sininen-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034491002/sininen-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034491002/sininen-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034491002/sininen-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034491002/blue-24-mm-x-25-m-bat-tape.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034491002/sininen-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034491002/blue-24-mm-x-25-m-bat-tape.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "648694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648692501", "partNumber" : "102476911", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "648653501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648646501", "partNumber" : "102476909", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698500622_5/bauer-concept-3-sr-2-kpl-roiskesuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698500622_5/bauer-concept-3-sr-2-kpl-roiskesuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698500622_5/bauer-concept-3-sr-2-kpl-roiskesuoja.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "648620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648595501", "partNumber" : "102476905", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Camo":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "646699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646698501", "partNumber" : "102472553", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430057230299/tyke-tykeskater-punainen-luistelutuki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430057230299/tyke-tykeskater-punainen-luistelutuki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430057230299/tyke-tykeskater-punainen-luistelutuki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430057230299/tyke-tykeskater-red-skate-support.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430057230299/tyke-tykeskater-punainen-luistelutuki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430057230299/tyke-tykeskater-punainen-luistelutuki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430057230299/tyke-tykeskater-red-skate-support.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "646700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646698001", "partNumber" : "102472551", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430057230282/tyke-tykeskater-musta-luistelutuki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430057230282/tyke-tykeskater-musta-luistelutuki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430057230282/tyke-tykeskater-musta-luistelutuki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430057230282/tyke-tykeskater-musta-luistelutuki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430057230282/tyke-tykeskater-black-skate-support.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430057230282/tyke-tykeskater-black-skate-support.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430057230282/tyke-tykeskater-musta-luistelutuki.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "640794001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "640775001", "partNumber" : "102446651", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-kyparan-ristikko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-kyparan-ristikko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-kyparan-ristikko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-helmet-grid.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-kyparan-ristikko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-helmet-grid.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742271161/warrior-ritual-r-f1-yth-kyparan-ristikko.jpg" } } ]
Warrior Ritual R/F1 YTH kypärän ristikko
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,30 €-30%Norm. 79,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "720055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632172501", "partNumber" : "102607185", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_238":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "720056001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632172501", "partNumber" : "102607187", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_247":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "632201001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632172501", "partNumber" : "102416887", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_280":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "632201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632172501", "partNumber" : "102416881", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_255":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-blades.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-blades.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg" } }, { "catentry_id" : "632202001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632172501", "partNumber" : "102416883", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_263":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "632202501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632172501", "partNumber" : "102416885", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_271":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520284930/ccm-step-xs-v-steel-terat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "629615001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629612001", "partNumber" : "102433200", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "629615501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629612001", "partNumber" : "102433202", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1092757501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629612001", "partNumber" : "103231676", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1092775501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629612001", "partNumber" : "103231680", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1092786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629612001", "partNumber" : "103231678", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972189258/fischer-senior-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972189258/fischer-senior-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972189258/fischer-senior-jaakiekkosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972189258/fischer-senior-jaakiekkosukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972189258/fischer-senior-hockey-sock.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972189258/fischer-senior-hockeystrumpa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972189258/fischer-senior-jaakiekkosukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972189258/fischer-senior-hockeystrumpa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972189258/fischer-senior-hockey-sock.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "629239001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629192001", "partNumber" : "102432972", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352454/fischer-w150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352454/fischer-w150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352454/fischer-w150-yth-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352454/fischer-w150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352454/fischer-w150-yth-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352454/fischer-w150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352454/fischer-w150-yth-jaakiekkomaila.jpg" } }, { "catentry_id" : "629240501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629192001", "partNumber" : "102432974", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352454/fischer-w150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352454/fischer-w150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352454/fischer-w150-yth-jaakiekkomaila.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "629121001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "629057501", "partNumber" : "102433048", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_25":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" } }, { "catentry_id" : "629121501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "629057501", "partNumber" : "102433052", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_30":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" } }, { "catentry_id" : "629122001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "629057501", "partNumber" : "102433046", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_25":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" } }, { "catentry_id" : "629122501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "629057501", "partNumber" : "102433054", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_35":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" } }, { "catentry_id" : "629123001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629057501", "partNumber" : "102433056", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_35":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" } }, { "catentry_id" : "629123501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "629057501", "partNumber" : "102433050", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_30":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628546001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628503001", "partNumber" : "102433060", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_65":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "628559001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628503001", "partNumber" : "102433058", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628542001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433214", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" , "Pituus, cm_|_274":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-car.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-car.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "628552501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433216", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" , "Pituus, cm_|_305":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-car.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-car.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "628558501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433234", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_213":"4" , "Väri_|_Pinkki":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007617/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007617/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007617/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007617/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007617/blue-sports-titanium-car.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007617/blue-sports-titanium-car.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007617/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" } }, { "catentry_id" : "628559501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433212", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Pituus, cm_|_244":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-car.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-car.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492020424/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492020424/blue-sports-titanium-car.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020424/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020424/blue-sports-titanium-car.jpg" } }, { "catentry_id" : "628560001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433218", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Pituus, cm_|_244":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492020486/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492020486/blue-sports-titanium-car.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020486/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020486/blue-sports-titanium-car.jpg" } }, { "catentry_id" : "628562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433204", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"4" , "Pituus, cm_|_244":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007617/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007617/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007617/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "628563001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433228", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"2" , "Pituus, cm_|_244":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020608/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020608/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492020608/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492020608/blue-sports-titanium-car.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492020608/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020608/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020608/blue-sports-titanium-car.jpg" } }, { "catentry_id" : "628563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433220", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Pituus, cm_|_274":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "628564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433206", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"4" , "Pituus, cm_|_274":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007617/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007617/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007617/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "628564501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433222", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Pituus, cm_|_305":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "628565001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433230", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" , "Pituus, cm_|_274":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020608/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020608/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492020608/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "628566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433208", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lime":"1" , "Pituus, cm_|_244":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007563/bla-sports-titanium-bil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007563/bla-sports-titanium-bil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007563/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492020905/blue-sports-titanium-car.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492020905/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020905/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020905/blue-sports-titanium-car.jpg" } }, { "catentry_id" : "628566501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433232", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"1" , "Pituus, cm_|_305":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020608/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492020608/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492020608/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "628567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "102433210", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lime":"2" , "Pituus, cm_|_274":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007563/bla-sports-titanium-bil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007563/bla-sports-titanium-bil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007563/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "1111721501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "103259275", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" , "Pituus, cm_|_213":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007143/bla-sports-titanium-bil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-car.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007143/bla-sports-titanium-bil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-car.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007143/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142203501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "103270050", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lime":"1" , "Pituus, cm_|_213":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007563/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007563/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007563/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007563/bla-sports-titanium-bil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007563/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007563/blue-sports-titanium-car.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007563/bla-sports-titanium-bil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007563/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007563/blue-sports-titanium-car.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142204001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628502001", "partNumber" : "103270052", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Pituus, cm_|_213":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-car.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529007204/bla-sports-titanium-bil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007204/bla-sports-titanium-bil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-vahanauha.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529007204/blue-sports-titanium-car.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628554501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628501001", "partNumber" : "102432886", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-drinking-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-drinking-bottle.jpg" } }, { "catentry_id" : "628557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628501001", "partNumber" : "102432888", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kirkas":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-drinking-bottle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-drinking-bottle.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628462501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628409501", "partNumber" : "102432906", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173400/fischer-backpack-jr-reppulaukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173400/fischer-backpack-jr-reppulaukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972173400/fischer-backpack-jr-reppulaukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972173400/fischer-backpack-jr-backpack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972173400/fischer-backpack-jr-reppulaukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173400/fischer-backpack-jr-backpack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173400/fischer-backpack-jr-reppulaukku.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628459001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628409001", "partNumber" : "102432904", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173394/fischer-backpack-sr-reppulaukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173394/fischer-backpack-sr-reppulaukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972173394/fischer-backpack-sr-reppulaukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972173394/fischer-backpack-sr-reppulaukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972173394/fischer-backpack-sr-backpack-bag.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173394/fischer-backpack-sr-backpack-bag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173394/fischer-backpack-sr-reppulaukku.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628460501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628408501", "partNumber" : "102432902", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173455/fischer-goalie-pro-jr-rullalaukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173455/fischer-goalie-pro-jr-rullalaukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972173455/fischer-goalie-pro-jr-rullalaukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972173455/fischer-goalie-pro-jr-rullalaukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972173455/fischer-goalie-pro-jr-roll-bag.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173455/fischer-goalie-pro-jr-rullalaukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173455/fischer-goalie-pro-jr-roll-bag.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628461001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628407501", "partNumber" : "102432741", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448393/fischer-player-yth-rullakassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448393/fischer-player-yth-rullakassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448393/fischer-player-yth-rullakassi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448393/fischer-player-yth-rullakassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448393/fischer-player-yth-rolling-bag.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448393/fischer-player-yth-rullakassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448393/fischer-player-yth-rolling-bag.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628458001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628407001", "partNumber" : "102432745", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173417/fischer-player-sr-rullakassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173417/fischer-player-sr-rullakassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972173417/fischer-player-sr-rullakassi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972173417/fischer-player-sr-rullakassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972173417/fischer-player-sr-rolling-bag.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173417/fischer-player-sr-rullakassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972173417/fischer-player-sr-rolling-bag.jpg" } }, { "catentry_id" : "628460001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628407001", "partNumber" : "102432898", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448379/fischer-player-sr-rullakassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448379/fischer-player-sr-rullakassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448379/fischer-player-sr-rullakassi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448379/fischer-player-sr-rolling-bag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448379/fischer-player-sr-rullakassi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448379/fischer-player-sr-rolling-bag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448379/fischer-player-sr-rullakassi.jpg" } }, { "catentry_id" : "628462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628407001", "partNumber" : "102432900", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448386/fischer-player-sr-rullakassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448386/fischer-player-sr-rullakassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448386/fischer-player-sr-rullakassi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448386/fischer-player-sr-rullakassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448386/fischer-player-sr-rolling-bag.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448386/fischer-player-sr-rullakassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448386/fischer-player-sr-rolling-bag.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628457501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628406501", "partNumber" : "102432735", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448409/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448409/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448409/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448409/fischer-pro-team-sr-equipment-bag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448409/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448409/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448409/fischer-pro-team-sr-equipment-bag.jpg" } }, { "catentry_id" : "628458501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628406501", "partNumber" : "102432739", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448430/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448430/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448430/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448430/fischer-pro-team-sr-equipment-bag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448430/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448430/fischer-pro-team-sr-equipment-bag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448430/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg" } }, { "catentry_id" : "628461501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628406501", "partNumber" : "102432737", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448423/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448423/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448423/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448423/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448423/fischer-pro-team-sr-equipment-bag.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448423/fischer-pro-team-sr-varustekassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448423/fischer-pro-team-sr-equipment-bag.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628392001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628385001", "partNumber" : "102432733", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448416/fischer-pro-team-jr-varustekassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448416/fischer-pro-team-jr-varustekassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448416/fischer-pro-team-jr-varustekassi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448416/fischer-pro-team-jr-equipment-bag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448416/fischer-pro-team-jr-varustekassi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448416/fischer-pro-team-jr-varustekassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448416/fischer-pro-team-jr-equipment-bag.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628392501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628384001", "partNumber" : "102432731", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448447/fischer-pro-team-yth-varustekassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448447/fischer-pro-team-yth-varustekassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448447/fischer-pro-team-yth-varustekassi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448447/fischer-pro-team-yth-varustekassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972448447/fischer-pro-team-yth-varustuskassi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448447/fischer-pro-team-yth-varustekassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972448447/fischer-pro-team-yth-varustuskassi.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628026501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628016001", "partNumber" : "102432986", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_80":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "628027001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628016001", "partNumber" : "102432984", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_80":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628026001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "628015501", "partNumber" : "102432980", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "628027501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628015501", "partNumber" : "102432982", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_40":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628011501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "627992001", "partNumber" : "102432896", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-juomapullo-pillilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-juomapullo-pillilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-juomapullo-pillilla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-drinking-bottle-with-straw.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-juomapullo-pillilla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-drinking-bottle-with-straw.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-juomapullo-pillilla.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "623747501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623742001", "partNumber" : "102394045", "unitPrice" : "145,00 €", "unitPriceRaw" : "145.0", "Attributes" : { "Koko_|_13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520082642/ccm-tacks-4r-pro-2-sr-jaakiekkohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520082642/ccm-tacks-4r-pro-2-sr-jaakiekkohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520082642/ccm-tacks-4r-pro-2-sr-jaakiekkohanskat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520082642/ccm-tacks-4r-pro-2-sr-jaakiekkohanskat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520082642/ccm-tacks-4r-pro-2-sr-hockey-gloves.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520082642/ccm-tacks-4r-pro-2-sr-jaakiekkohanskat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520082642/ccm-tacks-4r-pro-2-sr-hockey-gloves.jpg" } }, { "catentry_id" : "623748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623742001", "partNumber" : "102394049", "unitPrice" : "145,00 €", "unitPriceRaw" : "145.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520082642/ccm-tacks-4r-pro-2-sr-jaakiekkohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520082642/ccm-tacks-4r-pro-2-sr-jaakiekkohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520082642/ccm-tacks-4r-pro-2-sr-jaakiekkohanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "623748501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623742001", "partNumber" : "102394047", "unitPrice" : "145,00 €", "unitPriceRaw" : "145.0", "Attributes" : { "Koko_|_14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520082642/ccm-tacks-4r-pro-2-sr-jaakiekkohanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520082642/ccm-tacks-4r-pro-2-sr-jaakiekkohanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520082642/ccm-tacks-4r-pro-2-sr-jaakiekkohanskat.jpg" } ]
CCM Tacks 4R Pro 2 SR jääkiekkohanskat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%101,50 €-145,00 €/pariNorm. 145,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "617201501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "617194001", "partNumber" : "102390740", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520788292/ccm-tacks-9040-yth-jaakiekkohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520788292/ccm-tacks-9040-yth-jaakiekkohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520788292/ccm-tacks-9040-yth-jaakiekkohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "617202501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "617194001", "partNumber" : "102390738", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520788292/ccm-tacks-9040-yth-jaakiekkohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520788292/ccm-tacks-9040-yth-jaakiekkohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520788292/ccm-tacks-9040-yth-jaakiekkohousut.jpg" } ]
CCM Tacks 9040 YTH jääkiekkohousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%31,50 €-45,00 €Norm. 45,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "613192501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613188001", "partNumber" : "102383000", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "613193001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613188001", "partNumber" : "102382985", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "613194001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613188001", "partNumber" : "102382988", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "613195001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613188001", "partNumber" : "102382993", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "613196001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613188001", "partNumber" : "102382997", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "613196501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613188001", "partNumber" : "102383007", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "613193501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613187501", "partNumber" : "102382983", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071905/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071905/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520071905/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520071905/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520071905/ccm-tacks-910-combo-sr-hockey-helmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071905/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071905/ccm-tacks-910-combo-sr-hockey-helmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "613194501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "613187501", "partNumber" : "102382973", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071905/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071905/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520071905/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg" }, { "catentry_id" : "613195501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613187501", "partNumber" : "102382981", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071837/ccm-tacks-910-combo-sr-hockey-helmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071837/ccm-tacks-910-combo-sr-hockey-helmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520071837/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg" }, { "catentry_id" : "613197001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613187501", "partNumber" : "102382977", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071837/ccm-tacks-910-combo-sr-hockey-helmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071837/ccm-tacks-910-combo-sr-hockey-helmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520071837/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520071868/ccm-tacks-910-combo-sr-hockey-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520071868/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071868/ccm-tacks-910-combo-sr-hockey-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071868/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg" } }, { "catentry_id" : "613197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613187501", "partNumber" : "102382979", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071905/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071905/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520071905/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg" }, { "catentry_id" : "613198001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613187501", "partNumber" : "102382971", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071837/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071837/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520071837/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520071837/ccm-tacks-910-combo-sr-hockey-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520071837/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071837/ccm-tacks-910-combo-sr-hockey-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520071837/ccm-tacks-910-combo-sr-jaakiekkokypara.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "603532501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "603522501", "partNumber" : "102383260", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_8 (EUR 42,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "603537001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "603522501", "partNumber" : "102383262", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_8,5 (EUR 43)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "603537501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603522501", "partNumber" : "102383256", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_7 (EUR 41)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-hockey-skates.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-hockey-skates.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" } }, { "catentry_id" : "603538501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "603522501", "partNumber" : "102383264", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_9 (EUR 44)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "603540501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "603522501", "partNumber" : "102383258", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { "Koko_|_7,5 (EUR 42)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520032234/ccm-super-tacks-as3-sr-jaakiekkoluistimet.jpg" } ]
CCM Super Tacks AS3 SR jääkiekkoluistimet
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%419,30 €-599,00 €/pariNorm. 599,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "602491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "602449001", "partNumber" : "102387675", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "602495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "602449001", "partNumber" : "102387697", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "602496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "602449001", "partNumber" : "102387678", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "602497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "602449001", "partNumber" : "102387681", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "602498001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602449001", "partNumber" : "102387672", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_3":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "602498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "602449001", "partNumber" : "102387685", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_7":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "602499001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602449001", "partNumber" : "102387689", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-tera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "602499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "602449001", "partNumber" : "102387692", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-terat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-terat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-terat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-terat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-blades.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-terat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437447/bauer-tuuk-ls-pulse-edge-blades.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "602485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "602448501", "partNumber" : "102387657", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Koko_|_6":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-blades.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-blades.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg" } }, { "catentry_id" : "602487001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602448501", "partNumber" : "102387665", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "602493501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602448501", "partNumber" : "102387660", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Koko_|_7":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg" }, { "catentry_id" : "602495001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602448501", "partNumber" : "102387669", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Koko_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698437294/bauer-tuuk-ls-pulse-ti-edge-terat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "602430001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602428501", "partNumber" : "102388283", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_3 (EUR36)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "602431501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602428501", "partNumber" : "102388275", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_1 (EUR33,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-hockey-skates.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-hockey-skates.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" } }, { "catentry_id" : "602432001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602428501", "partNumber" : "102388277", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_1,5 (EUR34)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "602432501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602428501", "partNumber" : "102388285", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_36,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "602434001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "602428501", "partNumber" : "102388281", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_2,5 (EUR35,5)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "602436001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "602428501", "partNumber" : "102388279", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_2 (EUR35)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698428407/bauer-supreme-s35-jr-jaakiekkoluistimet.jpg" } ]
Bauer Supreme S35 JR jääkiekkoluistimet
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%76,30 €-109,00 €/pariNorm. 109,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "596039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596003501", "partNumber" : "102374333", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742252375/warrior-pro-jaakiekkovaruste-rullareppu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742252375/warrior-pro-jaakiekkovaruste-rullareppu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742252375/warrior-pro-jaakiekkovaruste-rullareppu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742252375/warrior-pro-roller-backpack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742252375/warrior-pro-jaakiekkovaruste-rullareppu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742252375/warrior-pro-jaakiekkovaruste-rullareppu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742252375/warrior-pro-roller-backpack.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "596024501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596002001", "partNumber" : "102374137", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "596026501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "596002001", "partNumber" : "102374139", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "596028001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "596002001", "partNumber" : "102374143", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "596032001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "596002001", "partNumber" : "102374141", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "595942501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "595931501", "partNumber" : "102374207", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_W28 Gallagher":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "595944001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "595931501", "partNumber" : "102374225", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_W03 Backström":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "595944501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "595931501", "partNumber" : "102374229", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_W28 Gallagher":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "595945001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "595931501", "partNumber" : "102374205", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_W28 Gallagher":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "595946501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "595931501", "partNumber" : "102374223", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_63":"2" , "Lapamalli_|_W28 Gallagher":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "595947501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "595931501", "partNumber" : "102374201", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_W03 Bäckström":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-hockey-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-hockey-stick.jpg" } }, { "catentry_id" : "595950501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "595931501", "partNumber" : "102374231", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_W28 Gallagher":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "595951501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "595931501", "partNumber" : "102374203", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_55":"2" , "Lapamalli_|_W03 Bäckström":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "595952001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "595931501", "partNumber" : "102374227", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_70":"2" , "Lapamalli_|_W03 Backström":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "595953001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "595931501", "partNumber" : "102374217", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_63":"2" , "Lapamalli_|_W03 Backström":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "595953501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "595931501", "partNumber" : "102374219", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_63":"2" , "Lapamalli_|_W03 Backström":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" }, { "catentry_id" : "595954501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "595931501", "partNumber" : "102374221", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_63":"2" , "Lapamalli_|_W28 Gallagher":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742282174/warrior-covert-qre-10-int-jaakiekkomaila.jpg" } ]
Warrior Covert QRE 10 INT jääkiekkomaila
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%132,30 €-189,00 €Norm. 189,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "586751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "586750501", "partNumber" : "102370204", "unitPrice" : "10,95 €", "unitPriceRaw" : "10.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visiirisuihke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visiirisuihke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visiirisuihke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visiirisuihke.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visor-spray.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visiirisuihke.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0191520162917/ccm-proline-anti-fog-cleaner-120-mm-visor-spray.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "546812501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "546812001", "partNumber" : "101247130", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025326601/toronto-kranaatti-teroitin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025326601/toronto-kranaatti-teroitin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025326601/toronto-kranaatti-teroitin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025326601/toronto-kranaatti-teroitin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025326601.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025326601.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025326601/toronto-kranaatti-teroitin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "546813001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "546810501", "partNumber" : "102078761", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-hockey-stick.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "533562501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533539501", "partNumber" : "102285453", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Lapamalli_|_Mid":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742227410/warrior-ritual-v1-pro-se-int-23-5-maalivahdinmaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742227410/warrior-ritual-v1-pro-se-int-23-5-maalivahdinmaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742227410/warrior-ritual-v1-pro-se-int-23-5-maalivahdinmaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742227410/warrior-ritual-v1-pro-se-int-23-5-maalivahdinmaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742227410/warrior-ritual-v1-pro-se-int-23-5-goalie-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742227410/warrior-ritual-v1-pro-se-int-23-5-goalie-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742227410/warrior-ritual-v1-pro-se-int-23-5-maalivahdinmaila.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "533499001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "533403001", "partNumber" : "102285601", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742295976/warrior-starter-kit-lasten-jaakiekkovarustesetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742295976/warrior-starter-kit-lasten-jaakiekkovarustesetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742295976/warrior-starter-kit-lasten-jaakiekkovarustesetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742295976/warrior-starter-kit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742295976/warrior-starter-kit-lasten-jaakiekkovarustesetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742295976/warrior-starter-kit-lasten-jaakiekkovarustesetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742295976/warrior-starter-kit.jpg" } }, { "catentry_id" : "533512001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533403001", "partNumber" : "102285603", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742295976/warrior-starter-kit-lasten-jaakiekkovarustesetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742295976/warrior-starter-kit-lasten-jaakiekkovarustesetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742295976/warrior-starter-kit-lasten-jaakiekkovarustesetti.jpg" }, { "catentry_id" : "533520001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "533403001", "partNumber" : "102285599", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742295976/warrior-starter-kit-lasten-jaakiekkovarustesetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742295976/warrior-starter-kit-lasten-jaakiekkovarustesetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742295976/warrior-starter-kit-lasten-jaakiekkovarustesetti.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "533497001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "533397501", "partNumber" : "102285447", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Otekorkeus, tuumaa_|_27,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742227298/warrior-ritual-v1-pro-se-sr-maalivahdinmaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742227298/warrior-ritual-v1-pro-se-sr-maalivahdinmaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742227298/warrior-ritual-v1-pro-se-sr-maalivahdinmaila.jpg" }, { "catentry_id" : "533511501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533397501", "partNumber" : "102285451", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Otekorkeus, tuumaa_|_25":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742227298/warrior-ritual-v1-pro-se-sr-maalivahdinmaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742227298/warrior-ritual-v1-pro-se-sr-maalivahdinmaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742227298/warrior-ritual-v1-pro-se-sr-maalivahdinmaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742227298/warrior-ritual-v1-pro-se-sr-maalivahdinmaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742227298/warrior-ritual-v1-pro-se-sr-goalie-stick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742227298/warrior-ritual-v1-pro-se-sr-goalie-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742227298/warrior-ritual-v1-pro-se-sr-maalivahdinmaila.jpg" } }, { "catentry_id" : "533515501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533397501", "partNumber" : "102285449", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Otekorkeus, tuumaa_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742227298/warrior-ritual-v1-pro-se-sr-maalivahdinmaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742227298/warrior-ritual-v1-pro-se-sr-maalivahdinmaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742227298/warrior-ritual-v1-pro-se-sr-maalivahdinmaila.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "526650001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "526637501", "partNumber" : "102063954", "unitPrice" : "22,00 €", "unitPriceRaw" : "22.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "526651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "526637501", "partNumber" : "102063956", "unitPrice" : "22,00 €", "unitPriceRaw" : "22.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "526157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "526051501", "partNumber" : "102279755", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Lapamalli_|_P92":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698388756/bauer-i3000-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698388756/bauer-i3000-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698388756/bauer-i3000-yth-puumaila.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "500128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102212084", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XS-S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "500129501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102212082", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_M-L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384697/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "500130501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102212078", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_XS-S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "500131501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102212076", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_M-L":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384543/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "514601501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102266457", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "514603001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102266445", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"2" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "514606501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102266443", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_M-L":"1" , "Väri_|_Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384581/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "514609501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094501", "partNumber" : "102266455", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_M-L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384635/bauer-flex-yth-harjoituspaita.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "500120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212066", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "500126501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212064", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384031/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384031/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384031/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384031/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "500129001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212074", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "500135001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212062", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "500136001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212072", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384338/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384338/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384338/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384338/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "500136501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212070", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525120001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266377", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"6" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266387", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525121001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266395", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525121501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266411", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525122501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266403", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" , "Koko_|_2XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525123001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266437", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266385", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525124501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266441", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"2" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525125001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266351", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "525125501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266435", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525126001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266355", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "525126501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266365", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525127001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266373", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Kulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525127501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266371", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Kulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525128001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266407", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525128501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266359", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525129001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266423", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525129501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266367", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"3" , "Väri_|_Kulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525130001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266375", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Kulta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525130501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266399", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525131001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266401", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525131501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266427", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525132001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266363", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525133001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266405", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525133501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266383", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525134001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266391", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "525134501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266419", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"3" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525135501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266431", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "525136001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266417", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525136501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266439", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525137001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266429", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266353", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_XS-S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525138001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266389", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"2" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525138501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266361", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525139501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266425", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525140001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266413", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525140501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266415", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525141001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266379", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "525142501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266397", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "513580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "513537501", "partNumber" : "102263545", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014254067/isport-laukaisualusta-120-x-60-cm.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014254067/isport-laukaisualusta-120-x-60-cm.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014254067/isport-laukaisualusta-120-x-60-cm.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014254067/isport-laukaisualusta-120-x-60-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014254067/isport-launch-pad-120-x-60-cm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014254067/isport-laukaisualusta-120-x-60-cm.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014254067/isport-launch-pad-120-x-60-cm.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "513549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "513508501", "partNumber" : "102261232", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247786/isport-laukaisualusta-150-x-75-cm-syottajalla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247786/isport-laukaisualusta-150-x-75-cm-syottajalla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247786/isport-laukaisualusta-150-x-75-cm-syottajalla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247786/isport-launch-pad-150-x-75-cm-with-feeder.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247786/isport-laukaisualusta-150-x-75-cm-syottajalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247786/isport-laukaisualusta-150-x-75-cm-syottajalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247786/isport-launch-pad-150-x-75-cm-with-feeder.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "513550001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "513508001", "partNumber" : "102261234", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247762/isport-laukaisualusta-120-x-60-cm-syottajalla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247762/isport-laukaisualusta-120-x-60-cm-syottajalla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247762/isport-laukaisualusta-120-x-60-cm-syottajalla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247762/isport-launch-pad-120-x-60-cm-with-feeder.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247762/isport-laukaisualusta-120-x-60-cm-syottajalla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247762/isport-laukaisualusta-120-x-60-cm-syottajalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247762/isport-launch-pad-120-x-60-cm-with-feeder.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "509489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "509476501", "partNumber" : "102256473", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-maalivahtilakana-jaakiekkomaaliin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-maalivahtilakana-jaakiekkomaaliin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-maalivahtilakana-jaakiekkomaaliin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-maalivahtilakana-jaakiekkomaaliin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-as-a-goalie-stick-for-the-hockey-goal.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-maalivahtilakana-jaakiekkomaaliin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247793/isport-as-a-goalie-stick-for-the-hockey-goal.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "509487501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "509475501", "partNumber" : "102256465", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247816/isport-premium-jaakiekkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247816/isport-premium-jaakiekkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247816/isport-premium-jaakiekkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247816/isport-premium-jaakiekkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247816/isport-premium-hockey-goal.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247816/isport-premium-jaakiekkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247816/isport-premium-hockey-goal.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "505992501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "505991001", "partNumber" : "101493201", "unitPrice" : "1,00 €", "unitPriceRaw" : "1.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-jaakiekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-jaakiekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-jaakiekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-jaakiekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-hockey.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-jaakiekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-hockey.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "505992001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "505990501", "partNumber" : "101247117", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321262_1/toronto-kaunoluistimen-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321262_1/toronto-kaunoluistimen-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321262_1/toronto-kaunoluistimen-terasuojat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "506040001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "505986001", "partNumber" : "102246648", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "506040501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "505986001", "partNumber" : "102246646", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "506041001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "505986001", "partNumber" : "102246644", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_49":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg" }, { "catentry_id" : "506041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "505986001", "partNumber" : "102246642", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-hockey-skates.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-hockey-skates.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025841159/graf-super-303-jaakiekkoluistimet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "502738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "502736501", "partNumber" : "102063962", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746762/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-teippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746762/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-teippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177746762/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-teippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177746762/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-teippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177746762/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-tape.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746762/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-teippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746762/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-tape.jpg" } }, { "catentry_id" : "502739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "502736501", "partNumber" : "102063960", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746779/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-teippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746779/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-teippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177746779/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-teippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177746779/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-teippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177746779/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-tape.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746779/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-tape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746779/ccm-flex-tape-4-5m-x-38mm-teippi.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "502371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "502358501", "partNumber" : "101767990", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-spina-bifida-gel-pad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-spina-bifida-gel-pad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "501602501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501565501", "partNumber" : "102242133", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-jaakiekkomaali-taustaverkolla-ja-tarkkuuspusseilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-jaakiekkomaali-taustaverkolla-ja-tarkkuuspusseilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-jaakiekkomaali-taustaverkolla-ja-tarkkuuspusseilla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-hockey-goal-with-back-net-and-target-bags.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-jaakiekkomaali-taustaverkolla-ja-tarkkuuspusseilla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-jaakiekkomaali-taustaverkolla-ja-tarkkuuspusseilla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014245997/isport-pro-hockey-goal-with-back-net-and-target-bags.jpg" } } ]
iSport Pro jääkiekkomaali taustaverkolla ja tarkkuuspusseilla
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 189,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "602200501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "500113001", "partNumber" : "102387128", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380682/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380682/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380682/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" }, { "catentry_id" : "602204501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "500113001", "partNumber" : "102387117", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380682/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380682/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380682/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380682/bauer-ims-5-0-ii-combo-hockey-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380682/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380682/bauer-ims-5-0-ii-combo-hockey-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380682/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" } }, { "catentry_id" : "602209001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "500113001", "partNumber" : "102387122", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380682/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380682/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380682/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" }, { "catentry_id" : "500119501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "500113001", "partNumber" : "102212036", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380590/bauer-ims-5-0-ii-combo-hockey-helmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380590/bauer-ims-5-0-ii-combo-hockey-helmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380590/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" }, { "catentry_id" : "500121501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "500113001", "partNumber" : "102212034", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380590/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380590/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380590/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380590/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380590/bauer-ims-5-0-ii-combo-hockey-helmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380590/bauer-ims-5-0-ii-combo-hockey-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380590/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" } }, { "catentry_id" : "500125001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "500113001", "partNumber" : "102212038", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380590/bauer-ims-5-0-ii-combo-hockey-helmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380590/bauer-ims-5-0-ii-combo-hockey-helmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380590/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" }, { "catentry_id" : "500132001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "500113001", "partNumber" : "102212042", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380750/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380750/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380750/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380750/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380750/bauer-ims-5-0-ii-combo-hockey-helmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380750/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380750/bauer-ims-5-0-ii-combo-hockey-helmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "500135501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "500113001", "partNumber" : "102212044", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380750/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380750/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380750/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" }, { "catentry_id" : "500138001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "500113001", "partNumber" : "102212040", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380750/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698380750/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698380750/bauer-ims-5-0-ii-combo-jaakiekkokypara.jpg" } ]
Bauer IMS 5.0 II Combo jääkiekkokypärä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%38,43 €-54,90 €Norm. 54,90★★★★★ ★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jääkiekot 7 kpl
- Juomapullot 9 kpl
- Jääkiekkomaalit ja verkot 9 kpl
- Teräsuojat ja terät 52 kpl
- Luistinnauhat ja -pehmusteet 12 kpl
- Jääkiekkoteipit 21 kpl
- Mailavahat 1 kpl
- Hammassuojat 3 kpl
- Visiirisprayt 4 kpl
- Jatkotupit 11 kpl
- Jääkiekkomailojen lavat 1 kpl
- Henkselit 3 kpl
- Sukkanauhavyöt 4 kpl
- Polvisuojien kiinnitystarrat 1 kpl
- Varustehengarit 3 kpl