- Etusivu /
- Urheilu (6597) /
- Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
-
[ { "catentry_id" : "695796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553165", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553155", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553161", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695797501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553021", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_12":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695798001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553031", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695798501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553179", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695799001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553150", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_12":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553023", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695800001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553029", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695800501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553147", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_10":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280798/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695911501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553015", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695912501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728501", "partNumber" : "102553051", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-women-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742280736/warrior-alpha-x-cotton-feel-naisten-tekninen-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554115", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695683501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554117", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695684501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554121", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554157", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554135", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554125", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554173", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554137", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695690501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554151", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554161", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695692001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554177", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695693001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554159", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695693501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554143", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695694001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554139", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554147", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442301/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554169", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442387/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554113", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695699001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602001", "partNumber" : "102554129", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742442226/warrior-alpha-x-tech-tekninen-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695785501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553071", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695786501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553197", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553087", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553079", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695790501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553209", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695791501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553219", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553139", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553109", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695793001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553129", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695793501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553059", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695794001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553223", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695794501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553187", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441410/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695795001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553117", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553141", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441366/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695902501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695728001", "partNumber" : "102553093", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441304/warrior-alpha-x-cotton-feel-lasten-tekninen-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554127", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554141", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695676501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554171", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695677001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554149", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554133", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695678001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554131", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695678501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554179", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695679001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554123", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554155", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554145", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695680501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554175", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554153", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440994/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695681501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554181", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554119", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742440949/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695684001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695601501", "partNumber" : "102554163", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742441069/warrior-alpha-x-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695653501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554357", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695654001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554329", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695656501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554363", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695657001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554333", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695658001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554345", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695659001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554341", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695660001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554361", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695662001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554355", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695663001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554331", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695663501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554349", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695664001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554351", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695665501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554335", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695667501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554359", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695668001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554343", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695668501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554337", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695671501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554353", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529880/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695672501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554339", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529828/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695676001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695603501", "partNumber" : "102554347", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983529941/warrior-covert-mid-layer-technical-shirt.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1047837501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047814501", "partNumber" : "103034623", "unitPrice" : "32,95 €", "unitPriceRaw" : "32.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513134/bauer-s22-ng21-premium-neckguard-collar-sr-kaulasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513134/bauer-s22-ng21-premium-neckguard-collar-sr-kaulasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698513134/bauer-s22-ng21-premium-neckguard-collar-sr-kaulasuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698513134/bauer-s22-ng21-premium-neckguard-collar-sr-kaulasuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513134/bauer-s22-ng21-premium-neckguard-collar-sr-kaulasuoja.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "502733501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502716501", "partNumber" : "102246495", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "502734001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502716501", "partNumber" : "102246493", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "502735001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "502716501", "partNumber" : "102246491", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "629121001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "629057501", "partNumber" : "102433048", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_25":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521577/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" } }, { "catentry_id" : "629121501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "629057501", "partNumber" : "102433052", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_30":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521539/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" } }, { "catentry_id" : "629122001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "629057501", "partNumber" : "102433046", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_25":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521560/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" } }, { "catentry_id" : "629122501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "629057501", "partNumber" : "102433054", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_35":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521546/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" } }, { "catentry_id" : "629123001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629057501", "partNumber" : "102433056", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Jäykkyys_|_35":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521553/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" } }, { "catentry_id" : "629123501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "629057501", "partNumber" : "102433050", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Jäykkyys_|_30":"2" , "Lapamalli_|_P92":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972521522/fischer-ct150-yth-jaakiekkomaila.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "492563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "492528001", "partNumber" : "102211071", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "492564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "492528001", "partNumber" : "102211069", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "492564501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "492528001", "partNumber" : "102211073", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-compressioshortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-compressioshortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "492567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "492528001", "partNumber" : "102211077", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_2XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "492596501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "492528001", "partNumber" : "102211075", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212959/warrior-sr-kompressioshortsit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "492550001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "492526501", "partNumber" : "102211059", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-compression-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-compression-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-kompressiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "492555001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "492526501", "partNumber" : "102211063", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-kompressiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-kompressiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-kompressiopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-kompressiopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-compression-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-compression-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-kompressiopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "492561501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "492526501", "partNumber" : "102211061", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-compression-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-compression-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-kompressiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "492583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "492526501", "partNumber" : "102211065", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-compression-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-compression-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-kompressiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "498287501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "492526501", "partNumber" : "102211067", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_2XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-compression-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-compression-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212775/warrior-sr-kompressiopaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1021903501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1021893501", "partNumber" : "103154227", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680997571/bauer-polvijaakiekkomaali-setti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680997571/bauer-polvijaakiekkomaali-setti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680997571/bauer-polvijaakiekkomaali-setti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680997571/bauer-polvijaakiekkomaali-setti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680997571.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680997571.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680997571/bauer-polvijaakiekkomaali-setti.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1092247001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "405259501", "partNumber" : "103231721", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505624/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505624/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505624/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505624/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505624/graf-cobra-3000-blade-plastic.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505624/graf-cobra-3000-blad-plast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505624/graf-cobra-3000-blad-plast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505624/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505624/graf-cobra-3000-blade-plastic.jpg" } }, { "catentry_id" : "405307501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "405259501", "partNumber" : "102078595", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-blade-plastic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-blade-plastic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg" } }, { "catentry_id" : "405308501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "405259501", "partNumber" : "102078587", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_7":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg" }, { "catentry_id" : "405314001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "405259501", "partNumber" : "102078591", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg" }, { "catentry_id" : "405321001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "405259501", "partNumber" : "102078593", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg" }, { "catentry_id" : "405335001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "405259501", "partNumber" : "102078585", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_6":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg" }, { "catentry_id" : "405335501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "405259501", "partNumber" : "102078589", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_8":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025505617/graf-cobra-3000-teramuovi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411500501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411457501", "partNumber" : "103423197", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520815769_1/ccm-jetspeed-ft7-pro-right-mini-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520815769_1/ccm-jetspeed-ft7-pro-right-mini-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520815769_1/ccm-jetspeed-ft7-pro-right-mini-jaakiekkomaila.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411457001", "partNumber" : "103423195", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520815752_1/ccm-jetspeed-ft7-pro-left-mini-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520815752_1/ccm-jetspeed-ft7-pro-left-mini-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520815752_1/ccm-jetspeed-ft7-pro-left-mini-jaakiekkomaila.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "237531001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "237503501", "partNumber" : "301179314", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972075919/fischer-maalivahdin-kaulasuojavisiiri-sr.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972075919/fischer-maalivahdin-kaulasuojavisiiri-sr.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972075919/fischer-maalivahdin-kaulasuojavisiiri-sr.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972075919/fischer-goalkeeper-neck-protection-visor-sr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972075919/fischer-maalivahdin-kaulasuojavisiiri-sr.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972075919/fischer-goalkeeper-neck-protection-visor-sr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972075919/fischer-maalivahdin-kaulasuojavisiiri-sr.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "43627501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "37472001", "partNumber" : "100177246", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/059585081942/valkoinen-elastinen-24-mm-x-25-m-varusteteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/059585081942/valkoinen-elastinen-24-mm-x-25-m-varusteteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/059585081942/valkoinen-elastinen-24-mm-x-25-m-varusteteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/059585081942/white-elastic-24-mm-x-25-m-accessory-tape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/059585081942/valkoinen-elastinen-24-mm-x-25-m-varusteteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/059585081942/valkoinen-elastinen-24-mm-x-25-m-varusteteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/059585081942/white-elastic-24-mm-x-25-m-accessory-tape.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "751261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751252501", "partNumber" : "102626359", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" }, { "catentry_id" : "751261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751252501", "partNumber" : "102626382", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-short-hockey-sock.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-short-hockey-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "751262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751252501", "partNumber" : "102626396", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" }, { "catentry_id" : "751262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751252501", "partNumber" : "102626441", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "750964501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "750881501", "partNumber" : "102626301", "unitPrice" : "17,95 €", "unitPriceRaw" : "17.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg" }, { "catentry_id" : "750965501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "750881501", "partNumber" : "102626376", "unitPrice" : "17,95 €", "unitPriceRaw" : "17.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-long-hockey-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-long-hockey-sock.jpg" } }, { "catentry_id" : "750966501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "750881501", "partNumber" : "102626418", "unitPrice" : "17,95 €", "unitPriceRaw" : "17.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg" }, { "catentry_id" : "750967501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "750881501", "partNumber" : "102626438", "unitPrice" : "17,95 €", "unitPriceRaw" : "17.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495041/bauer-s21-performance-pitka-jaakiekkosukka.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "991786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "991778501", "partNumber" : "103114985", "unitPrice" : "16,95 €", "unitPriceRaw" : "16.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195907127209/warrior-sr-pelisukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195907127209/warrior-sr-pelisukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195907127209/warrior-sr-pelisukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195907127209/warrior-sr-spelstrumpor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195907127209/warrior-sr-game-socks.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195907127209/warrior-sr-pelisukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195907127209/warrior-sr-spelstrumpor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195907127209/warrior-sr-game-socks.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195907127209/warrior-sr-pelisukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "991787001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "991778501", "partNumber" : "103114987", "unitPrice" : "16,95 €", "unitPriceRaw" : "16.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195907127261/warrior-sr-pelisukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195907127261/warrior-sr-pelisukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195907127261/warrior-sr-pelisukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195907127261/warrior-sr-game-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195907127261/warrior-sr-pelisukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195907127261/warrior-sr-spelstrumpor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195907127261/warrior-sr-game-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195907127261/warrior-sr-pelisukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195907127261/warrior-sr-spelstrumpor.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "751142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751136501", "partNumber" : "102626293", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731663/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-sr-kaulasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731663/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-sr-kaulasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680731663/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-sr-kaulasuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680731663/manufacturer-of-nlp8-core-neck-guard-bib-sr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680731663/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-sr-kaulasuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731663/manufacturer-of-nlp8-core-neck-guard-bib-sr.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731663/bauer-ng-nlp8-core-neck-guard-bib-sr-kaulasuoja.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "694201001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694184501", "partNumber" : "102555107", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344483/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344483/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344483/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344483/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344483/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694184501", "partNumber" : "102555111", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344506/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344506/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344506/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344506/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344506/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694202001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694184501", "partNumber" : "102555109", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344490/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344490/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344490/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344490/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344490/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694202501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694184501", "partNumber" : "102555105", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344476/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344476/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344476/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344476/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344476/warrior-team-snapback-cap-lippis.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "958218001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958209501", "partNumber" : "103034625", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513110/bauer-s22-ng23-premium-neckguard-bib-sr-kaulasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513110/bauer-s22-ng23-premium-neckguard-bib-sr-kaulasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698513110/bauer-s22-ng23-premium-neckguard-bib-sr-kaulasuoja.jpg" }, { "catentry_id" : "958219001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958209501", "partNumber" : "103034627", "unitPrice" : "29,95 €", "unitPriceRaw" : "29.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513110/bauer-s22-ng23-premium-neckguard-bib-sr-kaulasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513110/bauer-s22-ng23-premium-neckguard-bib-sr-kaulasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698513110/bauer-s22-ng23-premium-neckguard-bib-sr-kaulasuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698513110/bauer-s22-ng23-premium-neckguard-bib-sr-kaulasuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698513110/bauer-s22-ng23-premium-neckguard-bib-sr-kaulasuoja.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "505992501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "505991001", "partNumber" : "101493201", "unitPrice" : "1,00 €", "unitPriceRaw" : "1.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-jaakiekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-jaakiekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-jaakiekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-hockey.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-jaakiekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-hockey.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025803591/vegum-jr-jaakiekko.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "958642001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958461001", "partNumber" : "103071295", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg" }, { "catentry_id" : "958642501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958461001", "partNumber" : "103071293", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742346739/warrior-bezerker-jr-puumaila.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1092785501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092698001", "partNumber" : "103231583", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg" }, { "catentry_id" : "1092786501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092698001", "partNumber" : "103231581", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "1092788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092698001", "partNumber" : "103231573", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg" }, { "catentry_id" : "1092789001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092698001", "partNumber" : "103231571", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529000090/blue-sport-jaakiekkoalasuoja.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1092190501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092170001", "partNumber" : "103232208", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830092/ssm-hiomakivi-cb-ssm-kaksipuolinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830092/ssm-hiomakivi-cb-ssm-kaksipuolinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025830092/ssm-hiomakivi-cb-ssm-kaksipuolinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025830092/ssm-hiomakivi-cb-ssm-kaksipuolinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830092/ssm-hiomakivi-cb-ssm-kaksipuolinen.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1092187001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092148001", "partNumber" : "103231882", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469104450/kosa-jaapallo-alasuojahousu-jr.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469104450/kosa-jaapallo-alasuojahousu-jr.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469104450/kosa-jaapallo-alasuojahousu-jr.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469104450/kosa-jaapallo-alasuojahousu-jr.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469104450/kosa-jaapallo-alasuojahousu-jr.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695842001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554183", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_2 XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695842501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554205", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"5" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695843001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554195", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "695844001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554185", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_3 XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695844501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554207", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"5" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695845001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554213", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695845501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554209", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695846001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554191", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695846501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554217", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "695847001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554199", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695847501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554221", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"5" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416265/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695848001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695803001", "partNumber" : "102554187", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416180/warrior-alpha-x-woven-shortsit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554201", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695831001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554193", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg" } }, { "catentry_id" : "695831501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554211", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "695837001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554197", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695837501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554203", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695838001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554219", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695839501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554215", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695840001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554225", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695841501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554223", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695843501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554189", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695863001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552949", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695863501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552993", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695864001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102553001", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695864501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552964", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695865001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552911", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695865501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552935", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695866001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552919", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552971", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695867001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552959", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" } }, { "catentry_id" : "695867501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552947", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102553005", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695868501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552929", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695869001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552999", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695869501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552991", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695870001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552969", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695870501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552943", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695871501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552923", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695872001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552977", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695872501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552954", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695873001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552985", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695873501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102553003", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552913", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695875001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102553010", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552979", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "694162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554901", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_JR":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264525030/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264525030/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694163001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554903", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_JR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264525047/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264525047/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694164001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554899", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_JR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264525023/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264525023/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694167001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554905", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_SR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694167501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554909", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_SR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694168501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554907", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko_|_SR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "845256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845190501", "partNumber" : "102658905", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "845258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845190501", "partNumber" : "102658901", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "845259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845190501", "partNumber" : "102658903", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "648653501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648646501", "partNumber" : "102476909", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698500622_5/bauer-concept-3-sr-2-kpl-roiskesuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698500622_5/bauer-concept-3-sr-2-kpl-roiskesuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698500622_5/bauer-concept-3-sr-2-kpl-roiskesuoja.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "526157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "526051501", "partNumber" : "102279755", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Lapamalli_|_P92":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698388756/bauer-i3000-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698388756/bauer-i3000-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698388756/bauer-i3000-yth-puumaila.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "441505501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441483501", "partNumber" : "102132893", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-harjoituskypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-harjoituskypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-harjoituskypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-harjoituskypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-training-helmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-harjoituskypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-training-helmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "441506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441483501", "partNumber" : "102132895", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-harjoituskypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-harjoituskypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-harjoituskypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-training-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-harjoituskypara.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-harjoituskypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-training-helmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "499457501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441483501", "partNumber" : "102242505", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-harjoituskypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-harjoituskypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-harjoituskypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-harjoituskypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-training-helmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-harjoituskypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-training-helmet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "694312501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694306501", "partNumber" : "102555095", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344544/warrior-warrior-team-bobble-pipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344544/warrior-warrior-team-bobble-pipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344544/warrior-warrior-team-bobble-pipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344544/warrior-warrior-team-bobble-pipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344544/warrior-warrior-team-bobble-pipo.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446099501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446092501", "partNumber" : "102064071", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746748/ccm-kirkas-varusteteippi-25mm-x-20m.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746748/ccm-kirkas-varusteteippi-25mm-x-20m.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177746748/ccm-kirkas-varusteteippi-25mm-x-20m.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177746748/ccm-clear-accessory-tape-25mm-x-20m.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177746748/ccm-kirkas-varusteteippi-25mm-x-20m.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746748/ccm-clear-accessory-tape-25mm-x-20m.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746748/ccm-kirkas-varusteteippi-25mm-x-20m.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "991788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "991779501", "partNumber" : "103114919", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/618983698567/warrior-kirkas-varusteteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/618983698567/warrior-kirkas-varusteteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/618983698567/warrior-kirkas-varusteteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/618983698567/warrior-kirkas-varusteteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/618983698567/warrior-klar-utrustningstejp.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/618983698567/warrior-clear-equipment-tape.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/618983698567/warrior-clear-equipment-tape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/618983698567/warrior-kirkas-varusteteippi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/618983698567/warrior-klar-utrustningstejp.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1093634501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093554001", "partNumber" : "103247203", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585404224_1/warrior-composite-jaakiekkomailan-varsijatke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585404224_1/warrior-composite-jaakiekkomailan-varsijatke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585404224_1/warrior-composite-jaakiekkomailan-varsijatke.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "958189501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958162001", "partNumber" : "103034507", "unitPrice" : "24,95 €", "unitPriceRaw" : "24.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg" }, { "catentry_id" : "958190001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958162001", "partNumber" : "103034511", "unitPrice" : "24,95 €", "unitPriceRaw" : "24.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-underwear.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-underklader.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-underklader.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-underwear.jpg" } }, { "catentry_id" : "958191501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958162001", "partNumber" : "103034513", "unitPrice" : "24,95 €", "unitPriceRaw" : "24.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg" }, { "catentry_id" : "958194001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958162001", "partNumber" : "103034509", "unitPrice" : "24,95 €", "unitPriceRaw" : "24.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539394/bauer-s22-basics-pant-sr-alushoust.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "958187501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958162501", "partNumber" : "103034521", "unitPrice" : "21,95 €", "unitPriceRaw" : "21.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg" }, { "catentry_id" : "958190501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958162501", "partNumber" : "103034515", "unitPrice" : "21,95 €", "unitPriceRaw" : "21.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg" }, { "catentry_id" : "958193501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958162501", "partNumber" : "103034519", "unitPrice" : "21,95 €", "unitPriceRaw" : "21.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-byxa-barnunderklader.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-children-s-underwear.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-children-s-underwear.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-byxa-barnunderklader.jpg" } }, { "catentry_id" : "958194501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958162501", "partNumber" : "103034517", "unitPrice" : "21,95 €", "unitPriceRaw" : "21.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698539431/bauer-s22-basics-pant-lasten-alushoust.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446106501", "partNumber" : "102064021", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "446109501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "446106501", "partNumber" : "102064023", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "446110001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "446106501", "partNumber" : "102064015", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "446111501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "446106501", "partNumber" : "102064017", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "446113501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446106501", "partNumber" : "102064019", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177937108/ccm-performance-compression-sr-aluspaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1410688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410681001", "partNumber" : "103333059", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520843199_1/ccm-jock-blk-red-sr-alasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520843199_1/ccm-jock-blk-red-sr-alasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520843199_1/ccm-jock-blk-red-sr-alasuoja.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "219142001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743516", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"2" , "Koko_|_280":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743509", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"3" , "Koko_|_221":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743520", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"4" , "Koko_|_312":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743514", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"3" , "Koko_|_263":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743512", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_247":"1" , "Kätisyys_|_Vasen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219144501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743515", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"3" , "Koko_|_271":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219145001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743519", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_304":"4" , "Kätisyys_|_Vasen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219145501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743518", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_295":"1" , "Kätisyys_|_Vasen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219146001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743510", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"4" , "Koko_|_230":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219146501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743513", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"3" , "Koko_|_255":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219147001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743521", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"4" , "Koko_|_221":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219147501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743522", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"4" , "Koko_|_230":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219148001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743525", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" , "Koko_|_255":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219148501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743517", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"4" , "Koko_|_287":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219149001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743527", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" , "Koko_|_271":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743511", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"3" , "Koko_|_238":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219150001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743526", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" , "Koko_|_263":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219150501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743523", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" , "Koko_|_238":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219151001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743528", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" , "Koko_|_280":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219151501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743524", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_247":"2" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219152001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743529", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"3" , "Koko_|_287":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743530", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_295":"1" , "Kätisyys_|_Oikea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219153001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743532", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_304":"4" , "Kätisyys_|_Oikea":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-40-holder-luistimen-terarunko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, { "catentry_id" : "219153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "218337501", "partNumber" : "101743533", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"4" , "Koko_|_312":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-skate-blade-case.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-skate-blade-case.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886832502062/ccm-sb-4-0-holder-luistimen-terakotelo.jpg" } } ]
Ccm Sb +4.0 holder luistimen teräkotelo
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%9,95 €-19,90 €Norm. 19,90★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1092787001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092699501", "partNumber" : "103231577", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000144/blue-sport-naisten-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000144/blue-sport-naisten-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529000144/blue-sport-naisten-jaakiekkoalasuoja.jpg" }, { "catentry_id" : "1092787501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092699501", "partNumber" : "103231575", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000144/blue-sport-naisten-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000144/blue-sport-naisten-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529000144/blue-sport-naisten-jaakiekkoalasuoja.jpg" }, { "catentry_id" : "1092789501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092699501", "partNumber" : "103231579", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000144/blue-sport-naisten-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000144/blue-sport-naisten-jaakiekkoalasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529000144/blue-sport-naisten-jaakiekkoalasuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874529000144/blue-sport-naisten-jaakiekkoalasuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874529000144/blue-sport-naisten-jaakiekkoalasuoja.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1092193001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092162001", "partNumber" : "103232206", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830085/ssm-hiomakivi-b-ssm.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830085/ssm-hiomakivi-b-ssm.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025830085/ssm-hiomakivi-b-ssm.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025830085/ssm-hiomakivi-b-ssm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025830085/ssm-hiomakivi-b-ssm.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1088433001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1088425001", "partNumber" : "103220857", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1088433501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1088425001", "partNumber" : "103220855", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1088436501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1088425001", "partNumber" : "103220859", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "774154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "774134001", "partNumber" : "102667900", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352485/fischer-w150-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352485/fischer-w150-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352485/fischer-w150-int-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352485/fischer-w150-int-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352485/fischer-w150-int-hockeyklubba.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352485/fischer-w150-int-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352485/fischer-w150-int-jaakiekkomaila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352485/fischer-w150-int-hockey-stick.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352485/fischer-w150-int-hockeyklubba.jpg" } }, { "catentry_id" : "774155001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "774134001", "partNumber" : "102667902", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352485/fischer-w150-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352485/fischer-w150-int-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352485/fischer-w150-int-jaakiekkomaila.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "694168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694129501", "partNumber" : "102555091", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344520/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344520/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344520/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344520/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344520/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg" } }, { "catentry_id" : "694169001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694129501", "partNumber" : "102555093", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344537/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344537/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344537/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344537/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344537/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg" } }, { "catentry_id" : "694169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694129501", "partNumber" : "102555089", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344513/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344513/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344513/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344513/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344513/warrior-warrior-team-beanie-pipo.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "958376001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958352001", "partNumber" : "103034406", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731687/bauer-core-neckguard-collar-sr-kaulasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731687/bauer-core-neckguard-collar-sr-kaulasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680731687/bauer-core-neckguard-collar-sr-kaulasuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680731687/bauer-core-neckguard-collar-sr-kaulasuoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680731687/bauer-core-neckguard-collar-sr-neck-guard.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680731687/bauer-core-neckguard-collar-sr-nackskydd.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731687/bauer-core-neckguard-collar-sr-nackskydd.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731687/bauer-core-neckguard-collar-sr-neck-guard.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680731687/bauer-core-neckguard-collar-sr-kaulasuoja.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "439882501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439856501", "partNumber" : "102064035", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "439884501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439856501", "partNumber" : "102064039", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "439885001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439856501", "partNumber" : "102064041", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "439886501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439856501", "partNumber" : "102064037", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "439887001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439856501", "partNumber" : "102064033", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177937573/ccm-performance-compression-sr-housut.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "526650001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "526637501", "partNumber" : "102063954", "unitPrice" : "22,00 €", "unitPriceRaw" : "22.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "526651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "526637501", "partNumber" : "102063956", "unitPrice" : "22,00 €", "unitPriceRaw" : "22.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "492575001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "492528501", "partNumber" : "102211057", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"6" , "Väri_|_Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "492577001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "492528501", "partNumber" : "102211053", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "492579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "492528501", "partNumber" : "102211055", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" , "Väri_|_Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-compressionohousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-compressionohousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "492584501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "492528501", "partNumber" : "102211051", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"6" , "Väri_|_Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211938/warrior-jr-kompressiohousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "492565001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "492530501", "partNumber" : "102211043", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "492594501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "492530501", "partNumber" : "102211047", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-compressorpaint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-compressorpaint.jpg" } }, { "catentry_id" : "498294501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "492530501", "partNumber" : "102211049", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"5" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "498305501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "492530501", "partNumber" : "102211045", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211839/warrior-jr-kompressiopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "596024501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596002001", "partNumber" : "102374137", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "596026501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "596002001", "partNumber" : "102374139", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "596028001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "596002001", "partNumber" : "102374143", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "596032001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "596002001", "partNumber" : "102374141", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-long-sleeve-compression-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211709/warrior-jr-pitkahihainen-kompressiopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411557501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411549501", "partNumber" : "103433258", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Lapamalli_|_P92":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411558001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411549501", "partNumber" : "103433256", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Left":"1" , "Lapamalli_|_P92":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "154704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "154657001", "partNumber" : "101654820", "unitPrice" : "22,00 €", "unitPriceRaw" : "22.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/888162587450_1/ccm-custom-jr-hammassuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/888162587450_1/ccm-custom-jr-hammassuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/888162587450_1/ccm-custom-jr-hammassuoja.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "155332001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "155313001", "partNumber" : "101654810", "unitPrice" : "24,00 €", "unitPriceRaw" : "24.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "155332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "155313001", "partNumber" : "101654809", "unitPrice" : "24,00 €", "unitPriceRaw" : "24.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "155333001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "155313001", "partNumber" : "101654806", "unitPrice" : "24,00 €", "unitPriceRaw" : "24.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Harmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "155333501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "155313001", "partNumber" : "101654808", "unitPrice" : "24,00 €", "unitPriceRaw" : "24.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "155334501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "155313001", "partNumber" : "101654807", "unitPrice" : "24,00 €", "unitPriceRaw" : "24.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Harmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "617523501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "617472501", "partNumber" : "102387048", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "617524001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "617472501", "partNumber" : "102387050", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "617525001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "617472501", "partNumber" : "102387046", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "617526001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "617472501", "partNumber" : "102387058", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"6" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Bauer Basics YTH tekniset alushousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%9,95 €-19,90 €Norm. 19,90★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "45545001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "149482001", "partNumber" : "100574452", "unitPrice" : "4,95 €", "unitPriceRaw" : "4.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490074/pinkki-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490074/pinkki-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490074/pinkki-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490074/pinkki-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490074/pink-24-mm-x-25-m-stick-tape.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490074/pink-24-mm-x-25-m-stick-tape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490074/pinkki-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jääkiekot 7 kpl
- Juomapullot 9 kpl
- Jääkiekkomaalit ja verkot 9 kpl
- Teräsuojat ja terät 50 kpl
- Luistinnauhat ja -pehmusteet 12 kpl
- Jääkiekkoteipit 23 kpl
- Mailavahat 1 kpl
- Hammassuojat 3 kpl
- Visiirisprayt 4 kpl
- Jatkotupit 11 kpl
- Jääkiekkomailojen lavat 1 kpl
- Henkselit 3 kpl
- Sukkanauhavyöt 4 kpl
- Polvisuojien kiinnitystarrat 1 kpl
- Varustehengarit 3 kpl