- Etusivu /
- Urheilu (6525) /
- Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
-
[ { "catentry_id" : "695830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554201", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695831001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554193", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg" } }, { "catentry_id" : "695831501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554211", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "695837001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554197", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695837501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554203", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695838001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554219", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695839501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554215", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695840001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554225", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695841501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554223", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416098/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695843501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695802501", "partNumber" : "102554189", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-children-s-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742416043/warrior-alpha-x-woven-lasten-shortsit.jpg" } ]
Warrior Alpha X Woven lasten shortsit
★★★★★Kevyet ja miellyttävät urheilushortsit.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90 € -
[ { "catentry_id" : "695863001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552949", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695863501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552993", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695864001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102553001", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695864501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552964", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695865001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552911", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695865501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552935", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695866001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552919", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552971", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695867001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552959", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" } }, { "catentry_id" : "695867501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552947", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102553005", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695868501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552929", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" } }, { "catentry_id" : "695869001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552999", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695869501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552991", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695870001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552969", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695870501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552943", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_2 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695871501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552923", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695872001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552977", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695872501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552954", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663692/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695873001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552985", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695873501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102553003", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552913", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663647/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695875001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102553010", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663791/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849001", "partNumber" : "102552979", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/195173663746/warrior-alpha-x-base-polo-paita.jpg" } ]
Warrior Alpha X Base Polo paita
★★★★★Tyylikäs puuvillapikee.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00 € -
[ { "catentry_id" : "694162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554901", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_JR":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264525030/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264525030/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694163001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554903", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_JR":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264525047/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264525047/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694164001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554899", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_JR":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264525023/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264525023/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694167001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554905", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_SR":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894230/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694167501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554909", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_SR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894278/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } }, { "catentry_id" : "694168501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "694130501", "partNumber" : "102554907", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko_|_SR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/026585894254/warrior-warrior-flatpeak-cap-lippis.jpg" } } ]
Warrior Warrior Flatpeak Cap lippis
★★★★★Warrior Flatpeak lippis suoralla lipalla.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:14,90 €-27,90 € -
[ { "catentry_id" : "845256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845190501", "partNumber" : "102658905", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "845258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845190501", "partNumber" : "102658901", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "845259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "845190501", "partNumber" : "102658903", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "526157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "526051501", "partNumber" : "102279755", "unitPrice" : "19,95 €", "unitPriceRaw" : "19.95", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Right":"1" , "Lapamalli_|_P92":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698388756/bauer-i3000-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698388756/bauer-i3000-yth-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698388756/bauer-i3000-yth-puumaila.jpg" } ]Kätisyys:RightLapamalli:P92
-
[ { "catentry_id" : "441505501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441483501", "partNumber" : "102132893", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-harjoituskypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-harjoituskypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-harjoituskypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-training-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-harjoituskypara.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-harjoituskypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986159/prosport-training-helmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "441506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441483501", "partNumber" : "102132895", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-harjoituskypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-harjoituskypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-harjoituskypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-training-helmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-harjoituskypara.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-harjoituskypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613986166/prosport-training-helmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "499457501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441483501", "partNumber" : "102242505", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-harjoituskypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-harjoituskypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-harjoituskypara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-harjoituskypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-training-helmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-harjoituskypara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613989228/prosport-training-helmet.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "694312501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "694306501", "partNumber" : "102555095", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344544/warrior-warrior-team-bobble-pipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344544/warrior-warrior-team-bobble-pipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344544/warrior-warrior-team-bobble-pipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742344544/warrior-warrior-team-bobble-pipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742344544/warrior-warrior-team-bobble-pipo.jpg" } } ]
Warrior Warrior Team Bobble pipo
★★★★★Tyylikäs Warrior tupsupipo leveällä käännöksellä ja isolla tupsulla.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90 € -
[ { "catentry_id" : "500120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212066", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"6" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "500126501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212064", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384031/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384031/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384031/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384031/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "500129001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212074", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"5" , "Väri_|_Valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "500135001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212062", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "500136001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212072", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"5" , "Väri_|_Valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384338/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384338/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384338/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384338/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "500136501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102212070", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"5" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525120001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266377", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"3" , "Koko_|_XS-S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266387", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"4" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525121001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266395", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525121501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266411", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525122501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266403", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525123001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266437", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266385", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"4" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525124501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266441", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525125001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266351", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"2" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525125501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266435", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525126001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266355", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"2" , "Väri_|_Sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525126501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266365", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525127001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266373", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Kulta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525127501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266371", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"3" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525128001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266407", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"2" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "525128501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266359", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525129001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266423", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525129501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266367", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"2" , "Väri_|_Kulta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525130001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266375", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Kulta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384154/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525130501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266399", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525131001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266401", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" , "Koko_|_XS-S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525131501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266427", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"4" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525132001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266363", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525133001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266405", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" , "Koko_|_XS-S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384307/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525133501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266383", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525134001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266391", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"2" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525134501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266419", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"3" , "Väri_|_Oranssi":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "525135501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266431", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_2XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "525136001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266417", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"5" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525136501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266439", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384482/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525137001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266429", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"4" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266353", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_XS-S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384000/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525138001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266389", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"4" , "Koko_|_XS-S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525138501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266361", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384062/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525139501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266425", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"4" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384420/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525140001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266413", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525140501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266415", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384369/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "525141001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266379", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"3" , "Väri_|_Punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384185/bauer-flex-sr-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "525142501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "525094001", "partNumber" : "102266397", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384246/bauer-flex-sr-harjoituspaita.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "45547001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "452765501", "partNumber" : "100574454", "unitPrice" : "4,95 €", "unitPriceRaw" : "4.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050000477836/oranssi-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050000477836/oranssi-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050000477836/oranssi-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050000477836/oranssi-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050000477836/orange-24-mm-x-25-m-stick-tape.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050000477836/orange-24-mm-x-25-m-stick-tape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050000477836/oranssi-24-mm-x-25-m-mailateippi.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "751261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751252501", "partNumber" : "102626359", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" }, { "catentry_id" : "751261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751252501", "partNumber" : "102626382", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-short-hockey-sock.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-short-hockey-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "751262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751252501", "partNumber" : "102626396", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" }, { "catentry_id" : "751262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751252501", "partNumber" : "102626441", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698495102/bauer-s21-performance-lyhyt-jaakiekkosukka.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "235620001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "98847501", "partNumber" : "101763678", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-soft-steel-guards.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-soft-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327394/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg" } }, { "catentry_id" : "235620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "98847501", "partNumber" : "101763679", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-soft-steel-guards.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-pehmeat-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327400/toronto-pro-sr-soft-steel-guards.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "751739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751731501", "partNumber" : "102626126", "unitPrice" : "13,95 €", "unitPriceRaw" : "13.95", "Attributes" : { "Koko_|_L-XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "751739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751731501", "partNumber" : "102626228", "unitPrice" : "13,95 €", "unitPriceRaw" : "13.95", "Attributes" : { "Koko_|_S-M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/680680120726/bauer-garter-belt-youth-sukkaliivi.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jääkiekot 7 kpl
- Juomapullot 9 kpl
- Jääkiekkomaalit ja verkot 9 kpl
- Teräsuojat ja terät 52 kpl
- Luistinnauhat ja -pehmusteet 12 kpl
- Jääkiekkoteipit 23 kpl
- Mailavahat 1 kpl
- Hammassuojat 3 kpl
- Visiirisprayt 4 kpl
- Jatkotupit 11 kpl
- Jääkiekkomailojen lavat 1 kpl
- Henkselit 3 kpl
- Sukkanauhavyöt 4 kpl
- Polvisuojien kiinnitystarrat 1 kpl
- Varustehengarit 3 kpl