- Etusivu /
- Urheilu (6597) /
- Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekko ja jääurheilu
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
Jääkiekon suosio ei sammu
Jääkiekko on perin suomalainen harrastus. Tänä vuonna on Suomen Jääkiekkoliiton ja suomalaisen jääkiekon juhlakausi, sillä lajin aktiivinen harrastaminen on jatkunut meillä jo 90 vuotta. Eli hyvinkin perinteikkäästä lajista on kysymys. Jääkiekkoa pelataan niin harrastetasolla, kuin myös liiga- ja ammattilaistasolla.Laadukkaaseen kiekonpelaamiseen liittyy olennaisena osana toimivat ja hyvät välineet, joiden avulla jääkiekon pelaamisesta tehdään nautinnollista sekä turvallista. Eri jääkiekkovälinet sekä pelisuojat on hyvä hankkia jo harrastelijalle, sillä turvallisuuteen kannattaa panostaa vauhdikkaassa lajissa.
Jääkiekkoilijan suojat
Tärkein suoja, jonka jääkiekkoilija tarvitsee, on hyvä jääkiekkokypärä. Se turvaa päätä siihen kohdistuneilta iskuilta sekä kaatumisessa. Jääkiekkokypärät ovat päältä kestävää muovisekoitetta ja sisustaltaan pehmeillä suojilla vuorattuja. Kypärän ja pään väliin jää iskua tehokkaasti vaimentavat suojat, jotka vähentävät iskun voimaa huomattavasti. Useissa jääkiekkokypärissä ristikko tai pleksi suojaa hyvin kasvoja.
Kehon eri osia kannattaa suojata myös kiekoniskeytymiltä sekä kaatumisilta. Jääkiekkohartiasuojat, polvisuojat, kyynärsuojat sekä jääkiekkohousut ovat yleisiä pelaajien käytössä. Nykyiset suojat valmistetaan kevyestä ja kehon liikkeisiin mukautuvasta materiaalista, joten suojien kanssa pelaaminen on vaivatonta. Tehokkaat suojat lieventävät iskuja erinomaisesti.
Jääkiekkohanskat tuovat turvaa käsille pelin aikana. Hanskat tulee valita juuri omaa kokoa, jotta niiden suojaavuus on maksimaalinen. Jääkiekkohanskan tulee yltää kyynärsuojien alapuolelle asti, jotta koko käsi on suojien peitossa. Paljaita kohtia ei saa jäädä. Kaikkia suojia, kuten myös jääkiekkohanskoja valmistavat maailman johtavat merkit, kuten Bauer, CCM sekä Warrior.
Jääkiekkoilijan pelivälineet
Jääkiekkoilija tarvitsee laadukkaat luistimet, jotka eivät rasita jalkojen lihaksia. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida oma taitotaso. Edullisemmat luistimet sopivat mainiosti harrastekäyttöön, kun taas kalliimmat, oman jalan mukaan muotoutuvat jäykemmät jääkiekkoluistimet sopivat aktiivikäyttöön. Luistinten valinnassa kannattaa huomioida sukan vahvuus. Etenkin lasten on hyvä valita luistimet, joihin mahtuu villasukat.
Jääkiekon pelaamisen tärkein väline on jääkiekkomaila. Kokeneempi jääkiekkoilija osaa asetta jo mailan ominaisuuksille suuremmat odotukset, mutta harrastelijatasolle sekä lapsille sopii vallan mainiosti edulliset komposiittimailat. Mailan valintaan vaikuttavat pelaajan taso, ikä sekä harrastuneisuus. Mailojen jäykkyydessä on merkittäviäkin eroja. Jäykkyys merkitään flex-arvolla. Lasten mailoissa jäykkyydet ovat alhaisempia verrattuna aikuisten mailoihin.
Maalivahdin mailat poikkeavat jääkiekkomailoista mallinsa sekä käyttöominaisuuksiensa puolesta. Maalivahdin maila on leveä ja sen avulla kiekon torjuminen on helpompaa.
Jääkiekkovarustekassin täyttäminen netistä
Jääkiekkovarustekassi on tärkeä osa jääkiekkoa harrastavan varusteita. Sen valtavan suureen tilavuuteen on helppo saada mahtumaan tilaa vievät varusteet. Varustekassissa kaikki tarpeelliset tavarat kulkeutuvat helposti mukana.
Jääkiekkokassit sekä kaikki sen sisälle tarvittavat jääkiekkoon tarkoitetut tuotteet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Laatumerkit sekä Kärkkäisen edulliset hinnat innostavat lapset sekä aikuiset jäälle riemukkaisiin pelihetkiin.
-
[ { "catentry_id" : "960028001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "960025001", "partNumber" : "103071232", "unitPrice" : "7,95 €", "unitPriceRaw" : "7.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742449324/warrior-0-75-l-juomapullo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742449324/warrior-0-75-l-juomapullo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742449324/warrior-0-75-l-juomapullo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742449324/warrior-0-75-l-dricksflaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742449324/warrior-0-75-l-juomapullo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742449324/warrior-0-75-l-drinking-bottle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742449324/warrior-0-75-l-dricksflaska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742449324/warrior-0-75-l-drinking-bottle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742449324/warrior-0-75-l-juomapullo.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446098501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446093501", "partNumber" : "102064077", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177424516/ccm-jaapallo-cerise.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177424516/ccm-jaapallo-cerise.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177424516/ccm-jaapallo-cerise.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177424516/ccm-ice-ball-cerise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177424516/ccm-jaapallo-cerise.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177424516/ccm-ice-ball-cerise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177424516/ccm-jaapallo-cerise.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "235632001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235625501", "partNumber" : "101763676", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-soft-steel-guards.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327370/toronto-pro-jr-soft-steel-guards.jpg" } }, { "catentry_id" : "235632501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235625501", "partNumber" : "101763677", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-soft-steel-guards.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-pehmeat-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025327387/toronto-pro-jr-soft-steel-guards.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "154654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "154648001", "partNumber" : "101654827", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-terasuojat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/888162588792/ccm-easy-step-terasuojat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695871001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554769", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695875501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554777", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695876501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554721", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695877001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554733", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695878001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554745", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695879001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554729", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695880001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554737", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695881001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554751", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695882501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554725", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695883501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554781", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695885501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554773", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695886001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554759", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695889501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554743", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695890001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554723", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_3 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531142/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695890501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554747", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695892501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554755", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531203/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695893501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554767", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695895001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850001", "partNumber" : "102554765", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/192983531265/warrior-covert-tech-tekninen-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "817834501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "817833501", "partNumber" : "102746458", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221268685/edge-valkoinen-25mm-x-20m-mailateippi-3kpl.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221268685/edge-valkoinen-25mm-x-20m-mailateippi-3kpl.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221268685/edge-valkoinen-25mm-x-20m-mailateippi-3kpl.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221268685/edge-white-25mm-x-20m-stick-tape-3-pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221268685/edge-valkoinen-25mm-x-20m-mailateippi-3kpl.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221268685/kant-vit-25mm-x-20m-sticktejp-3-st.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221268685/edge-valkoinen-25mm-x-20m-mailateippi-3kpl.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221268685/kant-vit-25mm-x-20m-sticktejp-3-st.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221268685/edge-white-25mm-x-20m-stick-tape-3-pcs.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "702132001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "702124001", "partNumber" : "102571575", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698083538/bauer-mini-foam-kiekko-3kpl.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698083538/bauer-mini-foam-kiekko-3kpl.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698083538/bauer-mini-foam-kiekko-3kpl.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698083538/bauer-mini-foam-puck-3-pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698083538/bauer-mini-foam-kiekko-3kpl.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698083538/bauer-mini-foam-puck-3-pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698083538/bauer-mini-foam-kiekko-3kpl.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695896001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555005", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695896501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102554979", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695897501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555049", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695898001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555045", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695898501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555061", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695899001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555003", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695899501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555013", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695900001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555025", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695900501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555075", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695901001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555057", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695901501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555069", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695902001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102554987", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695903001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555083", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695903501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555023", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695904001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555039", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695904501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102554983", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695905001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555031", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695905501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555009", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695906001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102554981", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_3 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695906501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555047", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_3 XL":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695907001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555017", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695907501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102554995", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555079", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695908501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555053", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212454/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695909001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555001", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"2" , "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212317/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695909501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555067", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 XL":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695910001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555071", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212522/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695910501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555027", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695911001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102554991", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212249/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695850501", "partNumber" : "102555035", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742212386/warrior-warrior-hockey-t-paita.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695874001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555059", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695877501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102554993", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695878501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555073", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695879501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555019", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695880501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555085", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695881501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555029", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102554999", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695883001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102554989", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695884001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555011", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555065", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695885001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555063", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695886501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555037", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695887001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555055", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555051", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211617/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695888001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555021", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695888501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555043", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695889001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555081", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695891001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555015", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695891501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102554997", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695892001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555033", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695893001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555077", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695894001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102554985", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211419/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695894501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555087", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211648/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695895501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555007", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-children-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211464/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695897001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695851001", "partNumber" : "102555041", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742211525/warrior-warrior-hockey-lasten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695757501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554851", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695758001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554883", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "695758501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554825", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta/Ruskea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695759001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554891", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554821", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Ruskea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg" } }, { "catentry_id" : "695760501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554895", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695761001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554843", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "695761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554869", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695762001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554865", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg" } }, { "catentry_id" : "695762501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554847", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy/Punainen":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695763001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554853", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy/Punainen":"1" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695763501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554875", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554817", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/Ruskea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554829", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta/Ruskea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695765501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554861", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554873", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012252/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695766501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554897", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695768001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554831", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Ruskea":"2" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-children-s-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209713/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695769501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554887", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012283/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "695770001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695729501", "partNumber" : "102554839", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092551/warrior-covert-zip-lasten-huppari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695855501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554763", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695856001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554771", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695856501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554727", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695857001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554741", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554739", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554785", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695858501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554761", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695859001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554749", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695859501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554735", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554757", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695860501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554753", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012368/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695861001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554779", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695861501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554783", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695862001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554775", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012412/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695862501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695849501", "partNumber" : "102554731", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012337/warrior-covert-tech-lasten-tekninen-paita.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695644001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554273", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695644501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554291", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "695645001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554281", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695645501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554299", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695646001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554277", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695646501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554303", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695647001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554325", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695647501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554317", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695648001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554269", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695648501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554313", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "695649001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554283", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011736/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695649501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554295", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695650001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554305", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011767/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695650501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554321", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "695651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695602501", "partNumber" : "102554327", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-children-s-technical-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362011804/warrior-covert-hybrid-pullover-lasten-tekninen-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "648694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648692501", "partNumber" : "102476911", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "648620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648595501", "partNumber" : "102476905", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Camo":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "956383001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956377001", "partNumber" : "103060371", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-garter-belt-jr-sukkaliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-garter-belt-jr-sukkaliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-garter-belt-jr-sukkaliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-strumpeband-jr-sukkaliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-garter-belt-jr-sukkaliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-garter-belt-jr-sukkaliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191520283988/ccm-strumpeband-jr-sukkaliivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "546813001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "546810501", "partNumber" : "102078761", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-jaakiekkomaila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-jaakiekkomaila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-jaakiekkomaila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-jaakiekkomaila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-hockey-stick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002972352522/fischer-kid-80cm-jaakiekkomaila.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403028001", "partNumber" : "103423582", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_SR48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1403068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403028001", "partNumber" : "103423584", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_JR36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403052001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403026001", "partNumber" : "103423554", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469141707_1/kosa-damask-sr-jaapallosukka-punainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332469141707_1/kosa-damask-sr-jaapallosukka-punainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332469141707_1/kosa-damask-sr-jaapallosukka-punainen.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305491001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305202001", "partNumber" : "103346299", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416376561_1/atom-2kpl-pehmea-terasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416376561_1/atom-2kpl-pehmea-terasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416376561_1/atom-2kpl-pehmea-terasuoja.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "502371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "502358501", "partNumber" : "101767990", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-spina-bifida-gel-pad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-spina-bifida-gel-pad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055099/blue-sports-kehrasluu-geelityyny.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "242252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "242231001", "partNumber" : "101767989", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-akillesjanne-geelityyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-akillesjanne-geelityyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-akillesjanne-geelityyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-akillesjanne-geelityyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-achilles-tendon-gel-pad.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-akillesjanne-geelityyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812492055082/blue-sports-achilles-tendon-gel-pad.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "500133501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "823472501", "partNumber" : "102212086", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Koko_|_Y-GC":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-training-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384710/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "500138501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "823472501", "partNumber" : "102212080", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Koko_|_Y-GC":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384567/bauer-flex-yth-mv-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "514608501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "823472501", "partNumber" : "102266483", "unitPrice" : "14,95 €", "unitPriceRaw" : "14.95", "Attributes" : { "Koko_|_Y-GC":"5" , "Väri_|_Harmaa":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698384802/bauer-flex-yth-mv-training-shirt.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "196411001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196410501", "partNumber" : "301091181", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Neon pinkki":"1" , "Pituus, cm_|_274":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490319/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490319/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490319/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490319/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490319/sports-tape-wide-wax-tape.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490319/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490319/sports-tape-wide-wax-tape.jpg" } }, { "catentry_id" : "196411501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196410501", "partNumber" : "301091180", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_305":"1" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490272/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490272/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490272/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490272/sports-tape-wide-wax-tape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490272/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490272/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490272/sports-tape-wide-wax-tape.jpg" } }, { "catentry_id" : "196412001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196410501", "partNumber" : "301091140", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_274":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490234/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490234/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490234/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490234/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490234/sports-tape-wide-wax-tape.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490234/sports-tape-wide-wax-tape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490234/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" } }, { "catentry_id" : "196412501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196410501", "partNumber" : "301091183", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_274":"3" , "Väri_|_Neon vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490326/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490326/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490326/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490326/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490326/sports-tape-wide-wax-tape.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490326/sports-tape-wide-wax-tape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490326/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" } }, { "catentry_id" : "196413001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196410501", "partNumber" : "301091175", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"5" , "Pituus, cm_|_244":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490272/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490272/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490272/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "196413501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "196410501", "partNumber" : "301091142", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Pituus, cm_|_244":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490197/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490197/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490197/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490197/sports-tape-wide-wax-tape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490197/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490197/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490197/sports-tape-wide-wax-tape.jpg" } }, { "catentry_id" : "196414001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196410501", "partNumber" : "301091152", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Pituus, cm_|_274":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490197/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490197/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490197/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "196414501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196410501", "partNumber" : "301091177", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_274":"3" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490272/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490272/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490272/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "196415001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196410501", "partNumber" : "301091139", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_244":"6" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490234/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490234/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490234/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "196415501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "196410501", "partNumber" : "301091172", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Pituus, cm_|_305":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490197/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490197/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490197/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "196416001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196410501", "partNumber" : "301091141", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_305":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490234/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490234/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490234/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" }, { "catentry_id" : "196416501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196410501", "partNumber" : "301091184", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Neon oranssi":"2" , "Pituus, cm_|_274":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490333/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490333/sports-tape-levea-vahanauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490333/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490333/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430034490333/sports-tape-wide-wax-tape.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490333/sports-tape-wide-wax-tape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430034490333/sports-tape-levea-vahanauha.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "414878001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102070561", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021769/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021769/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021769/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "414879001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102070559", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"6" , "Väri_|_Valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021769/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021769/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021769/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "414879501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102070551", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "414880001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102070553", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "414880501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102070555", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021714/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "414882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102077952", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" , "Väri_|_Punainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "414890001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102077892", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" , "Väri_|_Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-training-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "414896001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102077950", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Punainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021813/bauer-200-yth-training-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "414896501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414877501", "partNumber" : "102077890", "unitPrice" : "12,00 €", "unitPriceRaw" : "12.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-training-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-harjoituspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/688698021868/bauer-200-yth-training-shirt.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "313701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "313696501", "partNumber" : "301364455", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg" }, { "catentry_id" : "313716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "313696501", "partNumber" : "301364454", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-skate-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-skate-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191264503977/warrior-core-jr-luistin--jalkapallosukka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "237530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "237504001", "partNumber" : "301179316", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visiirin-puhdistussetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visiirin-puhdistussetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visiirin-puhdistussetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visiirin-puhdistussetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visor-cleaning-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visiirin-puhdistussetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8595238260040/fischer-visor-cleaning-set.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "206043501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "206042501", "partNumber" : "100470123", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/211717023026/mailateippi-levea-36mm-x-25m-valkoinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/211717023026/mailateippi-levea-36mm-x-25m-valkoinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/211717023026/mailateippi-levea-36mm-x-25m-valkoinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/211717023026/stick-tape-wide-36mm-x-25m-white.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/211717023026/mailateippi-levea-36mm-x-25m-valkoinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/211717023026/stick-tape-wide-36mm-x-25m-white.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/211717023026/mailateippi-levea-36mm-x-25m-valkoinen.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403069001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403028501", "partNumber" : "103423592", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_Sr":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1403069501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403028501", "partNumber" : "103423594", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_Jr":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "402299501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "52124001", "partNumber" : "102078691", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385085/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385085/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385085/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385085/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385085/powerflex-harsoteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385085/powerflex-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385085/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" } }, { "catentry_id" : "52180001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "52124001", "partNumber" : "101328855", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385047/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385047/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385047/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385047/powerflex-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385047/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385047/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385047/powerflex-harsoteippi.jpg" } }, { "catentry_id" : "72479001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "52124001", "partNumber" : "101328850", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385016/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385016/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385016/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385016/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385016/powerflex-harsoteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385016/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385016/powerflex-harsoteippi.jpg" } }, { "catentry_id" : "72479501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "52124001", "partNumber" : "101328851", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385009/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385009/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385009/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385009/powerflex-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385009/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385009/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385009/powerflex-harsoteippi.jpg" } }, { "catentry_id" : "72480001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "52124001", "partNumber" : "101328852", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385122/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385122/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385122/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385122/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385122/powerflex-harsoteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385122/powerflex-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385122/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" } }, { "catentry_id" : "72480501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "52124001", "partNumber" : "101328853", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385092/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385092/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385092/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385092/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385092/powerflex-harsoteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385092/powerflex-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385092/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" } }, { "catentry_id" : "98925001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "52124001", "partNumber" : "101462940", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385023/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385023/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385023/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385023/powerflex-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385023/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385023/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385023/powerflex-harsoteippi.jpg" } }, { "catentry_id" : "98929501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "52124001", "partNumber" : "101530894", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385054/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385054/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385054/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385054/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004385054/powerflex-harsoteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385054/powerflex-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004385054/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142238501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "52124001", "partNumber" : "100171712", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004401822/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004401822/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004401822/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004401822/powerflex-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/724004401822/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004401822/powerflex-38-mm-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/724004401822/powerflex-harsoteippi.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "958653501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958466001", "partNumber" : "103071397", "unitPrice" : "6,95 €", "unitPriceRaw" : "6.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742413943/warrior-puujatkotuppi-int.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742413943/warrior-puujatkotuppi-int.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742413943/warrior-puujatkotuppi-int.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742413943/warrior-wood-forlangningsslida-int.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742413943/warrior-wood-extension-sheath-int.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742413943/warrior-puujatkotuppi-int.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742413943/warrior-wood-forlangningsslida-int.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742413943/warrior-wood-extension-sheath-int.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742413943/warrior-puujatkotuppi-int.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695814501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695805001", "partNumber" : "102554717", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695815001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695805001", "partNumber" : "102554709", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695815501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695805001", "partNumber" : "102554691", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695816001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695805001", "partNumber" : "102554683", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695816501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695805001", "partNumber" : "102554719", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695817001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695805001", "partNumber" : "102554697", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695817501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695805001", "partNumber" : "102554713", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "695818001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695805001", "partNumber" : "102554687", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-children-s-shorts.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-children-s-shorts.jpg" } }, { "catentry_id" : "695818501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695805001", "partNumber" : "102554705", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-children-s-shorts.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-children-s-shorts.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092582/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "695819001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695805001", "partNumber" : "102554695", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012450/warrior-covert-tech-lasten-shortsit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "695538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554407", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554375", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta/Ruskea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "695539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554437", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554423", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy/Punainen":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "695540501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554429", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy/Punainen":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695541001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554427", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695542001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554405", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695542501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554445", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "695543001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554415", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695543501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554379", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta/Ruskea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554397", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695546501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554385", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Ruskea":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695547001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554441", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695547501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554451", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695548501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554419", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy/Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362092483/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695549001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554371", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta/Ruskea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554393", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "695550501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554383", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta/Ruskea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/647742209430/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554401", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012047/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "695552501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695527501", "partNumber" : "102554449", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-children-s-windbreaker.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/193362012108/warrior-covert-presentation-lasten-tuulitakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1095229001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095226501", "partNumber" : "103247790", "unitPrice" : "3,95 €", "unitPriceRaw" : "3.95", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/067735991027/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/067735991027/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/067735991027/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/067735991027/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/067735991027/sporttejp-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/067735991027/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/067735991027/sporttejp-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1095229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095226501", "partNumber" : "103247792", "unitPrice" : "3,95 €", "unitPriceRaw" : "3.95", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1095230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095226501", "partNumber" : "103247788", "unitPrice" : "3,95 €", "unitPriceRaw" : "3.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1095230501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095226501", "partNumber" : "103247794", "unitPrice" : "3,95 €", "unitPriceRaw" : "3.95", "Attributes" : { "Väri_|_V.sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1095231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095226501", "partNumber" : "103247798", "unitPrice" : "3,95 €", "unitPriceRaw" : "3.95", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/067735991072/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/067735991072/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/067735991072/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/067735991072/sporttejp-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/067735991072/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/067735991072/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/067735991072/sporttejp-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1095231501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095226501", "partNumber" : "103247786", "unitPrice" : "3,95 €", "unitPriceRaw" : "3.95", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1095232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095226501", "partNumber" : "103247796", "unitPrice" : "3,95 €", "unitPriceRaw" : "3.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/067735991102/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/067735991102/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/067735991102/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/067735991102/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/067735991102/sporttejp-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/067735991102/sports-tape-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/067735991102/sporttejp-38mm-x-4-57-harsoteippi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1217764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1217763001", "partNumber" : "103247766", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1217764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1217763001", "partNumber" : "103247768", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1217765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1217763001", "partNumber" : "103247772", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1217765501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1217763001", "partNumber" : "103247776", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1217766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1217763001", "partNumber" : "103247774", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1217766501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1217763001", "partNumber" : "103247770", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1217767001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1217763001", "partNumber" : "103254129", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1217767501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1217763001", "partNumber" : "103254131", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1058677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1058660001", "partNumber" : "103192901", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025807506/toronto-street-hockey-pallo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025807506/toronto-street-hockey-pallo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025807506/toronto-street-hockey-pallo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025807506/toronto-street-hockey-pallo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025807506/toronto-street-hockey-ball.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025807506/toronto-street-hockey-ball.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025807506/toronto-street-hockey-pallo.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1058677001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1058660501", "partNumber" : "103192893", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025807513/toronto-rullakiekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025807513/toronto-rullakiekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025807513/toronto-rullakiekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025807513/toronto-rullakiekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025807513.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025807513/toronto-rullakiekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025807513.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628011501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "627992001", "partNumber" : "102432896", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-juomapullo-pillilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-juomapullo-pillilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-juomapullo-pillilla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-juomapullo-pillilla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-drinking-bottle-with-straw.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-drinking-bottle-with-straw.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9002971588144/fischer-0-75l-juomapullo-pillilla.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628554501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628501001", "partNumber" : "102432886", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-drinking-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-drinking-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901495/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg" } }, { "catentry_id" : "628557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628501001", "partNumber" : "102432888", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kirkas":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-drinking-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-drinking-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025901525/sports-life-0-75-l-juomapullo.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "405236501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "405234501", "partNumber" : "102078677", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492055051/blue-antifog-suihke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492055051/blue-antifog-suihke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492055051/blue-antifog-suihke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492055051/blue-antifog-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/812492055051/blue-antifog-suihke.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492055051/blue-antifog-suihke.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/812492055051/blue-antifog-spray.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1058694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1058685001", "partNumber" : "102078687", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_213":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/775297557178/sportstape-proedge-luistinnauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/775297557178/sportstape-proedge-luistinnauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/775297557178/sportstape-proedge-luistinnauha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/775297557178.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/775297557178/sportstape-proedge-luistinnauha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/775297557178.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/775297557178/sportstape-proedge-luistinnauha.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "154752501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "154715001", "partNumber" : "101654829", "unitPrice" : "8,95 €", "unitPriceRaw" : "8.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177704694/ccm-end-plug-wood-sr-varsijatke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177704694/ccm-end-plug-wood-sr-varsijatke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177704694/ccm-end-plug-wood-sr-varsijatke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177704694/ccm-end-plug-wood-sr-varsijatke.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177704694/ccm-end-plug-wood-sr-varsijatke.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "235759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "235743501", "partNumber" : "101654800", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-terasuojat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177483810/ccm-psg1-mix-terasuojat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "155761001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "155750501", "partNumber" : "101584420", "unitPrice" : "6,95 €", "unitPriceRaw" : "6.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177664455/ccm-0-7-l-punainen-juomapullo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177664455/ccm-0-7-l-punainen-juomapullo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177664455/ccm-0-7-l-punainen-juomapullo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177664455/ccm-0-7-l-red-drinking-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177664455/ccm-0-7-l-punainen-juomapullo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177664455/ccm-0-7-l-red-drinking-bottle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177664455/ccm-0-7-l-punainen-juomapullo.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "44738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "38171001", "partNumber" : "100463606", "unitPrice" : "6,95 €", "unitPriceRaw" : "6.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050000239366/musta-24-mm-x-50-m-mailateippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050000239366/musta-24-mm-x-50-m-mailateippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050000239366/musta-24-mm-x-50-m-mailateippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050000239366/black-24-mm-x-50-m-bat-tape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050000239366/musta-24-mm-x-50-m-mailateippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050000239366/black-24-mm-x-50-m-bat-tape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050000239366/musta-24-mm-x-50-m-mailateippi.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "43734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "37521501", "partNumber" : "100167057", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-musta-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-musta-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-musta-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-black-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-musta-terasuojat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-musta-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416672903947/ccm-psg-black-steel-guards.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "388688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "388662001", "partNumber" : "102051910", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412145864/atom-luistinsuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412145864/atom-luistinsuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412145864/atom-luistinsuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412145864/atom-luistinsuoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410412145864/atom-skate-protection.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412145864/atom-luistinsuoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410412145864/atom-skate-protection.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1109156501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1109156001", "partNumber" : "103250974", "unitPrice" : "1,80 €", "unitPriceRaw" : "1.8", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746717_1/ccm-puck-sr-jaakiekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392177746717_1/ccm-puck-sr-jaakiekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392177746717_1/ccm-puck-sr-jaakiekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "215671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "215669001", "partNumber" : "100937835", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002292758/in-line-rullakiekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002292758/in-line-rullakiekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002292758/in-line-rullakiekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002292758/in-line-roller-hockey.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002292758/in-line-rullakiekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002292758/in-line-rullakiekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002292758/in-line-roller-hockey.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "125026501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "124997001", "partNumber" : "101061666", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221294110/edge-210ml-visiirispray.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221294110/edge-210ml-visiirispray.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221294110/edge-210ml-visiirispray.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221294110/edge-210ml-visiirispray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417221294110/medibase-210ml-visor-spray.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221294110/medibase-210ml-visor-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417221294110/edge-210ml-visiirispray.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "98852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "98847001", "partNumber" : "101247118", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-terasuojat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321507/quickstep-terasuojat.jpg" } }, { "catentry_id" : "98852501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "98847001", "partNumber" : "101262268", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-steel-guards.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321491/quickstep-terasuojat.jpg" } }, { "catentry_id" : "98854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "98847001", "partNumber" : "101312587", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lime":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-terasuojat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321798/quickstep-steel-guards.jpg" } }, { "catentry_id" : "98854501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "98847001", "partNumber" : "101312588", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-terasuojat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-terasuojat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-terasuojat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-steel-guards.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-steel-guards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418025321804/quickstep-terasuojat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ ]★★★★★
-
[ ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jääkiekot 7 kpl
- Juomapullot 9 kpl
- Jääkiekkomaalit ja verkot 9 kpl
- Teräsuojat ja terät 51 kpl
- Luistinnauhat ja -pehmusteet 12 kpl
- Jääkiekkoteipit 23 kpl
- Mailavahat 1 kpl
- Hammassuojat 3 kpl
- Visiirisprayt 4 kpl
- Jatkotupit 11 kpl
- Jääkiekkomailojen lavat 1 kpl
- Henkselit 3 kpl
- Sukkanauhavyöt 4 kpl
- Polvisuojien kiinnitystarrat 1 kpl
- Varustehengarit 3 kpl