Kalastus on monipuolinen harrastus
Kalastus on mahdollista ympäri vuoden. Kalastuksen neljä päälajia ovat pyydyskalastus, viehekalastus, perhokalastus ja pilkki- ja onkikalastus. Hanki hyvät kalastusvälineet, niin pääset nauttimaan harrastuksestasi mahdollisimman paljon. Onki, kela, virveli ja vapa - Kärkkäisen verkkokaupassa saat kalastustarvikkeet moneen makuun. Välineet eivät tietenkään ole kalastuksessa kaikki kaikessa, vaan tärkeämpää on mukava harrastus!Jokamiehenoikeudet sallivat pilkkimisen ja onkimisen
Jokamiehenoikeuksien nojalla jokaisella on oikeus onkia, pilkkiä tai harjoittaa viehekalastusta yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä. Laki kuitenkin kieltää onkimisen ja pilkkimisen lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa sekä vesialueilla, joissa kalastus on muun säädöksen tai määräyksen nojalla kiellettyä. Esimerkiksi yksityinen henkilö voi kieltää muita kalastamasta hänen istutusaltaastaan sinne istutettua kalaa.
Kalastusharrastus lähtee onkimisesta
Onginta on perinteinen tapa aloittaa kalastusharrastus. Onginnan tärkeimmät varusteet ovat vapa, siima ja koukku. Moni lapsi aloittaakin kalastusharrastuksena juuri onkimalla. Onkiminen onkin leppoisa ja suosittu ajanviete esimerkiksi kesämökeillä. Mikään ruoka ei tietenkään maistu yhtä hyvältä kuin itse pyydetty ja vasta paistettu kalasaalis!
Kun onkimisen makuun on päässyt, on aika ottaa hieman harkitummat välineet käyttöön. Vetouistelu on monien kalastajien suosituin kalastustapa. Vetouistelussa onkin mahdollista napata jo hieman isompia saaliita. Vetouistelussa käytetään useimmiten yhdestä neljään vapaa kerrallaan. Vetouistelu on helppo aloittaa soutuveneen perässä vedättävällä avo- tai umpikelalla.
Pilkkiminen on talven suosikkipuuhaa
Osalle oikea tapa saada saalista on talvikalastus ja pilkkiminen kiehtookin niin aikuisia kuin myös pieniä lapsia. Oikeanlaisilla pilkkitarvikkeilla kalaa on helppo pyydystää suuriakin määriä. Mitä suurempaa kalaa pyytää, sen suurempi vieheen tulisi olla. Hyviä pilkkipaikkoja ovat matalikot, joista talvikalaa, kuten ahventa nousee usein hyvin.
Kalastus on kiinnostava harrastus, jossa saa todella on lähellä luontoa ja eläinten ihmeellistä elämää. Kalastaja ei ole koskaan valmis vaan aina on mahdollista kehittyä ja parantaa tekniikkaa. Kalastusta voi harrastaa edullisesti, mutta jos laji vie mennessään, kalastukseen voi halutessaan upottaa kaiken ajan ja omaisuuden. Kaikki tarvittavat pienimuotoiseen kalastukseen kuin myös pitkälle vietyyn harrastukseen saat Kärkkäisen verkkokaupan kautta!
Kalastus on monipuolinen harrastus
Kalastus on mahdollista ympäri vuoden. Kalastuksen neljä päälajia ovat pyydyskalastus, viehekalastus, perhokalastus ja pilkki- ja onkikalastus. Hanki hyvät kalastusvälineet, niin pääset nauttimaan harrastuksestasi mahdollisimman paljon. Onki, kela, virveli ja vapa - Kärkkäisen verkkokaupassa saat kalastustarvikkeet moneen makuun. Välineet eivät tietenkään ole kalastuksessa kaikki kaikessa, vaan tärkeämpää on mukava harrastus!Jokamiehenoikeudet sallivat pilkkimisen ja onkimisen
Jokamiehenoikeuksien nojalla jokaisella on oikeus onkia, pilkkiä tai harjoittaa viehekalastusta yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä. Laki kuitenkin kieltää onkimisen ja pilkkimisen lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa sekä vesialueilla, joissa kalastus on muun säädöksen tai määräyksen nojalla kiellettyä. Esimerkiksi yksityinen henkilö voi kieltää muita kalastamasta hänen istutusaltaastaan sinne istutettua kalaa.
Kalastusharrastus lähtee onkimisesta
Onginta on perinteinen tapa aloittaa kalastusharrastus. Onginnan tärkeimmät varusteet ovat vapa, siima ja koukku. Moni lapsi aloittaakin kalastusharrastuksena juuri onkimalla. Onkiminen onkin leppoisa ja suosittu ajanviete esimerkiksi kesämökeillä. Mikään ruoka ei tietenkään maistu yhtä hyvältä kuin itse pyydetty ja vasta paistettu kalasaalis!
Kun onkimisen makuun on päässyt, on aika ottaa hieman harkitummat välineet käyttöön. Vetouistelu on monien kalastajien suosituin kalastustapa. Vetouistelussa onkin mahdollista napata jo hieman isompia saaliita. Vetouistelussa käytetään useimmiten yhdestä neljään vapaa kerrallaan. Vetouistelu on helppo aloittaa soutuveneen perässä vedättävällä avo- tai umpikelalla.
Pilkkiminen on talven suosikkipuuhaa
Osalle oikea tapa saada saalista on talvikalastus ja pilkkiminen kiehtookin niin aikuisia kuin myös pieniä lapsia. Oikeanlaisilla pilkkitarvikkeilla kalaa on helppo pyydystää suuriakin määriä. Mitä suurempaa kalaa pyytää, sen suurempi vieheen tulisi olla. Hyviä pilkkipaikkoja ovat matalikot, joista talvikalaa, kuten ahventa nousee usein hyvin.
Kalastus on kiinnostava harrastus, jossa saa todella on lähellä luontoa ja eläinten ihmeellistä elämää. Kalastaja ei ole koskaan valmis vaan aina on mahdollista kehittyä ja parantaa tekniikkaa. Kalastusta voi harrastaa edullisesti, mutta jos laji vie mennessään, kalastukseen voi halutessaan upottaa kaiken ajan ja omaisuuden. Kaikki tarvittavat pienimuotoiseen kalastukseen kuin myös pitkälle vietyyn harrastukseen saat Kärkkäisen verkkokaupan kautta!
-
[ { "catentry_id" : "1269167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1269143001", "partNumber" : "103312486", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-2-kpl-dubbauspihdit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-2-kpl-dubbauspihdit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-2-kpl-dubbauspihdit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-2-kpl-dubbauspihdit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-0-2-st-storlek-0-dubbtang.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-0-2-pcs-size-0-dubbing-pliers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-2-kpl-dubbauspihdit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-0-2-pcs-size-0-dubbing-pliers.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-0-2-st-storlek-0-dubbtang.jpg" } }, { "catentry_id" : "1269168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1269143001", "partNumber" : "103312490", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-2-kpl-dubbauspihdit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-2-kpl-dubbauspihdit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-2-kpl-dubbauspihdit.jpg" }, { "catentry_id" : "1269169001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1269143001", "partNumber" : "103312496", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-2-kpl-dubbauspihdit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-2-kpl-dubbauspihdit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8028651017019/stonfo-634-2-kpl-dubbauspihdit.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "351727501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "351591001", "partNumber" : "101955033", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "351729501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "351591001", "partNumber" : "101955041", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_4":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "351732001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "351591001", "partNumber" : "101955055", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "351733501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "351591001", "partNumber" : "101955061", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "351741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "351591001", "partNumber" : "101955095", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_10":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-pcs-double-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-kpl-kaksihaarakoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4534910246273/gamakatsu-hook-treble-twinex-10-pcs-double-hook.jpg" } } ]
Gamakatsu Hook Treble Twinex 10 kpl kaksihaarakoukku
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,73 €Säästä30%Norm. 13,90 €13,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "439544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439542501", "partNumber" : "101953716", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_162":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311431626/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311431626/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311431626/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311431626/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311431626/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311431626/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311431626/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "439545501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439542501", "partNumber" : "101953736", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_161":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311431619/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311431619/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311431619/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311431619/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311431619/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311431619/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311431619/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "439546501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439542501", "partNumber" : "101953752", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_152":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311431527/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311431527/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311431527/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311431527/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311431527/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311431527/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311431527/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "439547001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439542501", "partNumber" : "101953762", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_289":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311432890/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311432890/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311432890/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311432890/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416311432890/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311432890/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416311432890/nils-master-invincible-deep-runner-12-cm-vaappu.jpg" } } ]
Nils Master Invincible Deep Runner 12 cm vaappu
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,43 €Säästä30%Norm. 14,90 €14,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "359410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "359333501", "partNumber" : "101943211", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_ARB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294803/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294803/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294803/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294803/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294803.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294803/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294803.jpg" } }, { "catentry_id" : "465013001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359333501", "partNumber" : "102176989", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294810/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294810/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294810/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294810/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294810.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294810/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294810.jpg" } }, { "catentry_id" : "465024001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359333501", "partNumber" : "102177115", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294896/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294896/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294896/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294896.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294896/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294896/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294896.jpg" } }, { "catentry_id" : "465035001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359333501", "partNumber" : "102177251", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_RTL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294902/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294902/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294902/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294902.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294902/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294902/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294902.jpg" } }, { "catentry_id" : "465038001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359333501", "partNumber" : "102177299", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294889/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294889/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294889/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294889/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294889.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294889/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294889.jpg" } }, { "catentry_id" : "465041001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "359333501", "partNumber" : "102177357", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_HTP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294858/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294858/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294858/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294858/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677294858.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294858.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677294858/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "359333501", "partNumber" : "103380528", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_RNR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330969/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330969/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330969/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330969.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330969/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330969/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330969.jpg" } }, { "catentry_id" : "1337006001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "359333501", "partNumber" : "103380532", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_YSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330976/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330976/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330976/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330976/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330976.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330976.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330976/rapala-x-rap-peto-20-cm-vaappu.jpg" } } ]
Rapala X-rap Peto 20 cm vaappu
★★★★★ ★★★★★Pakkaus sisältää valmiin vieheen lisäksi varapyrstön.
Rapala-vieheissä käytetään laadukkaita VMC-koukkuja.
Uinitsyvyys: 0,5-1 m
Pituus: 20 cm
Paino: 83 gTuotteen hinta erikseen ostettuna:Säästä30%11,83 €-13,23 €Norm. 16,90 - 18,90 -
[ { "catentry_id" : "139265001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "139235001", "partNumber" : "101630459", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen/Kulta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102035/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102035/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102035/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102035/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102035/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102035/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102035/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" } }, { "catentry_id" : "139265501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "139235001", "partNumber" : "101630463", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Hopea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102011/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102011/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102011/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102011/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102011/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102011/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102011/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" } }, { "catentry_id" : "139267001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "139235001", "partNumber" : "101630491", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102004/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102004/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102004/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102004/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102004/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102004/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102004/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" } }, { "catentry_id" : "139267501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "139235001", "partNumber" : "101630513", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102042/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102042/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102042/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102042/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102042/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102042/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102042/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" } }, { "catentry_id" : "139269001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "139235001", "partNumber" : "101630551", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä/Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102028/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102028/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102028/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102028/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037102028/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102028/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037102028/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" } }, { "catentry_id" : "363303501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "139235001", "partNumber" : "101985747", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030459860/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030459860/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030459860/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030459860/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030459860/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030459860/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030459860/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" } }, { "catentry_id" : "363304001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "139235001", "partNumber" : "101985769", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi/Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030459853/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030459853/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030459853/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030459853/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430030459853/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030459853/spintube-disco-55g-fast-sinking-casting-fly.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430030459853/spintube-disco-55g-nopeasti-uppoava-heittoperho.jpg" } } ]
Spintube Disco 55g nopeasti uppoava heittoperho
★★★★★Välkkyvästä materiaalista valmistettu
Hauen ja muiden petokalojen pyyntiin
Nopeasti uppoava
Paino: 55 gTuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,73 €Säästä30%Norm. 13,90 €13,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "724491001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "724483501", "partNumber" : "101834733", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724491501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "724483501", "partNumber" : "101834732", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724483501", "partNumber" : "102492414", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724483501", "partNumber" : "102492552", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_1/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724483501", "partNumber" : "102492592", "unitPrice" : "17,50 €", "unitPriceRaw" : "17.5", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724483501", "partNumber" : "102492650", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_4":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724498001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724483501", "partNumber" : "102492674", "unitPrice" : "17,50 €", "unitPriceRaw" : "17.5", "Attributes" : { "Koko_|_3/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724483501", "partNumber" : "102492690", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Mustad Ultra Point Extra Strong 25kpl kolmihaarakoukku
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:Säästä30%8,33 €-12,90 €Norm. 11,90 -
[ { "catentry_id" : "1400628001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400627001", "partNumber" : "103404067", "unitPrice" : "15,00 €", "unitPriceRaw" : "15.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075938641/jasu-kalapuntari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075938641/jasu-kalapuntari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075938641/jasu-kalapuntari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075938641/jasu-kalapuntari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075938641/jasu-fish-scale.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075938641/jasu-kalapuntari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075938641/jasu-fish-scale.jpg" } } ]
Jasu kalapuntari
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,50 €Säästä30%Norm. 15,00 €15,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "815017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "815011001", "partNumber" : "102431036", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075932229/jasu-tiera-10-cm-16-kpl-jigilajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075932229/jasu-tiera-10-cm-16-kpl-jigilajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075932229/jasu-tiera-10-cm-16-kpl-jigilajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075932229/jasu-tiera-10-cm-16-pcs-jig-assortment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075932229/jasu-tiera-10-cm-16-kpl-jigilajitelma.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075932229/jasu-tiera-10-cm-16-kpl-jigilajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075932229/jasu-tiera-10-cm-16-pcs-jig-assortment.jpg" } } ]
Jasu Tiera 10 cm 16 kpl jigilajitelma
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,03 €Säästä30%Norm. 12,90 €12,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "956295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956279501", "partNumber" : "103072727", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054843/kuusamo-jalokalan-jallittajat-lippasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054843/kuusamo-jalokalan-jallittajat-lippasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054843/kuusamo-jalokalan-jallittajat-lippasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054843/kuusamo-jalokalan-jallittajat-lippasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054843/kuusamo-jalokala-s-jallittajat-cap-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054843/kuusamo-jalokalas-jallittajat-kepsset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054843/kuusamo-jalokalan-jallittajat-lippasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054843/kuusamo-jalokala-s-jallittajat-cap-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054843/kuusamo-jalokalas-jallittajat-kepsset.jpg" } } ]
Kuusamo Jalokalan Jallittajat lippasetti
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,43 €Säästä30%Norm. 14,90 €14,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "489500501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "489496501", "partNumber" : "102227841", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ari Laine":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052467/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052467/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052467/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052467/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052467/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-pearl-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052467/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-pearl-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052467/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "489501501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489496501", "partNumber" : "102227983", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Haukikoira":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052498/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052498/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052498/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052498/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052498/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-pearl-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052498/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052498/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-pearl-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "489502001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489496501", "partNumber" : "102228014", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Niko Satto":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052481/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052481/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052481/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052481/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052481/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-pearl-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052481/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-pearl-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052481/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "489504001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489496501", "partNumber" : "102228116", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sakke Yrjölä":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052474/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052474/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052474/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052474/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-pearl-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052474/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052474/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052474/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-pearl-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "625590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489496501", "partNumber" : "102430248", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/G/R-C":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052689/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052689/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052689/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052689/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052689/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-pearl-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052689/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-pearl-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052689/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "625609001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "489496501", "partNumber" : "102430436", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/S/R-S":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052696/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052696/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052696/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052696/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635052696/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-pearl-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052696/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-pearl-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635052696/kuusamo-rasanen-signature-series-120-50-helmi-lusikkauistin.jpg" } } ]
Kuusamo Räsänen Signature Series 120/50 helmi lusikkauistin
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,43 €Säästä30%Norm. 14,90 €14,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "627994001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "627985501", "partNumber" : "102227835", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_PASURI":"2" , "Vieheen paino, g_|_20":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051750/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051750/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051750/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051750/kuusamo-rasanen-70mm-20g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051750/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051750/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051750/kuusamo-rasanen-70mm-20g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "627994501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "627985501", "partNumber" : "102227858", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_VIMPA":"2" , "Vieheen paino, g_|_20":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051729/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051729/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051729/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051729/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051729/kuusamo-rasanen-70mm-20g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051729/kuusamo-rasanen-70mm-20g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051729/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "627995001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "627985501", "partNumber" : "102228075", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_KOLMIPIIKKI":"2" , "Vieheen paino, g_|_20":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051743/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051743/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051743/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051743/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051743/kuusamo-rasanen-70mm-20g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051743/kuusamo-rasanen-70mm-20g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051743/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "627995501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "627985501", "partNumber" : "102228112", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_RAUTU":"2" , "Vieheen paino, g_|_20":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051712/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051712/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051712/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051712/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051712/kuusamo-rasanen-70mm-20g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051712/kuusamo-rasanen-70mm-20g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051712/kuusamo-rasanen-70mm-20g-spoon-lure.jpg" } } ]
Kuusamo Räsänen 70mm/20g lusikkauistin
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,33 €Säästä30%Norm. 11,90 €11,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "617196501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489495501", "partNumber" : "102228515", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_B BLU/LI/S-S,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051811/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051811/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051811/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051811/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051811/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051811/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051811/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "617197001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489495501", "partNumber" : "102228505", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/GR/FYE/FR-S,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051798/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051798/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051798/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051798/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051798/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051798/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051798/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "617197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489495501", "partNumber" : "102228503", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/FYE/BR/FR-C,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051774/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051774/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051774/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051774/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051774/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051774/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051774/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "489500001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489495501", "partNumber" : "102227839", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_BLU/R-S, UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051828/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051828/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051828/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051828/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051828/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051828/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051828/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "489502501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489495501", "partNumber" : "102228059", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/R/W/BL-S, UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051804/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051804/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051804/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051804/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051804/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051804/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051804/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "489503001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489495501", "partNumber" : "102228071", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/BLU/Li/W-C,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051767/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051767/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051767/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051767/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051767/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051767/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051767/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "489503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489495501", "partNumber" : "102228114", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ye/GR-C,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051859/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051859/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051859/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051859/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051859/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051859/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051859/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "489504501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489495501", "partNumber" : "102228118", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_R/BL-C, UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051842/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051842/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051842/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051842/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051842/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051842/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051842/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "489505501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489495501", "partNumber" : "102228124", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_GR-C, UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051835/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051835/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051835/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051835/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051835/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051835/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051835/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "489507001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "489495501", "partNumber" : "102228142", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/G/BR/O-S, UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051781/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051781/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051781/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051781/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635051781/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051781/kuusamo-suurhauki-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635051781/kuusamo-suurhauki-120-50-spoon-lure.jpg" } } ]
Kuusamo Suurhauki 120/50 lusikkauistin
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,43 €Säästä30%Norm. 14,90 €14,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 136 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 121 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 131 kpl
- Haavit ja nostokoukut 52 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 65 kpl
- Kalastuskoukut 236 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 13 kpl
- Kalastustelineet 31 kpl
- Puntarit ja mitat 24 kpl
- Kalanhoukutinvalot 5 kpl