Kalastus on monipuolinen harrastus
Kalastus on mahdollista ympäri vuoden. Kalastuksen neljä päälajia ovat pyydyskalastus, viehekalastus, perhokalastus ja pilkki- ja onkikalastus. Hanki hyvät kalastusvälineet, niin pääset nauttimaan harrastuksestasi mahdollisimman paljon. Onki, kela, virveli ja vapa - Kärkkäisen verkkokaupassa saat kalastustarvikkeet moneen makuun. Välineet eivät tietenkään ole kalastuksessa kaikki kaikessa, vaan tärkeämpää on mukava harrastus!Jokamiehenoikeudet sallivat pilkkimisen ja onkimisen
Jokamiehenoikeuksien nojalla jokaisella on oikeus onkia, pilkkiä tai harjoittaa viehekalastusta yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä. Laki kuitenkin kieltää onkimisen ja pilkkimisen lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa sekä vesialueilla, joissa kalastus on muun säädöksen tai määräyksen nojalla kiellettyä. Esimerkiksi yksityinen henkilö voi kieltää muita kalastamasta hänen istutusaltaastaan sinne istutettua kalaa.
Kalastusharrastus lähtee onkimisesta
Onginta on perinteinen tapa aloittaa kalastusharrastus. Onginnan tärkeimmät varusteet ovat vapa, siima ja koukku. Moni lapsi aloittaakin kalastusharrastuksena juuri onkimalla. Onkiminen onkin leppoisa ja suosittu ajanviete esimerkiksi kesämökeillä. Mikään ruoka ei tietenkään maistu yhtä hyvältä kuin itse pyydetty ja vasta paistettu kalasaalis!
Kun onkimisen makuun on päässyt, on aika ottaa hieman harkitummat välineet käyttöön. Vetouistelu on monien kalastajien suosituin kalastustapa. Vetouistelussa onkin mahdollista napata jo hieman isompia saaliita. Vetouistelussa käytetään useimmiten yhdestä neljään vapaa kerrallaan. Vetouistelu on helppo aloittaa soutuveneen perässä vedättävällä avo- tai umpikelalla.
Pilkkiminen on talven suosikkipuuhaa
Osalle oikea tapa saada saalista on talvikalastus ja pilkkiminen kiehtookin niin aikuisia kuin myös pieniä lapsia. Oikeanlaisilla pilkkitarvikkeilla kalaa on helppo pyydystää suuriakin määriä. Mitä suurempaa kalaa pyytää, sen suurempi vieheen tulisi olla. Hyviä pilkkipaikkoja ovat matalikot, joista talvikalaa, kuten ahventa nousee usein hyvin.
Kalastus on kiinnostava harrastus, jossa saa todella on lähellä luontoa ja eläinten ihmeellistä elämää. Kalastaja ei ole koskaan valmis vaan aina on mahdollista kehittyä ja parantaa tekniikkaa. Kalastusta voi harrastaa edullisesti, mutta jos laji vie mennessään, kalastukseen voi halutessaan upottaa kaiken ajan ja omaisuuden. Kaikki tarvittavat pienimuotoiseen kalastukseen kuin myös pitkälle vietyyn harrastukseen saat Kärkkäisen verkkokaupan kautta!
Kalastus on monipuolinen harrastus
Kalastus on mahdollista ympäri vuoden. Kalastuksen neljä päälajia ovat pyydyskalastus, viehekalastus, perhokalastus ja pilkki- ja onkikalastus. Hanki hyvät kalastusvälineet, niin pääset nauttimaan harrastuksestasi mahdollisimman paljon. Onki, kela, virveli ja vapa - Kärkkäisen verkkokaupassa saat kalastustarvikkeet moneen makuun. Välineet eivät tietenkään ole kalastuksessa kaikki kaikessa, vaan tärkeämpää on mukava harrastus!Jokamiehenoikeudet sallivat pilkkimisen ja onkimisen
Jokamiehenoikeuksien nojalla jokaisella on oikeus onkia, pilkkiä tai harjoittaa viehekalastusta yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä. Laki kuitenkin kieltää onkimisen ja pilkkimisen lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa sekä vesialueilla, joissa kalastus on muun säädöksen tai määräyksen nojalla kiellettyä. Esimerkiksi yksityinen henkilö voi kieltää muita kalastamasta hänen istutusaltaastaan sinne istutettua kalaa.
Kalastusharrastus lähtee onkimisesta
Onginta on perinteinen tapa aloittaa kalastusharrastus. Onginnan tärkeimmät varusteet ovat vapa, siima ja koukku. Moni lapsi aloittaakin kalastusharrastuksena juuri onkimalla. Onkiminen onkin leppoisa ja suosittu ajanviete esimerkiksi kesämökeillä. Mikään ruoka ei tietenkään maistu yhtä hyvältä kuin itse pyydetty ja vasta paistettu kalasaalis!
Kun onkimisen makuun on päässyt, on aika ottaa hieman harkitummat välineet käyttöön. Vetouistelu on monien kalastajien suosituin kalastustapa. Vetouistelussa onkin mahdollista napata jo hieman isompia saaliita. Vetouistelussa käytetään useimmiten yhdestä neljään vapaa kerrallaan. Vetouistelu on helppo aloittaa soutuveneen perässä vedättävällä avo- tai umpikelalla.
Pilkkiminen on talven suosikkipuuhaa
Osalle oikea tapa saada saalista on talvikalastus ja pilkkiminen kiehtookin niin aikuisia kuin myös pieniä lapsia. Oikeanlaisilla pilkkitarvikkeilla kalaa on helppo pyydystää suuriakin määriä. Mitä suurempaa kalaa pyytää, sen suurempi vieheen tulisi olla. Hyviä pilkkipaikkoja ovat matalikot, joista talvikalaa, kuten ahventa nousee usein hyvin.
Kalastus on kiinnostava harrastus, jossa saa todella on lähellä luontoa ja eläinten ihmeellistä elämää. Kalastaja ei ole koskaan valmis vaan aina on mahdollista kehittyä ja parantaa tekniikkaa. Kalastusta voi harrastaa edullisesti, mutta jos laji vie mennessään, kalastukseen voi halutessaan upottaa kaiken ajan ja omaisuuden. Kaikki tarvittavat pienimuotoiseen kalastukseen kuin myös pitkälle vietyyn harrastukseen saat Kärkkäisen verkkokaupan kautta!
-
[ { "catentry_id" : "1425563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425539501", "partNumber" : "103449911", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006443125/uniikit-uistimet-tarvikepakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006443125/uniikit-uistimet-tarvikepakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006443125/uniikit-uistimet-tarvikepakkaus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006443125/unique-lures-accessories-kit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006443125/uniikit-uistimet-tarvikepakkaus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006443125/unikt-tillbehorssats-for-lures.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006443125/unikt-tillbehorssats-for-lures.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006443125/unique-lures-accessories-kit.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006443125/uniikit-uistimet-tarvikepakkaus.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1418173501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418171001", "partNumber" : "103442369", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1418174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418171001", "partNumber" : "103442373", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1418175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418171001", "partNumber" : "103442375", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4549441018756/artline-iregui-viehetussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4549441018756/artline-iregui-viehetussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4549441018756/artline-iregui-viehetussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4549441018756/artline-iregui-viehetussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4549441018756/artline-iregui-viehetussi.jpg" } } ]
Artline Iregui viehetussi
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,43 €Säästä30%Norm. 14,90 €14,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "1418171501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418170501", "partNumber" : "103442361", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1418172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418170501", "partNumber" : "103442363", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1418172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418170501", "partNumber" : "103442365", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1418173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418170501", "partNumber" : "103442367", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1418174001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418170501", "partNumber" : "103442371", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1418175501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418170501", "partNumber" : "103442381", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kirkas":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Artline Iregui Glow viehetussi
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,43 €Säästä30%Norm. 14,90 €14,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "1429126501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429120001", "partNumber" : "103424723", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6429811362420/pe-kala-4-kpl-lipan-valmistussetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6429811362420/pe-kala-4-kpl-lipan-valmistussetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6429811362420/pe-kala-4-kpl-lipan-valmistussetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6429811362420/pe-kala-4-piece-box-making-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6429811362420/pe-kala-4-delad-boxtillverkningsset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6429811362420/pe-kala-4-kpl-lipan-valmistussetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6429811362420/pe-kala-4-kpl-lipan-valmistussetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6429811362420/pe-kala-4-delad-boxtillverkningsset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6429811362420/pe-kala-4-piece-box-making-set.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1393058501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393020001", "partNumber" : "103421145", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_MU2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320116/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320116/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320116/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320116/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320116/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320116/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320116/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320116/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320116/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393059001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393020001", "partNumber" : "103421147", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_MU10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320192/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320192/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320192/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320192/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320192/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320192/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320192/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320192/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320192/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393059501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393020001", "partNumber" : "103421149", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_MU4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320130/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320130/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320130/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320130/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320130/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320130/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320130/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320130/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320130/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393060001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393020001", "partNumber" : "103421151", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_MU3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320123/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320123/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320123/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320123/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320123/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320123/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320123/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320123/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320123/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393061501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393020001", "partNumber" : "103421157", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_MU1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320109/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320109/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320109/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320109/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320109/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320109/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320109/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320109/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320109/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393062501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393020001", "partNumber" : "103421161", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_MU9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320185/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320185/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320185/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320185/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320185/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320185/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320185/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320185/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320185/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393063001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393020001", "partNumber" : "103421163", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_MU6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320154/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320154/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320154/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320154/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320154/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320154/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320154/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320154/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320154/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393063501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393020001", "partNumber" : "103421165", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_MU5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320147/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320147/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320147/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320147/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320147/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320147/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320147/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320147/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320147/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393064001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393020001", "partNumber" : "103421167", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_MU8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320178/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320178/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320178/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320178/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320178/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320178/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320178/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320178/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320178/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393064501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393020001", "partNumber" : "103421169", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_MU7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320161/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320161/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320161/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320161/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320161/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320161/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320161/mylure-undercover-13-cm-swaddle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320161/mylure-undercover-13-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320161/mylure-undercover-13-cm-linda.jpg" } } ]
MyLure Undercover 13 cm vaappu
★★★★★MyLure Elite 130mm, käsinmaalattu erittäin tehokas vaappu isoilla räminäkuulilla
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,73 €Säästä30%Norm. 13,90 €13,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "1393046501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1393018501", "partNumber" : "103421093", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_EM4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320239/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320239/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320239/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320239/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320239/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393047001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1393018501", "partNumber" : "103421095", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_EM3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320222/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320222/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320222/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320222/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320222/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393047501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1393018501", "partNumber" : "103421099", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_EM8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320277/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320277/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320277/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320277/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320277/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393048001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1393018501", "partNumber" : "103421101", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_EM6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320253/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320253/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320253/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320253/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320253/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393048501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393018501", "partNumber" : "103421103", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_EM1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320208/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320208/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320208/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320208/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320208/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393049501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1393018501", "partNumber" : "103421107", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_EM2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320215/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320215/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320215/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320215/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320215/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393050001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1393018501", "partNumber" : "103421109", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_EM10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320420/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320420/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320420/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/06429811320420/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/06429811320420/eemelivaappu-mini-4-cm-vaappu.jpg" } } ]
Eemelivaappu Mini 4 cm vaappu
★★★★★Eemelivaappu Mini 40mm, käsintehty minivaappu
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,43 €Säästä30%Norm. 14,90 €14,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "1398200001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398192001", "partNumber" : "103417769", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_8/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088420.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1398200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398192001", "partNumber" : "103417771", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_6/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398203001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398192001", "partNumber" : "103417781", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_18/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398203501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398192001", "partNumber" : "103417783", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_12/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398204001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398192001", "partNumber" : "103417785", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_10/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398204501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398192001", "partNumber" : "103417787", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_16/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398205001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398192001", "partNumber" : "103417789", "unitPrice" : "15,00 €", "unitPriceRaw" : "15.0", "Attributes" : { "Koko_|_14/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088420/bkk-titatn-diver-soft-bait-hook-jigikoukku.jpg" } ]
BKK Titatn Diver+Soft Bait Hook jigikoukku
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:Säästä30%9,73 €-13,23 €Norm. 13,90 - 18,90 -
[ { "catentry_id" : "1398201001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398192501", "partNumber" : "103417773", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Koko_|_4/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067007520.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067007520.jpg" } }, { "catentry_id" : "1398201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398192501", "partNumber" : "103417775", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_3/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398214501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398192501", "partNumber" : "103417835", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398215001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398192501", "partNumber" : "103417837", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Koko_|_1/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067007520/bkk-bb-trigger-21-stinger-rig-koukku.jpg" } ]
BKK BB Trigger-21 Stinger Rig koukku
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:Säästä30%8,05 €-10,15 €Norm. 11,50 - 14,50 -
[ { "catentry_id" : "1384061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413119", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_OB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727724/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384061501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413121", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GF21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727717/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384062001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413123", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727748/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384062501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413125", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727731/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384064001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413131", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727700/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384064501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413133", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727694/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384065001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413135", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_WO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727809/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384065501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413137", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_WG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727793/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413139", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_YG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727823/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384066501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413141", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_YB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727816/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384067001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413143", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727762/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413145", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pumu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727755/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413147", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_WB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727786/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413149", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_SF45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727779/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384069001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384048501", "partNumber" : "103413151", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_YR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-crank.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727830/ruthless-rattlin-crank-shallow-6-5-cm-vev.jpg" } } ]
Ruthless Rattlin Crank Shallow 6,5 cm vaappu
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,73 €Säästä30%Norm. 13,90 €13,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "1384063001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413127", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_YR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727984/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384063501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413129", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_YG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727977/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384069501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413153", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_GF21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727861/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384070001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413155", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727854/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384070501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413157", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727885/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384071001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413159", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_OB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727878/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413161", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727847/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413163", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_WG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727946/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413165", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_WB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727939/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413167", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_YB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727960/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413169", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_WO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727953/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384074001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413171", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pumu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727908/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413173", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727892/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413175", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_SF45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727922/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1384075501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1384049001", "partNumber" : "103413177", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-cradle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vagga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8606111727915/ruthless-rattlin-crank-deep-6-5-cm-vaappu.jpg" } } ]
Ruthless Rattlin Crank Deep 6,5 cm vaappu
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,73 €Säästä30%Norm. 13,90 €13,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "1393284001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390530", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_001":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393284501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390532", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_002":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393285501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390536", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_007":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390543", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_009":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390548", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_051":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393288501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390552", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_052":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393289501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390556", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_053":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393290501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390560", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_054":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393291001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390566", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_010":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393292001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390570", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_011":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390574", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_012":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390584", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_050":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393295001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390590", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_103":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390594", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_104":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390598", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_055":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393297501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390604", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_100":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393298501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390608", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_101":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390612", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_102":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394730001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "101423325", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_004":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "101423326", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_005":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "101423327", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_006":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "101423328", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_008":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394732001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "101423324", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_003":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } } ]
VK Flying Minnow 9 cm 14 g lusikka
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,73 €Säästä30%Norm. 13,90 €13,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "1404920001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1404903501", "partNumber" : "103378614", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_BFLU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510739/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510739/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275510739/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275510739/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510739/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404920501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1404903501", "partNumber" : "103378616", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_BN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510715/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510715/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275510715/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275510715/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510715/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404926001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404903501", "partNumber" : "103378860", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_GRFU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510746/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510746/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275510746/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275510746/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510746/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404903501", "partNumber" : "103378862", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_NN":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510708/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510708/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275510708/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275510708/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510708/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404927001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404903501", "partNumber" : "103378864", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_RN":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510722/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510722/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275510722/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275510722/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275510722/remen-m-repilken-350-g-meripilkki.jpg" } } ]
Remen Mørepilken 350 g meripilkki
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,83 €Säästä30%Norm. 16,90 €16,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 136 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 121 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 131 kpl
- Haavit ja nostokoukut 52 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 65 kpl
- Kalastuskoukut 236 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 13 kpl
- Kalastustelineet 31 kpl
- Puntarit ja mitat 24 kpl
- Kalanhoukutinvalot 5 kpl