Kalastus on monipuolinen harrastus

Kalastus on mahdollista ympäri vuoden. Kalastuksen neljä päälajia ovat pyydyskalastus, viehekalastus, perhokalastus ja pilkki- ja onkikalastus. Hanki hyvät kalastusvälineet, niin pääset nauttimaan harrastuksestasi mahdollisimman paljon. Onki, kela, virveli ja vapa - Kärkkäisen verkkokaupassa saat kalastustarvikkeet moneen makuun. Välineet eivät tietenkään ole kalastuksessa kaikki kaikessa, vaan tärkeämpää on mukava harrastus!

Jokamiehenoikeudet sallivat pilkkimisen ja onkimisen
Jokamiehenoikeuksien nojalla jokaisella on oikeus onkia, pilkkiä tai harjoittaa viehekalastusta yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä. Laki kuitenkin kieltää onkimisen ja pilkkimisen lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa sekä vesialueilla, joissa kalastus on muun säädöksen tai määräyksen nojalla kiellettyä. Esimerkiksi yksityinen henkilö voi kieltää muita kalastamasta hänen istutusaltaastaan sinne istutettua kalaa.

Kalastusharrastus lähtee onkimisesta
Onginta on perinteinen tapa aloittaa kalastusharrastus. Onginnan tärkeimmät varusteet ovat vapa, siima ja koukku. Moni lapsi aloittaakin kalastusharrastuksena juuri onkimalla. Onkiminen onkin leppoisa ja suosittu ajanviete esimerkiksi kesämökeillä. Mikään ruoka ei tietenkään maistu yhtä hyvältä kuin itse pyydetty ja vasta paistettu kalasaalis!

Kun onkimisen makuun on päässyt, on aika ottaa hieman harkitummat välineet käyttöön. Vetouistelu on monien kalastajien suosituin kalastustapa. Vetouistelussa onkin mahdollista napata jo hieman isompia saaliita. Vetouistelussa käytetään useimmiten yhdestä neljään vapaa kerrallaan. Vetouistelu on helppo aloittaa soutuveneen perässä vedättävällä avo- tai umpikelalla.

Pilkkiminen on talven suosikkipuuhaa
Osalle oikea tapa saada saalista on talvikalastus ja pilkkiminen kiehtookin niin aikuisia kuin myös pieniä lapsia. Oikeanlaisilla pilkkitarvikkeilla kalaa on helppo pyydystää suuriakin määriä. Mitä suurempaa kalaa pyytää, sen suurempi vieheen tulisi olla. Hyviä pilkkipaikkoja ovat matalikot, joista talvikalaa, kuten ahventa nousee usein hyvin.

Kalastus on kiinnostava harrastus, jossa saa todella on lähellä luontoa ja eläinten ihmeellistä elämää. Kalastaja ei ole koskaan valmis vaan aina on mahdollista kehittyä ja parantaa tekniikkaa. Kalastusta voi harrastaa edullisesti, mutta jos laji vie mennessään, kalastukseen voi halutessaan upottaa kaiken ajan ja omaisuuden. Kaikki tarvittavat pienimuotoiseen kalastukseen kuin myös pitkälle vietyyn harrastukseen saat Kärkkäisen verkkokaupan kautta!

Tuotteet: ( 205 - 216 / 3 944 )
Järjestä:
  • Laadukas ja tukevarakenteinen Patriot® XXL plaanarikelkka vetouisteluun. Tukevasta muovista valmistetussa kelkassa on kestävä ja kokoontaittuva metallirunko, joka takaa tuotteen pitkäikäisyyden. Fluorisoivat huomioteippaukset varmistavat näkyvyy...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
    Näytä vertailu
  • Ursuit Märket kuorihousut on valmistettu vaativaan käyttöön. Nämä housut ovat 100% vedenpitävät ja kulutusta kestävät.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 289,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    169,00
    -
    199,00
    Luokka:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Pituus, ft:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00
    Koko/malli:1007FD
    Näytä vertailu
  • Kevyehkö, voimakas ja tyylikäs vapa nautinnolliseen hauenkalastukseen. Vapa on rakennettu laadukkaista komponenteista, jotka kestävät pitkään aktiivistakin kalastusta. Vapa on suunniteltu 20-60g vieheille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,00
    Vavan pituus, cm:200-250
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 269,00
    Kätisyys:
    Vasen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko/malli:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Voidaan kiinnittää kahluuhousuihin nopeasti ja kätevästi
    Todella lämpimät ympärivuotiseen käyttöön
    Hengittävät ja mukavat
    Yläosa lämmittävää fleeceä

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Norm. 
    199,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Laadukas ja kevyt vapa
    Tyylikäs ja kestävä alumiini -perhokela
    Kelluva helppoheittoinen Scandi 85 -perhosiima
    Perhosiiman päähän on asennettu valmiiksi kartioperuke

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 239,00
    Luokka:7
    Näytä vertailu
  • Soveltuu erinomaisesti pintaperhosteluun
    Laadukas ja kevyt vapa
    Kestävä alumiini -perhokela
    Kelluvan helppoheittoisen Scandi 85 -perhosiiman

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
    Luokka:4
    Näytä vertailu
  • Valmistettu huippuluokan SVF-hiilikuidusta
    Varustettu AGS-hiilikuituvaparenkailla
    Erittäin kevyitä ja tunnokkaita
    Pituuksia tarjolla 7’ – 11’

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    229,00
    -
    259,00
    Malli:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
18
1 Pagination Pages Ellipsis 17 18 19 Pagination Pages Ellipsis 329