- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9538) /
- Kalastus (3781) /
- Kalastustarvikkeet
Kalastustarvikkeet
Kalastamisen oivat apuvälineet
Kalastaminen on monille intohimo. Kalastuksen tuoma hyvänolontunne tulee luonnossa liikkumisesta, rauhoittumisesta ja osaltaan myös saaliin saamisesta. Tuoreen kalan saaminen ruokapöytään on erinomaista ja terveellistä lähiruokaa.Onnistuneen kalastusreissun mahdollistavat laadukkaat kalastustarvikkeet ja ripaus hyvää tuuria. Kalastustarvikkeiden kirjo on laaja, mutta ihan tavallisella mato-ongellakin saattaa saada hyvästä paikasta hyvän saaliin. Useat kalastusvarusteet tuovat kuitenkin helpotusta ja mukavuutta kalastamiseen.
Haavi kalastajan apuna
Kalastajan apuvälineenä haavi on erinomainen. Sen avulla on helppo saada napattu saalis nostettua vedestä pois. Kalan nostaminen vedestä on kalastuksessa kaikkein riskialttein hetki. Kala yrittää kaikin keinoin irrottautua koukusta, joten haaviin ujutettuna se on varmimmin kiikissä.
Laadukas kalahaavi on keveä ja helppokäyttöinen. Myös kalan irrottaminen onnistuu laadukkaasta haavista helposti, eikä se likaannu käytössä. Monissa kahluuvarusteissa on erillisiä D-renkaita lisättynä vaatteisiin juuri haavia varten, jotta sen kantaminen sujuisi helposti.
Haavilla voi kalastaa myös ilman muita välineitä. Virtapaikoissa saattaa saada mojovan siikasaaliin pelkän haavin avulla. Ja kalajuttuja kuunnellessa kuulee tarinoita myös muiden kalalajien pyynnistä pelkällä haavilla. Aina kannattaa kokeilla, sillä haavilla pyytäminen on jännittävää puuhaa ja yllättäviä kalasaaliita on mahdollista saada.
Kalastuspihdit kovaan käyttöön
Kalastaja tarvitsee hyvät pihdit koukun irrottamiseen kalan suusta. Hyvät pihdit ovat tarpeeksi pitkäkärkiset sekä automaattisesti avautuvat. Pihtien ja kalastuspuukkojen erittäin tärkeä ominaisuus on ruostumattomuus. Laadukkaat kalastusvälineet ovat sellaiset, jotka kalastaja voi jättää vaikka veneen pohjalle odottamaan seuraavaa kalareissua, eivätkä ne mene piloille säiden armoilla ollessaan.
Kalastuspihtien ergonominen muotoilu on myös tärkeä, sillä usein kalastusolosuhteet saattavat olla haastavia, jolloin hyvä pito ja käytön helppous ovat avainasemassa onnistumisen kannalta.
Kalavale vai kalan todellinen koko
Nostetun saaliin paino ja pituus ovat yleisiä puheenaiheita kalastajien keskuudessa. Jokainen varmasti muistaa suurimman saaliinsa painon ja pituuden. Saaliskalan kokoa on kautta historian taidettu kovin liioitella, sillä ihan yleinen termi liioittelulle onkin kalavale.
Enää ei tarvitse epäillä mahdollista liioittelua, sillä saaliin voi punnita ja mitata heti paikan päällä. Ja todisteeksi voi ottaa vaikka kuvan mittaustilanteesta, niin se epäileväisinkin kaveri saa todisteen. Kalastustarvikkeita valmistava Rapala ehkäisee erinomaisilla punnitus- ja mittalaitteilla kalavaleiden syntymisen.
Kärkkäisen verkkokauppa on kalastajan unelmakauppa. Laajasta kalastustarvikevalikoimasta löytyy niin kevyelle kalastusharrastelulle, kuin tosikalamiehille iso määrä kalastustarvikkeita.
Kalastamisen oivat apuvälineet
Kalastaminen on monille intohimo. Kalastuksen tuoma hyvänolontunne tulee luonnossa liikkumisesta, rauhoittumisesta ja osaltaan myös saaliin saamisesta. Tuoreen kalan saaminen ruokapöytään on erinomaista ja terveellistä lähiruokaa.Onnistuneen kalastusreissun mahdollistavat laadukkaat kalastustarvikkeet ja ripaus hyvää tuuria. Kalastustarvikkeiden kirjo on laaja, mutta ihan tavallisella mato-ongellakin saattaa saada hyvästä paikasta hyvän saaliin. Useat kalastusvarusteet tuovat kuitenkin helpotusta ja mukavuutta kalastamiseen.
Haavi kalastajan apuna
Kalastajan apuvälineenä haavi on erinomainen. Sen avulla on helppo saada napattu saalis nostettua vedestä pois. Kalan nostaminen vedestä on kalastuksessa kaikkein riskialttein hetki. Kala yrittää kaikin keinoin irrottautua koukusta, joten haaviin ujutettuna se on varmimmin kiikissä.
Laadukas kalahaavi on keveä ja helppokäyttöinen. Myös kalan irrottaminen onnistuu laadukkaasta haavista helposti, eikä se likaannu käytössä. Monissa kahluuvarusteissa on erillisiä D-renkaita lisättynä vaatteisiin juuri haavia varten, jotta sen kantaminen sujuisi helposti.
Haavilla voi kalastaa myös ilman muita välineitä. Virtapaikoissa saattaa saada mojovan siikasaaliin pelkän haavin avulla. Ja kalajuttuja kuunnellessa kuulee tarinoita myös muiden kalalajien pyynnistä pelkällä haavilla. Aina kannattaa kokeilla, sillä haavilla pyytäminen on jännittävää puuhaa ja yllättäviä kalasaaliita on mahdollista saada.
Kalastuspihdit kovaan käyttöön
Kalastaja tarvitsee hyvät pihdit koukun irrottamiseen kalan suusta. Hyvät pihdit ovat tarpeeksi pitkäkärkiset sekä automaattisesti avautuvat. Pihtien ja kalastuspuukkojen erittäin tärkeä ominaisuus on ruostumattomuus. Laadukkaat kalastusvälineet ovat sellaiset, jotka kalastaja voi jättää vaikka veneen pohjalle odottamaan seuraavaa kalareissua, eivätkä ne mene piloille säiden armoilla ollessaan.
Kalastuspihtien ergonominen muotoilu on myös tärkeä, sillä usein kalastusolosuhteet saattavat olla haastavia, jolloin hyvä pito ja käytön helppous ovat avainasemassa onnistumisen kannalta.
Kalavale vai kalan todellinen koko
Nostetun saaliin paino ja pituus ovat yleisiä puheenaiheita kalastajien keskuudessa. Jokainen varmasti muistaa suurimman saaliinsa painon ja pituuden. Saaliskalan kokoa on kautta historian taidettu kovin liioitella, sillä ihan yleinen termi liioittelulle onkin kalavale.
Enää ei tarvitse epäillä mahdollista liioittelua, sillä saaliin voi punnita ja mitata heti paikan päällä. Ja todisteeksi voi ottaa vaikka kuvan mittaustilanteesta, niin se epäileväisinkin kaveri saa todisteen. Kalastustarvikkeita valmistava Rapala ehkäisee erinomaisilla punnitus- ja mittalaitteilla kalavaleiden syntymisen.
Kärkkäisen verkkokauppa on kalastajan unelmakauppa. Laajasta kalastustarvikevalikoimasta löytyy niin kevyelle kalastusharrastelulle, kuin tosikalamiehille iso määrä kalastustarvikkeita.
-
[ { "catentry_id" : "692044501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "692024501", "partNumber" : "102468412", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg" }, { "catentry_id" : "692045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "692024501", "partNumber" : "102468449", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg" }, { "catentry_id" : "692048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "692024501", "partNumber" : "102468527", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3359227220065.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3359227220065.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "692051001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "692024501", "partNumber" : "102468601", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3359227220065/vmc-7548-2-kpl-bladed-hybrid-koukku.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "629011001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629008501", "partNumber" : "101808025", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_1/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512026109/kamasan-b190-single-salmon-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512026109/kamasan-b190-single-salmon-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512026109/kamasan-b190-single-salmon-koukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512026109/kamasan-b190-single-salmon-koukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512026109/kamasan-b190-single-salmon-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512026109/kamasan-b190-single-salmon-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512026109/kamasan-b190-single-salmon-koukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "629011501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629008501", "partNumber" : "101808026", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_1":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "629012001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629008501", "partNumber" : "101809299", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_2/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "629012501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629008501", "partNumber" : "101809300", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_2":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "831541501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831531501", "partNumber" : "102469167", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Pituus, tuuma_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193108979/vmc-fluorocarbon-leader-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193108979/vmc-fluorocarbon-leader-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043193108979/vmc-fluorocarbon-leader-peruke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043193108979/vmc-fluorocarbon-leader-peruke.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193108979/vmc-fluorocarbon-leader-peruke.jpg" } }, { "catentry_id" : "831542001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831531501", "partNumber" : "102469233", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Pituus, tuuma_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193108979/vmc-fluorocarbon-leader-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193108979/vmc-fluorocarbon-leader-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043193108979/vmc-fluorocarbon-leader-peruke.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "279970501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "279950501", "partNumber" : "101424278", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.38":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512820622/vision-ace-leader-15-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512820622/vision-ace-leader-15-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512820622/vision-ace-leader-15-peruke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512820622/vision-ace-leader-15-peruke.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512820622/vision-ace-leader-15-peruke.jpg" } }, { "catentry_id" : "279971001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "279950501", "partNumber" : "101424277", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.43":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512820622/vision-ace-leader-15-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512820622/vision-ace-leader-15-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512820622/vision-ace-leader-15-peruke.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "275417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "275158501", "partNumber" : "101812036", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7021560308200/mustad-34007-4-0-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7021560308200/mustad-34007-4-0-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7021560308200/mustad-34007-4-0-koukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7021560308200/mustad-34007-4-0-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7021560308200/mustad-34007-4-0-koukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7021560308200/mustad-34007-4-0-koukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7021560308200/mustad-34007-4-0-hook.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "228066501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "228047501", "partNumber" : "101555423", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430010619017/dida-eco-nostokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430010619017/dida-eco-nostokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430010619017/dida-eco-nostokoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430010619017/dida-eco-lifting-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430010619017/dida-eco-nostokoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430010619017/dida-eco-lifting-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430010619017/dida-eco-nostokoukku.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "219480501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "219475001", "partNumber" : "100194480", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"1" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-hook.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-hook.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-koukku.jpg" }, { "catentry_id" : "219481501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "219475001", "partNumber" : "100497824", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_8":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-hook.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-hook.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-koukku.jpg" }, { "catentry_id" : "219482501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "219475001", "partNumber" : "100497828", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_10":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-hook.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-hook.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-koukku.jpg" }, { "catentry_id" : "219542501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "219475001", "partNumber" : "101743454", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_12":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-koukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-koukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-koukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055478706614/partridge-2x-long-treble-salmon-hook.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "208335501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208329501", "partNumber" : "101582647", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_30":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419773541308/jonttu-30g-2kpl-etapaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419773541308/jonttu-30g-2kpl-etapaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419773541308/jonttu-30g-2kpl-etapaino.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419773541308/jonttu-30g-2kpl-etapaino.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419773541308/jonttu-30g-2pc-remote-weight.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419773541308/jonttu-30g-2kpl-etapaino.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419773541308/jonttu-30g-2pc-remote-weight.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "208334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "208328501", "partNumber" : "101487672", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071059068/fisherman-21-cm-black-nickel-pihti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071059068/fisherman-21-cm-black-nickel-pihti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071059068/fisherman-21-cm-black-nickel-pihti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071059068/fisherman-21-cm-black-nickel-pihti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071059068/fisherman-21-cm-black-nickel-pihti.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "180305501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "180301501", "partNumber" : "100198975", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512700450/vision-classic-suonipihdit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512700450/vision-classic-suonipihdit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512700450/vision-classic-suonipihdit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512700450/vision-classic-suonipihdit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512700450/vision-classic-suonipihdit.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "865694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "162419001", "partNumber" : "100342045", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456717/mustad-2-haarainen-putkiperhokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456717/mustad-2-haarainen-putkiperhokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456717/mustad-2-haarainen-putkiperhokoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456717/mustad-2-prong-tube-fly-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456717/mustad-2-haarainen-putkiperhokoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456717/mustad-2-haarainen-putkiperhokoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456717/mustad-2-prong-tube-fly-hook.jpg" } }, { "catentry_id" : "866011001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "162419001", "partNumber" : "100342044", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456700/mustad-2-haarainen-putkiperhokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456700/mustad-2-haarainen-putkiperhokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456700/mustad-2-haarainen-putkiperhokoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "162440001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "162419001", "partNumber" : "101529088", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_4":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456700/mustad-2-haarainen-putkiperhokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456700/mustad-2-haarainen-putkiperhokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456700/mustad-2-haarainen-putkiperhokoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456700/mustad-2-haarainen-putkiperhokoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456700/mustad-2-prong-tube-fly-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456700/mustad-2-prong-tube-fly-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456700/mustad-2-haarainen-putkiperhokoukku.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "161624001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161617501", "partNumber" : "100958481", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457417/eumer-5-suorat-suonipihdit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457417/eumer-5-suorat-suonipihdit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457417/eumer-5-suorat-suonipihdit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457417/eumer-5-suorat-suonipihdit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457417/eumer-5-straight-vein-pliers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457417/eumer-5-suorat-suonipihdit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457417/eumer-5-straight-vein-pliers.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "161623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161617001", "partNumber" : "100958480", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457400/eumer-5-kayrat-suonipihdit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457400/eumer-5-kayrat-suonipihdit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457400/eumer-5-kayrat-suonipihdit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457400/eumer-5-curved-vein-pliers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457400/eumer-5-kayrat-suonipihdit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457400/eumer-5-curved-vein-pliers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457400/eumer-5-kayrat-suonipihdit.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "161567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161562001", "partNumber" : "100587270", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457578/eumer-6-suorat-suonipihdit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457578/eumer-6-suorat-suonipihdit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457578/eumer-6-suorat-suonipihdit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457578/eumer-6-suorat-suonipihdit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457578/eumer-6-straight-vein-pliers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457578/eumer-6-suorat-suonipihdit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457578/eumer-6-straight-vein-pliers.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "140453001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "140427001", "partNumber" : "100587347", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_124x92x30":"4" , "Väri_|_Harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637201021/mikado-2-puolinen-perhorasia-kolofoamilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637201021/mikado-2-puolinen-perhorasia-kolofoamilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5900637201021/mikado-2-puolinen-perhorasia-kolofoamilla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5900637201021/mikado-2-puolinen-perhorasia-kolofoamilla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5900637201021/mikado-2-sided-fly-box-with-colofoam.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637201021/mikado-2-sided-fly-box-with-colofoam.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637201021/mikado-2-puolinen-perhorasia-kolofoamilla.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "125976501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "125937001", "partNumber" : "101448006", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7021560553129/mustad-3674-bln-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7021560553129/mustad-3674-bln-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7021560553129/mustad-3674-bln-koukku.jpg" }, { "catentry_id" : "125977001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "125937001", "partNumber" : "101448007", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7021560553129/mustad-3674-bln-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7021560553129/mustad-3674-bln-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7021560553129/mustad-3674-bln-koukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7021560553129/mustad-3674-bln-koukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7021560553129/mustad-3674-bln-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7021560553129/mustad-3674-bln-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7021560553129/mustad-3674-bln-koukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "125979001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "125937001", "partNumber" : "101474268", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_4":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7021560553129/mustad-3674-bln-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7021560553129/mustad-3674-bln-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7021560553129/mustad-3674-bln-koukku.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "623860001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "86788001", "partNumber" : "100447078", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vetolujuus, kg_|_15.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512809955/vision-wireline-haukiperuke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512809955/vision-wireline-haukiperuke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512809955/vision-wireline-haukiperuke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512809955/vision-wireline-haukiperuke.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512809955/vision-wireline-pike-wig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512809955/vision-wireline-pike-wig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512809955/vision-wireline-haukiperuke.jpg" } }, { "catentry_id" : "86791001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "86788001", "partNumber" : "100447077", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Siiman vetolujuus, kg_|_9.1":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512809948/vision-wireline-haukiperuke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512809948/vision-wireline-haukiperuke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512809948/vision-wireline-haukiperuke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512809948/vision-wireline-haukiperuke.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512809948/vision-wireline-pike-wig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512809948/vision-wireline-haukiperuke.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512809948/vision-wireline-pike-wig.jpg" } }, { "catentry_id" : "86791501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "86788001", "partNumber" : "100447076", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Siiman vetolujuus, kg_|_6.8":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512809931/vision-wireline-haukiperuke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512809931/vision-wireline-haukiperuke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512809931/vision-wireline-haukiperuke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512809931/vision-wireline-pike-wig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512809931/vision-wireline-haukiperuke.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512809931/vision-wireline-pike-wig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512809931/vision-wireline-haukiperuke.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "86711001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "86705501", "partNumber" : "100449592", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.4":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512300841/vision-polyleader-salmon-seatrout-vps4-perhoperuke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512300841/vision-polyleader-salmon-seatrout-vps4-perhoperuke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512300841/vision-polyleader-salmon-seatrout-vps4-perhoperuke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512300841/vision-polyleader-salmon-seatrout-vps4-perhoperuke.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512300841/vision-polyleader-salmon-seatrout-vps4-perhoperuke.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "72802001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "72781001", "partNumber" : "101284796", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632998007/berkley-25-kg-digivaaka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632998007/berkley-25-kg-digivaaka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632998007/berkley-25-kg-digivaaka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/028632998007/berkley-25-kg-digivaaka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/028632998007/berkley-25-kg-digivaaka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "69525001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "69463001", "partNumber" : "101467454", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416473130139/flambeau-7004r-vieherasia.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416473130139/flambeau-7004r-vieherasia.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416473130139/flambeau-7004r-vieherasia.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416473130139/flambeau-7004r-vieherasia.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416473130139/flambeau-7004r-vieherasia.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "856576501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102787533", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_5/0":"1" , "Paino, g_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "856577001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102787541", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_5/0":"1" , "Paino, g_|_5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "856578001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102787571", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_5/0":"1" , "Paino, g_|_10":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "856578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102787731", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_5/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "856579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102787789", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_5/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "892125501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102787827", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_1/0":"5" , "Paino, g_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "892126001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102787829", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_20":"4" , "Koko_|_3/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102430922", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_3":"1" , "Koko_|_1/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725854501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102430926", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_4":"3" , "Paino, g_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725855001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102430944", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_3":"1" , "Koko_|_4":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725855501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102430956", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"4" , "Koko_|_1/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725856001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102430972", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_4":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725856501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102430976", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725857001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102430986", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_2":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102430990", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102430994", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_1/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725858501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431016", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_1":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725859001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431022", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_2/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725859501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431026", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"4" , "Koko_|_1":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431038", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" , "Paino, g_|_10":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725860501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431050", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_2/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725861001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431052", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_1":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725861501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431074", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"4" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725862001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431078", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_15":"2" , "Koko_|_1/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725862501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431082", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_3":"1" , "Koko_|_2":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725863001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431114", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_3":"1" , "Koko_|_2/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725863501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431122", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"4" , "Koko_|_1":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725864001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431160", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_15":"2" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725864501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431172", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"1" , "Paino, g_|_3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725865001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431174", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"4" , "Koko_|_1/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725865501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431180", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"4" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725866001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431200", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_2":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431206", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_10":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725867001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431220", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725867501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431222", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_1/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102431244", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_3":"1" , "Koko_|_1":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "725869001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "725838001", "partNumber" : "102498785", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" , "Paino, g_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931833_1/jasu-pyorea-jigipaa.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "851154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "851142001", "partNumber" : "102424889", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Vetolujuus_|_15":"3" , "Pituus, cm_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-pcs-steel-wig-with-quick-lock.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-pcs-steel-wig-with-quick-lock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg" } }, { "catentry_id" : "851158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "851142001", "partNumber" : "102424955", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_25":"1" , "Vetolujuus_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg" }, { "catentry_id" : "851160001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "851142001", "partNumber" : "102425031", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_35":"2" , "Vetolujuus_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg" }, { "catentry_id" : "851162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "851142001", "partNumber" : "102425123", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_25":"1" , "Vetolujuus_|_10":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934117/jasu-2-kpl-terasperuke-pikalukolla.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "680640501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "680639501", "partNumber" : "102424871", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg" }, { "catentry_id" : "680641001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "680639501", "partNumber" : "102424897", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg" }, { "catentry_id" : "680641501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "680639501", "partNumber" : "102424913", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_MS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg" }, { "catentry_id" : "680642001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "680639501", "partNumber" : "102424943", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg" }, { "catentry_id" : "680642501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "680639501", "partNumber" : "102424989", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg" }, { "catentry_id" : "680643001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "680639501", "partNumber" : "102425069", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg" }, { "catentry_id" : "680643501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "680639501", "partNumber" : "102425137", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075933660_1/jasu-pikalukko.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1301120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301089001", "partNumber" : "103316714", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_1/0 (3KPL)":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063435/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063435/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063435/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063435/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063435/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063435/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063435/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063435/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063435/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301121001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301089001", "partNumber" : "103316716", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_10 (9KPL)":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063343/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063343/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063343/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063343/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063343/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063343/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063343/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063343/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063343/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301122501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301089001", "partNumber" : "103316722", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_4 (5KPL)":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063381/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063381/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063381/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063381/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063381/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063381/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063381/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063381/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063381/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301123001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1301089001", "partNumber" : "103316724", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_6 (6KPL)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063374/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063374/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063374/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063374/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063374/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063374/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063374/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063374/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063374/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301123501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301089001", "partNumber" : "103316726", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (9KPL)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063336/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063336/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063336/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063336/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063336/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063336/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063336/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063336/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063336/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301089001", "partNumber" : "103316728", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 (4KPL)":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063404/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063404/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063404/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063404/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063404/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063404/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063404/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063404/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063404/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301125501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301089001", "partNumber" : "103316734", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_8 (7KPL)":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063367/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063367/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063367/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063367/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063367/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873063367/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063367/owner-iseama-x-w-eye-carp-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063367/agare-iseama-x-m-eye-karpkrok.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873063367/owner-iseama-x-w-eye-karppikoukku.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "747298001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642218", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_1/0":"3" , "Paino, g_|_8":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747298501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642220", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"3" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642202", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" , "Paino, g_|_8":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642204", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" , "Paino, g_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747300001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642192", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_6":"3" , "Koko_|_4":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747300501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642222", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_13":"3" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747301001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642208", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"2" , "Paino, g_|_6":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747301501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642212", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"3" , "Paino, g_|_10":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747302001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642214", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"3" , "Paino, g_|_13":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747302501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642198", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_13":"3" , "Koko_|_4":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747303001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642216", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_6":"3" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747303501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642194", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_8":"3" , "Koko_|_4":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747304001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642196", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"2" , "Koko_|_4":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747304501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642200", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" , "Paino, g_|_6":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747305001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642206", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" , "Paino, g_|_13":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747305501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642210", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"2" , "Paino, g_|_8":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747306001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642226", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_8":"3" , "Koko_|_2/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747306501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642224", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_6":"3" , "Koko_|_2/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747307001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642228", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"2" , "Koko_|_2/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747307501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642238", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_13":"3" , "Koko_|_3/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747308001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642234", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_3/0":"3" , "Paino, g_|_8":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" } }, { "catentry_id" : "747308501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642236", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"3" , "Koko_|_3/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747309001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642232", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_6":"3" , "Koko_|_3/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "747309501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747289501", "partNumber" : "102642230", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_13":"3" , "Koko_|_2/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080842/ruthless-stand-up-jig-head-3-kpl-jigipaa.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "897030501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "102807098", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_1":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "349358501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945188", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_2/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "349359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945192", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_1/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "349360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945196", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_1/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "349361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945198", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"3" , "Koko_|_1":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "349361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945200", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_2/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "349363001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945206", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"4" , "Koko_|_1/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079155/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079155/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079155/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079155/bkk-jig-head-round-4-pcs-jig-head.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079155/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079155/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079155/bkk-jig-head-round-4-pcs-jig-head.jpg" } }, { "catentry_id" : "349365501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945216", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_15":"2" , "Koko_|_1/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "349366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945218", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" , "Paino, g_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "349366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945220", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"3" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-pcs-jig-head.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-pcs-jig-head.jpg" } }, { "catentry_id" : "349368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945228", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_15":"2" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "349369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945230", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_10":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "349370501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945236", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"4" , "Koko_|_1/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079315/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079315/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079315/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079315/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079315/bkk-jig-head-round-4-pcs-jig-head.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079315/bkk-jig-head-round-4-pcs-jig-head.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079315/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" } }, { "catentry_id" : "349371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945238", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079407/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079407/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079407/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079407/bkk-jig-head-round-4-pcs-jig-head.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079407/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079407/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079407/bkk-jig-head-round-4-pcs-jig-head.jpg" } }, { "catentry_id" : "349371501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945240", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "349374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945252", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "349375501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945256", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"4" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "349377001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945262", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079452/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079452/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079452/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079452/bkk-jig-head-round-4-pcs-jig-head.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079452/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079452/bkk-jig-head-round-4-pcs-jig-head.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079452/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" } }, { "catentry_id" : "349379501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "101945272", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_2":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079216/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079216/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079216/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079216/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079216/bkk-jig-head-round-4-pcs-jig-head.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079216/bkk-jig-head-round-4-pcs-jig-head.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079216/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" } }, { "catentry_id" : "579066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "102362938", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"3" , "Koko_|_1":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "579067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "102363042", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_1":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "579068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349132001", "partNumber" : "102363048", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" , "Paino, g_|_10":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239079179/bkk-jig-head-round-4-kpl-jigipaa.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1035044001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787515", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_3":"1" , "Koko_|_2/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035044501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787535", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_3":"1" , "Koko_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787561", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"2" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035045501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787567", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787601", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_3/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035046501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787609", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"2" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035047001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787615", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_3":"1" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035047501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787635", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" , "Paino, g_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787653", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035048501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787655", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-zinc-5-pcs-jig-head.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-zink-5-st-jigghuvud.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-zinc-5-pcs-jig-head.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-zink-5-st-jigghuvud.jpg" } }, { "catentry_id" : "1035049001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787661", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"2" , "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035049501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787663", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_3/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035050001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787677", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"2" , "Koko_|_3/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035050501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787685", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"2" , "Koko_|_3/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787687", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" , "Paino, g_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035051501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787695", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035052001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787699", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035052501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787709", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787713", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"1" , "Paino, g_|_3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035053501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787719", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_3":"1" , "Koko_|_4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035054001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787723", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035054501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787739", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_15":"1" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035055001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787745", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"2" , "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787751", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_3":"1" , "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035056001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787777", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035056501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787781", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_15":"1" , "Koko_|_3/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035057001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787783", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_2/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035057501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787785", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" , "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035058001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787795", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_2/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1035058501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1035028501", "partNumber" : "102787805", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_4":"1" , "Paino, g_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075939457/jasu-sinkki-5-kpl-jigipaa.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "726131001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "726128001", "partNumber" : "102430960", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_5/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "726133001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "726128001", "partNumber" : "102431212", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "726134001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "726128001", "partNumber" : "102431252", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "726135001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "726128001", "partNumber" : "102431308", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "726136501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "726128001", "partNumber" : "102431318", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "726137001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "726128001", "partNumber" : "102431327", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_4":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "726139001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "726128001", "partNumber" : "102498582", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934780_1/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1372661001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "726128001", "partNumber" : "103403243", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_6/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006388143/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006388143/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006388143/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006388143/jasu-5-st-snabbjiggkrok.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006388143/jasu-5-pcs-quick-jig-hook.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006388143/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006388143/jasu-5-pcs-quick-jig-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006388143/jasu-5-st-snabbjiggkrok.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006388143/jasu-5kpl-pikajigikoukku.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1034632001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "269610001", "partNumber" : "102947689", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_4/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "653756001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "102488762", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"2" , "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "653761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "269610001", "partNumber" : "102488894", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"2" , "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "653762001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "102488900", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "653764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "269610001", "partNumber" : "102488952", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_14":"1" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "653764501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "102488964", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_3,5":"2" , "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "653785001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "269610001", "partNumber" : "102489029", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_18":"2" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "653786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "269610001", "partNumber" : "102489107", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_14":"1" , "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "653787001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "269610001", "partNumber" : "102489141", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_14":"1" , "Koko_|_2/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "653788501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "102489231", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "653789001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "102489235", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_2":"1" , "Koko_|_1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269667001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802063", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_18":"3" , "Koko_|_4/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269668501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802069", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_2/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269669501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802073", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" , "Paino, g_|_3,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269670001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802086", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269671501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802092", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_2":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269672001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802094", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_3,5":"1" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802099", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_14":"1" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269674501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802104", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269676001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802112", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_21":"3" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269677001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802114", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"3" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269677501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802115", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" , "Paino, g_|_5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269678001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802118", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"3" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269678501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802120", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"2" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802126", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" , "Paino, g_|_10":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269684001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802137", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269685001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802140", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"2" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jighead.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jighead.jpg" } }, { "catentry_id" : "269685501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802142", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_21":"2" , "Koko_|_4/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802148", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_28":"5" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269688501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802149", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269692501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802162", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_18":"3" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "269694501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "269610001", "partNumber" : "101802168", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_3,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851265056/spro-round-jigipaa.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "500228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "500162501", "partNumber" : "102242230", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko, mm_|_2,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg" }, { "catentry_id" : "500228501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "500162501", "partNumber" : "102242232", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko, mm_|_3,0":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg" }, { "catentry_id" : "500229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "500162501", "partNumber" : "102242234", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko, mm_|_3,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg" }, { "catentry_id" : "500230001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "500162501", "partNumber" : "102242228", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko, mm_|_2,0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-free-tip-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-free-tip-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512525138/patriot-heittovapa-karkirengas.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "86789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "86789001", "partNumber" : "100198976", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_":"2" , "Malli_|_0X":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg" }, { "catentry_id" : "86790001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "86789001", "partNumber" : "100198977", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Malli_|_1X":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg" }, { "catentry_id" : "86790501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "86789001", "partNumber" : "100198978", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Malli_|_2X":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg" }, { "catentry_id" : "86792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "86789001", "partNumber" : "101017977", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Malli_|_6X":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg" } }, { "catentry_id" : "86792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "86789001", "partNumber" : "101017978", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Malli_|_7X":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg" }, { "catentry_id" : "231690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "86789001", "partNumber" : "100198979", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Malli_|_3X":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg" }, { "catentry_id" : "231691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "86789001", "partNumber" : "100198980", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Malli_|_4X":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg" }, { "catentry_id" : "231692001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "86789001", "partNumber" : "100198981", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Malli_|_5X":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512301008/vision-classic-trout-peruke.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "76499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "76495001", "partNumber" : "100191756", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635009416/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635009416/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635009416/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635009416/kuusamo-3-pcs-locksmith.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635009416/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635009416/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635009416/kuusamo-3-pcs-locksmith.jpg" } }, { "catentry_id" : "76554501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "76495001", "partNumber" : "100191755", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_3,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635026260/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635026260/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635026260/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635026260/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635026260/kuusamo-3-pcs-locksmith.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635026260/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635026260/kuusamo-3-pcs-locksmith.jpg" } }, { "catentry_id" : "76556001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "76495001", "partNumber" : "100191749", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635009393/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635009393/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635009393/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635009393/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635009393/kuusamo-3-pcs-locksmith.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635009393/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635009393/kuusamo-3-pcs-locksmith.jpg" } }, { "catentry_id" : "76556501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "76495001", "partNumber" : "100191753", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_3":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635009409/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635009409/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635009409/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635009409/kuusamo-3-pcs-locksmith.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635009409/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635009409/kuusamo-3-pcs-locksmith.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635009409/kuusamo-3-kpl-lukkoleikari.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "715888501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "715885001", "partNumber" : "102492081", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_4":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "715891001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "715885001", "partNumber" : "102492198", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "715893501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "715885001", "partNumber" : "102492306", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_6":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "349358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349127501", "partNumber" : "101945186", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_Koko 8 (7 kpl)":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/gtr-kolmoisleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/gtr-kolmoisleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239071012/g-t-r-kolmoisleikari.jpg" }, { "catentry_id" : "349360001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349127501", "partNumber" : "101945194", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_Koko 2 (4 kpl)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/gtr-kolmoisleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/gtr-kolmoisleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239071012/g-t-r-kolmoisleikari.jpg" }, { "catentry_id" : "349374001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349127501", "partNumber" : "101945250", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_Koko 4 (5 kpl)":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/gtr-kolmoisleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/gtr-kolmoisleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239071012/g-t-r-kolmoisleikari.jpg" }, { "catentry_id" : "349377501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349127501", "partNumber" : "101945264", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_Koko 6 (6 kpl)":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/g-t-r-kolmoisleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/g-t-r-kolmoisleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239071012/g-t-r-kolmoisleikari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239071012/g-t-r-kolmoisleikari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239071012/gtr-triple-player.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/gtr-triple-player.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/g-t-r-kolmoisleikari.jpg" } }, { "catentry_id" : "623621001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349127501", "partNumber" : "102185134", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_Koko 1/0 (3kpl)":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/gtr-kolmoisleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/gtr-kolmoisleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239071012/g-t-r-kolmoisleikari.jpg" }, { "catentry_id" : "623623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "349127501", "partNumber" : "102185136", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_Koko 10 (7kpl)":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/gtr-kolmoisleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239071012/gtr-kolmoisleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239071012/g-t-r-kolmoisleikari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1398181001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398175001", "partNumber" : "102618751", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697.jpg" } }, { "catentry_id" : "1398181501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398175001", "partNumber" : "102618763", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398182001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398175001", "partNumber" : "102618779", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398182501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398175001", "partNumber" : "102618817", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398183001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398175001", "partNumber" : "102618835", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_4":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398183501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398175001", "partNumber" : "102618847", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398184001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398175001", "partNumber" : "102618947", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398189001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398175001", "partNumber" : "103417831", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_5/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398189501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398175001", "partNumber" : "103417833", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_4/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398190001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398175001", "partNumber" : "103417839", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_1/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398190501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398175001", "partNumber" : "103417843", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_3/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1398191001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1398175001", "partNumber" : "103417845", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6939067088697/bkk-spear-21-uvo-oranssi-kolmihaarakoukku.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1301120001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301088501", "partNumber" : "103316708", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018008/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018008/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018008/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018008/owner-cover-shot-5-pcs-jig-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018008/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018008/owner-cover-shot-5-st-jiggkrok.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018008/owner-cover-shot-5-pcs-jig-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018008/owner-cover-shot-5-st-jiggkrok.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018008/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301088501", "partNumber" : "103316844", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018039/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018039/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018039/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018039/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018039/owner-cover-shot-5-pcs-jig-hook.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018039/owner-cover-shot-5-st-jiggkrok.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018039/owner-cover-shot-5-pcs-jig-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018039/owner-cover-shot-5-st-jiggkrok.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018039/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301153001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301088501", "partNumber" : "103316846", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_3/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018046/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018046/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018046/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018046/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018046/owner-cover-shot-5-pcs-jig-hook.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018046/owner-cover-shot-5-st-jiggkrok.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018046/owner-cover-shot-5-st-jiggkrok.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018046/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018046/owner-cover-shot-5-pcs-jig-hook.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301088501", "partNumber" : "103316848", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018015/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018015/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018015/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018015/owner-cover-shot-5-st-jiggkrok.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018015/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018015/owner-cover-shot-5-pcs-jig-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018015/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018015/owner-cover-shot-5-pcs-jig-hook.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018015/owner-cover-shot-5-st-jiggkrok.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301154001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301088501", "partNumber" : "103316850", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_1/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018022/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018022/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018022/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018022/owner-cover-shot-5-st-jiggkrok.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018022/owner-cover-shot-5-pcs-jig-hook.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873018022/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018022/owner-cover-shot-5-pcs-jig-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018022/owner-cover-shot-5-kpl-jigikoukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873018022/owner-cover-shot-5-st-jiggkrok.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "821307501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749097", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_15":"4" , "Koko_|_2/0":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "821308001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749083", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" , "Paino, g_|_10":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" } }, { "catentry_id" : "821308501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749085", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "821309001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749091", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"3" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "821309501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749075", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"5" , "Koko_|_4":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "821310001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749095", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"3" , "Koko_|_2/0":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "821310501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749077", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_4":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "821311001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749079", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" , "Paino, g_|_5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "821311501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749099", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"4" , "Koko_|_3/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "821312001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749087", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"2" , "Paino, g_|_10":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "821312501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749101", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_15":"4" , "Koko_|_3/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "821313001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749089", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "821313501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749093", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_1/0":"4" , "Paino, g_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "821314001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "102749081", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" , "Paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1123409001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "103263435", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"1" , "Paino, g_|_5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1123409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821305501", "partNumber" : "103263437", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_1/0":"3" , "Paino, g_|_5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080934/ruthless-ice-jig-head-jigipaa.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "375170001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181383501", "partNumber" : "101560952", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg" }, { "catentry_id" : "623548501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181383501", "partNumber" : "101560954", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_0":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001149/gtr-lure-lock.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/gtr-lure-lock.jpg" } }, { "catentry_id" : "623549001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "181383501", "partNumber" : "101560948", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg" }, { "catentry_id" : "623551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181383501", "partNumber" : "101560953", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_1":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg" }, { "catentry_id" : "623553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181383501", "partNumber" : "101560951", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_3":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg" }, { "catentry_id" : "181407501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181383501", "partNumber" : "101560955", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_00":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001132/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001132/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001132/g-t-r-viehelukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001132/gtr-lure-lock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001132/g-t-r-viehelukko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001132/g-t-r-viehelukko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001132/gtr-lure-lock.jpg" } }, { "catentry_id" : "181408501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181383501", "partNumber" : "101560950", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg" }, { "catentry_id" : "181410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181383501", "partNumber" : "101560949", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001149/g-t-r-viehelukko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "852137501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "91168501", "partNumber" : "100939715", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_10":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg" }, { "catentry_id" : "91181001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "91168501", "partNumber" : "100939710", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "91295001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "91168501", "partNumber" : "100939712", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_4":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg" }, { "catentry_id" : "91295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "91168501", "partNumber" : "100939713", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg" }, { "catentry_id" : "91296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "91168501", "partNumber" : "100939714", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512509527/kamasan-treble-ipk62-koukku.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "309622001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "201845001", "partNumber" : "101646523", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "309622501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "201845001", "partNumber" : "101646524", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Koko_|_3/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "201891501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "201845001", "partNumber" : "101725279", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Koko_|_4":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "201896001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "201845001", "partNumber" : "101725289", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-pcs-tube-carp-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-pcs-tube-carp-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "201907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "201845001", "partNumber" : "101725315", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Koko_|_1":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5900637613640/mikado-hook-sensual-10-kpl-putki-karppikoukku.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "658067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "254030501", "partNumber" : "102497958", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_3/35":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-3-kpl-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-3-kpl-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-peruke.jpg" }, { "catentry_id" : "658068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "254030501", "partNumber" : "102497996", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_2/35":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-3-kpl-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-3-kpl-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-peruke.jpg" }, { "catentry_id" : "254040501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "254030501", "partNumber" : "101561017", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-3-kpl-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-3-kpl-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-peruke.jpg" }, { "catentry_id" : "254047001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "254030501", "partNumber" : "101561019", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_30":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-3-kpl-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-3-kpl-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-peruke.jpg" }, { "catentry_id" : "254047501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "254030501", "partNumber" : "101561018", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_25":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-3-kpl-peruke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-3-kpl-peruke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001743_1/g-t-r-7x7-18kg-peruke.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "533652001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533645001", "partNumber" : "102220009", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "533652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533645001", "partNumber" : "102220019", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "533653001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533645001", "partNumber" : "102220033", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-pcs-sinker-fly-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-pcs-sinker-fly-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "533653501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533645001", "partNumber" : "102220037", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "533654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533645001", "partNumber" : "102220043", "unitPrice" : "3,70 €", "unitPriceRaw" : "3.7", "Attributes" : { "Koko_|_14":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037100413/eumer-50-kpl-uppoperhokoukku.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "514846001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "514831001", "partNumber" : "102264739", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { "Koko_|_1":"3" , "Väri_|_Oranssi":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183067/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183067/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028183067/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028183067/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028183067/jasu-2-pcs-chain-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183067/jasu-2-pcs-chain-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183067/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "514851001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "514831001", "partNumber" : "102264741", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { "Koko_|_4":"2" , "Väri_|_Oranssi":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183067/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183067/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028183067/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "514851501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "514831001", "partNumber" : "102264743", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { "Koko_|_8":"7" , "Väri_|_Oranssi":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183067/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183067/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028183067/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "514853001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "514831001", "partNumber" : "102265187", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { "Väri_|_Papukaija":"3" , "Koko_|_8":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183111/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183111/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028183111/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028183111/jasu-2-pcs-chain-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028183111/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183111/jasu-2-pcs-chain-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183111/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "514857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "514831001", "partNumber" : "102265178", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { "Väri_|_Papukaija":"3" , "Koko_|_1":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183111/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183111/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028183111/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "514859501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "514831001", "partNumber" : "102265183", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { "Väri_|_Papukaija":"2" , "Koko_|_4":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183111/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028183111/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028183111/jasu-2-kpl-ketjukoukku.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "375171501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181383001", "partNumber" : "101560993", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001088/gtr-kuulalaakerileikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001088/gtr-kuulalaakerileikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001088/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg" }, { "catentry_id" : "623610001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181383001", "partNumber" : "101560988", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001125/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001125/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001125/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001125/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001125/gtr-ball-bearing-actuator.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001125/gtr-ball-bearing-actuator.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001125/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg" } }, { "catentry_id" : "181406001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181383001", "partNumber" : "101560989", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_4":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001088/gtr-kuulalaakerileikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001088/gtr-kuulalaakerileikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001088/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg" }, { "catentry_id" : "181408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181383001", "partNumber" : "101560991", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001088/gtr-kuulalaakerileikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001088/gtr-kuulalaakerileikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001088/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg" }, { "catentry_id" : "181409001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181383001", "partNumber" : "101560992", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001088/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001088/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001088/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001088/gtr-ball-bearing-actuator.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001088/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001088/gtr-ball-bearing-actuator.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001088/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg" } }, { "catentry_id" : "181409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181383001", "partNumber" : "101560990", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_3":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001088/gtr-kuulalaakerileikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001088/gtr-kuulalaakerileikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001088/g-t-r-kuulalaakerileikari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1379720001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379691501", "partNumber" : "103361119", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg" }, { "catentry_id" : "1379720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379691501", "partNumber" : "103361121", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_21":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg" }, { "catentry_id" : "1379721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379691501", "partNumber" : "103361123", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_28":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg" }, { "catentry_id" : "1379721501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379691501", "partNumber" : "103361125", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_3.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg" }, { "catentry_id" : "1379722001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1379691501", "partNumber" : "103361127", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg" }, { "catentry_id" : "1379722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379691501", "partNumber" : "103361129", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg" }, { "catentry_id" : "1379723001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1379691501", "partNumber" : "103361131", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549498248.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549498248/westin-switch-weight-lead-paino.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "519968001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "896752501", "partNumber" : "102238223", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_3/0":"4" , "Paino, g_|_4":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "519969001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "896752501", "partNumber" : "102238219", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_13":"3" , "Koko_|_3/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "519975001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "896752501", "partNumber" : "102238227", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_8":"3" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "519976501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "896752501", "partNumber" : "102238221", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_17":"2" , "Koko_|_3/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "519978001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "896752501", "partNumber" : "102238225", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_6":"2" , "Koko_|_3/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "519978501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "896752501", "partNumber" : "102238217", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"3" , "Koko_|_3/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-pcs-jig-head.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-kpl-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049080514/ruthless-slim-keeper-3-0-3-pcs-jig-head.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "248577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "248577001", "partNumber" : "101561070", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_35":"1" , "Koko_|_4/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "248580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "248577001", "partNumber" : "101561066", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_40":"1" , "Koko_|_4/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "248581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "248577001", "partNumber" : "101561079", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_25":"3" , "Koko_|_3/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "248583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "248577001", "partNumber" : "101561071", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_35":"1" , "Koko_|_3/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "248587001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "248577001", "partNumber" : "101561084", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_20":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "248588001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "248577001", "partNumber" : "101561075", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_30":"2" , "Koko_|_3/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "248588501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "248577001", "partNumber" : "101561083", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_20":"2" , "Koko_|_3/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "248589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "248577001", "partNumber" : "101561067", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_40":"1" , "Koko_|_3/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "248600501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "248577001", "partNumber" : "101776723", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_4/0":"2" , "Paino, g_|_45":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "993695501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "993689501", "partNumber" : "103119776", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"2" , "Paino, g_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg" } }, { "catentry_id" : "993696001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "993689501", "partNumber" : "103119778", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_1/0":"2" , "Paino, g_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "993698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "993689501", "partNumber" : "103119788", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"4" , "Koko_|_4":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "993701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "993689501", "partNumber" : "103119798", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" , "Paino, g_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "993702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "993689501", "partNumber" : "103119804", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"4" , "Koko_|_2/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081085/ruthless-tungsten-slim-keeper-jig-head-5-g-jigipaa.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1070376001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070363001", "partNumber" : "103217966", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1070382501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070363001", "partNumber" : "103217992", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jig-head.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081863/hansynslost-chebu-head-jigghuvud.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081863/hansynslost-chebu-head-jigghuvud.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jig-head.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070392501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070363001", "partNumber" : "103218032", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1070395001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070363001", "partNumber" : "103218042", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "1070398501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070363001", "partNumber" : "103218056", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4779049081863/ruthless-chebu-head-jigipaa.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "728900001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "728893001", "partNumber" : "102431198", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934544_1/jasu-17-7x9-4x2-9cm-vieherasia.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075934544_1/jasu-17-7x9-4x2-9cm-vieherasia.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075934544_1/jasu-17-7x9-4x2-9cm-vieherasia.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "840066501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772122", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_3/0":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772128", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"3" , "Koko_|_3/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840069501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772138", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840070001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772141", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_15":"1" , "Koko_|_3/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840071001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772159", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_20":"4" , "Koko_|_3/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772182", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_1":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840074001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772188", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840075501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772204", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"1" , "Koko_|_4/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772213", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_6/0":"4" , "Paino, g_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840078001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772242", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840079501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772256", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"3" , "Koko_|_1":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840080001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772262", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_2":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840081501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772277", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_15":"1" , "Koko_|_6/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772298", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"3" , "Koko_|_1/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772300", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_4/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772302", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" , "Paino, g_|_10":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840085501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772306", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_2/0":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772314", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" , "Paino, g_|_5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-st-jigghuvud.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-pcs-jig-head.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-pcs-jig-head.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-st-jigghuvud.jpg" } }, { "catentry_id" : "840087001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772316", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"2" , "Koko_|_4/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840089501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772339", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"4" , "Koko_|_3/0":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840090001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772344", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"3" , "Koko_|_1/0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840091501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772358", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"1" , "Koko_|_6/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840092001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772363", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_4/0":"4" , "Paino, g_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840092501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772368", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" , "Paino, g_|_10":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772389", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_15":"1" , "Koko_|_4/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840095501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772394", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_10":"4" , "Koko_|_1":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772426", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"3" , "Koko_|_6/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" }, { "catentry_id" : "840101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840029001", "partNumber" : "102772436", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Koko_|_1/0":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6974190008730/bkk-round-elite-classic-bait-keeper-3-kpl-jigipaa.jpg" } ]
BKK Round Elite Classic Bait Keeper 3 kpl jigipää
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:3,90 €-5,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "196050001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196030001", "partNumber" : "101718006", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Koko_|_001":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "196051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "196030001", "partNumber" : "101718020", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Koko_|_3/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "196052501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "196030001", "partNumber" : "101718052", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Koko_|_1/0":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "196053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "196030001", "partNumber" : "101718076", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Koko_|_002":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "196055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "196030001", "partNumber" : "101718108", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8716851247793/gamakatsu-hook-swivel-shot-nsb-3-kpl-jigikoukku.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1274997001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274985501", "partNumber" : "103318702", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_001":"1" , "Koko_|_6":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239096602/kp-3-h-2-pcs-color-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239096602/kp-3-h-2-pcs-color-hook.jpg" } }, { "catentry_id" : "1274997501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274985501", "partNumber" : "103318704", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_002":"5" , "Koko_|_6":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239098064/kp-3-h-2-pcs-color-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098064/kp-3-h-2-pcs-color-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1274998001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274985501", "partNumber" : "103318708", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_003":"1" , "Koko_|_6":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098057/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098057/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239098057/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239098057/kp-3-h-2-pcs-color-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239098057/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098057/kp-3-h-2-pcs-color-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098057/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "1274998501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274985501", "partNumber" : "103318712", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_001":"1" , "Koko_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1274999001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274985501", "partNumber" : "103318714", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" , "Väri_|_002":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1274999501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274985501", "partNumber" : "103318716", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_003":"1" , "Koko_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098057/kp-3-h-2-pcs-color-hook.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098057/kp-3-h-2-pcs-color-hook.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239098057/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1275000001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274985501", "partNumber" : "103318718", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_001":"1" , "Koko_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1275000501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274985501", "partNumber" : "103318720", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" , "Väri_|_002":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1275001001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274985501", "partNumber" : "103318722", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_003":"1" , "Koko_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098057/kp-3-h-2-pcs-color-hook.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098057/kp-3-h-2-pcs-color-hook.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239098057/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1275001501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274985501", "partNumber" : "103318724", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_001":"1" , "Koko_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239096602/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1275002001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274985501", "partNumber" : "103318726", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko_|_12":"1" , "Väri_|_002":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239098064/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1275002501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274985501", "partNumber" : "103318728", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_003":"1" , "Koko_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098057/kp-3-h-2-pcs-color-hook.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239098057/kp-3-h-2-pcs-color-hook.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239098057/k-p-3-h-2-kpl-varikoukku.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "369942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181179501", "partNumber" : "101560974", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_6":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001248/g-t-r-lukkoleikari.jpg" }, { "catentry_id" : "375171001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181179501", "partNumber" : "101560976", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001248/g-t-r-lukkoleikari.jpg" }, { "catentry_id" : "623608501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181179501", "partNumber" : "101560977", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001248/g-t-r-lukkoleikari.jpg" }, { "catentry_id" : "181181501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181179501", "partNumber" : "101560975", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_4":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001248/g-t-r-lukkoleikari.jpg" }, { "catentry_id" : "181182001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181179501", "partNumber" : "101560970", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_14":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001248/g-t-r-lukkoleikari.jpg" }, { "catentry_id" : "181182501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181179501", "partNumber" : "101560973", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/g-t-r-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/g-t-r-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001248/g-t-r-lukkoleikari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001248/g-t-r-lukkoleikari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-locksmith.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/g-t-r-lukkoleikari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-locksmith.jpg" } }, { "catentry_id" : "181183501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181179501", "partNumber" : "101560972", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001248/g-t-r-lukkoleikari.jpg" }, { "catentry_id" : "181184501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181179501", "partNumber" : "101560971", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Koko_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438239001248/gtr-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438239001248/g-t-r-lukkoleikari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "76557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "76539501", "partNumber" : "100480859", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635032643/kuusamo-6-perhoruohokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635032643/kuusamo-6-perhoruohokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635032643/kuusamo-6-perhoruohokoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635032643/kuusamo-6-perhoruohokoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635032643/kuusamo-6-flygrass-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635032643/kuusamo-6-flygrass-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635032643/kuusamo-6-perhoruohokoukku.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "663166501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "663155001", "partNumber" : "102499009", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "663168501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "663155001", "partNumber" : "102499019", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "663169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "663155001", "partNumber" : "102499023", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_10":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "663172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "663155001", "partNumber" : "102499037", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_4":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "663174001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "663155001", "partNumber" : "102499043", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "663175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "663155001", "partNumber" : "102499047", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/0":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "663191001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "663155001", "partNumber" : "102499123", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-barbless-3-prong-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-barbless-3-prong-hook.jpg" } }, { "catentry_id" : "663192501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "663155001", "partNumber" : "102499129", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_1/0":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "663196501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "663155001", "partNumber" : "102499149", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4953873519819/owner-stbl36bc-vakaseton-3-haarakoukku.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "727649001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102539870", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_9":"2" , "Väri_|_Kupari":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727649501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102539876", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"3" , "Paino, g_|_4":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" } }, { "catentry_id" : "727650001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102539914", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_6":"2" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727650501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102539930", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"2" , "Väri_|_Pinkki":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102539972", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_8":"3" , "Väri_|_Kupari":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727651501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102539988", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"3" , "Väri_|_Kupari":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727652001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102539992", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Paino, g_|_4":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" } }, { "catentry_id" : "727652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102540036", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_8":"3" , "Väri_|_Pinkki":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727653001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102540070", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_9":"2" , "Väri_|_Pinkki":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727653501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102540072", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_8":"3" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102540090", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_6":"2" , "Väri_|_Kupari":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727654501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102540108", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"1" , "Väri_|_Kupari":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727655001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102540142", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_7":"2" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727655501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102540180", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_9":"2" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727656001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102540188", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari":"3" , "Paino, g_|_4":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007794/daiwa-deputy-flexi-jig-system-jigipano.jpg" } }, { "catentry_id" : "727656501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102540222", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"3" , "Väri_|_Pinkki":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727657001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102540232", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_5":"3" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007848/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" }, { "catentry_id" : "727657501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727646501", "partNumber" : "102540284", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Paino, g_|_6":"2" , "Väri_|_Pinkki":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845007909/daiwa-prorex-flexi-jig-system-jigipaino.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "533684001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "533666501", "partNumber" : "102220021", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "533685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533666501", "partNumber" : "102220027", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_10":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-pcs-surface-fly-hook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-pcs-surface-fly-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg" } }, { "catentry_id" : "533688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533666501", "partNumber" : "102220047", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg" }, { "catentry_id" : "533689001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533666501", "partNumber" : "102220051", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_14":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037100314/eumer-50-kpl-pintaperhokoukku.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "724459001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724449501", "partNumber" : "102491997", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724459501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724449501", "partNumber" : "102492057", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko_|_4":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724460001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724449501", "partNumber" : "102492063", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko_|_6":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724460501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724449501", "partNumber" : "102492140", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724449501", "partNumber" : "102492182", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko_|_14":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724463501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724449501", "partNumber" : "102492286", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724464001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724449501", "partNumber" : "102492304", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko_|_8":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724465001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "724449501", "partNumber" : "102492328", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko_|_10":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "724465501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "724449501", "partNumber" : "102492338", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305497501", "partNumber" : "103342864", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Koko_|_6":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-koukku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-koukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-krok.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-hook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-koukku.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-krok.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305497501", "partNumber" : "103342866", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-koukku.jpg" }, { "catentry_id" : "1305522501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305497501", "partNumber" : "103342868", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-koukku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-koukku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4750701063274/cobra-efc-008nsb-koukku.jpg" } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 136 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 121 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 131 kpl
- Haavit ja nostokoukut 52 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 65 kpl
- Kalastuskoukut 236 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 13 kpl
- Kalastustelineet 31 kpl
- Puntarit ja mitat 24 kpl
- Kalanhoukutinvalot 5 kpl