Käsityötarvikkeet

Vinkkejä käsityötarvikkeiden hankintaan

Käsityötarvikkeet ovat välttämättömyys jokaisessa kodissa. Vähintään välineet irronneen napin ompelemiseen ja pienempien repeämien paikkaamiseen on hyvä omistaa, jotta ei tarvitse heti luopua muuten hyväkuntoisesta ja käyttökelpoisesta vaatteesta. Tilaa tarvitsemasi tuotteet nyt nopeasti ja vaivattomasti Kärkkäisen verkkokaupasta pidentämään suosikkivaatteittesi käyttöikää tai vaikkapa käsityöharrastuksen aloittamiseen.

Käsitöitä harrastetaan hyvin erilaisten päämäärien vuoksi. Toiset tuunaavat ja korjailevat mielellään valmiita vaatekappaleita tai tekstiilejä pidentääkseen niiden käyttöikää ja toiset nauttivat vaatteen tai muun käsityön tekemisestä alusta loppuun asti itse.

Kodin välttämättömät käsityötarvikkeet
Perus kotitaloustaitoihin kuuluvat asiat, kuten irronneen napin tai pienen repeämän paikkaus opetetaan koulussa ja niitä tarvitaan arkielämässä aika ajoin. Ylimääräiset napit tulevat yleensä vaatekappaleiden mukana niitä ostaessa, mutta neula, lanka ja sakset tulee löytyä itseltä, kodin perusvarustuksesta.

Monet ihmiset ompelevat myös ompelukoneella, jolloin heti useammanlaiset ompelutarvikkeet ovat tarpeen. Koneella ompelevalle esimerkiksi vaatteiden korjaamisessa erikokoiset vetoketjut ja kuminauhat voivat tulla tarpeeseen. Myös sellaiset tarvikkeet, kuten ompelulangat, ompelukoneen puolat, ratkoja, erilaiset neulat ja neulatyyny sekä hyvät käsityösakset kuuluvat välttämättömiin perustarpeisiin, jos esimerkiksi haluaa paikata reiän vaatteessa koneella ommellen tai lyhentää liian pitkät farkkujen lahkeet itselle sopiviksi.

Käsitöiden harrastajan tarvikkeet
Jos ompelukonetta tykkää käyttää enemmänkin ja esimerkiksi ommella vaatteita alusta alkaen itse, tarvitaan myös sellaisia välineitä kuin mittanauha tai -liisa, kaavapaperi ja merkkauskynä. Esimerkiksi kaavojen tekemisessä mittanauha on olennainen, jotta saadaan olennaiset mitat otettua, samoin kaavapaperi, jolle kaavat tarvittavista kangaskappaleista piirretään.

Monet pitävät myös neulomisesta tai virkkaamisesta. On mukava esimerkiksi vetää jalkaan itse neulotut villasukat, jotka ovat omaa lempiväriä ja juuri itselle mieleisillä kuvioilla koristettu. Erilaiset neule- ja virkkuulangat ovatkin saatavilla lukemattomissa eri väreissä ja vahvuuksissa, kuten myös eripaksuiset neulepuikot ja virkkuukoukut.

Näiden lisäksi myös moniin muihin käsityölajeihin on saatavilla tarvikkeita netistä. Esimerkiksi erilaiset pitsit, joilla voi somistaa vaikkapa farkkujen vyötärön, erilaiset käsityölangat ja tarvikkeet, joiden avulla onnistuvat vaikkapa kirjontatyöt, löytyvät nopeasti ja helposti kotisohvalta käsin.

Mistä löydän ohjeita?
Ohjeita ompelemiseen löytyy puolestaan erilaisista käsityölehdistä ja internetistä sekä erilaisista käsityöopaskirjoista, joissa on tarjolla monenlaisia vinkkejä juuri omiin tarpeisiin ja kiinnostuksiin sopivista käsitöistä. Esimerkiksi Pinterest on täynnä ideoita ja ohjeita käsitöiden valmistamiseen. Myös YouTube tarjoaa erilaisia ohjevideoita ja vinkkejä niin tuunaamiseen kuin itse ompelemiseen sekä muihin käsitöihin.

Kärkkäisen verkkokaupasta löydät laajan valikoiman erilaisiin käsitöihin soveltuvia tuotteita. Tule nyt tutustumaan verkkokaupan valikoimaan ja tilaa itsellesi tarpeelliset käsityötarvikkeet nopeasti ja vaivattomasti ja käy toimeen!

Tuotteet: ( 85 - 96 / 500 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,20 /m
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    Väri:valkoinen
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,80
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,60
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,80
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,95
    Koko, mm:22
    Väri:pronssipatina
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,60 /m
    Väri:beige
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,60 /m
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,40
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
    Näytä vertailu
8
1 Pagination Pages Ellipsis 7 8 9 Pagination Pages Ellipsis 42