1. Etusivu
  2. Piha ja Puutarha (6199)
  3. Istutus ja kasvatus (735)
  4. Kasvihuoneet ja kasvihuonetarvikkeet

Kasvihuoneet ja kasvihuonetarvikkeet

Kasvihuoneet - vinkit valintaan!

Kasvihuone, viherhuone, ansari – viherpeukalon lempipaikassa kasvavat taimet, kesäkeittiön herkut ja kylmänarat kukkaset. Kasvihuoneen hankintaan vaikuttavat monet seikat. Kunnolla satsaamalla voi saada todellisen kasvatuskeitaan, mutta omaa maukasta satoa pääsee nauttimaan paljon pienemmälläkin panostuksella.

Oman maan sadosta innostunut viherpeukalo saattaa pian kyllästyä pelkkiin ikkunalaudan yrttiviljelmiin. Silloin mieli alkaa haikailla omaa, kunnollista kasvihuonetta, jossa olisi monipuoliset mahdollisuudet tomaattien, kurkkujen, salaattien ja ehkä viinirypäleidenkin kasvattamiseen. Mutta millainen kasvihuone omiin tarpeisiin parhaiten sopisi? Lue vinkit tästä:

Mikä on sopiva koko?
Haluatko oleskella kasvihuoneessa tai koulia siellä taimia? Tarvitseeko kasvihuoneeseen tilaa ruukuille ja tarvikkeille tai esimerkiksi oman vesipisteen? Kokoa voi kasvattaa hyvinkin suureksi, jos vain tontilta löytyy tilaa. Suuri kasvihuone on aina hintavampi investointi, mutta toisaalta kasvihuoneen on tarkoitus kestää vuosikymmeniä.

Pienen kasvihuoneen voi sijoittaa parvekkeelle tai seinustalle. Seinämallin ansariin ei ole tarkoituskaan kävellä sisään, vaan ovea avataan niin, että kasveja pääsee hoitamaan ulkopuolelta. Pienen kasvihuoneen sato riittää hyvinki kesäisiin herkkuhetkiin, mutta mikäli haaveissa ovat säilykkeet tai kesäinen omavaraisuus, satsaa hieman isompaan malliin.

Tarvitaanko automatiikkaa?
Jos kasvihuoneen annetaan olla sellaisenaan ilman hellepäivien tuuletusta, kaikki kasvit takuulla läkähtyvät paahteeseen ja riutuvat hengiltä. Liiallista paahdetta voi ehkäistä availemalla kasvihuoneen ikkunoita tai ovea lämpötilan mukaan, mutta jos koko kesää ei ehdi ansarin ovea heiluttelemaan, on kenties hyvä idea panostaa luukunavaajaan. Se nostaa ja laskee kattoikkunaa lämpötilan mukaan.

Kasvihuoneeseen voi myös viritellä kastelujärjestelmän, joka huolehtii riittävästä kosteudesta esimerkiksi reissujen tai työpäivien aikana. Lisäksi kasvihuoneeseen voi harkita lämmitintä, joka aikaistaa kasvukautta ja satoa huomattavasti. Kannattaa kuitenkin pohtia lopputuloksen hintaa: ei välttämättä ole järkeä hankkia hienoja härpäkkeitä muutaman tomaatin tähden, ei ainakaan jos miettii tällöin kunkin kasviksen kilohintaa.

Kasvihuone muovista vai lasista?
Kasvihuonemuovi on edullinen ja lämmin, mutta ei pitkäaikaisessa käytössä kovin kestävä. Lisäksi kasvihuonemuovi voi näyttää ikävältä esteetikon silmään. Muovin rinnalle onkin noussut huippusuosittu kennolevy. Kennolevy pitää lämpöä hyvin, hajottaa auringonsäteet ja kestää hyvin lumikuormaa. Se on myös kevyt asentaa.

Lasinen kasvihuone on perinteinen ja kaunis, mutta se ei kestä kovin hyvin puutarhassa lenteleviä lasten palloja ja frisbee-kiekkoja, ei mittavaa lumikuormaa eikä roudan liikkeitä. Suosittu vaihtoehto onkin ollut lasinen kasvihuone, joka on katettu kestävillä kennolevyillä.

Kurkista Kärkkäisen verkkokaupan valikoimiin ja tilaa itsellesi parvekkeelle tai keittiöpuutarhaan sopiva kasvihuone. Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua haluamaasi aikaan vuoden jokaisena päivänä!

Tuotteet: ( 37 - 48 / 52 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
    Pinta-ala, m2:0.31
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 52,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Pinta-ala, m2:0.35
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90
    Pinta-ala, m2:0.43
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 52,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Pinta-ala, m2:0.9
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,50
    Pinta-ala, m2:1
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Pinta-ala, m2:0.85
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,95