- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26795) /
- Kodintekstiili (1988) /
- Matot (687) /
- Käytävämatot
Käytävämatot
Käytävämatto tuo ilmettä eteiseen
Käytävämatto on paitsi eteisen kaunistus myös käytännöllinen vaihtoehto tilojen puhtaana pitoon. Yhdessä kynnysmaton kanssa käytävämatto varmistaa, että lika ja hiekka ei kantaudu eteisestä muihin huoneisiin.Ihannetapauksessa kynnysmatto ja käytävämatto muodostavat yhtenäisen linjan, joka jatkuu ulko-ovelta suoraan kenkätelineelle. Pitkän käytävämaton tulisi olla kantattu ja tukeva, jotta se pysyy hyvin paikoillaan liukumatta. Käytävämaton sopiva pituus riippuu eteisen koosta sekä eri toimintapisteiden sijoittelusta, mutta esimerkiksi neljän metrin mittainen matto ehtii jo hyvin imaista kengästä hiekan ja liat itseensä.
Pitkään eteiseen on syytä hankkia metritavarana saatavaa käytävämattoa. Toinen vaihtoehto on sijoittaa kaksi valmista käytävämattoa peräkkäin. Se paitsi helpottaa mattojen siirtelyä myös katkaisee visuaalisesti pitkän ja kapean eteisen. Käytävämattojen hoitoon riittää imurointi sekä tarvittaessa pesu. Tahrat tulisi poistaa, kun ne ilmenevät, mutta isompaa pesua varten käytävämaton voi kiikuttaa pesulaan.
Luonnonkumi on paras pohjavaihtoehto
Puuvilla ei ole käytävämaton paras materiaali, sillä se likaantuu helposti käytössä. Toisaalta puuvillapintainen matto on kevyt pesaista puhtaaksi. Sisal, kookos tai juutti ovat puuvillaa kestävämpiä vaihtoehtoja. Keinokuidusta valmistetut käytävämatot ovat myös erinomainen vaihtoehto, mutta muista, että tekokuitu saattaa jättää jäljen eteisen lattiaan.
Luonnonkumi on paras pohjavaihtoehto: se pitää lian ja hiekan itsellään eikä päästä pieniä hiekanjyviä hankaamaan lattiaa maton alla. Luonnonkumi on myös tarpeeksi jämäkkä pysyäkseen hyvin paikoillaan. Keinokuituisen pohjan alle voi liukkauden estämiseksi hankkia liukuestematon, joka pitää käytävämaton paremmin halutulla paikalla.
Käytävämaton värillä on väliä
Ruskea, musta tai harmaa ovat suosittuja pohjavärejä käytävämatolle. Tosin vaalea hiekka tai valkoiset lemmikin karvat näkyvät juuri niissä kaikkein helpoiten. Paras vaihtoehto onkin hankkia hieman eläväpintainen tai kirjava matto, josta lika ei niin selvästi erotu. Esimerkiksi kelim-kuosinen, juutista valmistettu tai siksak-kuviolla varustettu käytävämatto saattaa olla huomattavasti siistimpi vaihtoehto kuin yksivärinen matto.
Värivalintaan vaikuttavat myös omat mieltymykset. Eteisen muu ilme, tunnelma sekä oma maku määrittelevät melko pitkälle myös käytännöllisten tekstiilien valinnan. Myös eteiseen kantautuva lika on täysin suhteellista: sinkun kerrostaloasunnosta tuskin löytyy vuoden aikanakaan yhtä paljon kuraa kuin lemmikki- ja lapsiperheessä yhden ulkoilun jäljiltä.
Täydellisen käytävämaton metsästyksen voi aloittaa netissä, Kärkkäisen verkkokaupassa koska vain! Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua aina, missä ja milloin tahdot! Käytävämatot eri pituuksilla, kynnysmatot ja muut tekstiilit löydät helposti ja vaivattomasti moneen makuun sopivana. Klikkaa itsesi valikoimaan ja päivitä eteisesi uuteen uskoon!
Käytävämatto tuo ilmettä eteiseen
Käytävämatto on paitsi eteisen kaunistus myös käytännöllinen vaihtoehto tilojen puhtaana pitoon. Yhdessä kynnysmaton kanssa käytävämatto varmistaa, että lika ja hiekka ei kantaudu eteisestä muihin huoneisiin.Ihannetapauksessa kynnysmatto ja käytävämatto muodostavat yhtenäisen linjan, joka jatkuu ulko-ovelta suoraan kenkätelineelle. Pitkän käytävämaton tulisi olla kantattu ja tukeva, jotta se pysyy hyvin paikoillaan liukumatta. Käytävämaton sopiva pituus riippuu eteisen koosta sekä eri toimintapisteiden sijoittelusta, mutta esimerkiksi neljän metrin mittainen matto ehtii jo hyvin imaista kengästä hiekan ja liat itseensä.
Pitkään eteiseen on syytä hankkia metritavarana saatavaa käytävämattoa. Toinen vaihtoehto on sijoittaa kaksi valmista käytävämattoa peräkkäin. Se paitsi helpottaa mattojen siirtelyä myös katkaisee visuaalisesti pitkän ja kapean eteisen. Käytävämattojen hoitoon riittää imurointi sekä tarvittaessa pesu. Tahrat tulisi poistaa, kun ne ilmenevät, mutta isompaa pesua varten käytävämaton voi kiikuttaa pesulaan.
Luonnonkumi on paras pohjavaihtoehto
Puuvilla ei ole käytävämaton paras materiaali, sillä se likaantuu helposti käytössä. Toisaalta puuvillapintainen matto on kevyt pesaista puhtaaksi. Sisal, kookos tai juutti ovat puuvillaa kestävämpiä vaihtoehtoja. Keinokuidusta valmistetut käytävämatot ovat myös erinomainen vaihtoehto, mutta muista, että tekokuitu saattaa jättää jäljen eteisen lattiaan.
Luonnonkumi on paras pohjavaihtoehto: se pitää lian ja hiekan itsellään eikä päästä pieniä hiekanjyviä hankaamaan lattiaa maton alla. Luonnonkumi on myös tarpeeksi jämäkkä pysyäkseen hyvin paikoillaan. Keinokuituisen pohjan alle voi liukkauden estämiseksi hankkia liukuestematon, joka pitää käytävämaton paremmin halutulla paikalla.
Käytävämaton värillä on väliä
Ruskea, musta tai harmaa ovat suosittuja pohjavärejä käytävämatolle. Tosin vaalea hiekka tai valkoiset lemmikin karvat näkyvät juuri niissä kaikkein helpoiten. Paras vaihtoehto onkin hankkia hieman eläväpintainen tai kirjava matto, josta lika ei niin selvästi erotu. Esimerkiksi kelim-kuosinen, juutista valmistettu tai siksak-kuviolla varustettu käytävämatto saattaa olla huomattavasti siistimpi vaihtoehto kuin yksivärinen matto.
Värivalintaan vaikuttavat myös omat mieltymykset. Eteisen muu ilme, tunnelma sekä oma maku määrittelevät melko pitkälle myös käytännöllisten tekstiilien valinnan. Myös eteiseen kantautuva lika on täysin suhteellista: sinkun kerrostaloasunnosta tuskin löytyy vuoden aikanakaan yhtä paljon kuraa kuin lemmikki- ja lapsiperheessä yhden ulkoilun jäljiltä.
Täydellisen käytävämaton metsästyksen voi aloittaa netissä, Kärkkäisen verkkokaupassa koska vain! Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua aina, missä ja milloin tahdot! Käytävämatot eri pituuksilla, kynnysmatot ja muut tekstiilit löydät helposti ja vaivattomasti moneen makuun sopivana. Klikkaa itsesi valikoimaan ja päivitä eteisesi uuteen uskoon!
-
[ { "catentry_id" : "1264170001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1264139001", "partNumber" : "103308748", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254280517/amanda-b-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254280517/amanda-b-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254280517/amanda-b-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254280517/amanda-b-galen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254280517/amanda-b-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254280517/amanda-b-crazy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254280517/amanda-b-crazy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254280517/amanda-b-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254280517/amanda-b-galen.jpg" } } ]Väri:luonnonvalkoinenKoko, cm:80x150
-
[ { "catentry_id" : "1281209501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281200001", "partNumber" : "103301223", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_135x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281200001", "partNumber" : "103301229", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_67x105":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281200001", "partNumber" : "103301231", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281211001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281200001", "partNumber" : "103301225", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281211501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281200001", "partNumber" : "103301227", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_195x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281213001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281200001", "partNumber" : "103301233", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Väri:vaaleansininenTuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
-
[ { "catentry_id" : "1417915001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440634", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417915501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440636", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417916001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440638", "unitPrice" : "76,90 €", "unitPriceRaw" : "76.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417916501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440640", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/en-foksi-bomullsmatta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/en-foksi-bomullsmatta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440642", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417917501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440644", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417918501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440648", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/en-foksi-bomullsmatta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/en-foksi-bomullsmatta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417922001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440662", "unitPrice" : "76,90 €", "unitPriceRaw" : "76.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1266882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266853001", "partNumber" : "103301127", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1266882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266853001", "partNumber" : "103301131", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1266883001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266853001", "partNumber" : "103301123", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036081/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036081/the-perfect-home-athena-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/the-perfect-home-athena-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266883501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266853001", "partNumber" : "103301143", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1266884001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266853001", "partNumber" : "103301125", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036142/ihankotona-ateena-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036142/the-perfect-home-athena-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036142/ihankotona-ateena-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036142/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/the-perfect-home-athena-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/ihankotona-ateena-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266853001", "partNumber" : "103301135", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1266885001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266853001", "partNumber" : "103301139", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036081/ihankotona-ateena-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1266885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266853001", "partNumber" : "103301137", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036142/ihankotona-ateena-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1266886001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266853001", "partNumber" : "103301141", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036142/ihankotona-ateena-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1266886501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266853001", "partNumber" : "103301129", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036142/ihankotona-ateena-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1266887001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266853001", "partNumber" : "103301133", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036142/ihankotona-ateena-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1266887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266853001", "partNumber" : "103301145", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016036142/den-perfekta-athena-mattan-for-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016036142/ihankotona-ateena-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1097493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097487501", "partNumber" : "103167308", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352848/aina-punos-juuttimatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352848/aina-punos-juuttimatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352848/aina-punos-juuttimatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1097494001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097487501", "partNumber" : "103167484", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352848/aina-punos-juuttimatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352848/aina-punos-juuttimatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352848/aina-punos-juuttimatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352848/alltid-punos-jutematta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352848/always-punos-jute-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014352848/aina-punos-juuttimatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352848/aina-punos-juuttimatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352848/alltid-punos-jutematta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014352848/always-punos-jute-carpet.jpg" } } ]
Aina Punos juuttimatto
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:Säästä30%17,43 €-34,93 €Norm. 24,90 - 49,90 -
[ { "catentry_id" : "1033012501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1033002501", "partNumber" : "103170814", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1033013501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1033002501", "partNumber" : "103170826", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1033014501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1033002501", "partNumber" : "103170834", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa/beige":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1033016001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033002501", "partNumber" : "103170846", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa/beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1033016501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1033002501", "partNumber" : "103170848", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Väri:harmaa/beigeTuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
-
[ { "catentry_id" : "686276001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686235501", "partNumber" : "102541486", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "686278501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686235501", "partNumber" : "102541506", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_Ø 133":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-sail-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-sail-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "686279001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686235501", "partNumber" : "102541512", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko, cm_|_Ø 133":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "686280501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686235501", "partNumber" : "102541534", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-sail-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-sail-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "686281001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686235501", "partNumber" : "102541554", "unitPrice" : "72,90 €", "unitPriceRaw" : "72.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_160x235":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-sail-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-sail-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "686282001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686235501", "partNumber" : "102541572", "unitPrice" : "72,90 €", "unitPriceRaw" : "72.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko, cm_|_160x235":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg" } ]
Villages Saila matto
★★★★★ ★★★★★Skandinaavinen jokapaikan matto turvallisella liukuestepohjalla.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:39,90 €-72,90 € -
[ { "catentry_id" : "319315501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873130", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319316001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873131", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319317001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873134", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319318001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873137", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319319501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873144", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319320501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873150", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "319321501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873154", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319322001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873155", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_Ø 100":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319325001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873165", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319326001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873167", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319327001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873169", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "319327501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873171", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319328501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873175", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319329001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873178", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319330501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873181", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø 100":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319331001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873188", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "623567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426145", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_75x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426147", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426157", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_75x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426165", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426171", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_40x70":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623575501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426177", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049584027/hestia-flex-yleismatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049584027/hestia-flex-universal-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049584027/hestia-flex-universal-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049584027/hestia-flex-yleismatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "623578001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426185", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_40x70":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426195", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_75x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426197", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583921/hestia-flex-universal-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583921/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583921/hestia-flex-yleismatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583921/hestia-flex-universal-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "623583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426205", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426229", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-universal-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-universal-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "623592501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426241", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623593001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426243", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623594001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426247", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-universal-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-universal-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "623594501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426249", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623595501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426253", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623596501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426257", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_75x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426261", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426263", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_75x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623598501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426265", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1284080501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1284073501", "partNumber" : "103315463", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_109 natural":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-carpet.jpg" } } ]Väri:109 naturalKoko, cm:60x90
-
[ { "catentry_id" : "1417992001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417988001", "partNumber" : "103434669", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_4800/darkred":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417992501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1417988001", "partNumber" : "103434671", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_4003/pastel":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249081/vallila-alma-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249081/vallila-alma-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249081/vallila-alma-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249081/vallila-alma-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249081/vallila-alma-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249081/vallila-alma-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417994001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417988001", "partNumber" : "103434677", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Väri_|_4800/darkred":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417994501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1417988001", "partNumber" : "103434679", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Väri_|_4003/pastel":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1224085001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224052001", "partNumber" : "103306646", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1224085501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224052001", "partNumber" : "103306648", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1224086001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224052001", "partNumber" : "103306650", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1224086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224052001", "partNumber" : "103306652", "unitPrice" : "72,90 €", "unitPriceRaw" : "72.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1224087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224052001", "partNumber" : "103306654", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 475 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 46 kpl
- Käytävämatot 287 kpl
- Pyöreät matot 140 kpl
- Lasten matot 64 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 33 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl