- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26729) /
- Kodintekstiili (2000) /
- Matot (695) /
- Keskilattiamatot
Keskilattiamatot
Matot kodin tiloihin
Matot pehmentävät kodin akustiikkaa ja tuovat tilaan lämpöä sekä kodikkuutta. Matto sitoo huonekalut yhteen ja rytmittää sisustusta. Lastenhuoneessa matto voi inspiroida leikkiin ja luovuuteen. Huone ilman mattoa näyttää kolkolta ja valjulta. Mattovalikoimassa on niin runsaasti valinnan mahdollisuuksia, että ihan varmasti jokainen voi löytää kooltaan, väriltään, muodoltaan sekä materiaaliltaan mieluisimman vaihtoehdon.Matot keittiöön
Kauneimmillaan isot matot ovat keittiössä ruokapöydän alla, missä matto suojelee lattiaa tuolien hankaukselta samalla kun se sitoo ruokailuryhmän yhteen harmoniseksi kokonaisuudeksi. Lapsiperheessä pöydän alla sijaitseva matto voi kuitenkin olla puhdistamisen kannalta hieman haasteellinen.
Matto kannattaa valita valita niin, että sen siistiminen ja imuroiminen on helppoa. Valkea matto on kaunis, mutta erittäin riskialtis valinta keittiöön, vaikka tilassa ei lapsia olisikaan. Aika harva meistä kuitenkaan on valmis puhdistamaan mattoa jokaisen ruoka- tai kahvihetken jälkeen. Kirjavassa matossa pienet roskat ja tahrat eivät pistä silmään niin helposti.
Matot olohuoneeseen
Olohuoneen maton tarkoituksena on rytmittää sohva, nojatuolit, pöydät ja muut kalusteet yhteen kutsuvaksi ryhmäksi. Tässä kohtaa moni kuitenkin mokaa valitsemalla olohuoneeseen turhan naftin maton. Maton tulisi olla riittävän suuri, jotta se yltäisi ainakin istuinten etujalkojen alle.
Olohuoneen matto saa olla paitsi kookas, myös lämmin ja kutsuva. Värisävyissä kannattaa ottaa huomioon tilan muut sävyt. Nyrkkisääntö sisustamisessa on, että kattoa kohden sävyt vaalenevat, lattiaa kohden taas tummenevat. Muuten voi syntyä mielikuva tilassa ”leijailevista” kalusteista. Sääntöä kannattaa kuitenkin noudattaa omaa makua ja sisustusnäkemystä kuunnellen.
Matot lastenhuoneeseen
Lastenhuone on leikin ja luovuuden tila, siksi mattokin kannattaa valita juuri näitä puolia ajatellen. Riittävän suurella matolla on mukava ja lämmin leikkiä myös kaverin kanssa. Nuket, autot, palikat ja legot on hyvä saada levittää laajasti maton pinnalle. Turvallinen matto on tukeva ja hyvin paikoillaan pysyvä.
Liikennematot ja muut satumaisemat tukevat omalta osaltaan leikkiä. Poukkoilevat autotiet ja värikkäät kuviot muuttuvat aivan itsestään pikkuautojen radoiksi, linnan kartanoiksi tai pikkueläinten pihoiksi. Pehmeällä matolla on kiva köllötellä, istua tai tehdä kuperkeikkoja.
Matot kodin tiloihin
Matot pehmentävät kodin akustiikkaa ja tuovat tilaan lämpöä sekä kodikkuutta. Matto sitoo huonekalut yhteen ja rytmittää sisustusta. Lastenhuoneessa matto voi inspiroida leikkiin ja luovuuteen. Huone ilman mattoa näyttää kolkolta ja valjulta. Mattovalikoimassa on niin runsaasti valinnan mahdollisuuksia, että ihan varmasti jokainen voi löytää kooltaan, väriltään, muodoltaan sekä materiaaliltaan mieluisimman vaihtoehdon.Matot keittiöön
Kauneimmillaan isot matot ovat keittiössä ruokapöydän alla, missä matto suojelee lattiaa tuolien hankaukselta samalla kun se sitoo ruokailuryhmän yhteen harmoniseksi kokonaisuudeksi. Lapsiperheessä pöydän alla sijaitseva matto voi kuitenkin olla puhdistamisen kannalta hieman haasteellinen.
Matto kannattaa valita valita niin, että sen siistiminen ja imuroiminen on helppoa. Valkea matto on kaunis, mutta erittäin riskialtis valinta keittiöön, vaikka tilassa ei lapsia olisikaan. Aika harva meistä kuitenkaan on valmis puhdistamaan mattoa jokaisen ruoka- tai kahvihetken jälkeen. Kirjavassa matossa pienet roskat ja tahrat eivät pistä silmään niin helposti.
Matot olohuoneeseen
Olohuoneen maton tarkoituksena on rytmittää sohva, nojatuolit, pöydät ja muut kalusteet yhteen kutsuvaksi ryhmäksi. Tässä kohtaa moni kuitenkin mokaa valitsemalla olohuoneeseen turhan naftin maton. Maton tulisi olla riittävän suuri, jotta se yltäisi ainakin istuinten etujalkojen alle.
Olohuoneen matto saa olla paitsi kookas, myös lämmin ja kutsuva. Värisävyissä kannattaa ottaa huomioon tilan muut sävyt. Nyrkkisääntö sisustamisessa on, että kattoa kohden sävyt vaalenevat, lattiaa kohden taas tummenevat. Muuten voi syntyä mielikuva tilassa ”leijailevista” kalusteista. Sääntöä kannattaa kuitenkin noudattaa omaa makua ja sisustusnäkemystä kuunnellen.
Matot lastenhuoneeseen
Lastenhuone on leikin ja luovuuden tila, siksi mattokin kannattaa valita juuri näitä puolia ajatellen. Riittävän suurella matolla on mukava ja lämmin leikkiä myös kaverin kanssa. Nuket, autot, palikat ja legot on hyvä saada levittää laajasti maton pinnalle. Turvallinen matto on tukeva ja hyvin paikoillaan pysyvä.
Liikennematot ja muut satumaisemat tukevat omalta osaltaan leikkiä. Poukkoilevat autotiet ja värikkäät kuviot muuttuvat aivan itsestään pikkuautojen radoiksi, linnan kartanoiksi tai pikkueläinten pihoiksi. Pehmeällä matolla on kiva köllötellä, istua tai tehdä kuperkeikkoja.
-
[ { "catentry_id" : "1417915001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440634", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417915501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440636", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417916001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440638", "unitPrice" : "76,90 €", "unitPriceRaw" : "76.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417916501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440640", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/en-foksi-bomullsmatta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/en-foksi-bomullsmatta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440642", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417917501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440644", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417918501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440648", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/en-foksi-bomullsmatta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000874965/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000874965/en-foksi-bomullsmatta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417922001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1417910001", "partNumber" : "103440662", "unitPrice" : "76,90 €", "unitPriceRaw" : "76.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000875023/a-foksi-cotton-rug-is-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000875023/ihankotona-foksi-puuvillamatto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1066902501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211064", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066903501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211068", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066905501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211078", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066906501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211082", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211086", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281729/hestia-tuuli-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281729/hestia-tuuli-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281729/hestia-tuuli-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281729/hestia-tuuli-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281729/hestia-tuuli-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281729/hestia-tuuli-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066911501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211104", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211106", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066913001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211110", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066914001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211114", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066914501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211118", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211128", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066917501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211130", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066921001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211144", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066923001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211152", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281750/hestia-tuuli-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281750/hestia-tuuli-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281750/hestia-tuuli-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281750/hestia-tuuli-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281750/hestia-tuuli-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281750/hestia-tuuli-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066923501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211154", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211156", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066925501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211162", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066926001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211164", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211168", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281705/hestia-tuuli-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281705/hestia-tuuli-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281705/hestia-tuuli-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281705/hestia-tuuli-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281705/hestia-tuuli-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281705/hestia-tuuli-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066927001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211170", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066927501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211172", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1066929001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211178", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281743/hestia-tuuli-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066929501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211180", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281712/hestia-tuuli-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1066930001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1066887001", "partNumber" : "103211182", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079281767/hestia-tuuli-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "686276001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686235501", "partNumber" : "102541486", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "686278501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686235501", "partNumber" : "102541506", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_Ø 133":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-sail-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-sail-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "686279001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686235501", "partNumber" : "102541512", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko, cm_|_Ø 133":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "686280501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686235501", "partNumber" : "102541534", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-sail-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-sail-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "686281001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686235501", "partNumber" : "102541554", "unitPrice" : "72,90 €", "unitPriceRaw" : "72.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_160x235":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-sail-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-sail-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430063698816/villages-saila-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "686282001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "686235501", "partNumber" : "102541572", "unitPrice" : "72,90 €", "unitPriceRaw" : "72.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko, cm_|_160x235":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946178/villages-saila-matto.jpg" } ]
Villages Saila matto
★★★★★ ★★★★★Skandinaavinen jokapaikan matto turvallisella liukuestepohjalla.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:39,90 €-72,90 € -
[ { "catentry_id" : "795052001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708424", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716043.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716043.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716043/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "795056501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708464", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000667383.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000667383.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000667383/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "795059001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708494", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716050.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716050.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716050/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "795063501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708542", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716043.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716043.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716043/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "795065001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708554", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716043.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716043.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716043/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "795066001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708558", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_keltainen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000667383.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000667383.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000667383/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "795067001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708572", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_keltainen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000667383.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000667383.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000667383/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "795068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708576", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000667383/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000667383/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000667383/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000667383/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000667383.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000667383.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000667383/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "795069001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708588", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716036.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716036.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716036/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "795069501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708590", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716036.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716036.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716036/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "795071501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708598", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716050.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716050.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716050/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "795073001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708608", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716043/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716043/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716043/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716043.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716043/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716043.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716043/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "795073501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708610", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716036/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716036/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716036/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716036/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716036.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716036.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716036/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "795075501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708632", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716029/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "795076001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708634", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716029.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716029.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716029/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "795076501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708638", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716029/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716029/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716029/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716029.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716029/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716029.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716029/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "795077001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "795051001", "partNumber" : "102708640", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716029/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000716029/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000716029/ihankotona-suvi-puuvillamatto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1224071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048501", "partNumber" : "103306592", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1224072001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1224048501", "partNumber" : "103306594", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1224073001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1224048501", "partNumber" : "103306598", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1224074501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1224048501", "partNumber" : "103306604", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1224075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048501", "partNumber" : "103306606", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "411382001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411242501", "partNumber" : "102082723", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_100x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413355022804/ihankotona-liikennematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413355022804/ihankotona-liikennematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413355022804/ihankotona-liikennematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413355022804/ihankotona-liikennematto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413355022804/traffic-mat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413355022804/traffic-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413355022804/ihankotona-liikennematto.jpg" } } ]
ihankotona Liikennematto
★★★★★ ★★★★★Kestävä lasten liikennematto
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 37,90 €Väri:Musta/valkoinenKoko, cm:100x150 -
[ { "catentry_id" : "1417992001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417988001", "partNumber" : "103434669", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_4800/darkred":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417992501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1417988001", "partNumber" : "103434671", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_4003/pastel":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249081/vallila-alma-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249081/vallila-alma-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249081/vallila-alma-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249081/vallila-alma-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249081/vallila-alma-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249081/vallila-alma-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417994001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417988001", "partNumber" : "103434677", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Väri_|_4800/darkred":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249111/vallila-alma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417994501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1417988001", "partNumber" : "103434679", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Väri_|_4003/pastel":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249098/vallila-alma-matta.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1224085001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224052001", "partNumber" : "103306646", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1224085501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224052001", "partNumber" : "103306648", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1224086001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224052001", "partNumber" : "103306650", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1224086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224052001", "partNumber" : "103306652", "unitPrice" : "72,90 €", "unitPriceRaw" : "72.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1224087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224052001", "partNumber" : "103306654", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "543106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102313995", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543107501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314001", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543113501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314025", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543115001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314031", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543116001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314035", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543116501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314037", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543119501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314049", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543120001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314051", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/my-carpets-lotte-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/my-carpets-lotte-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "543120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314053", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543122001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314059", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543123001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314063", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543124001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314067", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/my-carpets-lotte-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/my-carpets-lotte-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "543127501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314081", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543128501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314085", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543129001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314087", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "543130001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314091", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543130501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314093", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543131001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314095", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543132001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314099", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543133001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314103", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543135501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314113", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543136001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314115", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314121", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543138001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314123", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543138501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314125", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543141001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314135", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "543142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314139", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543144001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314147", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543144501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314149", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543145501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314153", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543146501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314157", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543147501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314161", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "532334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "532299501", "partNumber" : "102291607", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532336001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532299501", "partNumber" : "102291621", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532337001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "532299501", "partNumber" : "102291501", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø100":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532339501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532299501", "partNumber" : "102291675", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532342501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "532299501", "partNumber" : "102291721", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532344001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532299501", "partNumber" : "102291745", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532350501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "532299501", "partNumber" : "102291791", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532355501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "532299501", "partNumber" : "102291831", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "532359001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "532299501", "partNumber" : "102291849", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "532299501", "partNumber" : "102291851", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto-p6189492503367322.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049578651/hestia-stella-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1224065501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306556", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224066001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306558", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224067001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306562", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1224067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306564", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306566", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224068501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306568", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224069001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306576", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1224069501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306580", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224070001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306586", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224070501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306588", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224071001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306590", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1224072501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306596", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "532335001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291615", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532336501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291629", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532337501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291633", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_135x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576862/hestia-hilla-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576862/hestia-hilla-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576862/hestia-hilla-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576862/hestia-hilla-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "532341501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291697", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532342001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291705", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532346001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291761", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532346501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291763", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576671/hestia-hilla-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576671/hestia-hilla-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576671/hestia-hilla-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576671/hestia-hilla-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "532349001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291779", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532349501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291781", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "532350001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291785", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532352001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291807", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532352501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291809", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532353001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291811", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532354501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291827", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532355001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291829", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576787/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "532361001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102291861", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_135x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049576756/hestia-hilla-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "776447501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102676345", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "776449001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102676351", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "776449501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102676353", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "776450501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102676359", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "776451501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102676371", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "776453001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102676377", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "776454501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102676415", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "776458501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "532300001", "partNumber" : "102676443", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049588445/hestia-hilla-matto.jpg" } ]
Hestia Hilla matto
★★★★★ ★★★★★Helppohoitoinen Hestia Hilla -yleismatto sopii moneen tilaan. Kauniisti reunakuvioitu matto pysyy hyvin paikoillaan liukuestepohjan ansiosta.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:21,90 €-74,90 €
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 478 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 46 kpl
- Käytävämatot 289 kpl
- Pyöreät matot 141 kpl
- Lasten matot 64 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 34 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl