- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26691) /
- Kodintekstiili (1981) /
- Matot (680) /
- Keskilattiamatot
Keskilattiamatot
Matot kodin tiloihin
Matot pehmentävät kodin akustiikkaa ja tuovat tilaan lämpöä sekä kodikkuutta. Matto sitoo huonekalut yhteen ja rytmittää sisustusta. Lastenhuoneessa matto voi inspiroida leikkiin ja luovuuteen. Huone ilman mattoa näyttää kolkolta ja valjulta. Mattovalikoimassa on niin runsaasti valinnan mahdollisuuksia, että ihan varmasti jokainen voi löytää kooltaan, väriltään, muodoltaan sekä materiaaliltaan mieluisimman vaihtoehdon.Matot keittiöön
Kauneimmillaan isot matot ovat keittiössä ruokapöydän alla, missä matto suojelee lattiaa tuolien hankaukselta samalla kun se sitoo ruokailuryhmän yhteen harmoniseksi kokonaisuudeksi. Lapsiperheessä pöydän alla sijaitseva matto voi kuitenkin olla puhdistamisen kannalta hieman haasteellinen.
Matto kannattaa valita valita niin, että sen siistiminen ja imuroiminen on helppoa. Valkea matto on kaunis, mutta erittäin riskialtis valinta keittiöön, vaikka tilassa ei lapsia olisikaan. Aika harva meistä kuitenkaan on valmis puhdistamaan mattoa jokaisen ruoka- tai kahvihetken jälkeen. Kirjavassa matossa pienet roskat ja tahrat eivät pistä silmään niin helposti.
Matot olohuoneeseen
Olohuoneen maton tarkoituksena on rytmittää sohva, nojatuolit, pöydät ja muut kalusteet yhteen kutsuvaksi ryhmäksi. Tässä kohtaa moni kuitenkin mokaa valitsemalla olohuoneeseen turhan naftin maton. Maton tulisi olla riittävän suuri, jotta se yltäisi ainakin istuinten etujalkojen alle.
Olohuoneen matto saa olla paitsi kookas, myös lämmin ja kutsuva. Värisävyissä kannattaa ottaa huomioon tilan muut sävyt. Nyrkkisääntö sisustamisessa on, että kattoa kohden sävyt vaalenevat, lattiaa kohden taas tummenevat. Muuten voi syntyä mielikuva tilassa ”leijailevista” kalusteista. Sääntöä kannattaa kuitenkin noudattaa omaa makua ja sisustusnäkemystä kuunnellen.
Matot lastenhuoneeseen
Lastenhuone on leikin ja luovuuden tila, siksi mattokin kannattaa valita juuri näitä puolia ajatellen. Riittävän suurella matolla on mukava ja lämmin leikkiä myös kaverin kanssa. Nuket, autot, palikat ja legot on hyvä saada levittää laajasti maton pinnalle. Turvallinen matto on tukeva ja hyvin paikoillaan pysyvä.
Liikennematot ja muut satumaisemat tukevat omalta osaltaan leikkiä. Poukkoilevat autotiet ja värikkäät kuviot muuttuvat aivan itsestään pikkuautojen radoiksi, linnan kartanoiksi tai pikkueläinten pihoiksi. Pehmeällä matolla on kiva köllötellä, istua tai tehdä kuperkeikkoja.
Matot kodin tiloihin
Matot pehmentävät kodin akustiikkaa ja tuovat tilaan lämpöä sekä kodikkuutta. Matto sitoo huonekalut yhteen ja rytmittää sisustusta. Lastenhuoneessa matto voi inspiroida leikkiin ja luovuuteen. Huone ilman mattoa näyttää kolkolta ja valjulta. Mattovalikoimassa on niin runsaasti valinnan mahdollisuuksia, että ihan varmasti jokainen voi löytää kooltaan, väriltään, muodoltaan sekä materiaaliltaan mieluisimman vaihtoehdon.Matot keittiöön
Kauneimmillaan isot matot ovat keittiössä ruokapöydän alla, missä matto suojelee lattiaa tuolien hankaukselta samalla kun se sitoo ruokailuryhmän yhteen harmoniseksi kokonaisuudeksi. Lapsiperheessä pöydän alla sijaitseva matto voi kuitenkin olla puhdistamisen kannalta hieman haasteellinen.
Matto kannattaa valita valita niin, että sen siistiminen ja imuroiminen on helppoa. Valkea matto on kaunis, mutta erittäin riskialtis valinta keittiöön, vaikka tilassa ei lapsia olisikaan. Aika harva meistä kuitenkaan on valmis puhdistamaan mattoa jokaisen ruoka- tai kahvihetken jälkeen. Kirjavassa matossa pienet roskat ja tahrat eivät pistä silmään niin helposti.
Matot olohuoneeseen
Olohuoneen maton tarkoituksena on rytmittää sohva, nojatuolit, pöydät ja muut kalusteet yhteen kutsuvaksi ryhmäksi. Tässä kohtaa moni kuitenkin mokaa valitsemalla olohuoneeseen turhan naftin maton. Maton tulisi olla riittävän suuri, jotta se yltäisi ainakin istuinten etujalkojen alle.
Olohuoneen matto saa olla paitsi kookas, myös lämmin ja kutsuva. Värisävyissä kannattaa ottaa huomioon tilan muut sävyt. Nyrkkisääntö sisustamisessa on, että kattoa kohden sävyt vaalenevat, lattiaa kohden taas tummenevat. Muuten voi syntyä mielikuva tilassa ”leijailevista” kalusteista. Sääntöä kannattaa kuitenkin noudattaa omaa makua ja sisustusnäkemystä kuunnellen.
Matot lastenhuoneeseen
Lastenhuone on leikin ja luovuuden tila, siksi mattokin kannattaa valita juuri näitä puolia ajatellen. Riittävän suurella matolla on mukava ja lämmin leikkiä myös kaverin kanssa. Nuket, autot, palikat ja legot on hyvä saada levittää laajasti maton pinnalle. Turvallinen matto on tukeva ja hyvin paikoillaan pysyvä.
Liikennematot ja muut satumaisemat tukevat omalta osaltaan leikkiä. Poukkoilevat autotiet ja värikkäät kuviot muuttuvat aivan itsestään pikkuautojen radoiksi, linnan kartanoiksi tai pikkueläinten pihoiksi. Pehmeällä matolla on kiva köllötellä, istua tai tehdä kuperkeikkoja.
-
[ { "catentry_id" : "980038001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "980036501", "partNumber" : "103099095", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_100x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741243875197/home4you-dawn-outdoor-3-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741243875197/home4you-dawn-outdoor-3-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741243875197/home4you-dawn-outdoor-3-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741243875197/home4you-dawn-outdoor-3-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741243875197/home4you-dawn-outdoor-3-matto.jpg" } } ]Väri:harmaaKoko, cm:100x150
-
[ { "catentry_id" : "527825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527812501", "partNumber" : "102283956", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_100x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Villages Formula lastenmatto
★★★★★Mustavalkoinen lastenmatto, liukuestepohjalla.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90 €Väri:harmaa/valkoinenKoko, cm:100x150 -
[ { "catentry_id" : "527824501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "527813001", "partNumber" : "102283954", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_100x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Villages Kaupunki lastenmatto
★★★★★ ★★★★★Mustaharmaa lastenmatto liukuestepohjalla.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90 €Väri:harmaa/valkoinenKoko, cm:100x150 -
[ { "catentry_id" : "1034055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1034023001", "partNumber" : "103169416", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_01/grey":"1" , "Koko, cm_|_133x180":"2" , "Koko_|_133x180":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-mat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034057501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1034023001", "partNumber" : "103169484", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_1/grey":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" , "Koko_|_50x80":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-mat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-mat.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1420016501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447550", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"6" , "Väri_|_ruskea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420017001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447598", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447553", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"6" , "Väri_|_vaaleanharmaa":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420018001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447600", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447602", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447604", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-mat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-mat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1420019501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447606", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420020001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447608", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420020501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447610", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420021001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447612", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-mat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1420022001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447614", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420022501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447616", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420023001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447618", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420023501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447620", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420024001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447622", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420024501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447624", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "840103001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102772828", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "840103501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102772812", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "840104001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102772826", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000764136/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000764136/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000764136/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "840104501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102772820", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "840105001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102772810", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvihreä":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000764136/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000764136/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000764136/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "840105501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102772822", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000764136/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000764136/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000764136/ihankotona-hieta-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000764136/my-carpets-hieta-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000764136/mina-mattor-hieta-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000764136/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000764136/ihankotona-hieta-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000764136/my-carpets-hieta-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000764136/mina-mattor-hieta-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "840106001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102772818", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000764136/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000764136/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000764136/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "840106501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102772830", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000764136/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000764136/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000764136/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "840107001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102772824", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713189/mina-mattor-hieta-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713189/my-carpets-hieta-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713189/my-carpets-hieta-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713189/mina-mattor-hieta-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "840107501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102772832", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713189/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656219501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471194", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713288/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713288/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713288/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656220001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471212", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713332/my-carpets-hieta-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713332/my-carpets-hieta-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "656220501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471196", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713288/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713288/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713288/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656221001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471216", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656221501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471214", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656222001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471208", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656222501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471200", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Okra":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713387/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713387/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713387/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656223001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471192", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713288/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713288/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713288/ihankotona-hieta-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713288/my-carpets-hieta-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713288/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713288/ihankotona-hieta-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713288/my-carpets-hieta-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "656223501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471206", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Okra":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713387/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713387/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713387/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656224001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471224", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713233/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713233/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713233/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656224501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471226", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713233/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713233/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713233/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656225001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471220", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713233/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713233/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713233/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656225501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471210", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713332/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656226001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471188", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713288/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713288/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713288/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656226501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471202", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Okra":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713387/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713387/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713387/ihankotona-hieta-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713387/my-carpets-hieta-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713387/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713387/ihankotona-hieta-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713387/my-carpets-hieta-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "656227001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471190", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713288/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713288/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713288/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656227501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471204", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Okra":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713387/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713387/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713387/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656228001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471222", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713233/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713233/ihankotona-hieta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713233/ihankotona-hieta-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713233/ihankotona-hieta-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713233/my-carpets-hieta-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713233/my-carpets-hieta-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713233/ihankotona-hieta-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "656228501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471218", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713233/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713233/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713233/ihankotona-hieta-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "656229001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "656207501", "partNumber" : "102471198", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_Okra":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713387/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000713387/my-carpets-hieta-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000713387/ihankotona-hieta-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "598391501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395308", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_120x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681631/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681631/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681631/ihankotona-jasmin-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "598394501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395320", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_koralli":"1" , "Koko, cm_|_75x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681549/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681549/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681549/ihankotona-jasmin-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "598396001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395326", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_turkoosi":"1" , "Koko, cm_|_55x85":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681570/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681570/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681570/ihankotona-jasmin-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681570/ihankotona-jasmin-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681570/my-carpets-jasmin-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681570/my-carpets-jasmin-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681570/ihankotona-jasmin-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "598397001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395330", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_55x85":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681600/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681600/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681600/ihankotona-jasmin-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681600/my-carpets-jasmin-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681600/ihankotona-jasmin-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681600/ihankotona-jasmin-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681600/my-carpets-jasmin-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "598398001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395334", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_koralli":"1" , "Koko, cm_|_55x85":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681549/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681549/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681549/ihankotona-jasmin-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681549/my-carpets-jasmin-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681549/ihankotona-jasmin-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681549/ihankotona-jasmin-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681549/my-carpets-jasmin-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "598400501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395344", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_55x85":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681631/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681631/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681631/ihankotona-jasmin-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681631/ihankotona-jasmin-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681631/my-carpets-jasmin-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681631/ihankotona-jasmin-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681631/my-carpets-jasmin-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "598401001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395346", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_koralli":"1" , "Koko, cm_|_120x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681549/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681549/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681549/ihankotona-jasmin-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "598402501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395352", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_turkoosi":"1" , "Koko, cm_|_120x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681570/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681570/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681570/ihankotona-jasmin-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "598403001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395354", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_75x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681600/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681600/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681600/ihankotona-jasmin-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "598404001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395358", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_75x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681631/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681631/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681631/ihankotona-jasmin-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "598405501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395364", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_turkoosi":"1" , "Koko, cm_|_75x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681570/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681570/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681570/ihankotona-jasmin-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "598406001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395366", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_120x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681600/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681600/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681600/ihankotona-jasmin-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "598407001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395370", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_55x85":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681662/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681662/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681662/ihankotona-jasmin-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681662/ihankotona-jasmin-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681662/my-carpets-jasmin-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681662/ihankotona-jasmin-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681662/my-carpets-jasmin-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "598408001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395374", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_55x85":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681518/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681518/ihankotona-jasmin-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681518/ihankotona-jasmin-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681518/my-carpets-jasmin-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681518/ihankotona-jasmin-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681518/ihankotona-jasmin-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681518/my-carpets-jasmin-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "598408501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395376", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_75x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681518/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681518/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681518/ihankotona-jasmin-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "598409001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "598390501", "partNumber" : "102395378", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_120x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681518/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000681518/my-carpets-jasmin-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000681518/ihankotona-jasmin-matto.jpg" } ]
ihankotona Jasmin matto
★★★★★ ★★★★★Sileäksi kudottu matto pehmeällä chenillepinnalla ja liukumattomalla pohjalla.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:9,90 €-39,90 € -
[ { "catentry_id" : "1410244501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410244001", "partNumber" : "103435534", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_100x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-patio-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-patio-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-terassimatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1410245001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410244001", "partNumber" : "103435536", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_100x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1410245501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410244001", "partNumber" : "103435538", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-terassimatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-terassimatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-terassimatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-uteplatsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-terassimatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-patio-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-terassimatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-uteplatsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-patio-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1410246001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410244001", "partNumber" : "103435540", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-uteplatsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-patio-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-patio-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-uteplatsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 467 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 41 kpl
- Käytävämatot 279 kpl
- Pyöreät matot 134 kpl
- Lasten matot 64 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 34 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl