- Etusivu /
- Käsityöt, Taiteet ja Harrasteet (10435) /
- Käsityöt (1661) /
- Kirjonta, tuftaus ja ryijynteko
Kirjonta, tuftaus ja ryijynteko
Kirjonta on rentouttavaa ja mukavaa
Kirjonta on taas trendikästä. Perinteinen käsityötapa, kirjonta on valloittanut monet käsitöiden harrastajat. Kirjontatekniikalla kankaaseen luodaan neulan ja langan avulla kaunista ja kestävää kuviointia. Langan lisäksi kirjontatöissä voidaan käyttää myös esimerkiksi helmiä ja muita koristeita. Vaatteiden lisäksi kirjoa voi tauluja ja sisustustavaroita, kuten tyynynpäällisiä. Esimerkiksi ristipistotyöt ovat olleet suosittu harrastus jo pitkään.Kirjontalanka luo kauniita kuvioita kankaaseen
Kirjonta on lyhyesti sanottuna kankaan koristelua erilaisilla pistoilla. Kirjonta on erittäin vanha käsityötapa. Kirjontaa on käytetty niin kauan kuin ihmiset ovat koristaneet kankaitaan. Kirjonta ei ole vaikeaa, mutta se vaatii hieman sorminäppäryyttä ja huolellisuutta. Kirjonta kysyy myös aikaa, joten se ei ole hätähousujen hommaa. Käsin kirjaaminen on kuitenkin erittäin rentouttavaa.
Jos valmista haluaa saada nopeammin, kirjontaa voidaan tehdä myös ompelukoneen avulla. Tätä varten markkinoilla on nimenomaan kirjontaa varten suunniteltuja kirjontakoneita sekä kirjontaohjelmalla varustettuja ompelukoneita. Vohvelikangaskirjonta on niin ikään helppo tapa saada aikaan mukavaa jälkeä. Vohvelikangaskirjonta sopii myös lapsille.
Yksinkertaisimmillaan kirjontaan ei tarvita kuin pala kangasta, neula ja lankaa. Helpointa kirjontatöiden tekeminen kuitenkin on valmiiden kirjonta tarvikepakettien avulla. Kirjontapakkaus sisältää kankaan, langat, neulan ja ohjeet. Ristipistopakkaus ja muut tarvikepaketit sopivat niin aloittelijoille kuin pitkään käsitöitä harrastaneillekin. Ristipistopakkauksia löytyy lukemattomilla kuva-aiheilla. Ristipistotyöt sopivat niin perinteiseen kuin moderniinkin kotiin.
Kirjontakehys auttaa kirjonnassa
Juuri nyt on erittäin trendikästä kirjoa kotiin huonetauluja, johon on kuvioitu erilaisia voimalauseita. Avuksi kannattaa ottaa puusta tehty kirjontakehys. Kirjontakangas pujotetaan kehykseen, jolloin se pysyy mukavan tiukkana ja kireänä. Tällaiseen kankaaseen on paljon helpompi kirjoa. Trenditietoinen käyttää kirjontakehystä myös valmiin työn kehyksenä. Lopputulos on helppo nostaa kehyksineen päivineen tauluksi seinälle.
Jos kangasta ei ole varustettu valmiilla mallilla, kirjonta-aiheen voi suunnitella myös itse. Aihe kannattaa hahmotella valmiiksi kankaaseen kynän avulla. Ideoita kirjontaan voi hakea esimerkiksi internetistä tai käsityölehdistä ja -kirjoista. Kirjontaa varten tulee opetella muutama helppo peruspisto. Näitä ovat esimerkiksi ristipisto, ketjupisto ja laakapisto. Jos koulun käsityötunneista on aikaa, ohjeita voi kerrata vaikkapa Youtube-videoiden avulla.
Kirjonta on rentouttavaa ja mukavaa
Kirjonta on taas trendikästä. Perinteinen käsityötapa, kirjonta on valloittanut monet käsitöiden harrastajat. Kirjontatekniikalla kankaaseen luodaan neulan ja langan avulla kaunista ja kestävää kuviointia. Langan lisäksi kirjontatöissä voidaan käyttää myös esimerkiksi helmiä ja muita koristeita. Vaatteiden lisäksi kirjoa voi tauluja ja sisustustavaroita, kuten tyynynpäällisiä. Esimerkiksi ristipistotyöt ovat olleet suosittu harrastus jo pitkään.Kirjontalanka luo kauniita kuvioita kankaaseen
Kirjonta on lyhyesti sanottuna kankaan koristelua erilaisilla pistoilla. Kirjonta on erittäin vanha käsityötapa. Kirjontaa on käytetty niin kauan kuin ihmiset ovat koristaneet kankaitaan. Kirjonta ei ole vaikeaa, mutta se vaatii hieman sorminäppäryyttä ja huolellisuutta. Kirjonta kysyy myös aikaa, joten se ei ole hätähousujen hommaa. Käsin kirjaaminen on kuitenkin erittäin rentouttavaa.
Jos valmista haluaa saada nopeammin, kirjontaa voidaan tehdä myös ompelukoneen avulla. Tätä varten markkinoilla on nimenomaan kirjontaa varten suunniteltuja kirjontakoneita sekä kirjontaohjelmalla varustettuja ompelukoneita. Vohvelikangaskirjonta on niin ikään helppo tapa saada aikaan mukavaa jälkeä. Vohvelikangaskirjonta sopii myös lapsille.
Yksinkertaisimmillaan kirjontaan ei tarvita kuin pala kangasta, neula ja lankaa. Helpointa kirjontatöiden tekeminen kuitenkin on valmiiden kirjonta tarvikepakettien avulla. Kirjontapakkaus sisältää kankaan, langat, neulan ja ohjeet. Ristipistopakkaus ja muut tarvikepaketit sopivat niin aloittelijoille kuin pitkään käsitöitä harrastaneillekin. Ristipistopakkauksia löytyy lukemattomilla kuva-aiheilla. Ristipistotyöt sopivat niin perinteiseen kuin moderniinkin kotiin.
Kirjontakehys auttaa kirjonnassa
Juuri nyt on erittäin trendikästä kirjoa kotiin huonetauluja, johon on kuvioitu erilaisia voimalauseita. Avuksi kannattaa ottaa puusta tehty kirjontakehys. Kirjontakangas pujotetaan kehykseen, jolloin se pysyy mukavan tiukkana ja kireänä. Tällaiseen kankaaseen on paljon helpompi kirjoa. Trenditietoinen käyttää kirjontakehystä myös valmiin työn kehyksenä. Lopputulos on helppo nostaa kehyksineen päivineen tauluksi seinälle.
Jos kangasta ei ole varustettu valmiilla mallilla, kirjonta-aiheen voi suunnitella myös itse. Aihe kannattaa hahmotella valmiiksi kankaaseen kynän avulla. Ideoita kirjontaan voi hakea esimerkiksi internetistä tai käsityölehdistä ja -kirjoista. Kirjontaa varten tulee opetella muutama helppo peruspisto. Näitä ovat esimerkiksi ristipisto, ketjupisto ja laakapisto. Jos koulun käsityötunneista on aikaa, ohjeita voi kerrata vaikkapa Youtube-videoiden avulla.
-
[ { "catentry_id" : "941863001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941860501", "partNumber" : "103041990", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/77540791385/aida-110-cm-kasityokangas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/77540791385/aida-110-cm-kasityokangas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/77540791385/aida-110-cm-kasityokangas.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/77540791385/aida-110-cm-kasityokangas.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/77540791385/aida-110-cm-handgjort-tyg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/77540791385/aida-110-cm-handmade-fabric.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/77540791385/aida-110-cm-handmade-fabric.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/77540791385/aida-110-cm-kasityokangas.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/77540791385/aida-110-cm-handgjort-tyg.jpg" } }, { "catentry_id" : "941863501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "941860501", "partNumber" : "103041995", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/77540791378/aida-110-cm-kasityokangas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/77540791378/aida-110-cm-kasityokangas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/77540791378/aida-110-cm-kasityokangas.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/77540791378/aida-110-cm-handgjort-tyg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/77540791378/aida-110-cm-handmade-fabric.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/77540791378/aida-110-cm-kasityokangas.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/77540791378/aida-110-cm-handgjort-tyg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/77540791378/aida-110-cm-handmade-fabric.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/77540791378/aida-110-cm-kasityokangas.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "171871001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171867501", "partNumber" : "100085209", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_214":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269009241/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269009241/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269009241/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269009241/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269009241/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171875001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171867501", "partNumber" : "100085214", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_391":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269010308/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269010308/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269010308/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269010308/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269010308/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171875501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171867501", "partNumber" : "100085234", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_213":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269503435/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269503435/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269503435/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269503435/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269503435/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171878501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171867501", "partNumber" : "100085215", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269008589/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269008589/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269008589/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269008589/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269008589/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171879001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171867501", "partNumber" : "100085205", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_212":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269503428/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269503428/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269503428/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269503428/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269503428/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171881001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171867501", "partNumber" : "100085237", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_893":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269010667/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269010667/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269010667/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269010667/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269010667/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171881501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171867501", "partNumber" : "100085216", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_894":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269010674/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269010674/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269010674/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269010674/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269010674/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171882501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171867501", "partNumber" : "100085779", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_926":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269504968/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269504968/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269504968/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269504968/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269504968/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171884001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171867501", "partNumber" : "100085208", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269502568/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269502568/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269502568/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269502568/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269502568/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171894001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171867501", "partNumber" : "100296139", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_977":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269010988/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269010988/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269010988/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269010988/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269010988/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171894501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171867501", "partNumber" : "100350399", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269502797/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269502797/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269502797/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269502797/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269502797/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171895001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171867501", "partNumber" : "100676200", "unitPrice" : "2,10 €", "unitPriceRaw" : "2.1", "Attributes" : { "Väri_|_300":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269009739/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269009739/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269009739/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269009739/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269009739/anchor-5-5-g-helmilanka.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "171871501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171867001", "partNumber" : "100085220", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvihreä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072597/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072597/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269072597/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269072597/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072597/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171873501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171867001", "partNumber" : "100085223", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanruskea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269638038/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269638038/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269638038/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269638038/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269638038/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171874001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171867001", "partNumber" : "100085200", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Luonnonvalkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269073198/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269073198/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269073198/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269073198/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269073198/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171867001", "partNumber" : "100085224", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Persikka":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072887/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072887/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269072887/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269072887/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072887/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171877001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171867001", "partNumber" : "100085225", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanbeige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072955/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072955/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269072955/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269072955/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072955/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171880001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171867001", "partNumber" : "100085226", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072986/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072986/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269072986/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269072986/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072986/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171867001", "partNumber" : "100085229", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269073167/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269073167/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269073167/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269073167/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269073167/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171867001", "partNumber" : "100085219", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072283/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072283/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269072283/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269072283/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269072283/anchor-5-50-g-helmilanka.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "171877501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085269", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_376":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070494/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070494/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070494/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070494/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070494/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070494/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070494/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171879501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085259", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_387":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070562/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070562/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070562/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070562/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070562/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070562/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070562/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171880501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085774", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_132":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069337/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069337/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069337/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069337/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069337/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069337/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069337/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" } }, { "catentry_id" : "171882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085261", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269068859/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269068859/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269068859/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269068859/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269068859/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269068859/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269068859/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171883001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085239", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_362":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070364/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070364/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070364/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070364/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070364/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070364/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070364/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" } }, { "catentry_id" : "171884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085262", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_301":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070029/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070029/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070029/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070029/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070029/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070029/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070029/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" } }, { "catentry_id" : "171885001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085241", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_130":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069313/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069313/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069313/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069313/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069313/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069313/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069313/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171886501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085263", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_302":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070036/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070036/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070036/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070036/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070036/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070036/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070036/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" } }, { "catentry_id" : "171887001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085242", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_214":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069597/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069597/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069597/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069597/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069597/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069597/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069597/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171888001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085264", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_894":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070784/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070784/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070784/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070784/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070784/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070784/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070784/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171889001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085245", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069061/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069061/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069061/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069061/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069061/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069061/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069061/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" } }, { "catentry_id" : "171889501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085265", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_339":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070234/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070234/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070234/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070234/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070234/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070234/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070234/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" } }, { "catentry_id" : "171890001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085246", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_926":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070821/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070821/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070821/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070821/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269070821/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070821/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269070821/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" } }, { "catentry_id" : "171890501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085266", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269107459/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269107459/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269107459/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269107459/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269107459/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269107459/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269107459/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171892001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085257", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_212":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069573/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069573/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069573/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069573/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069573/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069573/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069573/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "171892501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "171868001", "partNumber" : "100085268", "unitPrice" : "4,80 €", "unitPriceRaw" : "4.8", "Attributes" : { "Väri_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069078/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069078/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069078/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069078/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/719269069078/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069078/anchor-8-10-g-pearl-thread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/719269069078/anchor-8-10-g-helmilanka.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "801040001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "801030501", "partNumber" : "102710821", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3609510541187/avenue-mandarine-tambourin-cat-kirjontapakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3609510541187/avenue-mandarine-tambourin-cat-kirjontapakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3609510541187/avenue-mandarine-tambourin-cat-kirjontapakkaus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3609510541187/avenue-mandarine-tambourin-cat-kirjontapakkaus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3609510541187/avenue-mandarine-tambourin-cat-kirjontapakkaus.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "801039501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "801029501", "partNumber" : "102710819", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3609510541194/avenue-mandarine-tambourin-tiger-kirjontapakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3609510541194/avenue-mandarine-tambourin-tiger-kirjontapakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3609510541194/avenue-mandarine-tambourin-tiger-kirjontapakkaus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3609510541194/avenue-mandarine-tambourin-tiger-kirjontapakkaus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3609510541194/avenue-mandarine-tambourin-tiger-kirjontapakkaus.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "801040501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "801027501", "partNumber" : "102710823", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3609510541200/avenue-mandarine-tambourin-unicorn-kirjontapakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3609510541200/avenue-mandarine-tambourin-unicorn-kirjontapakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3609510541200/avenue-mandarine-tambourin-unicorn-kirjontapakkaus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3609510541200/avenue-mandarine-tambourin-unicorn-kirjontapakkaus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3609510541200/avenue-mandarine-tambourin-unicorn-kirjontapakkaus.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1009160501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1009150501", "partNumber" : "103131284", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854143837/creativ-company-10cm-kirjontakehys.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854143837/creativ-company-10cm-kirjontakehys.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854143837/creativ-company-10cm-kirjontakehys.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854143837/creativ-company-10cm-kirjontakehys.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854143837/creativ-company-10cm-kirjontakehys.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1009159501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1009151001", "partNumber" : "103131280", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167544808_1/creativ-company-13cm-kirjontaneula.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167544808_1/creativ-company-13cm-kirjontaneula.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167544808_1/creativ-company-13cm-kirjontaneula.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1009159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1009151501", "partNumber" : "103131276", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854143851/creativ-company-15cm-kirjontakehys.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854143851/creativ-company-15cm-kirjontakehys.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854143851/creativ-company-15cm-kirjontakehys.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854143851/creativ-company-15cm-kirjontakehys.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854143851/creativ-company-15cm-kirjontakehys.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1009162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1009152001", "partNumber" : "103131304", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854375948_2/creativ-company-19cm-kirjontaneula.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712854375948_2/creativ-company-19cm-kirjontaneula.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712854375948_2/creativ-company-19cm-kirjontaneula.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1009160001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1009149001", "partNumber" : "103131282", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167224991/creativ-company-20cm-kirjontakehys.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167224991/creativ-company-20cm-kirjontakehys.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167224991/creativ-company-20cm-kirjontakehys.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707167224991/creativ-company-20cm-kirjontakehys.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707167224991/creativ-company-20cm-kirjontakehys.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Neulelangat 137 kpl
- Virkkauslangat 20 kpl
- Neulontapuikot ja setit 45 kpl
- Virkkuukoukut ja setit 15 kpl
- Pitsihaarukat 1 kpl
- Silmukkamerkit 3 kpl
- Neulontamitat 11 kpl
- Langanohjaimet 2 kpl
- Villaneulat ja tylpät neulat 3 kpl
- Silmukkastopparit 3 kpl
- Neuletarvikesetit 1 kpl
- Kerroslaskurit 2 kpl
- Silmukkapidikkeet 4 kpl
- Turkistupsut 4 kpl
-
- Hakaneulat 8 kpl
- Kaavapaperit 2 kpl
- Kangasklipsit 1 kpl
- Kangasliimakynät 3 kpl
- Kangasmerkit ja paikkalaput 45 kpl
- Kangassakset 2 kpl
- Langanpujottimet 3 kpl
- Lankasakset 4 kpl
- Nuppineulat 6 kpl
- Ompelulangat 21 kpl
- Ompelumerkit 34 kpl
- Ompeluneulat 50 kpl
- Ompelusetit 7 kpl
- Ompeluviivaimet ja ompelumitat 6 kpl
- Pyöröleikkurit 2 kpl
- Pyöröleikkurin vaihtoterät 1 kpl
- Ratkojat 1 kpl
- Räätälinliidut 2 kpl
- Sormustimet 1 kpl
- Tyhjät lankarullat ja lankapuolat 6 kpl
-
- Nauhat 119 kpl
- Käsitöiden kiinnittimet ja sulkimet 325 kpl
- Kankaiden korjaussetit 2 kpl
- Langan kerintälaitteet ja puolauslaitteet 2 kpl
- Vahvikerenkaat ja purjerenkaat 12 kpl
- Silityskuvat 1 kpl
- Sisalkuidut 2 kpl
- Tupsukehikot 2 kpl
- Kukkaronkehykset 15 kpl
- Magneettitaulut 1 kpl
- Monitoimirenkaat 1 kpl
- Olkatoppaukset 1 kpl
- Parsinsienet 1 kpl
- Silikonirenkaat 1 kpl
- Silmukkapaon korjausneulat 2 kpl
- Tekstiililiimat 4 kpl
- Käsityötarvikkeiden säilytys 20 kpl