- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26795) /
- Kodintekstiili
Kodintekstiili
Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä syksyyn
Pimeänä syysiltana on ihana ottaa sohvalta viltti harteille, villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa kynttilän valossa. Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä kotiin ja luovat kodikkaan tunnelman.Kodin sisustus on syksyllä lämpimämpi ja kotoisampi. Ihmiset laittavat mukavampia sisustustekstiilejä esille, ja kynttilöitä aletaan taas polttaa valoisan kesän jälkeen. Esille laitettavat koristetyynyt ovat pehmeämpiä, ja sohvien ja nojatuolien päälle asetellaan vilttejä, joihin on mukava kääriytyä iltaisin.
Syksy houkuttelee uudistamaan kodin sisustusta
Monesti juuri syksyllä ajatukset alkavat pyöriä kodin sisustuksen ympärillä. Mietitään ja suunnitellaan, miten kodin ilmettä kohennettaisiin. Uudistamalla kodintekstiilit saadaan kotiin heti uutta ilmettä. Viilenevät ilmat ja pimeät illat houkuttelevat laittamaan kodista mukavan ja viihtyisän. Kun kesälomien jälkeen arki jälleen palaa, myös käytännöllisyyteen halutaan kiinnittää huomiota.
Syksyllä monien kauppojen valikoimat uudistuvat ja valikoimasta alkaa löytyä enemmän rauhallisen sävyisiä sisustustekstiilejä. Pehmeys, rauhallisuus ja lämpö kuuluvat syksyisin kodin sisustukseen.
Sisustustekstiilien määrä kodeissa kasvaa, mitä pidemmälle syksy etenee ja mitä lähemmäksi joulu tulee. Erilaiset sisustustekstiilit lisäävät kodikkuutta, ja jouluisin koti saa olla oikein pehmeä ja lämpöinen. Mieluisat kodin sisustustekstiilit saa tilattua vaivattomasti netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sisustustekstiilit osana kotisi sisustusta
Kodintekstiilien valinta voi olla joskus haastavaa. Miten saada yhtenäinen ja mukava kokonaisuus sekä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota? Niin kodintekstiileissä kuin muussakin kodinsisustuksessa kannattaa pitää tiettyä linjaa ja värimaailmaa. Näin lopputuloksesta saadaan selkeä ja rauhoittava.
Kodintekstiilit, kuten matot, koristetyynyt ja verhot, antavat kodillesi ilmeen. Kodintekstiileillä luodaan vastapainoa kodin koville pinnoille ja parannetaan kodin akustiikkaa. Yhtenäisyys erilaisten tekstiilien välillä antaa siistin ja selkeän kuvan.
Oma persoona saa näkyä kodintekstiileissä
Olemassa on monenlaisia sisustajia, mutta onneksi myös kodintekstiilien valikoima on laaja. Osa haluaa hankkia kerralla hyvät ja ajattomat kodintekstiilit ja pitää niitä vuodenajasta toiseen, ja toinen taas haluaa vaihtaa koristetyynyt ja verhot jouluksi, kevääksi, juhannukseksi ja talveksi.
Kärkkäisen verkkokaupan kodintekstiilivalikoimasta löydät helppoja sekä jokaiseen vuodenaikaan ja makuun sopivia tuotteita. Myös innokkaille sisustajille löytyy sesonkiin sopivia tuotteita, kuten jouluaiheisia vilttejä, verhoja ja koristetyynyjä. Vallila on tunnettu ihanista matoista ja kankaista, joissa värejä ja kuvioita luonnosta riittää.
Shoppaile kotiisi kodintekstiilit Kärkkäisen verkkokaupasta mukavasti sohvannurkkaan käpertyneenä. Nauti samalla kuppi kuumaa!
Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä syksyyn
Pimeänä syysiltana on ihana ottaa sohvalta viltti harteille, villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa kynttilän valossa. Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä kotiin ja luovat kodikkaan tunnelman.Kodin sisustus on syksyllä lämpimämpi ja kotoisampi. Ihmiset laittavat mukavampia sisustustekstiilejä esille, ja kynttilöitä aletaan taas polttaa valoisan kesän jälkeen. Esille laitettavat koristetyynyt ovat pehmeämpiä, ja sohvien ja nojatuolien päälle asetellaan vilttejä, joihin on mukava kääriytyä iltaisin.
Syksy houkuttelee uudistamaan kodin sisustusta
Monesti juuri syksyllä ajatukset alkavat pyöriä kodin sisustuksen ympärillä. Mietitään ja suunnitellaan, miten kodin ilmettä kohennettaisiin. Uudistamalla kodintekstiilit saadaan kotiin heti uutta ilmettä. Viilenevät ilmat ja pimeät illat houkuttelevat laittamaan kodista mukavan ja viihtyisän. Kun kesälomien jälkeen arki jälleen palaa, myös käytännöllisyyteen halutaan kiinnittää huomiota.
Syksyllä monien kauppojen valikoimat uudistuvat ja valikoimasta alkaa löytyä enemmän rauhallisen sävyisiä sisustustekstiilejä. Pehmeys, rauhallisuus ja lämpö kuuluvat syksyisin kodin sisustukseen.
Sisustustekstiilien määrä kodeissa kasvaa, mitä pidemmälle syksy etenee ja mitä lähemmäksi joulu tulee. Erilaiset sisustustekstiilit lisäävät kodikkuutta, ja jouluisin koti saa olla oikein pehmeä ja lämpöinen. Mieluisat kodin sisustustekstiilit saa tilattua vaivattomasti netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sisustustekstiilit osana kotisi sisustusta
Kodintekstiilien valinta voi olla joskus haastavaa. Miten saada yhtenäinen ja mukava kokonaisuus sekä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota? Niin kodintekstiileissä kuin muussakin kodinsisustuksessa kannattaa pitää tiettyä linjaa ja värimaailmaa. Näin lopputuloksesta saadaan selkeä ja rauhoittava.
Kodintekstiilit, kuten matot, koristetyynyt ja verhot, antavat kodillesi ilmeen. Kodintekstiileillä luodaan vastapainoa kodin koville pinnoille ja parannetaan kodin akustiikkaa. Yhtenäisyys erilaisten tekstiilien välillä antaa siistin ja selkeän kuvan.
Oma persoona saa näkyä kodintekstiileissä
Olemassa on monenlaisia sisustajia, mutta onneksi myös kodintekstiilien valikoima on laaja. Osa haluaa hankkia kerralla hyvät ja ajattomat kodintekstiilit ja pitää niitä vuodenajasta toiseen, ja toinen taas haluaa vaihtaa koristetyynyt ja verhot jouluksi, kevääksi, juhannukseksi ja talveksi.
Kärkkäisen verkkokaupan kodintekstiilivalikoimasta löydät helppoja sekä jokaiseen vuodenaikaan ja makuun sopivia tuotteita. Myös innokkaille sisustajille löytyy sesonkiin sopivia tuotteita, kuten jouluaiheisia vilttejä, verhoja ja koristetyynyjä. Vallila on tunnettu ihanista matoista ja kankaista, joissa värejä ja kuvioita luonnosta riittää.
Shoppaile kotiisi kodintekstiilit Kärkkäisen verkkokaupasta mukavasti sohvannurkkaan käpertyneenä. Nauti samalla kuppi kuumaa!
-
[ { "catentry_id" : "1111788001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185166", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_rose":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185172", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-overkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-overkast.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111791501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185182", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185184", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111794001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185196", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_rose":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185198", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_rose":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-overkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111795001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185202", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185206", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185208", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185214", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-overkast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111798501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185220", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111799001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185222", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1111788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185170", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111790001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185176", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111790501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185178", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_rose":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-overkast.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-overkast.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111791001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185180", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_rose":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185188", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111793001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185190", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-overkast.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-overkast.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111793501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185194", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185212", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_rose":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185224", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111800001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185226", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111800501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185228", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111801501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185232", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-overkast.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-overkast.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "701398501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "701383001", "partNumber" : "102576885", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540061335_1/uni-medical-anti-stress-50x60-cm-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540061335_1/uni-medical-anti-stress-50x60-cm-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540061335_1/uni-medical-anti-stress-50x60-cm-tyyny.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1084217001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1084214001", "partNumber" : "103157059", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_mocca":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" } }, { "catentry_id" : "1084217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1084214001", "partNumber" : "103157061", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_puolukka":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" } }, { "catentry_id" : "1084218001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1084214001", "partNumber" : "103157057", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" } }, { "catentry_id" : "1084218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1084214001", "partNumber" : "103157063", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "988083001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "988070001", "partNumber" : "103108676", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_150x200/50x60":"1" , "Väri_|_valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024923421/kotoilu-peite-tyyny--setti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024923421/kotoilu-peite-tyyny--setti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024923421/kotoilu-peite-tyyny--setti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024923421/kotoilu-filt-kuddset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024923421/kotoilu-blanket-pillow-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024923421/kotoilu-peite-tyyny--setti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024923421/kotoilu-peite-tyyny--setti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024923421/kotoilu-filt-kuddset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024923421/kotoilu-blanket-pillow-set.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1060199001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1060173001", "partNumber" : "103201373", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_läpinäkyvä":"1" , "Koko, cm_|_90x100":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "933277001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "933273501", "partNumber" : "103026503", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_40x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1014805501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1014786501", "partNumber" : "103141454", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_140x180":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254312935/amanda-b-stripe-140x180cm-poytaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254312935/amanda-b-stripe-140x180cm-poytaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254312935/amanda-b-stripe-140x180cm-poytaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254312935/amanda-b-stripe-140x180cm-poytaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254312935/amanda-b-stripe-140x180cm-duk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254312935/amanda-b-stripe-140x180cm-tablecloth.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254312935/amanda-b-stripe-140x180cm-poytaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254312935/amanda-b-stripe-140x180cm-tablecloth.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254312935/amanda-b-stripe-140x180cm-duk.jpg" } }, { "catentry_id" : "1014812001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1014786501", "partNumber" : "103141533", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_140x180":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254312942/amanda-b-stripe-140x180cm-poytaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254312942/amanda-b-stripe-140x180cm-poytaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254312942/amanda-b-stripe-140x180cm-poytaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254312942/amanda-b-stripe-140x180cm-tablecloth.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254312942/amanda-b-stripe-140x180cm-duk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254312942/amanda-b-stripe-140x180cm-poytaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254312942/amanda-b-stripe-140x180cm-poytaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254312942/amanda-b-stripe-140x180cm-duk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254312942/amanda-b-stripe-140x180cm-tablecloth.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1014793001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1014774001", "partNumber" : "103141103", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "928529501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990711", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311499/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311499/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311499/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990723", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311611/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311611/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311611/kmcarpets-teddy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311611/k-m-teddy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311611/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311611/kmcarpets-teddy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311611/k-m-teddy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "928530501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990755", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_pinkki":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928531001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990774", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_puuvilla":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311574/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311574/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311574/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990776", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311499/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311499/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311499/kmcarpets-teddy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311499/k-m-teddy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311499/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311499/k-m-teddy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311499/kmcarpets-teddy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "928532001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990786", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311536/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311536/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311536/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928532501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990802", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311536/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311536/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311536/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990837", "unitPrice" : "162,00 €", "unitPriceRaw" : "162.0", "Attributes" : { "Väri_|_puuvilla":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311574/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311574/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311574/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928533501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990872", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_pinkki":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311659/k-m-teddy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311659/k-m-teddy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "928534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990884", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_pinkki":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928534501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990893", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311611/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311611/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311611/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928535001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990904", "unitPrice" : "162,00 €", "unitPriceRaw" : "162.0", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311611/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311611/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311611/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928535501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990922", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_puuvilla":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311574/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311574/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311574/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990940", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311536/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311536/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311536/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928536501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990956", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311536/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311536/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311536/kmcarpets-teddy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311536/kmcarpets-teddy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311536/k-m-teddy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311536/k-m-teddy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311536/kmcarpets-teddy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "928537001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102990961", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_puuvilla":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311574/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311574/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311574/kmcarpets-teddy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311574/kmcarpets-teddy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311574/k-m-teddy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311574/k-m-teddy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311574/kmcarpets-teddy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "928537501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102991024", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311611/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311611/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311611/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102991041", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_pinkki":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102991047", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311611/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311611/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311611/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102991068", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311499/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311499/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311499/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102991070", "unitPrice" : "162,00 €", "unitPriceRaw" : "162.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311536/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311536/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311536/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928540501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102991072", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311499/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311499/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311499/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928541001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102991100", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_puuvilla":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311574/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311574/k-m-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311574/kmcarpets-teddy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "928541501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927992001", "partNumber" : "102991122", "unitPrice" : "162,00 €", "unitPriceRaw" : "162.0", "Attributes" : { "Väri_|_pinkki":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205311659/kmcarpets-teddy-matto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "927525501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102990717", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314810/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927532501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102990781", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/kmcarpets-porto-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/kmcarpets-porto-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314810/kmcarpets-porto-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314810/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/kmcarpets-porto-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "927533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102990816", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_puuvilla":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314902/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927533501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102990846", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_puuvilla":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314902/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102990870", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314810/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927538001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102990950", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_puuvilla":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314902/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102990959", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314995/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927542001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991055", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_nature":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315084/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927543001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991063", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314810/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927543501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991076", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314995/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927545001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991108", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_nature":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315084/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927545501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991132", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_puuvilla":"1" , "Koko, cm_|_80x320":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314902/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927546001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991140", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_nature":"1" , "Koko, cm_|_80x320":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315084/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927547501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991159", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_nature":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315084/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927548501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991204", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x320":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314995/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991295", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314995/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991308", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314995/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927555501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991329", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314810/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927560001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991386", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_puuvilla":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314902/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927562501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991417", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_puuvilla":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314902/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927563001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991419", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_nature":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315084/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927564501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991455", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314995/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927565501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991466", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_nature":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/kmcarpets-porto-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/kmcarpets-porto-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315084/kmcarpets-porto-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315084/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/kmcarpets-porto-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "927566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991468", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_puuvilla":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/kmcarpets-porto-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/kmcarpets-porto-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314902/kmcarpets-porto-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314902/kmcarpets-porto-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/kmcarpets-porto-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314902/k-m-crazy-port.jpg" } }, { "catentry_id" : "927567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991475", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_nature":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315084/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315084/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927568501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991480", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314810/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "927572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991503", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/kmcarpets-porto-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/kmcarpets-porto-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314995/kmcarpets-porto-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314995/kmcarpets-porto-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/kmcarpets-porto-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314995/k-m-crazy-port.jpg" } }, { "catentry_id" : "927576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "927509501", "partNumber" : "102991526", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x320":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205314810/k-m-crazy-port.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205314810/kmcarpets-porto-matto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "603385001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603366501", "partNumber" : "102399085", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_40x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413352261/fannik-tyyni-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413352261/fannik-tyyni-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413352261/fannik-tyyni-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413352261/fannik-tyyni-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413352261/fannik-quiet-decorative-pillow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413352261/fannik-quiet-decorative-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413352261/fannik-tyyni-koristetyyny.jpg" } }, { "catentry_id" : "603386501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603366501", "partNumber" : "102399095", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_40x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413352254/fannik-tyyni-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413352254/fannik-tyyni-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413352254/fannik-tyyni-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413352254/fannik-tyyni-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413352254/fannik-quiet-decorative-pillow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413352254/fannik-tyyni-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413352254/fannik-quiet-decorative-pillow.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "524976001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "524973001", "partNumber" : "102222662", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_130x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014241272/kotoilu-polarbear-130x170-cm-torkkupeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014241272/kotoilu-polarbear-130x170-cm-torkkupeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014241272/kotoilu-polarbear-130x170-cm-torkkupeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014241272/kotoilu-polarbear-130x170-cm-torkkupeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014241272/kotoilu-polarbear-130x170-cm-nap-blanket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014241272/kotoilu-polarbear-130x170-cm-nap-blanket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014241272/kotoilu-polarbear-130x170-cm-torkkupeite.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "571338001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102354407", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241179435/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "571338501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102354429", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "571339001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102354457", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241170760/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "571339501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102354471", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241179435/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "571340001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102354492", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241170760/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "571340501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102354504", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "571533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102354807", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241183708/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "571533501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102354829", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241183708/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "991697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "103116545", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/min-matot-salomo-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/min-matot-salomo-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241868261/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "991700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "103116563", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_135x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241868261/ihankotona-salomo-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241868261/min-matot-salomo-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241868261/my-matot-salomo-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241868261/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/my-matot-salomo-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/min-matot-salomo-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/ihankotona-salomo-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "991709001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "103116625", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/min-matot-salomo-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/min-matot-salomo-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241868261/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "991710001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "103116635", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/min-matot-salomo-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/min-matot-salomo-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241868261/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "991711001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "103116639", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_195x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/min-matot-salomo-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/min-matot-salomo-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241868261/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "991712001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "103116649", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_67x105":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/min-matot-salomo-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241868261/min-matot-salomo-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241868261/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411249001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082157", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko, cm_|_67x105":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241170760/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411250001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082161", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_135x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241183708/ihankotona-salomo-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241183708/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/ihankotona-salomo-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "411252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082171", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_195x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241183708/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411259501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082199", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Koko, cm_|_135x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241179435/ihankotona-salomo-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241179435/my-matot-salomo-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241179435/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/ihankotona-salomo-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/my-matot-salomo-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "411262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082209", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241179435/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082265", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Koko, cm_|_67x105":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241179435/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411279001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082277", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411279501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082279", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_67x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241183708/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411283501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082295", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko, cm_|_195x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241170760/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411285501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082303", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko, cm_|_135x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241170760/ihankotona-salomo-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241170760/my-matot-salomo-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241170760/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/ihankotona-salomo-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/my-matot-salomo-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "411290501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082323", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241170760/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241170760/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082357", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241183708/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411304501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082379", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Koko, cm_|_195x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241179435/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241179435/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411307001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082389", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_67x105":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241183708/my-matot-salomo-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241183708/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411310001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082401", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/beige":"1" , "Koko, cm_|_67x105":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411313001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082413", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/beige":"1" , "Koko, cm_|_135x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241412051/my-matot-salomo-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/my-matot-salomo-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "411319501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411232501", "partNumber" : "102082439", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa/beige":"1" , "Koko, cm_|_195x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414241412051/ihankotona-salomo-matto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1033882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033872001", "partNumber" : "103168726", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_01/multi":"11" , "Koko, cm_|_Ø100":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-night-shift-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-nattskiftsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-night-shift-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-nattskiftsmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1033883501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033872001", "partNumber" : "103169050", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"10" , "Väri_|_01/multi":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1085436001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033872001", "partNumber" : "103240131", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_6/latte":"7" , "Koko, cm_|_Ø133":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-nattskiftsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-nattskiftsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-yovuoro-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1085438501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033872001", "partNumber" : "103240166", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_6/latte":"7" , "Koko, cm_|_Ø100":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-yovuoro-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-yovuoro-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-yovuoro-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-yovuoro-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-night-shift-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-nattskiftsmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-nattskiftsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-night-shift-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-yovuoro-matto.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "805295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525843", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Greige":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "805296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525837", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kivi":"1" , "Koko, cm_|_150X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525841", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lumi":"1" , "Koko, cm_|_150X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525835", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Greige":"1" , "Koko, cm_|_150X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805297501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525839", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose":"1" , "Koko, cm_|_150X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" } }, { "catentry_id" : "805298001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525855", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose":"1" , "Koko, cm_|_260X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805298501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525845", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kivi":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525847", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525849", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lumi":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "805300001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525851", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Greige":"1" , "Koko, cm_|_260X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805300501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525857", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lumi":"1" , "Koko, cm_|_260X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805301001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525853", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kivi":"1" , "Koko, cm_|_260X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1435459501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447403", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-down-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-dunmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-down-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-dunmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435460001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447405", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435460501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447407", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_67x115":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435461001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447409", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435461501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447411", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447413", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435462501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447417", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-dunmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-down-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-down-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-dunmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487714/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435463001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447419", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_67x115":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435463501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447421", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435464001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447423", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435464501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447425", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435465001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447427", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447429", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-dunmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-down-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-dunmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487660/kotoilu-uoma-down-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435466001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447431", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435466501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435402001", "partNumber" : "103447433", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_67x115":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-down-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487769/kotoilu-uoma-nukkamatto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1435438001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447243", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487875/kaaret-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487875/kaaret-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487875/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435467001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447435", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487929/kaaret-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487929/kaaret-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487929/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435467501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447437", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_67x115":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487929/kaaret-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487929/kaaret-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487929/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435468001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447439", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487929/kaaret-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487929/kaaret-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487929/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447441", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487929/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487929/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487929/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487929/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487929/kaaret-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487929/kaaret-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487929/kaaret-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487929/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487929/kaaret-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435469001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447443", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_67x115":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487875/kaaret-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487875/kaaret-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487875/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435469501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447445", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487875/kaaret-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487875/kaaret-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487875/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435470001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447447", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487875/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487875/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487875/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487875/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487875/kaaret-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487875/kaaret-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487875/kaaret-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487875/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487875/kaaret-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435470501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447449", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487875/kaaret-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487875/kaaret-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487875/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435472001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447455", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_67x115":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487820/kaaret-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487820/kaaret-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487820/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435472501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447457", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487820/kaaret-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487820/kaaret-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487820/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435473001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447459", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487820/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487820/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487820/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487820/kaaret-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487820/kaaret-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487820/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487820/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487820/kaaret-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487820/kaaret-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435473501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447461", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487820/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487820/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487820/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447463", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487929/kaaret-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487929/kaaret-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487929/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435474501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435400501", "partNumber" : "103447465", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487820/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017487820/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017487820/kotoilu-kaaret-nukkamatto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430806501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430737501", "partNumber" : "303692310", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_One Size":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887832328/adidas-3bar-towel-smal-pyyhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887832328/adidas-3bar-towel-smal-pyyhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887832328/adidas-3bar-towel-smal-pyyhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887832328.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887832328/adidas-3bar-towel-smal-pyyhe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887832328.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887832328/adidas-3bar-towel-smal-pyyhe.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429358501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429332001", "partNumber" : "103431999", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_60x70":"2" , "Väri_|_mango":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418698/acces-waffel-ponchopyyhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418698/acces-waffel-ponchopyyhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416418698/acces-waffel-ponchopyyhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416418698/acces-waffel-ponchopyyhe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416418698/acces-waffle-ponchopyyhe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416418698/tillgang-vaffla-ponchopyyhe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418698/tillgang-vaffla-ponchopyyhe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418698/acces-waffle-ponchopyyhe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418698/acces-waffel-ponchopyyhe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429359001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429332001", "partNumber" : "103432001", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvihreä":"2" , "Koko_|_60x70":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418681/acces-waffel-ponchopyyhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418681/acces-waffel-ponchopyyhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416418681/acces-waffel-ponchopyyhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416418681/acces-waffel-ponchopyyhe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416418681/acces-waffle-ponchopyyhe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416418681/tillgang-vaffla-ponchopyyhe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418681/tillgang-vaffla-ponchopyyhe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418681/acces-waffel-ponchopyyhe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418681/acces-waffle-ponchopyyhe.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429353001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429327001", "partNumber" : "103431971", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_60x90":"1" , "Väri_|_luonnonvalkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416407579/4living-ulrik-talja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416407579/4living-ulrik-talja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416407579/4living-ulrik-talja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416407579/4living-ulrik-talja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416407579/4living-ulrik-talja.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429350001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429317501", "partNumber" : "103431958", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige/harmaa/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_127x152":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416409061/4living-linus-torkkupeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416409061/4living-linus-torkkupeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416409061/4living-linus-torkkupeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416409061/4living-linus-snooze-blanket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416409061/4living-linus-torkkupeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416409061/4living-linus-snooze-filt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416409061/4living-linus-snooze-blanket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416409061/4living-linus-snooze-filt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416409061/4living-linus-torkkupeite.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1394539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394513501", "partNumber" : "103424338", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_04/grey":"1" , "Koko, cm_|_40x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519327/noble-house-vera-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519327/noble-house-vera-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161519327/noble-house-vera-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161519327/noble-house-vera-halsduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161519327/noble-house-vera-scarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161519327/noble-house-vera-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519327/noble-house-vera-kaitaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519327/noble-house-vera-halsduk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519327/noble-house-vera-scarf.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394540501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394513501", "partNumber" : "103424344", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_61/green":"1" , "Koko, cm_|_40x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519334/noble-house-vera-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519334/noble-house-vera-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161519334/noble-house-vera-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161519334/noble-house-vera-scarf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161519334/noble-house-vera-halsduk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161519334/noble-house-vera-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519334/noble-house-vera-kaitaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519334/noble-house-vera-scarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519334/noble-house-vera-halsduk.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429339501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429311501", "partNumber" : "103421695", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_010/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_30x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911070446/luhta-home-kuru-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911070446/luhta-home-kuru-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911070446/luhta-home-kuru-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911070446/luhta-home-kuru-decorative-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911070446/luhta-home-kuru-dekorativ-kudde.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911070446/luhta-home-kuru-koristetyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911070446/luhta-home-kuru-dekorativ-kudde.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911070446/luhta-home-kuru-koristetyyny.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911070446/luhta-home-kuru-decorative-pillow.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411387501", "partNumber" : "103414319", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø100":"7" , "Väri_|_punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1388167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388137501", "partNumber" : "103413648", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388168501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388137501", "partNumber" : "103413656", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388169001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388137501", "partNumber" : "103413652", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388171501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388137501", "partNumber" : "103413654", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388137501", "partNumber" : "103413650", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388137501", "partNumber" : "103413662", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388137501", "partNumber" : "103413658", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388173501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388137501", "partNumber" : "103413664", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388174001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388137501", "partNumber" : "103413660", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388137501", "partNumber" : "103413646", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388137501", "partNumber" : "103413668", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-ram-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329173/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388176501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388137501", "partNumber" : "103413666", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329241/kmcarpets-madrid-frame-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1388164001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138501", "partNumber" : "103413724", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388164501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138501", "partNumber" : "103413720", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388165001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138501", "partNumber" : "103413706", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-crazy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-crazy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388165501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138501", "partNumber" : "103413728", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388166001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1388138501", "partNumber" : "103413708", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-crazy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-crazy.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388166501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138501", "partNumber" : "103413716", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388167001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138501", "partNumber" : "103413712", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-galet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329036/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138501", "partNumber" : "103413726", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138501", "partNumber" : "103413714", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388170001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138501", "partNumber" : "103413710", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388170501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138501", "partNumber" : "103413722", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388171001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138501", "partNumber" : "103413718", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329104/kmcarpets-madrid-square-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387985501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413624", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387986001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413632", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413628", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387987001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413630", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413626", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413638", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387988501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413634", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387989001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413640", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413636", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387990001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413622", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413644", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413642", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1388156001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413680", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388156501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413674", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413692", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413686", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413688", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413682", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413700", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388159501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413694", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388160001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413690", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388160501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413684", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388161001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413702", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388161501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413696", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413704", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388162501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413698", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341908/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388163001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413678", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388163501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413672", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341977/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388175501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413676", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1388176001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388138001", "partNumber" : "103413670", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_133x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-vanligt-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205341830/kmcarpets-madrid-plain-matte.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387815501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387810501", "partNumber" : "103411772", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_30x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441345501", "partNumber" : "103392063", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014387819/aina-silkydream-tyynyliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014387819/aina-silkydream-tyynyliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014387819/aina-silkydream-tyynyliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014387819/aina-silkydream-tyynyliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014387819/alltid-silkydream-orngott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014387819/always-silkydream-pillowcase.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014387819/alltid-silkydream-orngott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014387819/always-silkydream-pillowcase.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014387819/aina-silkydream-tyynyliina.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441256501", "partNumber" : "103386710", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_125x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383682/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383682/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383682/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383682/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383682.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383682/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383682.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441256501", "partNumber" : "103386712", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_125x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383675/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383675/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383675/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383675/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383675.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383675/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383675.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441256501", "partNumber" : "103386738", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_125x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383699/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383699/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383699/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383699.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383699/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383699/kotoilu-dream-torkkupeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383699.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1335764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1335752001", "partNumber" : "103375885", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_29/keltainen":"1" , "Koko, cm_|_140x180":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1415794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358610", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø120":"10" , "Väri_|_harmaa":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1415795001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358612", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"5" , "Väri_|_harmaa":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1415795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358625", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø120":"10" , "Väri_|_beige":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1415796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358635", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"5" , "Väri_|_beige":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1415796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358640", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"2" , "Koko, cm_|_Ø120":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1415797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358642", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"2" , "Koko, cm_|_Ø160":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409532501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358646", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358648", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409533501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358650", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358652", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1409534501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358658", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409535001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358660", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409535501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358662", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358664", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409536501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358666", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409537001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358672", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409537501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358676", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409538001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358678", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1409538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358685", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358690", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358694", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358698", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409540501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358703", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409541001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358708", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409541501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358710", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409542001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358716", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1409542501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358720", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1303359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336177", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-mysig-matt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-mysig-matt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1303360001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336179", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336181", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_110x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336185", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336187", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336189", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303362501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336191", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342479/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336193", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303365501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336195", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-cosy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-cosy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-cosy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1303366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336197", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336199", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_110x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303367501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336201", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336203", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336205", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342585/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336207", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_110x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336209", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303371501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336211", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303372001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336213", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-mysig-matt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-mysig-matt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1303372501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336215", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303374001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336217", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336219", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342691/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303375001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336221", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303375501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336223", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_110x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303377001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336225", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303377501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336227", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303378001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336229", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303378501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336231", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-mysig-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-mysig-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1303380501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336233", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342806/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303381001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336235", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-mysig-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-mysig-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1303381501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336237", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303382001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336239", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_110x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336325", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303415501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336327", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336329", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336331", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205342912/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303419001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336333", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303419501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336335", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-mysig-matt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-mysig-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1303420001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336337", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303420501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336339", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_110x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303421501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336341", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303422001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336343", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303422501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336345", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343025/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303423001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336347", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_110x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303425001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336349", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303425501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336351", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303426001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336353", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-cosy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-cosy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1303426501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336355", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303428001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336357", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303428501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336359", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-mysig-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343131/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303429001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336361", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303429501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336363", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_110x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303431001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336365", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303431501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336367", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303432001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336369", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303432501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336371", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-mysig-matt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-mysig-matt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1303434501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303357501", "partNumber" : "103336373", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205343247/kmcarpets-cosy-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1286374501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103329993", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286375001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103329995", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-carpet-for-the-perfect-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-carpet-for-the-perfect-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1286375501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103329945", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"10" , "Koko, cm_|_Ø133":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286385001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330033", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286385501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330035", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/sarka-carpet-for-the-perfect-home.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/sarka-carpet-for-the-perfect-home.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1286386001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330037", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286386501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330039", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286387001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330041", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286387501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330043", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286388001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330045", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286388501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330047", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286389001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330049", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-carpet-for-the-perfect-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-carpet-for-the-perfect-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1286389501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103329974", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"3" , "Koko, cm_|_Ø133":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286390001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330051", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286390501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330053", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286391001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330055", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286391501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330057", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286392001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330059", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286392501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330061", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286393001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330063", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286393501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103329983", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"6" , "Koko, cm_|_Ø133":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286394001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330065", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286394501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330067", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286395001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330069", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286395501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330071", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286396001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330073", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286396501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330075", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1267712501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1267629001", "partNumber" : "103311286", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/vaaleanruskea/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_100x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1264173501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1264134501", "partNumber" : "103308678", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254315554/amanda-b-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254315554/amanda-b-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254315554/amanda-b-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254315554/amanda-b.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420254315554/amanda-b-koristetyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254315554/amanda-b.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420254315554/amanda-b-koristetyyny.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1266917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266915001", "partNumber" : "103301705", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536760737/ihankotona-hamilton-nukkamatto-metritavara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536760737/ihankotona-hamilton-nukkamatto-metritavara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536760737/ihankotona-hamilton-nukkamatto-metritavara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536760737/idealisk-hem-hamilton-lugg-matta-metervis.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536760737/ideal-home-hamilton-pile-carpet-by-the-meter.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536760737/ihankotona-hamilton-nukkamatto-metritavara.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536760737/ideal-home-hamilton-pile-carpet-by-the-meter.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536760737/idealisk-hem-hamilton-lugg-matta-metervis.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536760737/ihankotona-hamilton-nukkamatto-metritavara.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266917501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266915001", "partNumber" : "103301707", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536760621/ihankotona-hamilton-nukkamatto-metritavara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536760621/ihankotona-hamilton-nukkamatto-metritavara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536760621/ihankotona-hamilton-nukkamatto-metritavara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536760621/idealisk-hem-hamilton-lugg-matta-metervis.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536760621/ihankotona-hamilton-nukkamatto-metritavara.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536760621/ideal-home-hamilton-pile-carpet-by-the-meter.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536760621/ihankotona-hamilton-nukkamatto-metritavara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536760621/ideal-home-hamilton-pile-carpet-by-the-meter.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536760621/idealisk-hem-hamilton-lugg-matta-metervis.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437109501", "partNumber" : "103468288", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_4797/redgrey":"1" , "Koko, cm_|_Ø80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437164001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437109501", "partNumber" : "103468304", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_4797/redgrey":"2" , "Koko, cm_|_Ø100":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1183490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183477501", "partNumber" : "103278861", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_140x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623400664/svanefors-otila-laskosverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623400664/svanefors-otila-laskosverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183477501", "partNumber" : "103278863", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_120x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623094061/svanefors-otila-laskosverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623094061/svanefors-otila-laskosverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183477501", "partNumber" : "103278894", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623094078/svanefors-otila-laskosverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623094078/svanefors-otila-laskosverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183517501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183477501", "partNumber" : "103278992", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623094085/svanefors-otila-laskosverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623094085/svanefors-otila-laskosverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183526001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183477501", "partNumber" : "103279032", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623400671/svanefors-otila-laskosverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623400671/svanefors-otila-laskosverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183477501", "partNumber" : "103279066", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_120x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623400657/svanefors-otila-laskosverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623400657/svanefors-otila-laskosverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183477501", "partNumber" : "103279098", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_100x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623400640/svanefors-otila-laskosverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183548001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183477501", "partNumber" : "103279138", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_100x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623094054/svanefors-otila-laskosverho.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "465492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "196335501", "partNumber" : "102177673", "unitPrice" : "23,50 €", "unitPriceRaw" : "23.5", "Attributes" : { "Väri_|_10/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161393460/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161393460/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161393460/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161393460/noble-house-chester-60x90-cm-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161393460/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161393460/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161393460/noble-house-chester-60x90-cm-bathroom-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "465493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "196335501", "partNumber" : "102177645", "unitPrice" : "23,50 €", "unitPriceRaw" : "23.5", "Attributes" : { "Väri_|_06/vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161393453/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161393453/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161393453/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161393453/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161393453/noble-house-chester-60x90-cm-bathroom-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161393453/noble-house-chester-60x90-cm-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161393453/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "196344001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "196335501", "partNumber" : "101714128", "unitPrice" : "23,50 €", "unitPriceRaw" : "23.5", "Attributes" : { "Väri_|_03/tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161033755/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161033755/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161033755/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161033755/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161033755/noble-house-chester-60x90-cm-bathroom-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161033755/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161033755/noble-house-chester-60x90-cm-bathroom-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "196345501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "196335501", "partNumber" : "101714131", "unitPrice" : "23,50 €", "unitPriceRaw" : "23.5", "Attributes" : { "Väri_|_11/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161033762/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161033762/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161033762/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161033762/noble-house-chester-60x90-cm-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161033762/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161033762/noble-house-chester-60x90-cm-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161033762/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "196347001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "196335501", "partNumber" : "101714143", "unitPrice" : "23,50 €", "unitPriceRaw" : "23.5", "Attributes" : { "Väri_|_15/taupe":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161033779/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161033779/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161033779/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161033779/noble-house-chester-60x90-cm-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161033779/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161033779/noble-house-chester-60x90-cm-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161033779/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "388973501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "196335501", "partNumber" : "102053138", "unitPrice" : "23,50 €", "unitPriceRaw" : "23.5", "Attributes" : { "Väri_|_31/pinkki":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161322514/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161322514/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161322514/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161322514/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161322514/noble-house-chester-60x90-cm-bathroom-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161322514/noble-house-chester-60x90-cm-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161322514/noble-house-chester-60x90-cm-kylpyhuoneenmatto.jpg" } } ]
Noble House Chester 60x90 cm kylpyhuoneenmatto
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,50 €(23,50 / kpl)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "177694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "177630501", "partNumber" : "101680025", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_140x200":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049566856/hestia-sweet-town-liikennematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049566856/hestia-sweet-town-liikennematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049566856/hestia-sweet-town-liikennematto.jpg" }, { "catentry_id" : "177695001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "177630501", "partNumber" : "101680027", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_95x133":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049566856/hestia-sweet-town-liikennematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049566856/hestia-sweet-town-liikennematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049566856/hestia-sweet-town-liikennematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049566856/hestia-sweet-town-liikennematto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049566856/hestia-sweet-town-traffic-mat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049566856/hestia-sweet-town-liikennematto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049566856/hestia-sweet-town-traffic-mat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "177693501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "177630001", "partNumber" : "101680006", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_95x133":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049566917/hestia-railway-liikennematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049566917/hestia-railway-liikennematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049566917/hestia-railway-liikennematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049566917/hestia-railway-traffic-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049566917/hestia-railway-liikennematto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049566917/hestia-railway-traffic-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049566917/hestia-railway-liikennematto.jpg" } }, { "catentry_id" : "177694001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "177630001", "partNumber" : "101680015", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_140x200":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049566917/hestia-railway-liikennematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049566917/hestia-railway-liikennematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049566917/hestia-railway-liikennematto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "158179501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "158169501", "partNumber" : "101660706", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540038566/univisio-amicor-light-50x60-cm-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540038566/univisio-amicor-light-50x60-cm-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540038566/univisio-amicor-light-50x60-cm-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540038566/univision-amicor-light-50x60-cm-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540038566/univisio-amicor-light-50x60-cm-tyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540038566/univisio-amicor-light-50x60-cm-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540038566/univision-amicor-light-50x60-cm-pillow.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "158178501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "158168501", "partNumber" : "101660699", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540057291/univisio-topcool-50-x-60-cm-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540057291/univisio-topcool-50-x-60-cm-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540057291/univisio-topcool-50-x-60-cm-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540057291/univisio-topcool-50-x-60-cm-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540057291/univision-topcool-50-x-60-cm-pillow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540057291/univisio-topcool-50-x-60-cm-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540057291/univision-topcool-50-x-60-cm-pillow.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1139214001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200338", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356815/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139215501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200404", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357027/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200408", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356815/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200340", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356945/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139221001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200354", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357027/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139221501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200346", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357027/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139222501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200332", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356945/aina-rauha-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356891/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356891/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356891/always-peace-ullmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356891/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356891/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356891/always-peace-ullmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139223001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200348", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356815/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139223501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200350", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356945/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139224001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200368", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356815/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200376", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356815/aina-rauha-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356860/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356860/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356860/always-peace-ullmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356860/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356860/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356860/always-peace-ullmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200372", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357027/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139230501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200382", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356945/aina-rauha-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356945/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-ullmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-ullmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139233501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200374", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356945/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139235001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200400", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356815/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139236001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200396", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357027/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139239001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200390", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356945/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139243001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200352", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357027/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139244001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200334", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357027/aina-rauha-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356976/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356976/always-peace-ullmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356976/always-peace-wool-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356976/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356976/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356976/always-peace-ullmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139246001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200422", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356945/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139247001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200386", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357027/aina-rauha-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357027/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-wool-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357027/always-peace-ullmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139248001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200364", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356815/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139250501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200356", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356945/always-peace-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356945/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139251001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103200336", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356815/aina-rauha-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356815/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/always-peace-ullmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356815/aina-rauha-villamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299846501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103340653", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonmusta/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382708/always-peace-ullmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382708/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382708/always-peace-wool-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382708/always-peace-ullmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382708/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382708/aina-rauha-villamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299848501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103340661", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonmusta/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103340663", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonmusta/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382678/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382678/always-peace-ullmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/always-peace-ullmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/always-peace-wool-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103340665", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonmusta/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299850001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103340667", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonmusta/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103340675", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonmusta/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382678/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299888001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103340713", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299888501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103340715", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299889001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103340724", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382760/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382760/always-peace-ullmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382760/aina-rauha-villamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382760/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382760/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382760/always-peace-ullmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299889501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103340717", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299890001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103340719", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299890501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139193501", "partNumber" : "103340721", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/luonnonmusta":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382739/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382739/always-peace-ullmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/aina-rauha-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/always-peace-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382739/always-peace-ullmatta.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1143862001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142441501", "partNumber" : "103200636", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/aina-niitty-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/aina-niitty-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014359649/aina-niitty-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014359649/aina-niitty-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014359649/always-niitty-wool-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/aina-niitty-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/always-niitty-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1143863001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142441501", "partNumber" : "103200644", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014359649/aina-niitty-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1143864001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142441501", "partNumber" : "103200640", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014359649/aina-niitty-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1143865001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142441501", "partNumber" : "103200634", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014359649/aina-niitty-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299852501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142441501", "partNumber" : "103340677", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014359649/aina-niitty-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299853001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142441501", "partNumber" : "103340679", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014359649/aina-niitty-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299855501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142441501", "partNumber" : "103340689", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014359649/aina-niitty-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299856001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142441501", "partNumber" : "103340691", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014359649/alltid-niitty-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014359649/aina-niitty-villamatto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110607001", "partNumber" : "103197490", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_tuhka":"1" , "Koko, cm_|_240x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598904/kotoilu-basic-rytmi-paslakanset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598904/kotoilu-basic-rytmi-paslakanset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598904/kotoilu-basic-rytmi-pussilakanasetti.jpg" }, { "catentry_id" : "1110623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110607001", "partNumber" : "103197494", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_tuhka":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598904/kotoilu-basic-rytmi-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598904/kotoilu-basic-rytmi-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598904/kotoilu-basic-rytmi-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598904/kotoilu-basic-rytmi-duvet-cover-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598904/kotoilu-basic-rytmi-paslakanset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598904/kotoilu-basic-rytmi-pussilakanasetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598904/kotoilu-basic-rytmi-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598904/kotoilu-basic-rytmi-paslakanset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598904/kotoilu-basic-rytmi-duvet-cover-set.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110619001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110606001", "partNumber" : "103197456", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_240x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598867/kotoilu-basic-snow-star-paslakanset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598867/kotoilu-basic-snow-star-paslakanset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598867/kotoilu-basic-lumitahti-pussilakanasetti.jpg" }, { "catentry_id" : "1110621001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110606001", "partNumber" : "103197464", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598867/kotoilu-basic-lumitahti-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598867/kotoilu-basic-lumitahti-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598867/kotoilu-basic-lumitahti-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598867/kotoilu-basic-snow-star-duvet-cover-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598867/kotoilu-basic-lumitahti-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598867/kotoilu-basic-snow-star-paslakanset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598867/kotoilu-basic-lumitahti-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598867/kotoilu-basic-snow-star-paslakanset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598867/kotoilu-basic-snow-star-duvet-cover-set.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110617501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110605001", "partNumber" : "103197450", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa/konjakki":"1" , "Koko, cm_|_240x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598782/kotoilu-basic-cherry-blossom-duvet-cover-set.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598782/kotoilu-basic-cherry-blossom-duvet-cover-set.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598782/kotoilu-basic-kirsikankukka-pussilakanasetti.jpg" }, { "catentry_id" : "1110619501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110605001", "partNumber" : "103197458", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa/konjakki":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598782/kotoilu-basic-kirsikankukka-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598782/kotoilu-basic-kirsikankukka-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598782/kotoilu-basic-kirsikankukka-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598782/kotoilu-basic-cherry-blossom-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598782/kotoilu-basic-cherry-blossom-duvet-cover-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598782/kotoilu-basic-kirsikankukka-pussilakanasetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598782/kotoilu-basic-kirsikankukka-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598782/kotoilu-basic-cherry-blossom-paslakanset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598782/kotoilu-basic-cherry-blossom-duvet-cover-set.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110618001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110606501", "partNumber" : "103197452", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_farkku":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598805/kotoilu-basic-lato-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598805/kotoilu-basic-lato-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598805/kotoilu-basic-lato-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598805/kotoilu-basic-lato-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598805/kotoilu-basic-lato-duvet-cover-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598805/kotoilu-basic-lato-paslakanset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598805/kotoilu-basic-lato-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598805/kotoilu-basic-lato-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598805/kotoilu-basic-lato-duvet-cover-set.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110618501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110606501", "partNumber" : "103197454", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_farkku":"1" , "Koko, cm_|_240x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598805/kotoilu-basic-lato-paslakanset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598805/kotoilu-basic-lato-paslakanset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598805/kotoilu-basic-lato-pussilakanasetti.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110617001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110604501", "partNumber" : "103197424", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_puuteri":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598768/kotoilu-basic-artisokka-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598768/kotoilu-basic-artisokka-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598768/kotoilu-basic-artisokka-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598768/kotoilu-basic-artisokka-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598768/kotoilu-basic-artichoke-duvet-cover-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598768/kotoilu-basic-kronartskocka-paslakanset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598768/kotoilu-basic-kronartskocka-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598768/kotoilu-basic-artisokka-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598768/kotoilu-basic-artichoke-duvet-cover-set.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110620001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110604501", "partNumber" : "103197460", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_puuteri":"1" , "Koko, cm_|_240x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598768/kotoilu-basic-artichoke-duvet-cover-set.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598768/kotoilu-basic-artichoke-duvet-cover-set.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598768/kotoilu-basic-artisokka-pussilakanasetti.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110616501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110603001", "partNumber" : "103197414", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_240x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-paslakanset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-paslakanset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-pussilakanasetti.jpg" }, { "catentry_id" : "1110620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110603001", "partNumber" : "103197462", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-duvet-cover-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-duvet-cover-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-paslakanset.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110616001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110604001", "partNumber" : "103197410", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598829/kotoilu-basic-lehdet-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598829/kotoilu-basic-lehdet-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598829/kotoilu-basic-lehdet-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598829/kotoilu-basic-lehdet-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598829/kotoilu-basic-leaves-paslakanset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598829/kotoilu-basic-leaves-duvet-cover-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598829/kotoilu-basic-leaves-duvet-cover-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598829/kotoilu-basic-lehdet-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598829/kotoilu-basic-leaves-paslakanset.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110622501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110604001", "partNumber" : "103197488", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_240x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598829/kotoilu-basic-lehdet-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598829/kotoilu-basic-lehdet-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598829/kotoilu-basic-lehdet-pussilakanasetti.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110615501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110603501", "partNumber" : "103197406", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_jäkälä":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598881/kotoilu-basic-niitty-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598881/kotoilu-basic-niitty-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598881/kotoilu-basic-niitty-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598881/kotoilu-basic-niitty-duvet-cover-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598881/kotoilu-basic-niitty-paslakanset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598881/kotoilu-basic-niitty-pussilakanasetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598881/kotoilu-basic-niitty-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598881/kotoilu-basic-niitty-duvet-cover-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598881/kotoilu-basic-niitty-paslakanset.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110622001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110603501", "partNumber" : "103197472", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_jäkälä":"1" , "Koko, cm_|_240x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598881/kotoilu-basic-niitty-paslakanset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598881/kotoilu-basic-niitty-paslakanset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598881/kotoilu-basic-niitty-pussilakanasetti.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110615001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110605501", "partNumber" : "103197404", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_sammal":"1" , "Koko, cm_|_240x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598843/kotoilu-basic-lehto-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598843/kotoilu-basic-lehto-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598843/kotoilu-basic-lehto-pussilakanasetti.jpg" }, { "catentry_id" : "1110621501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1110605501", "partNumber" : "103197470", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_sammal":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598843/kotoilu-basic-lehto-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598843/kotoilu-basic-lehto-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598843/kotoilu-basic-lehto-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598843/kotoilu-basic-lehto-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598843/kotoilu-basic-lehto-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598843/kotoilu-basic-lehto-duvet-cover-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598843/kotoilu-basic-lehto-duvet-cover-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598843/kotoilu-basic-lehto-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598843/kotoilu-basic-lehto-paslakanset.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403809501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403780501", "partNumber" : "103428425", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_33/tummanpunainen":"1" , "Koko, cm_|_130x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525656/noble-house-sigrid-lace-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525656/noble-house-sigrid-lace-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525656/noble-house-sigrid-lace-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525656/noble-house-sigrid-lace-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525656/noble-house-sigrid-spetsgardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525656/noble-house-sigrid-lace-curtains.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525656/noble-house-sigrid-lace-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525656/noble-house-sigrid-lace-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525656/noble-house-sigrid-spetsgardiner.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404825501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403780501", "partNumber" : "103428429", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_11/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_130x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525649/noble-house-sigrid-lace-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525649/noble-house-sigrid-lace-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525649/noble-house-sigrid-lace-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525649/noble-house-sigrid-lace-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525649/noble-house-sigrid-spetsgardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525649/noble-house-sigrid-lace-verhot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525649/noble-house-sigrid-lace-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525649/noble-house-sigrid-spetsgardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525649/noble-house-sigrid-lace-verhot.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "122981501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "122978001", "partNumber" : "100582286", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_150x200":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540037712/univisio-150x200-cm-peite-ja-tyyny--setti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540037712/univisio-150x200-cm-peite-ja-tyyny--setti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540037712/univisio-150x200-cm-peite-ja-tyyny--setti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540037712/peite-tyyny-setti-uninen-laj-150x20.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540037712/univisio-150x200-cm-peite-ja-tyyny--setti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540037712/univisio-150x200-cm-peite-ja-tyyny--setti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540037712/peite-tyyny-setti-uninen-laj-150x20.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "667333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667312001", "partNumber" : "102510094", "unitPrice" : "19,20 €", "unitPriceRaw" : "19.2", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350092150439/optodesign-pikku-myy-online-keittiopyyhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350092150439/optodesign-pikku-myy-online-keittiopyyhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350092150439/optodesign-pikku-myy-online-keittiopyyhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350092150439/optodesign-pikku-myi-online-kitchen-towel.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350092150439/optodesign-pikku-myy-online-keittiopyyhe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350092150439/optodesign-pikku-myy-online-keittiopyyhe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350092150439/optodesign-pikku-myi-online-kitchen-towel.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 475 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 46 kpl
- Käytävämatot 287 kpl
- Pyöreät matot 140 kpl
- Lasten matot 64 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 33 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl