- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26795) /
- Kodintekstiili
Kodintekstiili
Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä syksyyn
Pimeänä syysiltana on ihana ottaa sohvalta viltti harteille, villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa kynttilän valossa. Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä kotiin ja luovat kodikkaan tunnelman.Kodin sisustus on syksyllä lämpimämpi ja kotoisampi. Ihmiset laittavat mukavampia sisustustekstiilejä esille, ja kynttilöitä aletaan taas polttaa valoisan kesän jälkeen. Esille laitettavat koristetyynyt ovat pehmeämpiä, ja sohvien ja nojatuolien päälle asetellaan vilttejä, joihin on mukava kääriytyä iltaisin.
Syksy houkuttelee uudistamaan kodin sisustusta
Monesti juuri syksyllä ajatukset alkavat pyöriä kodin sisustuksen ympärillä. Mietitään ja suunnitellaan, miten kodin ilmettä kohennettaisiin. Uudistamalla kodintekstiilit saadaan kotiin heti uutta ilmettä. Viilenevät ilmat ja pimeät illat houkuttelevat laittamaan kodista mukavan ja viihtyisän. Kun kesälomien jälkeen arki jälleen palaa, myös käytännöllisyyteen halutaan kiinnittää huomiota.
Syksyllä monien kauppojen valikoimat uudistuvat ja valikoimasta alkaa löytyä enemmän rauhallisen sävyisiä sisustustekstiilejä. Pehmeys, rauhallisuus ja lämpö kuuluvat syksyisin kodin sisustukseen.
Sisustustekstiilien määrä kodeissa kasvaa, mitä pidemmälle syksy etenee ja mitä lähemmäksi joulu tulee. Erilaiset sisustustekstiilit lisäävät kodikkuutta, ja jouluisin koti saa olla oikein pehmeä ja lämpöinen. Mieluisat kodin sisustustekstiilit saa tilattua vaivattomasti netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sisustustekstiilit osana kotisi sisustusta
Kodintekstiilien valinta voi olla joskus haastavaa. Miten saada yhtenäinen ja mukava kokonaisuus sekä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota? Niin kodintekstiileissä kuin muussakin kodinsisustuksessa kannattaa pitää tiettyä linjaa ja värimaailmaa. Näin lopputuloksesta saadaan selkeä ja rauhoittava.
Kodintekstiilit, kuten matot, koristetyynyt ja verhot, antavat kodillesi ilmeen. Kodintekstiileillä luodaan vastapainoa kodin koville pinnoille ja parannetaan kodin akustiikkaa. Yhtenäisyys erilaisten tekstiilien välillä antaa siistin ja selkeän kuvan.
Oma persoona saa näkyä kodintekstiileissä
Olemassa on monenlaisia sisustajia, mutta onneksi myös kodintekstiilien valikoima on laaja. Osa haluaa hankkia kerralla hyvät ja ajattomat kodintekstiilit ja pitää niitä vuodenajasta toiseen, ja toinen taas haluaa vaihtaa koristetyynyt ja verhot jouluksi, kevääksi, juhannukseksi ja talveksi.
Kärkkäisen verkkokaupan kodintekstiilivalikoimasta löydät helppoja sekä jokaiseen vuodenaikaan ja makuun sopivia tuotteita. Myös innokkaille sisustajille löytyy sesonkiin sopivia tuotteita, kuten jouluaiheisia vilttejä, verhoja ja koristetyynyjä. Vallila on tunnettu ihanista matoista ja kankaista, joissa värejä ja kuvioita luonnosta riittää.
Shoppaile kotiisi kodintekstiilit Kärkkäisen verkkokaupasta mukavasti sohvannurkkaan käpertyneenä. Nauti samalla kuppi kuumaa!
Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä syksyyn
Pimeänä syysiltana on ihana ottaa sohvalta viltti harteille, villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa kynttilän valossa. Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä kotiin ja luovat kodikkaan tunnelman.Kodin sisustus on syksyllä lämpimämpi ja kotoisampi. Ihmiset laittavat mukavampia sisustustekstiilejä esille, ja kynttilöitä aletaan taas polttaa valoisan kesän jälkeen. Esille laitettavat koristetyynyt ovat pehmeämpiä, ja sohvien ja nojatuolien päälle asetellaan vilttejä, joihin on mukava kääriytyä iltaisin.
Syksy houkuttelee uudistamaan kodin sisustusta
Monesti juuri syksyllä ajatukset alkavat pyöriä kodin sisustuksen ympärillä. Mietitään ja suunnitellaan, miten kodin ilmettä kohennettaisiin. Uudistamalla kodintekstiilit saadaan kotiin heti uutta ilmettä. Viilenevät ilmat ja pimeät illat houkuttelevat laittamaan kodista mukavan ja viihtyisän. Kun kesälomien jälkeen arki jälleen palaa, myös käytännöllisyyteen halutaan kiinnittää huomiota.
Syksyllä monien kauppojen valikoimat uudistuvat ja valikoimasta alkaa löytyä enemmän rauhallisen sävyisiä sisustustekstiilejä. Pehmeys, rauhallisuus ja lämpö kuuluvat syksyisin kodin sisustukseen.
Sisustustekstiilien määrä kodeissa kasvaa, mitä pidemmälle syksy etenee ja mitä lähemmäksi joulu tulee. Erilaiset sisustustekstiilit lisäävät kodikkuutta, ja jouluisin koti saa olla oikein pehmeä ja lämpöinen. Mieluisat kodin sisustustekstiilit saa tilattua vaivattomasti netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sisustustekstiilit osana kotisi sisustusta
Kodintekstiilien valinta voi olla joskus haastavaa. Miten saada yhtenäinen ja mukava kokonaisuus sekä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota? Niin kodintekstiileissä kuin muussakin kodinsisustuksessa kannattaa pitää tiettyä linjaa ja värimaailmaa. Näin lopputuloksesta saadaan selkeä ja rauhoittava.
Kodintekstiilit, kuten matot, koristetyynyt ja verhot, antavat kodillesi ilmeen. Kodintekstiileillä luodaan vastapainoa kodin koville pinnoille ja parannetaan kodin akustiikkaa. Yhtenäisyys erilaisten tekstiilien välillä antaa siistin ja selkeän kuvan.
Oma persoona saa näkyä kodintekstiileissä
Olemassa on monenlaisia sisustajia, mutta onneksi myös kodintekstiilien valikoima on laaja. Osa haluaa hankkia kerralla hyvät ja ajattomat kodintekstiilit ja pitää niitä vuodenajasta toiseen, ja toinen taas haluaa vaihtaa koristetyynyt ja verhot jouluksi, kevääksi, juhannukseksi ja talveksi.
Kärkkäisen verkkokaupan kodintekstiilivalikoimasta löydät helppoja sekä jokaiseen vuodenaikaan ja makuun sopivia tuotteita. Myös innokkaille sisustajille löytyy sesonkiin sopivia tuotteita, kuten jouluaiheisia vilttejä, verhoja ja koristetyynyjä. Vallila on tunnettu ihanista matoista ja kankaista, joissa värejä ja kuvioita luonnosta riittää.
Shoppaile kotiisi kodintekstiilit Kärkkäisen verkkokaupasta mukavasti sohvannurkkaan käpertyneenä. Nauti samalla kuppi kuumaa!
-
[ { "catentry_id" : "667332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667307001", "partNumber" : "102510088", "unitPrice" : "19,20 €", "unitPriceRaw" : "19.2", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350092150811/optodesign-together-keittiopyyhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350092150811/optodesign-together-keittiopyyhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350092150811/optodesign-together-keittiopyyhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350092150811/optodesign-together-keittiopyyhe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350092150811/optodesign-together-kitchen-towel.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350092150811/optodesign-together-kitchen-towel.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350092150811/optodesign-together-keittiopyyhe.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1304228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1304216501", "partNumber" : "103345489", "unitPrice" : "19,20 €", "unitPriceRaw" : "19.2", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350092152617/muumi-juhlat-keittiopyyhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350092152617/muumi-juhlat-keittiopyyhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350092152617/muumi-juhlat-keittiopyyhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350092152617/moomin-party-kitchen-towel.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350092152617/muminparty-kokshandduk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350092152617/muumi-juhlat-keittiopyyhe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350092152617/muumi-juhlat-keittiopyyhe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350092152617/moomin-party-kitchen-towel.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350092152617/muminparty-kokshandduk.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1304227501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1304216001", "partNumber" : "103345487", "unitPrice" : "19,20 €", "unitPriceRaw" : "19.2", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350050730444/muumi-teehetki-keittiopyyhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350050730444/muumi-teehetki-keittiopyyhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350050730444/muumi-teehetki-keittiopyyhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350050730444/moomin-tea-time-kitchen-towel.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350050730444/mumin-te-tid-kokshandduk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7350050730444/muumi-teehetki-keittiopyyhe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350050730444/muumi-teehetki-keittiopyyhe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350050730444/moomin-tea-time-kitchen-towel.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7350050730444/mumin-te-tid-kokshandduk.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "970683001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "970674001", "partNumber" : "103086739", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416216317/rento-kenno-tummanvihrea-85x145-cm-kietaisupyyhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416216317/rento-kenno-tummanvihrea-85x145-cm-kietaisupyyhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416216317/rento-kenno-tummanvihrea-85x145-cm-kietaisupyyhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416216317/avslappnad-kenno-morkgron-85x145-cm-wrap-handduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416216317/rento-kenno-tummanvihrea-85x145-cm-kietaisupyyhe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416216317/relaxed-kenno-dark-green-85x145-cm-wrap-towel.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416216317/avslappnad-kenno-morkgron-85x145-cm-wrap-handduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416216317/relaxed-kenno-dark-green-85x145-cm-wrap-towel.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416216317/rento-kenno-tummanvihrea-85x145-cm-kietaisupyyhe.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "426246001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "426237001", "partNumber" : "102113367", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644012480/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644012480/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907644012480/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907644012480/akuku-100x100-cm-hooded-towel.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907644012480/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644012480/akuku-100x100-cm-hooded-towel.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644012480/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg" } }, { "catentry_id" : "426250001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "426237001", "partNumber" : "102113365", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turkoosi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644012466/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644012466/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907644012466/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907644012466/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907644012466/akuku-100x100-cm-hooded-towel.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644012466/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644012466/akuku-100x100-cm-hooded-towel.jpg" } }, { "catentry_id" : "426251001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "426237001", "partNumber" : "102113363", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644012435/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644012435/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907644012435/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907644012435/akuku-100x100-cm-hooded-towel.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907644012435/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644012435/akuku-100x100-cm-hooded-towel.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644012435/akuku-100x100-cm-hupullinen-pyyhe.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "364033501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "83765501", "partNumber" : "101987162", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "364034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "83765501", "partNumber" : "101987164", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049562148/hestia-senna-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049562148/hestia-senna-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049562148/hestia-senna-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "364034501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "83765501", "partNumber" : "101987166", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "83801501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "83765501", "partNumber" : "101558450", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049562148/hestia-senna-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049562148/hestia-senna-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049562148/hestia-senna-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "83805501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "83765501", "partNumber" : "101558456", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049562148/hestia-senna-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049562148/hestia-senna-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049562148/hestia-senna-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "208514001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "83765501", "partNumber" : "101736510", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "208514501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "83765501", "partNumber" : "101736511", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "208515001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "83765501", "partNumber" : "101736512", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "208515501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "83765501", "partNumber" : "101736513", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "208516001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "83765501", "partNumber" : "101736514", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049569734/hestia-senna-matto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "533758501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533724501", "partNumber" : "102298124", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_150x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291096749/familon-flat-organic-lasten-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291096749/familon-flat-organic-lasten-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291096749/familon-flat-organic-lasten-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291096749/familon-flat-organic-children-s-undersheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291096749/familon-flat-organic-lasten-aluslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291096749/familon-flat-organic-lasten-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291096749/familon-flat-organic-children-s-undersheet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1119649001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1119641501", "partNumber" : "103262458", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816869/finnmari-lehtikuvioinen-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816869/finnmari-lehtikuvioinen-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816869/finnmari-lehtikuvioinen-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816869/finnmari-decorative-pillow-with-a-leaf-pattern.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816869/finnmari-lehtikuvioinen-koristetyyny.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816869/finnmari-dekorativ-kudde-med-bladmonster.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816869/finnmari-dekorativ-kudde-med-bladmonster.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816869/finnmari-decorative-pillow-with-a-leaf-pattern.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816869/finnmari-lehtikuvioinen-koristetyyny.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1119647001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1119641001", "partNumber" : "103262450", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816876/finnmari-lehtikuvioinen-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816876/finnmari-lehtikuvioinen-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816876/finnmari-lehtikuvioinen-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816876/finnmari-dekorativ-kudde-med-bladmonster.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816876/finnmari-decorative-pillow-with-a-leaf-pattern.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816876/finnmari-lehtikuvioinen-koristetyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816876/finnmari-lehtikuvioinen-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816876/finnmari-decorative-pillow-with-a-leaf-pattern.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816876/finnmari-dekorativ-kudde-med-bladmonster.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1142142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142125001", "partNumber" : "103267101", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_15/pellava":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142147001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142125001", "partNumber" : "103267105", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_80/musta":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142148001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142125001", "partNumber" : "103267099", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142148501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142125001", "partNumber" : "103267103", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_62/marsala":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "701396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "701386001", "partNumber" : "102576875", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540065043_1/univisio-eco-green-50x60-cm-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540065043_1/univisio-eco-green-50x60-cm-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540065043_1/univisio-eco-green-50x60-cm-tyyny.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "679578001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679568001", "partNumber" : "102526397", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_90-160cm":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210315/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210315/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102210315/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102210315/kirsch-twiggy-16mm-curtain-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102210315/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210315/kirsch-twiggy-16mm-curtain-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210315/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg" } }, { "catentry_id" : "679584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679568001", "partNumber" : "102526399", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_160-300cm":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210315/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210315/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102210315/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1099198001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1099181501", "partNumber" : "103228333", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_16x32":"3" , "Väri_|_tummanvihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6415121081854/aarikka-passit-kedolla-patakinnas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6415121081854/aarikka-passit-kedolla-patakinnas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6415121081854/aarikka-passit-kedolla-patakinnas.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6415121081854/aarikka-passit-kedolla-patakinnas.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6415121081854/aarikka-passit-i-falt-med-handske.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6415121081854/aarikka-passit-in-the-field-with-a-glove.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6415121081854/aarikka-passit-i-falt-med-handske.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6415121081854/aarikka-passit-in-the-field-with-a-glove.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6415121081854/aarikka-passit-kedolla-patakinnas.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "900333001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "658645501", "partNumber" : "102971616", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332864/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332864/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014332864/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014332864/kotoilu-basic-bomullsatanglakan.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014332864/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014332864/kotoilu-basic-cotton-satin-fitted-sheet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332864/kotoilu-basic-bomullsatanglakan.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332864/kotoilu-basic-cotton-satin-fitted-sheet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332864/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "658665001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "658645501", "partNumber" : "102382054", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270302/kotoilu-basic-cotton-satin-fitted-sheet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270302/kotoilu-basic-cotton-satin-fitted-sheet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270302/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270296/kotoilu-basic-cotton-satin-fitted-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270296/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270296/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270296/kotoilu-basic-cotton-satin-fitted-sheet.jpg" } }, { "catentry_id" : "658666501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "658645501", "partNumber" : "102382068", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_230x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270302/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270302/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270302/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270302/kotoilu-basic-cotton-satin-fitted-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014270302/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270302/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014270302/kotoilu-basic-cotton-satin-fitted-sheet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1185978001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "658645501", "partNumber" : "103243541", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_230x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332864/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014332864/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014332864/kotoilu-basic-puuvillasatiinipussilakana.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "603029001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603007501", "partNumber" : "102398655", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_112x158":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "479258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479154001", "partNumber" : "102204415", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_180x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-suihkuverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-suihkuverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-suihkuverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-suihkuverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-shower-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-suihkuverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-shower-curtain.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445447501", "partNumber" : "103480136", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_16/pellavanbeige":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417952001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907501", "partNumber" : "103440587", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummanruskea":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000778560/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000778560/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000778560/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000778560/nokohome-vilma-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000778560/nokohome-vilma-badrumsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000778560/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000778560/nokohome-vilma-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000778560/nokohome-vilma-badrumsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000778560/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417952501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907501", "partNumber" : "103440589", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000797967/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000797967/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000797967/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000797967/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000797967/nokohome-vilma-badrumsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000797967/nokohome-vilma-bathroom-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000797967/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000797967/nokohome-vilma-badrumsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000797967/nokohome-vilma-bathroom-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417959001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907501", "partNumber" : "103440603", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000797974/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000797974/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000797974/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000797974/nokohome-vilma-badrumsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000797974/nokohome-vilma-bathroom-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000797974/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000797974/nokohome-vilma-badrumsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000797974/nokohome-vilma-kylpyhuonematto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000797974/nokohome-vilma-bathroom-rug.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417935001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440714", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885459/ihankotona-bella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417935501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440716", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885459/ihankotona-bella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417936001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440718", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/ihankotona-bella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/ihankotona-bella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885459/ihankotona-bella-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885459/ihankotona-bella-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885459/det-perfekta-hemmet-ar-bella-mattan.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/det-perfekta-hemmet-ar-bella-mattan.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/ihankotona-bella-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417936501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440720", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885459/ihankotona-bella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417939001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440730", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885534/ihankotona-bella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417939501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440732", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885534/ihankotona-bella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417940001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440734", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885534/ihankotona-bella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417940501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440736", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885534/ihankotona-bella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417941001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440561", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"1" , "Väri_|_beige":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885459/ihankotona-bella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417941501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440738", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/ihankotona-bella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/ihankotona-bella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885534/ihankotona-bella-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885534/ihankotona-bella-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885534/det-perfekta-hemmet-ar-bella-mattan.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/ihankotona-bella-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/det-perfekta-hemmet-ar-bella-mattan.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440740", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885459/ihankotona-bella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417942501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440742", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885459/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885459/ihankotona-bella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417945001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440748", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885534/ihankotona-bella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417945501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417906501", "partNumber" : "103440573", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"2" , "Väri_|_vaaleanharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000885534/the-perfect-home-is-the-bella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000885534/ihankotona-bella-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417931001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440698", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/ihankotona-carlos-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/ihankotona-carlos-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880829/ihankotona-carlos-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880829/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880829/ihankotona-carlos-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/ihankotona-carlos-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417931501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440700", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880829/ihankotona-carlos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417932001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440702", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880751/ihankotona-carlos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417932501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440704", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880751/ihankotona-carlos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417933001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440706", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880751/ihankotona-carlos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417933501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440708", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880751/ihankotona-carlos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417934001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440710", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/ihankotona-carlos-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/ihankotona-carlos-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880751/ihankotona-carlos-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880751/ihankotona-carlos-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880751/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/ihankotona-carlos-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417934501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440712", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880751/ihankotona-carlos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417937001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440722", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880829/ihankotona-carlos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417937501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440724", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880829/ihankotona-carlos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417938001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440726", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880829/ihankotona-carlos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417938501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440728", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880829/ihankotona-carlos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417944001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440568", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"2" , "Väri_|_beige":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880751/the-ideal-home-is-the-carlos-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880751/ihankotona-carlos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1417944501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417907001", "partNumber" : "103440570", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"2" , "Väri_|_vaaleanharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000880829/det-perfekta-hemmet-ar-carlos-mattan.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000880829/ihankotona-carlos-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1394549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394521001", "partNumber" : "103424380", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_13/sand":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305174501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1305164001", "partNumber" : "103347082", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913009/fondaco-billie-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913009/fondaco-billie-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913009/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913009/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913009/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305164001", "partNumber" : "103347084", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_30/roosa":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913023/fondaco-billie-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913023/fondaco-billie-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913023/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913023/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913023/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305179501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305164001", "partNumber" : "103347102", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_80/musta":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913047/fondaco-billie-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913047/fondaco-billie-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913047/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913047/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913047/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1274665001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274641001", "partNumber" : "103317118", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_7500/green":"1" , "Koko, cm_|_30x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835243232/vallila-aster-jacquard-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835243232/vallila-aster-jacquard-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835243232/vallila-aster-jacquard-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835243232/vallila-aster-jacquard-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835243232/vallila-aster-jacquard-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835243232/vallila-aster-jacquard-decorative-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835243232/vallila-aster-jacquard-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835243232/vallila-aster-jacquard-decorative-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835243232/vallila-aster-jacquard-koristetyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1274666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274641001", "partNumber" : "103317116", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_6735/blueorange":"1" , "Koko, cm_|_30x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835243850/vallila-aster-jacquard-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835243850/vallila-aster-jacquard-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835243850/vallila-aster-jacquard-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835243850/vallila-aster-jacquard-decorative-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835243850/vallila-aster-jacquard-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835243850/vallila-aster-jacquard-dekorativt-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835243850/vallila-aster-jacquard-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835243850/vallila-aster-jacquard-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835243850/vallila-aster-jacquard-decorative-cushion-cover.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406017001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406011501", "partNumber" : "103306084", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_150x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381541/aina-aika-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381541/aina-aika-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381541/aina-aika-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381534/aina-aika-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381534/always-time-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381534/always-time-overkast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381534/always-time-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381534/always-time-overkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381534/aina-aika-paivapeite.jpg" } }, { "catentry_id" : "1406017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406011501", "partNumber" : "103306086", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_230x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381541/aina-aika-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381541/aina-aika-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381541/aina-aika-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381541/always-time-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381541/always-time-overkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014381541/aina-aika-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381541/always-time-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381541/always-time-overkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014381541/aina-aika-paivapeite.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "158182501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "158170501", "partNumber" : "101660715", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540034445/univisio-amicor-50-x-60-cm-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540034445/univisio-amicor-50-x-60-cm-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540034445/univisio-amicor-50-x-60-cm-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540034445/univisio-amicor-50-x-60-cm-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540034445/univision-amicor-50-x-60-cm-pillow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540034445/univisio-amicor-50-x-60-cm-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540034445/univision-amicor-50-x-60-cm-pillow.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "543106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102313995", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543107501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314001", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543113501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314025", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543115001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314031", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543116001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314035", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543116501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314037", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543119501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314049", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543120001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314051", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/my-carpets-lotte-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/my-carpets-lotte-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "543120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314053", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543122001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314059", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543123001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314063", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543124001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314067", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/my-carpets-lotte-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/my-carpets-lotte-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "543127501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314081", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543128501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314085", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543129001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314087", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "543130001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314091", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543130501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314093", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543131001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314095", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543132001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314099", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543133001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314103", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543135501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314113", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543136001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314115", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314121", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543138001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314123", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543138501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314125", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371699/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371699/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543141001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314135", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "543142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314139", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371859/my-carpets-lotte-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371859/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543144001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314147", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543144501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314149", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543145501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314153", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543146501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314157", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371910/ihankotona-lotte-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "543147501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "543096501", "partNumber" : "102314161", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6100000371774/ihankotona-lotte-matto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "679583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1075223501", "partNumber" : "102526401", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_90-160cm":"3" , "Väri_|_Teräs":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210513/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210513/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102210513/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102210513/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102210513/kirsch-twiggy-16mm-curtain-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210513/kirsch-twiggy-16mm-curtain-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210513/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg" } }, { "catentry_id" : "679589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1075223501", "partNumber" : "102526403", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_160-300cm":"1" , "Väri_|_Teräs":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210513/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210513/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102210513/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "679574001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1075223001", "partNumber" : "102526393", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_90-160cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210117/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210117/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102210117/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102210117/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102210117/kirsch-twiggy-16mm-curtain-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210117/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210117/kirsch-twiggy-16mm-curtain-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "679574501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1075223001", "partNumber" : "102526395", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_160-300cm":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210117/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102210117/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102210117/kirsch-twiggy-16mm-verhotanko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "152903001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "152897001", "partNumber" : "101307542", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_90-160cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314105341368/kirsch-havana-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314105341368/kirsch-havana-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314105341368/kirsch-havana-verhotanko.jpg" }, { "catentry_id" : "152903501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "152897001", "partNumber" : "101307543", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Koko_|_160-300cm":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314105341368/kirsch-havana-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314105341368/kirsch-havana-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314105341368/kirsch-havana-verhotanko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314105341368/kirsch-havanna-19-ter-160-300-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314105341368/kirsch-havana-verhotanko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314105341368/kirsch-havanna-19-ter-160-300-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314105341368/kirsch-havana-verhotanko.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "81900001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81870501", "partNumber" : "101504728", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x55x5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417787997852/delux-box-45-x-55-cm-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417787997852/delux-box-45-x-55-cm-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417787997852/delux-box-45-x-55-cm-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417787997852/delux-box-45x55x5cm-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417787997852/delux-box-45-x-55-cm-tyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417787997852/delux-box-45-x-55-cm-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417787997852/delux-box-45x55x5cm-tyyny.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1113804001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1113776001", "partNumber" : "103254874", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_Ø120":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000834433/ihankotona-ilo-liikennematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000834433/ihankotona-ilo-liikennematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000834433/ihankotona-ilo-liikennematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000834440/ihankotona-ilo-liikennematto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000834440/as-an-ideal-home-ilo-traffic-mat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000834440/som-ett-idealiskt-hem-ilo-trafikmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000834440/som-ett-idealiskt-hem-ilo-trafikmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000834440/ihankotona-ilo-liikennematto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000834440/as-an-ideal-home-ilo-traffic-mat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1113805001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1113776001", "partNumber" : "103254930", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_90x130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000834433/ihankotona-ilo-liikennematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000834433/ihankotona-ilo-liikennematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000834433/ihankotona-ilo-liikennematto.jpg" }, { "catentry_id" : "1113806001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1113776001", "partNumber" : "103254934", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000834433/ihankotona-ilo-liikennematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000834433/ihankotona-ilo-liikennematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000834433/ihankotona-ilo-liikennematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000834433/ihankotona-ilo-liikennematto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000834433/as-an-ideal-home-ilo-traffic-mat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000834433/som-ett-idealiskt-hem-ilo-trafikmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000834433/as-an-ideal-home-ilo-traffic-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000834433/ihankotona-ilo-liikennematto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000834433/som-ett-idealiskt-hem-ilo-trafikmatta.jpg" } } ]
Ihankotona Ilo liikennematto
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%18,83 €-32,83 €Norm. 26,90 - 46,90★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "501540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501515001", "partNumber" : "102236085", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-valkoinen-75x100-cm-kosteusalusta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-valkoinen-75x100-cm-kosteusalusta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-valkoinen-75x100-cm-kosteusalusta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-white-75x100-cm-moisture-tray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-valkoinen-75x100-cm-kosteusalusta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-white-75x100-cm-moisture-tray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-valkoinen-75x100-cm-kosteusalusta.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "647491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "647489001", "partNumber" : "102474239", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907180601155/duetbaby-60x120-cm-valkoinen-muotoonommeltu-lakana-kosteussuojalla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907180601155/duetbaby-60x120-cm-valkoinen-muotoonommeltu-lakana-kosteussuojalla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907180601155/duetbaby-60x120-cm-valkoinen-muotoonommeltu-lakana-kosteussuojalla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907180601155/duetbaby-60x120-cm-valkoinen-muotoonommeltu-lakana-kosteussuojalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907180601155/duetbaby-60x120-cm-white-shape-stitched-sheet-with-moisture-protection.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907180601155/duetbaby-60x120-cm-valkoinen-muotoonommeltu-lakana-kosteussuojalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907180601155/duetbaby-60x120-cm-white-shape-stitched-sheet-with-moisture-protection.jpg" } } ]
Duetbaby 60x120 cm valkoinen muotoonommeltu lakana kosteussuojalla
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,99 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1078573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078571001", "partNumber" : "103218561", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_050 Hiekka":"1" , "Koko, cm_|_70x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" }, { "catentry_id" : "1078575001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078571001", "partNumber" : "103218563", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_050 Hiekka":"1" , "Koko, cm_|_160x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-matta-i-ullblandning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-wool-blend-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-matta-i-ullblandning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-wool-blend-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1078576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078571001", "partNumber" : "103218565", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_010 Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_70x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-matta-i-ullblandning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-matta-i-ullblandning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" }, { "catentry_id" : "1078576501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078571001", "partNumber" : "103218567", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_010 Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-wool-blend-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-matta-i-ullblandning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-matta-i-ullblandning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-wool-blend-rug.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1071922501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1071911001", "partNumber" : "103201371", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416285504/4living-nelson-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416285504/4living-nelson-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416285504/4living-nelson-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416285504/4living-nelson-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416285504/4living-crazy-nelson.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416285504/4living-nelson-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416285504/4living-crazy-nelson.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071923001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1071911001", "partNumber" : "103201375", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanpunainen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187280/4living-nelson-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187280/4living-nelson-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187280/4living-nelson-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187280/4living-nelson-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187280/4living-crazy-nelson.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187280/4living-nelson-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187280/4living-crazy-nelson.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071924501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1071911001", "partNumber" : "103201381", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanpunainen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187280/4living-nelson-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187280/4living-nelson-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187280/4living-nelson-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1071925001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1071911001", "partNumber" : "103201387", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187273/4living-crazy-nelson.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187273/4living-crazy-nelson.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187273/4living-nelson-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1071925501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1071911001", "partNumber" : "103201391", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187259/4living-nelson-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187259/4living-nelson-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187259/4living-nelson-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187259/4living-crazy-nelson.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187259/4living-nelson-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187259/4living-nelson-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187259/4living-crazy-nelson.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071928001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1071911001", "partNumber" : "103201397", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187273/4living-nelson-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187273/4living-nelson-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187273/4living-nelson-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187273/4living-crazy-nelson.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187273/4living-nelson-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187273/4living-nelson-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187273/4living-crazy-nelson.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071928501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071911001", "partNumber" : "103201399", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187259/4living-nelson-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187259/4living-nelson-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187259/4living-nelson-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1071930501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1071911001", "partNumber" : "103201407", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416285504/4living-nelson-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416285504/4living-nelson-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416285504/4living-nelson-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1071931001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1071911001", "partNumber" : "103201409", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanpunainen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187280/4living-nelson-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187280/4living-nelson-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187280/4living-nelson-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1071931501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1071911001", "partNumber" : "103201411", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187259/4living-nelson-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187259/4living-nelson-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187259/4living-nelson-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1071932501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071911001", "partNumber" : "103201413", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416285504/4living-nelson-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416285504/4living-nelson-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416285504/4living-nelson-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1071933001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1071911001", "partNumber" : "103201415", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187273/4living-crazy-nelson.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416187273/4living-crazy-nelson.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416187273/4living-nelson-matto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "840426001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "840280501", "partNumber" : "102756801", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291101191/familon-smart-light-tyynynsuojus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291101191/familon-smart-light-tyynynsuojus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291101191/familon-smart-light-tyynynsuojus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291101191/familon-smart-light-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291101191/familon-smart-light-tyynynsuojus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291101191/familon-smart-light-pillow-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291101191/familon-smart-light-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291101191/familon-smart-light-tyynynsuojus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291101191/familon-smart-light-kuddfodral.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "531929501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "531826501", "partNumber" : "102291930", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_45x45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413228641/fanni-k-tunturi-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413228641/fanni-k-tunturi-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413228641/fanni-k-tunturi-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413228641/fanni-k-tunturi-decorative-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413228641/fanni-k-tunturi-koristetyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413228641/fanni-k-tunturi-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413228641/fanni-k-tunturi-decorative-pillow.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "774360001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "774320001", "partNumber" : "102673574", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø80":"1" , "Väri_|_harmaa":"13" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590530/hestia-muumi-myy-rannalla-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590530/hestia-muumi-myy-rannalla-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590530/hestia-muumi-myy-rannalla-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590530/hestia-mumin-saljer-en-matta-pa-stranden.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590530/hestia-moomin-sells-a-rug-on-the-beach.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590530/hestia-muumi-myy-rannalla-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590530/hestia-muumi-myy-rannalla-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590530/hestia-mumin-saljer-en-matta-pa-stranden.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590530/hestia-moomin-sells-a-rug-on-the-beach.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "774357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "774324501", "partNumber" : "102673561", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø80":"1" , "Väri_|_harmaa":"15" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590554/hestia-muumi-myy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590554/hestia-muumi-myy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590554/hestia-muumi-myy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590554/hestia-muumi-myy-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590554/hestia-moomin-sell-a-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590554/hestia-mumin-salj-en-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590554/hestia-moomin-sell-a-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590554/hestia-mumin-salj-en-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590554/hestia-muumi-myy-matto.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "774357001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "774319001", "partNumber" : "102673550", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø80":"1" , "Väri_|_sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590578/hestia-muumi-haisuli-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590578/hestia-muumi-haisuli-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590578/hestia-muumi-haisuli-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590578/hestia-muumi-haisuli-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590578/hestia-moomin-stinky-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590578/hestia-mumin-stinky-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590578/hestia-muumi-haisuli-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590578/hestia-moomin-stinky-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590578/hestia-mumin-stinky-matta.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "774356001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "774322001", "partNumber" : "102673552", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø80":"1" , "Väri_|_harmaa":"15" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590561/hestia-muumi-hattivatit-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590561/hestia-muumi-hattivatit-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590561/hestia-muumi-hattivatit-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590561/hestia-muumi-hattivatit-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590561/hestia-mumin-hattivats-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590561/hestia-moomin-hattivats-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590561/hestia-mumin-hattivats-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590561/hestia-muumi-hattivatit-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590561/hestia-moomin-hattivats-rug.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "774354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "774326501", "partNumber" : "102673563", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø80":"1" , "Väri_|_antrasiitti":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590585/hestia-muumi-morko-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590585/hestia-muumi-morko-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590585/hestia-muumi-morko-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590585/hestia-muumi-morko-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590585/hestia-mumin-tat-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049590585/hestia-moomin-dense-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590585/hestia-mumin-tat-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590585/hestia-muumi-morko-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049590585/hestia-moomin-dense-carpet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1086752001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "392624001", "partNumber" : "103241633", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_meri":"1" , "Koko, cm_|_55x65":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291104413/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291104413/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291104413/familon-percale-tyynyliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291104413/familon-percale-orngott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291104413/familon-percale-pillowcase.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291104413/familon-percale-tyynyliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291104413/familon-percale-tyynyliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291104413/familon-percale-pillowcase.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291104413/familon-percale-orngott.jpg" } }, { "catentry_id" : "1086756001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "392624001", "partNumber" : "103241665", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_yö":"1" , "Koko, cm_|_55x65":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291104420/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291104420/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291104420/familon-percale-tyynyliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291104420/familon-percale-orngott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291104420/familon-percale-tyynyliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291104420/familon-percale-pillowcase.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291104420/familon-percale-tyynyliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291104420/familon-percale-orngott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291104420/familon-percale-pillowcase.jpg" } }, { "catentry_id" : "1001302501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "392624001", "partNumber" : "103118826", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_kaarna":"1" , "Koko, cm_|_55x65":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102211/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102211/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102211/familon-percale-tyynyliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102211/familon-percale-pillowcase.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102211/familon-percale-orngott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102211/familon-percale-tyynyliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102211/familon-percale-tyynyliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102211/familon-percale-pillowcase.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102211/familon-percale-orngott.jpg" } }, { "catentry_id" : "1001304001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "392624001", "partNumber" : "103118824", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_55x65":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102235/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102235/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102235/familon-percale-tyynyliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102235/familon-percale-tyynyliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102235/familon-percale-orngott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102235/familon-percale-pillowcase.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102235/familon-percale-pillowcase.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102235/familon-percale-tyynyliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102235/familon-percale-orngott.jpg" } }, { "catentry_id" : "1001306501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "392624001", "partNumber" : "103118832", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaahtera":"1" , "Koko, cm_|_55x65":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102198/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102198/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102198/familon-percale-tyynyliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102198/familon-percale-pillowcase.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102198/familon-percale-tyynyliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102198/familon-percale-orngott.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102198/familon-percale-tyynyliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102198/familon-percale-orngott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102198/familon-percale-pillowcase.jpg" } }, { "catentry_id" : "1001307001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "392624001", "partNumber" : "103118830", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_salvia":"1" , "Koko, cm_|_55x65":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102228/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102228/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102228/familon-percale-tyynyliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102228/familon-percale-tyynyliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102228/familon-percale-orngott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102228/familon-percale-pillowcase.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102228/familon-percale-tyynyliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102228/familon-percale-pillowcase.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102228/familon-percale-orngott.jpg" } }, { "catentry_id" : "1001307501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "392624001", "partNumber" : "103118828", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruska":"1" , "Koko, cm_|_55x65":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102204/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102204/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102204/familon-percale-tyynyliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102204/familon-percale-pillowcase.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102204/familon-percale-orngott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291102204/familon-percale-tyynyliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102204/familon-percale-orngott.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102204/familon-percale-pillowcase.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291102204/familon-percale-tyynyliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "478581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "392624001", "partNumber" : "102202582", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Noki":"1" , "Koko, cm_|_55x65":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291092864/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291092864/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291092864/familon-percale-tyynyliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291092864/familon-percale-pillowcase.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291092864/familon-percale-tyynyliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291092864/familon-percale-pillowcase.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291092864/familon-percale-tyynyliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "392637501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "392624001", "partNumber" : "102054001", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_55x65":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291055500/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291055500/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291055500/familon-percale-tyynyliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291055500/familon-percale-pillowcase.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291055500/familon-percale-tyynyliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291055500/familon-percale-tyynyliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291055500/familon-percale-pillowcase.jpg" } }, { "catentry_id" : "392638001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "392624001", "partNumber" : "102054011", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_55x65":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291055494/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291055494/familon-percale-tyynyliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291055494/familon-percale-tyynyliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291055494/familon-percale-pillowcase.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291055494/familon-percale-tyynyliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291055494/familon-percale-tyynyliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291055494/familon-percale-pillowcase.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1440014501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440006501", "partNumber" : "103471256", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816982/finnmari-45x45cm-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816982/finnmari-45x45cm-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816982/finnmari-45x45cm-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816982.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816982/finnmari-45x45cm-koristetyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816982/finnmari-45x45cm-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816982.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1418013001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417982501", "partNumber" : "103434619", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_9400/grey":"1" , "Koko, cm_|_43x43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248527/vallila-pikku-makeba-royal-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248527/vallila-pikku-makeba-royal-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248527/vallila-pikku-makeba-royal-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248527/vallila-pikku-makeba-royal-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248527/vallila-pikku-makeba-royal-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248527/vallila-pikku-makeba-royal-dekorativt-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248527/vallila-pikku-makeba-royal-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248527/vallila-pikku-makeba-royal-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248527/vallila-pikku-makeba-royal-decorative-pillow-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1418013501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417982501", "partNumber" : "103434621", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_2800/gold":"1" , "Koko, cm_|_43x43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248237/vallila-pikku-makeba-royal-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248237/vallila-pikku-makeba-royal-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248237/vallila-pikku-makeba-royal-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248237/vallila-pikku-makeba-royal-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248237/vallila-pikku-makeba-royal-decorative-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248237/vallila-pikku-makeba-royal-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248237/vallila-pikku-makeba-royal-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248237/vallila-pikku-makeba-royal-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248237/vallila-pikku-makeba-royal-decorative-pillow-cover.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1407447001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407445001", "partNumber" : "103432055", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_50x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416365947/4living-bambu-kylyphuonematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416365947/4living-bambu-kylyphuonematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416365947/4living-bambu-kylyphuonematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416365947/4living-bambu-hogwarts-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416365947/4living-bambu-hogwarts-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416365947/4living-bambu-kylyphuonematto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416365947/4living-bambu-kylyphuonematto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416365947/4living-bambu-hogwarts-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416365947/4living-bambu-hogwarts-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1033094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407445001", "partNumber" : "103170778", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416365947/4living-bambu-hogwarts-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416365947/4living-bambu-hogwarts-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416365947/4living-bambu-kylyphuonematto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429350501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429318001", "partNumber" : "103431962", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø90":"9" , "Väri_|_harmaa/keltainen/valkoinen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416409245/4living-shark-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416409245/4living-shark-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416409245/4living-shark-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416409245/4-living-shark-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416409245/4living-shark-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416409245/4living-shark-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416409245/4-living-shark-matto.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1367212501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367210001", "partNumber" : "103387070", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816791/finnmari-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816791/finnmari-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816791/finnmari-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816791/finnmari-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816791/finnmari-dekorativ-kudde.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816791/finnmari-decorative-pillow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816791/finnmari-dekorativ-kudde.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816791/finnmari-koristetyyny.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816791/finnmari-decorative-pillow.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1303447501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103336727", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303448001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103336729", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1303448501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103336731", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1303449001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103336741", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434319001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464428", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434319501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464430", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434320001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464432", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434320501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464434", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434321001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464436", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434321501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464438", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368349/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434323001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464444", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434323501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464446", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434324001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464448", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434324501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464450", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434327001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464580", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434327501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464582", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434328001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464584", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434328501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464586", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368455/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464588", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434329501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464590", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434330001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464592", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434330501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464594", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368561/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434331001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464596", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434331501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464598", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434332001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464600", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464602", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434333001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464604", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464606", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368677/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464608", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434334501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464610", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434335001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464612", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434335501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464614", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434336001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464616", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434336501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464618", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368783/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434337001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464620", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434337501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303358501", "partNumber" : "103464622", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358654/kmcarpets-dream-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1281209501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281200001", "partNumber" : "103301223", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_135x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281200001", "partNumber" : "103301229", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_67x105":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281200001", "partNumber" : "103301231", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281211001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281200001", "partNumber" : "103301225", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281211501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281200001", "partNumber" : "103301227", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_195x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281213001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281200001", "partNumber" : "103301233", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1183491001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103278867", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruoste":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293419/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293419/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293419/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271042/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271042/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271042/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271042/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271042/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271042/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103278873", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401371/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401371/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401371/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364683/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364683/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364683/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364683/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364683/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364683/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103278875", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401371/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401371/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401371/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401371/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401371/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401371/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401371/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401371/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401371/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103278888", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364652/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364652/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364652/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401364/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401364/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401364/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401364/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401364/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401364/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183501001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103278921", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummanvihreä":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293624/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293624/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293624/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271028/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271028/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271028/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271028/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271028/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271028/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183502001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103278925", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401388/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401388/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401388/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364744/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364744/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364744/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364744/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364744/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364744/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183504501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103278935", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271066/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271066/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271066/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271066/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271066/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271066/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183506001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103278943", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummanvihreä":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293624/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293624/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293624/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293624/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293624/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293624/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293624/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293624/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293624/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183509501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103278960", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364652/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364652/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364652/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364652/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364652/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364652/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364652/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364652/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364652/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183514501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103278980", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401388/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401388/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401388/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401388/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401388/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401388/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401388/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401388/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401388/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183515001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103278982", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293563/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293563/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293563/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293563/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293563/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293563/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279015", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364621/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364621/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401395/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401395/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623401395/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401395/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401395/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623401395/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183522501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279019", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_keltainen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293594/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293594/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293594/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623295703/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623295703/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623295703/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623295703/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623295703/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623295703/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183523001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279021", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummansininen":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293556/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293556/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293556/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293556/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293556/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293556/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279035", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_sammaleenvihreä":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271011/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271011/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271011/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293549/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293549/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293549/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293549/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293549/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293549/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183531001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279062", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293389/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293389/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293389/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623295697/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623295697/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623295697/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623295697/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623295697/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623295697/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183532001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279068", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265591/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265591/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265591/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265591/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265591/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265591/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183545001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279122", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_sammaleenvihreä":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271011/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271011/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271011/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271011/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271011/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271011/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271011/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271011/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271011/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183545501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279128", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummansininen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265621/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265621/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265621/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265621/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183546501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279424", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293518/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293518/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293518/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271059/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271059/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623271059/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271059/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271059/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623271059/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183551001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279149", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_keltainen":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293594/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293594/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293594/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293594/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293594/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293594/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293594/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293594/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293594/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183552501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279166", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_viininpunainen":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265676/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265676/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265676/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293501/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293501/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293501/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293501/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293501/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293501/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183553501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279181", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623318501/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623318501/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623318501/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623318587/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623318587/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623318587/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623318587/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623318587/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623318587/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279185", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293457/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293457/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293457/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265607/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265607/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265607/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265607/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265607/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265607/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183555001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279193", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293389/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293389/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293389/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293389/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293389/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293389/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293389/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293389/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293389/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183556501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279203", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_petrooli":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265638/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265638/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265638/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293532/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293532/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293532/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293532/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293532/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293532/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183559001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279216", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364621/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623364621/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364621/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364621/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623364621/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183562501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279236", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruoste":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293419/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293419/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293419/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293419/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293419/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293419/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293419/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293419/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293419/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183571001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279418", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293518/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293518/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293518/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293518/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293518/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293518/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293518/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293518/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293518/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279272", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293433/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293433/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293433/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623295710/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623295710/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623295710/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623295710/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623295710/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623295710/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279278", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293440/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293440/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293440/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265690/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265690/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265690/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265690/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265690/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265690/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279316", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293464/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293464/svanefors-elise-cushion-cover.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293464/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265614/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265614/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265614/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265614/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265614/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265614/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183582501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279318", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293402/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279324", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293471/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293471/svanefors-elise-kuddfodral.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293471/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265560/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265560/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265560/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265560/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265560/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265560/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183584501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279326", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293457/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293457/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293457/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293457/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293457/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293457/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293457/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293457/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293457/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183585001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279328", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_petrooli":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265638/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265638/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265638/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265638/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265638/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265638/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265638/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265638/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265638/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183587001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279342", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293471/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293471/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293471/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293471/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293471/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293471/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293471/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293471/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293471/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183588501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279348", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293440/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293440/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293440/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293440/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293440/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293440/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293440/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293440/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293440/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279350", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293464/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293464/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293464/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293464/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293464/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293464/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293464/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293464/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293464/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183592001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279366", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_60x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293433/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293433/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293433/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293433/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293433/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623293433/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293433/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293433/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623293433/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183595001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279384", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_viininpunainen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265676/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265676/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265676/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265676/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265676/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623265676/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265676/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265676/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623265676/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1183600001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183475501", "partNumber" : "103279410", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623318501/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623318501/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623318501/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623318501/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623318501/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623318501/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623318501/svanefors-elise-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623318501/svanefors-elise-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623318501/svanefors-elise-kuddfodral.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1180012501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179975501", "partNumber" : "103273834", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-galen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-crazy.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-crazy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-galen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1180013001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179975501", "partNumber" : "103273872", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-crazy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-crazy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180013501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179975501", "partNumber" : "103273892", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-crazy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-galen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-crazy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-galen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1180014001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1179975501", "partNumber" : "103273908", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-crazy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-crazy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315152/kmcarpets-alba-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180014501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179975501", "partNumber" : "103273936", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-crazy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-crazy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180015501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179975501", "partNumber" : "103273962", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-crazy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-crazy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315220/kmcarpets-alba-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180017001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179975501", "partNumber" : "103274052", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-galen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-galen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179975501", "partNumber" : "103274062", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-galen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-crazy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-galen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-crazy.jpg" } }, { "catentry_id" : "1180018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179975501", "partNumber" : "103274078", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-galen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-galen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180021501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179975501", "partNumber" : "103274160", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-galen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-crazy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-crazy.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315367/kmcarpets-alba-galen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1180023501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179975501", "partNumber" : "103274190", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180024001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179975501", "partNumber" : "103274218", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205315299/kmcarpets-alba-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1134401001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133725501", "partNumber" : "103268309", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_taivaansininen":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "456589501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "456585001", "partNumber" : "102163183", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540064299/univisio-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540064299/univisio-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540064299/univisio-aluslakana.jpg" }, { "catentry_id" : "456590001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "456585001", "partNumber" : "102163185", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540064299/univisio-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540064299/univisio-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540064299/univisio-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540064299/univisio-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540064299/univision-as-a-bed-sheet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540064299/univision-as-a-bed-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540064299/univisio-aluslakana.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "364608001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "364502001", "partNumber" : "101987627", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Natural/Black":"1" , "Koko, cm_|_45x75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413034419/4living-welcome-kynnysmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413034419/4living-welcome-kynnysmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413034419/4living-welcome-kynnysmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413034419/4living-welcome-doormat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413034419/4living-welcome-kynnysmatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413034419/4living-welcome-doormat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413034419/4living-welcome-kynnysmatto.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "439959501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613663001", "partNumber" : "102128016", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tuhka":"1" , "Koko, cm_|_150x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222806/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222806/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222806/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222769/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222769/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222769/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222769/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" } }, { "catentry_id" : "439964001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613663001", "partNumber" : "102128034", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_150x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223797/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223797/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223797/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223780/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223780/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223780/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223780/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" } }, { "catentry_id" : "439968501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613663001", "partNumber" : "102128064", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tuhka":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222806/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222806/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222806/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222783/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222783/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222783/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222783/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" } }, { "catentry_id" : "439971501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613663001", "partNumber" : "102128076", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_240x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223797/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223797/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223797/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223803/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223803/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223803/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223803/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "439976001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613663001", "partNumber" : "102128094", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223797/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223797/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223797/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223797/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223797/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223797/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223797/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "439977001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613663001", "partNumber" : "102128098", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tuhka":"1" , "Koko, cm_|_240x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222806/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222806/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222806/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222806/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222806/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222806/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222806/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "493814001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613663001", "partNumber" : "102236422", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242941/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242941/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242941/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242941/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242941/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242941/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242941/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" } }, { "catentry_id" : "493854501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613663001", "partNumber" : "102236414", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242941/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242941/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242941/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014243030/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014243030/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014243030/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014243030/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" } }, { "catentry_id" : "493855001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613663001", "partNumber" : "102236418", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_150x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242941/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242941/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242941/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242934/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242934/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242934/kotoilu-cotton-satin-as-a-bed-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242934/kotoilu-puuvillasatiini-aluslakana.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "146925501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1075227501", "partNumber" : "101387927", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_160":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417012152001/pisla-isoaidin-puinen-tanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417012152001/pisla-isoaidin-puinen-tanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417012152001/pisla-isoaidin-puinen-tanko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417012151608/pisla-isoaidin-puinen-tanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417012151608/pisla-grandma-s-wooden-bar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417012151608/pisla-isoaidin-puinen-tanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417012151608/pisla-grandma-s-wooden-bar.jpg" } }, { "catentry_id" : "146926001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1075227501", "partNumber" : "101387928", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_200":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417012152001/pisla-isoaidin-puinen-tanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417012152001/pisla-isoaidin-puinen-tanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417012152001/pisla-isoaidin-puinen-tanko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417012152001/pisla-isoaidin-puinen-tanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417012152001/pisla-grandma-s-wooden-bar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417012152001/pisla-grandma-s-wooden-bar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417012152001/pisla-isoaidin-puinen-tanko.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "536914001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "993947001", "partNumber" : "102303410", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413261778/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413261778/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413261778/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413261778/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413261778/fannik-porvoo-decorative-pillow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413261778/fannik-porvoo-decorative-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413261778/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1032444501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387812001", "partNumber" : "103170409", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416238845/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416238845/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416238845/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416238845/fannik-borga-prydnadskudde.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416238845/fannik-porvoo-decorative-pillow.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416238845/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416238845/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416238845/fannik-borga-prydnadskudde.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416238845/fannik-porvoo-decorative-pillow.jpg" } }, { "catentry_id" : "1032447001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387812001", "partNumber" : "103170436", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416229713/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416229713/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416229713/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416229713/fannik-porvoo-decorative-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416229713/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416229713/fannik-borga-prydnadskudde.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416229713/fannik-porvoo-decorative-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416229713/fannik-porvoo-koristetyyny.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416229713/fannik-borga-prydnadskudde.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "66415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "66407501", "partNumber" : "101490400", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417787997999/delux-topcool-tikattu-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417787997999/delux-topcool-tikattu-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417787997999/delux-topcool-tikattu-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417787997999/delux-topcool-tikattu-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417787997999/delux-topcool-50x60cm-tikattu-tyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417787997999/delux-topcool-50x60cm-tikattu-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417787997999/delux-topcool-tikattu-tyyny.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 475 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 46 kpl
- Käytävämatot 287 kpl
- Pyöreät matot 140 kpl
- Lasten matot 64 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 33 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl