- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26795) /
- Kodintekstiili
Kodintekstiili
Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä syksyyn
Pimeänä syysiltana on ihana ottaa sohvalta viltti harteille, villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa kynttilän valossa. Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä kotiin ja luovat kodikkaan tunnelman.Kodin sisustus on syksyllä lämpimämpi ja kotoisampi. Ihmiset laittavat mukavampia sisustustekstiilejä esille, ja kynttilöitä aletaan taas polttaa valoisan kesän jälkeen. Esille laitettavat koristetyynyt ovat pehmeämpiä, ja sohvien ja nojatuolien päälle asetellaan vilttejä, joihin on mukava kääriytyä iltaisin.
Syksy houkuttelee uudistamaan kodin sisustusta
Monesti juuri syksyllä ajatukset alkavat pyöriä kodin sisustuksen ympärillä. Mietitään ja suunnitellaan, miten kodin ilmettä kohennettaisiin. Uudistamalla kodintekstiilit saadaan kotiin heti uutta ilmettä. Viilenevät ilmat ja pimeät illat houkuttelevat laittamaan kodista mukavan ja viihtyisän. Kun kesälomien jälkeen arki jälleen palaa, myös käytännöllisyyteen halutaan kiinnittää huomiota.
Syksyllä monien kauppojen valikoimat uudistuvat ja valikoimasta alkaa löytyä enemmän rauhallisen sävyisiä sisustustekstiilejä. Pehmeys, rauhallisuus ja lämpö kuuluvat syksyisin kodin sisustukseen.
Sisustustekstiilien määrä kodeissa kasvaa, mitä pidemmälle syksy etenee ja mitä lähemmäksi joulu tulee. Erilaiset sisustustekstiilit lisäävät kodikkuutta, ja jouluisin koti saa olla oikein pehmeä ja lämpöinen. Mieluisat kodin sisustustekstiilit saa tilattua vaivattomasti netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sisustustekstiilit osana kotisi sisustusta
Kodintekstiilien valinta voi olla joskus haastavaa. Miten saada yhtenäinen ja mukava kokonaisuus sekä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota? Niin kodintekstiileissä kuin muussakin kodinsisustuksessa kannattaa pitää tiettyä linjaa ja värimaailmaa. Näin lopputuloksesta saadaan selkeä ja rauhoittava.
Kodintekstiilit, kuten matot, koristetyynyt ja verhot, antavat kodillesi ilmeen. Kodintekstiileillä luodaan vastapainoa kodin koville pinnoille ja parannetaan kodin akustiikkaa. Yhtenäisyys erilaisten tekstiilien välillä antaa siistin ja selkeän kuvan.
Oma persoona saa näkyä kodintekstiileissä
Olemassa on monenlaisia sisustajia, mutta onneksi myös kodintekstiilien valikoima on laaja. Osa haluaa hankkia kerralla hyvät ja ajattomat kodintekstiilit ja pitää niitä vuodenajasta toiseen, ja toinen taas haluaa vaihtaa koristetyynyt ja verhot jouluksi, kevääksi, juhannukseksi ja talveksi.
Kärkkäisen verkkokaupan kodintekstiilivalikoimasta löydät helppoja sekä jokaiseen vuodenaikaan ja makuun sopivia tuotteita. Myös innokkaille sisustajille löytyy sesonkiin sopivia tuotteita, kuten jouluaiheisia vilttejä, verhoja ja koristetyynyjä. Vallila on tunnettu ihanista matoista ja kankaista, joissa värejä ja kuvioita luonnosta riittää.
Shoppaile kotiisi kodintekstiilit Kärkkäisen verkkokaupasta mukavasti sohvannurkkaan käpertyneenä. Nauti samalla kuppi kuumaa!
Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä syksyyn
Pimeänä syysiltana on ihana ottaa sohvalta viltti harteille, villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa kynttilän valossa. Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä kotiin ja luovat kodikkaan tunnelman.Kodin sisustus on syksyllä lämpimämpi ja kotoisampi. Ihmiset laittavat mukavampia sisustustekstiilejä esille, ja kynttilöitä aletaan taas polttaa valoisan kesän jälkeen. Esille laitettavat koristetyynyt ovat pehmeämpiä, ja sohvien ja nojatuolien päälle asetellaan vilttejä, joihin on mukava kääriytyä iltaisin.
Syksy houkuttelee uudistamaan kodin sisustusta
Monesti juuri syksyllä ajatukset alkavat pyöriä kodin sisustuksen ympärillä. Mietitään ja suunnitellaan, miten kodin ilmettä kohennettaisiin. Uudistamalla kodintekstiilit saadaan kotiin heti uutta ilmettä. Viilenevät ilmat ja pimeät illat houkuttelevat laittamaan kodista mukavan ja viihtyisän. Kun kesälomien jälkeen arki jälleen palaa, myös käytännöllisyyteen halutaan kiinnittää huomiota.
Syksyllä monien kauppojen valikoimat uudistuvat ja valikoimasta alkaa löytyä enemmän rauhallisen sävyisiä sisustustekstiilejä. Pehmeys, rauhallisuus ja lämpö kuuluvat syksyisin kodin sisustukseen.
Sisustustekstiilien määrä kodeissa kasvaa, mitä pidemmälle syksy etenee ja mitä lähemmäksi joulu tulee. Erilaiset sisustustekstiilit lisäävät kodikkuutta, ja jouluisin koti saa olla oikein pehmeä ja lämpöinen. Mieluisat kodin sisustustekstiilit saa tilattua vaivattomasti netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sisustustekstiilit osana kotisi sisustusta
Kodintekstiilien valinta voi olla joskus haastavaa. Miten saada yhtenäinen ja mukava kokonaisuus sekä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota? Niin kodintekstiileissä kuin muussakin kodinsisustuksessa kannattaa pitää tiettyä linjaa ja värimaailmaa. Näin lopputuloksesta saadaan selkeä ja rauhoittava.
Kodintekstiilit, kuten matot, koristetyynyt ja verhot, antavat kodillesi ilmeen. Kodintekstiileillä luodaan vastapainoa kodin koville pinnoille ja parannetaan kodin akustiikkaa. Yhtenäisyys erilaisten tekstiilien välillä antaa siistin ja selkeän kuvan.
Oma persoona saa näkyä kodintekstiileissä
Olemassa on monenlaisia sisustajia, mutta onneksi myös kodintekstiilien valikoima on laaja. Osa haluaa hankkia kerralla hyvät ja ajattomat kodintekstiilit ja pitää niitä vuodenajasta toiseen, ja toinen taas haluaa vaihtaa koristetyynyt ja verhot jouluksi, kevääksi, juhannukseksi ja talveksi.
Kärkkäisen verkkokaupan kodintekstiilivalikoimasta löydät helppoja sekä jokaiseen vuodenaikaan ja makuun sopivia tuotteita. Myös innokkaille sisustajille löytyy sesonkiin sopivia tuotteita, kuten jouluaiheisia vilttejä, verhoja ja koristetyynyjä. Vallila on tunnettu ihanista matoista ja kankaista, joissa värejä ja kuvioita luonnosta riittää.
Shoppaile kotiisi kodintekstiilit Kärkkäisen verkkokaupasta mukavasti sohvannurkkaan käpertyneenä. Nauti samalla kuppi kuumaa!
-
[ { "catentry_id" : "1419015001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419003501", "partNumber" : "103447483", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige/punainen/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1419014001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419002501", "partNumber" : "103447479", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_30x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416396620/winteria-merry-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416396620/winteria-merry-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416396620/winteria-merry-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416396620/winteria-merry-decorative-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416396620/winteria-merry-koristetyyny.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416396620/winteria-merry-dekorativ-kudde.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416396620/winteria-merry-dekorativ-kudde.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416396620/winteria-merry-decorative-pillow.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416396620/winteria-merry-koristetyyny.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1435410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435397501", "partNumber" : "103446915", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"2" , "Väri_|_roosa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903733/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903733/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903733/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903733/kotoilu-tundra-matta-med-rund-lugg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903733/kotoilu-tundra-round-pile-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903733/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903733/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903733/kotoilu-tundra-matta-med-rund-lugg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903733/kotoilu-tundra-round-pile-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435411001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435397501", "partNumber" : "103446918", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø80":"2" , "Väri_|_vaaleanharmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903795/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903795/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903795/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435413001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435397501", "partNumber" : "103446925", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"2" , "Väri_|_vaaleanharmaa":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903795/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903795/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903795/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903795/kotoilu-tundra-matta-med-rund-lugg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903795/kotoilu-tundra-round-pile-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903795/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903795/kotoilu-tundra-matta-med-rund-lugg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903795/kotoilu-tundra-round-pile-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903795/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435397501", "partNumber" : "103446930", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"2" , "Koko, cm_|_Ø133":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903856/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903856/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903856/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903856/kotoilu-tundra-matta-med-rund-lugg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903856/kotoilu-tundra-round-pile-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903856/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903856/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903856/kotoilu-tundra-matta-med-rund-lugg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903856/kotoilu-tundra-round-pile-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435397501", "partNumber" : "103446933", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø80":"2" , "Väri_|_roosa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903733/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903733/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903733/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435419001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435397501", "partNumber" : "103446945", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø80":"2" , "Väri_|_beige":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903672/kotoilu-tundra-round-pile-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903672/kotoilu-tundra-round-pile-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903672/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435419501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435397501", "partNumber" : "103446947", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"2" , "Väri_|_beige":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903672/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903672/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903672/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903672/kotoilu-tundra-round-pile-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903672/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903672/kotoilu-tundra-matta-med-rund-lugg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903672/kotoilu-tundra-matta-med-rund-lugg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903672/kotoilu-tundra-round-pile-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903672/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435421001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435397501", "partNumber" : "103446955", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"2" , "Koko, cm_|_Ø80":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903856/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000903856/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000903856/kotoilu-tundra-pyorea-nukkamatto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1435524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435520001", "partNumber" : "103446676", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø80":"3" , "Väri_|_punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017488933/kotoilu-tundra-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017488933/kotoilu-tundra-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017488933/kotoilu-tundra-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1435525501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435520001", "partNumber" : "103446682", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"3" , "Väri_|_punainen":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017488933/kotoilu-tundra-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017488933/kotoilu-tundra-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017488933/kotoilu-tundra-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017488933/kotoilu-tundra-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017488933/kotoilu-tundra-rund-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010017488933/kotoilu-tundra-pyorea-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017488933/kotoilu-tundra-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017488933/kotoilu-tundra-rund-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010017488933/kotoilu-tundra-round-carpet.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442130", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_120 x 170":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390697/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390697/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390697/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390697/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390697/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390697/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442132", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_70 x 170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386300/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386300/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386300/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386300/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386300/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386300/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433683001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442134", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_120 x 170":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390703/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390703/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390703/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390703/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390703/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390703/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433683501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442136", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Natural":"1" , "Koko_|_120 x 170":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386348/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386348/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386348/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386348/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386348/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386348/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433684001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442138", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Natural":"1" , "Koko_|_140 x 170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390710/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390710/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390710/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390710/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390710/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390710/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433684501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442140", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_140 x 170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390727/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390727/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390727/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390727/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390727/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390727/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442142", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_140 x 170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390734/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390734/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390734/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390734/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390734/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390734/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442148", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Natural":"1" , "Koko_|_100 x 170":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386317/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386317/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386317/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386317/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386317/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386317/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442150", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_100 x 170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386324/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386324/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386324/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386324/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386324/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386324/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442152", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_160 x 170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390758/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390758/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390758/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390758/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390758/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390758/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442154", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_100 x 170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386331/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386331/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386331/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386331/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386331/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386331/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442156", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_160 x 170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390765/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442158", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Natural":"1" , "Koko_|_160 x 170":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390741/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390741/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014390741/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390741/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390741/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014390741/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442160", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Natural":"1" , "Koko_|_70 x 170":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386287/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433689001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433681501", "partNumber" : "103442162", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_70 x 170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-rullgardin-olika-farger-och-storlekar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bambu-shade-different-colors-and-sizes.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386294/stylive-bamburullakaihdin-eri-vareja-ja-kokoja.jpg" } } ]
Stylive bamburullakaihdin, eri värejä ja kokoja
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:14,90 €-28,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1419044001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419024501", "partNumber" : "103439883", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_1/beige":"1" , "Koko, cm_|_42x32":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249807/vallila-makeba.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249807/vallila-makeba.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249807/vallila-makeba.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249807/vallila-makeba.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249807/vallila-makeba.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1410244501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410244001", "partNumber" : "103435534", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_100x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-patio-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-patio-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-terassimatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1410245001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410244001", "partNumber" : "103435536", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_100x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1410245501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410244001", "partNumber" : "103435538", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-terassimatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-terassimatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-terassimatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-uteplatsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-terassimatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-patio-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-terassimatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-uteplatsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416354996/4living-brea-patio-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1410246001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410244001", "partNumber" : "103435540", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-uteplatsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-patio-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-patio-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-uteplatsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416355016/4living-brea-terassimatto.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417975001", "partNumber" : "103434509", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø100":"6" , "Väri_|_4700/red":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249197/vallila-kranssi-round-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249197/vallila-kranssi-round-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249197/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249203/vallila-kranssi-round-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249203/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249203/vallila-kranssi-rund-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249203/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249203/vallila-kranssi-rund-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249203/vallila-kranssi-round-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417997501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417975001", "partNumber" : "103434522", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø80":"3" , "Väri_|_4700/red":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249197/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249197/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249197/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249197/vallila-kranssi-rund-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249197/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249197/vallila-kranssi-round-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249197/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249197/vallila-kranssi-rund-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249197/vallila-kranssi-round-rug.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417998001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417975001", "partNumber" : "103434524", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_9400/grey":"2" , "Koko, cm_|_Ø100":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249234/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249234/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249234/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249241/vallila-kranssi-round-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249241/vallila-kranssi-rund-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249241/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249241/vallila-kranssi-round-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249241/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249241/vallila-kranssi-rund-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417998501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417975001", "partNumber" : "103434527", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø80":"2" , "Väri_|_9400/grey":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249234/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249234/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249234/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249234/vallila-kranssi-round-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249234/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249234/vallila-kranssi-rund-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249234/vallila-kranssi-round-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249234/vallila-kranssi-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249234/vallila-kranssi-rund-matta.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429373001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429323501", "partNumber" : "103432139", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416380575/4living-rufus-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416380575/4living-rufus-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416380575/4living-rufus-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416380575/4living-rufus-decorative-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416380575/4living-rufus-dekorativ-kudde.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416380575/4living-rufus-koristetyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416380575/4living-rufus-dekorativ-kudde.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416380575/4living-rufus-decorative-pillow.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416380575/4living-rufus-koristetyyny.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429334001", "partNumber" : "103432011", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_70x140":"1" , "Väri_|_luonnonvalkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429332501", "partNumber" : "103432005", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige/harmaa/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416410272/4living-linus-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416410272/4living-linus-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416410272/4living-linus-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416410272/4living-linus-decorative-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416410272/4living-linus-dekorativ-kudde.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416410272/4living-linus-koristetyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416410272/4living-linus-decorative-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416410272/4living-linus-koristetyyny.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416410272/4living-linus-dekorativ-kudde.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406753501", "partNumber" : "103430989", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816968/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816968/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816968/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816968/finnmari-45x45cm-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816968/finnmari-45x45cm-kudde.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816968/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816968/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816968/finnmari-45x45cm-kudde.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816968/finnmari-45x45cm-pillow.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406822001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406752501", "partNumber" : "103430985", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816920/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816920/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816920/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816920/finnmari-45x45cm-kudde.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816920/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816920/finnmari-45x45cm-pillow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816920/finnmari-45x45cm-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816920/finnmari-45x45cm-kudde.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816920/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406821501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406753001", "partNumber" : "103430987", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816937/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816937/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816937/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816937/finnmari-45x45cm-kudde.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816937/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816937/finnmari-45x45cm-pillow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816937/finnmari-45x45cm-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816937/finnmari-45x45cm-kudde.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816937/finnmari-45x45cm-pillow.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406820501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406752001", "partNumber" : "103430983", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816234/finnmari-45x45cm-perhonen-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816234/finnmari-45x45cm-perhonen-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816234/finnmari-45x45cm-perhonen-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816234/finnmari-45x45cm-fjarilskudde.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816234/finnmari-45x45cm-butterfly-pillow.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816234/finnmari-45x45cm-perhonen-tyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816234/finnmari-45x45cm-perhonen-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816234/finnmari-45x45cm-butterfly-pillow.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816234/finnmari-45x45cm-fjarilskudde.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429348001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429316501", "partNumber" : "103421801", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_395/yö":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911071634/luhta-home-ulappa-kylpyhuonematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911071634/luhta-home-ulappa-kylpyhuonematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911071634/luhta-home-ulappa-kylpyhuonematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911071634/luhta-home-ulappa-kylpyhuonematto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911071634/luhta-home-ulappa-bathroom-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911071634/luhta-home-ulappa-badrumsmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911071634/luhta-home-ulappa-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911071634/luhta-home-ulappa-badrumsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911071634/luhta-home-ulappa-kylpyhuonematto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429348501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429316501", "partNumber" : "103421803", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_091/taupe":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911071627/luhta-home-ulappa-kylpyhuonematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911071627/luhta-home-ulappa-kylpyhuonematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911071627/luhta-home-ulappa-kylpyhuonematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911071627/luhta-home-ulappa-badrumsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911071627/luhta-home-ulappa-bathroom-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911071627/luhta-home-ulappa-kylpyhuonematto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911071627/luhta-home-ulappa-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911071627/luhta-home-ulappa-badrumsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911071627/luhta-home-ulappa-kylpyhuonematto.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441260001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441256001", "partNumber" : "103386704", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_125x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383743/kotoilu-jaquard-torkkupeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383743/kotoilu-jaquard-torkkupeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383743/kotoilu-jaquard-torkkupeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383743/kotoilu-jaquard-torkkupeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383743.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383743/kotoilu-jaquard-torkkupeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383743.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441260501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441256001", "partNumber" : "103386706", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_125x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383736/kotoilu-jaquard-torkkupeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383736/kotoilu-jaquard-torkkupeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383736/kotoilu-jaquard-torkkupeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383736/kotoilu-jaquard-torkkupeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383736.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383736.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383736/kotoilu-jaquard-torkkupeite.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1335760001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1335748501", "partNumber" : "103375869", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_20/ruudukko":"1" , "Koko, cm_|_125x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161513691/noble-house-125x150-cm-piknik--huopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161513691/noble-house-125x150-cm-piknik--huopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161513691/noble-house-125x150-cm-piknik--huopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161513691/noble-house-125x150-cm-piknik--huopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161513691/noble-house-125x150-cm-piknik--huopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1335760501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1335748501", "partNumber" : "103375871", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_51/sininen kalanruoto":"1" , "Koko, cm_|_125x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1332063001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1332056001", "partNumber" : "103373813", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_006/jääkahvi":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411363/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411363/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623411363/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623411363/svanefors-cecil-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623411363/svanefors-cecil-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623411363/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411363/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411363/svanefors-cecil-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411363/svanefors-cecil-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1332063501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1332056001", "partNumber" : "103373815", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_177/sammaleenvihreä":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411349/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411349/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623411349/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623411349/svanefors-cecil-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623411349/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623411349/svanefors-cecil-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411349/svanefors-cecil-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411349/svanefors-cecil-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411349/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1332064001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1332056001", "partNumber" : "103373817", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_180/sininen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411356/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411356/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623411356/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623411356/svanefors-cecil-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623411356/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332623411356/svanefors-cecil-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411356/svanefors-cecil-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411356/svanefors-cecil-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332623411356/svanefors-cecil-cushion-cover.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329912", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434676001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329914", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434676501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329916", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434677001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329918", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_67x115":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329920", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434678001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329922", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434678501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329924", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_67x115":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434679001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329926", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425496/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329928", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329930", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_67x115":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434680501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329932", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329934", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425540/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434681501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329936", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329938", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434670501", "partNumber" : "103329940", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016425595/nokohome-modena-nukkamatto.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1283848001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1283822001", "partNumber" : "103317323", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø80":"2" , "Väri_|_1000/latte":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246172/vallila-lehtisade-rund-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246172/vallila-lehtisade-rund-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835246172/vallila-lehtisade-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1283850001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1283822001", "partNumber" : "103317325", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_7000/lightgreen":"2" , "Koko, cm_|_Ø80":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246189/vallila-lehtisade-round-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246189/vallila-lehtisade-round-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835246189/vallila-lehtisade-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1283850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1283822001", "partNumber" : "103317295", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_1000/latte":"4" , "Koko, cm_|_Ø100":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246172/vallila-lehtisade-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246172/vallila-lehtisade-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835246172/vallila-lehtisade-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835246172/vallila-lehtisade-rund-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835246172/vallila-lehtisade-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835246172/vallila-lehtisade-round-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246172/vallila-lehtisade-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246172/vallila-lehtisade-round-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246172/vallila-lehtisade-rund-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1283851001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1283822001", "partNumber" : "103317303", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_7000/lightgreen":"2" , "Koko, cm_|_Ø100":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246189/vallila-lehtisade-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246189/vallila-lehtisade-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835246189/vallila-lehtisade-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835246189/vallila-lehtisade-rund-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835246189/vallila-lehtisade-round-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835246189/vallila-lehtisade-pyorea-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246189/vallila-lehtisade-rund-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246189/vallila-lehtisade-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835246189/vallila-lehtisade-round-rug.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1284054501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1284044501", "partNumber" : "103317766", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_9400/grey":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1284052501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1284042501", "partNumber" : "103317720", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_2700/yellow":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1274974001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274968001", "partNumber" : "103317580", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_7464/turquoise":"1" , "Koko, cm_|_43x43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835244086/vallila-varsi-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835244086/vallila-varsi-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835244086/vallila-varsi-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835244086/vallila-varsi-decorative-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835244086/vallila-varsi-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835244086/vallila-varsi-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835244086/vallila-varsi-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835244086/vallila-varsi-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835244086/vallila-varsi-decorative-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1274974501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274968001", "partNumber" : "103317578", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_3141/peach":"1" , "Koko, cm_|_43x43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835242921/vallila-varsi-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835242921/vallila-varsi-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835242921/vallila-varsi-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835242921/vallila-varsi-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835242921/vallila-varsi-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835242921/vallila-varsi-decorative-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835242921/vallila-varsi-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835242921/vallila-varsi-decorative-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835242921/vallila-varsi-dekorativt-kuddfodral.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1284080501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1284073501", "partNumber" : "103315463", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_109 natural":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911053814/luhta-home-kaari-carpet.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1281215501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281199001", "partNumber" : "103301048", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Koralli":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000843619/ihankotona-rita-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000843619/ihankotona-rita-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000843619/ihankotona-rita-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000843619/ihankotona-rita-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000843619/the-perfect-home-rita-decorative-pillow.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000843619/den-perfekta-dekorativa-rita-hemkudden.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000843619/ihankotona-rita-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000843619/the-perfect-home-rita-decorative-pillow.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000843619/den-perfekta-dekorativa-rita-hemkudden.jpg" } }, { "catentry_id" : "1281217001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281199001", "partNumber" : "103301050", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000843602/ihankotona-rita-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000843602/ihankotona-rita-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000843602/ihankotona-rita-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000843602/ihankotona-rita-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000843602/the-perfect-home-rita-decorative-pillow.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000843602/den-perfekta-dekorativa-rita-hemkudden.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000843602/the-perfect-home-rita-decorative-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000843602/ihankotona-rita-koristetyyny.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000843602/den-perfekta-dekorativa-rita-hemkudden.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1210983001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1210974501", "partNumber" : "103298438", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_03/dark grey":"1" , "Koko, cm_|_180x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509908/noble-house-ture-suihkuverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509908/noble-house-ture-suihkuverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161509908/noble-house-ture-suihkuverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161509908/noble-house-ture-suihkuverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161509908/noble-house-ture-shower-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161509908/noble-house-ture-duschdraperi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509908/noble-house-ture-suihkuverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509908/noble-house-ture-shower-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509908/noble-house-ture-duschdraperi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1210984001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1210974501", "partNumber" : "103298442", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_16/beige":"1" , "Koko, cm_|_180x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509922/noble-house-ture-suihkuverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509922/noble-house-ture-suihkuverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161509922/noble-house-ture-suihkuverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161509922/noble-house-ture-shower-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161509922/noble-house-ture-duschdraperi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161509922/noble-house-ture-suihkuverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509922/noble-house-ture-duschdraperi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509922/noble-house-ture-shower-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509922/noble-house-ture-suihkuverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1210984501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1210974501", "partNumber" : "103298444", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_10/white":"1" , "Koko, cm_|_180x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509915/noble-house-ture-suihkuverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509915/noble-house-ture-suihkuverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161509915/noble-house-ture-suihkuverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161509915/noble-house-ture-shower-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161509915/noble-house-ture-suihkuverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161509915/noble-house-ture-duschdraperi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509915/noble-house-ture-suihkuverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509915/noble-house-ture-shower-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161509915/noble-house-ture-duschdraperi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1389143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1389137501", "partNumber" : "103288677", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_135x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1311634501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311534001", "partNumber" : "103285667", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen/hiekka":"1" , "Koko, cm_|_50x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014375748/kotoilu-pauliina-kappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014375748/kotoilu-pauliina-kappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014375748/kotoilu-pauliina-kappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014375748/kotoilu-pauliina-kappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014375748/kotoilu-pauliina-kappa.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1311631001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311529001", "partNumber" : "103285621", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_keltainen":"1" , "Koko, cm_|_50x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014375564/kotoilu-pauliina-kappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014375564/kotoilu-pauliina-kappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014375564/kotoilu-pauliina-kappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014375564/kotoilu-pauliina-kappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014375564/kotoilu-pauliina-kappa.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1150654501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1150177001", "partNumber" : "103272460", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen/vihreä/punainen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416305356/winteria-rowan-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416305356/winteria-rowan-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416305356/winteria-rowan-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416305356/winteria-rowan-coristethyin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416305356/winteria-rowan-koristetyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416305356/winteria-rowan-coristethyin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416305356/winteria-rowan-koristetyyny.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1266767001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133726001", "partNumber" : "103310693", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416330662/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416330662/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416330662/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416330662/fannik-linen-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416330662/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416330662/fannik-linne-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416330662/fannik-linen-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416330662/fannik-linne-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416330662/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1134400501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133726001", "partNumber" : "103268307", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_yönsininen":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269887/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269887/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416269887/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416269887/fannik-linne-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416269887/fannik-linen-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416269887/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269887/fannik-linne-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269887/fannik-linen-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269887/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "933306501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133726001", "partNumber" : "103026513", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198415/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198415/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198415/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198415/fannik-linne-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198415/fannik-linen-pillow-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198415/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198415/fannik-linen-pillow-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198415/fannik-linne-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198415/fannik-pellava-tyynynpaallinen.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "616135501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "616127501", "partNumber" : "102415662", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398623999/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398623999/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391398623999/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391398623999/duschy-drop-180x200-cm-shower-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391398623999/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398623999/duschy-drop-180x200-cm-shower-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398623999/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "616136001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "616127501", "partNumber" : "102415664", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398627874/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398627874/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391398627874/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391398627874/duschy-drop-180x200-cm-shower-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391398627874/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398627874/duschy-drop-180x200-cm-shower-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398627874/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "616136501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "616127501", "partNumber" : "102415666", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398627812/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398627812/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391398627812/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391398627812/duschy-drop-180x200-cm-shower-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391398627812/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398627812/duschy-drop-180x200-cm-shower-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398627812/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "616138001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "616127501", "partNumber" : "102415672", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398627843/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398627843/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391398627843/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391398627843/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391398627843/duschy-drop-180x200-cm-shower-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398627843/duschy-drop-180x200-cm-shower-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391398627843/duschy-pisara-180x200-cm-suihkuverho.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "988973001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "988969001", "partNumber" : "103079324", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_01/multi":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" , "Koko_|_50x80":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230447/vallila-tervetuloa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230447/vallila-tervetuloa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835230447/vallila-tervetuloa-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835230447/vallila-valkomstmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835230447/vallila-tervetuloa-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835230447/vallila-welcome-mat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230447/vallila-valkomstmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230447/vallila-welcome-mat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230447/vallila-tervetuloa-matto.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "678937501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547764001", "partNumber" : "102522358", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_80/Musta":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "678940501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547764001", "partNumber" : "102522356", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_43/Vihreä":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "614652501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547764001", "partNumber" : "102414625", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "614658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547764001", "partNumber" : "102414679", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_30/Tumma roosa":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "614661501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547764001", "partNumber" : "102414713", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_15/Pellava":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "547778001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547764001", "partNumber" : "102320215", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_85/Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "509946501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "509906001", "partNumber" : "102256884", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413219090/4living-teddy-50-cm-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413219090/4living-teddy-50-cm-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413219090/4living-teddy-50-cm-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413219090/4living-teddy-50-cm-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413219090/4living-teddy-50-cm-pillow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413219090/4living-teddy-50-cm-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413219090/4living-teddy-50-cm-tyyny.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "667280501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "667248501", "partNumber" : "102508048", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816227/finnmari-45x45cm-kukka-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816227/finnmari-45x45cm-kukka-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816227/finnmari-45x45cm-kukka-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816227/finnmari-45x45cm-flower-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816227/finnmari-45x45cm-kukka-tyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816227/finnmari-45x45cm-kukka-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816227/finnmari-45x45cm-flower-pillow.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "439942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102127896", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tuhka":"1" , "Koko, cm_|_120x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222707/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222707/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222707/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222707/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "439960001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102128018", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tuhka":"1" , "Koko, cm_|_180x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222745/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222745/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222745/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222745/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "439983001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102128122", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tuhka":"1" , "Koko, cm_|_160x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222721/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222721/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222721/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222721/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "439988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102128142", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tuhka":"1" , "Koko, cm_|_90x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014222684/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "581332001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102364832", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_90x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267098/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267098/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267098/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267098/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "581333001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102364844", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_180x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267128/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267128/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267128/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267128/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "581333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102364846", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_120x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267104/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267104/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267104/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267104/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "581334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102364856", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014267111/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014267111/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "493813001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102236416", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_120x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242903/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242903/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242903/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242903/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "493815001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102236428", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_180x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242927/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242927/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242927/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242927/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "493816001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102236432", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_90x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242897/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242897/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242897/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242897/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "493856001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613664001", "partNumber" : "102236436", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x200+20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242910/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/a-cotton-satin-bed-sheet-sewn-into-the-shape-of-a-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014242910/kotoilu-muotoon-ommeltu-puuvillasatiinialuslakana.jpg" } } ]
Kotoilu muotoon ommeltu puuvillasatiinialuslakana
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:14,90 €-24,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "164297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1075230501", "partNumber" : "101024068", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Halkaisija, mm_|_19":"3" , "Koko_|_90-160cm":"6" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102290768/kirsch-rimini-90-160-va-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102290768/kirsch-rimini-90-160-va-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102290768/kirsch-rimini-verhotanko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102290164/kirsch-rimini-verhotanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102290164/kirsch-rimini-90-160-va-verhotanko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102290164/kirsch-rimini-90-160-va-verhotanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102290164/kirsch-rimini-verhotanko.jpg" } }, { "catentry_id" : "164297501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1075230501", "partNumber" : "101024069", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_160-300cm":"1" , "Halkaisija, mm_|_19":"4" , "Väri_|_Valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102290768/kirsch-rimini-90-160-va-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102290768/kirsch-rimini-90-160-va-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102290768/kirsch-rimini-verhotanko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102290263/kirsch-rimini-verhotanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7314102290263/kirsch-rimini-90-160-va-verhotanko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102290263/kirsch-rimini-90-160-va-verhotanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7314102290263/kirsch-rimini-verhotanko.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "679581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1069653501", "partNumber" : "102526407", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko_|_90-160cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528631239/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528631239/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528631239/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528631239/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528631239/debel-spear-19mm-curtain-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528631239/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528631239/debel-spear-19mm-curtain-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "679589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1069653501", "partNumber" : "102526409", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko_|_160-300cm":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528631239/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528631239/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528631239/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "679576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1069653001", "partNumber" : "102526411", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_90-160cm":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528647155/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528647155/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528647155/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528647155/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528647155/debel-spear-19mm-curtain-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528647155/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528647155/debel-spear-19mm-curtain-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "679588001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1069653001", "partNumber" : "102526413", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_160-300cm":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528647155/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528647155/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528647155/debel-spear-19mm-verhotanko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1139219501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103200582", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357140/aina-tyyni-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139220001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103200482", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357140/aina-tyyni-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357119/alltid-tyst-ullmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357119/aina-tyyni-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357119/aina-tyyni-villamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357119/alltid-tyst-ullmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357119/aina-tyyni-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357119/aina-tyyni-wool-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103200554", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357140/aina-tyyni-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139239501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103200536", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/aina-tyyni-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/aina-tyyni-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357140/aina-tyyni-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357140/aina-tyyni-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357140/alltid-tyst-ullmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357140/aina-tyyni-wool-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/aina-tyyni-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/aina-tyyni-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/alltid-tyst-ullmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139240501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103200494", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357140/aina-tyyni-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139248501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103200496", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_meleerattu luonnongreige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014357140/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014357140/aina-tyyni-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299854501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103340685", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/pellava":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382845/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382845/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382845/aina-tyyni-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382869/aina-tyyni-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382869/aina-tyyni-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382869/alltid-tyst-ullmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382869/aina-tyyni-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382869/alltid-tyst-ullmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382869/aina-tyyni-villamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299855001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103340687", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen/roosa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382791/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382791/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382791/aina-tyyni-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382814/alltid-tyst-ullmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382814/aina-tyyni-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382814/aina-tyyni-villamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382814/aina-tyyni-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382814/alltid-tyst-ullmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382814/aina-tyyni-villamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299856501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103340693", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382845/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382845/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382845/aina-tyyni-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299857001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103340695", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen/roosa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382791/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382791/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382791/aina-tyyni-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103340697", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382845/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382845/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382845/aina-tyyni-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103340699", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen/roosa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382791/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382791/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382791/aina-tyyni-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299886001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103340701", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382845/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382845/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382845/aina-tyyni-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299886501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103340703", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen/roosa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382791/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382791/alltid-tyst-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382791/aina-tyyni-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1299887001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103340709", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/pellava":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382845/aina-tyyni-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382845/aina-tyyni-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382845/aina-tyyni-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382845/aina-tyyni-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382845/alltid-tyst-ullmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382845/aina-tyyni-wool-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382845/aina-tyyni-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382845/aina-tyyni-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382845/alltid-tyst-ullmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367049001", "partNumber" : "103340711", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen/roosa":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382791/aina-tyyni-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382791/aina-tyyni-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382791/aina-tyyni-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382791/aina-tyyni-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382791/alltid-tyst-ullmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014382791/aina-tyyni-wool-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382791/aina-tyyni-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382791/aina-tyyni-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014382791/alltid-tyst-ullmatta.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1083606001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1338898501", "partNumber" : "103156997", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_puuteri":"1" , "Koko, cm_|_135x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349985/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349985/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349985/kotoilu-frost-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349985/nesting-frost-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349985/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349985/kotoilu-frost-verho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349985/kotoilu-frost-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349985/nesting-frost-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349985/hackande-frost-gardin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083607501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1338898501", "partNumber" : "103156982", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_135x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349954/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349954/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349954/kotoilu-frost-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349954/kotoilu-frost-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349954/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349954/nesting-frost-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349954/kotoilu-frost-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349954/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349954/nesting-frost-curtain.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083608501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1338898501", "partNumber" : "103156990", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_135x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349961/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349961/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349961/kotoilu-frost-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349961/nesting-frost-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349961/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349961/kotoilu-frost-verho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349961/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349961/nesting-frost-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349961/kotoilu-frost-verho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083609001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1338898501", "partNumber" : "103156980", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_135x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349916/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349916/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349916/kotoilu-frost-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349916/nesting-frost-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349916/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349916/kotoilu-frost-verho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349916/kotoilu-frost-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349916/nesting-frost-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349916/hackande-frost-gardin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083611001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1338898501", "partNumber" : "103156988", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_mocca":"1" , "Koko, cm_|_135x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349930/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349930/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349930/kotoilu-frost-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349930/kotoilu-frost-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349930/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349930/nesting-frost-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349930/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349930/kotoilu-frost-verho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349930/nesting-frost-curtain.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083612001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1338898501", "partNumber" : "103156999", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruukku":"1" , "Koko, cm_|_135x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349992/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349992/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349992/kotoilu-frost-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349992/nesting-frost-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349992/kotoilu-frost-verho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349992/hackande-frost-gardin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349992/nesting-frost-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349992/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349992/kotoilu-frost-verho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083614501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1338898501", "partNumber" : "103156992", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_135x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349923/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349923/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349923/kotoilu-frost-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349923/kotoilu-frost-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349923/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349923/nesting-frost-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349923/kotoilu-frost-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349923/nesting-frost-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349923/hackande-frost-gardin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083615001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1338898501", "partNumber" : "103156994", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_puolukka":"1" , "Koko, cm_|_135x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350004/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350004/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350004/kotoilu-frost-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350004/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350004/nesting-frost-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350004/kotoilu-frost-verho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350004/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350004/nesting-frost-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350004/kotoilu-frost-verho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083615501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1338898501", "partNumber" : "103157001", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_sumu":"1" , "Koko, cm_|_135x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349978/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349978/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349978/kotoilu-frost-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349978/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349978/kotoilu-frost-verho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349978/nesting-frost-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349978/kotoilu-frost-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349978/nesting-frost-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349978/hackande-frost-gardin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083616001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1338898501", "partNumber" : "103157003", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_luu":"1" , "Koko, cm_|_135x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349893/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349893/kotoilu-frost-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349893/kotoilu-frost-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349893/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349893/kotoilu-frost-verho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349893/nesting-frost-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349893/hackande-frost-gardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349893/kotoilu-frost-verho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349893/nesting-frost-curtain.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "615405501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179819501", "partNumber" : "102414675", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_85/Harmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-tyynynpaallinen.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1095210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095194001", "partNumber" : "103247664", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060492570431_1/shnuggle-sheets-moses-basket-grey-2-pack-lakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060492570431_1/shnuggle-sheets-moses-basket-grey-2-pack-lakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060492570431_1/shnuggle-sheets-moses-basket-grey-2-pack-lakana.jpg" } ]
Shnuggle Sheets Moses Basket Grey 2-pack lakana
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,99 €-30%Norm. 19,99★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "501534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501510501", "partNumber" : "102236061", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430059730049/anne-mikael-valkoinen-50x75-cm-kosteusalusta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430059730049/anne-mikael-valkoinen-50x75-cm-kosteusalusta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430059730049/anne-mikael-valkoinen-50x75-cm-kosteusalusta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430059730049/anne-mikael-white-50x75-cm-moisture-tray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430059730049/anne-mikael-valkoinen-50x75-cm-kosteusalusta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430059730049/anne-mikael-valkoinen-50x75-cm-kosteusalusta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430059730049/anne-mikael-white-50x75-cm-moisture-tray.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1367024001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367014001", "partNumber" : "103392169", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644006472_1/akuku-ortopedinen-tyyny-vastasyntyneille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907644006472_1/akuku-ortopedinen-tyyny-vastasyntyneille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907644006472_1/akuku-ortopedinen-tyyny-vastasyntyneille.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1390655001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1390654501", "partNumber" : "103412062", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907180601117/duetbaby-70x140-cm-valkoinen-jersey-muotolakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907180601117/duetbaby-70x140-cm-valkoinen-jersey-muotolakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907180601117/duetbaby-70x140-cm-valkoinen-jersey-muotolakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907180601117/duetbaby-70x140-cm-white-jersey-fitted-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5907180601117/duetbaby-70x140-cm-valkoinen-jersey-muotolakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907180601117/duetbaby-70x140-cm-white-jersey-fitted-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5907180601117/duetbaby-70x140-cm-valkoinen-jersey-muotolakana.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "532662501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "532649501", "partNumber" : "102294543", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268746263/duetbaby-minky-coral-valkoinen-80x90-cm-viltti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268746263/duetbaby-minky-coral-valkoinen-80x90-cm-viltti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908268746263/duetbaby-minky-coral-valkoinen-80x90-cm-viltti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908268746263/duetbaby-minky-coral-valkoinen-80x90-cm-viltti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908268746263/duetbaby-minky-coral-white-80x90-cm-blanket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268746263/duetbaby-minky-coral-valkoinen-80x90-cm-viltti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908268746263/duetbaby-minky-coral-white-80x90-cm-blanket.jpg" } } ]
Duetbaby minky+coral valkoinen 80x90 cm viltti
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,93 €-30%Norm. 19,90★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1022131501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1022127001", "partNumber" : "103137921", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573373500/h-s-boulce-45x45-cm-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573373500/h-s-boulce-45x45-cm-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573373500/h-s-boulce-45x45-cm-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573373500/h-s-boulce-45x45-cm-koristetyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573373500/h-s-boulce-45x45-cm-koristetyyny.jpg" } }, { "catentry_id" : "1022134001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1022127001", "partNumber" : "103137931", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573373470/h-s-boulce-45x45-cm-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573373470/h-s-boulce-45x45-cm-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573373470/h-s-boulce-45x45-cm-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573373470/h-s-boulce-45x45-cm-koristetyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573373470/h-s-boulce-45x45-cm-koristetyyny.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1031553501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078570001", "partNumber" : "103168327", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_991/Musta":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911012347/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911012347/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911012347/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911012347/luhta-home-coarse-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911012347/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911012347/luhta-home-grov-badrumsmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911012347/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911012347/luhta-home-coarse-bathroom-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911012347/luhta-home-grov-badrumsmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1269996501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078570001", "partNumber" : "103315457", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_250 harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911010480/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911010480/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911010480/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911010480/luhta-home-grov-badrumsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911010480/luhta-home-coarse-bathroom-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911010480/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911010480/luhta-home-coarse-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911010480/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911010480/luhta-home-grov-badrumsmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1269997501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078570001", "partNumber" : "103315455", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_010 luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911010435/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911010435/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911010435/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911010435/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911010435/luhta-home-grov-badrumsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911010435/luhta-home-coarse-bathroom-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911010435/luhta-home-coarse-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911010435/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911010435/luhta-home-grov-badrumsmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392999001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078570001", "partNumber" : "103421809", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_395/yö":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911067927/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911067927/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911067927/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911067927/luhta-home-coarse-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911067927/luhta-home-grov-badrumsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911067927/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911067927/luhta-home-coarse-bathroom-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911067927/luhta-home-rouhe-kylpyhuonematto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911067927/luhta-home-grov-badrumsmatta.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1043086001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042978501", "partNumber" : "103180148", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_70x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302532304/nasa-kylpypyyhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302532304/nasa-kylpypyyhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302532304/nasa-kylpypyyhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302532304/nasa-kylpypyyhe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302532304/nasa-badhandduk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302532304/nasa-bath-towel.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302532304/nasa-badhandduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302532304/nasa-bath-towel.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302532304/nasa-kylpypyyhe.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1109460001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1109448501", "partNumber" : "103255298", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"4" , "Koko, cm_|_55x110":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302581791/barbie-kylpyponcho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302581791/barbie-kylpyponcho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302581791/barbie-kylpyponcho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302581791/barbie-kylpyponcho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302581791/barbie-kylpyponcho.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1072302501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072281501", "partNumber" : "103217050", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_Ø178":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278520/4living-alisa-pyorea-poytaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278520/4living-alisa-pyorea-poytaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278520/4living-alisa-pyorea-poytaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278520/4living-alisa-pyorea-poytaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278520/4living-alisa-rund-duk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278520/4living-alisa-round-tablecloth.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278520/4living-alisa-pyorea-poytaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278520/4living-alisa-rund-duk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278520/4living-alisa-round-tablecloth.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072310001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072281501", "partNumber" : "103217096", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_Ø178":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278537/4living-alisa-pyorea-poytaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278537/4living-alisa-pyorea-poytaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278537/4living-alisa-pyorea-poytaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278537/4living-alisa-round-tablecloth.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278537/4living-alisa-pyorea-poytaliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278537/4living-alisa-rund-duk.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278537/4living-alisa-pyorea-poytaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278537/4living-alisa-round-tablecloth.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278537/4living-alisa-rund-duk.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1072299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072282001", "partNumber" : "103217032", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278513/4living-alisa-poytaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278513/4living-alisa-poytaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278513/4living-alisa-poytaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278513/4living-alisa-duk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278513/4living-alisa-poytaliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278513/4living-alisa-tablecloth.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278513/4living-alisa-poytaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278513/4living-alisa-tablecloth.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278513/4living-alisa-duk.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072302001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072282001", "partNumber" : "103217048", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278506/4living-alisa-poytaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278506/4living-alisa-poytaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278506/4living-alisa-poytaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278506/4living-alisa-poytaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278506/4living-alisa-duk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278506/4living-alisa-tablecloth.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278506/4living-alisa-tablecloth.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278506/4living-alisa-duk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278506/4living-alisa-poytaliina.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1072298001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072279501", "partNumber" : "103217016", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_127x152":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278544/4living-glow-torkkupeitto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278544/4living-glow-torkkupeitto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278544/4living-glow-torkkupeitto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416278544/4living-glow-torkkupeitto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416278544/4living-glow-torkkupeitto.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "894483501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "894474001", "partNumber" : "102913263", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta/beige":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416184463/4living-obliq-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416184463/4living-obliq-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416184463/4living-obliq-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416184463/4living-obliq-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416184463/4living-obliq-korsitet-yja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416184463/4living-obliq-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416184463/4living-obliq-korsitet-yja.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "729818501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729794501", "partNumber" : "102603866", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Luonnonvärinen/Musta":"1" , "Koko, cm_|_75x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416029269/4living-solana-kynnysmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416029269/4living-solana-kynnysmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416029269/4living-solana-kynnysmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416029269/4living-solana-doormat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416029269/4living-solana-kynnysmatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416029269/4living-solana-doormat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416029269/4living-solana-kynnysmatto.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1266766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "933268001", "partNumber" : "103310689", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_33x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269856/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269856/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416269856/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416269856/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416269856/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416269856/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269856/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269856/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269856/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" } }, { "catentry_id" : "1032443501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "933268001", "partNumber" : "103170399", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_33x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198620/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198620/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198620/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198620/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198620/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198620/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198620/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198620/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198620/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "933268001", "partNumber" : "103186366", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_graniitti":"1" , "Koko, cm_|_33x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416275048/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416275048/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416275048/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416275048/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416275048/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416275048/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416275048/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416275048/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416275048/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "933269001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "933268001", "partNumber" : "103026535", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_33x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198637/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198637/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198637/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198637/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198637/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198637/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198637/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198637/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198637/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "933270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "933268001", "partNumber" : "103026533", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_33x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198613/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198613/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198613/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198613/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198613/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198613/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198613/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198613/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198613/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" } }, { "catentry_id" : "933270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "933268001", "partNumber" : "103026539", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_33x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198651/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198651/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198651/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198651/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198651/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198651/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198651/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198651/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198651/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "933271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "933268001", "partNumber" : "103026537", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_viininpunainen":"1" , "Koko, cm_|_33x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198644/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198644/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198644/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198644/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198644/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416198644/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198644/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198644/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416198644/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" } }, { "catentry_id" : "1382960001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "933268001", "partNumber" : "103411780", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_pähkinänruskea":"1" , "Koko, cm_|_33x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269863/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269863/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416269863/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416269863/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416269863/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416269863/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269863/fanni-k-loviisa-halsduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269863/fanni-k-loviisa-kaitaliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416269863/fanni-k-loviisa-scarf.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1034055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1034023001", "partNumber" : "103169416", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_01/grey":"1" , "Koko, cm_|_133x180":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-mat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835230553/vallila-hanta-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034057501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1034023001", "partNumber" : "103169484", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_1/grey":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-mat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-mat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835237026/vallila-hanta-matto.jpg" } } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 475 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 46 kpl
- Käytävämatot 287 kpl
- Pyöreät matot 140 kpl
- Lasten matot 64 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 33 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl