- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26795) /
- Kodintekstiili
Kodintekstiili
Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä syksyyn
Pimeänä syysiltana on ihana ottaa sohvalta viltti harteille, villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa kynttilän valossa. Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä kotiin ja luovat kodikkaan tunnelman.Kodin sisustus on syksyllä lämpimämpi ja kotoisampi. Ihmiset laittavat mukavampia sisustustekstiilejä esille, ja kynttilöitä aletaan taas polttaa valoisan kesän jälkeen. Esille laitettavat koristetyynyt ovat pehmeämpiä, ja sohvien ja nojatuolien päälle asetellaan vilttejä, joihin on mukava kääriytyä iltaisin.
Syksy houkuttelee uudistamaan kodin sisustusta
Monesti juuri syksyllä ajatukset alkavat pyöriä kodin sisustuksen ympärillä. Mietitään ja suunnitellaan, miten kodin ilmettä kohennettaisiin. Uudistamalla kodintekstiilit saadaan kotiin heti uutta ilmettä. Viilenevät ilmat ja pimeät illat houkuttelevat laittamaan kodista mukavan ja viihtyisän. Kun kesälomien jälkeen arki jälleen palaa, myös käytännöllisyyteen halutaan kiinnittää huomiota.
Syksyllä monien kauppojen valikoimat uudistuvat ja valikoimasta alkaa löytyä enemmän rauhallisen sävyisiä sisustustekstiilejä. Pehmeys, rauhallisuus ja lämpö kuuluvat syksyisin kodin sisustukseen.
Sisustustekstiilien määrä kodeissa kasvaa, mitä pidemmälle syksy etenee ja mitä lähemmäksi joulu tulee. Erilaiset sisustustekstiilit lisäävät kodikkuutta, ja jouluisin koti saa olla oikein pehmeä ja lämpöinen. Mieluisat kodin sisustustekstiilit saa tilattua vaivattomasti netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sisustustekstiilit osana kotisi sisustusta
Kodintekstiilien valinta voi olla joskus haastavaa. Miten saada yhtenäinen ja mukava kokonaisuus sekä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota? Niin kodintekstiileissä kuin muussakin kodinsisustuksessa kannattaa pitää tiettyä linjaa ja värimaailmaa. Näin lopputuloksesta saadaan selkeä ja rauhoittava.
Kodintekstiilit, kuten matot, koristetyynyt ja verhot, antavat kodillesi ilmeen. Kodintekstiileillä luodaan vastapainoa kodin koville pinnoille ja parannetaan kodin akustiikkaa. Yhtenäisyys erilaisten tekstiilien välillä antaa siistin ja selkeän kuvan.
Oma persoona saa näkyä kodintekstiileissä
Olemassa on monenlaisia sisustajia, mutta onneksi myös kodintekstiilien valikoima on laaja. Osa haluaa hankkia kerralla hyvät ja ajattomat kodintekstiilit ja pitää niitä vuodenajasta toiseen, ja toinen taas haluaa vaihtaa koristetyynyt ja verhot jouluksi, kevääksi, juhannukseksi ja talveksi.
Kärkkäisen verkkokaupan kodintekstiilivalikoimasta löydät helppoja sekä jokaiseen vuodenaikaan ja makuun sopivia tuotteita. Myös innokkaille sisustajille löytyy sesonkiin sopivia tuotteita, kuten jouluaiheisia vilttejä, verhoja ja koristetyynyjä. Vallila on tunnettu ihanista matoista ja kankaista, joissa värejä ja kuvioita luonnosta riittää.
Shoppaile kotiisi kodintekstiilit Kärkkäisen verkkokaupasta mukavasti sohvannurkkaan käpertyneenä. Nauti samalla kuppi kuumaa!
Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä syksyyn
Pimeänä syysiltana on ihana ottaa sohvalta viltti harteille, villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa kynttilän valossa. Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä kotiin ja luovat kodikkaan tunnelman.Kodin sisustus on syksyllä lämpimämpi ja kotoisampi. Ihmiset laittavat mukavampia sisustustekstiilejä esille, ja kynttilöitä aletaan taas polttaa valoisan kesän jälkeen. Esille laitettavat koristetyynyt ovat pehmeämpiä, ja sohvien ja nojatuolien päälle asetellaan vilttejä, joihin on mukava kääriytyä iltaisin.
Syksy houkuttelee uudistamaan kodin sisustusta
Monesti juuri syksyllä ajatukset alkavat pyöriä kodin sisustuksen ympärillä. Mietitään ja suunnitellaan, miten kodin ilmettä kohennettaisiin. Uudistamalla kodintekstiilit saadaan kotiin heti uutta ilmettä. Viilenevät ilmat ja pimeät illat houkuttelevat laittamaan kodista mukavan ja viihtyisän. Kun kesälomien jälkeen arki jälleen palaa, myös käytännöllisyyteen halutaan kiinnittää huomiota.
Syksyllä monien kauppojen valikoimat uudistuvat ja valikoimasta alkaa löytyä enemmän rauhallisen sävyisiä sisustustekstiilejä. Pehmeys, rauhallisuus ja lämpö kuuluvat syksyisin kodin sisustukseen.
Sisustustekstiilien määrä kodeissa kasvaa, mitä pidemmälle syksy etenee ja mitä lähemmäksi joulu tulee. Erilaiset sisustustekstiilit lisäävät kodikkuutta, ja jouluisin koti saa olla oikein pehmeä ja lämpöinen. Mieluisat kodin sisustustekstiilit saa tilattua vaivattomasti netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sisustustekstiilit osana kotisi sisustusta
Kodintekstiilien valinta voi olla joskus haastavaa. Miten saada yhtenäinen ja mukava kokonaisuus sekä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota? Niin kodintekstiileissä kuin muussakin kodinsisustuksessa kannattaa pitää tiettyä linjaa ja värimaailmaa. Näin lopputuloksesta saadaan selkeä ja rauhoittava.
Kodintekstiilit, kuten matot, koristetyynyt ja verhot, antavat kodillesi ilmeen. Kodintekstiileillä luodaan vastapainoa kodin koville pinnoille ja parannetaan kodin akustiikkaa. Yhtenäisyys erilaisten tekstiilien välillä antaa siistin ja selkeän kuvan.
Oma persoona saa näkyä kodintekstiileissä
Olemassa on monenlaisia sisustajia, mutta onneksi myös kodintekstiilien valikoima on laaja. Osa haluaa hankkia kerralla hyvät ja ajattomat kodintekstiilit ja pitää niitä vuodenajasta toiseen, ja toinen taas haluaa vaihtaa koristetyynyt ja verhot jouluksi, kevääksi, juhannukseksi ja talveksi.
Kärkkäisen verkkokaupan kodintekstiilivalikoimasta löydät helppoja sekä jokaiseen vuodenaikaan ja makuun sopivia tuotteita. Myös innokkaille sisustajille löytyy sesonkiin sopivia tuotteita, kuten jouluaiheisia vilttejä, verhoja ja koristetyynyjä. Vallila on tunnettu ihanista matoista ja kankaista, joissa värejä ja kuvioita luonnosta riittää.
Shoppaile kotiisi kodintekstiilit Kärkkäisen verkkokaupasta mukavasti sohvannurkkaan käpertyneenä. Nauti samalla kuppi kuumaa!
-
[ { "catentry_id" : "859753001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804251", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_42 vaaleanruskea":"2" , "Koko, cm_|_Ø133":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-matta-rund-tweed-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-matta-rund-tweed-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "859753501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804253", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"2" , "Väri_|_52 keltainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-matta-rund-tweed-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-matta-rund-tweed-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859754001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804255", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_76 aqua":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859755501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804266", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"2" , "Väri_|_76 aqua":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859756501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804278", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Väri_|_42 vaaleanruskea":"2" , "Koko, cm_|_Ø200":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859757001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804284", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_42 vaaleanruskea":"2" , "Koko, cm_|_Ø160":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859758501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804301", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_39 harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859759001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804309", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"1" , "Väri_|_76 aqua":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-matta-rund-tweed-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-matta-rund-tweed-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804311", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Väri_|_32 vaalea beige":"2" , "Koko, cm_|_Ø200":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859760001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804313", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Väri_|_52 keltainen":"7" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859761001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804318", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Väri_|_42 vaaleanruskea":"2" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000868/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804320", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"2" , "Väri_|_64 terra":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-matta-rund-tweed-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-matta-rund-tweed-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "859762501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804326", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Väri_|_76 aqua":"6" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001193/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859763001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804328", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_52 keltainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804334", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_64 terra":"5" , "Koko, cm_|_Ø160":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804336", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"2" , "Väri_|_39 harmaa":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804338", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"2" , "Väri_|_64 terra":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859765501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804340", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_32 vaalea beige":"2" , "Koko, cm_|_Ø160":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804344", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Väri_|_32 vaalea beige":"2" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859767501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804357", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"2" , "Väri_|_39 harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-matta-rund-tweed-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-matta-rund-tweed-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "859768001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804359", "unitPrice" : "449,00 €", "unitPriceRaw" : "449.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"2" , "Väri_|_52 keltainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001308/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859769501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804368", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Väri_|_64 terra":"5" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001087/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859770501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804373", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_32 vaalea beige":"2" , "Koko, cm_|_Ø133":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-matta-rund-tweed-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-matta-rund-tweed-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000974/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859771001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706501", "partNumber" : "102804375", "unitPrice" : "659,00 €", "unitPriceRaw" : "659.0", "Attributes" : { "Väri_|_39 harmaa":"9" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000752/vm-carpet-tweed-pyorea-matto.jpg" } ]
VM Carpet Tweed pyöreä matto
★★★★★Tämän maton elegantti kudonta ja maanläheiset värisävyt tuovat sisustukseesi perinteikästä tunnelmaa. Laadukas matto kestää myös toimistokäytössä.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:199,00 €-659,00 € -
[ { "catentry_id" : "859531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804382", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804392", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-matta-paanu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-matta-paanu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859534501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804394", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859535501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804398", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804400", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804414", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859540501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804418", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804434", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859546501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804442", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859547001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804444", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859550501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804458", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804468", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804484", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859565001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804516", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" } ]
VM Carpet Paanu matto
★★★★★Paanu matoissa on laadukkaaseen, kudottuun villapohjaan yhdistetty pehmeä ja silkinhohtoinen viskoosinukka. Maton hienostunut ilme tuo sisustukseesi hitusen glamouria.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:169,00 €-859,00 € -
[ { "catentry_id" : "859532001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804384", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804388", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859536501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804402", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "859537501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804406", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804410", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804416", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "859546001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804440", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859548501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804450", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804472", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859554501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804474", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859556501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804482", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859558001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804488", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859559001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804492", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859564501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804514", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" } ]
VM Carpet Lastu matto
★★★★★Lastu matoissa on laadukkaaseen, kudottuun villapohjaan yhdistetty pehmeä ja silkinhohtoinen viskoosinukka. Maton hienostunut ilme tuo sisustukseesi hitusen glamouria.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:169,00 €-859,00 € -
[ { "catentry_id" : "1437431001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437422501", "partNumber" : "103464364", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437431501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437422501", "partNumber" : "103464366", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437432001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437422501", "partNumber" : "103464368", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437432501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437422501", "partNumber" : "103464370", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x330":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437433001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437422501", "partNumber" : "103464374", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437433501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437422501", "partNumber" : "103464392", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1352690001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376902", "unitPrice" : "540,00 €", "unitPriceRaw" : "540.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"3" , "Väri_|_740/harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377349", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352692001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376905", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"7" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352692501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377359", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352693501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376920", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"3" , "Väri_|_740/harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377365", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-matta-hiillos-ullmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-matta-hiillos-ullmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1352695501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376923", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_740/harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377367", "unitPrice" : "450,00 €", "unitPriceRaw" : "450.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376926", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"3" , "Väri_|_752/ruskea":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377373", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-matta-hiillos-ullmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-matta-hiillos-ullmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1352699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376929", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"5" , "Väri_|_752/ruskea":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377375", "unitPrice" : "450,00 €", "unitPriceRaw" : "450.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377381", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352702001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377383", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103380207", "unitPrice" : "285,00 €", "unitPriceRaw" : "285.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377392", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377396", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352705501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377398", "unitPrice" : "285,00 €", "unitPriceRaw" : "285.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352706001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376940", "unitPrice" : "540,00 €", "unitPriceRaw" : "540.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"3" , "Väri_|_752/ruskea":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352707001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377406", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352708001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376951", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"8" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352708501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377412", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1274618501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274612501", "partNumber" : "103317494", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_7500/green":"1" , "Koko, cm_|_150x210+50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Väri:7500/greenKoko, cm:150x210+50x60
-
[ { "catentry_id" : "700116001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562767", "unitPrice" : "320,00 €", "unitPriceRaw" : "320.0", "Attributes" : { "Väri_|_52/Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "700116501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562877", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_78/Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "700117501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562791", "unitPrice" : "440,00 €", "unitPriceRaw" : "440.0", "Attributes" : { "Väri_|_66/Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyra-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyra-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "700118001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562807", "unitPrice" : "240,00 €", "unitPriceRaw" : "240.0", "Attributes" : { "Väri_|_70/Musta":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyra-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyra-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "700118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562831", "unitPrice" : "320,00 €", "unitPriceRaw" : "320.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/Keltainen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyra-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyra-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "700119001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562819", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Väri_|_70/Musta":"1" , "Koko, cm_|_Ø240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562829", "unitPrice" : "240,00 €", "unitPriceRaw" : "240.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/Keltainen":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700120001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562773", "unitPrice" : "540,00 €", "unitPriceRaw" : "540.0", "Attributes" : { "Väri_|_52/Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_Ø200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562777", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Väri_|_52/Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_Ø240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700121501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562835", "unitPrice" : "440,00 €", "unitPriceRaw" : "440.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/Keltainen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700122001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562795", "unitPrice" : "740,00 €", "unitPriceRaw" : "740.0", "Attributes" : { "Väri_|_66/Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700122501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562821", "unitPrice" : "145,00 €", "unitPriceRaw" : "145.0", "Attributes" : { "Väri_|_70/Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700123001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562813", "unitPrice" : "440,00 €", "unitPriceRaw" : "440.0", "Attributes" : { "Väri_|_70/Musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700123501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562841", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/Keltainen":"1" , "Koko, cm_|_Ø240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562827", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_70/Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700124501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562817", "unitPrice" : "740,00 €", "unitPriceRaw" : "740.0", "Attributes" : { "Väri_|_70/Musta":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700125501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562837", "unitPrice" : "540,00 €", "unitPriceRaw" : "540.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/Keltainen":"1" , "Koko, cm_|_Ø200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700126001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562873", "unitPrice" : "240,00 €", "unitPriceRaw" : "240.0", "Attributes" : { "Väri_|_78/Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700126501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562879", "unitPrice" : "440,00 €", "unitPriceRaw" : "440.0", "Attributes" : { "Väri_|_78/Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700127501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562847", "unitPrice" : "240,00 €", "unitPriceRaw" : "240.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/Keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562787", "unitPrice" : "240,00 €", "unitPriceRaw" : "240.0", "Attributes" : { "Väri_|_66/Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700129001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562789", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_66/Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700129501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562825", "unitPrice" : "240,00 €", "unitPriceRaw" : "240.0", "Attributes" : { "Väri_|_70/Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700130501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562785", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_52/Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700131001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562783", "unitPrice" : "240,00 €", "unitPriceRaw" : "240.0", "Attributes" : { "Väri_|_52/Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700132001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562771", "unitPrice" : "440,00 €", "unitPriceRaw" : "440.0", "Attributes" : { "Väri_|_52/Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700132501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562811", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_70/Musta":"1" , "Koko, cm_|_Ø160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700133001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562875", "unitPrice" : "320,00 €", "unitPriceRaw" : "320.0", "Attributes" : { "Väri_|_78/Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700133501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562793", "unitPrice" : "540,00 €", "unitPriceRaw" : "540.0", "Attributes" : { "Väri_|_66/Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700134501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562845", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/Keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700135001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562887", "unitPrice" : "145,00 €", "unitPriceRaw" : "145.0", "Attributes" : { "Väri_|_78/Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700135501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562833", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/Keltainen":"1" , "Koko, cm_|_Ø160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700136001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562839", "unitPrice" : "740,00 €", "unitPriceRaw" : "740.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/Keltainen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700137001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562769", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_52/Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_Ø160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562805", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_66/Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700138501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562801", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_66/Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700139001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562809", "unitPrice" : "320,00 €", "unitPriceRaw" : "320.0", "Attributes" : { "Väri_|_70/Musta":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700139501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562849", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/Keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700140001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562781", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_52/Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700140501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562779", "unitPrice" : "145,00 €", "unitPriceRaw" : "145.0", "Attributes" : { "Väri_|_52/Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700141001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562815", "unitPrice" : "540,00 €", "unitPriceRaw" : "540.0", "Attributes" : { "Väri_|_70/Musta":"1" , "Koko, cm_|_Ø200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700141501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562823", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_70/Musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310076061/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562889", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_78/Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562803", "unitPrice" : "240,00 €", "unitPriceRaw" : "240.0", "Attributes" : { "Väri_|_66/Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562775", "unitPrice" : "740,00 €", "unitPriceRaw" : "740.0", "Attributes" : { "Väri_|_52/Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562797", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Väri_|_66/Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562799", "unitPrice" : "145,00 €", "unitPriceRaw" : "145.0", "Attributes" : { "Väri_|_66/Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700144501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562881", "unitPrice" : "540,00 €", "unitPriceRaw" : "540.0", "Attributes" : { "Väri_|_78/Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700145001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562843", "unitPrice" : "145,00 €", "unitPriceRaw" : "145.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/Keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310090104/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700145501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562765", "unitPrice" : "240,00 €", "unitPriceRaw" : "240.0", "Attributes" : { "Väri_|_52/Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075989/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700146001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562891", "unitPrice" : "240,00 €", "unitPriceRaw" : "240.0", "Attributes" : { "Väri_|_78/Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700146501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562883", "unitPrice" : "740,00 €", "unitPriceRaw" : "740.0", "Attributes" : { "Väri_|_78/Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700147001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562893", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_78/Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "700147501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102562885", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Väri_|_78/Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyra-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075903/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "754366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700104001", "partNumber" : "102566577", "unitPrice" : "320,00 €", "unitPriceRaw" : "320.0", "Attributes" : { "Väri_|_66/Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310075828/vm-carpet-lyyra-matto.jpg" } ]
VM Carpet Lyyra matto
★★★★★Ajaton ja klassinen. Käsitelty likaa hylkiväksi. Liukuestepohja. Valmistettu suomessa.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:145,00 €-750,00 € -
[ { "catentry_id" : "1443243001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443109501", "partNumber" : "103476007", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438543011704_1/polar-night-135x200cm-7kg-puuvilla-painopeitto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438543011704_1/polar-night-135x200cm-7kg-puuvilla-painopeitto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438543011704_1/polar-night-135x200cm-7kg-puuvilla-painopeitto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1443195001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443092001", "partNumber" : "103475802", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980027_1/polar-night-100x150cm-3kg-puuvilla-lasten-painopeitto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980027_1/polar-night-100x150cm-3kg-puuvilla-lasten-painopeitto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613980027_1/polar-night-100x150cm-3kg-puuvilla-lasten-painopeitto.jpg" } ]
Polar Night 100x150cm 3kg puuvilla lasten painopeitto
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90 € -
[ { "catentry_id" : "1443194501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443091501", "partNumber" : "103475800", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980065_1/polar-night-100x150cm-5kg-puuvilla-lasten-painopeitto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980065_1/polar-night-100x150cm-5kg-puuvilla-lasten-painopeitto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613980065_1/polar-night-100x150cm-5kg-puuvilla-lasten-painopeitto.jpg" } ]
Polar Night 100x150cm 5kg puuvilla lasten painopeitto
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90 € -
[ { "catentry_id" : "1443193001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443090001", "partNumber" : "103475794", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980577_1/polar-night-150x200cm-7kg-painopeitto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980577_1/polar-night-150x200cm-7kg-painopeitto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613980577_1/polar-night-150x200cm-7kg-painopeitto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1443185001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443083001", "partNumber" : "103475764", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077379282_1/lykke-150x200cm-7kg-puuvilla-painopeitto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077379282_1/lykke-150x200cm-7kg-puuvilla-painopeitto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077379282_1/lykke-150x200cm-7kg-puuvilla-painopeitto.jpg" } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 475 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 46 kpl
- Käytävämatot 287 kpl
- Pyöreät matot 140 kpl
- Lasten matot 64 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 33 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl