- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26795) /
- Kodintekstiili
Kodintekstiili
Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä syksyyn
Pimeänä syysiltana on ihana ottaa sohvalta viltti harteille, villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa kynttilän valossa. Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä kotiin ja luovat kodikkaan tunnelman.Kodin sisustus on syksyllä lämpimämpi ja kotoisampi. Ihmiset laittavat mukavampia sisustustekstiilejä esille, ja kynttilöitä aletaan taas polttaa valoisan kesän jälkeen. Esille laitettavat koristetyynyt ovat pehmeämpiä, ja sohvien ja nojatuolien päälle asetellaan vilttejä, joihin on mukava kääriytyä iltaisin.
Syksy houkuttelee uudistamaan kodin sisustusta
Monesti juuri syksyllä ajatukset alkavat pyöriä kodin sisustuksen ympärillä. Mietitään ja suunnitellaan, miten kodin ilmettä kohennettaisiin. Uudistamalla kodintekstiilit saadaan kotiin heti uutta ilmettä. Viilenevät ilmat ja pimeät illat houkuttelevat laittamaan kodista mukavan ja viihtyisän. Kun kesälomien jälkeen arki jälleen palaa, myös käytännöllisyyteen halutaan kiinnittää huomiota.
Syksyllä monien kauppojen valikoimat uudistuvat ja valikoimasta alkaa löytyä enemmän rauhallisen sävyisiä sisustustekstiilejä. Pehmeys, rauhallisuus ja lämpö kuuluvat syksyisin kodin sisustukseen.
Sisustustekstiilien määrä kodeissa kasvaa, mitä pidemmälle syksy etenee ja mitä lähemmäksi joulu tulee. Erilaiset sisustustekstiilit lisäävät kodikkuutta, ja jouluisin koti saa olla oikein pehmeä ja lämpöinen. Mieluisat kodin sisustustekstiilit saa tilattua vaivattomasti netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sisustustekstiilit osana kotisi sisustusta
Kodintekstiilien valinta voi olla joskus haastavaa. Miten saada yhtenäinen ja mukava kokonaisuus sekä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota? Niin kodintekstiileissä kuin muussakin kodinsisustuksessa kannattaa pitää tiettyä linjaa ja värimaailmaa. Näin lopputuloksesta saadaan selkeä ja rauhoittava.
Kodintekstiilit, kuten matot, koristetyynyt ja verhot, antavat kodillesi ilmeen. Kodintekstiileillä luodaan vastapainoa kodin koville pinnoille ja parannetaan kodin akustiikkaa. Yhtenäisyys erilaisten tekstiilien välillä antaa siistin ja selkeän kuvan.
Oma persoona saa näkyä kodintekstiileissä
Olemassa on monenlaisia sisustajia, mutta onneksi myös kodintekstiilien valikoima on laaja. Osa haluaa hankkia kerralla hyvät ja ajattomat kodintekstiilit ja pitää niitä vuodenajasta toiseen, ja toinen taas haluaa vaihtaa koristetyynyt ja verhot jouluksi, kevääksi, juhannukseksi ja talveksi.
Kärkkäisen verkkokaupan kodintekstiilivalikoimasta löydät helppoja sekä jokaiseen vuodenaikaan ja makuun sopivia tuotteita. Myös innokkaille sisustajille löytyy sesonkiin sopivia tuotteita, kuten jouluaiheisia vilttejä, verhoja ja koristetyynyjä. Vallila on tunnettu ihanista matoista ja kankaista, joissa värejä ja kuvioita luonnosta riittää.
Shoppaile kotiisi kodintekstiilit Kärkkäisen verkkokaupasta mukavasti sohvannurkkaan käpertyneenä. Nauti samalla kuppi kuumaa!
Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä syksyyn
Pimeänä syysiltana on ihana ottaa sohvalta viltti harteille, villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa kynttilän valossa. Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä kotiin ja luovat kodikkaan tunnelman.Kodin sisustus on syksyllä lämpimämpi ja kotoisampi. Ihmiset laittavat mukavampia sisustustekstiilejä esille, ja kynttilöitä aletaan taas polttaa valoisan kesän jälkeen. Esille laitettavat koristetyynyt ovat pehmeämpiä, ja sohvien ja nojatuolien päälle asetellaan vilttejä, joihin on mukava kääriytyä iltaisin.
Syksy houkuttelee uudistamaan kodin sisustusta
Monesti juuri syksyllä ajatukset alkavat pyöriä kodin sisustuksen ympärillä. Mietitään ja suunnitellaan, miten kodin ilmettä kohennettaisiin. Uudistamalla kodintekstiilit saadaan kotiin heti uutta ilmettä. Viilenevät ilmat ja pimeät illat houkuttelevat laittamaan kodista mukavan ja viihtyisän. Kun kesälomien jälkeen arki jälleen palaa, myös käytännöllisyyteen halutaan kiinnittää huomiota.
Syksyllä monien kauppojen valikoimat uudistuvat ja valikoimasta alkaa löytyä enemmän rauhallisen sävyisiä sisustustekstiilejä. Pehmeys, rauhallisuus ja lämpö kuuluvat syksyisin kodin sisustukseen.
Sisustustekstiilien määrä kodeissa kasvaa, mitä pidemmälle syksy etenee ja mitä lähemmäksi joulu tulee. Erilaiset sisustustekstiilit lisäävät kodikkuutta, ja jouluisin koti saa olla oikein pehmeä ja lämpöinen. Mieluisat kodin sisustustekstiilit saa tilattua vaivattomasti netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sisustustekstiilit osana kotisi sisustusta
Kodintekstiilien valinta voi olla joskus haastavaa. Miten saada yhtenäinen ja mukava kokonaisuus sekä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota? Niin kodintekstiileissä kuin muussakin kodinsisustuksessa kannattaa pitää tiettyä linjaa ja värimaailmaa. Näin lopputuloksesta saadaan selkeä ja rauhoittava.
Kodintekstiilit, kuten matot, koristetyynyt ja verhot, antavat kodillesi ilmeen. Kodintekstiileillä luodaan vastapainoa kodin koville pinnoille ja parannetaan kodin akustiikkaa. Yhtenäisyys erilaisten tekstiilien välillä antaa siistin ja selkeän kuvan.
Oma persoona saa näkyä kodintekstiileissä
Olemassa on monenlaisia sisustajia, mutta onneksi myös kodintekstiilien valikoima on laaja. Osa haluaa hankkia kerralla hyvät ja ajattomat kodintekstiilit ja pitää niitä vuodenajasta toiseen, ja toinen taas haluaa vaihtaa koristetyynyt ja verhot jouluksi, kevääksi, juhannukseksi ja talveksi.
Kärkkäisen verkkokaupan kodintekstiilivalikoimasta löydät helppoja sekä jokaiseen vuodenaikaan ja makuun sopivia tuotteita. Myös innokkaille sisustajille löytyy sesonkiin sopivia tuotteita, kuten jouluaiheisia vilttejä, verhoja ja koristetyynyjä. Vallila on tunnettu ihanista matoista ja kankaista, joissa värejä ja kuvioita luonnosta riittää.
Shoppaile kotiisi kodintekstiilit Kärkkäisen verkkokaupasta mukavasti sohvannurkkaan käpertyneenä. Nauti samalla kuppi kuumaa!
-
[ { "catentry_id" : "1437468001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464118", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365072/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464120", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365072/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437469501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464124", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365072/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437472001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464134", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365157/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437472501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464136", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365157/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437473001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464138", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365072/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437473501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464140", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365157/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464142", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365072/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437474501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464144", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365072/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437475001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464146", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365072/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365072/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437475501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464148", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365072.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365072/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437476001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464150", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365232/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437476501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464152", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365232/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437477001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464154", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365157/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437477501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464156", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365232/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437478001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464158", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365157/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437478501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464160", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365157/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437479001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464162", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365157/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365157/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437479501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464164", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365157.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365157/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437481001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464170", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365232/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437482001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464174", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365232/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437482501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464176", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365232/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437483001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464178", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365232/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365232/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437483501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450501", "partNumber" : "103464180", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365232.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365232/kmcarpets-softy-plain-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437480001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464166", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365317/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437480501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464168", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365317/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437481501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464172", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365317/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437484001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464182", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365393/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437484501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464184", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365393/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464186", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365317/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437485501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464188", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365393/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437486001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464190", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365317/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437486501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464192", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365317/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437487001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464194", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365317/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365317/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437487501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464196", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365317.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365317/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437488001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464198", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365478/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437488501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464200", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365478/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437489001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464202", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365393/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464204", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365478/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437490001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464206", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365393/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464208", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365393/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437491001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464210", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365393/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365393/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437491501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464212", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365393.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365393/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437511001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464456", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365478/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437512001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464460", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365478/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437512501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464462", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365478/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437513001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464464", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365478/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365478/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437513501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437450001", "partNumber" : "103464466", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365478.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365478/kmcarpets-softy-romb-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437460001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464082", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437460501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464084", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437461001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464086", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437461501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464088", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464090", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437462501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464092", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437463001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464094", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364839.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437463501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464096", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437464001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464100", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364990/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437464501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464102", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364990/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437465001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464106", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464108", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364990/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437466001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464110", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437466501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464112", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437467001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464114", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364914.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437467501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464116", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364914/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437469001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464122", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364990/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437470001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464126", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364990/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437470501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464128", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364990/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437471001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464130", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364990/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364990/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437471501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464132", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364990.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364990/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437501501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464316", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437502001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464318", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437503001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451501", "partNumber" : "103464322", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364839/kmcarpets-softy-brick-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1350156501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377020", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"2" , "Väri_|_131/valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377528", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Väri_|_131/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-matta-silktie-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-matta-silktie-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1350157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377023", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"5" , "Väri_|_131/valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377534", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Väri_|_131/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377552", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_131/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377554", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Väri_|_131/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350159501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377560", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_131/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350160001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377036", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"2" , "Väri_|_131/valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350160501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377566", "unitPrice" : "680,00 €", "unitPriceRaw" : "680.0", "Attributes" : { "Väri_|_131/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350161001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377039", "unitPrice" : "720,00 €", "unitPriceRaw" : "720.0", "Attributes" : { "Väri_|_131/valkoinen":"6" , "Koko, cm_|_Ø240":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350161501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377568", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_131/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008185/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377042", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"2" , "Väri_|_138/beige":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350162501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377570", "unitPrice" : "680,00 €", "unitPriceRaw" : "680.0", "Attributes" : { "Väri_|_138/beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350163001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377045", "unitPrice" : "720,00 €", "unitPriceRaw" : "720.0", "Attributes" : { "Väri_|_138/beige":"4" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350163501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377572", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_138/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350164001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377060", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"2" , "Väri_|_138/beige":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350164501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377578", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Väri_|_138/beige":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-matta-silktie-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-matta-silktie-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1350165001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377063", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Väri_|_138/beige":"4" , "Koko, cm_|_Ø160":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350165501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377582", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Väri_|_138/beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350166001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377080", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"2" , "Väri_|_193/harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-matta-silktie-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-matta-silktie-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350166501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377587", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Väri_|_193/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-matta-silktie-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silktie-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-matta-silktie-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silktie-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1350167001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377083", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Väri_|_193/harmaa":"5" , "Koko, cm_|_Ø160":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377592", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Väri_|_193/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377596", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_138/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350168501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377601", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Väri_|_138/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350169001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377606", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_138/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silktie-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310007966/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377616", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_193/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350170001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377622", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Väri_|_193/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350170501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377626", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_193/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350171001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377094", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"2" , "Väri_|_193/harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350171501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377632", "unitPrice" : "680,00 €", "unitPriceRaw" : "680.0", "Attributes" : { "Väri_|_193/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377097", "unitPrice" : "720,00 €", "unitPriceRaw" : "720.0", "Attributes" : { "Väri_|_193/harmaa":"5" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1350172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350152501", "partNumber" : "103377634", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_193/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008079/vm-carpet-silkkitie-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "501540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501515001", "partNumber" : "102236085", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-valkoinen-75x100-cm-kosteusalusta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-valkoinen-75x100-cm-kosteusalusta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-valkoinen-75x100-cm-kosteusalusta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-white-75x100-cm-moisture-tray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-valkoinen-75x100-cm-kosteusalusta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-white-75x100-cm-moisture-tray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430059730025/anne-mikael-valkoinen-75x100-cm-kosteusalusta.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442248501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472815", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442249501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472819", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442250001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472821", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442250501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472823", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442251001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472825", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442251501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472827", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442252001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472829", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442282501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473071", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442283001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473077", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442283501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473083", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442284001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473087", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442284501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473099", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442285001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473112", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442285501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473115", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442286001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473121", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473123", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473131", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473133", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442288001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473139", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442288501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473141", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1042560001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534001", "partNumber" : "103179746", "unitPrice" : "590,00 €", "unitPriceRaw" : "590.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø300":"5" , "Väri_|_beige":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-eat-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-eat-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-lya-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042561001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534001", "partNumber" : "103179751", "unitPrice" : "165,00 €", "unitPriceRaw" : "165.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"5" , "Koko, cm_|_Ø160":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-lya-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-lya-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-lya-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-lya-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-atmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-eat-mat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-eat-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-lya-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-atmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1042561501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534001", "partNumber" : "103179754", "unitPrice" : "385,00 €", "unitPriceRaw" : "385.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"5" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-atmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-atmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-lya-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042563001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534001", "partNumber" : "103179758", "unitPrice" : "165,00 €", "unitPriceRaw" : "165.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"5" , "Väri_|_beige":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-lya-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-lya-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-lya-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-lya-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-atmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-eat-mat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-atmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-lya-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-eat-mat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1042567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534001", "partNumber" : "103179774", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"3" , "Väri_|_pellava":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-atmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-atmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-lya-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042568001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534001", "partNumber" : "103179778", "unitPrice" : "385,00 €", "unitPriceRaw" : "385.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"9" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-lya-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-lya-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-lya-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042568501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534001", "partNumber" : "103179781", "unitPrice" : "590,00 €", "unitPriceRaw" : "590.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø300":"5" , "Väri_|_pellava":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-atmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-atmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331169/kmcarpets-lya-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534001", "partNumber" : "103179790", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"3" , "Väri_|_beige":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-lya-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-lya-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205331206/kmcarpets-lya-matto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1443020501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443007501", "partNumber" : "103476515", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416678444437_1/toronto-50x80cm-kynnysmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416678444437_1/toronto-50x80cm-kynnysmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416678444437_1/toronto-50x80cm-kynnysmatto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "582913001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "102367032", "unitPrice" : "620,00 €", "unitPriceRaw" : "620.0", "Attributes" : { "Väri_|_06/beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582915501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "102366839", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_06/beige":"7" , "Koko, cm_|_Ø133":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582916001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "102367075", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Väri_|_06/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582920501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "102367091", "unitPrice" : "210,00 €", "unitPriceRaw" : "210.0", "Attributes" : { "Väri_|_06/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582921001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "102366866", "unitPrice" : "670,00 €", "unitPriceRaw" : "670.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"6" , "Väri_|_06/beige":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582921501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "102367093", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Väri_|_06/beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582925501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "102367107", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_06/beige":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "582929001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "102367121", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_06/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582929501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "102366885", "unitPrice" : "460,00 €", "unitPriceRaw" : "460.0", "Attributes" : { "Väri_|_06/beige":"7" , "Koko, cm_|_Ø200":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582930001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "102367123", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_06/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582933001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "102366895", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_06/beige":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310034474/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336088501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103376838", "unitPrice" : "460,00 €", "unitPriceRaw" : "460.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"7" , "Väri_|_33/mix":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336089001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377267", "unitPrice" : "620,00 €", "unitPriceRaw" : "620.0", "Attributes" : { "Väri_|_33/mix":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336089501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103376845", "unitPrice" : "670,00 €", "unitPriceRaw" : "670.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"7" , "Väri_|_33/mix":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336090001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377273", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Väri_|_33/mix":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336090501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103376848", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_33/mix":"8" , "Koko, cm_|_Ø133":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336091001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377275", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_33/mix":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-matta-sisal-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-matta-sisal-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336091501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103376861", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_33/mix":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336092001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377277", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Väri_|_33/mix":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336092501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103376864", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_50/natur":"2" , "Koko, cm_|_Ø133":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336093001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377279", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_50/natur":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-matta-sisal-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-matta-sisal-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103376867", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Väri_|_50/natur":"3" , "Koko, cm_|_Ø160":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336094001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377281", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Väri_|_50/natur":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377283", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_33/mix":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377285", "unitPrice" : "210,00 €", "unitPriceRaw" : "210.0", "Attributes" : { "Väri_|_33/mix":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336095501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377287", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_33/mix":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310095062/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336096001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377496", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_50/natur":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377498", "unitPrice" : "210,00 €", "unitPriceRaw" : "210.0", "Attributes" : { "Väri_|_50/natur":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336097001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377504", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_50/natur":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336097501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103376996", "unitPrice" : "460,00 €", "unitPriceRaw" : "460.0", "Attributes" : { "Väri_|_50/natur":"3" , "Koko, cm_|_Ø200":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336098001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377508", "unitPrice" : "620,00 €", "unitPriceRaw" : "620.0", "Attributes" : { "Väri_|_50/natur":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336098501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103376999", "unitPrice" : "670,00 €", "unitPriceRaw" : "670.0", "Attributes" : { "Väri_|_50/natur":"3" , "Koko, cm_|_Ø240":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377518", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Väri_|_50/natur":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008406/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336099501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377008", "unitPrice" : "460,00 €", "unitPriceRaw" : "460.0", "Attributes" : { "Väri_|_85/taupe":"1" , "Koko, cm_|_Ø200":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377520", "unitPrice" : "620,00 €", "unitPriceRaw" : "620.0", "Attributes" : { "Väri_|_85/taupe":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336100501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377011", "unitPrice" : "670,00 €", "unitPriceRaw" : "670.0", "Attributes" : { "Väri_|_85/taupe":"1" , "Koko, cm_|_Ø240":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336101001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377522", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Väri_|_85/taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377014", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_85/taupe":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336102001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377524", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_85/taupe":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336102501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377017", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Väri_|_85/taupe":"2" , "Koko, cm_|_Ø160":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336103001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377526", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Väri_|_85/taupe":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336103501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377536", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_85/taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377538", "unitPrice" : "210,00 €", "unitPriceRaw" : "210.0", "Attributes" : { "Väri_|_85/taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336104501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582859001", "partNumber" : "103377544", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_85/taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-matta-sisal-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008291/vm-carpet-sisal-matto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429372001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429322501", "partNumber" : "103432133", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen/oranssi":"1" , "Koko, cm_|_150x210+50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "715124501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "715108001", "partNumber" : "102599310", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_768/luonnonvalkoinen/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5415278863571/kode-kamet-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5415278863571/kode-kamet-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5415278863571/nokohome-kamet-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "715125001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "715108001", "partNumber" : "102599312", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_768/luonnonvalkoinen/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5415278863571/nokohome-kamet-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5415278863571/nokohome-kamet-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5415278863571/nokohome-kamet-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5415278863571/nokohome-kamet-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5415278863571/kode-kamet-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5415278863571/nokohome-kamet-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5415278863571/kode-kamet-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "715128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "715108001", "partNumber" : "102599354", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_56/luonnonvalkoinen/beige":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5415278863540/nokohome-kamet-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5415278863540/nokohome-kamet-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5415278863540/nokohome-kamet-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "715128501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "715108001", "partNumber" : "102599398", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_56/luonnonvalkoinen/beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5415278863540/nokohome-kamet-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5415278863540/nokohome-kamet-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5415278863540/nokohome-kamet-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5415278863540/nokohome-kamet-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5415278863540/kode-kamet-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5415278863540/nokohome-kamet-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5415278863540/kode-kamet-matto.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417946001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417908501", "partNumber" : "103440750", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_värikäs":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417947001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417908501", "partNumber" : "103440765", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_värikäs":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417947501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417908501", "partNumber" : "103440767", "unitPrice" : "76,90 €", "unitPriceRaw" : "76.9", "Attributes" : { "Väri_|_värikäs":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417951501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417908501", "partNumber" : "103440783", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_värikäs":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1072297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072283501", "partNumber" : "103217010", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen/musta/oranssi":"1" , "Koko, cm_|_150x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1097492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097487001", "partNumber" : "103156932", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350257/kotoilu-drop-linen-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350257/kotoilu-drop-linen-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350257/kotoilu-drop-linen-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350257/kotoilu-drop-line-2-gardiner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350257/kotoilu-drop-linen-2-kpl-verhot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350257/kotoilu-drop-line-2-curtains.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350257/kotoilu-drop-line-2-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350257/kotoilu-drop-line-2-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350257/kotoilu-drop-linen-2-kpl-verhot.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "796225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796213501", "partNumber" : "102638311", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanbeige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124781380/kmcarpets-venice-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124781380/kmcarpets-venice-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124781380/kmcarpets-venice-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124781380/kmcarpets-venice-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124781380/k-m-venice-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124781380/kmcarpets-venice-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124781380/k-m-venice-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "796226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796213501", "partNumber" : "102638327", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124781564/kmcarpets-venice-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124781564/kmcarpets-venice-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124781564/kmcarpets-venice-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124781564/kmcarpets-venice-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124781564/k-m-venice-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124781564/kmcarpets-venice-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124781564/k-m-venice-matto.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1179366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179327501", "partNumber" : "103274897", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1179367501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179327501", "partNumber" : "103274921", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1179376001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1179327501", "partNumber" : "103275083", "unitPrice" : "395,00 €", "unitPriceRaw" : "395.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1438113001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438110501", "partNumber" : "103344258", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383644/kotoilu-pauliina-keittiopyyhesetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383644/kotoilu-pauliina-keittiopyyhesetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383644/kotoilu-pauliina-keittiopyyhesetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383644/kotoilu-pauliina-kitchen-towel-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383644/kotoilu-pauliina-kokshandduksset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383644/kotoilu-pauliina-keittiopyyhesetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383644/kotoilu-pauliina-keittiopyyhesetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383644/kotoilu-pauliina-kitchen-towel-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383644/kotoilu-pauliina-kokshandduksset.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "158180001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "158171001", "partNumber" : "101660707", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540025122/univisio-amicor-60-x-80-cm-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540025122/univisio-amicor-60-x-80-cm-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540025122/univisio-amicor-60-x-80-cm-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540025122/univisio-amicor-60-x-80-cm-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540025122/univision-amicor-60-x-80-cm-pillow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540025122/univision-amicor-60-x-80-cm-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540025122/univisio-amicor-60-x-80-cm-tyyny.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "438523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "438509501", "partNumber" : "102132689", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-puolikuu-kynnysmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-puolikuu-kynnysmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-puolikuu-kynnysmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-crescent-doormat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-puolikuu-kynnysmatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-puolikuu-kynnysmatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-crescent-doormat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1042923001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042853501", "partNumber" : "103179820", "unitPrice" : "335,00 €", "unitPriceRaw" : "335.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1042923501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042853501", "partNumber" : "103179826", "unitPrice" : "515,00 €", "unitPriceRaw" : "515.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1042925001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042853501", "partNumber" : "103179902", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387998001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944501", "partNumber" : "103413742", "unitPrice" : "335,00 €", "unitPriceRaw" : "335.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1387998501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944501", "partNumber" : "103413740", "unitPrice" : "230,00 €", "unitPriceRaw" : "230.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1387999501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944501", "partNumber" : "103413744", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1388001001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944501", "partNumber" : "103413738", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1179911501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179871501", "partNumber" : "103273810", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323768/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323768/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323768/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323768/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323768/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323768/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323768/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179912501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179871501", "partNumber" : "103273824", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323744/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323744/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323744/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179915001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179871501", "partNumber" : "103273858", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323706/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323706/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323706/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179915501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179871501", "partNumber" : "103273860", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323706/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323706/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323706/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323706/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323706/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323706/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323706/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179916001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179871501", "partNumber" : "103273874", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_terrakotta":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323683/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323683/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323683/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179917501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179871501", "partNumber" : "103273902", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323768/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323768/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323768/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179918001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179871501", "partNumber" : "103273906", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323744/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323744/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323744/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323744/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323744/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323744/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323744/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179918501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179871501", "partNumber" : "103273912", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323720/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323720/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323720/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179920001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179871501", "partNumber" : "103273930", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323720/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323720/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323720/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323720/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323720/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323720/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323720/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179921001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179871501", "partNumber" : "103273950", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_rusehtavan virheä":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323669/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323669/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323669/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179923001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179871501", "partNumber" : "103273970", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_rusehtavan virheä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323669/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323669/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323669/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323669/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323669/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323669/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323669/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179937501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179871501", "partNumber" : "103274146", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_terrakotta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323683/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323683/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323683/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323683/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323683/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323683/kmcarpets-love-plain-crazy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323683/kmcarpets-amore-plain-matto.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1179908501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179872501", "partNumber" : "103273748", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323829/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323829/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323829/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323829/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323829/kmcarpets-crazy-love-art.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323829/kmcarpets-crazy-love-art.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323829/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179909501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179872501", "partNumber" : "103273762", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323829/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323829/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323829/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179910501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179872501", "partNumber" : "103273806", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_rusehtavan vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323782/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323782/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323782/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323782/kmcarpets-crazy-love-art.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323782/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323782/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323782/kmcarpets-crazy-love-art.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179911001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179872501", "partNumber" : "103273808", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_terrakotta":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323805/kmcarpets-crazy-love-art.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323805/kmcarpets-crazy-love-art.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323805/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179872501", "partNumber" : "103273894", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_rusehtavan vihreä":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323782/kmcarpets-crazy-love-art.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323782/kmcarpets-crazy-love-art.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323782/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179922001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179872501", "partNumber" : "103273958", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323843/kmcarpets-crazy-love-art.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323843/kmcarpets-crazy-love-art.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323843/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179872501", "partNumber" : "103273978", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_hopea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323843/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323843/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323843/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323843/kmcarpets-crazy-love-art.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323843/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323843/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323843/kmcarpets-crazy-love-art.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179928501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179872501", "partNumber" : "103274024", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323867/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323867/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323867/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323867/kmcarpets-crazy-love-art.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323867/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323867/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323867/kmcarpets-crazy-love-art.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179934001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179872501", "partNumber" : "103274106", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_terrakotta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323805/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323805/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323805/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323805/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323805/kmcarpets-crazy-love-art.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323805/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323805/kmcarpets-crazy-love-art.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179934501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179872501", "partNumber" : "103274114", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323867/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323867/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323867/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179938501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179872501", "partNumber" : "103274158", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323881/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323881/kmcarpets-amore-art-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323881/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323881/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323881/kmcarpets-crazy-love-art.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323881/kmcarpets-crazy-love-art.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323881/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179939501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1179872501", "partNumber" : "103274174", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323881/kmcarpets-crazy-love-art.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205323881/kmcarpets-crazy-love-art.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205323881/kmcarpets-amore-art-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1042924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042854001", "partNumber" : "103179858", "unitPrice" : "515,00 €", "unitPriceRaw" : "515.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1042924501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042854001", "partNumber" : "103179896", "unitPrice" : "335,00 €", "unitPriceRaw" : "335.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1042925501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042854001", "partNumber" : "103179908", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "161801501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161766001", "partNumber" : "101661304", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_120x200":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651560/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651560/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651560/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651560/velfont-respira-waterproof-fitted-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651560/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651560/velfont-respira-waterproof-fitted-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651560/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "161803501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161766001", "partNumber" : "101661308", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_180x200":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651584/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651584/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651584/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651584/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651584/velfont-respira-waterproof-fitted-sheet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651584/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651584/velfont-respira-waterproof-fitted-sheet.jpg" } }, { "catentry_id" : "161804501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161766001", "partNumber" : "101661320", "unitPrice" : "73,90 €", "unitPriceRaw" : "73.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_160x200":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651577/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651577/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651577/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651577/velfont-respira-waterproof-fitted-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651577/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651577/velfont-respira-waterproof-fitted-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651577/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" } }, { "catentry_id" : "161806501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161766001", "partNumber" : "101661325", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_90x200":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651553/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651553/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651553/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651553/velfont-respira-waterproof-fitted-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651553/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651553/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651553/velfont-respira-waterproof-fitted-sheet.jpg" } }, { "catentry_id" : "161807001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161766001", "partNumber" : "101661327", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_80x200":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651546/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651546/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651546/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651546/velfont-respira-waterproof-fitted-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017651546/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651546/velfont-respira-waterproof-fitted-sheet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017651546/velfont-respira-nesteenpitava-muotolakana.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1109456501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1109449501", "partNumber" : "103255266", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_150x210+50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302590403/blaze-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302590403/blaze-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302590403/blaze-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302590403/blaze-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302590403/blaze-paslakanset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302590403/blaze-duvet-cover-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302590403/blaze-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302590403/blaze-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302590403/blaze-duvet-cover-set.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1266835001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266821001", "partNumber" : "103255250", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_150x210+50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742007735/palomies-sami-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742007735/palomies-sami-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742007735/palomies-sami-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742007735/fireman-sami-duvet-cover-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742007735/palomies-sami-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742007735/brandman-sami-paslakanset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742007735/fireman-sami-duvet-cover-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742007735/palomies-sami-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742007735/brandman-sami-paslakanset.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464332", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/kulta":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464334", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/kulta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464336", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/kulta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464338", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/kulta":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434576001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464348", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe/kupari":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434576501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464350", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe/kupari":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434577001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464352", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/kupari":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464354", "unitPrice" : "75,90 €", "unitPriceRaw" : "75.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/kupari":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434578001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464356", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/kupari":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464358", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/kupari":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464360", "unitPrice" : "75,90 €", "unitPriceRaw" : "75.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/kulta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434579501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464362", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/kupari":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434580001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464372", "unitPrice" : "75,90 €", "unitPriceRaw" : "75.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe/kupari":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434580501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464376", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe/kupari":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434581001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464378", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe/kupari":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464420", "unitPrice" : "435,00 €", "unitPriceRaw" : "435.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/kupari":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366680/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434583501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464422", "unitPrice" : "435,00 €", "unitPriceRaw" : "435.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe/kupari":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366734/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1434584501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434561001", "partNumber" : "103464426", "unitPrice" : "435,00 €", "unitPriceRaw" : "435.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/kulta":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205366635/kmcarpets-ankara-medallion-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387268001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387218001", "partNumber" : "103414728", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1387425001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387218001", "partNumber" : "103414730", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1387426001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387218001", "partNumber" : "103414734", "unitPrice" : "450,00 €", "unitPriceRaw" : "450.0", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387999001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387945501", "partNumber" : "103413939", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1388002001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387945501", "partNumber" : "103413935", "unitPrice" : "335,00 €", "unitPriceRaw" : "335.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1388002501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387945501", "partNumber" : "103413941", "unitPrice" : "230,00 €", "unitPriceRaw" : "230.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1388003001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387945501", "partNumber" : "103413937", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387946001", "partNumber" : "103413947", "unitPrice" : "145,00 €", "unitPriceRaw" : "145.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1388000001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387946001", "partNumber" : "103413943", "unitPrice" : "335,00 €", "unitPriceRaw" : "335.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1388000501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387946001", "partNumber" : "103413949", "unitPrice" : "230,00 €", "unitPriceRaw" : "230.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1388001501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387946001", "partNumber" : "103413945", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_280x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387995501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387945001", "partNumber" : "103413752", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1387996501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387945001", "partNumber" : "103413746", "unitPrice" : "145,00 €", "unitPriceRaw" : "145.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1387997001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387945001", "partNumber" : "103413750", "unitPrice" : "335,00 €", "unitPriceRaw" : "335.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1387997501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387945001", "partNumber" : "103413748", "unitPrice" : "230,00 €", "unitPriceRaw" : "230.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1033577001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1202016501", "partNumber" : "103163902", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009216/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009216/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4065656009216/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1033580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1202016501", "partNumber" : "103163934", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009223/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009223/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4065656009223/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4065656009223/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009223/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1033582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1202016501", "partNumber" : "103163952", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Väri_|_shampanja":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009230/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009230/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4065656009230/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1033584501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1202016501", "partNumber" : "103164006", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009216/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009216/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4065656009216/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1033585001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1202016501", "partNumber" : "103164008", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009223/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009223/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4065656009223/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1033586501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1202016501", "partNumber" : "103164246", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_shampanja":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009230/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009230/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4065656009230/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4065656009230/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009230/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1033590001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1202016501", "partNumber" : "103164328", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009223/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009223/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4065656009223/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1033592501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1202016501", "partNumber" : "103164338", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_shampanja":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009230/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009230/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4065656009230/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1033594501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1202016501", "partNumber" : "103164354", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009216/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009216/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4065656009216/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4065656009216/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4065656009216/kmcarpets-dubai-medallion-matto.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "107187001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "107177001", "partNumber" : "100994841", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540028383/univisio-uni-medical-future-50x60cm-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540028383/univisio-uni-medical-future-50x60cm-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540028383/univisio-uni-medical-future-50x60cm-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540028383/univisio-muototyyny-unilux-futur-50.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416540028383/univisio-uni-medical-future-50x60cm-tyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540028383/univisio-muototyyny-unilux-futur-50.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416540028383/univisio-uni-medical-future-50x60cm-tyyny.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437434001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103463902", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"2" , "Väri_|_antrasiitti":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368400.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368400.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368400/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437434501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103463904", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"4" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368400.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368400.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368400/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437435001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103463906", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"4" , "Koko, cm_|_Ø120":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368400/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368400/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368400/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368400/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368400.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368400/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368400.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437435501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103463908", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"4" , "Koko, cm_|_Ø160":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368400.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368400.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368400/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437436001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103463976", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"2" , "Väri_|_harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368516.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368516.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368516/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437436501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103463978", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"8" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368516.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368516.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368516/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437437001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103463980", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø120":"8" , "Väri_|_harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368516/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368516/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368516/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368516/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368516.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368516.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368516/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437437501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103463982", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368516.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368516.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368516/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437438001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103463986", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"2" , "Väri_|_roosa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368622.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368622.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368622/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437438501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103463988", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"5" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368622.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368622.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368622/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437439001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103463990", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"6" , "Koko, cm_|_Ø120":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368622/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368622/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368622/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368622/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368622.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368622/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368622.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437439501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103463992", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"5" , "Koko, cm_|_Ø160":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368622.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368622.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368622/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437440001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103463998", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"2" , "Koko, cm_|_Ø120":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368738.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368738.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437440501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103464000", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"2" , "Koko, cm_|_Ø160":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437441001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103464014", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"2" , "Koko, cm_|_Ø200":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437441501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103464016", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"2" , "Koko, cm_|_Ø240":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368738/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437442001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103464019", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø120":"6" , "Väri_|_luonnonvalkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368929.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368929.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437442501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103464021", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"8" , "Väri_|_luonnonvalkoinen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437443001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103464024", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"2" , "Väri_|_taupe":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368844.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368844.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368844/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437443501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103464026", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"5" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368844.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368844.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368844/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437444001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103464028", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"5" , "Koko, cm_|_Ø120":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368844/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368844/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368844/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368844.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368844/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368844/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368844.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437444501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103464030", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"5" , "Koko, cm_|_Ø160":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368844.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368844.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368844/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437445001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103464032", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_luonnonvalkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437445501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437421501", "partNumber" : "103464034", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"2" , "Väri_|_luonnonvalkoinen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205368929/kmcarpets-dream-pyorea-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442241501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472787", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442242001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472789", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442242501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472791", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442243001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472793", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442243501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472795", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442244001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472797", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442249001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472817", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472831", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442253001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472833", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442253501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472835", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442254001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472837", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472839", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442255001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472841", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442255501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472843", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442256001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472845", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "859530501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804378", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_39 harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859531001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804380", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_42 vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859532501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804386", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_52 keltainen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859533501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804390", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_64 terra":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859535001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804396", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_64 terra":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-matta-tweed-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-matta-tweed-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859537001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804404", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_39 harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-carpet-tweed-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-carpet-tweed-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-carpet-tweed-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859538001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804408", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_76 aqua":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804412", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_64 terra":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859541001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804420", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_32 vaalea beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859541501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804422", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Väri_|_42 vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859542001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804424", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_32 vaalea beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-matta-tweed-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-matta-tweed-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859542501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804426", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_39 harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859543001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804428", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Väri_|_32 vaalea beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859543501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804430", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Väri_|_39 harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859544001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804432", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_32 vaalea beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859545001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804436", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Väri_|_64 terra":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859545501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804438", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_76 aqua":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859547501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804446", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_64 terra":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859548001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804448", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_52 keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859549001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804452", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_39 harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804454", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_52 keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859550001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804456", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_64 terra":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859551001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804460", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_42 vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804462", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_39 harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804464", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Väri_|_76 aqua":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859552501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804466", "unitPrice" : "619,00 €", "unitPriceRaw" : "619.0", "Attributes" : { "Väri_|_52 keltainen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859553501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804470", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_52 keltainen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-carpet-tweed-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-carpet-tweed-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859555001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804476", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_42 vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859555501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804478", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_64 terra":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001117/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859556001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804480", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_52 keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859557501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804486", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_32 vaalea beige":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859558501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804490", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_76 aqua":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-matta-tweed-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-matta-tweed-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859559501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804494", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_76 aqua":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859560001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804496", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_42 vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859560501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804498", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_52 keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001339/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859561001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804500", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_32 vaalea beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859561501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804502", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_32 vaalea beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001001/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804504", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_76 aqua":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859562501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804506", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_42 vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-matta-tweed-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-matta-tweed-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859563001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804508", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_42 vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000899/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804510", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_39 harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-matta-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310000783/vm-carpet-tweed-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408501", "partNumber" : "102804512", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_76 aqua":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001223/vm-carpet-tweed-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1212170501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212166501", "partNumber" : "103298168", "unitPrice" : "309,00 €", "unitPriceRaw" : "309.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_150x210":"1" , "Väri_|_valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "479258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479154001", "partNumber" : "102204415", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko, cm_|_180x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-suihkuverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-suihkuverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-suihkuverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-suihkuverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-shower-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-suihkuverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676005544/pisla-180x200-cm-shower-curtain.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472623", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442201001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472625", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472627", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442202001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472629", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442202501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472631", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442203001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472633", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442203501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472635", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442204001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472637", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442204501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472639", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442205001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472641", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442205501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472643", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442206001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472645", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442206501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472647", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472649", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442207501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472651", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442208001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472653", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442208501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472655", "unitPrice" : "78,00 €", "unitPriceRaw" : "78.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442209001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472657", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442209501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472659", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472661", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472663", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442211001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472665", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442211501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472667", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472669", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442212501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472671", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442213001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472673", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442213501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472675", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442214001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472677", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442214501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472679", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442215001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472681", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442215501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472683", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472685", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442216501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472687", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442217001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472689", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472691", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442218001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472693", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472695", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442219001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472697", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442219501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472699", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442220001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472701", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442220501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472703", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442221001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472705", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442221501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472707", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442222001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472709", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442222501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472711", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442223001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472713", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442223501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472715", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442224001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472717", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1083106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083101001", "partNumber" : "103132230", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347936/kotoilu-drop-kappaverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347936/kotoilu-drop-kappaverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347936/kotoilu-drop-kappaverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347936/coziness-drop-kappa-gardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347936/kotoilu-drop-kappaverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347936/coziness-drop-kappa-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347936/coziness-drop-kappa-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347936/kotoilu-drop-kappaverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347936/coziness-drop-kappa-gardin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1419037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419019001", "partNumber" : "103434577", "unitPrice" : "63,90 €", "unitPriceRaw" : "63.9", "Attributes" : { "Väri_|_9900/black":"1" , "Koko, cm_|_150x210+50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248022/vallila-lemmittyni-satiinipussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248022/vallila-lemmittyni-satiinipussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248022/vallila-lemmittyni-satiinipussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248022/vallila-my-favorite-satin-bed-sheet-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248022/vallila-mitt-favoritlakanset-i-satin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248022/vallila-lemmittyni-satiinipussilakanasetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248022/vallila-my-favorite-satin-bed-sheet-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248022/vallila-lemmittyni-satiinipussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248022/vallila-mitt-favoritlakanset-i-satin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442233501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472755", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472759", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442235001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472761", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442235501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472763", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442236001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472765", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442240501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472783", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442241001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472785", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442244501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472799", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442245001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472801", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442245501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472803", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442246001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472805", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442246501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472807", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442247001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472809", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442247501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472811", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442248001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472813", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472727", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442227001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472729", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442227501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472731", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472733", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442232501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472751", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442233001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472753", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442234001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472757", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442236501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472767", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442237001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472769", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442237501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472771", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442238001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472773", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442238501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472775", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442239001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472777", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442239501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472779", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442240001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472781", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472719", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472721", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472723", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442226001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472725", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472739", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472741", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442230501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472743", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472745", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442231501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472747", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472749", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1438602001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438445001", "partNumber" : "103452154", "unitPrice" : "64,95 €", "unitPriceRaw" : "64.95", "Attributes" : { "Koko_|_80x200cm":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1033882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033872001", "partNumber" : "103168726", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_01/multi":"2" , "Koko, cm_|_Ø100":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-night-shift-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-nattskiftsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-nattskiftsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-night-shift-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1033883501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033872001", "partNumber" : "103169050", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_01/multi":"2" , "Koko, cm_|_Ø133":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835227881/vallila-yovuoro-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1085436001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033872001", "partNumber" : "103240131", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_6/latte":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-nattskiftsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-nattskiftsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-yovuoro-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1085438501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033872001", "partNumber" : "103240166", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_6/latte":"1" , "Koko, cm_|_Ø100":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-yovuoro-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-yovuoro-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-yovuoro-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-nattskiftsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-yovuoro-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-night-shift-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-nattskiftsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-night-shift-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835238610/vallila-yovuoro-matto.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "540129501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "540090501", "partNumber" : "102238803", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014245546/aina-usva-40cm-juuttitabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014245546/aina-usva-40cm-juuttitabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014245546/aina-usva-40cm-juuttitabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014245546/aina-usva-40cm-juuttitabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014245546/aina-usva-40cm-jute-tablet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014245546/aina-usva-40cm-juuttitabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014245546/aina-usva-40cm-jute-tablet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387826501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387818501", "partNumber" : "103411750", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_150x210+50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416384375/fanni-k-ruut-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416384375/fanni-k-ruut-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416384375/fanni-k-ruut-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416384375/fanni-k-ruut-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416384375/fanni-k-ruut-duvet-cover-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416384375/fanni-k-ruut-pussilakanasetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416384375/fanni-k-ruut-duvet-cover-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416384375/fanni-k-ruut-paslakanset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416384375/fanni-k-ruut-pussilakanasetti.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387828001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387818501", "partNumber" : "103411758", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_yönsininen":"1" , "Koko, cm_|_150x210+50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416365312/fanni-k-ruut-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416365312/fanni-k-ruut-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416365312/fanni-k-ruut-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416365312/fanni-k-ruut-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416365312/fanni-k-ruut-duvet-cover-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416365312/fanni-k-ruut-paslakanset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416365312/fanni-k-ruut-duvet-cover-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416365312/fanni-k-ruut-paslakanset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416365312/fanni-k-ruut-pussilakanasetti.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1042553501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042533501", "partNumber" : "103179800", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042533501", "partNumber" : "103179804", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042554501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042533501", "partNumber" : "103179808", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042558501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042533501", "partNumber" : "103179836", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1042560501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042533501", "partNumber" : "103179862", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042533501", "partNumber" : "103179870", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042565501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042533501", "partNumber" : "103179878", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_75x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042569501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042533501", "partNumber" : "103179906", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_75x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042571001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042533501", "partNumber" : "103179914", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326714/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042533501", "partNumber" : "103179934", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326660/kmcarpets-nepal-berber-matto.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1438623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438471001", "partNumber" : "103452738", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8681875208610_1/marko-harmaa-pyyhe--verhopidike.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8681875208610_1/marko-harmaa-pyyhe--verhopidike.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8681875208610_1/marko-harmaa-pyyhe--verhopidike.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437162501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437110001", "partNumber" : "103468296", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_13/light gret":"1" , "Koko, cm_|_140x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1083673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103132266", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1083673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103132264", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083674001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103132270", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1083674501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103132268", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoharmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1083675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103132262", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103157085", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" } }, { "catentry_id" : "1194948001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103288673", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_135x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1194948501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103288693", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_135x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" } }, { "catentry_id" : "1194949001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103288697", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_135x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1194949501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103288695", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_135x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1194950001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103288701", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_135x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1194950501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103288699", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoharmaa":"1" , "Koko, cm_|_135x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "599564501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "599555501", "partNumber" : "102396408", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "599578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "599555501", "partNumber" : "102396466", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1027272501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "914586001", "partNumber" : "103163994", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312717/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312717/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205312717/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1027323501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "914586001", "partNumber" : "103164308", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312687/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312687/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205312687/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1033570001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "914586001", "partNumber" : "103163894", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329517/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329517/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329517/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329517/k-m-genoa-crazy-zen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329517/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329517/k-m-genoa-crazy-zen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329517/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1033570501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "914586001", "partNumber" : "103163916", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329517/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329517/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329517/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1033571001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "914586001", "partNumber" : "103163998", "unitPrice" : "275,00 €", "unitPriceRaw" : "275.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329517/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205329517/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205329517/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "914632501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "914586001", "partNumber" : "102991792", "unitPrice" : "285,00 €", "unitPriceRaw" : "285.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312687/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312687/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205312687/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "914633501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "914586001", "partNumber" : "102991818", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312687/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312687/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205312687/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205312687/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205312687/k-m-genoa-crazy-zen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312687/k-m-genoa-crazy-zen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312687/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "914635501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "914586001", "partNumber" : "102991850", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312717/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312717/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205312717/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205312717/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205312717/k-m-genoa-crazy-zen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312717/k-m-genoa-crazy-zen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312717/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "914636001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "914586001", "partNumber" : "102991880", "unitPrice" : "275,00 €", "unitPriceRaw" : "275.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312717/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205312717/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205312717/kmcarpets-genova-zen-matto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "592316501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533701501", "partNumber" : "102381582", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_260x270":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291096770/familon-percale-organic-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291096770/familon-percale-organic-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291096770/familon-percale-organic-aluslakana.jpg" }, { "catentry_id" : "533706501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533701501", "partNumber" : "102298138", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_180x270":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291096770/familon-percale-organic-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291096770/familon-percale-organic-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291096770/familon-percale-organic-aluslakana.jpg" }, { "catentry_id" : "533709001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "533701501", "partNumber" : "102298156", "unitPrice" : "31,90 €", "unitPriceRaw" : "31.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_150x270":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291096770/familon-percale-organic-aluslakana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291096770/familon-percale-organic-aluslakana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291096770/familon-percale-organic-aluslakana.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1300751501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1300734501", "partNumber" : "103336485", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1300752001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1300734501", "partNumber" : "103336487", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1440014501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440006501", "partNumber" : "103471256", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816982/finnmari-45x45cm-koristetyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816982/finnmari-45x45cm-koristetyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816982/finnmari-45x45cm-koristetyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816982.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906816982/finnmari-45x45cm-koristetyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816982/finnmari-45x45cm-koristetyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906816982.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1042555001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534501", "partNumber" : "103179810", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1042555501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534501", "partNumber" : "103179814", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1042556001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534501", "partNumber" : "103179816", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042557501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534501", "partNumber" : "103179832", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042558001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534501", "partNumber" : "103179834", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534501", "partNumber" : "103179866", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_75x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534501", "partNumber" : "103179872", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042565001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534501", "partNumber" : "103179876", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_75x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534501", "partNumber" : "103179882", "unitPrice" : "620,00 €", "unitPriceRaw" : "620.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326813/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1042570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042534501", "partNumber" : "103179910", "unitPrice" : "559,00 €", "unitPriceRaw" : "559.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205326769/kmcarpets-nepal-bell-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1114210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114154001", "partNumber" : "103254097", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Väri_|_värikäs":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 475 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 46 kpl
- Käytävämatot 287 kpl
- Pyöreät matot 140 kpl
- Lasten matot 64 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 33 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl