- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26795) /
- Kodintekstiili
Kodintekstiili
Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä syksyyn
Pimeänä syysiltana on ihana ottaa sohvalta viltti harteille, villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa kynttilän valossa. Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä kotiin ja luovat kodikkaan tunnelman.Kodin sisustus on syksyllä lämpimämpi ja kotoisampi. Ihmiset laittavat mukavampia sisustustekstiilejä esille, ja kynttilöitä aletaan taas polttaa valoisan kesän jälkeen. Esille laitettavat koristetyynyt ovat pehmeämpiä, ja sohvien ja nojatuolien päälle asetellaan vilttejä, joihin on mukava kääriytyä iltaisin.
Syksy houkuttelee uudistamaan kodin sisustusta
Monesti juuri syksyllä ajatukset alkavat pyöriä kodin sisustuksen ympärillä. Mietitään ja suunnitellaan, miten kodin ilmettä kohennettaisiin. Uudistamalla kodintekstiilit saadaan kotiin heti uutta ilmettä. Viilenevät ilmat ja pimeät illat houkuttelevat laittamaan kodista mukavan ja viihtyisän. Kun kesälomien jälkeen arki jälleen palaa, myös käytännöllisyyteen halutaan kiinnittää huomiota.
Syksyllä monien kauppojen valikoimat uudistuvat ja valikoimasta alkaa löytyä enemmän rauhallisen sävyisiä sisustustekstiilejä. Pehmeys, rauhallisuus ja lämpö kuuluvat syksyisin kodin sisustukseen.
Sisustustekstiilien määrä kodeissa kasvaa, mitä pidemmälle syksy etenee ja mitä lähemmäksi joulu tulee. Erilaiset sisustustekstiilit lisäävät kodikkuutta, ja jouluisin koti saa olla oikein pehmeä ja lämpöinen. Mieluisat kodin sisustustekstiilit saa tilattua vaivattomasti netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sisustustekstiilit osana kotisi sisustusta
Kodintekstiilien valinta voi olla joskus haastavaa. Miten saada yhtenäinen ja mukava kokonaisuus sekä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota? Niin kodintekstiileissä kuin muussakin kodinsisustuksessa kannattaa pitää tiettyä linjaa ja värimaailmaa. Näin lopputuloksesta saadaan selkeä ja rauhoittava.
Kodintekstiilit, kuten matot, koristetyynyt ja verhot, antavat kodillesi ilmeen. Kodintekstiileillä luodaan vastapainoa kodin koville pinnoille ja parannetaan kodin akustiikkaa. Yhtenäisyys erilaisten tekstiilien välillä antaa siistin ja selkeän kuvan.
Oma persoona saa näkyä kodintekstiileissä
Olemassa on monenlaisia sisustajia, mutta onneksi myös kodintekstiilien valikoima on laaja. Osa haluaa hankkia kerralla hyvät ja ajattomat kodintekstiilit ja pitää niitä vuodenajasta toiseen, ja toinen taas haluaa vaihtaa koristetyynyt ja verhot jouluksi, kevääksi, juhannukseksi ja talveksi.
Kärkkäisen verkkokaupan kodintekstiilivalikoimasta löydät helppoja sekä jokaiseen vuodenaikaan ja makuun sopivia tuotteita. Myös innokkaille sisustajille löytyy sesonkiin sopivia tuotteita, kuten jouluaiheisia vilttejä, verhoja ja koristetyynyjä. Vallila on tunnettu ihanista matoista ja kankaista, joissa värejä ja kuvioita luonnosta riittää.
Shoppaile kotiisi kodintekstiilit Kärkkäisen verkkokaupasta mukavasti sohvannurkkaan käpertyneenä. Nauti samalla kuppi kuumaa!
Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä syksyyn
Pimeänä syysiltana on ihana ottaa sohvalta viltti harteille, villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa kynttilän valossa. Kodintekstiilit tuovat pehmeyttä kotiin ja luovat kodikkaan tunnelman.Kodin sisustus on syksyllä lämpimämpi ja kotoisampi. Ihmiset laittavat mukavampia sisustustekstiilejä esille, ja kynttilöitä aletaan taas polttaa valoisan kesän jälkeen. Esille laitettavat koristetyynyt ovat pehmeämpiä, ja sohvien ja nojatuolien päälle asetellaan vilttejä, joihin on mukava kääriytyä iltaisin.
Syksy houkuttelee uudistamaan kodin sisustusta
Monesti juuri syksyllä ajatukset alkavat pyöriä kodin sisustuksen ympärillä. Mietitään ja suunnitellaan, miten kodin ilmettä kohennettaisiin. Uudistamalla kodintekstiilit saadaan kotiin heti uutta ilmettä. Viilenevät ilmat ja pimeät illat houkuttelevat laittamaan kodista mukavan ja viihtyisän. Kun kesälomien jälkeen arki jälleen palaa, myös käytännöllisyyteen halutaan kiinnittää huomiota.
Syksyllä monien kauppojen valikoimat uudistuvat ja valikoimasta alkaa löytyä enemmän rauhallisen sävyisiä sisustustekstiilejä. Pehmeys, rauhallisuus ja lämpö kuuluvat syksyisin kodin sisustukseen.
Sisustustekstiilien määrä kodeissa kasvaa, mitä pidemmälle syksy etenee ja mitä lähemmäksi joulu tulee. Erilaiset sisustustekstiilit lisäävät kodikkuutta, ja jouluisin koti saa olla oikein pehmeä ja lämpöinen. Mieluisat kodin sisustustekstiilit saa tilattua vaivattomasti netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.
Sisustustekstiilit osana kotisi sisustusta
Kodintekstiilien valinta voi olla joskus haastavaa. Miten saada yhtenäinen ja mukava kokonaisuus sekä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota? Niin kodintekstiileissä kuin muussakin kodinsisustuksessa kannattaa pitää tiettyä linjaa ja värimaailmaa. Näin lopputuloksesta saadaan selkeä ja rauhoittava.
Kodintekstiilit, kuten matot, koristetyynyt ja verhot, antavat kodillesi ilmeen. Kodintekstiileillä luodaan vastapainoa kodin koville pinnoille ja parannetaan kodin akustiikkaa. Yhtenäisyys erilaisten tekstiilien välillä antaa siistin ja selkeän kuvan.
Oma persoona saa näkyä kodintekstiileissä
Olemassa on monenlaisia sisustajia, mutta onneksi myös kodintekstiilien valikoima on laaja. Osa haluaa hankkia kerralla hyvät ja ajattomat kodintekstiilit ja pitää niitä vuodenajasta toiseen, ja toinen taas haluaa vaihtaa koristetyynyt ja verhot jouluksi, kevääksi, juhannukseksi ja talveksi.
Kärkkäisen verkkokaupan kodintekstiilivalikoimasta löydät helppoja sekä jokaiseen vuodenaikaan ja makuun sopivia tuotteita. Myös innokkaille sisustajille löytyy sesonkiin sopivia tuotteita, kuten jouluaiheisia vilttejä, verhoja ja koristetyynyjä. Vallila on tunnettu ihanista matoista ja kankaista, joissa värejä ja kuvioita luonnosta riittää.
Shoppaile kotiisi kodintekstiilit Kärkkäisen verkkokaupasta mukavasti sohvannurkkaan käpertyneenä. Nauti samalla kuppi kuumaa!
-
[ { "catentry_id" : "1445462501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445445501", "partNumber" : "103480124", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_13/hiekka":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161530674/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161530674/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161530674/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161530674/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161530674/noble-house-filt-twigg-tabletti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161530674/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161530674/noble-house-filt-twigg-tabletti.jpg" } }, { "catentry_id" : "1445463501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445445501", "partNumber" : "103480128", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_55/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161530698/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161530698/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161530698/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161530698/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161530698/noble-house-filt-twigg-tabletti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161530698/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161530698/noble-house-filt-twigg-tabletti.jpg" } }, { "catentry_id" : "1445464001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445445501", "partNumber" : "103480130", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Väri_|_20/beige":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161530681/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161530681/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161530681/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161530681/noble-house-filt-twigg-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161530681/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161530681/noble-house-felt-twigg-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161530681/noble-house-filt-twigg-tabletti.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445445001", "partNumber" : "103480122", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_25/keltainen":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445459501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445453001", "partNumber" : "103480112", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_16/beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445459001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445452501", "partNumber" : "103480110", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_17/beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445456501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445451001", "partNumber" : "103480100", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_16/pellavanbeige":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445455501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445450001", "partNumber" : "103480096", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_03/tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445455001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445449501", "partNumber" : "103480094", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_10/terrazzo":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445454001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445448501", "partNumber" : "103480090", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_51/aqua":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "630686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "810147001", "partNumber" : "102440806", "unitPrice" : "1 185,00 €", "unitPriceRaw" : "1185.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"10" , "Koko, cm_|_Ø240":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "810147001", "partNumber" : "102440810", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"5" , "Koko, cm_|_Ø240":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "810147001", "partNumber" : "102440826", "unitPrice" : "615,00 €", "unitPriceRaw" : "615.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"6" , "Väri_|_71 Valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630696001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "810147001", "partNumber" : "102440830", "unitPrice" : "978,00 €", "unitPriceRaw" : "978.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"3" , "Väri_|_71 Valkoinen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "810147001", "partNumber" : "102440832", "unitPrice" : "365,00 €", "unitPriceRaw" : "365.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"3" , "Väri_|_72 Beige":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "630697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "810147001", "partNumber" : "102440841", "unitPrice" : "535,00 €", "unitPriceRaw" : "535.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"5" , "Koko, cm_|_Ø160":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "810147001", "partNumber" : "102440843", "unitPrice" : "978,00 €", "unitPriceRaw" : "978.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"3" , "Väri_|_72 Beige":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089696/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "810147001", "partNumber" : "102440849", "unitPrice" : "1 360,00 €", "unitPriceRaw" : "1360.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"8" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630699001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "810147001", "partNumber" : "102440851", "unitPrice" : "978,00 €", "unitPriceRaw" : "978.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"3" , "Väri_|_77 Harmaa":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "810147001", "partNumber" : "102440857", "unitPrice" : "535,00 €", "unitPriceRaw" : "535.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"6" , "Väri_|_77 Harmaa":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "810147001", "partNumber" : "102440860", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"3" , "Väri_|_77 Harmaa":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089580/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "630701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "810147001", "partNumber" : "102440862", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"3" , "Väri_|_71 Valkoinen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089474/vm-carpet-viita-pyorea-matto.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "117074001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "117022001", "partNumber" : "101540219", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_150x200":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411720218103/familon-sleep-peite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411720218103/familon-sleep-peite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411720218103/familon-sleep-peite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411720218103/familon-sleep-peite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411720218103/familon-sleep-peite.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "817393501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "817381501", "partNumber" : "102734089", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_75x130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "817396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "817381501", "partNumber" : "102734087", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
G'Night Easy Care Jersey nesteenpitävä vauvan patjansuoja
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1443008001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442995001", "partNumber" : "101528771", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416678310015_1/atplast-60x90-ruohomattopala.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416678310015_1/atplast-60x90-ruohomattopala.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416678310015_1/atplast-60x90-ruohomattopala.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "630685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440874", "unitPrice" : "375,00 €", "unitPriceRaw" : "375.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440884", "unitPrice" : "523,00 €", "unitPriceRaw" : "523.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440888", "unitPrice" : "455,00 €", "unitPriceRaw" : "455.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440892", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440896", "unitPrice" : "523,00 €", "unitPriceRaw" : "523.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440900", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630689001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440904", "unitPrice" : "375,00 €", "unitPriceRaw" : "375.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630689501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440912", "unitPrice" : "295,00 €", "unitPriceRaw" : "295.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630690001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440916", "unitPrice" : "810,00 €", "unitPriceRaw" : "810.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440918", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440922", "unitPrice" : "375,00 €", "unitPriceRaw" : "375.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440926", "unitPrice" : "505,00 €", "unitPriceRaw" : "505.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-cloak-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-cloak-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "630692001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440930", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630692501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440934", "unitPrice" : "705,00 €", "unitPriceRaw" : "705.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630693001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440938", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630693501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440942", "unitPrice" : "505,00 €", "unitPriceRaw" : "505.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "630694001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440948", "unitPrice" : "1 115,00 €", "unitPriceRaw" : "1115.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630695001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440950", "unitPrice" : "295,00 €", "unitPriceRaw" : "295.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630695501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440954", "unitPrice" : "580,00 €", "unitPriceRaw" : "580.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "630697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440960", "unitPrice" : "705,00 €", "unitPriceRaw" : "705.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440968", "unitPrice" : "1 115,00 €", "unitPriceRaw" : "1115.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437430001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437422001", "partNumber" : "103464274", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437430501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437422001", "partNumber" : "103464278", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1033795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033785001", "partNumber" : "103168891", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_3/greyblue":"1" , "Koko, cm_|_140x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835233028/vallila-katve-classic-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835233028/vallila-katve-classic-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835233028/vallila-katve-classic-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835233028/vallila-katve-classic-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835233028/vallila-katve-klassisk-gardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835233028/vallila-katve-classic-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835233028/vallila-katve-klassisk-gardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835233028/vallila-katve-classic-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835233028/vallila-katve-classic-verho.jpg" } } ]
Vallila Katve Classic verho
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90 €-47%Norm. 56,90 €56,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1444989001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440044001", "partNumber" : "103344260", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_135x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383606/kotoilu-pauliina-sivuverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383606/kotoilu-pauliina-sivuverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383606/kotoilu-pauliina-sivuverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383606/kotoilu-pauliina-side-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383606/kotoilu-pauliina-sidogardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383606/kotoilu-pauliina-sivuverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383606/kotoilu-pauliina-sidogardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383606/kotoilu-pauliina-side-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383606/kotoilu-pauliina-sivuverho.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "582705501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366120", "unitPrice" : "950,00 €", "unitPriceRaw" : "950.0", "Attributes" : { "Väri_|_001/lila":"1" , "Koko, cm_|_Ø240":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582706001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366122", "unitPrice" : "650,00 €", "unitPriceRaw" : "650.0", "Attributes" : { "Väri_|_001/lila":"1" , "Koko, cm_|_Ø200":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582707501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366143", "unitPrice" : "285,00 €", "unitPriceRaw" : "285.0", "Attributes" : { "Väri_|_280/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "582708001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366145", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Väri_|_280/ruskea":"2" , "Koko, cm_|_Ø160":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582712001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366178", "unitPrice" : "950,00 €", "unitPriceRaw" : "950.0", "Attributes" : { "Väri_|_280/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_Ø240":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582714501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366193", "unitPrice" : "650,00 €", "unitPriceRaw" : "650.0", "Attributes" : { "Väri_|_280/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_Ø200":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047993/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366259", "unitPrice" : "285,00 €", "unitPriceRaw" : "285.0", "Attributes" : { "Väri_|_001/lila":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "582725001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366290", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Väri_|_001/lila":"2" , "Koko, cm_|_Ø160":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047757/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582725501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366295", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Väri_|_850/harmaa":"2" , "Koko, cm_|_Ø160":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366300", "unitPrice" : "950,00 €", "unitPriceRaw" : "950.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"7" , "Väri_|_800/musta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366330", "unitPrice" : "650,00 €", "unitPriceRaw" : "650.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"6" , "Väri_|_791/sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366335", "unitPrice" : "950,00 €", "unitPriceRaw" : "950.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"6" , "Väri_|_791/sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366354", "unitPrice" : "285,00 €", "unitPriceRaw" : "285.0", "Attributes" : { "Väri_|_850/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "582742001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366356", "unitPrice" : "650,00 €", "unitPriceRaw" : "650.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"7" , "Väri_|_800/musta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582743001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366359", "unitPrice" : "650,00 €", "unitPriceRaw" : "650.0", "Attributes" : { "Väri_|_850/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø200":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582744501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366363", "unitPrice" : "285,00 €", "unitPriceRaw" : "285.0", "Attributes" : { "Väri_|_791/sininen":"7" , "Koko, cm_|_Ø133":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "582745501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366366", "unitPrice" : "950,00 €", "unitPriceRaw" : "950.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"7" , "Väri_|_572/vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582746001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366368", "unitPrice" : "950,00 €", "unitPriceRaw" : "950.0", "Attributes" : { "Väri_|_850/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø240":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047399/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582746501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366370", "unitPrice" : "650,00 €", "unitPriceRaw" : "650.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"7" , "Väri_|_572/vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582748501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366377", "unitPrice" : "285,00 €", "unitPriceRaw" : "285.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"9" , "Väri_|_572/vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "582749001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366379", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_791/sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078621/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366381", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"5" , "Väri_|_572/vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091682/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366383", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_800/musta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "102366386", "unitPrice" : "285,00 €", "unitPriceRaw" : "285.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"10" , "Väri_|_800/musta":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091880/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1063496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "103204535", "unitPrice" : "295,00 €", "unitPriceRaw" : "295.0", "Attributes" : { "Väri_|_243/valkoinen":"10" , "Koko, cm_|_Ø133":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-matta-satin-rund-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-matta-satin-rund-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1063503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "103204597", "unitPrice" : "445,00 €", "unitPriceRaw" : "445.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_243/valkoinen":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063514501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "103204654", "unitPrice" : "690,00 €", "unitPriceRaw" : "690.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"6" , "Väri_|_243/valkoinen":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "103204680", "unitPrice" : "445,00 €", "unitPriceRaw" : "445.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"5" , "Väri_|_371/keltainen":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063524001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "103204687", "unitPrice" : "295,00 €", "unitPriceRaw" : "295.0", "Attributes" : { "Väri_|_263 beige":"6" , "Koko, cm_|_Ø133":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-matta-satin-rund-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-matta-satin-rund-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1063531001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "103204710", "unitPrice" : "980,00 €", "unitPriceRaw" : "980.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"7" , "Väri_|_371/keltainen":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063532001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "103204713", "unitPrice" : "980,00 €", "unitPriceRaw" : "980.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"6" , "Väri_|_263 beige":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-matta-satin-rund-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-matta-satin-rund-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "103204737", "unitPrice" : "295,00 €", "unitPriceRaw" : "295.0", "Attributes" : { "Väri_|_371/keltainen":"10" , "Koko, cm_|_Ø133":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-matta-satin-rund-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-matta-satin-rund-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1063540501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "103204739", "unitPrice" : "980,00 €", "unitPriceRaw" : "980.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"6" , "Väri_|_243/valkoinen":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004057/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063543501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "103204746", "unitPrice" : "690,00 €", "unitPriceRaw" : "690.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"7" , "Väri_|_371/keltainen":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004163/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063548501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "103204763", "unitPrice" : "445,00 €", "unitPriceRaw" : "445.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_263 beige":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-matta-satin-rund-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-matta-satin-rund-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063549001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1350060501", "partNumber" : "103204765", "unitPrice" : "690,00 €", "unitPriceRaw" : "690.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"6" , "Väri_|_263 beige":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-matta-satin-rund-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-matta-satin-rund-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004279/vm-carpet-satine-pyorea-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "84780001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "84777501", "partNumber" : "101490401", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_150x200":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417787998002/delux-topcool-peite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417787998002/delux-topcool-peite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417787998002/delux-topcool-peite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417787998002/delux-topcool-150x200cm-peite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417787998002/delux-topcool-peite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417787998002/delux-topcool-150x200cm-peite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417787998002/delux-topcool-peite.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "603198501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399376", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603199001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399378", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603200001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399382", "unitPrice" : "640,00 €", "unitPriceRaw" : "640.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399384", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603202501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399388", "unitPrice" : "460,00 €", "unitPriceRaw" : "460.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "603205001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399256", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"3" , "Väri_|_beige":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603206001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399396", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603207501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399263", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"3" , "Väri_|_musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603208501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399402", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603209001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399268", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"3" , "Väri_|_beige":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399271", "unitPrice" : "1 100,00 €", "unitPriceRaw" : "1100.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"10" , "Koko, cm_|_Ø240":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399406", "unitPrice" : "640,00 €", "unitPriceRaw" : "640.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399408", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603212501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399410", "unitPrice" : "1 050,00 €", "unitPriceRaw" : "1050.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603214001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399414", "unitPrice" : "640,00 €", "unitPriceRaw" : "640.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603215501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399286", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"3" , "Koko, cm_|_Ø160":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603216501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399290", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"6" , "Väri_|_harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399420", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603219001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399424", "unitPrice" : "460,00 €", "unitPriceRaw" : "460.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "603221501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399430", "unitPrice" : "1 050,00 €", "unitPriceRaw" : "1050.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399438", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399440", "unitPrice" : "640,00 €", "unitPriceRaw" : "640.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603226001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399317", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"3" , "Väri_|_musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603227001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399321", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"3" , "Koko, cm_|_Ø200":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603228501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399325", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"6" , "Väri_|_musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603229001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399327", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"3" , "Väri_|_harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399446", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603230501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399331", "unitPrice" : "1 100,00 €", "unitPriceRaw" : "1100.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"7" , "Koko, cm_|_Ø240":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399450", "unitPrice" : "1 050,00 €", "unitPriceRaw" : "1050.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603231501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399334", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"6" , "Väri_|_beige":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399452", "unitPrice" : "460,00 €", "unitPriceRaw" : "460.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "603234001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399341", "unitPrice" : "1 100,00 €", "unitPriceRaw" : "1100.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"9" , "Koko, cm_|_Ø240":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603235001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399460", "unitPrice" : "460,00 €", "unitPriceRaw" : "460.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "603235501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399345", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"3" , "Väri_|_harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603236001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399462", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603237501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399468", "unitPrice" : "1 050,00 €", "unitPriceRaw" : "1050.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603240001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399478", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603240501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399480", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603241001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399482", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603241501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399358", "unitPrice" : "1 100,00 €", "unitPriceRaw" : "1100.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"3" , "Koko, cm_|_Ø240":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603242001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399484", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603244501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399492", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603245501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399494", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603246501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399371", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"2" , "Koko, cm_|_Ø133":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "859751501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706001", "partNumber" : "102804233", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_200":"4" , "Väri_|_4 hopea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-matta-lastu-rund-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-matta-lastu-rund-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859752001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706001", "partNumber" : "102804237", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"3" , "Koko, cm_|_133":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-matta-lastu-rund-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-round-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-round-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-matta-lastu-rund-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "859757501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706001", "partNumber" : "102804291", "unitPrice" : "899,00 €", "unitPriceRaw" : "899.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"3" , "Koko, cm_|_240":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859762001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706001", "partNumber" : "102804322", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"3" , "Koko, cm_|_160":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859766501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706001", "partNumber" : "102804348", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_160":"4" , "Väri_|_4 hopea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-matta-lastu-rund-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-matta-lastu-rund-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859767001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706001", "partNumber" : "102804353", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"2" , "Koko, cm_|_200":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-round-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-round-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001742/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859769001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706001", "partNumber" : "102804365", "unitPrice" : "899,00 €", "unitPriceRaw" : "899.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_240":"4" , "Väri_|_4 hopea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-matta-lastu-rund-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-matta-lastu-rund-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859770001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859706001", "partNumber" : "102804370", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"6" , "Koko, cm_|_133":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-matta-lastu-rund-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-carpet-lastu-round-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-carpet-lastu-round-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-carpet-lastu-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001636/vm-matta-lastu-rund-matta.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "859752501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859705501", "partNumber" : "102804240", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_133":"6" , "Väri_|_1 beige":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-matta-singel-rund-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-shingle-round-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-shingle-round-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-matta-singel-rund-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "859754501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859705501", "partNumber" : "102804258", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_160":"3" , "Väri_|_1 beige":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859755001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859705501", "partNumber" : "102804264", "unitPrice" : "899,00 €", "unitPriceRaw" : "899.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_240":"4" , "Väri_|_7 kulta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-matta-singel-rund-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-matta-singel-rund-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859756001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859705501", "partNumber" : "102804270", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_200":"4" , "Väri_|_7 kulta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-matta-singel-rund-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-matta-singel-rund-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859758001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859705501", "partNumber" : "102804298", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_160":"4" , "Väri_|_7 kulta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-matta-singel-rund-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-matta-singel-rund-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859760501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859705501", "partNumber" : "102804315", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_133":"7" , "Väri_|_7 kulta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-carpet-shingle-round-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-matta-singel-rund-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-matta-singel-rund-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-carpet-shingle-round-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001520/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859763501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859705501", "partNumber" : "102804331", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_200":"3" , "Väri_|_1 beige":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859768501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "859705501", "partNumber" : "102804363", "unitPrice" : "899,00 €", "unitPriceRaw" : "899.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_240":"3" , "Väri_|_1 beige":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001414/vm-carpet-paanu-pyorea-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "679581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1069654501", "partNumber" : "102526427", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_90-160cm":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528631598/debel-spheric-19mm-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528631598/debel-spheric-19mm-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528631598/debel-spheric-19mm-verhotanko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528631598/debel-spheric-19mm-verhotanko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528631598/debel-spheric-19mm-verhotanko.jpg" } }, { "catentry_id" : "679582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1069654501", "partNumber" : "102526429", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_160-300cm":"1" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528631598/debel-spheric-19mm-verhotanko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5710528631598/debel-spheric-19mm-verhotanko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5710528631598/debel-spheric-19mm-verhotanko.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1394687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394677001", "partNumber" : "103414464", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_70x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742005366/minecraft-kylpypyyhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742005366/minecraft-kylpypyyhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742005366/minecraft-kylpypyyhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742005366/minecraft-bath-towel.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742005366/minecraft-kylpypyyhe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905742005366/minecraft-badhandduk.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742005366/minecraft-badhandduk.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742005366/minecraft-kylpypyyhe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905742005366/minecraft-bath-towel.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110616501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110603001", "partNumber" : "103197414", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_240x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-paslakanset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-paslakanset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-pussilakanasetti.jpg" }, { "catentry_id" : "1110620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110603001", "partNumber" : "103197462", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-duvet-cover-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-duvet-cover-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302598928/kotoilu-basic-vintage-paslakanset.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1444489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444483001", "partNumber" : "103244269", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_17x31":"2" , "Väri_|_oliivi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014368467/kotoilu-pauliina-patakinnas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014368467/kotoilu-pauliina-patakinnas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014368467/kotoilu-pauliina-patakinnas.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014368467/kotoilu-pauliina-patakinnas.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014368467/kotoilu-pauliina-patakinas.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014368467/kotoilu-pauliina-patakinnas.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014368467/kotoilu-pauliina-patakinas.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440045001", "partNumber" : "103345284", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_okra":"1" , "Koko, cm_|_135x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383767/kotoilu-ava-poytaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383767/kotoilu-ava-poytaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383767/kotoilu-ava-poytaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383767/kotoilu-ava-poytaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383767/hemma-oppna-duken.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383767/at-home-open-the-tablecloth.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383767/kotoilu-ava-poytaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383767/at-home-open-the-tablecloth.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383767/hemma-oppna-duken.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1419041001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419022501", "partNumber" : "103434635", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_7500/green":"1" , "Koko, cm_|_140x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248039/vallila-voima-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248039/vallila-voima-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248039/vallila-voima-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248039/vallila-voima-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248039/vallila-voima-gardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248039/vallila-voima-verho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248039/vallila-voima-gardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248039/vallila-voima-verho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248039/vallila-voima-curtain.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419022501", "partNumber" : "103434637", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_310/beige":"1" , "Koko, cm_|_140x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248084/vallila-voima-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248084/vallila-voima-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248084/vallila-voima-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248084/vallila-voima-gardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248084/vallila-voima-verho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248084/vallila-voima-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248084/vallila-voima-gardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248084/vallila-voima-verho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248084/vallila-voima-curtain.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "613664501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613661501", "partNumber" : "102411937", "unitPrice" : "305,00 €", "unitPriceRaw" : "305.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013748/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013748/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013748/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013748/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013748/jokipiin-pellava-laituri-natural-color-black-bathrobe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013748/jokipiin-pellava-laituri-natural-color-black-bathrobe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013748/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "613670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613661501", "partNumber" : "102412020", "unitPrice" : "330,00 €", "unitPriceRaw" : "330.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013793/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013793/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013793/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013793/jokipiin-pellava-laituri-natural-color-black-bathrobe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013793/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013793/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013793/jokipiin-pellava-laituri-natural-color-black-bathrobe.jpg" } }, { "catentry_id" : "613670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613661501", "partNumber" : "102412028", "unitPrice" : "330,00 €", "unitPriceRaw" : "330.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013786/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013786/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013786/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013786/jokipiin-pellava-laituri-natural-color-black-bathrobe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013786/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013786/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013786/jokipiin-pellava-laituri-natural-color-black-bathrobe.jpg" } }, { "catentry_id" : "613673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613661501", "partNumber" : "102412057", "unitPrice" : "305,00 €", "unitPriceRaw" : "305.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013755/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013755/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013755/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013755/jokipiin-pellava-laituri-natural-color-black-bathrobe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013755/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013755/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013755/jokipiin-pellava-laituri-natural-color-black-bathrobe.jpg" } }, { "catentry_id" : "613673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613661501", "partNumber" : "102412061", "unitPrice" : "305,00 €", "unitPriceRaw" : "305.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013762/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013762/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013762/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013762/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013762/jokipiin-pellava-laituri-natural-color-black-bathrobe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013762/jokipiin-pellava-laituri-natural-color-black-bathrobe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013762/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "613674001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613661501", "partNumber" : "102412063", "unitPrice" : "330,00 €", "unitPriceRaw" : "330.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013779/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013779/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013779/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013779/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013779/jokipiin-pellava-laituri-natural-color-black-bathrobe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013779/jokipiin-pellava-laituri-luonnonvari-musta-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013779/jokipiin-pellava-laituri-natural-color-black-bathrobe.jpg" } } ]
Jokipiin Pellava Laituri luonnonväri/musta kylpytakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-20%264,00 €-330,00 €Norm. 330,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1443191001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443088001", "partNumber" : "103475786", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980492_1/polar-night-150x200cm-13kg-puuvilla-painopeitto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980492_1/polar-night-150x200cm-13kg-puuvilla-painopeitto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613980492_1/polar-night-150x200cm-13kg-puuvilla-painopeitto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442176501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472517", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442177001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472519", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442177501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472521", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442178001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472523", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442178501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472525", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442179001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472527", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442179501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472529", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442180001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472531", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442181501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472537", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442182501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472541", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442183001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472543", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442183501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472545", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442184001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472551", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442188501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472575", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442189001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472577", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442171501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077001", "partNumber" : "103472497", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077001", "partNumber" : "103472499", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442180501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077001", "partNumber" : "103472533", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442181001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077001", "partNumber" : "103472535", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442182001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077001", "partNumber" : "103472539", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442169001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076501", "partNumber" : "103472487", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076501", "partNumber" : "103472509", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076501", "partNumber" : "103472511", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442175501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076501", "partNumber" : "103472513", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442176001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076501", "partNumber" : "103472515", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442168501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076001", "partNumber" : "103472485", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/ruoste":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076001", "partNumber" : "103472489", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/ruoste":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442170001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076001", "partNumber" : "103472491", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/ruoste":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442170501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076001", "partNumber" : "103472493", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/ruoste":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442171001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076001", "partNumber" : "103472495", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/ruoste":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442164501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075501", "partNumber" : "103472469", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_marsala":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442165001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075501", "partNumber" : "103472471", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_marsala":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442165501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075501", "partNumber" : "103472473", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_marsala":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442166001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075501", "partNumber" : "103472475", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_marsala":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442167001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075501", "partNumber" : "103472479", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_marsala":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442163501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075001", "partNumber" : "103472465", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075001", "partNumber" : "103472501", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075001", "partNumber" : "103472503", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442173501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075001", "partNumber" : "103472505", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442174001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075001", "partNumber" : "103472507", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442161501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074501", "partNumber" : "103472457", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074501", "partNumber" : "103472459", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442162501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074501", "partNumber" : "103472461", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/sininen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442163001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074501", "partNumber" : "103472463", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/sininen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442164001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074501", "partNumber" : "103472467", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442160501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074001", "partNumber" : "103472453", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442161001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074001", "partNumber" : "103472455", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442166501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074001", "partNumber" : "103472477", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074001", "partNumber" : "103472481", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074001", "partNumber" : "103472483", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "834503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "834442001", "partNumber" : "102756803", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "834504001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "834442001", "partNumber" : "102756811", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_180x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "834504501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "834442001", "partNumber" : "102756805", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_90x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "834505001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "834442001", "partNumber" : "102756807", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_120x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "834507001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "834442001", "partNumber" : "102756809", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1179367001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179328501", "partNumber" : "103274913", "unitPrice" : "445,00 €", "unitPriceRaw" : "445.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179369001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1179328501", "partNumber" : "103274957", "unitPrice" : "561,63 €", "unitPriceRaw" : "561.63", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179373001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179328501", "partNumber" : "103275027", "unitPrice" : "561,63 €", "unitPriceRaw" : "561.63", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1179380001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179328501", "partNumber" : "103275153", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179381001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179328501", "partNumber" : "103275161", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783636/kmcarpets-orissa-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179384001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179328501", "partNumber" : "103275211", "unitPrice" : "445,00 €", "unitPriceRaw" : "445.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124783605/kmcarpets-orissa-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "613665501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613659001", "partNumber" : "102411956", "unitPrice" : "305,00 €", "unitPriceRaw" : "305.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013816/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013816/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013816/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013816/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013816/jokipiin-pellava-laituri-white-beige-bathrobe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013816/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013816/jokipiin-pellava-laituri-white-beige-bathrobe.jpg" } }, { "catentry_id" : "613666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613659001", "partNumber" : "102411961", "unitPrice" : "305,00 €", "unitPriceRaw" : "305.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013809/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013809/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013809/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013809/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013809/jokipiin-pellava-laituri-white-beige-bathrobe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013809/jokipiin-pellava-laituri-white-beige-bathrobe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013809/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "613669001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613659001", "partNumber" : "102412004", "unitPrice" : "330,00 €", "unitPriceRaw" : "330.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013847/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013847/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013847/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013847/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013847/jokipiin-pellava-laituri-white-beige-bathrobe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013847/jokipiin-pellava-laituri-white-beige-bathrobe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013847/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "613671501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613659001", "partNumber" : "102412041", "unitPrice" : "330,00 €", "unitPriceRaw" : "330.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013830/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013830/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013830/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013830/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013830/jokipiin-pellava-laituri-white-beige-bathrobe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013830/jokipiin-pellava-laituri-white-beige-bathrobe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013830/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "613672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613659001", "partNumber" : "102412049", "unitPrice" : "330,00 €", "unitPriceRaw" : "330.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013854/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013854/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013854/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013854/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013854/jokipiin-pellava-laituri-white-beige-bathrobe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013854/jokipiin-pellava-laituri-white-beige-bathrobe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013854/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "613675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613659001", "partNumber" : "102412067", "unitPrice" : "305,00 €", "unitPriceRaw" : "305.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013823/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013823/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013823/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013823/jokipiin-pellava-laituri-white-beige-bathrobe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417966013823/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013823/jokipiin-pellava-laituri-white-beige-bathrobe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417966013823/jokipiin-pellava-laituri-valkoinen-beige-kylpytakki.jpg" } } ]
Jokipiin Pellava Laituri valkoinen/beige kylpytakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-20%264,00 €-330,00 €Norm. 330,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1443196501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443093501", "partNumber" : "103475808", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980485_1/polar-night-150x200cm-11kg-puuvilla-painopeitto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980485_1/polar-night-150x200cm-11kg-puuvilla-painopeitto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613980485_1/polar-night-150x200cm-11kg-puuvilla-painopeitto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442265501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472883", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442266001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472885", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442266501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472887", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442267001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472889", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442267501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472891", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442268001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472893", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442272501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472911", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472913", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442273501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472915", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442274001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472917", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442274501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472919", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472921", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442275501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472923", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472925", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442276501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472927", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_violetti":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442277001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472929", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_violetti":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442277501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472931", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_violetti":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442278001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472933", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_violetti":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472935", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_violetti":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442279001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472937", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_violetti":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442279501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472939", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442280001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472941", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442281501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472959", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442282001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472961", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1418009501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417980501", "partNumber" : "103434591", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_6600/blue":"1" , "Koko, cm_|_150x210+50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248480/vallila-alvar-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248480/vallila-alvar-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248480/vallila-alvar-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248480/vallila-alvar-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248480/vallila-alvar-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248480/vallila-alvar-duvet-cover-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248480/vallila-alvar-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248480/vallila-alvar-duvet-cover-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248480/vallila-alvar-paslakanset.jpg" } }, { "catentry_id" : "1418012501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417980501", "partNumber" : "103434613", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_7500/green":"1" , "Koko, cm_|_150x210+50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248268/vallila-alvar-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248268/vallila-alvar-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248268/vallila-alvar-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248268/vallila-alvar-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248268/vallila-alvar-paslakanset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248268/vallila-alvar-duvet-cover-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248268/vallila-alvar-paslakanset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248268/vallila-alvar-pussilakanasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248268/vallila-alvar-duvet-cover-set.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "829917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "829891501", "partNumber" : "102756783", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291100279/familon-custom-tyyny.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291100279/familon-custom-tyyny.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291100279/familon-custom-tyyny.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291100279/familon-custom-pillow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291100279/familon-custom-kudde.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291100279/familon-custom-tyyny.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291100279/familon-custom-tyyny.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291100279/familon-custom-pillow.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291100279/familon-custom-kudde.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1443193501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443090501", "partNumber" : "103475796", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980706_1/polar-night-150x200cm-13kg-painopeitto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980706_1/polar-night-150x200cm-13kg-painopeitto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613980706_1/polar-night-150x200cm-13kg-painopeitto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442268501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442085001", "partNumber" : "103472895", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442269001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442085001", "partNumber" : "103472897", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442085001", "partNumber" : "103472899", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442085001", "partNumber" : "103472901", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442271001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442085001", "partNumber" : "103472905", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442264501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084001", "partNumber" : "103472879", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442265001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084001", "partNumber" : "103472881", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084001", "partNumber" : "103472903", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084001", "partNumber" : "103472907", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442272001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084001", "partNumber" : "103472909", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442260501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083501", "partNumber" : "103472863", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083501", "partNumber" : "103472867", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083501", "partNumber" : "103472869", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083501", "partNumber" : "103472871", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442263001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083501", "partNumber" : "103472873", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472847", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442257001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472849", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442257501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472851", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472853", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442258501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472855", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472857", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442259501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472859", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442260001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472861", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472875", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442264001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472877", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442186501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078501", "partNumber" : "103472567", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442187001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078501", "partNumber" : "103472569", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442187501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078501", "partNumber" : "103472571", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442188001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078501", "partNumber" : "103472573", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078501", "partNumber" : "103472865", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442184501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078001", "partNumber" : "103472557", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442185001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078001", "partNumber" : "103472561", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442185501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078001", "partNumber" : "103472563", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442186001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078001", "partNumber" : "103472565", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442191501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078001", "partNumber" : "103472587", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1206247501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1206246501", "partNumber" : "103255242", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_150x210":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302591974/frozen-pussilakanasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302591974/frozen-pussilakanasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302591974/frozen-pussilakanasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302591974/frozen-duvet-cover-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302591974/fryst-paslakanset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5904302591974/frozen-pussilakanasetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302591974/frozen-pussilakanasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302591974/frozen-duvet-cover-set.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5904302591974/fryst-paslakanset.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437526001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464516", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464518", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464520", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437527501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464522", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437528501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464526", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365829.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365829.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365829/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464532", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365928.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365928.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365928/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437530501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464534", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365928.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365928.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365928/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437531001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464536", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464538", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365928/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365928/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365928/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365928/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365928.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365928/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365928.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437532001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464540", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437532501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464542", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464544", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365874.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365874.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437533501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464546", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365874/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437534001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464560", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365928/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365928/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365928/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437534501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437453001", "partNumber" : "103464562", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365928/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365928/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365928/kmcarpets-softy-wave-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472185", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355790.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355790.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355790/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442094001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472187", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355790/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355790/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355790/kmcarpets-holma-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355790.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355790/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355790.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355790/kmcarpets-holma-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472189", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355790.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355790.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355790/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472191", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355790.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355790.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355790/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442095501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472193", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355837/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442096001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472195", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355837/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355837/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355837/kmcarpets-holma-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355837/kmcarpets-holma-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355837.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355837.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355837/kmcarpets-holma-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442128501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472325", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_grafiitti":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442129001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472327", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_grafiitti":"1" , "Koko, cm_|_200x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442132501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472341", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355837/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442133001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472343", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355837/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442133501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472345", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442134001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472347", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355875.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355875.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442134501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472349", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442135001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472351", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355875/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442135501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472353", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_grafiitti":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442136001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442072501", "partNumber" : "103472355", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_grafiitti":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355912.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355912.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355912/kmcarpets-holma-matto.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "829693001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "829637501", "partNumber" : "102756761", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440045501", "partNumber" : "103345286", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_okra":"1" , "Koko, cm_|_40x130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383750/kotoilu-ava-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383750/kotoilu-ava-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383750/kotoilu-ava-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383750/kotoilu-oppna-forkladet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383750/kotoilu-open-the-apron.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014383750/kotoilu-ava-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383750/kotoilu-oppna-forkladet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383750/kotoilu-ava-kaitaliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014383750/kotoilu-open-the-apron.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "603198001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399374", "unitPrice" : "275,00 €", "unitPriceRaw" : "275.0", "Attributes" : { "Väri_|_79/musta":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603199501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399380", "unitPrice" : "335,00 €", "unitPriceRaw" : "335.0", "Attributes" : { "Väri_|_77/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603201001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399245", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Väri_|_72/beige":"2" , "Koko, cm_|_Ø160":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399247", "unitPrice" : "890,00 €", "unitPriceRaw" : "890.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"7" , "Väri_|_71/valkoinen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603202001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399386", "unitPrice" : "275,00 €", "unitPriceRaw" : "275.0", "Attributes" : { "Väri_|_72/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603203001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399390", "unitPrice" : "510,00 €", "unitPriceRaw" : "510.0", "Attributes" : { "Väri_|_77/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603203501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399252", "unitPrice" : "890,00 €", "unitPriceRaw" : "890.0", "Attributes" : { "Väri_|_77/harmaa":"6" , "Koko, cm_|_Ø240":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603205501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399258", "unitPrice" : "265,00 €", "unitPriceRaw" : "265.0", "Attributes" : { "Väri_|_79/musta":"8" , "Koko, cm_|_Ø133":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603206501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399398", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Väri_|_79/musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399400", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_79/musta":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "603208001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399265", "unitPrice" : "890,00 €", "unitPriceRaw" : "890.0", "Attributes" : { "Väri_|_72/beige":"1" , "Koko, cm_|_Ø240":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603209501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399404", "unitPrice" : "335,00 €", "unitPriceRaw" : "335.0", "Attributes" : { "Väri_|_79/musta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603211001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399274", "unitPrice" : "615,00 €", "unitPriceRaw" : "615.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"7" , "Väri_|_71/valkoinen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603211501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399276", "unitPrice" : "265,00 €", "unitPriceRaw" : "265.0", "Attributes" : { "Väri_|_72/beige":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603213001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399412", "unitPrice" : "165,00 €", "unitPriceRaw" : "165.0", "Attributes" : { "Väri_|_79/musta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603213501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399281", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_77/harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603214501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399416", "unitPrice" : "840,00 €", "unitPriceRaw" : "840.0", "Attributes" : { "Väri_|_79/musta":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603215001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399418", "unitPrice" : "165,00 €", "unitPriceRaw" : "165.0", "Attributes" : { "Väri_|_72/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399288", "unitPrice" : "890,00 €", "unitPriceRaw" : "890.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"8" , "Väri_|_79/musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603217001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399292", "unitPrice" : "615,00 €", "unitPriceRaw" : "615.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"8" , "Väri_|_79/musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603218001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399422", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg" } }, { "catentry_id" : "603218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399296", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_71/valkoinen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603222001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399432", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603222501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399434", "unitPrice" : "275,00 €", "unitPriceRaw" : "275.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603223001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399308", "unitPrice" : "615,00 €", "unitPriceRaw" : "615.0", "Attributes" : { "Väri_|_72/beige":"1" , "Koko, cm_|_Ø200":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603224001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399311", "unitPrice" : "265,00 €", "unitPriceRaw" : "265.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"11" , "Väri_|_71/valkoinen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399319", "unitPrice" : "265,00 €", "unitPriceRaw" : "265.0", "Attributes" : { "Väri_|_77/harmaa":"4" , "Koko, cm_|_Ø133":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399444", "unitPrice" : "275,00 €", "unitPriceRaw" : "275.0", "Attributes" : { "Väri_|_77/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399448", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Väri_|_77/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603232501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399454", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_72/beige":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg" } }, { "catentry_id" : "603233501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399456", "unitPrice" : "165,00 €", "unitPriceRaw" : "165.0", "Attributes" : { "Väri_|_77/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399458", "unitPrice" : "840,00 €", "unitPriceRaw" : "840.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603236501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399464", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_77/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matte.jpg" } }, { "catentry_id" : "603237001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399466", "unitPrice" : "510,00 €", "unitPriceRaw" : "510.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603238001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399470", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Väri_|_72/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603238501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399472", "unitPrice" : "335,00 €", "unitPriceRaw" : "335.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603239001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399474", "unitPrice" : "510,00 €", "unitPriceRaw" : "510.0", "Attributes" : { "Väri_|_72/beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603239501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399476", "unitPrice" : "165,00 €", "unitPriceRaw" : "165.0", "Attributes" : { "Väri_|_71/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310041519/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603242501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399486", "unitPrice" : "840,00 €", "unitPriceRaw" : "840.0", "Attributes" : { "Väri_|_72/beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603243501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399363", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"4" , "Väri_|_79/musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603244001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399490", "unitPrice" : "335,00 €", "unitPriceRaw" : "335.0", "Attributes" : { "Väri_|_72/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310045883/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603245001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399367", "unitPrice" : "615,00 €", "unitPriceRaw" : "615.0", "Attributes" : { "Väri_|_77/harmaa":"6" , "Koko, cm_|_Ø200":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603246001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399496", "unitPrice" : "510,00 €", "unitPriceRaw" : "510.0", "Attributes" : { "Väri_|_79/musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048990/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603247001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603196001", "partNumber" : "102399498", "unitPrice" : "840,00 €", "unitPriceRaw" : "840.0", "Attributes" : { "Väri_|_77/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310046309/vm-carpet-esmeralda-matto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1443194001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443091001", "partNumber" : "103475798", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980669_1/polar-night-150x200cm-11kg-painopeitto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613980669_1/polar-night-150x200cm-11kg-painopeitto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613980669_1/polar-night-150x200cm-11kg-painopeitto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437510001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464452", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437510501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464454", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437511501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464458", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365522.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365522.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437514001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464468", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365577.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365577.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365577/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437514501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464470", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365621.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365621.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437515001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464472", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365577.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365577.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365577/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437515501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464474", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365577.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365577.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365577/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437516001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464476", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365577/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365577/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365577/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365577/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365577.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365577/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365577.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437516501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464478", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365577.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365577.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365577/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437517001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464480", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437517501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464482", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365522/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437520001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464492", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437520501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464494", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437521001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464496", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437452001", "partNumber" : "103464498", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205365621/kmcarpets-softy-triumph-matto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "582976001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366424", "unitPrice" : "485,00 €", "unitPriceRaw" : "485.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582977001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366155", "unitPrice" : "370,00 €", "unitPriceRaw" : "370.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"3" , "Väri_|_beige/valkoinen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582978501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366438", "unitPrice" : "210,00 €", "unitPriceRaw" : "210.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582979001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366442", "unitPrice" : "260,00 €", "unitPriceRaw" : "260.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582979501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366444", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366462", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-white-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-white-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "582988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366246", "unitPrice" : "580,00 €", "unitPriceRaw" : "580.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"6" , "Väri_|_beige/valkoinen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582991501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366266", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"9" , "Väri_|_beige/valkoinen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582995001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366560", "unitPrice" : "350,00 €", "unitPriceRaw" : "350.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366564", "unitPrice" : "315,00 €", "unitPriceRaw" : "315.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582998501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366333", "unitPrice" : "840,00 €", "unitPriceRaw" : "840.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"6" , "Väri_|_beige/valkoinen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 475 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 46 kpl
- Käytävämatot 287 kpl
- Pyöreät matot 140 kpl
- Lasten matot 64 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 33 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl