Kestävät koiran lelut kätevästi verkkokaupasta

Koiran lelut aktivoivat, pitävät mielen pirteänä ja estävät koiraa tylsistymästä. Lelujen avulla koiraa voi myös kouluttaa. Koiran rotu, ikä ja luonne kertovat siitä, millaista aktiviteettia ja leikkiä karvakaveri kaipaa. Kun oman koiran oppii tuntemaan, tietää, mitä se tarvitsee. Tarjolla onkin paljon vaihtoehtoja. Esimerkiksi Kärkkäisen verkkokaupasta löytyvät kestävät koiran lelut, kuten koiran aktivointilelut, vinkulelut ja purulelut.

Koiran aktivointilelu pitää lemmikin tyytyväisenä
Leikkiminen opettaa koiralle sosiaalisia taitoja. On hyvä, jos koira oppii ihan pennusta asti leikkimään sekä toisten koirien, muiden eläinten ja ihmisten kanssa. Näin se oppii tietämään rajat ja säännöt.

Lelut ja leikit tarjoavat myös liikuntaa ja aivojumppaa. Kun koiralla on järkevää tekemistä, se ei turhaudu tai tylsisty. Lelut ja leikki estävät hyvin näin ongelmakäyttäytymisestä johtuvaa tavaroiden pureskelua, sotkemista ja muita epämiellyttäviä tapoja.

Leikkimällä koira pääsee myös toteuttamaan itselleen luontaisia tarpeita. Metsästys- ja noutoviettiä voi tyydyttää esimerkiksi heitto- ja noutoleluilla. Hoivavietin tyydyttämiseen sopivat koirille tarkoitetut pehmolelut.

Mikä olisi sopiva koiran lelu?
Kärkkäisen verkkokaupassa on laaja valikoima erilaisia koiran leluja. Sieltä löytyvät pallot, purulelut, aktivointilelut, köydet ja vetolelut, pehmolelut ja palkitsemislelut. Näistä voi koota koiran lelulaatikkoon valikoiman, joka tarjoaa monipuolisesti tekemistä.

Pallot ja heitettävät lelut ovat hyvin perinteisiä leluja. Useimmat koirat nimittäin pitävät noutoleikistä. Koirasta on palkitsevaa ottaa pallo kiinni ja tuoda se ihmiselle. Kun palloa valitaan, täytyy huomioida, että pallo on sopivan kokoinen. Koiran pitää pystyä itse kantamaan se, mutta pallon pitää olla sen verran suuri, että se ei luiskahda vahingossa kurkkuun.

Purulelujen avulla koira purkaa tarvettaan pureskella. Kun koiralla on puruleluja, se jättää helpommin omistajien kengät ja huonekalut rauhaan. Purulelujen avulla pysyvät myös hampaat kunnossa sekä plakin ja hammaskiven määrä vähäisempänä.

Useimmat koirat pitävät hoivaamisesta. Tällöin on hyvä, että koiran lelulaatikosta löytyy myös pehmoleluja. Monilla koirilla onkin jokin tietty pehmolelu, jota he kantavat mukanaan paikasta toiseen.

Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan valikoimaan! Sieltä löytyy kattava valikoima koiran elämään sopivia tarvikkeita, kuten koiran hoitovälineet ja muut koiran tarvikkeet.

Tuotteet: ( 193 - 204 / 274 )
Järjestä:
  • Söpö, pitkä plyyssisika koiralle. Rapiseva vartalo ja päässä vinku.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
    Näytä vertailu
  • Narulelu söpöillä pienillä pilkukkailla ja pehmeillä sydämillä koiralle. Sisältää vingun.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    Näytä vertailu
  • Kuminen pelastusrengas ei välttämättä pelasta henkiä, mutta helteisen päivän ehdottomasti! Kelluva vesilelu erottuu kirkkaiden väriensä ansiosta hyvin laineiden seasta ja renkaan köydet helpottavat noutamista.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Näytä vertailu
  • Paloletkusta valmistettu erittäin kestävä koiran lelu.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,50
    Näytä vertailu
  • Paloletkusta valmistettu erittäin kestävä koiran lelu.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,50
    Näytä vertailu
  • Hauska elefantinmuotoinen lelu sopii monenlaiseen leikkiin. Kaikenkokoisille koirille! Materiaali vahvaa juuttikangasta, joka päällystetty ienystävällisellä mokkanahalla, täyte kookoskuitua.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Näytä vertailu
  • Villapallo koiralle leluksi. Sisäleikkeihin oiva lelu, tämä pallo ei pidä ääntä heitellessä. Tästä ei jää myöskään naarmuja eikä väriä pintoihin. Koirat pitävät villasta materiaalina. Villa ei vahingoita hammaskiillettä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
    Näytä vertailu
  • Plyyssinen possu-pötkö koiranlelu sisältää vingun.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
    Näytä vertailu
  • Vihreän kirjava, polyesterikankainen papukaija-koiranlelu sisältää vingun.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
    Näytä vertailu
  • Iloisen oranssi, polyesterikankainen papukaija-koiranlelu sisältää vingun.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
    Näytä vertailu
  • Hassu plyyssinen possu-koiranlelu kumisella purukauluksella. Sisältää vingun.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
    Näytä vertailu
  • Plyyssinen Pigsy-koiranlelu sisältää vingun

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
    Näytä vertailu
17
1 Pagination Pages Ellipsis 16 17 18 Pagination Pages Ellipsis 23