Koiratarvikkeet joka koiralle

Kun perheeseen otetaan koira, on se matkalaisena aina mukana, usein myös autossa. Laki määrää, että koiria ei saa pitää vapaana matkustamossa eikä sylissä. Koiran matkustusmukavuutta ja -turvallisuutta ajatteleville on monia kuljetustarvikkeita, kuten turvavaljaat, kuljetushäkki tai -laatikko sekä turvaverkko.

Koiraverkko ja valjaat ovat tarpeelliset
Isoja koiria pidetään usein takana tavaratilassa, ja hyvin kiinnitetty koiraverkko on matkustamon ja tavaratilan välissä. Koira ei pääse kiipeämään matkustamoon eikä äkkijarrutuksessa tai törmäystilanteessa sinkoudu penkin yli matkustamoon. Muistutettakoon, että umpinaisessa tavaratilassa koiria ei saa kuljettaa.

Takapenkillä turvavaljaissa pidetään yleensä keskikokoisia ja pieniä koiria, mutta koira on hyvä pukea niille tarkoitettuihin valjaisiin, joihin turvavyön solki on helppo kiinnittää. Väliturvavyöllä pelkkään kaulapantaan kiinnittäminen on vaarallista, sillä panta ei levitä äkillistä tempausta valjaitten tavoin tarpeeksi laajasti koiran kroppaan.

Ulkonaliikkumiseen on monenlaisia talutushihnoja ja -remmejä. Remmi kannattaa valita taluttajan ja käyttöajatuksen mukaan. Esimerkiksi pimeille keleille on heijastavia remmejä.

Kevythäkkejä ja alumiinihäkkejä
Kuljetuslaatikoita ja kuljetushäkkejä on monenlaisia ja parhaat koirankuljetuslaatikot voi kiinnittää autoon.

Normaalisti pienemmät kuljetuslaatikot ja -häkit ovat lukittavissa turvavöihin.

Myös Nuno-kevythäkit ja alumiinihäkit, kuten Alupet Duo, ovat yhä useamman matkustusta rakastavan koiran matka-asuntona. Jos kuljetuslaatikossa ei ole kiinnitystä, niin se kannattaa asettaa etu- ja takapenkin väliin jalkatilaan.

Puruluu ja muut ylellisyydet saavat hännän heilumaan
Koirille on myös oma ensiapupakkaus, jossa on yleensä punkkipinsetit, pää- ja kuonositeitä sekä puhdistuslappuja ja kertakäyttöruisku. Laukkua voi täydentää esimerkiksi puhdistusaineilla ja saksilla. Lohtupalana ensiapulaukussa voi olla sujautettuna yllätys, esimerkiksi puruluu! Pedigree tietää, mistä koiran hampaat pitävät, Dentastix saa koiran hännän heilumaan.

Juomapullo, jossa on vettä sekä tietysti ruokakuppi, josta niin metsäkoira kuin lellikoirakin saa virkistystä ja energiaa. Kotona koira etsii tarkkailupaikkansa, mutta sitä voi myös totuttaa omaan lepopaikkaansa. Edullisista malleista Dora lemmikkipeti sopii kaikille, mutta Amiplay Kent saa kauniine kuvioineen ja sohvamaisen suojan tarjoavana koiran olon tuntemaan kuninkaalliseksi.

Koira syö koiranruokaa
Friskies, Hau-Hau ja monet muut koirien maut ja energiatarpeet tuntevat valmistajat tietävät, mitä tarjota, olipa nälkäinen ystävämme sitten kaverikoira, apukoira, metsästyskoira, opaskoira tai mikä muu hyvänsä. Ravinto ja ruoka ovat koiran terveyden takeina, mutta koiran hampaat on hyvä muistaa. Petosan SilentPower -sähköhammasharja on suunniteltu koirille.

Koiranvaate joka kelille
Ylös, ulos ja lenkille – koira tulee kyllä mukaan. Sateella tai kylmällä ilmalla koirakin kaipaa suojaa ja lämpöä. Koirille on vaatteita eri tarkoituksiin: lämpöpukuja, juoksusuojia, liivejä, loimia, sadesuojia, t-paitoja. Merkkejä on joka kokoiselle ja näköiselle koiralle. Hurtta -malliston tarjonnasta löytyy vaatetta joka tarpeeseen.

Olipa lemmikkisi iso tai pieni, sylikoira tai jahtikaveri, verkkokaupastamme löydät sille parhaat tarvikkeet ja ruuat juuri koiralle tarkoitettujen tuotteiden joukosta.

Tuotteet: ( 661 - 672 / 2 855 )
Järjestä:
  • Korkea, suojaava kaulus. Lämmin teddyvuori. Mukava päällä. Säädettävät lahkeensuut. Säädettävät vyötärö ja kaulus. Tuotteessa on heijastavia yksityiskohtia. Tuulenpitävä ja vettähylkivä materiaali. Vetoketjukiinnitys.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:

    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    (0,17 / kpl)
    Näytä vertailu
  • Rokka Kanakääreessä on runsaasti maukasta 100 % kanafilettä puruvastusta antavien, paksujen naudanvuotalevyjen ympärillä. Sisältää runsaasti proteiinia, mutta maltillisesti rasvaa (3 %).

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
    (29,00 / kg)
    Näytä vertailu
  • Uudenlainen, spiraalin muotoon väännetty puruluu antaa koiran purukalustolle hyvää ajanvietettä ja puhdistaa hampaita.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
    (59,09 / kg)
    Näytä vertailu
  • Korkealaatuinen, puhdas ja maistuva Omega-rasvahappoja sisältävä syvänmeren kaloista valmistettu kalaöljy koirille ja kissoille turkin, ihon ja nivelten hyvinvointiin. CanineCare-öljy löytyy kahdessa eri koossa, 250 ml ja 950 ml.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    10,90
    -
    32,00
    Tilavuus, ml:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Säästöpakkaus, joka sisältää kana - ja nautaherkun (mahasta) kissoille ja koirille. Herkut ovat lempeässä lämmössä paistettuja, eivätkä sisällä viljaa, eikä lisättyjä väri- tai säilöntäaineita.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
    (24,17 / kg)
    Maku:Kana ja nauta
    Näytä vertailu
  • Ulkokoirille suunnattu RUTI-Rex on lastuvillasta kehitetty erikoiskuitukuivike. Puukuidun lämmöneristyskyky on erinomainen ja se poistaa tehokkaasti kostetutta. Koiran turkki pysyy kuivana ja hyvän tuoksuisena.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Koko:10 kg
    Näytä vertailu
  • 100% luonnolliset kaninkorvat ovat herkullista ajanvietettä koiralle. Kuivatussa korvassa ei ole mitään lisättynä, joten maku on aito! Tämän kaniherkun kiinnostavuutta lisää korvissa edelleen kiinni olevat karvat!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
    (32,78 / kg)
    Maku:Kani
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00
    Väri:Neonkeltainen-musta
    Taluttimen vahvuus:1,2 cm
    Näytä vertailu
  • Hammasharjan sijaan lemmikin hampaat voi olla helpompi puhdistaa sormeen laitettavalla puhdistuslapulla! Paketissa on kaksi lappua, joiden avulla hampaanpuhdistus on helppoa ja mukavaa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
    (7,45 / kpl)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
    (183,00 / kg)
    Näytä vertailu
  • Hunajasalva pehmentää, suojaa ja hoitaa eläimen ihoa. Soveltuu kovettumille, halkeamille ja haavoille. Suojaa kuivia anturoita.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    (763,33 / litra)
    Näytä vertailu
56
1 Pagination Pages Ellipsis 55 56 57 Pagination Pages Ellipsis 238