Korut täydentävät tyylin
Korvakorut, rannerenkaat, sormukset ja kaulakorut. Korut kruunaavat juhla-asusi tai tuovat arkeesi ripauksen luksusta. Koruilla tuot persoonaasi paremmin esiin ja muokkaat hillitystä tyylistä näyttävän. Valitse jylhän komeat tai eleettömän herkät korut kehystämään kasvojasi tai käsiäsi. Yhdistele mielenkiintoisesti tai luota omiin, varmoihin suosikeihisi. Korut pukevat upealla tavalla niin naisia kuin miehiäkin!Korut rohkeasti esiin
Älä jätä korujasi pölyttymään laatikkoon tai säästä niitä vain kaikkein parhaimpiin juhliin – tavallinen tiistai on erinomainen syy kaivaa esiin näyttävät korvakorut tai upeat rannerenkaat! Jopa suuret korut sopivat kauniilla tavalla myös arkipäivisin käytettäväksi.
Miten valita itselle sopivimmat korut?
Korujen valinnassa tärkeintä on tuntea oma maku ja pukeutumistyyli. Unohda kookkaat korvakorut jos ne eivät tunnu lainkaan omalta jutulta, vaikka ne kuinka trendikkäät olisivatkin. Korujen tarkoituksena on kaunistaa kantajaansa ja itsevarma, oman tyylin mukaisesti pukeutunut ihminen on aina viehättävä.
Vinkit sopivien korujen valintaan:
- Tuo oma persoonasi esiin. Rouheita, maskuliinisia ja rock-henkisiä koruja on markkinoilla yhtä kattava valikoima kuin naisellisen sirojakin. Värikkäät ja isot korut sopivat ulospäinsuuntauneelle ja energiselle, pienet sekä eleettömät taas hillityn tyylin ystäville.
- Koruissa värit ja niiden sävyt ovat yhtä tärkeitä kuin vaatteissakin. Valitse korujen värit oman ihosävysi mukaan. Osalle sopii lämmin keltakulta, osaa pukee paremmin viileä hopea tai valkokulta. Ihonvärin lisäksi myös hiusten ja silmien värisävyillä on merkitystä.
- Kulmikkaat ja terävät korut antavat särmää pyöreille kasvoille, pyöreät korut taas pehmentävät kulmikkaita kasvonpiirteitä. Pitkä kaulakoru antaa pituutta, lyhyt korostaa leveyttä. Roikkuva kaulakoru tuo lisää pituutta kaulallesi.
- Korut erottuvat parhaiten yksiväristä tai selkeäkuvioista taustaa vasten. Jos haluat huomiota korullesi, katso kuinka se näkyy ihoasi tai asusi kangasta vasten. Korun ei suinkaan tarvitse olla jatkuvasti esillä – korvakorut voivat vain pilkahtaa vapaana olevien hiusten seasta.
- Korujen ei välttämättä tarvitse mätsätä keskenään. Trendikäs yhdistää eri materiaaleja, värejä ja malleja toisiinsa. Esimerkiksi keltakultaa ja hopeaa voi nyt pukea päälle yhtäaikaa. Varo kuitenkin yliampuvaa sekasotkua.
Korut täydentävät tyylin
Korvakorut, rannerenkaat, sormukset ja kaulakorut. Korut kruunaavat juhla-asusi tai tuovat arkeesi ripauksen luksusta. Koruilla tuot persoonaasi paremmin esiin ja muokkaat hillitystä tyylistä näyttävän. Valitse jylhän komeat tai eleettömän herkät korut kehystämään kasvojasi tai käsiäsi. Yhdistele mielenkiintoisesti tai luota omiin, varmoihin suosikeihisi. Korut pukevat upealla tavalla niin naisia kuin miehiäkin!Korut rohkeasti esiin
Älä jätä korujasi pölyttymään laatikkoon tai säästä niitä vain kaikkein parhaimpiin juhliin – tavallinen tiistai on erinomainen syy kaivaa esiin näyttävät korvakorut tai upeat rannerenkaat! Jopa suuret korut sopivat kauniilla tavalla myös arkipäivisin käytettäväksi.
Miten valita itselle sopivimmat korut?
Korujen valinnassa tärkeintä on tuntea oma maku ja pukeutumistyyli. Unohda kookkaat korvakorut jos ne eivät tunnu lainkaan omalta jutulta, vaikka ne kuinka trendikkäät olisivatkin. Korujen tarkoituksena on kaunistaa kantajaansa ja itsevarma, oman tyylin mukaisesti pukeutunut ihminen on aina viehättävä.
Vinkit sopivien korujen valintaan:
- Tuo oma persoonasi esiin. Rouheita, maskuliinisia ja rock-henkisiä koruja on markkinoilla yhtä kattava valikoima kuin naisellisen sirojakin. Värikkäät ja isot korut sopivat ulospäinsuuntauneelle ja energiselle, pienet sekä eleettömät taas hillityn tyylin ystäville.
- Koruissa värit ja niiden sävyt ovat yhtä tärkeitä kuin vaatteissakin. Valitse korujen värit oman ihosävysi mukaan. Osalle sopii lämmin keltakulta, osaa pukee paremmin viileä hopea tai valkokulta. Ihonvärin lisäksi myös hiusten ja silmien värisävyillä on merkitystä.
- Kulmikkaat ja terävät korut antavat särmää pyöreille kasvoille, pyöreät korut taas pehmentävät kulmikkaita kasvonpiirteitä. Pitkä kaulakoru antaa pituutta, lyhyt korostaa leveyttä. Roikkuva kaulakoru tuo lisää pituutta kaulallesi.
- Korut erottuvat parhaiten yksiväristä tai selkeäkuvioista taustaa vasten. Jos haluat huomiota korullesi, katso kuinka se näkyy ihoasi tai asusi kangasta vasten. Korun ei suinkaan tarvitse olla jatkuvasti esillä – korvakorut voivat vain pilkahtaa vapaana olevien hiusten seasta.
- Korujen ei välttämättä tarvitse mätsätä keskenään. Trendikäs yhdistää eri materiaaleja, värejä ja malleja toisiinsa. Esimerkiksi keltakultaa ja hopeaa voi nyt pukea päälle yhtäaikaa. Varo kuitenkin yliampuvaa sekasotkua.
-
[ { "catentry_id" : "298902501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846634", "unitPrice" : "1 082,00 €", "unitPriceRaw" : "1082.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298905501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846683", "unitPrice" : "1 324,00 €", "unitPriceRaw" : "1324.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846710", "unitPrice" : "1 082,00 €", "unitPriceRaw" : "1082.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "298909501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846724", "unitPrice" : "1 324,00 €", "unitPriceRaw" : "1324.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298911001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846734", "unitPrice" : "1 324,00 €", "unitPriceRaw" : "1324.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846742", "unitPrice" : "1 082,00 €", "unitPriceRaw" : "1082.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298914501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846758", "unitPrice" : "1 082,00 €", "unitPriceRaw" : "1082.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298915001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846768", "unitPrice" : "1 082,00 €", "unitPriceRaw" : "1082.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298916001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846778", "unitPrice" : "1 082,00 €", "unitPriceRaw" : "1082.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298916501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846781", "unitPrice" : "1 324,00 €", "unitPriceRaw" : "1324.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846797", "unitPrice" : "1 082,00 €", "unitPriceRaw" : "1082.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298920501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846811", "unitPrice" : "1 324,00 €", "unitPriceRaw" : "1324.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298921501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846819", "unitPrice" : "1 324,00 €", "unitPriceRaw" : "1324.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298924501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846854", "unitPrice" : "1 082,00 €", "unitPriceRaw" : "1082.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298926001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846880", "unitPrice" : "999,00 €", "unitPriceRaw" : "999.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "298926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "298862001", "partNumber" : "101846934", "unitPrice" : "999,00 €", "unitPriceRaw" : "999.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086645/3d-gold-663-5-5-keltakultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 663-5,5 keltakultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 082,00 €-1 324,00 € -
[ { "catentry_id" : "297360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846631", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-white-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-white-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846632", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297362501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846637", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297364001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846641", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297378501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846688", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297380501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846694", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297382001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846697", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297386001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846708", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297389501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846719", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297390501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846721", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297392001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846725", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297396501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846740", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297401501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846755", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297412501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846783", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297419501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846805", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297422501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297308001", "partNumber" : "101846813", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085853/3d-gold-663-4-5-valkokultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 663-4,5 valkokultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:889,00 €-1 083,00 € -
[ { "catentry_id" : "297357001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297309001", "partNumber" : "101846615", "unitPrice" : "1 289,00 €", "unitPriceRaw" : "1289.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-yellow-gold-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-yellow-gold-diamond-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "297361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297309001", "partNumber" : "101846635", "unitPrice" : "1 289,00 €", "unitPriceRaw" : "1289.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297309001", "partNumber" : "101846674", "unitPrice" : "1 289,00 €", "unitPriceRaw" : "1289.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297381001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297309001", "partNumber" : "101846695", "unitPrice" : "1 289,00 €", "unitPriceRaw" : "1289.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297384501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297309001", "partNumber" : "101846703", "unitPrice" : "1 289,00 €", "unitPriceRaw" : "1289.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297394001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297309001", "partNumber" : "101846732", "unitPrice" : "1 289,00 €", "unitPriceRaw" : "1289.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297309001", "partNumber" : "101846795", "unitPrice" : "1 289,00 €", "unitPriceRaw" : "1289.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085693/3d-gold-663-4-5-7-x-0-01-ct-keltakultainen-timanttisormus.jpg" } ]
3D Gold 663-4,5 7 x 0,01 ct keltakultainen timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 289,00 € -
[ { "catentry_id" : "297354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846597", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846604", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297355501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846607", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297356501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846614", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846643", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846652", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297367501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846656", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846658", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-red-gold-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "297373501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846672", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297376001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846680", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297377001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846684", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297379001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846690", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297388501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846716", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297395001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846735", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297403501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846760", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297406501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305501", "partNumber" : "101846766", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086126/3d-gold-663-4-5-punakultainen-sormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "297352001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846588", "unitPrice" : "1 349,00 €", "unitPriceRaw" : "1349.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297355001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846605", "unitPrice" : "1 104,00 €", "unitPriceRaw" : "1104.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846616", "unitPrice" : "1 349,00 €", "unitPriceRaw" : "1349.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846625", "unitPrice" : "1 104,00 €", "unitPriceRaw" : "1104.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297363001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846639", "unitPrice" : "1 349,00 €", "unitPriceRaw" : "1349.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846657", "unitPrice" : "1 104,00 €", "unitPriceRaw" : "1104.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297369501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846660", "unitPrice" : "1 104,00 €", "unitPriceRaw" : "1104.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846667", "unitPrice" : "1 349,00 €", "unitPriceRaw" : "1349.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297378001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846687", "unitPrice" : "1 349,00 €", "unitPriceRaw" : "1349.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297380001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846693", "unitPrice" : "1 349,00 €", "unitPriceRaw" : "1349.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297387001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846712", "unitPrice" : "1 104,00 €", "unitPriceRaw" : "1104.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297388001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846715", "unitPrice" : "1 104,00 €", "unitPriceRaw" : "1104.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-yellow-white-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-yellow-white-gold-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "297390001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846720", "unitPrice" : "1 349,00 €", "unitPriceRaw" : "1349.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297398001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846744", "unitPrice" : "1 104,00 €", "unitPriceRaw" : "1104.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297399501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846748", "unitPrice" : "1 104,00 €", "unitPriceRaw" : "1104.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307501", "partNumber" : "101846776", "unitPrice" : "1 349,00 €", "unitPriceRaw" : "1349.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086690/3d-gold-662-5-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 662-5 kelta-valkokultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 104,00 €-1 349,00 € -
[ { "catentry_id" : "297351501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306001", "partNumber" : "101846581", "unitPrice" : "1 367,00 €", "unitPriceRaw" : "1367.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306001", "partNumber" : "101846636", "unitPrice" : "1 367,00 €", "unitPriceRaw" : "1367.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306001", "partNumber" : "101846659", "unitPrice" : "1 367,00 €", "unitPriceRaw" : "1367.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297375001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306001", "partNumber" : "101846675", "unitPrice" : "1 367,00 €", "unitPriceRaw" : "1367.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297386501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306001", "partNumber" : "101846709", "unitPrice" : "1 367,00 €", "unitPriceRaw" : "1367.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297389001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306001", "partNumber" : "101846718", "unitPrice" : "1 367,00 €", "unitPriceRaw" : "1367.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297393501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306001", "partNumber" : "101846731", "unitPrice" : "1 367,00 €", "unitPriceRaw" : "1367.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-yellow-white-gold-diamond-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-yellow-white-gold-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086850/3d-gold-654-6-1-x-0-01-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" } } ]
3D Gold 654-6 1 x 0,01 ct kelta-valkokultainen timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 367,00 € -
[ { "catentry_id" : "297351001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846580", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-yellow-gold-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "297352501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846593", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297356001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846611", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297358501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846623", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297373001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846671", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297375501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846679", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297381501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846696", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297384001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846702", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297385001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846704", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297394501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846733", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297397001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846741", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297404001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846761", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297407501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846770", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297408501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846772", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846790", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297422001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297306501", "partNumber" : "101846810", "unitPrice" : "1 083,00 €", "unitPriceRaw" : "1083.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085341/3d-gold-663-4-5-keltakultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 663-4,5 keltakultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:889,00 €-1 083,00 € -
[ { "catentry_id" : "297350001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307001", "partNumber" : "101846566", "unitPrice" : "1 192,00 €", "unitPriceRaw" : "1192.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297360001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307001", "partNumber" : "101846628", "unitPrice" : "1 192,00 €", "unitPriceRaw" : "1192.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307001", "partNumber" : "101846651", "unitPrice" : "1 192,00 €", "unitPriceRaw" : "1192.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297367001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307001", "partNumber" : "101846655", "unitPrice" : "1 192,00 €", "unitPriceRaw" : "1192.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297374001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307001", "partNumber" : "101846673", "unitPrice" : "1 192,00 €", "unitPriceRaw" : "1192.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-yellow-white-gold-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-yellow-white-gold-diamond-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307001", "partNumber" : "101846738", "unitPrice" : "1 192,00 €", "unitPriceRaw" : "1192.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297307001", "partNumber" : "101846771", "unitPrice" : "1 192,00 €", "unitPriceRaw" : "1192.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004086270/3d-gold-662-5-1-x-0-02-ct-kelta-valkokultainen-timanttisormus.jpg" } ]
3D Gold 662-5 1 x 0,02 ct kelta-valkokultainen timanttisormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 192,00 € -
[ { "catentry_id" : "297348501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846547", "unitPrice" : "1 602,00 €", "unitPriceRaw" : "1602.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297349001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846549", "unitPrice" : "1 602,00 €", "unitPriceRaw" : "1602.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297349501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846553", "unitPrice" : "1 309,00 €", "unitPriceRaw" : "1309.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-yellow-white-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-yellow-white-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297350501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846575", "unitPrice" : "1 602,00 €", "unitPriceRaw" : "1602.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297353001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846595", "unitPrice" : "1 602,00 €", "unitPriceRaw" : "1602.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297353501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846596", "unitPrice" : "1 602,00 €", "unitPriceRaw" : "1602.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846622", "unitPrice" : "1 309,00 €", "unitPriceRaw" : "1309.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297359001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846624", "unitPrice" : "1 309,00 €", "unitPriceRaw" : "1309.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297365501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846649", "unitPrice" : "1 602,00 €", "unitPriceRaw" : "1602.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297372001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846669", "unitPrice" : "1 309,00 €", "unitPriceRaw" : "1309.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297372501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846670", "unitPrice" : "1 602,00 €", "unitPriceRaw" : "1602.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297376501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846682", "unitPrice" : "1 602,00 €", "unitPriceRaw" : "1602.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297377501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846685", "unitPrice" : "1 309,00 €", "unitPriceRaw" : "1309.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297379501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846692", "unitPrice" : "1 309,00 €", "unitPriceRaw" : "1309.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297385501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846707", "unitPrice" : "1 309,00 €", "unitPriceRaw" : "1309.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297387501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297305001", "partNumber" : "101846713", "unitPrice" : "1 309,00 €", "unitPriceRaw" : "1309.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085075/3d-gold-654-6-kelta-valkokultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 654-6 kelta-valkokultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 309,00 €-1 602,00 € -
[ { "catentry_id" : "297714001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846453", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297719501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846476", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846497", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846504", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297728001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846523", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846538", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297732001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846546", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297732501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846550", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297737001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846583", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846587", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846599", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846600", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297742001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846613", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846617", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-red-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-red-gold-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "297744001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846630", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297745501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618501", "partNumber" : "101846689", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085716/3d-gold-633-5-punakultainen-sormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "297712001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846447", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297728501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846524", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297730001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846532", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846539", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297733501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846554", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846564", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297735501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846576", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297736501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846582", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297738001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846591", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846601", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-white-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-white-gold-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "297740001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846602", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846608", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297743001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846626", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297743501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846627", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297744501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846633", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297619001", "partNumber" : "101846663", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085556/3d-gold-633-5-valkokultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 633-5 valkokultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 116,00 €-1 354,00 € -
[ { "catentry_id" : "297707501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846429", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297712501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846448", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846465", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297717501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846466", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846486", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846502", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297725001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846510", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846517", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297727501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846522", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297729001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846526", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297729501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846531", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846569", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297735001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846571", "unitPrice" : "1 116,00 €", "unitPriceRaw" : "1116.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297736001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846578", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297740501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846603", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297618001", "partNumber" : "101846610", "unitPrice" : "1 354,00 €", "unitPriceRaw" : "1354.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083835/3d-gold-633-5-keltakultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 633-5 keltakultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 116,00 €-1 354,00 €
Takaisin