Korut täydentävät tyylin
Korvakorut, rannerenkaat, sormukset ja kaulakorut. Korut kruunaavat juhla-asusi tai tuovat arkeesi ripauksen luksusta. Koruilla tuot persoonaasi paremmin esiin ja muokkaat hillitystä tyylistä näyttävän. Valitse jylhän komeat tai eleettömän herkät korut kehystämään kasvojasi tai käsiäsi. Yhdistele mielenkiintoisesti tai luota omiin, varmoihin suosikeihisi. Korut pukevat upealla tavalla niin naisia kuin miehiäkin!Korut rohkeasti esiin
Älä jätä korujasi pölyttymään laatikkoon tai säästä niitä vain kaikkein parhaimpiin juhliin – tavallinen tiistai on erinomainen syy kaivaa esiin näyttävät korvakorut tai upeat rannerenkaat! Jopa suuret korut sopivat kauniilla tavalla myös arkipäivisin käytettäväksi.
Miten valita itselle sopivimmat korut?
Korujen valinnassa tärkeintä on tuntea oma maku ja pukeutumistyyli. Unohda kookkaat korvakorut jos ne eivät tunnu lainkaan omalta jutulta, vaikka ne kuinka trendikkäät olisivatkin. Korujen tarkoituksena on kaunistaa kantajaansa ja itsevarma, oman tyylin mukaisesti pukeutunut ihminen on aina viehättävä.
Vinkit sopivien korujen valintaan:
- Tuo oma persoonasi esiin. Rouheita, maskuliinisia ja rock-henkisiä koruja on markkinoilla yhtä kattava valikoima kuin naisellisen sirojakin. Värikkäät ja isot korut sopivat ulospäinsuuntauneelle ja energiselle, pienet sekä eleettömät taas hillityn tyylin ystäville.
- Koruissa värit ja niiden sävyt ovat yhtä tärkeitä kuin vaatteissakin. Valitse korujen värit oman ihosävysi mukaan. Osalle sopii lämmin keltakulta, osaa pukee paremmin viileä hopea tai valkokulta. Ihonvärin lisäksi myös hiusten ja silmien värisävyillä on merkitystä.
- Kulmikkaat ja terävät korut antavat särmää pyöreille kasvoille, pyöreät korut taas pehmentävät kulmikkaita kasvonpiirteitä. Pitkä kaulakoru antaa pituutta, lyhyt korostaa leveyttä. Roikkuva kaulakoru tuo lisää pituutta kaulallesi.
- Korut erottuvat parhaiten yksiväristä tai selkeäkuvioista taustaa vasten. Jos haluat huomiota korullesi, katso kuinka se näkyy ihoasi tai asusi kangasta vasten. Korun ei suinkaan tarvitse olla jatkuvasti esillä – korvakorut voivat vain pilkahtaa vapaana olevien hiusten seasta.
- Korujen ei välttämättä tarvitse mätsätä keskenään. Trendikäs yhdistää eri materiaaleja, värejä ja malleja toisiinsa. Esimerkiksi keltakultaa ja hopeaa voi nyt pukea päälle yhtäaikaa. Varo kuitenkin yliampuvaa sekasotkua.
Korut täydentävät tyylin
Korvakorut, rannerenkaat, sormukset ja kaulakorut. Korut kruunaavat juhla-asusi tai tuovat arkeesi ripauksen luksusta. Koruilla tuot persoonaasi paremmin esiin ja muokkaat hillitystä tyylistä näyttävän. Valitse jylhän komeat tai eleettömän herkät korut kehystämään kasvojasi tai käsiäsi. Yhdistele mielenkiintoisesti tai luota omiin, varmoihin suosikeihisi. Korut pukevat upealla tavalla niin naisia kuin miehiäkin!Korut rohkeasti esiin
Älä jätä korujasi pölyttymään laatikkoon tai säästä niitä vain kaikkein parhaimpiin juhliin – tavallinen tiistai on erinomainen syy kaivaa esiin näyttävät korvakorut tai upeat rannerenkaat! Jopa suuret korut sopivat kauniilla tavalla myös arkipäivisin käytettäväksi.
Miten valita itselle sopivimmat korut?
Korujen valinnassa tärkeintä on tuntea oma maku ja pukeutumistyyli. Unohda kookkaat korvakorut jos ne eivät tunnu lainkaan omalta jutulta, vaikka ne kuinka trendikkäät olisivatkin. Korujen tarkoituksena on kaunistaa kantajaansa ja itsevarma, oman tyylin mukaisesti pukeutunut ihminen on aina viehättävä.
Vinkit sopivien korujen valintaan:
- Tuo oma persoonasi esiin. Rouheita, maskuliinisia ja rock-henkisiä koruja on markkinoilla yhtä kattava valikoima kuin naisellisen sirojakin. Värikkäät ja isot korut sopivat ulospäinsuuntauneelle ja energiselle, pienet sekä eleettömät taas hillityn tyylin ystäville.
- Koruissa värit ja niiden sävyt ovat yhtä tärkeitä kuin vaatteissakin. Valitse korujen värit oman ihosävysi mukaan. Osalle sopii lämmin keltakulta, osaa pukee paremmin viileä hopea tai valkokulta. Ihonvärin lisäksi myös hiusten ja silmien värisävyillä on merkitystä.
- Kulmikkaat ja terävät korut antavat särmää pyöreille kasvoille, pyöreät korut taas pehmentävät kulmikkaita kasvonpiirteitä. Pitkä kaulakoru antaa pituutta, lyhyt korostaa leveyttä. Roikkuva kaulakoru tuo lisää pituutta kaulallesi.
- Korut erottuvat parhaiten yksiväristä tai selkeäkuvioista taustaa vasten. Jos haluat huomiota korullesi, katso kuinka se näkyy ihoasi tai asusi kangasta vasten. Korun ei suinkaan tarvitse olla jatkuvasti esillä – korvakorut voivat vain pilkahtaa vapaana olevien hiusten seasta.
- Korujen ei välttämättä tarvitse mätsätä keskenään. Trendikäs yhdistää eri materiaaleja, värejä ja malleja toisiinsa. Esimerkiksi keltakultaa ja hopeaa voi nyt pukea päälle yhtäaikaa. Varo kuitenkin yliampuvaa sekasotkua.
-
[ { "catentry_id" : "297661001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846304", "unitPrice" : "940,00 €", "unitPriceRaw" : "940.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297664501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846311", "unitPrice" : "1 148,00 €", "unitPriceRaw" : "1148.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297668001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846321", "unitPrice" : "940,00 €", "unitPriceRaw" : "940.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297669501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846325", "unitPrice" : "1 148,00 €", "unitPriceRaw" : "1148.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846338", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297681501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846356", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297694001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846393", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846394", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846403", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846408", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846417", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297706001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846423", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297707001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846427", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846471", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297719001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846474", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616501", "partNumber" : "101846552", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-red-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-punakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004085068/3d-gold-632-6-red-gold-ring.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "297660001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846302", "unitPrice" : "802,00 €", "unitPriceRaw" : "802.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297667001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846318", "unitPrice" : "974,00 €", "unitPriceRaw" : "974.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297672001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846332", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846353", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846358", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846369", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846374", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846400", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846401", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297701501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846411", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-white-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-white-gold-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "297708501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846431", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297711001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846441", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846452", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297715001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846457", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297617501", "partNumber" : "101846521", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083651/3d-gold-632-5-valkokultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 632-5 valkokultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 107,00 €-1 346,00 € -
[ { "catentry_id" : "297655001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846285", "unitPrice" : "1 148,00 €", "unitPriceRaw" : "1148.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297657501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846293", "unitPrice" : "940,00 €", "unitPriceRaw" : "940.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-yellow-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846335", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846351", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297684501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846364", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297690001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846379", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297692001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846388", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846404", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846410", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846421", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297709501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846436", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297710501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846440", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297711501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846443", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846462", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846507", "unitPrice" : "1 591,00 €", "unitPriceRaw" : "1591.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297726501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297616001", "partNumber" : "101846519", "unitPrice" : "1 304,00 €", "unitPriceRaw" : "1304.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082470/3d-gold-632-6-keltakultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 632-6 keltakultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 304,00 €-1 591,00 € -
[ { "catentry_id" : "297649501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846264", "unitPrice" : "974,00 €", "unitPriceRaw" : "974.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297662001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846306", "unitPrice" : "802,00 €", "unitPriceRaw" : "802.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846315", "unitPrice" : "802,00 €", "unitPriceRaw" : "802.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297668501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846323", "unitPrice" : "974,00 €", "unitPriceRaw" : "974.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297671501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846331", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846333", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846339", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846343", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846357", "unitPrice" : "802,00 €", "unitPriceRaw" : "802.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-red-gold-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "297689001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846377", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297695001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846396", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846402", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846420", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297706501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846426", "unitPrice" : "1 346,00 €", "unitPriceRaw" : "1346.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297709001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846434", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297615501", "partNumber" : "101846490", "unitPrice" : "1 107,00 €", "unitPriceRaw" : "1107.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004083118/3d-gold-632-5-punakultainen-sormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "297638001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846225", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297641001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846237", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297642001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846239", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297643001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846242", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297648501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846262", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297650001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846266", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297656001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846287", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297663501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846309", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297666501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846317", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846326", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297674501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846337", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846350", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846373", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297693501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846392", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846416", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297708001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614501", "partNumber" : "101846430", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082203/3d-gold-632-4-punakultainen-sormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "297631001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846190", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297632001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846195", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297635001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846213", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297638501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846227", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-yellow-gold-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297640501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846236", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297641501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846238", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297646501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846255", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297650501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846267", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297651501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846272", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297657001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846291", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297662501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846307", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297664001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846310", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297665001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846313", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846365", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297699001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846405", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613501", "partNumber" : "101846415", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081817/3d-gold-632-4-keltakultainen-sormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "297629501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846166", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297631501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846194", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297646001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846252", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846274", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297654501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846283", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297655501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846286", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297656501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846289", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297658001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846296", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846334", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297674001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846336", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297676501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846341", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297678001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846344", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-white-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-white-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297683501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846361", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297684001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846363", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846372", "unitPrice" : "766,00 €", "unitPriceRaw" : "766.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297713001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297613001", "partNumber" : "101846451", "unitPrice" : "624,00 €", "unitPriceRaw" : "624.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082982/3d-gold-632-4-valkokultainen-sormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "297629001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846157", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297636501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846217", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297637001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846220", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297637501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846221", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297642501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846240", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297643501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846244", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-thin-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-thin-red-gold-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "297644501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846247", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297645001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846250", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297649001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846263", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846271", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297659501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846301", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297667501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846319", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846328", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297683001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846360", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846370", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297692501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297614001", "partNumber" : "101846390", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081985/3d-gold-632-4-ohut-punakultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 632-4 ohut punakultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:829,00 €-995,00 € -
[ { "catentry_id" : "299223001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846135", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299223501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846136", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299224001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846138", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846141", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846153", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-yellow-gold-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "299234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846175", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299237001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846184", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299240001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846196", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299241001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846198", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299246501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846226", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299247501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846229", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299249001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846235", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299249501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846241", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299255501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846275", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846297", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299259501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299132001", "partNumber" : "101846300", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081077/3d-gold-631-6-keltakultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 631-6 keltakultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:1 330,00 €-1 776,00 € -
[ { "catentry_id" : "299221001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846124", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846140", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846161", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299232501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846168", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299238001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846186", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299243001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846210", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299244001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846212", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299245001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846218", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299245501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846222", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299247001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846228", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-red-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "299248001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846230", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846254", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846265", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299257001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846280", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846290", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "299261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "299130501", "partNumber" : "101846366", "unitPrice" : "1 316,00 €", "unitPriceRaw" : "1316.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081824/3d-gold-631-6-punakultainen-sormus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "297626501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846123", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297630001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846171", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297630501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846173", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-thin-white-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-thin-white-gold-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "297633501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846203", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846204", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297634501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846208", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297640001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846233", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297644001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846245", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297645501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846251", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297652001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846273", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297653001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846276", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846298", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297660501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846303", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297661501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846305", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846327", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297680501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612501", "partNumber" : "101846352", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004081275/3d-gold-632-4-ohut-valkokultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 632-4 ohut valkokultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:829,00 €-995,00 € -
[ { "catentry_id" : "297626001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846121", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297627001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846142", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297627501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846144", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297628001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846154", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297628501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846156", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297632501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846200", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297633001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846201", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297635501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846214", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297636001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846216", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297639001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846231", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297639501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846232", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297647001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846256", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297647501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846257", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297648001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846258", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_14,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-thin-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-thin-yellow-gold-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "297665501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846314", "unitPrice" : "734,00 €", "unitPriceRaw" : "734.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" }, { "catentry_id" : "297688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "297612001", "partNumber" : "101846375", "unitPrice" : "611,00 €", "unitPriceRaw" : "611.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004082128/3d-gold-632-4-ohut-keltakultainen-sormus.jpg" } ]
3D Gold 632-4 ohut keltakultainen sormus
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:829,00 €-995,00 €
Takaisin