- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26712) /
- Sisustustavara (2646) /
- Kynttilät ja ulkotulet (414) /
- Pöytäkynttilät
Pöytäkynttilät
Kynttilät syttyvät ympäri vuoden
Kynttilät koristavat arkea ja juhlaa. Erityisen mukava kynttilä on sytyttää hämärtyvänä syysiltana, kun sade ropisee ja itsellä on mahdollisuus rentoutua sohvalla lukien kirjaa tai katsoen lempisarjaa. Pöytäkynttilä on takuuvarma arkikynttilä. Niitä on saatavilla useissa eri väreissä ja kokokin vaihtelee. Hyvän arkikynttilän siitä tekee se, että muoto on tukeva ja tasainen. Lisäksi pöytäkynttilä palaa pitkään.Joulukynttilä vai kesäkynttilä – valitse vuodenajan mukaan
Joulun aikaan kynttiläkauppa käy. Joulukynttilä on yksi ehdottomista joulun tunnelman tuojista. Tyypillisimmillään punainen, vihreä tai valkoinen kynttilä tuo joulun. Jouluun sopivat kuitenkin niin kultaiset ja hopeiset kuin myös harmaan ja pastellin sävyt. Vain mielikuvitus on rajana.
Vaikka syksy ja talvi ovat kynttilöiden sesonkiaikaa, myös keväällä ja kesällä niitä on mukava polttaa tai pitää vain koristeena. Talven jälkeen erilaiset pastellin sävyt pääsevät oikeuksiinsa ja kertovat lähestyvästä kevään puhkeamisesta.
Kynttilät valmistetaan tavallisesti steariinista tai parafiinista. Mehiläisvahakynttilät ovat myös suosittuja ja ovat osoittaneet laadukkuutensa. Materiaalin voi tunnistaa haistelemalla: puhdas steariini tuoksuu perinteiselle kynttilälle ja laadukas parafiinikynttilä ei tuoksu millekään.
Tuoksukynttilät ovat oivallinen lahja ja tuliainen, kun lähdetään vieraisille. Sen antaminen kuitenkin edellyttää, että tuntee talonväkeä sen verran hyvin, että tietää, onko heillä yliherkkyyttä hajuille, allergioita tai muuten vain tiettyjä toiveita hajujen suhteen.
Polta kynttilöitä turvallisesti
Kun kynttilä on laadukas, se palaa tasaisesti ja savuamatta. Se palaa myös loppuun asti. Kun kynttilöitä poltetaan, kannattaa muistaa, että kyseessä on avotuli, joka voi myös olla arvaamaton. Siksi pitää huolehtia, että kynttilänjalka tai -alusta on paloturvallinen. Liian lähellä ei saa myöskään olla herkästi syttyviä verhoja, muita tekstiilejä, paperia tai muovia. Tärkeää on myös se, että kynttilää ei jätä koskaan palamaan yksin. Kun huoneesta poistutaan, myös kynttilä tulee sammuttaa.
Kynttilöitä on mukava pitää kaapissa varastossa sen lisäksi, että niitä on esillä. Näin kynttilöitä on aina saatavilla, kun tilanne vaatii. Kärkkäisen verkkokaupasta onkin kätevä tilata kynttilöitä isompi satsi kerrallaan. Samalla saa hankittua turvalliset kynttilänaluset ja -jalat.
Kynttilät syttyvät ympäri vuoden
Kynttilät koristavat arkea ja juhlaa. Erityisen mukava kynttilä on sytyttää hämärtyvänä syysiltana, kun sade ropisee ja itsellä on mahdollisuus rentoutua sohvalla lukien kirjaa tai katsoen lempisarjaa. Pöytäkynttilä on takuuvarma arkikynttilä. Niitä on saatavilla useissa eri väreissä ja kokokin vaihtelee. Hyvän arkikynttilän siitä tekee se, että muoto on tukeva ja tasainen. Lisäksi pöytäkynttilä palaa pitkään.Joulukynttilä vai kesäkynttilä – valitse vuodenajan mukaan
Joulun aikaan kynttiläkauppa käy. Joulukynttilä on yksi ehdottomista joulun tunnelman tuojista. Tyypillisimmillään punainen, vihreä tai valkoinen kynttilä tuo joulun. Jouluun sopivat kuitenkin niin kultaiset ja hopeiset kuin myös harmaan ja pastellin sävyt. Vain mielikuvitus on rajana.
Vaikka syksy ja talvi ovat kynttilöiden sesonkiaikaa, myös keväällä ja kesällä niitä on mukava polttaa tai pitää vain koristeena. Talven jälkeen erilaiset pastellin sävyt pääsevät oikeuksiinsa ja kertovat lähestyvästä kevään puhkeamisesta.
Kynttilät valmistetaan tavallisesti steariinista tai parafiinista. Mehiläisvahakynttilät ovat myös suosittuja ja ovat osoittaneet laadukkuutensa. Materiaalin voi tunnistaa haistelemalla: puhdas steariini tuoksuu perinteiselle kynttilälle ja laadukas parafiinikynttilä ei tuoksu millekään.
Tuoksukynttilät ovat oivallinen lahja ja tuliainen, kun lähdetään vieraisille. Sen antaminen kuitenkin edellyttää, että tuntee talonväkeä sen verran hyvin, että tietää, onko heillä yliherkkyyttä hajuille, allergioita tai muuten vain tiettyjä toiveita hajujen suhteen.
Polta kynttilöitä turvallisesti
Kun kynttilä on laadukas, se palaa tasaisesti ja savuamatta. Se palaa myös loppuun asti. Kun kynttilöitä poltetaan, kannattaa muistaa, että kyseessä on avotuli, joka voi myös olla arvaamaton. Siksi pitää huolehtia, että kynttilänjalka tai -alusta on paloturvallinen. Liian lähellä ei saa myöskään olla herkästi syttyviä verhoja, muita tekstiilejä, paperia tai muovia. Tärkeää on myös se, että kynttilää ei jätä koskaan palamaan yksin. Kun huoneesta poistutaan, myös kynttilä tulee sammuttaa.
Kynttilöitä on mukava pitää kaapissa varastossa sen lisäksi, että niitä on esillä. Näin kynttilöitä on aina saatavilla, kun tilanne vaatii. Kärkkäisen verkkokaupasta onkin kätevä tilata kynttilöitä isompi satsi kerrallaan. Samalla saa hankittua turvalliset kynttilänaluset ja -jalat.
-
[ { "catentry_id" : "317964501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "100046678", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Samppanja":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630791154/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630791154/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630791154/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630791154/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630791154/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630791154/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630791154/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "455636001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "251596001", "partNumber" : "102162670", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Koivu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630797163/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630797163/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630797163/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630797163/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630797163/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630797163/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630797163/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "455651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "100695768", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800792555/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800792555/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800792555/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630792557/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630792557/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630792557/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630792557/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "409060501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "102087061", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Puuteri":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722424/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722424/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722424/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722424/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722424/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722424/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722424/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "409061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "102087059", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722417/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722417/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722417/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722417/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722417/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722417/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722417/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "604332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "102401091", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722837/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722837/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722837/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722837/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722837/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722837/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722837/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "604338501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "102401085", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722806/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722806/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722806/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722806/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722806/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722806/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722806/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "512175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "102261099", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Salvia":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722677/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722677/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722677/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722677/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722677/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722677/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722677/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "512175501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "102261097", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Hiekka":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722660/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722660/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722660/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722660/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722660/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722660/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722660/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "777212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "102677056", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Havu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723001/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723001/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723001/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723001/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723001/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723001/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723001/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723001/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723001/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "777212501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "102677060", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Magnolia":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723032/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723032/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723032/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723032/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723032/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723032/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723032/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723032/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723032/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "359582501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "100695765", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790256/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790256/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630790256/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630790256/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630790256/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790256/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790256/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "254557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "100046681", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790157/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790157/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630790157/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630790157/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630790157/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790157/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790157/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "254558001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "251596001", "partNumber" : "100046677", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790355/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790355/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630790355/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630790355/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630790355/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790355/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790355/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "251637501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "251596001", "partNumber" : "101754027", "unitPrice" : "1,70 €", "unitPriceRaw" : "1.7", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_7x12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790157/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630790157/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630790157/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" }, { "catentry_id" : "251643001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "251596001", "partNumber" : "101754047", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Viininpunainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800795013/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800795013/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800795013/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800795013/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800795013/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800795013/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800795013/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1073406001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "103226742", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Kaneli":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723308/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723308/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723308/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723308/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723308/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723308/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723308/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723308/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723308/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1073406501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "103226738", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Sahrami":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723285/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723285/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723285/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723285/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723285/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723285/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723285/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723285/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723285/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1073407501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "103226734", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Luumu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723261/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723261/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723261/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723261/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723261/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723261/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723261/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723261/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723261/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "900218001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "251596001", "partNumber" : "102963536", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Malva":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723186/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723186/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723186/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723186/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723186/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723186/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723186/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723186/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723186/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "900218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "102963534", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Nougat":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723162/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723162/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723162/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723162/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723162/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723162/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723162/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723162/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723162/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "900219001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "251596001", "partNumber" : "102963538", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Jade":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723209/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723209/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723209/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723209/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723209/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723209/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723209/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723209/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723209/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "878779001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "102828991", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Omena":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723131/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723131/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723131/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723131/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723131/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723131/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723131/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723131/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723131/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1278536501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "251596001", "partNumber" : "103321710", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Pioni":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723322/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723322/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723322/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723322/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723322/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723322/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723322/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723322/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723322/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "103432221", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723339/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723339/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723339/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723339/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723339/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723339/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723339/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723339/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723339/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407563001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "251596001", "partNumber" : "103432214", "unitPrice" : "2,95 €", "unitPriceRaw" : "2.95", "Attributes" : { "Väri_|_Mustikka":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723360/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723360/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723360/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723360/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723360/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723360/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723360/havi-50-h-7x12cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723360/havi-50-h-7x12cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723360/havi-50-h-7x12cm-poytakynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "607176501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102395219", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Soft pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142931/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142931/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142931/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142931/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142931/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142931/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142931/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "607178001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102395203", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Honeycomb yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142948/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142948/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142948/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142948/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142948/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142948/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142948/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "607179001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102395201", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Misty pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142924/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142924/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142924/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142924/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142924/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142924/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142924/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "607179501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102395207", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Velvet red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142962/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142962/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142962/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142962/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142962/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142962/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142962/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102800106", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Oat beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156181/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156181/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156181/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156181/bolsius-shine-13x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156181/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156181/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156181/bolsius-shine-13x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156181/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156181/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "852921001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102800110", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Slate blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156204/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156204/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156204/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156204/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156204/bolsius-shine-13x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156204/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156204/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156204/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156204/bolsius-shine-13x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "852923501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102800108", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Sky blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156198/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156198/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156198/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156198/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156198/bolsius-shine-13x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156198/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156198/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156198/bolsius-shine-13x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156198/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852930501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102800102", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Sunny yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154644/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154644/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154644/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154644/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154644/bolsius-shine-13x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154644/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154644/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154644/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154644/bolsius-shine-13x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "852931001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102800112", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Jade green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154668/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154668/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154668/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154668/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154668/bolsius-shine-13x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154668/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154668/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154668/bolsius-shine-13x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154668/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "740171501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102532174", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Spice Brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149367/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149367/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149367/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149367/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149367/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149367/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149367/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "740173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102532190", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Delicate Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146649/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146649/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146649/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146649/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146649/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146649/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146649/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "740174001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102532200", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Fresh Olive":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146656/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146656/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146656/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146656/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146656/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146656/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146656/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "740174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102532172", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Cloudy White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146632/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146632/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146632/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146632/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146632/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146632/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146632/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "740175501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102532182", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Stormy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148070/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148070/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148070/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148070/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148070/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148070/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148070/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "740177001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102532184", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Earthy Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146663/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146663/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146663/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146663/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146663/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146663/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146663/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "740178001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102532188", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Ash Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149329/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149329/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149329/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149329/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149329/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149329/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149329/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "740178501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102532194", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vibrant Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149336/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149336/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149336/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149336/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149336/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149336/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149336/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "740179501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102532176", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Sandy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148094/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148094/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148094/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148094/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148094/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148094/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148094/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "740182501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102532180", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Rustic Taupe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149350/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149350/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149350/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149350/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149350/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149350/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149350/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "740184001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740166001", "partNumber" : "102532192", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Väri_|_Blossom Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148087/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148087/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148087/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148087/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148087/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148087/bolsius-shine-13x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148087/bolsius-shine-13x6-8cm-rustic-candle.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "455635001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "102162660", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722431/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722431/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722431/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722431/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722431/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722431/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722431/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "455635501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "102162668", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722639/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722639/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722639/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722639/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722639/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722639/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722639/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "409085501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "101754017", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800793408/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800793408/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800793408/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800793408/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800793408/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800793408/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800793408/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "409088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "101754032", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Shampanja":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800793385/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800793385/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800793385/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800793385/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800793385/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800793385/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800793385/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "409089001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "101754041", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800793347/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800793347/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800793347/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800793347/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800793347/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800793347/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800793347/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "409089501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "101754046", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Viininpunainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800790018/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800790018/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800790018/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800790018/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414800790018/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800790018/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414800790018/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "409147501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "102087063", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Puuteri":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722448/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722448/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722448/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722448/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722448/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722448/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722448/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "604334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "102401093", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722844/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722844/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722844/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722844/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722844/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722844/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722844/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "604337501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "409062501", "partNumber" : "102401097", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Toffee":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722868/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722868/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722868/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722868/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722868/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722868/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722868/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "777210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "102677062", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Magnolia":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723070/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723070/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723070/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723070/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723070/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723070/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723070/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723070/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723070/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1073405001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "103226744", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Kaneli":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723315/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723315/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723315/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723315/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723315/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723315/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723315/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723315/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723315/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1073405501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "103226740", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Sahrami":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723292/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723292/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723292/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723292/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723292/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723292/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723292/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723292/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723292/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1073407001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "103226736", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Luumu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723278/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723278/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723278/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723278/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723278/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723278/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723278/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723278/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723278/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "996929001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "103122316", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Nougat":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723179/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723179/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723179/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723179/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723179/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723179/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723179/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723179/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723179/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "878777001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "102828987", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Koivu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722585/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722585/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722585/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722585/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722585/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630722585/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722585/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722585/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630722585/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407561501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "103432216", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Mustikka":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723377/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723377/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723377/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723377/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723377/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723377/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723377/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723377/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723377/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "409062501", "partNumber" : "103432223", "unitPrice" : "3,85 €", "unitPriceRaw" : "3.85", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723346/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723346/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723346/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723346/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723346/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411630723346/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723346/havi-70-h-7x15cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723346/havi-70-h-7x15cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411630723346/havi-70-h-7x15cm-poytakynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "607177001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102395189", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Soft pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142863/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142863/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142863/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142863/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142863/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142863/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142863/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "607177501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102395187", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Misty pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142856/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142856/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142856/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142856/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142856/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142856/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142856/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "607178501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102395191", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Honeycomb yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142870/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142870/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142870/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142870/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142870/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142870/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142870/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "607181001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102395197", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_Frosted lavender":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142900/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142900/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142900/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142900/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142900/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142900/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142900/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "607182501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102395195", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Velvet red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142894/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142894/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142894/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142894/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142894/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142894/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142894/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852914001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102800100", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Jade green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154545/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154545/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154545/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154545/bolsius-shine-8x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154545/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154545/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154545/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154545/bolsius-shine-8x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154545/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852917501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102800090", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Sunny yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154521/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154521/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154521/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154521/bolsius-shine-8x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154521/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154521/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154521/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154521/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154521/bolsius-shine-8x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "852918001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102800094", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Oat beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156068/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156068/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156068/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156068/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156068/bolsius-shine-8x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156068/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156068/bolsius-shine-8x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156068/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156068/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852925501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102800092", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_Butter yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154538/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154538/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154538/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154538/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154538/bolsius-shine-8x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154538/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154538/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154538/bolsius-shine-8x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154538/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "852927501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102800096", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Sky blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156075/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156075/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156075/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156075/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156075/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156075/bolsius-shine-8x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156075/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156075/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156075/bolsius-shine-8x6-8cm-rustikt-ljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "740171001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102532146", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Rustic Taupe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148940/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148940/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148940/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148940/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148940/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148940/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148940/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "740172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102532150", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Earthy Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146564/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146564/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146564/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146564/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146564/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146564/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146564/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "740175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102532154", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Ash Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148919/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148919/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148919/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148919/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148919/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148919/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148919/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "740176001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102532158", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Blossom Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148001/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148001/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148001/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148001/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148001/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148001/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148001/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "740176501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102532148", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Stormy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847147998/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847147998/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847147998/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847147998/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847147998/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847147998/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847147998/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "740180001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102532142", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Sandy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148018/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148018/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148018/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148018/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148018/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148018/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148018/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "740180501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102532138", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Cloudy White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146533/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146533/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146533/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146533/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146533/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146533/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146533/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "740182001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102532162", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Vibrant Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148926/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148926/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148926/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148926/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148926/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148926/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148926/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "740183001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102532156", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Delicate red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146540/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146540/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146540/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146540/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146540/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146540/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146540/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "740184501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "740165501", "partNumber" : "102532168", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Fresh Olive":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146557/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146557/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146557/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146557/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146557/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146557/bolsius-shine-8x6-8cm-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146557/bolsius-shine-8x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } } ]
Bolsius Shine 8x6,8cm rustiikkikynttilä
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:3,30 €-3,40 € -
[ { "catentry_id" : "852916001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102800114", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sunny yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154767/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154767/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154767/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154767/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154767/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102800120", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sky blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156310/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156310/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156310/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156310/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156310/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852925001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102800118", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Oat beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156303/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156303/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156303/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156303/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156303/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852930001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102800126", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Jade green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154781/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154781/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154781/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154781/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154781/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532236", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vibrant Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149053/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149053/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149053/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149053/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149053/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742718001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532204", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cloudy White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146830/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146830/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146830/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146830/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146830/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532222", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Stormy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148230/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148230/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148230/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148230/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148230/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532206", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Misty Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143068/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143068/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143068/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143068/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143068/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532208", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Soft Pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143075/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143075/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143075/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143075/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143075/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532234", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Velvet Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143105/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143105/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143105/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143105/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143105/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742723001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532238", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Frosted Lavender":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143112/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143112/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143112/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143112/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143112/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532230", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Delicate Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146847/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146847/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146847/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146847/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146847/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532212", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Honeycomb Yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143082/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143082/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143082/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143082/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143082/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532246", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fresh Olive":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146854/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146854/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146854/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146854/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146854/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742726501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532214", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sandy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148254/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148254/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148254/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148254/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148254/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532224", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Earthy Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146861/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146861/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146861/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146861/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146861/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742727501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532228", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ash Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149046/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149046/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149046/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149046/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149046/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742728001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532218", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Rustic Taupe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149077/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149077/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149077/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149077/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149077/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742729001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532210", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Spice Brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149084/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149084/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149084/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149084/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149084/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742729501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532232", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Blossom Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148247/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148247/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148247/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148247/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148247/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "852920001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102800140", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Jade green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154729/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154729/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154729/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154729/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154729/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852920501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102800136", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Sky blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156259/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156259/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156259/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156259/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156259/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852922501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102800130", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Sunny yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154705/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154705/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154705/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154705/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154705/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852929501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102800134", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Oat beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156242/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156242/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156242/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156242/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156242/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532284", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Ash Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149466/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149466/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149466/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149466/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149466/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532264", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Soft Pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143006/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143006/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143006/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143006/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143006/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532262", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Misty Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142993/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142993/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142993/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847142993/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847142993/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742692501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532290", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Velvet Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143037/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143037/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143037/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143037/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143037/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742693001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532260", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Cloudy White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146731/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146731/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146731/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146731/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146731/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742695001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532288", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Blossom Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148162/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148162/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148162/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148162/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148162/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532268", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Honeycomb Yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143013/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143013/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143013/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143013/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143013/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532280", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Earthy Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146762/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146762/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146762/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146762/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146762/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532292", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vibrant Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149473/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149473/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149473/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149473/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149473/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532286", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Delicate Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146748/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146748/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146748/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146748/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146748/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532270", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Sandy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148179/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148179/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148179/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148179/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148179/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532302", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Fresh Olive":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146755/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146755/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146755/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146755/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146755/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532278", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Stormy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148155/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148155/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148155/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148155/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148155/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742701501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742669001", "partNumber" : "102532274", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Rustic Taupe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149497/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149497/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149497/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149497/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149497/bolsius-shine-19x6-8cm-rustiikkikynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1093964001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093940501", "partNumber" : "103237746", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Stormy grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161024/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161024/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161024/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161024/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161024/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161024/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161024/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161024/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161024/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093966001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093940501", "partNumber" : "103237750", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Velvet red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161031/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161031/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161031/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161031/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161031/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161031/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161031/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161031/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161031/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093967001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093940501", "partNumber" : "103237742", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sunny yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160997/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160997/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160997/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160997/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160997/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160997/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160997/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160997/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160997/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093968001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093940501", "partNumber" : "103237752", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Olive green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161017/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161017/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161017/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161017/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161017/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161017/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161017/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161017/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161017/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093968501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093940501", "partNumber" : "103237738", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cloudy white":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160973/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160973/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160973/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160973/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160973/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160973/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160973/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160973/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160973/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093969001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093940501", "partNumber" : "103237740", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Soft pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160980/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160980/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160980/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160980/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160980/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160980/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160980/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160980/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160980/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093971001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093940501", "partNumber" : "103237748", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Delicate red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161048/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161048/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161048/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161048/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161048/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161048/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161048/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161048/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161048/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093972001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093940501", "partNumber" : "103237744", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Oat beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161000/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161000/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161000/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161000/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161000/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161000/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161000/bolsius-essentials-20x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161000/bolsius-essentials-20x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161000/bolsius-essentials-20x5-8cm-poytakynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "609500501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "609490501", "partNumber" : "102406760", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413305700/polar-6kpl-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413305700/polar-6kpl-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413305700/polar-6kpl-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413305700/polar-6kpl-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413305700/polar-6pcs-6cm-ball-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413305700/polar-6kpl-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413305700/polar-6pcs-6cm-ball-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "609502001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "609490501", "partNumber" : "102406758", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413305694/polar-6kpl-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413305694/polar-6kpl-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413305694/polar-6kpl-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413305694/polar-6pcs-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413305694/polar-6kpl-6cm-pallokynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413305694/polar-6kpl-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413305694/polar-6pcs-6cm-ball-candle.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1277862501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277808001", "partNumber" : "103320775", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573979658/h-s-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573979658/h-s-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573979658/h-s-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573979658/h-s-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573979658/h-s-kynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573979658/h-s-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573979658/h-s-kynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573979658/h-s-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573979658/h-s-ljus.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "852913501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102800148", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Sky blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156372/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156372/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156372/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156372/bolsius-shine-7-6-cm-bollljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156372/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156372/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156372/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156372/bolsius-shine-7-6-cm-bollljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156372/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "852922001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102800152", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Jade green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154903/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154903/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154903/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154903/bolsius-shine-7-6-cm-bollljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154903/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154903/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154903/bolsius-shine-7-6-cm-bollljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154903/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154903/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "852926001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102800142", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Sunny yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154880/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154880/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154880/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154880/bolsius-shine-7-6-cm-bollljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154880/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154880/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154880/bolsius-shine-7-6-cm-bollljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154880/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154880/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "852928501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102800146", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Oat beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156365/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156365/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156365/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156365/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156365/bolsius-shine-7-6-cm-bollljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156365/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156365/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156365/bolsius-shine-7-6-cm-bollljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156365/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852931501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102800150", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Slate blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156389/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156389/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156389/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156389/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156389/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156389/bolsius-shine-7-6-cm-bollljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156389/bolsius-shine-7-6-cm-bollljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156389/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156389/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "742725001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532324", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Stormy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148315/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148315/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148315/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148315/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148315/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148315/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148315/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742725501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532344", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_Twilight Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146977/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146977/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146977/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146977/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146977/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146977/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146977/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "742730001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532330", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Ash Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149602/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149602/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149602/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149602/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149602/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149602/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149602/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "742730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532334", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_Blossom Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148322/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148322/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148322/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148322/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148322/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148322/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148322/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532338", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Vibrant Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149619/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149619/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149619/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149619/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149619/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149619/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149619/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "742732001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532308", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Misty Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143556/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143556/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143556/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143556/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143556/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143556/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143556/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742732501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532342", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_Eucalyptus Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149626/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149626/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149626/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149626/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149626/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149626/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149626/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532320", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Rustic Taupe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149633/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149633/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149633/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149633/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149633/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149633/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149633/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742733501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532328", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149596/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149596/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149596/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149596/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149596/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149596/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149596/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532316", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Sandy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148339/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148339/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148339/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148339/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148339/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148339/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148339/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "742734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532348", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Fresh Olive":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146953/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146953/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146953/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146953/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146953/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146953/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146953/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742735501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532336", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Velvet Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143594/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143594/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143594/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143594/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143594/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143594/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143594/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "742736501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532310", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Soft pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143563/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143563/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143563/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143563/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143563/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143563/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143563/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "742737001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532332", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Delicate Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146946/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146946/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146946/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146946/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146946/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146946/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146946/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "742738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532306", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Cloudy White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146939/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146939/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146939/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146939/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146939/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146939/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146939/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532314", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Suede Brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143570/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143570/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143570/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143570/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143570/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143570/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143570/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "742739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716501", "partNumber" : "102532326", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Väri_|_Earthy Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146960/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146960/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146960/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146960/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146960/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146960/bolsius-shine-7-6cm-ball-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146960/bolsius-shine-7-6cm-pallokynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "852932501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "742753501", "partNumber" : "102800084", "unitPrice" : "3,65 €", "unitPriceRaw" : "3.65", "Attributes" : { "Väri_|_Caramel/copper":"1" , "Koko, cm_|_8x6,8":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156723/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156723/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156723/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156686/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156686/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156686/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156686/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156686/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156686/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852933001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "742753501", "partNumber" : "102800088", "unitPrice" : "4,85 €", "unitPriceRaw" : "4.85", "Attributes" : { "Väri_|_Caramel/copper":"1" , "Koko, cm_|_13x6,8":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156723/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156723/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156723/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156723/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156723/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156723/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156723/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156723/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156723/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "742756501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742753501", "partNumber" : "102532128", "unitPrice" : "4,95 €", "unitPriceRaw" : "4.95", "Attributes" : { "Väri_|_Sandy Grey/Gold":"1" , "Koko, cm_|_13x6,8":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151223/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151223/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847151223/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847151360/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847151360/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151360/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151360/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742753501", "partNumber" : "102532126", "unitPrice" : "4,95 €", "unitPriceRaw" : "4.95", "Attributes" : { "Väri_|_Soft Pearl/Champagne":"1" , "Koko, cm_|_13x6,8":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151216/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151216/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847151216/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847151353/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847151353/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151353/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151353/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "742766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742753501", "partNumber" : "102532114", "unitPrice" : "3,75 €", "unitPriceRaw" : "3.75", "Attributes" : { "Väri_|_Sandy Grey/Gold":"1" , "Koko, cm_|_8x6,8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151223/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151223/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847151223/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847151223/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847151223/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151223/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151223/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742772001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742753501", "partNumber" : "102532112", "unitPrice" : "3,75 €", "unitPriceRaw" : "3.75", "Attributes" : { "Väri_|_Soft Pearl/Champagne":"1" , "Koko, cm_|_8x6,8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151216/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151216/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847151216/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847151216/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847151216/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151216/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847151216/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065956001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742753501", "partNumber" : "103210230", "unitPrice" : "3,75 €", "unitPriceRaw" : "3.75", "Attributes" : { "Väri_|_Red+copper":"1" , "Koko, cm_|_8x6,8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175236/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175236/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175236/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175199/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175199/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175199/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175199/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175199/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175199/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065959001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742753501", "partNumber" : "103210290", "unitPrice" : "4,95 €", "unitPriceRaw" : "4.95", "Attributes" : { "Väri_|_Green+met":"1" , "Koko, cm_|_13x6,8":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175205/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175205/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175205/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175243/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175243/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175243/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175243/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175243/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175243/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065961001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742753501", "partNumber" : "103210320", "unitPrice" : "4,95 €", "unitPriceRaw" : "4.95", "Attributes" : { "Väri_|_Red+copper":"1" , "Koko, cm_|_13x6,8":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175236/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175236/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175236/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175236/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175236/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175236/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175236/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175236/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175236/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065962501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742753501", "partNumber" : "103210336", "unitPrice" : "3,75 €", "unitPriceRaw" : "3.75", "Attributes" : { "Väri_|_Green+met":"1" , "Koko, cm_|_8x6,8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175205/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175205/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175205/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175205/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175205/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175205/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175205/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175205/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175205/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1421683001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742753501", "partNumber" : "103451492", "unitPrice" : "3,75 €", "unitPriceRaw" : "3.75", "Attributes" : { "Väri_|_Beige/Copper":"1" , "Koko, cm_|_8x6,8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847187208/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847187208/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847187208/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847187178/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847187178/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847187178/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847187178/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847187178/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847187178/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1421683501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742753501", "partNumber" : "103451494", "unitPrice" : "4,95 €", "unitPriceRaw" : "4.95", "Attributes" : { "Väri_|_Beige/Copper":"1" , "Koko, cm_|_13x6,8":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847187208/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847187208/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847187208/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847187208/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847187208/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847187208/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847187208/bolsius-sunset-rustiikkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847187208/bolsius-sunset-rustikt-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847187208/bolsius-sunset-rustic-candle.jpg" } } ]
Bolsius Sunset rustiikkikynttilä
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:Säästä70%1,09 €-4,95 € -
[ { "catentry_id" : "777604501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "777557001", "partNumber" : "102677090", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"1" , "Koko, cm_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006406/havis-olivolja-ljus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006406/havis-olivolja-ljus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006413/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006413/havis-olivolja-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006413/havi-s-olive-oil-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006413/havis-olivolja-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006413/havi-s-olive-oil-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006413/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "777605501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "777557001", "partNumber" : "102677080", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_10":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006314/havis-olivolja-ljus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006314/havis-olivolja-ljus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006321/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006321/havis-olivolja-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006321/havi-s-olive-oil-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006321/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006321/havi-s-olive-oil-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006321/havis-olivolja-ljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "777606001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "777557001", "partNumber" : "102677086", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-candle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-candle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006376/havis-olivolja-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006376/havi-s-olive-oil-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006376/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006376/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006376/havi-s-olive-oil-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006376/havis-olivolja-ljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "777606501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "777557001", "partNumber" : "102677084", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_10":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006369/havis-olivolja-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006369/havis-olivolja-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "777608001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "777557001", "partNumber" : "102677088", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"1" , "Koko, cm_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006406/havis-olivolja-ljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006406/havis-olivolja-ljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "777608501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "777557001", "partNumber" : "102677078", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006314/havis-olivolja-ljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006314/havis-olivolja-ljus.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jääkaappimagneetit 142 kpl
- Patsaat, hahmot ja veistokset 255 kpl
- Koristesoittokellot 1 kpl
- Koristetiimalasit 2 kpl
- Lumisadepallot 7 kpl
- Koristekivet ja sisustushiekat 9 kpl
- Sisustusmobilet ja sisustusriipukset 17 kpl
- Unisiepparit 4 kpl
- Säästöpossut ja säästölippaat 10 kpl
- Sisustuskyltit 131 kpl
- Sisustustikut 2 kpl
- Koristesoittorasiat 2 kpl
- Ovistopperit 19 kpl
- Koristetelineet pöydälle 2 kpl
- Roikkuvat sisustuspallot 1 kpl
- Pöytäliput 1 kpl