Sijoita kukkapöytä aurinkoon!

Viherkasveilla sisustaminen on nyt trendikästä. Ne kaunistavat kotia ja parantavat huoneilmaa. Kasvit myös tuovat omalla tavallaan luonnon lähemmäs ihmistä. Kaunis kukkapöytä kokoaa viherkasvit yhteen. Huonekasvien kasvatus onnistuu myös aloittelijalta, tärkeintä on vain valita varmat lajit, jotka kestävät hieman haparoivaakin hoitoa. Viherkasveista löytyy valinnanvaraa monenlaiseen kotiin ja sisustukseen!

Viherkasvit tarvitsevat valoa ja ravintoa

Monella on kotonaan perinnekasvi, josta jo isoäidin isoäiti napsaisi pistokkaan kasvamaan vesiastiaan. Tällaista kasvia vaalitaan arvotavaran tavoin, mutta yhtälailla viherkasvien hoitamisen voi aloittaa aivan itse kaupasta ostamasta kasvista. Aloittelijan kannattaa valita helppohoitoinen huonekasvi. Pomminvarma mutta kaunis viherkasvi on esimerkiksi kultaköynnös.

Viherkasvit tarvitsevat kastelua, auringonvaloa ja ravinteita. Sisäkasvien kastelutarvikkeet huolehtivat, että nesteyttämien on helppoa. Osa kasveista nauttii juottamisen lisäksi myös säännöllisestä sumuttelusta. Maanparannus tehdään vaihtamalla ruukkukasvien mullat säännöllisesti, paras aika on maaliskuun tienoilla kasvukauden alkaessa. Samaan aikaan aloitetaan kasvien säännöllinen lannoitus.

Kaikki viherkasvit nauttivat auringonvalosta. Osa viihtyy kuitenkin paremmin poissa suorasta paisteesta. Esimerkiksi edellä mainittu kultaköynnös kasvaa terveeksi ja vehreäksi, kun sitä ei sijoiteta aivan ikkunan eteen. Huoneen pimeimmässä nurkassa ei kuitenkaan mikään kasvi viihdy. Valon lisäksi kasvit tarvitsevat lämpöä. Osaa huonekasveista on kuitenkin hankala saada viihtymään huoneenlämmössä talvikauden.

Kanna kukkapöytä kesäksi ulos

Kukkapöytä on hyvä paikka kasvattaa viherkasveja. Rottinkinen kukkapöytä on perinteinen ja tällä hetkellä erittäin trendikäs valinta huonekasveille. Rottinki sopiikin sekä moderniin että perinteiseen asuntoon. Metallinen kukkapöytä kestää paitsi katseita myös jonkin verran sään vaihtelua. Siksi se on hyvä valinta sisätilojen lisäksi myös parvekkeelle tai patiolle.

Kukkapöydät sijoitetaan usein kodin eteläikkunalle, mikäli sellainen asunnosta löytyy. Talvikausina eteläikkuna onkin mainio vaihtoehto, mutta kesähelteillä etelän puoli voi käydä joillekin kasveille liian paahteiseksi. Itä- tai länsikkunat voivat usein osoittautua etelää paremmaksi vaihtoehdoksi.

Viherkasvit kannattaa kantaa kesällä ulos! Pihalla kasvit saavat paremmin valoa, ja luonnollista kosteutta. Kaikkein arimmat lajit eivät luonnollisestikaaan pärjää Suomen kesässä, mutta esimerkiksi lehtikaktukset ja kliiviat viihtyvät mainiosti. Sijoita ne varjoisaan paikkaan, pois suorasta paahteesta ja rankkasateesta.

Tuotteet: ( 25 - 36 / 54 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 48,00
    Näytä vertailu

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,95
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 51,99
    Koko, cm:61x25
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,95
    Väri:Vihreä
    Koko, cm:42,5x31
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 58,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,95
    Koko, cm:36x45
    Väri:Vihreä
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,99
    Koko, cm:51x25
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 62,50
    Koko, cm:58,5x25
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,50
    Koko, cm:65x25
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,95
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
    Näytä vertailu