Kulmasohvat ja divaanisohvat

Kulmasohva kerää perheenjäsenet ja ystävät koolle

Onko kodissasi juuri sellainen nurkkaus, johon mahtuisi hyvin kulmasohva? Nurkkaus tulisi hyvään hyötykäyttöön, kun siihen saisi kivan oleskelutilan. Kulmasohva sopii mainiosti olohuoneeseen oman perheen käyttöön tai vieraiden istuttavaksi. Se on hyvä valinta myös aulatilaan, johon halutaan istuma- ja löhöilytilaa perheen nuorisolle. Myös moduulit ovat hyvä vaihtoehto, koska niistä saa koottua kätevästi tilaan sopivan kokonaisuuden.

Kulmasohva on hyvä ja käytännöllinen huonekalu, sillä se sopii sekä isompiin että pienempiin tiloihin. Esimerkiksi Kärkkäisen verkkokaupassa on saatavilla erikokoisia ja -mallisia kulmasohvia. Sohvan voi valita myös materiaalin ja värin perusteella. Kannattaakin tarkistaa aina materiaalin, sohvakankaan kestävyys ennen kuin tekee ostopäätöksen. Jos perheessä on lapsia tai lemmikkejä, sohvan kangas voi joutua kovalle kulutukselle.

Osa kulmasohvista on vuodesohvia, joten ne soveltuvat myös vieras- ja varavuoteiksi. Tämä ominaisuus tekee kulmasohvasta entistä monipuolisemman ja käytettävämmän. Joskus tilaan sopii parhaiten avokulmasohva. Se on malli, jonka toista päätyä voi käyttää divaanin tapaan, ja silloin sohvalla voi lepäillä mukavasti.

Kulmasohvalle oma paikka
Kulmasohvalle kannattaa miettiä paikka ennen kuin sen hankkii. Nimittäin niiden malli on sellainen, että ne eivät sovi ihan mille tahansa seinustalle tai minkä tahansa muotoiseen tilaan. Tavallisesti kulmasohva sijoitetaan nurkkaan, jolloin se on lähes kiinni seinässä. Sanotaan kuitenkin, että sohvaa ei kannata koskaan sijoittaa lähelle patteria. Kulmasohvalla voi myös rajata tilaa. Esimerkiksi avoimessa keittiön ja olohuoneen yhteisessä tilassa sohvalla saa rajattua olohuonealueen omakseen.

Sohva on olohuoneen valtiatar. Se muodostuu usein tilan käytetyimmäksi ja viihtyisimmäksi paikaksi. Isona huonekaluna sohva tulee huomatuksi, joten sen ulkonäkö, koko, malli ja väri kannattaa valita huolellisesti. Toimivan ja kauniin kokonaisuuden olohuoneeseen saa, kun hankkii sohvaa täydentämään tyyliin sopivat nojatuolit ja sohvapöydän. Aina sohvan ja nojatuolin ei tarvitse olla niin sanotusti samaa sarjaa. Erilaiset ja eriväriset yhdistelmät piristävät tilan ilmettä ja tekevät siitä kiehtovan.

Huonekalujen shoppailu verkkokaupasta on helppoa ja kätevää. Voit suunnitella hankintaa juuri siinä tilassa, johon huonekalut sijoitetaan, ja nähdä, miten kalusteet tulevat sopimaan toisiinsa ja valittuun tilaan.

Tuotteet: ( 1 - 12 / 95 )
Järjestä:
  • Moderniin tyyliin muotoiltu reilun kokoinen kulmasohva kahdella divaanilla ja sivupöydällä kutsuu rauhoittumaan päivän päätteeksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 979,00
    Näytä vertailu

  • Moderniin tyyliin muotoiltu reilun kokoinen kulmasohva divaanilla ja sivupöydällä kutsuu rauhoittumaan päivän päätteeksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 759,00
    Näytä vertailu
  • Raamikas Lea-kulmasohva tuo sisustuksesi estetiikkaan pehmeyttä, ja samalla järjestelmällisyyttä. Reilun kokoista sohvaa voi käyttää hyvin myös tilanjakajana.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 639,00

    Väri:Harmaa
    Näytä vertailu
  • Rentoa tyyliä edustava, jousilla varustettu reilun kokoinen kulmasohva divaanilla kutsuu rauhoittumaan päivän päätteeksi. Mukana 2 irtotyynyä 40x40 cm.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 579,00
    Näytä vertailu
  • Muhkea kulmaohva tyylikkäillä metallijaloilla ja pehmeällä kangasverhoilulla klassisin nappi-upotuksin. Höyhenpehmuste istuintyynyissä ja selkänojassa takaa ylellisen ja rentouttavan asennon.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 349,00

    Väri:Beige
    Näytä vertailu
  • Moderniin tyyliin muotoiltu reilun kokoinen kulmasohva sivupöydällä kutsuu rauhoittumaan päivän päätteeksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 209,00
    Väri:Valkoinen
    Näytä vertailu
  • Raamikas Lea-kulmasohva tuo sisustuksesi estetiikkaan pehmeyttä, ja samalla järjestelmällisyyttä. Reilun kokoista sohvaa voi käyttää hyvin myös tilanjakajana.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 179,00

1
1 2 Pagination Pages Ellipsis 8