- Etusivu /
- Terveys ja Kauneus (12259) /
- Kosmetiikka (5088) /
- Kynsienhoito
Kynsienhoito
Kynsienhoito onnistuu kotonakin!
Kaipaatko vähän väriä elämääsi? Tuntuuko asusi tarvitsevan sitä jotakin? Siistit ja hoidetut kynnet voivat olla viimeinen silaus täydelliseen asuusi. Niiden avulla voit myös saavuttaa ylipäänsä huolitellumman ulkonäön. Kynsillä saat tuoda esiin persoonallisuuttasi ja leikitellä lukuisilla mahdollisuuksilla.
Vaikka kynsien lakkaaminen ja kaunistaminen ei kiinnostaisi, on silti tärkeää pitää niistä huolta. Huolehtimalla sormen- ja varpaankynsistä huolehdit myös itsestäsi. Jos ajatus manikyyrin saamisesta kauneushoitolassa ei kuulosta houkuttelevalta, on kynsienhoito kotona myös mahdollista.
Helpot kynsienhoitovinkit
Kotona suoritettuun kynsien hoitoon tarvitset vain kunnolliset kynsienhoitovälineet. Kynsien trimmaamiseen ja leikkaamiseen tarvitaan kynsileikkurit ja -viilat. Kynsiharja poistaa likaa kynsistä.
Monet kynsien hoito-ohjeet ja -vinkit painottavat kosteuden tärkeyttä. Yleisin syy kynsien halkeiluun ja liuskoittumiseen on niiden kuivuus. Kynsien kärsimisen lopettavat esimerkiksi kynsien hoitoaineet, rasvat ja viilat. Käsille ja jaloille kannattaa myös hankkia ihovoiteet, öljyt ja balsamit.
Esimerkiksi liuskoittuvien kynsien hoito sisältää kynsien pinnan hiomisen siloitukseen tarkoitetulla viilalla eli bufferilla kerran kuussa. Heikkojen ja ohuiden kynsien hoitoon voi käyttää kynnenvahvistajaa. Kynsienhoitosetti sisältää kätevästi kaikki hoitoon tarvittavat asiat.
Kynsilakat suojaavat ja kaunistavat
Kynsien lakkaaminen ja muunlainen kaunistaminen on pitkään ollut tapana, eikä se ole mikään ihme, sillä kynsille voi tehdä niin paljon. Lukuisat värit, niiden yhdistelmät ja yksityiskohtaiset kuviot saavat helposti lumoihinsa. Myös simppelit ja hillityt sävyt lisäävät hohtoa asuun kuin asuun. Kaiken lisäksi kynsiä on helppo laittaa kotona, kunhan on oikeat tarvikkeet.
Uniikit kynnet voi helposti saada lakkaamalla. Kynsien lakkaaminen on hyvä tapa viettää aikaa itsensä kanssa ja lisätä väriä jokapäiväiseen elämään. Kynsilakat auttavat myös kynsien suojelussa. Ne pitävät kynnet turvassa kolhuilta ja suojaa kuivumiselta.
Kynsien lakkaamisen ohella tulee muistaa käyttää alus- ja päällyslakkaa, jotta voisi estää kynsien värjäytymisen ja pidentää kynsilakan kestoa. Muista käyttää kynsilakan poistamiseen kynsilakanpoistoainetta, sillä se aiheuttaa vähiten vahinkoa kynsille. Tuotemerkiltä Essence löytyy kattavasti nämä kaikki tuotteet.
Jos lakkaaminen tuntuu liian vaivalloiselta, ovat irtokynnet ja -tarrat hyvä ja helppo vaihtoehto. Kynsitarrat lisäävät sävähdystä lakattuihin kynsiin. Irtokynsillä voi saada yksityiskohtaisempia kuvioita ja tarkempaa jälkeä kuin lakkaamalla sekä lisätä kynnen pituutta. Irtokynnet ovat myös mainio tapa saada kauniit kynnet silloin, kun niitä nopeasti tarvitaan.
Kynsienhoito on tärkeää, sillä huolitellut kynnet näyttävät ja tuntuvat hyvältä. Väriäkään ei ole pakko olla, sillä jo pelkät terveet kynnet ovat kauniit. Tämän voi saavuttaa huolehtimalla kynsistä käyttäen oikeita menetelmiä ja tarvikkeita, joita voi hankkia Kärkkäisen verkkokaupasta.
Kaipaatko vähän väriä elämääsi? Tuntuuko asusi tarvitsevan sitä jotakin? Siistit ja hoidetut kynnet voivat olla viimeinen silaus täydelliseen asuusi. Niiden avulla voit myös saavuttaa ylipäänsä huolitellumman ulkonäön. Kynsillä saat tuoda esiin persoonallisuuttasi ja leikitellä lukuisilla mahdollisuuksilla.
Vaikka kynsien lakkaaminen ja kaunistaminen ei kiinnostaisi, on silti tärkeää pitää niistä huolta. Huolehtimalla sormen- ja varpaankynsistä huolehdit myös itsestäsi. Jos ajatus manikyyrin saamisesta kauneushoitolassa ei kuulosta houkuttelevalta, on kynsienhoito kotona myös mahdollista.
Helpot kynsienhoitovinkit
Kotona suoritettuun kynsien hoitoon tarvitset vain kunnolliset kynsienhoitovälineet. Kynsien trimmaamiseen ja leikkaamiseen tarvitaan kynsileikkurit ja -viilat. Kynsiharja poistaa likaa kynsistä.
Monet kynsien hoito-ohjeet ja -vinkit painottavat kosteuden tärkeyttä. Yleisin syy kynsien halkeiluun ja liuskoittumiseen on niiden kuivuus. Kynsien kärsimisen lopettavat esimerkiksi kynsien hoitoaineet, rasvat ja viilat. Käsille ja jaloille kannattaa myös hankkia ihovoiteet, öljyt ja balsamit.
Esimerkiksi liuskoittuvien kynsien hoito sisältää kynsien pinnan hiomisen siloitukseen tarkoitetulla viilalla eli bufferilla kerran kuussa. Heikkojen ja ohuiden kynsien hoitoon voi käyttää kynnenvahvistajaa. Kynsienhoitosetti sisältää kätevästi kaikki hoitoon tarvittavat asiat.
Kynsilakat suojaavat ja kaunistavat
Kynsien lakkaaminen ja muunlainen kaunistaminen on pitkään ollut tapana, eikä se ole mikään ihme, sillä kynsille voi tehdä niin paljon. Lukuisat värit, niiden yhdistelmät ja yksityiskohtaiset kuviot saavat helposti lumoihinsa. Myös simppelit ja hillityt sävyt lisäävät hohtoa asuun kuin asuun. Kaiken lisäksi kynsiä on helppo laittaa kotona, kunhan on oikeat tarvikkeet.
Uniikit kynnet voi helposti saada lakkaamalla. Kynsien lakkaaminen on hyvä tapa viettää aikaa itsensä kanssa ja lisätä väriä jokapäiväiseen elämään. Kynsilakat auttavat myös kynsien suojelussa. Ne pitävät kynnet turvassa kolhuilta ja suojaa kuivumiselta.
Kynsien lakkaamisen ohella tulee muistaa käyttää alus- ja päällyslakkaa, jotta voisi estää kynsien värjäytymisen ja pidentää kynsilakan kestoa. Muista käyttää kynsilakan poistamiseen kynsilakanpoistoainetta, sillä se aiheuttaa vähiten vahinkoa kynsille. Tuotemerkiltä Essence löytyy kattavasti nämä kaikki tuotteet.
Jos lakkaaminen tuntuu liian vaivalloiselta, ovat irtokynnet ja -tarrat hyvä ja helppo vaihtoehto. Kynsitarrat lisäävät sävähdystä lakattuihin kynsiin. Irtokynsillä voi saada yksityiskohtaisempia kuvioita ja tarkempaa jälkeä kuin lakkaamalla sekä lisätä kynnen pituutta. Irtokynnet ovat myös mainio tapa saada kauniit kynnet silloin, kun niitä nopeasti tarvitaan.
Kynsienhoito on tärkeää, sillä huolitellut kynnet näyttävät ja tuntuvat hyvältä. Väriäkään ei ole pakko olla, sillä jo pelkät terveet kynnet ovat kauniit. Tämän voi saavuttaa huolehtimalla kynsistä käyttäen oikeita menetelmiä ja tarvikkeita, joita voi hankkia Kärkkäisen verkkokaupasta.
Kynsienhoito onnistuu kotonakin!
Kaipaatko vähän väriä elämääsi? Tuntuuko asusi tarvitsevan sitä jotakin? Siistit ja hoidetut kynnet voivat olla viimeinen silaus täydelliseen asuusi. Niiden avulla voit myös saavuttaa ylipäänsä huolitellumman ulkonäön. Kynsillä saat tuoda esiin persoonallisuuttasi ja leikitellä lukuisilla mahdollisuuksilla.
Vaikka kynsien lakkaaminen ja kaunistaminen ei kiinnostaisi, on silti tärkeää pitää niistä huolta. Huolehtimalla sormen- ja varpaankynsistä huolehdit myös itsestäsi. Jos ajatus manikyyrin saamisesta kauneushoitolassa ei kuulosta houkuttelevalta, on kynsienhoito kotona myös mahdollista.
Helpot kynsienhoitovinkit
Kotona suoritettuun kynsien hoitoon tarvitset vain kunnolliset kynsienhoitovälineet. Kynsien trimmaamiseen ja leikkaamiseen tarvitaan kynsileikkurit ja -viilat. Kynsiharja poistaa likaa kynsistä.
Monet kynsien hoito-ohjeet ja -vinkit painottavat kosteuden tärkeyttä. Yleisin syy kynsien halkeiluun ja liuskoittumiseen on niiden kuivuus. Kynsien kärsimisen lopettavat esimerkiksi kynsien hoitoaineet, rasvat ja viilat. Käsille ja jaloille kannattaa myös hankkia ihovoiteet, öljyt ja balsamit.
Esimerkiksi liuskoittuvien kynsien hoito sisältää kynsien pinnan hiomisen siloitukseen tarkoitetulla viilalla eli bufferilla kerran kuussa. Heikkojen ja ohuiden kynsien hoitoon voi käyttää kynnenvahvistajaa. Kynsienhoitosetti sisältää kätevästi kaikki hoitoon tarvittavat asiat.
Kynsilakat suojaavat ja kaunistavat
Kynsien lakkaaminen ja muunlainen kaunistaminen on pitkään ollut tapana, eikä se ole mikään ihme, sillä kynsille voi tehdä niin paljon. Lukuisat värit, niiden yhdistelmät ja yksityiskohtaiset kuviot saavat helposti lumoihinsa. Myös simppelit ja hillityt sävyt lisäävät hohtoa asuun kuin asuun. Kaiken lisäksi kynsiä on helppo laittaa kotona, kunhan on oikeat tarvikkeet.
Uniikit kynnet voi helposti saada lakkaamalla. Kynsien lakkaaminen on hyvä tapa viettää aikaa itsensä kanssa ja lisätä väriä jokapäiväiseen elämään. Kynsilakat auttavat myös kynsien suojelussa. Ne pitävät kynnet turvassa kolhuilta ja suojaa kuivumiselta.
Kynsien lakkaamisen ohella tulee muistaa käyttää alus- ja päällyslakkaa, jotta voisi estää kynsien värjäytymisen ja pidentää kynsilakan kestoa. Muista käyttää kynsilakan poistamiseen kynsilakanpoistoainetta, sillä se aiheuttaa vähiten vahinkoa kynsille. Tuotemerkiltä Essence löytyy kattavasti nämä kaikki tuotteet.
Jos lakkaaminen tuntuu liian vaivalloiselta, ovat irtokynnet ja -tarrat hyvä ja helppo vaihtoehto. Kynsitarrat lisäävät sävähdystä lakattuihin kynsiin. Irtokynsillä voi saada yksityiskohtaisempia kuvioita ja tarkempaa jälkeä kuin lakkaamalla sekä lisätä kynnen pituutta. Irtokynnet ovat myös mainio tapa saada kauniit kynnet silloin, kun niitä nopeasti tarvitaan.
Kynsienhoito on tärkeää, sillä huolitellut kynnet näyttävät ja tuntuvat hyvältä. Väriäkään ei ole pakko olla, sillä jo pelkät terveet kynnet ovat kauniit. Tämän voi saavuttaa huolehtimalla kynsistä käyttäen oikeita menetelmiä ja tarvikkeita, joita voi hankkia Kärkkäisen verkkokaupasta.
Kaipaatko vähän väriä elämääsi? Tuntuuko asusi tarvitsevan sitä jotakin? Siistit ja hoidetut kynnet voivat olla viimeinen silaus täydelliseen asuusi. Niiden avulla voit myös saavuttaa ylipäänsä huolitellumman ulkonäön. Kynsillä saat tuoda esiin persoonallisuuttasi ja leikitellä lukuisilla mahdollisuuksilla.
Vaikka kynsien lakkaaminen ja kaunistaminen ei kiinnostaisi, on silti tärkeää pitää niistä huolta. Huolehtimalla sormen- ja varpaankynsistä huolehdit myös itsestäsi. Jos ajatus manikyyrin saamisesta kauneushoitolassa ei kuulosta houkuttelevalta, on kynsienhoito kotona myös mahdollista.
Helpot kynsienhoitovinkit
Kotona suoritettuun kynsien hoitoon tarvitset vain kunnolliset kynsienhoitovälineet. Kynsien trimmaamiseen ja leikkaamiseen tarvitaan kynsileikkurit ja -viilat. Kynsiharja poistaa likaa kynsistä.
Monet kynsien hoito-ohjeet ja -vinkit painottavat kosteuden tärkeyttä. Yleisin syy kynsien halkeiluun ja liuskoittumiseen on niiden kuivuus. Kynsien kärsimisen lopettavat esimerkiksi kynsien hoitoaineet, rasvat ja viilat. Käsille ja jaloille kannattaa myös hankkia ihovoiteet, öljyt ja balsamit.
Esimerkiksi liuskoittuvien kynsien hoito sisältää kynsien pinnan hiomisen siloitukseen tarkoitetulla viilalla eli bufferilla kerran kuussa. Heikkojen ja ohuiden kynsien hoitoon voi käyttää kynnenvahvistajaa. Kynsienhoitosetti sisältää kätevästi kaikki hoitoon tarvittavat asiat.
Kynsilakat suojaavat ja kaunistavat
Kynsien lakkaaminen ja muunlainen kaunistaminen on pitkään ollut tapana, eikä se ole mikään ihme, sillä kynsille voi tehdä niin paljon. Lukuisat värit, niiden yhdistelmät ja yksityiskohtaiset kuviot saavat helposti lumoihinsa. Myös simppelit ja hillityt sävyt lisäävät hohtoa asuun kuin asuun. Kaiken lisäksi kynsiä on helppo laittaa kotona, kunhan on oikeat tarvikkeet.
Uniikit kynnet voi helposti saada lakkaamalla. Kynsien lakkaaminen on hyvä tapa viettää aikaa itsensä kanssa ja lisätä väriä jokapäiväiseen elämään. Kynsilakat auttavat myös kynsien suojelussa. Ne pitävät kynnet turvassa kolhuilta ja suojaa kuivumiselta.
Kynsien lakkaamisen ohella tulee muistaa käyttää alus- ja päällyslakkaa, jotta voisi estää kynsien värjäytymisen ja pidentää kynsilakan kestoa. Muista käyttää kynsilakan poistamiseen kynsilakanpoistoainetta, sillä se aiheuttaa vähiten vahinkoa kynsille. Tuotemerkiltä Essence löytyy kattavasti nämä kaikki tuotteet.
Jos lakkaaminen tuntuu liian vaivalloiselta, ovat irtokynnet ja -tarrat hyvä ja helppo vaihtoehto. Kynsitarrat lisäävät sävähdystä lakattuihin kynsiin. Irtokynsillä voi saada yksityiskohtaisempia kuvioita ja tarkempaa jälkeä kuin lakkaamalla sekä lisätä kynnen pituutta. Irtokynnet ovat myös mainio tapa saada kauniit kynnet silloin, kun niitä nopeasti tarvitaan.
Kynsienhoito on tärkeää, sillä huolitellut kynnet näyttävät ja tuntuvat hyvältä. Väriäkään ei ole pakko olla, sillä jo pelkät terveet kynnet ovat kauniit. Tämän voi saavuttaa huolehtimalla kynsistä käyttäen oikeita menetelmiä ja tarvikkeita, joita voi hankkia Kärkkäisen verkkokaupasta.
-
[ { "catentry_id" : "702745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "702714001", "partNumber" : "102579803", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515389/elixir-make-up-professional-kynsisakset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515389/elixir-make-up-professional-kynsisakset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515389/elixir-make-up-professional-kynsisakset.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515389/elixir-make-up-professional-nail-scissors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515389/elixir-make-up-professional-kynsisakset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515389/elixir-make-up-professional-kynsisakset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515389/elixir-make-up-professional-nail-scissors.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "702742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "702705501", "partNumber" : "102579755", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515372/elixir-make-up-professional-kynsisakset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515372/elixir-make-up-professional-kynsisakset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515372/elixir-make-up-professional-kynsisakset.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515372/elixir-make-up-professional-nail-scissors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515372/elixir-make-up-professional-kynsisakset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515372/elixir-make-up-professional-nail-scissors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515372/elixir-make-up-professional-kynsisakset.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "702738001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "702704001", "partNumber" : "102579717", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515549/elixir-make-up-kynsinauhantyontaja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515549/elixir-make-up-kynsinauhantyontaja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515549/elixir-make-up-kynsinauhantyontaja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515549/elixir-make-up-kynsinauhantyontaja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515549/elixir-make-up-cuticle-pusher.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515549/elixir-make-up-cuticle-pusher.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515549/elixir-make-up-kynsinauhantyontaja.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "702730001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "702693001", "partNumber" : "102579635", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515563/elixir-make-up-kynsinauhantyontaja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515563/elixir-make-up-kynsinauhantyontaja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515563/elixir-make-up-kynsinauhantyontaja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515563/elixir-make-up-kynsinauhantyontaja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515563/elixir-make-up-cuticle-pusher.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515563/elixir-make-up-kynsinauhantyontaja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515563/elixir-make-up-cuticle-pusher.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "701442501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "701429501", "partNumber" : "102579771", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515648/elixir-make-up-professional-kynsipuskuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515648/elixir-make-up-professional-kynsipuskuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515648/elixir-make-up-professional-kynsipuskuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515648/elixir-make-up-professional-kynsipuskuri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515648/elixir-make-up-professional-kynsipuskuri.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "701442001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "701428501", "partNumber" : "102579761", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515761/elixir-make-up-professional-kynsiviila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515761/elixir-make-up-professional-kynsiviila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515761/elixir-make-up-professional-kynsiviila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515761/elixir-make-up-professional-kynsiviila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515761/elixir-make-up-professional-kynsiviila.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "701443501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "701427501", "partNumber" : "102579863", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515747/elixir-make-up-professional-banana-kynsiviila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515747/elixir-make-up-professional-banana-kynsiviila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515747/elixir-make-up-professional-banana-kynsiviila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515747/elixir-make-up-professional-banana-kynsiviila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515747/elixir-make-up-professional-banana-kynsiviila.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "701445001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "701426501", "partNumber" : "102579945", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515440/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515440/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515440/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515440/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515440/elixir-make-up-professional-nail-clippers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515440/elixir-make-up-professional-nail-clippers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515440/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "701441501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "701426001", "partNumber" : "102579713", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515426/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515426/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515426/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515426/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515426/elixir-make-up-professional-nail-clippers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515426/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515426/elixir-make-up-professional-nail-clippers.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "701441001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "701425501", "partNumber" : "102579669", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515402/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515402/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515402/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515402/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5206929515402/elixir-make-up-professional-nail-clippers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515402/elixir-make-up-professional-kynsileikkurit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5206929515402/elixir-make-up-professional-nail-clippers.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "681704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "681548501", "partNumber" : "102495902", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_660":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175223/depend-minilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175223/depend-minilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175223/depend-minilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175223/depend-mini-lacquer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175223/depend-minilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175223/depend-minilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175223/depend-mini-lacquer.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "679616001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679597001", "partNumber" : "102517919", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055381/wild-mild-tekokynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055381/wild-mild-tekokynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055381/wild-mild-tekokynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055381/wild-mild-tekokynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055381/wild-mild-welcome.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055381/wild-mild-tekokynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055381/wild-mild-welcome.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "679616501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679596501", "partNumber" : "102517925", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055374/wild-mild-tekokynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055374/wild-mild-tekokynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055374/wild-mild-tekokynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055374/wild-mild-welcome.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055374/wild-mild-tekokynnet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055374/wild-mild-welcome.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055374/wild-mild-tekokynnet.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "679615501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679596001", "partNumber" : "102517915", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055367/wild-mild-tekokynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055367/wild-mild-tekokynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055367/wild-mild-tekokynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055367/wild-mild-welcome.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055367/wild-mild-tekokynnet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055367/wild-mild-tekokynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055367/wild-mild-welcome.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "679617001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679595501", "partNumber" : "102517931", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055350/wild-mild-tekokynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055350/wild-mild-tekokynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055350/wild-mild-tekokynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055350/wild-mild-welcome.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055350/wild-mild-tekokynnet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055350/wild-mild-tekokynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055350/wild-mild-welcome.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "678570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "678549501", "partNumber" : "102503995", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729312686/catrice-quick-dry-top-coat-10-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729312686/catrice-quick-dry-top-coat-10-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729312686/catrice-quick-dry-top-coat-10-5-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729312686/catrice-quick-dry-top-coat-10-5-ml-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729312686/catrice-quick-dry-top-coat-10-5-ml-paallyslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729312686/catrice-quick-dry-top-coat-10-5-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729312686/catrice-quick-dry-top-coat-10-5-ml-top-coat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "669497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "669477501", "partNumber" : "102506031", "unitPrice" : "1,49 €", "unitPriceRaw" : "1.49", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416274413202/cailap-varikas-kynsiharja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416274413202/cailap-varikas-kynsiharja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416274413202/cailap-varikas-kynsiharja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416274413202/cailap-colorful-nail-brush.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416274413202/cailap-varikas-kynsiharja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416274413202/cailap-varikas-kynsiharja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416274413202/cailap-colorful-nail-brush.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "658140501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "658125501", "partNumber" : "102465302", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531512743_1/essie-strong-start-13-5-ml-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531512743_1/essie-strong-start-13-5-ml-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531512743_1/essie-strong-start-13-5-ml-aluslakka.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "658114501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "658088501", "partNumber" : "102465336", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531511661_/essie-speed-setter-13-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531511661_/essie-speed-setter-13-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531511661_/essie-speed-setter-13-5-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531511661_/essie-speed-setter-13-5-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531511661_/essie-speed-setter-13-5-ml-top-coat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531511661_/essie-speed-setter-13-5-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531511661_/essie-speed-setter-13-5-ml-top-coat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "658113001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "658088001", "partNumber" : "102465256", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531511685_1/essie-gel-setter-13-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531511685_1/essie-gel-setter-13-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531511685_1/essie-gel-setter-13-5-ml-paallyslakka.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "658111501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "658086501", "partNumber" : "102465147", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531511654_1/essie-all-in-one-13-5-ml-alus-ja-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531511654_1/essie-all-in-one-13-5-ml-alus-ja-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531511654_1/essie-all-in-one-13-5-ml-alus-ja-paallyslakka.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "657904001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657893501", "partNumber" : "102485355", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900995802/mavala-scientifique-k-4-5-ml-kynnenkovittaja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900995802/mavala-scientifique-k-4-5-ml-kynnenkovittaja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900995802/mavala-scientifique-k-4-5-ml-kynnenkovittaja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900995802/mavala-scientifique-k-4-5-ml-kynnenkovittaja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900995802/mavala-scientifique-k-4-5-ml-nail-hardener.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900995802/mavala-scientifique-k-4-5-ml-kynnenkovittaja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900995802/mavala-scientifique-k-4-5-ml-nail-hardener.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "657733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657719501", "partNumber" : "102477815", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509799460/kiss-jelly-nails-jelly-baby-kynsisetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509799460/kiss-jelly-nails-jelly-baby-kynsisetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509799460/kiss-jelly-nails-jelly-baby-kynsisetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509799460/kiss-gel-fantasy-jelly-nails-jelly-baby.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509799460/kiss-jelly-nails-jelly-baby-kynsisetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509799460/kiss-gel-fantasy-jelly-nails-jelly-baby.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509799460/kiss-jelly-nails-jelly-baby-kynsisetti.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "657734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657719001", "partNumber" : "102477827", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509799514/kiss-jelly-nails-jelly-pop-kynsisetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509799514/kiss-jelly-nails-jelly-pop-kynsisetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509799514/kiss-jelly-nails-jelly-pop-kynsisetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509799514/kiss-gel-fantasy-jelly-nails-jelly-pop.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509799514/kiss-jelly-nails-jelly-pop-kynsisetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509799514/kiss-gel-fantasy-jelly-nails-jelly-pop.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509799514/kiss-jelly-nails-jelly-pop-kynsisetti.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "646732501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465131", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_608 Serene Slate Of Mind":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30172852/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30172852/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30172852/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30172852/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30172852/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465135", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_77 Chinchilly":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095793/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095793/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095793/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095793/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095793/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095793/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095793/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646733501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465149", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_17 Much, muchi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095199/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095199/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095199/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095199/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095199/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095199/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095199/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465157", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_42 Angora Cardi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095441/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095441/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095441/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095441/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095441/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095441/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095441/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646734501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465159", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Sävy_|_493 Without a Stich":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154384/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154384/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154384/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154384/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154384/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154384/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154384/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646735001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465175", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_1 Blanc":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095038/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095038/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095038/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095038/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095038/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095038/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095038/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646735501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465179", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_99 Mint Candy Apple":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30096011/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30096011/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30096011/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30096011/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30096011/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30096011/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30096011/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646736001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465183", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_61 Russian Roulette":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095632/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095632/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095632/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095632/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095632/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095632/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095632/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646736501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465189", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_63 Flowerista":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30117877/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30117877/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30117877/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30117877/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30117877/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30117877/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30117877/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646737001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465195", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_282 Shearling Darling":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107205/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107205/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30107205/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30107205/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30107205/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107205/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107205/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465205", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_121 Topless & Barefoot":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30167476/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30167476/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30167476/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30167476/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30167476/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30167476/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30167476/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646738001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465207", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_14 Fij":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095168/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095168/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095168/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095168/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095168/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095168/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095168/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465211", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_20 Lovie Dovie":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095229/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095229/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095229/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095229/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095229/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095229/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095229/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465221", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_24 In Stiches":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095267/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095267/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095267/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095267/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095267/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095267/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095267/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646739501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465223", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_74 Tart Deco":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095762/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095762/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095762/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095762/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095762/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646740001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465229", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_6 Ballet Slippers":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095083/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095083/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095083/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095083/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095083/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095083/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095083/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646740501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465231", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_73 Cute as button":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095755/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095755/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095755/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095755/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095755/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095755/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095755/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646741001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465233", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_13 Romper Room":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30112773/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30112773/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30112773/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30112773/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30112773/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30112773/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30112773/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646741501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465235", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_427 Maki Me Happy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30140820/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30140820/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30140820/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30140820/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30140820/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646742001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465239", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_23 Eternal Optimist":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095250/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095250/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095250/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095250/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095250/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095250/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095250/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465246", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_15 Sugar Daddy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095175/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095175/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095175/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095175/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095175/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095175/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095175/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646743001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465252", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_514 Birthday Girl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154940/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154940/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154940/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154940/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154940/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154940/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154940/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646743501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465254", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_49 Wicked":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095519/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095519/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095519/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095519/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095519/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095519/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095519/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646744001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465260", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_82 Buy Me A Cameo":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095847/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095847/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095847/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095847/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095847/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095847/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095847/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646744501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465274", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_634 Birthday Wishes":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30175204/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30175204/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30175204/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30175204/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30175204/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30175204/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30175204/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465288", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_101 Lady Like":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30102583/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30102583/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30102583/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30102583/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30102583/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30102583/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30102583/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646745501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465290", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_88 Licorice":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095908/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095908/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095908/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095908/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095908/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095908/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095908/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646746001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465294", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_275 A Cut Above":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107267/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107267/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30107267/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30107267/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30107267/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107267/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107267/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646746501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465296", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_413 Mrs Always-Right":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30137851/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30137851/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30137851/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30137851/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30137851/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30137851/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30137851/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646747001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465304", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_513 Scheer Luck":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154933/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154933/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154933/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154933/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154933/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154933/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154933/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646747501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465310", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_543 Perfect Mate":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30168022/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30168022/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30168022/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30168022/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30168022/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30168022/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30168022/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465312", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_497 Clothing Optional":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154421/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154421/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154421/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154421/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154421/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154421/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154421/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646748501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465320", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_13 Mademoiselle":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095151/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095151/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095151/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095151/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095151/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095151/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095151/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646749001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465322", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_27 Watermelon":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095298/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095298/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095298/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095298/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095298/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095298/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095298/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "646749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465324", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_4 Pearly White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095069/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095069/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095069/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095069/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095069/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095069/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095069/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "646750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102465352", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_318 Resort Fling":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30112872/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30112872/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30112872/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30112872/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30112872/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30112872/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30112872/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "696051001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562124", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_312 Spin the bottle":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30112766/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30112766/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30112766/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30112766/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30112766/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30112766/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30112766/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "696051501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562132", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_94 Lapiz of Luxury":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095960/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095960/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095960/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095960/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095960/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095960/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095960/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "696052001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562134", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_568 Drive-in&dine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164734/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164734/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164734/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164734/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164734/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164734/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164734/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "696052501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562136", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_277 Pure Pearlfection":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107281/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107281/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30107281/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30107281/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107281/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "696053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562150", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_57 Forever Yummy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095595/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095595/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095595/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095595/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095595/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095595/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095595/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "696053501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562156", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_648 Summer soul-stice":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30175518/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30175518/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30175518/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30175518/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30175518/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30175518/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30175518/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "696054001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562158", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_749 The snuggle is real":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30157316/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30157316/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30157316/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30157316/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30157316/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30157316/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30157316/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "696054501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562162", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_16 Spagetti Strap":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095182/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095182/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095182/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095182/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095182/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "696055001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562170", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_492 Wild nude":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164970/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164970/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164970/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164970/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164970/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "696055501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562180", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_750 Not red-y for bed":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30159877/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30159877/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30159877/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30159877/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30159877/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30159877/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30159877/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "696056001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562182", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_18 Pink Diamond":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095205/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095205/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095205/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095205/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095205/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095205/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095205/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "696056501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562186", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_362 Petal pushers":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30117884/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30117884/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30117884/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30117884/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30117884/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "696057001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562188", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_511 congrats!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154919/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154919/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154919/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154919/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154919/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "696057501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562196", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_278 Set In Stones":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107298/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107298/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30107298/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30107298/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30107298/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107298/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30107298/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "696058001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562206", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_79 Sand Tropez":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095816/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095816/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095816/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095816/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095816/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "696058501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102562212", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_613 Penny talk":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30172913/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30172913/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30172913/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30172913/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30172913/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "871415501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102820001", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_516 Nailed It!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154964/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154964/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154964/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154964/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154964/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30154964/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154964/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154964/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30154964/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "871416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102820003", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_50 Bordeaux":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095526/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095526/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095526/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095526/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095526/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095526/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095526/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095526/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095526/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "871416501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102820005", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_55 A-List":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095571/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095571/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095571/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095571/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095571/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095571/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095571/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095571/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095571/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "871417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102820007", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_08 Limo Scene":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095106/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095106/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095106/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095106/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095106/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095106/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095106/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095106/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095106/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "871417501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102820009", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_92 Aruba Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095946/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095946/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095946/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095946/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095946/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095946/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095946/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095946/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095946/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "871418001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102820011", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_63 Too Too Hot":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095656/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095656/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095656/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095656/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095656/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095656/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095656/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095656/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095656/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "871418501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102820013", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_72 Peach Daiquiri":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095748/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095748/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095748/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095748/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095748/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095748/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095748/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095748/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095748/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "871419001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102820015", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_60 Really Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095625/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095625/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095625/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095625/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095625/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095625/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095625/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095625/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095625/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "871419501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102820017", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_41 Island Hopping":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095434/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095434/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095434/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095434/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095434/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095434/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095434/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095434/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095434/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "871420001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102820019", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_11 Not Just a Pretty Face":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095137/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095137/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095137/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095137/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095137/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095137/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095137/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095137/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095137/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "871420501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102820021", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_374 Saltwater Happy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30118669/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30118669/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30118669/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30118669/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30118669/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30118669/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30118669/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30118669/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30118669/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "871421501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102820025", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_40 Demure Vix":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095427/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095427/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095427/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095427/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095427/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095427/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095427/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095427/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095427/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "804724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102725834", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_102 Play Date":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30102590/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30102590/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30102590/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30102590/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30102590/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30102590/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30102590/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30102590/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30102590/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "804727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102725860", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_824 Frilly Lilies":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148055/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148055/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148055/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148055/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148055/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148055/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148055/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148055/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148055/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "804729001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102725908", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_819 Boatloads Of Love":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145481/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145481/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145481/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145481/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145481/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145481/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145481/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145481/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145481/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "804729501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102725924", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_820 Swoon In The Lagoon":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148048/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148048/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148048/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148048/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148048/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148048/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148048/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148048/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148048/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "804730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102725936", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_823 Willow In The Wind":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145498/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145498/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145498/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145498/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145498/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145498/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145498/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145498/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145498/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1018042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "102612020", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_64 Fifth Avenue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095663/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095663/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095663/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095663/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095663/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095663/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095663/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1021129001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103152872", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_895 snooze me in":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152465/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152465/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152465/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152465/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152465/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152465/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152465/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152465/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152465/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1021130001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103152906", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_897 no to-d":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144798/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144798/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144798/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144798/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144798/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144798/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144798/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144798/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144798/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1021133001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103152934", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_894 (un)guilty pleasures":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149908/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149908/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149908/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149908/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149908/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149908/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149908/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149908/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149908/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1021134001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103152996", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_857 Pencil Me In":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150331/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150331/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30150331/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30150331/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30150331/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30150331/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150331/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150331/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150331/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1059707001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103200956", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_252 Maximillian Strasse Her":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30105010/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30105010/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30105010/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30105010/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30105010/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30105010/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30105010/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30105010/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30105010/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1059707501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103200958", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_5 Allure":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095076/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095076/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095076/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095076/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095076/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30095076/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095076/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095076/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30095076/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110815501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103222497", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_913 Light & Fairy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147249/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147249/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147249/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147249/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147249/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147249/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147249/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110816001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103222499", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_914 Fawn Over You":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149809/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149809/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149809/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149809/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149809/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149809/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149809/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110816501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103222491", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_912 Kiss & Spell":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144682/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144682/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144682/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144682/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144682/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144682/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144682/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110817001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103222489", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_911 Charmed & Dangerous":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152359/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152359/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152359/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152359/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152359/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152359/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152359/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110817501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103222503", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_915 Toad You So":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152366/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152366/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152366/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152366/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152366/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152366/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152366/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110818001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103222505", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_916 Note To Elf":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144699/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144699/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144699/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144699/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144699/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144699/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144699/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272511001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103314897", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_957 Perfectly Peculiar":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152274/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152274/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152274/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152274/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152274/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152274/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152274/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152274/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152274/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272511501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103314903", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_954 Offbeat Chic":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144590/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144590/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144590/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144590/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144590/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144590/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144590/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144590/essie-13-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144590/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273762001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646729501", "partNumber" : "103099245", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_399 Off-Tropic":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30159853/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30159853/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30159853/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30159853/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30159853/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30159853/essie-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30159853/essie-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "637339501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102426900", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE15 Fairy Tale":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47457300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47457300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637340001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102426928", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE32 Flawless":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47442177/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47442177/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47442177/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47442177/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47442177/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637340501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102426944", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE18 Ruby Heart Gel Effect 12ml":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637341001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427036", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE03 Little Miss":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47436305/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47436305/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47436305/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47436305/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47436305/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637341501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427094", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE34 Drama Queen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47449367/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47449367/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47449367/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47449367/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47449367/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637342001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427112", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Sävy_|_GE05 City is Mine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47438309/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47438309/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47438309/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47438309/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47438309/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637342501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427138", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE16 Stardust Gel Effect 12ml":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458307/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458307/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47458307/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47458307/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458307/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637343001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427140", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE30 Pink Passion":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47440173/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47440173/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47440173/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47440173/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47440173/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637343501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427160", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE25 Aloha":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47406179/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47406179/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47406179/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47406179/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47406179/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637344001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427164", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Sävy_|_GE01 Nude Beach":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47434301/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47434301/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47434301/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47434301/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47434301/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781355001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684242", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE39 Fuel From the Sun":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055428/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055428/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055428/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055428/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055428/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781356501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684256", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE45 True Bliss":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055480/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055480/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055480/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055480/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055480/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781357001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684258", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE40 Daily Dose of Fun":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055435/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055435/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055435/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055435/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055435/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684278", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE48 Simply Stretch":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055510/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055510/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055510/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055510/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055510/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684284", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE44 Infinite Oasis":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055473/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055473/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055473/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055473/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055473/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781362501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684296", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE36 Vitaminute":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055398/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055398/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055398/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055398/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055398/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781363001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684298", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE42 Sun Exposed":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055459/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055459/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055459/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055459/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055459/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781365501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684314", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE49 Free Your Chakras":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055527/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055527/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055527/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055527/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055527/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684324", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE38 Fruity Detox":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055411/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055411/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055411/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055411/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055411/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684336", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE50 Magical Mantras":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055534/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055534/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055534/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055534/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055534/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684342", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE47 Peaceful Balance":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055503/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055503/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055503/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055503/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055503/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182421", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE74 Blue Hawaii":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060590/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060590/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060590/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060590/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060590/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045034501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182423", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE68 Last Bud Not Least":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059624/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059624/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059624/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059624/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059624/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182425", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE75 Sea Breeze":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060606/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060606/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060606/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060606/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060606/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045035501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182427", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE71 Malibu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060569/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060569/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060569/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060569/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060569/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182429", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE41 Chill, Bill!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055442/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055442/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055442/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055442/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055442/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182435", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE66 Lavendel Deal":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059617/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059617/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059617/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059617/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059617/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045038501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182443", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE54 In a Lily Bit":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059570/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059570/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059570/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059570/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059570/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045039501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182447", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE58 Fading Hope":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059594/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059594/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059594/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059594/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059594/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045040001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182449", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE70 Bahama Mama":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060552/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060552/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060552/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060552/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060552/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045040501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182451", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE60 Burgundy Bouquet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059600/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059600/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059600/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059600/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059600/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045041001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182453", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE43 Multivitamin Joy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055466/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055466/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055466/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055466/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055466/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182457", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE56 Flower Power":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059587/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059587/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059587/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059587/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059587/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045043001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182461", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE69 Bikini Couture":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060545/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060545/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060545/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060545/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060545/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045043501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182463", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE46 Blissful Peace":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055497/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055497/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055497/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055497/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055497/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045044501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182467", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE72 Strawberry Mohito":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060576/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060576/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060576/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060576/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060576/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045045501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182471", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE51 Sun Salutation":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055541/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055541/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055541/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055541/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055541/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045046501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182475", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE73 Thats so Beachy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060583/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060583/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060583/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060583/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060583/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045047501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182479", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE37 Drop of Sea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055404/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055404/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055404/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055404/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055404/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182481", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE76 Freedom of Beach":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060613/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060613/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060613/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060613/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060613/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } } ]
Wild&Mild Gel Effect 12 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%2,00 €-3,99 €Norm. 3,99(332,50 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "632866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102426898", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT55 Blind Date":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632867001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102426918", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT50 Maneater":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "632867501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102426962", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT54 Sanity":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "632868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102426966", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT57 Martini & Me":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "632868501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102426988", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT51 Half Full":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "632871001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102427168", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT53 Aruba & Jamaica":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "781365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102684312", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT43 Zero Gravity":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "781366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102684328", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT31 @Night Matte":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "781367501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102684334", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT52 Island Delight":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "781369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102684344", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT32 Alaska Matte Effect nail polish 12ml":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "781369501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102684346", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT56 Take A Hint":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182473", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT59 Candied Apples":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045048501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182483", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT58 Mmmacarons":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045049501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182487", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT62 Sweet Cheeks":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045050501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182491", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT60 Lady Lollipop":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182493", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT63 Cherry Bomb":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045051501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182495", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT61 Mulberry Cake":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045052001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182497", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT64 Choco-holic":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" } } ]
Wild&Mild Matte 12 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%2,00 €-3,99 €Norm. 3,99(332,50 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "632869001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632862001", "partNumber" : "102427062", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080045726/wild-mild-tekokynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080045726/wild-mild-tekokynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080045726/wild-mild-tekokynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080045726/wild-mild-tekokynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080045726/wild-mild-welcome.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080045726/wild-mild-tekokynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080045726/wild-mild-welcome.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "632870001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632861501", "partNumber" : "102427134", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080043319/wild-mild-tekokynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080043319/wild-mild-tekokynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080043319/wild-mild-tekokynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080043319/wild-mild-welcome.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080043319/wild-mild-tekokynnet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080043319/wild-mild-tekokynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080043319/wild-mild-welcome.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "632865501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632860501", "partNumber" : "102426866", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042695/wild-mild-hard-rock-nails-12-ml-kynnenvahvistaja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042695/wild-mild-hard-rock-nails-12-ml-kynnenvahvistaja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042695/wild-mild-hard-rock-nails-12-ml-kynnenvahvistaja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042695/wild-mild-hard-rock-nails-12-ml-kynnenvahvistaja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042695/wild-mild-hard-rock-nails-12-ml-nail-strengthener.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042695/wild-mild-hard-rock-nails-12-ml-kynnenvahvistaja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042695/wild-mild-hard-rock-nails-12-ml-nail-strengthener.jpg" } } ]
Wild&Mild Hard Rock Nails 12 ml kynnenvahvistaja
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99 €(399,00 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "632849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "102426906", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA01 Mimosa Time!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47492301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47492301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47492301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47492301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47492301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632850001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "102426930", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA04 Pretty Promise":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47487307/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47487307/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47487307/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47487307/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47487307/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "102426932", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA03 Sapphire Eyes":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47486300/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47486300/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47486300/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47486300/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47486300/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632851501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "102427006", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA06 Afterglow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47489301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47489301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47489301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47489301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47489301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632852501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "102427018", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA02 Silent Retreat":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485303/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485303/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47485303/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47485303/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485303/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632858501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "102427222", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA05 Wicked Love":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47488304/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47488304/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47488304/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47488304/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47488304/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303720", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA11 Easy Breezy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060972/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060972/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060972/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060972/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060972/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216858501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303722", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA12 Freezing Point":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060996/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060996/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060996/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060996/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060996/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216859001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303724", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA09 Icy-licious":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060934/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060934/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060934/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060934/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060934/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216982001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303726", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA10 Melting Memories":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060958/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060958/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060958/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060958/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060958/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216982501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303728", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA15 One Voice":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061054/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061054/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061054/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061054/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061054/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216983001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303730", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA16 The Dominator":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061078/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061078/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061078/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061078/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061078/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216983501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303732", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA13 Interstellar":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061016/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061016/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061016/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061016/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061016/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216984001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303734", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA14 The Wild One":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061030/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061030/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061030/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061030/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061030/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216985501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303740", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA17 Passion Spirit":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061092/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061092/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061092/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061092/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061092/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216986001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303742", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA18 Dangerous Dolly":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061108/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061108/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061108/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061108/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061108/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303756", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA07 Frozensation":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060897/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060897/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060897/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060897/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060897/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216990001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303758", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA08 Winter Wonderland":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060910/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060910/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060910/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060910/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060910/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } } ]
Wild&Mild Dazzle 12 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%2,00 €-3,99 €Norm. 3,99(332,50 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "632856501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846001", "partNumber" : "102427132", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042718/wild-mild-12-ml-kynsioljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042718/wild-mild-12-ml-kynsioljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042718/wild-mild-12-ml-kynsioljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042718/wild-mild-12-ml-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042718/wild-mild-12-ml-kynsioljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042718/wild-mild-12-ml-kynsioljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042718/wild-mild-12-ml-oil.jpg" } } ]
Wild&Mild 12 ml kynsiöljy
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,00 €-50%Norm. 3,99(200,00 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "632857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632844501", "partNumber" : "102427166", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-paallyslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-top-coat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "632855001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632844001", "partNumber" : "102427106", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080047331/wild-mild-vital-force-5in1-12-ml-kynsien-hoitoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080047331/wild-mild-vital-force-5in1-12-ml-kynsien-hoitoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080047331/wild-mild-vital-force-5in1-12-ml-kynsien-hoitoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080047331/wild-mild-vital-force-5in1-12-ml-kynsien-hoitoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080047331/wild-mild-vital-force-5in1-12-ml-nail-conditioner.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080047331/wild-mild-vital-force-5in1-12-ml-kynsien-hoitoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080047331/wild-mild-vital-force-5in1-12-ml-nail-conditioner.jpg" } } ]
Wild&Mild Vital Force 5in1 12 ml kynsien hoitoaine
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,00 €-50%Norm. 3,99(200,00 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "632854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632843501", "partNumber" : "102427074", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080047348/wild-mild-ultimate-rescue-12-ml-kynsien-hoitoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080047348/wild-mild-ultimate-rescue-12-ml-kynsien-hoitoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080047348/wild-mild-ultimate-rescue-12-ml-kynsien-hoitoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080047348/wild-mild-ultimate-rescue-12-ml-nail-conditioner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080047348/wild-mild-ultimate-rescue-12-ml-kynsien-hoitoaine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080047348/wild-mild-ultimate-rescue-12-ml-nail-conditioner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080047348/wild-mild-ultimate-rescue-12-ml-kynsien-hoitoaine.jpg" } } ]
Wild&Mild Ultimate Rescue 12 ml kynsien hoitoaine
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,00 €-50%Norm. 3,99(200,00 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "632858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632843001", "partNumber" : "102427190", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042688/wild-mild-turbo-dry-12-ml-pikakuivattava-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042688/wild-mild-turbo-dry-12-ml-pikakuivattava-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042688/wild-mild-turbo-dry-12-ml-pikakuivattava-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042688/wild-mild-turbo-dry-12-ml-pikakuivattava-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042688/wild-mild-turbo-dry-12-ml-quick-drying-top-coat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042688/wild-mild-turbo-dry-12-ml-pikakuivattava-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042688/wild-mild-turbo-dry-12-ml-quick-drying-top-coat.jpg" } } ]
Wild&Mild Turbo Dry 12 ml pikakuivattava päällyslakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99 €(399,00 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "632851001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632841501", "partNumber" : "102426948", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042732/wild-mild-base-shield-12-ml-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042732/wild-mild-base-shield-12-ml-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042732/wild-mild-base-shield-12-ml-aluslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042732/wild-mild-base-shield-12-ml-aluslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042732/wild-mild-base-shield-12-ml-aluslakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "632841001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632838501", "partNumber" : "102426984", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47410367/wild-mild-7-ml-uv-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47410367/wild-mild-7-ml-uv-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47410367/wild-mild-7-ml-uv-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47410367/wild-mild-7-ml-uv-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47410367/wild-mild-7-ml-uv-topcoat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47410367/wild-mild-7-ml-uv-topcoat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47410367/wild-mild-7-ml-uv-paallyslakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "632840501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632838001", "partNumber" : "102426890", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47409361/wild-mild-uv-7-ml-uv-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47409361/wild-mild-uv-7-ml-uv-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47409361/wild-mild-uv-7-ml-uv-aluslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47409361/wild-mild-uv-7-ml-uv-aluslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47409361/wild-mild-uv-7-ml-uv-aluslakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "631077001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426854", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M339 High Heels":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47421301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47421301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47421301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47421301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47421301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631077501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426858", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M003 Pure Soul":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47403277/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47403277/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47403277/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47403277/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47403277/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631078001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426862", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M286 Zephyr":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47411302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47411302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47411302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47411302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47411302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631078501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426864", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M895 Ashberry Dream":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47457362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47457362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631079001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426902", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M483 Paradise":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47447301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47447301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47447301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47447301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47447301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631079501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426914", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M978 Kick it up!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47465367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47465367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47465367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47465367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47465367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631080001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426926", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M884 Escape":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47454361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47454361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47454361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47454361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47454361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631080501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426942", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M233 Party Animalz":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631081001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426954", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M1131 Autopilote":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47463301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47463301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47463301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47463301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47463301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631081501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426958", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M912 #SingleLady":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47458369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47458369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631082001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426968", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M888 City of Angels":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47455368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47455368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47455368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47455368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47455368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631082501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426980", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M561 Miss Perfection":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631083001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426982", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M037 Primadonna":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47437272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47437272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47437272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47437272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47437272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426986", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M001 Snow white":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47401273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47401273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47401273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47401273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47401273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426990", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M019 Heaven 7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47419278/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47419278/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47419278/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47419278/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47419278/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631084501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426994", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M275 6 Minutes Before":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47457171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47457171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631085001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427002", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M124 Balerina":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47486270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47486270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47486270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47486270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47486270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631085501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427008", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M127 Mirror Girl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47488274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47488274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47488274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47488274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47488274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631086001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427010", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M044 Babyface":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47444270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47444270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47444270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47444270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47444270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427020", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M105 Happiness":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47481275/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47481275/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47481275/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47481275/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47481275/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427022", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M988 Hall of Fame":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47467361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47467361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47467361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47467361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47467361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427042", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M1120 The Bees Knees":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47484306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47484306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47484306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47484306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47484306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427066", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M131 Privilege":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47491274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47491274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631088501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427072", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M082 Vampire Weekend":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47472273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47472273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47472273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47472273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47472273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631089001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427076", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M949 Fearless":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631089501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427082", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M485 Born in Zoo":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47448308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47448308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47448308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47448308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47448308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631090001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427084", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M028 Sandra Dee":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47428270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47428270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47428270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47428270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47428270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631090501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427092", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M227 Femme Fatale":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47459274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47459274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47459274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47459274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47459274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631091001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427102", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M953 Bright Fame":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47461369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47461369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47461369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47461369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47461369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631091501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427104", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M294 Prom Queen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47415300/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47415300/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47415300/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47415300/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47415300/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631092001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427114", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M603 Happy Harmony":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47423367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47423367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631092501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427120", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M1135 Greek Holiday":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47466302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47466302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631093001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427150", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M002 Lady in Black":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47402270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47402270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47402270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47402270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47402270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427162", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M031 Marry me":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47431270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47431270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47431270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47431270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47431270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631094001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427174", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M100 Miss Taken":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47424302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47424302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47424302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47424302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47424302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427178", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M041 Bromelia":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47441279/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47441279/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47441279/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47441279/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47441279/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427180", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M137 Magic Violence":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47495272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47495272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47495272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47495272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47495272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631095501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427186", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M472 Queen of Everything":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47421363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47421363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47421363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47421363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47421363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631096001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427192", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M446 Shimmer & Shine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47418363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47418363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47418363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47418363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47418363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427204", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M078 Blue Nun":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471276/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471276/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471276/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471276/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471276/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631097001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427230", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M692 Holy Cow!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47464179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47464179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47464179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47464179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47464179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631097501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427234", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M066 Desiree":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47466272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47466272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632873001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427252", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M773 365 Days":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47430365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47430365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47430365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47430365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47430365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632873501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427256", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M733 Classy Missy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47453173/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47453173/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47453173/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47453173/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47453173/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684238", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MM1111 Perfect Soul":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055220/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055220/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055220/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055220/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055220/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684240", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MM1112 Aurora":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055725/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055725/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055725/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055725/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055725/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781355501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684250", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M261 Art 2 C":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47415362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47415362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47415362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47415362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47415362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781356001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684254", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M718 Glitter-Nation":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485174/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485174/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47485174/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47485174/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485174/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684262", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M280 La Fleur":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458178/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458178/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47458178/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47458178/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458178/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684264", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M481 Mood Booster":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47422360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47422360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781358501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684274", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M1133 Pop Up Rebel":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47465305/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47465305/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47465305/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47465305/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47465305/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781359001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684276", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M120 Flashdance":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47485273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47485273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781360001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684280", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M536 Baby Purple":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47433366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47433366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47433366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47433366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47433366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684282", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M1002 Riverdale":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47470361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47470361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684286", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M990 Dollhouse":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47468368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47468368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47468368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47468368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47468368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684288", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M677 Lonely Planet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47483170/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47483170/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47483170/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47483170/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47483170/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781363501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684304", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M736 Wonder Land":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47451179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47451179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47451179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47451179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47451179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781364001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684306", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M1144 Sassy Spinster":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47467309/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47467309/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47467309/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47467309/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47467309/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781364501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684310", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M985 Introvert":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47466364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47466364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781367001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684330", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M812 Mermaid":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47435360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47435360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47435360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47435360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47435360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182431", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MM1136 Bellissimo!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47468306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47468306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47468306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47468306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47468306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045038001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182437", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MM1132 Force of Fury":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47464308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47464308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47464308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47464308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47464308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182445", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M993 Woodstock":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47469365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47469365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182455", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M034 Forever Young":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47434271/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47434271/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47434271/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47434271/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47434271/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045044001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182465", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M867 Crazy Daisy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47453364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47453364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47453364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47453364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47453364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045045001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182469", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MM1014 Antique Sharm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045047001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182477", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M956 Wize Ruler":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47462366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47462366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47462366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47462366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47462366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045049001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182485", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M866 The Other Side":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47432369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47432369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47432369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47432369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47432369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216989001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103303754", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M011 Pretty Lilac":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47411272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47411272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47411272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47411272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47411272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } } ]
Wild&Mild Long Lasting 12 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%2,00 €-3,99 €Norm. 3,99(332,50 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "629599501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629591001", "partNumber" : "102427248", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080047195/wild-mild-50-ml-uv-geelilakan-poistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080047195/wild-mild-50-ml-uv-geelilakan-poistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080047195/wild-mild-50-ml-uv-geelilakan-poistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080047195/wild-mild-50-ml-uv-geelilakan-poistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080047195/wild-mild-50-ml-uv-gel-polish-remover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080047195/wild-mild-50-ml-uv-gel-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080047195/wild-mild-50-ml-uv-geelilakan-poistoaine.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "620563001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504501", "partNumber" : "102405381", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Sävy_|_Pink Star":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900986244/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900986244/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900986244/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900986244/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900986244/mavala-star-top-coat-14-ml-topcoat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900986244/mavala-star-top-coat-14-ml-topcoat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900986244/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "620565001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620504501", "partNumber" : "102405397", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Sävy_|_Gold Star":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900986237/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900986237/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900986237/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900986237/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900986237/mavala-star-top-coat-14-ml-topcoat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900986237/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900986237/mavala-star-top-coat-14-ml-topcoat.jpg" } }, { "catentry_id" : "620566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620504501", "partNumber" : "102405405", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Sävy_|_Silver Star":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900986220/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900986220/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900986220/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900986220/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900986220/mavala-star-top-coat-14-ml-topcoat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900986220/mavala-star-top-coat-14-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900986220/mavala-star-top-coat-14-ml-topcoat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "613286001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613244501", "partNumber" : "102411298", "unitPrice" : "14,30 €", "unitPriceRaw" : "14.3", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019200674/tervaskanto-10-ml-pihkalakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019200674/tervaskanto-10-ml-pihkalakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019200674/tervaskanto-10-ml-pihkalakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019200674/tar-base-10-ml-resin-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019200674/tervaskanto-10-ml-pihkalakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019200674/tar-base-10-ml-resin-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019200674/tervaskanto-10-ml-pihkalakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "548161501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "548151001", "partNumber" : "102319568", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-ranskalaisen-manikyyrin-mallit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-ranskalaisen-manikyyrin-mallit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-ranskalaisen-manikyyrin-mallit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-french-manicure-models.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-ranskalaisen-manikyyrin-mallit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-french-manicure-models.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-ranskalaisen-manikyyrin-mallit.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "548161001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "548149501", "partNumber" : "102319566", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033425/depend-pt-8-ml-mirhami--ja-avokadokynsioljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033425/depend-pt-8-ml-mirhami--ja-avokadokynsioljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033425/depend-pt-8-ml-mirhami--ja-avokadokynsioljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033425/depend-pt-8-ml-myrrh-and-avocado-nail-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033425/depend-pt-8-ml-mirhami--ja-avokadokynsioljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033425/depend-pt-8-ml-mirhami--ja-avokadokynsioljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033425/depend-pt-8-ml-myrrh-and-avocado-nail-oil.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "548164501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "548147001", "partNumber" : "102319580", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033463/depend-pt-ginseng-8-ml-kynsiseerumi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033463/depend-pt-ginseng-8-ml-kynsiseerumi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033463/depend-pt-ginseng-8-ml-kynsiseerumi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033463/depend-pt-ginseng-8-ml-kynsiseerumi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033463/depend-pt-ginseng-8-ml-kynsiseerumi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "548167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "548145001", "partNumber" : "102319592", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033401/depend-pt-1-8-g-kuorintakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033401/depend-pt-1-8-g-kuorintakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033401/depend-pt-1-8-g-kuorintakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033401/depend-pt-1-8-g-kuorintakyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033401/depend-pt-1-8-g-peeling-pen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033401/depend-pt-1-8-g-kuorintakyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033401/depend-pt-1-8-g-peeling-pen.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "548164001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "548144001", "partNumber" : "102319578", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033531/depend-pt-3-in-1-8-ml-yhdistelmalakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033531/depend-pt-3-in-1-8-ml-yhdistelmalakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033531/depend-pt-3-in-1-8-ml-yhdistelmalakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033531/depend-pt-3-in-1-8-ml-yhdistelmalakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033531/depend-pt-3-in-1-8-ml-combination-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033531/depend-pt-3-in-1-8-ml-combination-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033531/depend-pt-3-in-1-8-ml-yhdistelmalakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "548165501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "548143001", "partNumber" : "102319584", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033517/depend-pt-fast-dry-gel-8-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033517/depend-pt-fast-dry-gel-8-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033517/depend-pt-fast-dry-gel-8-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033517/depend-pt-fast-dry-gel-8-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033517/depend-pt-fast-dry-gel-8-ml-top-coat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033517/depend-pt-fast-dry-gel-8-ml-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033517/depend-pt-fast-dry-gel-8-ml-paallyslakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "548158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "548142501", "partNumber" : "102319556", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-ranskalainen-manikyyrisarja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-ranskalainen-manikyyrisarja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-ranskalainen-manikyyrisarja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-ranskalainen-manikyyrisarja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-french-manicure-series.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-french-manicure-series.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-ranskalainen-manikyyrisarja.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547912501", "partNumber" : "102265151", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028704/depend-dip-in-75-ml-hajuton-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028704/depend-dip-in-75-ml-hajuton-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028704/depend-dip-in-75-ml-hajuton-kynsilakanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028704/depend-dip-in-75-ml-odorless-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028704/depend-dip-in-75-ml-hajuton-kynsilakanpoistoaine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028704/depend-dip-in-75-ml-odorless-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028704/depend-dip-in-75-ml-hajuton-kynsilakanpoistoaine.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547922501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547912001", "partNumber" : "102265065", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sisällön määrä_|_100 ml":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028797/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028797/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028797/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028797/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028797/depend-very-fast-nail-polish-remover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028797/depend-very-fast-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028797/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg" } }, { "catentry_id" : "547923501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547912001", "partNumber" : "102265125", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Sisällön määrä_|_35 ml":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028612/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028612/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028612/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028612/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028612/depend-very-fast-nail-polish-remover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028612/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028612/depend-very-fast-nail-polish-remover.jpg" } }, { "catentry_id" : "547927001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547912001", "partNumber" : "102265261", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sisällön määrä_|_250 ml":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028810/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028810/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028810/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028810/depend-very-fast-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028810/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028810/depend-very-fast-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028810/depend-erittain-nopea-kynsilakanpoistoaine.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547929001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547911501", "partNumber" : "102265347", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028711/depend-dip-in-75-ml-pika-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028711/depend-dip-in-75-ml-pika-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028711/depend-dip-in-75-ml-pika-kynsilakanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028711/depend-dip-in-75-ml-quick-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028711/depend-dip-in-75-ml-pika-kynsilakanpoistoaine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028711/depend-dip-in-75-ml-quick-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028711/depend-dip-in-75-ml-pika-kynsilakanpoistoaine.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547920001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547911001", "partNumber" : "102265027", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sisällön määrä_|_100 ml":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028872/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028872/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028872/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028872/depend-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028872/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028872/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028872/depend-nail-polish-remover.jpg" } }, { "catentry_id" : "547920501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547911001", "partNumber" : "102265029", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sisällön määrä_|_250 ml":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028889/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028889/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028889/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028889/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715028889/depend-nail-polish-remover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028889/depend-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715028889/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547910501", "partNumber" : "102265255", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73141648/depend-7day-hybrid-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73141648/depend-7day-hybrid-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73141648/depend-7day-hybrid-5-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73141648/depend-7day-hybrid-5-ml-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73141648/depend-7day-hybrid-5-ml-paallyslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73141648/depend-7day-hybrid-5-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73141648/depend-7day-hybrid-5-ml-top-coat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547928501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547910001", "partNumber" : "102265339", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_400":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73133926/depend-5-ml-glitterlakan-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73133926/depend-5-ml-glitterlakan-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73133926/depend-5-ml-glitterlakan-aluslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73133926/depend-5-ml-glitterlakan-aluslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73133926/depend-5-ml-glitterlakan-aluslakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547922001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547907501", "partNumber" : "102265057", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sisällön määrä_|_100 ml":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715080115/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715080115/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715080115/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715080115/depend-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715080115/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715080115/depend-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715080115/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg" } }, { "catentry_id" : "547925501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547907501", "partNumber" : "102265225", "unitPrice" : "7,30 €", "unitPriceRaw" : "7.3", "Attributes" : { "Sisällön määrä_|_250 ml":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715080122/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715080122/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715080122/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715080122/depend-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715080122/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715080122/depend-kynsilakanpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715080122/depend-nail-polish-remover.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547907001", "partNumber" : "102264991", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715017708/depend-7day-starter-kit-starttisetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715017708/depend-7day-starter-kit-starttisetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715017708/depend-7day-starter-kit-starttisetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715017708/depend-7day-starter-kit-starttisetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715017708/depend-7day-starter-kit-starttisetti.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547924501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547906501", "partNumber" : "102265153", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715017609/depend-7day-35-ml-puhdistaja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715017609/depend-7day-35-ml-puhdistaja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715017609/depend-7day-35-ml-puhdistaja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715017609/depend-7day-35-ml-puhdistaja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715017609/depend-7day-35-ml-cleaner.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715017609/depend-7day-35-ml-puhdistaja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715017609/depend-7day-35-ml-cleaner.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547869001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547843001", "partNumber" : "102265107", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_80":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-top-coat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-paallyslakka.jpg" } } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Kynsileikkurit ja kynsisakset 44 kpl
- Kynsiviilat 34 kpl
- Kynsiharjat 8 kpl
- Kynsilakat 140 kpl
- Geelilakat 31 kpl
- Kynsilakan poistoaineet 33 kpl
- Kynsilakan kuivatusaineet 2 kpl
- Kynsien hoitoaineet 74 kpl
- Kynsien hoitovälineet 23 kpl
- Kynsien koristelu 26 kpl
- Tekokynnet 60 kpl
- Kynsiliimat 5 kpl
- Rakennekynsitarvikkeet 2 kpl