- Etusivu /
- Terveys ja Kauneus (12259) /
- Kosmetiikka (5088) /
- Kynsienhoito
Kynsienhoito
Kynsienhoito onnistuu kotonakin!
Kaipaatko vähän väriä elämääsi? Tuntuuko asusi tarvitsevan sitä jotakin? Siistit ja hoidetut kynnet voivat olla viimeinen silaus täydelliseen asuusi. Niiden avulla voit myös saavuttaa ylipäänsä huolitellumman ulkonäön. Kynsillä saat tuoda esiin persoonallisuuttasi ja leikitellä lukuisilla mahdollisuuksilla.
Vaikka kynsien lakkaaminen ja kaunistaminen ei kiinnostaisi, on silti tärkeää pitää niistä huolta. Huolehtimalla sormen- ja varpaankynsistä huolehdit myös itsestäsi. Jos ajatus manikyyrin saamisesta kauneushoitolassa ei kuulosta houkuttelevalta, on kynsienhoito kotona myös mahdollista.
Helpot kynsienhoitovinkit
Kotona suoritettuun kynsien hoitoon tarvitset vain kunnolliset kynsienhoitovälineet. Kynsien trimmaamiseen ja leikkaamiseen tarvitaan kynsileikkurit ja -viilat. Kynsiharja poistaa likaa kynsistä.
Monet kynsien hoito-ohjeet ja -vinkit painottavat kosteuden tärkeyttä. Yleisin syy kynsien halkeiluun ja liuskoittumiseen on niiden kuivuus. Kynsien kärsimisen lopettavat esimerkiksi kynsien hoitoaineet, rasvat ja viilat. Käsille ja jaloille kannattaa myös hankkia ihovoiteet, öljyt ja balsamit.
Esimerkiksi liuskoittuvien kynsien hoito sisältää kynsien pinnan hiomisen siloitukseen tarkoitetulla viilalla eli bufferilla kerran kuussa. Heikkojen ja ohuiden kynsien hoitoon voi käyttää kynnenvahvistajaa. Kynsienhoitosetti sisältää kätevästi kaikki hoitoon tarvittavat asiat.
Kynsilakat suojaavat ja kaunistavat
Kynsien lakkaaminen ja muunlainen kaunistaminen on pitkään ollut tapana, eikä se ole mikään ihme, sillä kynsille voi tehdä niin paljon. Lukuisat värit, niiden yhdistelmät ja yksityiskohtaiset kuviot saavat helposti lumoihinsa. Myös simppelit ja hillityt sävyt lisäävät hohtoa asuun kuin asuun. Kaiken lisäksi kynsiä on helppo laittaa kotona, kunhan on oikeat tarvikkeet.
Uniikit kynnet voi helposti saada lakkaamalla. Kynsien lakkaaminen on hyvä tapa viettää aikaa itsensä kanssa ja lisätä väriä jokapäiväiseen elämään. Kynsilakat auttavat myös kynsien suojelussa. Ne pitävät kynnet turvassa kolhuilta ja suojaa kuivumiselta.
Kynsien lakkaamisen ohella tulee muistaa käyttää alus- ja päällyslakkaa, jotta voisi estää kynsien värjäytymisen ja pidentää kynsilakan kestoa. Muista käyttää kynsilakan poistamiseen kynsilakanpoistoainetta, sillä se aiheuttaa vähiten vahinkoa kynsille. Tuotemerkiltä Essence löytyy kattavasti nämä kaikki tuotteet.
Jos lakkaaminen tuntuu liian vaivalloiselta, ovat irtokynnet ja -tarrat hyvä ja helppo vaihtoehto. Kynsitarrat lisäävät sävähdystä lakattuihin kynsiin. Irtokynsillä voi saada yksityiskohtaisempia kuvioita ja tarkempaa jälkeä kuin lakkaamalla sekä lisätä kynnen pituutta. Irtokynnet ovat myös mainio tapa saada kauniit kynnet silloin, kun niitä nopeasti tarvitaan.
Kynsienhoito on tärkeää, sillä huolitellut kynnet näyttävät ja tuntuvat hyvältä. Väriäkään ei ole pakko olla, sillä jo pelkät terveet kynnet ovat kauniit. Tämän voi saavuttaa huolehtimalla kynsistä käyttäen oikeita menetelmiä ja tarvikkeita, joita voi hankkia Kärkkäisen verkkokaupasta.
Kaipaatko vähän väriä elämääsi? Tuntuuko asusi tarvitsevan sitä jotakin? Siistit ja hoidetut kynnet voivat olla viimeinen silaus täydelliseen asuusi. Niiden avulla voit myös saavuttaa ylipäänsä huolitellumman ulkonäön. Kynsillä saat tuoda esiin persoonallisuuttasi ja leikitellä lukuisilla mahdollisuuksilla.
Vaikka kynsien lakkaaminen ja kaunistaminen ei kiinnostaisi, on silti tärkeää pitää niistä huolta. Huolehtimalla sormen- ja varpaankynsistä huolehdit myös itsestäsi. Jos ajatus manikyyrin saamisesta kauneushoitolassa ei kuulosta houkuttelevalta, on kynsienhoito kotona myös mahdollista.
Helpot kynsienhoitovinkit
Kotona suoritettuun kynsien hoitoon tarvitset vain kunnolliset kynsienhoitovälineet. Kynsien trimmaamiseen ja leikkaamiseen tarvitaan kynsileikkurit ja -viilat. Kynsiharja poistaa likaa kynsistä.
Monet kynsien hoito-ohjeet ja -vinkit painottavat kosteuden tärkeyttä. Yleisin syy kynsien halkeiluun ja liuskoittumiseen on niiden kuivuus. Kynsien kärsimisen lopettavat esimerkiksi kynsien hoitoaineet, rasvat ja viilat. Käsille ja jaloille kannattaa myös hankkia ihovoiteet, öljyt ja balsamit.
Esimerkiksi liuskoittuvien kynsien hoito sisältää kynsien pinnan hiomisen siloitukseen tarkoitetulla viilalla eli bufferilla kerran kuussa. Heikkojen ja ohuiden kynsien hoitoon voi käyttää kynnenvahvistajaa. Kynsienhoitosetti sisältää kätevästi kaikki hoitoon tarvittavat asiat.
Kynsilakat suojaavat ja kaunistavat
Kynsien lakkaaminen ja muunlainen kaunistaminen on pitkään ollut tapana, eikä se ole mikään ihme, sillä kynsille voi tehdä niin paljon. Lukuisat värit, niiden yhdistelmät ja yksityiskohtaiset kuviot saavat helposti lumoihinsa. Myös simppelit ja hillityt sävyt lisäävät hohtoa asuun kuin asuun. Kaiken lisäksi kynsiä on helppo laittaa kotona, kunhan on oikeat tarvikkeet.
Uniikit kynnet voi helposti saada lakkaamalla. Kynsien lakkaaminen on hyvä tapa viettää aikaa itsensä kanssa ja lisätä väriä jokapäiväiseen elämään. Kynsilakat auttavat myös kynsien suojelussa. Ne pitävät kynnet turvassa kolhuilta ja suojaa kuivumiselta.
Kynsien lakkaamisen ohella tulee muistaa käyttää alus- ja päällyslakkaa, jotta voisi estää kynsien värjäytymisen ja pidentää kynsilakan kestoa. Muista käyttää kynsilakan poistamiseen kynsilakanpoistoainetta, sillä se aiheuttaa vähiten vahinkoa kynsille. Tuotemerkiltä Essence löytyy kattavasti nämä kaikki tuotteet.
Jos lakkaaminen tuntuu liian vaivalloiselta, ovat irtokynnet ja -tarrat hyvä ja helppo vaihtoehto. Kynsitarrat lisäävät sävähdystä lakattuihin kynsiin. Irtokynsillä voi saada yksityiskohtaisempia kuvioita ja tarkempaa jälkeä kuin lakkaamalla sekä lisätä kynnen pituutta. Irtokynnet ovat myös mainio tapa saada kauniit kynnet silloin, kun niitä nopeasti tarvitaan.
Kynsienhoito on tärkeää, sillä huolitellut kynnet näyttävät ja tuntuvat hyvältä. Väriäkään ei ole pakko olla, sillä jo pelkät terveet kynnet ovat kauniit. Tämän voi saavuttaa huolehtimalla kynsistä käyttäen oikeita menetelmiä ja tarvikkeita, joita voi hankkia Kärkkäisen verkkokaupasta.
Kynsienhoito onnistuu kotonakin!
Kaipaatko vähän väriä elämääsi? Tuntuuko asusi tarvitsevan sitä jotakin? Siistit ja hoidetut kynnet voivat olla viimeinen silaus täydelliseen asuusi. Niiden avulla voit myös saavuttaa ylipäänsä huolitellumman ulkonäön. Kynsillä saat tuoda esiin persoonallisuuttasi ja leikitellä lukuisilla mahdollisuuksilla.
Vaikka kynsien lakkaaminen ja kaunistaminen ei kiinnostaisi, on silti tärkeää pitää niistä huolta. Huolehtimalla sormen- ja varpaankynsistä huolehdit myös itsestäsi. Jos ajatus manikyyrin saamisesta kauneushoitolassa ei kuulosta houkuttelevalta, on kynsienhoito kotona myös mahdollista.
Helpot kynsienhoitovinkit
Kotona suoritettuun kynsien hoitoon tarvitset vain kunnolliset kynsienhoitovälineet. Kynsien trimmaamiseen ja leikkaamiseen tarvitaan kynsileikkurit ja -viilat. Kynsiharja poistaa likaa kynsistä.
Monet kynsien hoito-ohjeet ja -vinkit painottavat kosteuden tärkeyttä. Yleisin syy kynsien halkeiluun ja liuskoittumiseen on niiden kuivuus. Kynsien kärsimisen lopettavat esimerkiksi kynsien hoitoaineet, rasvat ja viilat. Käsille ja jaloille kannattaa myös hankkia ihovoiteet, öljyt ja balsamit.
Esimerkiksi liuskoittuvien kynsien hoito sisältää kynsien pinnan hiomisen siloitukseen tarkoitetulla viilalla eli bufferilla kerran kuussa. Heikkojen ja ohuiden kynsien hoitoon voi käyttää kynnenvahvistajaa. Kynsienhoitosetti sisältää kätevästi kaikki hoitoon tarvittavat asiat.
Kynsilakat suojaavat ja kaunistavat
Kynsien lakkaaminen ja muunlainen kaunistaminen on pitkään ollut tapana, eikä se ole mikään ihme, sillä kynsille voi tehdä niin paljon. Lukuisat värit, niiden yhdistelmät ja yksityiskohtaiset kuviot saavat helposti lumoihinsa. Myös simppelit ja hillityt sävyt lisäävät hohtoa asuun kuin asuun. Kaiken lisäksi kynsiä on helppo laittaa kotona, kunhan on oikeat tarvikkeet.
Uniikit kynnet voi helposti saada lakkaamalla. Kynsien lakkaaminen on hyvä tapa viettää aikaa itsensä kanssa ja lisätä väriä jokapäiväiseen elämään. Kynsilakat auttavat myös kynsien suojelussa. Ne pitävät kynnet turvassa kolhuilta ja suojaa kuivumiselta.
Kynsien lakkaamisen ohella tulee muistaa käyttää alus- ja päällyslakkaa, jotta voisi estää kynsien värjäytymisen ja pidentää kynsilakan kestoa. Muista käyttää kynsilakan poistamiseen kynsilakanpoistoainetta, sillä se aiheuttaa vähiten vahinkoa kynsille. Tuotemerkiltä Essence löytyy kattavasti nämä kaikki tuotteet.
Jos lakkaaminen tuntuu liian vaivalloiselta, ovat irtokynnet ja -tarrat hyvä ja helppo vaihtoehto. Kynsitarrat lisäävät sävähdystä lakattuihin kynsiin. Irtokynsillä voi saada yksityiskohtaisempia kuvioita ja tarkempaa jälkeä kuin lakkaamalla sekä lisätä kynnen pituutta. Irtokynnet ovat myös mainio tapa saada kauniit kynnet silloin, kun niitä nopeasti tarvitaan.
Kynsienhoito on tärkeää, sillä huolitellut kynnet näyttävät ja tuntuvat hyvältä. Väriäkään ei ole pakko olla, sillä jo pelkät terveet kynnet ovat kauniit. Tämän voi saavuttaa huolehtimalla kynsistä käyttäen oikeita menetelmiä ja tarvikkeita, joita voi hankkia Kärkkäisen verkkokaupasta.
Kaipaatko vähän väriä elämääsi? Tuntuuko asusi tarvitsevan sitä jotakin? Siistit ja hoidetut kynnet voivat olla viimeinen silaus täydelliseen asuusi. Niiden avulla voit myös saavuttaa ylipäänsä huolitellumman ulkonäön. Kynsillä saat tuoda esiin persoonallisuuttasi ja leikitellä lukuisilla mahdollisuuksilla.
Vaikka kynsien lakkaaminen ja kaunistaminen ei kiinnostaisi, on silti tärkeää pitää niistä huolta. Huolehtimalla sormen- ja varpaankynsistä huolehdit myös itsestäsi. Jos ajatus manikyyrin saamisesta kauneushoitolassa ei kuulosta houkuttelevalta, on kynsienhoito kotona myös mahdollista.
Helpot kynsienhoitovinkit
Kotona suoritettuun kynsien hoitoon tarvitset vain kunnolliset kynsienhoitovälineet. Kynsien trimmaamiseen ja leikkaamiseen tarvitaan kynsileikkurit ja -viilat. Kynsiharja poistaa likaa kynsistä.
Monet kynsien hoito-ohjeet ja -vinkit painottavat kosteuden tärkeyttä. Yleisin syy kynsien halkeiluun ja liuskoittumiseen on niiden kuivuus. Kynsien kärsimisen lopettavat esimerkiksi kynsien hoitoaineet, rasvat ja viilat. Käsille ja jaloille kannattaa myös hankkia ihovoiteet, öljyt ja balsamit.
Esimerkiksi liuskoittuvien kynsien hoito sisältää kynsien pinnan hiomisen siloitukseen tarkoitetulla viilalla eli bufferilla kerran kuussa. Heikkojen ja ohuiden kynsien hoitoon voi käyttää kynnenvahvistajaa. Kynsienhoitosetti sisältää kätevästi kaikki hoitoon tarvittavat asiat.
Kynsilakat suojaavat ja kaunistavat
Kynsien lakkaaminen ja muunlainen kaunistaminen on pitkään ollut tapana, eikä se ole mikään ihme, sillä kynsille voi tehdä niin paljon. Lukuisat värit, niiden yhdistelmät ja yksityiskohtaiset kuviot saavat helposti lumoihinsa. Myös simppelit ja hillityt sävyt lisäävät hohtoa asuun kuin asuun. Kaiken lisäksi kynsiä on helppo laittaa kotona, kunhan on oikeat tarvikkeet.
Uniikit kynnet voi helposti saada lakkaamalla. Kynsien lakkaaminen on hyvä tapa viettää aikaa itsensä kanssa ja lisätä väriä jokapäiväiseen elämään. Kynsilakat auttavat myös kynsien suojelussa. Ne pitävät kynnet turvassa kolhuilta ja suojaa kuivumiselta.
Kynsien lakkaamisen ohella tulee muistaa käyttää alus- ja päällyslakkaa, jotta voisi estää kynsien värjäytymisen ja pidentää kynsilakan kestoa. Muista käyttää kynsilakan poistamiseen kynsilakanpoistoainetta, sillä se aiheuttaa vähiten vahinkoa kynsille. Tuotemerkiltä Essence löytyy kattavasti nämä kaikki tuotteet.
Jos lakkaaminen tuntuu liian vaivalloiselta, ovat irtokynnet ja -tarrat hyvä ja helppo vaihtoehto. Kynsitarrat lisäävät sävähdystä lakattuihin kynsiin. Irtokynsillä voi saada yksityiskohtaisempia kuvioita ja tarkempaa jälkeä kuin lakkaamalla sekä lisätä kynnen pituutta. Irtokynnet ovat myös mainio tapa saada kauniit kynnet silloin, kun niitä nopeasti tarvitaan.
Kynsienhoito on tärkeää, sillä huolitellut kynnet näyttävät ja tuntuvat hyvältä. Väriäkään ei ole pakko olla, sillä jo pelkät terveet kynnet ovat kauniit. Tämän voi saavuttaa huolehtimalla kynsistä käyttäen oikeita menetelmiä ja tarvikkeita, joita voi hankkia Kärkkäisen verkkokaupasta.
-
[ { "catentry_id" : "547851001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842501", "partNumber" : "102265011", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_79":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106944/depend-5-ml-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106944/depend-5-ml-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73106944/depend-5-ml-aluslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73106944/depend-5-ml-aluslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106944/depend-5-ml-aluslakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547848501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102264997", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7189":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164524/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164524/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164524/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164524/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164524/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547851501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265013", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7193":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166221/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166221/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166221/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166221/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166221/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265025", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7111":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73107408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73107408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73107408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73107408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73107408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547854501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265031", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7170":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73159575/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73159575/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73159575/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73159575/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73159575/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547860501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265063", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7078":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73148609/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73148609/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73148609/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73148609/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73148609/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547864501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265083", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7200":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166290/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166290/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166290/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166290/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166290/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547865001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265085", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7013":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73139478/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73139478/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73139478/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73139478/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73139478/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547867501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265101", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7005":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73141556/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73141556/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73141556/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73141556/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73141556/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547870501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265119", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7181":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73163886/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73163886/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73163886/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73163886/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73163886/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265251", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7185":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164487/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164487/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164487/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164487/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164487/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265267", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7066":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73144557/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73144557/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73144557/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73144557/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73144557/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "586058501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102364753", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7212":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169253/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169253/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169253/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169253/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169253/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "586059501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102364765", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7215":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169284/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169284/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169284/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169284/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169284/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "586060001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102364769", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7218":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169314/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169314/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169314/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169314/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169314/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "586062001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102364785", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7190":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164531/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164531/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164531/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164531/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164531/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "586062501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102364789", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7187":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164500/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164500/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164500/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164500/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164500/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "586063001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102364791", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7211":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169246/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169246/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169246/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169246/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169246/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "633573001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102424354", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7221":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73174622/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73174622/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73174622/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73174622/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73174622/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708000501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102592093", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7239":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73178088/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73178088/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73178088/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73178088/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73178088/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708001001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102592095", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7240":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73178095/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73178095/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73178095/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73178095/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73178095/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708006001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102592115", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7241":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179009/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179009/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179009/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179009/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179009/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "552751001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102322015", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7208":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166856/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166856/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166856/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166856/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166856/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776296001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102662988", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7245":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776296501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102662998", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7246":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776297001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102663004", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7254":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181538/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181538/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181538/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181538/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181538/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776298001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102663012", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7255":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181545/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181545/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181545/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181545/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181545/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776298501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102663016", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7252":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181514/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181514/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181514/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181514/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181514/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776300001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102663022", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7253":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181521/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181521/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181521/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181521/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181521/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776300501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102663024", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7251":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181507/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181507/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181507/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181507/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181507/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "680955501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102495900", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7228":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175377/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175377/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175377/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175377/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175377/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "680957501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102495914", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7232":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175414/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175414/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175414/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175414/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175414/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "680958001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102495918", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7235":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175445/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175445/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175445/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175445/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175445/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818162001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746697", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7257":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183228/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183228/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183228/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183228/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183228/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818164001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746705", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7256":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183211/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183211/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183211/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183211/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183211/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818165001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746709", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7261":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183266/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183266/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183266/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183266/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183266/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818165501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746711", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7263":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183280/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183280/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183280/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183280/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183280/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818166001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746713", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7262":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183273/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183273/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183273/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183273/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183273/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818166501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746715", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7260":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183259/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183259/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183259/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183259/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183259/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818167001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746717", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7258":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183235/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183235/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183235/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183235/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183235/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818167501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746719", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7259":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183242/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183242/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183242/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183242/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183242/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025462001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160828", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7283":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188964/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188964/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188964/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188964/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188964/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025464501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160838", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7282":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188957/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188957/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188957/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188957/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188957/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025467501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160850", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7281":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188940/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188940/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188940/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188940/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188940/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025468001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160852", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7285":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188988/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188988/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188988/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188988/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188988/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025469001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160856", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7286":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188995/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188995/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188995/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188995/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188995/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025470001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160860", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7288":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188810/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188810/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188810/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188810/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188810/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025472001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160868", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7287":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188803/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188803/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188803/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188803/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188803/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025473001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160872", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7284":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188971/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188971/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188971/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188971/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188971/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993815501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120226", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7272":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188612/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188612/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188612/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188612/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188612/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993817501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120234", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7273":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188629/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188629/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188629/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188629/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188629/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993818001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120236", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7275":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188643/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188643/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188643/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188643/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188643/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993818501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120238", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7277":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188667/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188667/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188667/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188667/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188667/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993819501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120242", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7280":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188698/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188698/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188698/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188698/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188698/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993820001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120244", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7276":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188650/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188650/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188650/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188650/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188650/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993820501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120246", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7279":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188681/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188681/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188681/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188681/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188681/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993821001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120248", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7278":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188674/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188674/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188674/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188674/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188674/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933872501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031583", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7270 Sound of Africa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185932/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185932/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185932/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185932/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185932/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933878501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031609", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7271 Lion Vibes":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185949/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185949/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185949/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185949/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185949/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933879501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031613", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7265 Savanna Princess":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185888/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185888/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185888/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185888/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185888/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933880001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031615", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7268 Tribal Chant":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185918/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185918/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185918/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185918/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185918/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933881001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031619", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7267 Celebrate Life":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185901/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185901/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185901/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185901/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185901/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933881501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031621", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7269 Jambo Jambo!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185925/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185925/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185925/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185925/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185925/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933882001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031623", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7266 Elegant like Serwaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185895/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185895/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185895/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185895/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185895/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933883001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031627", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7264 Mahaba Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185871/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185871/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185871/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185871/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185871/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076541501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232613", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7294 Inner Peace":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192961/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192961/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192961/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192961/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192961/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076542501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232617", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7295 Gipsy Soul":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192978/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192978/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192978/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192978/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192978/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076544001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232623", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7291 Happy Hippie":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192930/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192930/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192930/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192930/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192930/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232625", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7297 It s Art":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192992/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192992/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192992/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192992/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192992/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076545001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232627", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7293 Offbeat":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192954/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192954/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192954/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192954/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192954/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076545501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232629", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7290 Wild Heart":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192923/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192923/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192923/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192923/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192923/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076546001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232631", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7289 Boho Babe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192916/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192916/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192916/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192916/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192916/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076546501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232633", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7296 Bohemian Princess":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192985/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192985/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192985/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192985/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192985/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076621501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232649", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7292 Free Spirit":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192947/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192947/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192947/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192947/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192947/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123357001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263241", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7300":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193494/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193494/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193494/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193494/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193494/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123358001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263245", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7304":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194439/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194439/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194439/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194439/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194439/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123359001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263249", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7306":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263255", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7303":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194422/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194422/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194422/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194422/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194422/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263259", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7307":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194460/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194460/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194460/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194460/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194460/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263261", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7301":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123363501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263267", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7305":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123364001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263269", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7308":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194477/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194477/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194477/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194477/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194477/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123365501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263275", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7298":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193470/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193470/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193470/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193470/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193470/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123366001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263277", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7302":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, { "catentry_id" : "1273845001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318056", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7311 Flirt With Me":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273845501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318058", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7312 Beauty & Passion":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196648/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196648/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196648/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196648/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196648/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273846001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318064", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7309 Strong Attraction":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196617/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196617/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196617/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196617/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196617/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273846501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318070", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7310 Kiss n Tell":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196624/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196624/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196624/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196624/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196624/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273847001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318072", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7316 Tea for Two":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196679/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196679/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196679/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196679/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196679/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273847501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318074", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7317 Sweet Phrase":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196686/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196686/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196686/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196686/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196686/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273848001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318076", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7314 Secret Admirer":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196655/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196655/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196655/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196655/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196655/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273848501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318078", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7315 Ladies First":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196662/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196662/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196662/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196662/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196662/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273850001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318096", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7318 Lets Tango":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196693/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196693/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196693/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196693/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196693/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432502", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7319 My Pleasure":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197928/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197928/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197928/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197928/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197928/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415294501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432506", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7321 Morning Snooze":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197942/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197942/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197942/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197942/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197942/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415295001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432508", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7320 Coffee Catch-up":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197935/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197935/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197935/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197935/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197935/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432518", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7327 Milky White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198000/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198000/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198000/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198000/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198000/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432520", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7326 Pen-Pusher":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197997/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197997/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197997/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197997/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197997/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415297501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432526", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7323 Let Loose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197966/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197966/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197966/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197966/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197966/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415298001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432528", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7322 Friday, I m in Love":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197959/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197959/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197959/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197959/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197959/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415298501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432530", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7325 Work Hard, Play Hard(er)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197980/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197980/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197980/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197980/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197980/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432532", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7324 Afterwork O Clock":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197973/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197973/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197973/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197973/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197973/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "622818501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102424372", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_649":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73174790/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73174790/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73174790/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73174790/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73174790/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547848001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102264993", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_005":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73103813/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73103813/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73103813/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73103813/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73103813/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547850001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265003", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_598":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164234/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164234/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164234/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164234/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164234/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547853001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265021", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_129":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111245/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111245/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73111245/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73111245/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111245/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547855001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265033", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_033":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102991/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102991/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102991/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102991/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102991/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547857001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265047", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_039":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102854/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102854/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102854/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102854/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102854/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265061", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_519":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73154969/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73154969/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73154969/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73154969/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73154969/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547864001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265081", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_576":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73162681/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73162681/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73162681/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73162681/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73162681/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547865501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265089", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_040":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102861/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102861/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102861/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102861/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102861/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265093", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_363":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73127079/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73127079/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73127079/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73127079/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73127079/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547867001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265099", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_600":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73165996/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73165996/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73165996/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73165996/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73165996/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265103", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_415":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73137016/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73137016/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73137016/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73137016/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73137016/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547868501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265105", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_136":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111313/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111313/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73111313/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73111313/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111313/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547879001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265233", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_556":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547880501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265241", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_579":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73163718/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73163718/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73163718/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73163718/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73163718/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547883001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265259", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_031":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102977/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102977/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102977/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102977/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102977/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265275", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_047":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73104032/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73104032/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73104032/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73104032/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73104032/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547886501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265281", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_510":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111757/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111757/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73111757/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73111757/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111757/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265287", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_036":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102823/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102823/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102823/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102823/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102823/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547891501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265317", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_463":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73144250/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73144250/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73144250/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73144250/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73144250/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "585587501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102364747", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_623":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169017/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169017/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169017/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169017/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169017/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "585588501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102364755", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_625":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169031/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169031/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169031/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169031/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169031/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "585590001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102364775", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_627":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169055/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169055/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169055/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169055/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169055/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "585591501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102364783", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_624":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169024/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169024/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169024/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169024/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169024/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708001501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102592097", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_665":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179061/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179061/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179061/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179061/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179061/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708002501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102592101", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_667":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179085/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179085/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179085/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179085/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179085/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708003501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102592105", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_671":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179122/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179122/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179122/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179122/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179122/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708007501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102592121", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_673":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179146/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179146/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179146/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179146/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179146/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708008501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102592125", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_669":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179108/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179108/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179108/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179108/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179108/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "552795001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102321981", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_620":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166658/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166658/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166658/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166658/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166658/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "552797001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102321993", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_613":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166580/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166580/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166580/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166580/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166580/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "552799001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102322009", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_612":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166573/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166573/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166573/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166573/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166573/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "552799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102322013", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_619":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166641/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166641/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166641/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166641/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166641/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776226001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102662984", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_680":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181378/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181378/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181378/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181378/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181378/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776227001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102662990", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_678":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181354/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181354/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181354/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181354/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181354/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776227501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102662992", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_676":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181330/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181330/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181330/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181330/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181330/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776229001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102663000", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_685":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181422/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181422/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181422/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181422/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181422/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776229501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102663002", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_679":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181361/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181361/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181361/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181361/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181361/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776230001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102663006", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_683":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181408/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181408/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181408/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181408/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181408/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776230501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102663010", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_684":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181415/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181415/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181415/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181415/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181415/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "681198001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102495892", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_653":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175155/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175155/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175155/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175155/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175155/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "681199501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102495912", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_651":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175131/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175131/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175131/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175131/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175131/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818155001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746669", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_696":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183181/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183181/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183181/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183181/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183181/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818156001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746673", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_693":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183150/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183150/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183150/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183150/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183150/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818157001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746677", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_692":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183143/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183143/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183143/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183143/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183143/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818157501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746679", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_689":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183112/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183112/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183112/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183112/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183112/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818158001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746681", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_687":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183099/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183099/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183099/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183099/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183099/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818159001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746685", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_691":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183136/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183136/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183136/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183136/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183136/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818159501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746687", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_694":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183167/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183167/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183167/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183167/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183167/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818161001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746693", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_698":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183204/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183204/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183204/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183204/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183204/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818161501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746695", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_688":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183105/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183105/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183105/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183105/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183105/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818163001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746701", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_697":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183198/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183198/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183198/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183198/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183198/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818163501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746703", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_695":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183174/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183174/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183174/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183174/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183174/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818164501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746707", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_690":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183129/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183129/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183129/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183129/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183129/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025462501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160830", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_724":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191919/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191919/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191919/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191919/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191919/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025463001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160832", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_726":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191933/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191933/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191933/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191933/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191933/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025464001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160836", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_723":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191902/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191902/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191902/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191902/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191902/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025465501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160842", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_728":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191957/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191957/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191957/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191957/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191957/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025466001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160844", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_727":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191940/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191940/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191940/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191940/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191940/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025466501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160846", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_725":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191926/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191926/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191926/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191926/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191926/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025471001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160864", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_729":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191964/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191964/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191964/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191964/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191964/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025472501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160870", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_730":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191971/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191971/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191971/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191971/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191971/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025473501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160874", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_731":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191988/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191988/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191988/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191988/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191988/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025474001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160876", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_732":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191995/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191995/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191995/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191995/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191995/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025474501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160878", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_733":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192008/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192008/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192008/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192008/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192008/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025475001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160880", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_735":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192022/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192022/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192022/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192022/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192022/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025475501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160882", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_734":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192015/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192015/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192015/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192015/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192015/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993809001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120204", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_712":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188506/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188506/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188506/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188506/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188506/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993809501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120206", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_717":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188551/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188551/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188551/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188551/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188551/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993810501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120208", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_715":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188537/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188537/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188537/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188537/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188537/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993811001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120210", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_713":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188513/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188513/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188513/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188513/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188513/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993811501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120212", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_718":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188568/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188568/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188568/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188568/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188568/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993813001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120216", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_711":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188490/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188490/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188490/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188490/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188490/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993813501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120218", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_721":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188599/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188599/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188599/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188599/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188599/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993814001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120220", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_719":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188575/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188575/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188575/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188575/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188575/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993814501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120222", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_716":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188544/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188544/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188544/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188544/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188544/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993815001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120224", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_714":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188520/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188520/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188520/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188520/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188520/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993816001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120228", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_722":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188605/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188605/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188605/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188605/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188605/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993817001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120232", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_720":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188582/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188582/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188582/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188582/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188582/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933871001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031577", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_700":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183440/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183440/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183440/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183440/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183440/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933871501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031579", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_705":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183495/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183495/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183495/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183495/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183495/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933872001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031581", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_702":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183464/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183464/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183464/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183464/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183464/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933873001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031585", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_708":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185727/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185727/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185727/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185727/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185727/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933873501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031587", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_701":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183457/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183457/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183457/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183457/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183457/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933874501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031593", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_703":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183471/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183471/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183471/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183471/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183471/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933875001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031595", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_704":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183488/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183488/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183488/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183488/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183488/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933876001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031599", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_699":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183433/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183433/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183433/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183433/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183433/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933877501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031605", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_707":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185710/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185710/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185710/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185710/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185710/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933879001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031611", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_706":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185703/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185703/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185703/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185703/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185703/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933882501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031625", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_709":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185734/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185734/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185734/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185734/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185734/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933883501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031629", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_710":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185741/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185741/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185741/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185741/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185741/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076542001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232615", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_736":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193067/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193067/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193067/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193067/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193067/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076547501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232637", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_745":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193159/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193159/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193159/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193159/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193159/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076548001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232639", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_739":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193098/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193098/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193098/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193098/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193098/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076549001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232643", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_738":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193081/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193081/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193081/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193081/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193081/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076621001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232647", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_741":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193111/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193111/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193111/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193111/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193111/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076622001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232651", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_740":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193104/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193104/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193104/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193104/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193104/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232655", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_737":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193074/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193074/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193074/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193074/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193074/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076623501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232657", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_742":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193128/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193128/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193128/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193128/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193128/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076624001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232659", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_743":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193135/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193135/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193135/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193135/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193135/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076624501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232661", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_744":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193142/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193142/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193142/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193142/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193142/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076625001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232663", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_747":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193173/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193173/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193173/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193173/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193173/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076625501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232665", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_746":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123363001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263265", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_749":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194552/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194552/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194552/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194552/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194552/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263273", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_750":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194569/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194569/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194569/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194569/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194569/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263279", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_751":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194576/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194576/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194576/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194576/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194576/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123367001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263281", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_754":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194606/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194606/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194606/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194606/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194606/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123367501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263283", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_748":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194545/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194545/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194545/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194545/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194545/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123368001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263285", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_755":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, { "catentry_id" : "1123368501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263287", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_753":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194590/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194590/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194590/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194590/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194590/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123369001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263289", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_756":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, { "catentry_id" : "1123369501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263291", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_759":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194651/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194651/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194651/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194651/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194651/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123370001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263293", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_752":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194583/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194583/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194583/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194583/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194583/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123370501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263295", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_757":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194637/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194637/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194637/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194637/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194637/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123371001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263297", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_758":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194644/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194644/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194644/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194644/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194644/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273841001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318030", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_771":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318082", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_761":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196310/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196310/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196310/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196310/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196310/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318092", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_762":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196327/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196327/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196327/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196327/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196327/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318100", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_760":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273851001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318104", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_765":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196358/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196358/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196358/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196358/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196358/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273851501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318108", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_766":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196365/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196365/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196365/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196365/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196365/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318112", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_763":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196334/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196334/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196334/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196334/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196334/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273852501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318116", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_764":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196341/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196341/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196341/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196341/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196341/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273853001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318120", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_769":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196396/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196396/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196396/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196396/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196396/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273853501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318124", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_770":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196402/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196402/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196402/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196402/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196402/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318129", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_767":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196372/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196372/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196372/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196372/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196372/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273854501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318134", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_768":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196389/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196389/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196389/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196389/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196389/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "545836001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "545798001", "partNumber" : "102276545", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0731509659948/kiss-precision-nail-glue-3-g-kynsiliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0731509659948/kiss-precision-nail-glue-3-g-kynsiliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0731509659948/kiss-precision-nail-glue-3-g-kynsiliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0731509659948/kiss-precision-nail-glue-3g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0731509659948/kiss-precision-nail-glue-3-g-kynsiliima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0731509659948/kiss-precision-nail-glue-3g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0731509659948/kiss-precision-nail-glue-3-g-kynsiliima.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "545769001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "545742501", "partNumber" : "102276531", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0731509710212/kiss-rhinestones-kynsistrassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0731509710212/kiss-rhinestones-kynsistrassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0731509710212/kiss-rhinestones-kynsistrassi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0731509710212/kiss-rhinestones-kynsistrassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0731509710212/kiss-rhinestones-nail-art-crystal-ball-dnar02.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0731509710212/kiss-rhinestones-kynsistrassi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0731509710212/kiss-rhinestones-nail-art-crystal-ball-dnar02.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "545154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "545136001", "partNumber" : "102276529", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0731509709094/kiss-salon-acrylic-nude-french-kynsisetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0731509709094/kiss-salon-acrylic-nude-french-kynsisetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0731509709094/kiss-salon-acrylic-nude-french-kynsisetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0731509709094/kiss-nails-salon-acrylic-nude-french-28-pcs-nail-kit-kan06.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0731509709094/kiss-salon-acrylic-nude-french-kynsisetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0731509709094/kiss-salon-acrylic-nude-french-kynsisetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0731509709094/kiss-nails-salon-acrylic-nude-french-28-pcs-nail-kit-kan06.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "540334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "540302501", "partNumber" : "102303212", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413890090299/ibero-6-kpl-kynsiviila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413890090299/ibero-6-kpl-kynsiviila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413890090299/ibero-6-kpl-kynsiviila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413890090299/ibero-6-pcs-nail-file.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413890090299/ibero-6-kpl-kynsiviila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413890090299/ibero-6-pcs-nail-file.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413890090299/ibero-6-kpl-kynsiviila.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "540330501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "540301501", "partNumber" : "102303118", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413890090305/ibero-pieni-kynsileikkuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413890090305/ibero-pieni-kynsileikkuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413890090305/ibero-pieni-kynsileikkuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413890090305/ibero-small-nail-clipper.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413890090305/ibero-pieni-kynsileikkuri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413890090305/ibero-pieni-kynsileikkuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413890090305/ibero-small-nail-clipper.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "536493001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298524", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_92 Nude Not Prude":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "536493501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298526", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_91 Gym Tonic":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "536495001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298546", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_90 Nail Up And Be Awesome":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "536496001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298556", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_96 Nap Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "536497501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298586", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_95 You Keep Me Brave":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "536498501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298616", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_93 So Many Polish, So Little Nails":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "536499001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298624", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_94 A Polish A Day Keeps Worries Away":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "812162001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737385", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_122 Confidence Booster":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "812162501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737399", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_117 Aqua Man-icure":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "812163001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737409", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_119 Stardust In A Bottle":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "812164501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737427", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_121 Mint To Be":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "812165501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737443", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_123 Tropic Like Its Hot":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "812166001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737445", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_120 Pink Clay":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "812166501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737449", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_118 You Had Me At Merlot":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "724777501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102603027", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_114 Bring Me To Morocco":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "724779501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102603057", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_116 Fly Me To Kenya":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "724784501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102603125", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_113 Take Me To Tokyo":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "724787501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102603157", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_115 Beam Me To Dubai":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "724789501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102603181", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_112 Dream Me To NYC":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "678561001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503883", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_105 Rusty Rust":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "678561501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503885", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_107 Peach me":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "678564501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503921", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_111 Sahara Sand":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "678568501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503981", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_106 Olives and Wine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "678569001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503985", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_109 Sneakers & Denim":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "678570001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503993", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_108 Pastel Lemon":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "678571001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503997", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_110 Grapeful":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "978470501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097781", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_129 Bee Mine":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978472001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097801", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_127 Partner In Wine":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978473001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097813", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_134 Laugh In Lavendar":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978474501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097843", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_131 ESPRESSOly Great":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978475501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097853", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_130 Meeting Vibes":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978476001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097869", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_135 Doll Side Of Life":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978476501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097873", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_125 Toffee Dreams":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978477501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097887", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_137 Going Nuts":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978478501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097905", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_126 Get Slimed":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "978479001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097909", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_133 Never PEACHless":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "978480001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097915", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_136 SANDing Nudes":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978480501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097919", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_138 Into The Woods":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978483001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097959", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_124 Believe In Jade":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "978485001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103098003", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_132 Petal To The Metal":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978485501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103098005", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_139 Hot In Here":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978487501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103098076", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_128 Blue Me Away":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025442001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160377", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_146 Clear As That":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025443501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160393", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_153 Ibiza Feeling":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025450001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160395", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_147 Glitter N Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025450501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160397", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_152 Lemon Butter":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025451001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160399", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_143 LavendHER":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025452001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160413", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_141 Jelly-liciou":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, { "catentry_id" : "1025452501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160451", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_150 Iced Matcha Latte":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025453001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160477", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_145 EncourageMIN":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025454001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160551", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_149 Vanilla Chai":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025454501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160559", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_148 Koala-ty Time":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025455001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160579", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_140 Vive lAmour":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025455501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160601", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_144 Your Royal Highness":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025456501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160623", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_154 Papaya Punch":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025457001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160659", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_142 Rose Quartz":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025458001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160667", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_151 Violet Dreams":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250192", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_165 Glacier Express":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102503001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250242", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_162 Plummy Yummy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250250", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_163 Pink Matters":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102504001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250256", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_159 Purple Rain":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102505501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250278", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_160 Peach Please":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250304", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_155 SILVERstar":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102506501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250310", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_157 Im A Barbie Girl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102507001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250312", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_161 Stargazing":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102507501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250318", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_158 Deeply In Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102511001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250362", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_167 Love It Or Leaf It":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102512501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250408", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_168 You Are Berry Cute":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102514001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250446", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_164 Elsas Favourite":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102514501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250464", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_156 Cover Me In Gold":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102516501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250482", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_166 Say It In Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266669501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310365", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_171 A Sip Of Fresh Lemonade":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310367", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_172 Go Wild Go BOld":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310369", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_169 Raspberry Pie":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310371", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_170 No More Monday Blues-s":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266671501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310373", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_175 Too Good To Be Taupe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266672001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310375", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_176 Underneath The Olive Tree":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310377", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_173 Karl Said Tres Chic":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310379", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_174 Dresscode Casual Beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310385", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_177 My Berry First Love":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } } ]
Catrice ICONails Gel Lacquer 10,5 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,49 €(317,27 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "500246501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "500236501", "partNumber" : "102236840", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416274408079/cailap-kynsiharja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416274408079/cailap-kynsiharja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416274408079/cailap-kynsiharja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416274408079/cailap-kynsiharja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416274408079/cailap-nail-brush-made-from-a-mix-of-plastic-and-wheat-fibre.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416274408079/cailap-kynsiharja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416274408079/cailap-nail-brush-made-from-a-mix-of-plastic-and-wheat-fibre.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "482637501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482614001", "partNumber" : "102170330", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710341141936/s-e-s-l-o-l-surprise-kynsikoristeet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710341141936/s-e-s-l-o-l-surprise-kynsikoristeet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710341141936/s-e-s-l-o-l-surprise-kynsikoristeet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710341141936/l-o-l---nail-transfers-s-e-s.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710341141936/s-e-s-l-o-l-surprise-kynsikoristeet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710341141936/l-o-l---nail-transfers-s-e-s.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710341141936/s-e-s-l-o-l-surprise-kynsikoristeet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "164509501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "377543501", "partNumber" : "100250478", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_Väritön":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910423/mavala-top-coat-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910423/mavala-top-coat-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910423/mavala-top-coat-5-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910423/mavala-top-coat-5-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910423/mavala-top-coat-5-ml-topcoat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910423/mavala-top-coat-5-ml-topcoat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910423/mavala-top-coat-5-ml-paallyslakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "164513001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "377543001", "partNumber" : "100250499", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_Väritön":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-paallyslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-paallyslakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "164515501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "377542501", "partNumber" : "100250460", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_Väritön":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910409/mavala-super-base-coat-5-ml-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910409/mavala-super-base-coat-5-ml-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910409/mavala-super-base-coat-5-ml-aluslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910409/mavala-super-base-coat-5-ml-aluslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910409/mavala-super-base-coat-5-ml-aluslakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "355293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "355157001", "partNumber" : "101961182", "unitPrice" : "3,29 €", "unitPriceRaw" : "3.29", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729002068/essence-fix-it-8-g-kynsiliima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729002068/essence-fix-it-8-g-kynsiliima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729002068/essence-fix-it-8-g-kynsiliima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729002068/essence-fix-it-8-g-kynsiliima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729002068/essence-fix-it-8-g-nail-glue.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729002068/essence-fix-it-8-g-kynsiliima.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729002068/essence-fix-it-8-g-nail-glue.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "353406001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "353308501", "partNumber" : "101951574", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-alus--ja-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-alus--ja-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-alus--ja-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-base-and-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-alus--ja-paallyslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-base-and-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-alus--ja-paallyslakka.jpg" } } ]
Catrice Power Gel 2in1 Base&Top Coat alus- ja päällyslakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,49 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "346754501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "346687001", "partNumber" : "101930187", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900904064/mavala-kosteuttava-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900904064/mavala-kosteuttava-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900904064/mavala-kosteuttava-aluslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900904064/mavala-kosteuttava-aluslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900904064/mavala-moisturizing-base-coat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900904064/mavala-moisturizing-base-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900904064/mavala-kosteuttava-aluslakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "345455501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "345374501", "partNumber" : "101930191", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900995611/mavala-scientifique-k-2-ml-kynnenkovettaja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900995611/mavala-scientifique-k-2-ml-kynnenkovettaja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900995611/mavala-scientifique-k-2-ml-kynnenkovettaja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900995611/mavala-scientifique-k-2-ml-kynnenkovettaja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900995611/mavala-scientifique-k-2-ml-nail-hardener.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900995611/mavala-scientifique-k-2-ml-nail-hardener.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900995611/mavala-scientifique-k-2-ml-kynnenkovettaja.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "333848001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333624001", "partNumber" : "101911798", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509659917/kiss-brush-on-sivellinkynsiliima-5-g.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509659917/kiss-brush-on-sivellinkynsiliima-5-g.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509659917/kiss-brush-on-sivellinkynsiliima-5-g.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509659917/kiss-brush-on-sivellinkynsiliima-5-g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509659917/kiss-brush-on-nail-glue-5g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509659917/kiss-brush-on-nail-glue-5g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509659917/kiss-brush-on-sivellinkynsiliima-5-g.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "333850001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333623501", "partNumber" : "101911796", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509659900/kiss-maximum-speed-kynsiliima-3-g.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509659900/kiss-maximum-speed-kynsiliima-3-g.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509659900/kiss-maximum-speed-kynsiliima-3-g.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509659900/kiss-maximum-speed-nail-glue-3-g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509659900/kiss-maximum-speed-kynsiliima-3-g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509659900/kiss-maximum-speed-nail-glue-3-g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509659900/kiss-maximum-speed-kynsiliima-3-g.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "333849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333621001", "partNumber" : "101911786", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509642681/kiss-salon-acrylic-nude-medium-kynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509642681/kiss-salon-acrylic-nude-medium-kynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509642681/kiss-salon-acrylic-nude-medium-kynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509642681/kiss-nails-salon-acrylic-nude-french-28-pcs-nail-kit-kan03.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509642681/kiss-salon-acrylic-nude-medium-kynnet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509642681/kiss-salon-acrylic-nude-medium-kynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509642681/kiss-nails-salon-acrylic-nude-french-28-pcs-nail-kit-kan03.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "333832501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333620501", "partNumber" : "101911784", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509642674/kiss-salon-acrylic-nude-oval-kynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509642674/kiss-salon-acrylic-nude-oval-kynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509642674/kiss-salon-acrylic-nude-oval-kynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509642674/kiss-nails-salon-acrylic-nude-french-28-pcs-nail-kit-kan02.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509642674/kiss-salon-acrylic-nude-oval-kynnet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509642674/kiss-salon-acrylic-nude-oval-kynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509642674/kiss-nails-salon-acrylic-nude-french-28-pcs-nail-kit-kan02.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "333834001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333620001", "partNumber" : "101911782", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509642667/kiss-salon-acrylic-nude-short-kynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509642667/kiss-salon-acrylic-nude-short-kynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509642667/kiss-salon-acrylic-nude-short-kynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509642667/kiss-nails-salon-acrylic-nude-french-28-pcs-nail-kit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509642667/kiss-salon-acrylic-nude-short-kynnet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509642667/kiss-nails-salon-acrylic-nude-french-28-pcs-nail-kit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509642667/kiss-salon-acrylic-nude-short-kynnet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "333842501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333618501", "partNumber" : "101911774", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509606638/kiss-gel-fantasy-fanciful-kynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509606638/kiss-gel-fantasy-fanciful-kynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509606638/kiss-gel-fantasy-fanciful-kynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509606638/kiss-gel-fantasy-fanciful-kynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509606638/kiss-nails-gel-fantasy-nails-fanciful.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509606638/kiss-gel-fantasy-fanciful-kynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509606638/kiss-nails-gel-fantasy-nails-fanciful.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "333832001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333618001", "partNumber" : "101911772", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509200195/kiss-short-square-100-kpl-kynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509200195/kiss-short-square-100-kpl-kynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509200195/kiss-short-square-100-kpl-kynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509200195/kiss-short-square-100-kpl-kynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509200195/kiss-nails-short-square-nails-100-ps-100ps14.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509200195/kiss-short-square-100-kpl-kynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509200195/kiss-nails-short-square-nails-100-ps-100ps14.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "333831001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333617501", "partNumber" : "101911770", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509660074/kiss-long-stiletto-100-kpl-kynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509660074/kiss-long-stiletto-100-kpl-kynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509660074/kiss-long-stiletto-100-kpl-kynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509660074/kiss-long-stiletto-100-kpl-kynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509660074/kiss-nails-long-stiletto-100-ps-100ps22.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509660074/kiss-long-stiletto-100-kpl-kynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509660074/kiss-nails-long-stiletto-100-ps-100ps22.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "333837001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333617001", "partNumber" : "101911768", "unitPrice" : "11,89 €", "unitPriceRaw" : "11.89", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509200065/kiss-active-square-100-kpl-kynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509200065/kiss-active-square-100-kpl-kynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509200065/kiss-active-square-100-kpl-kynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509200065/kiss-nails-active-square-100-ps-100ps12.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509200065/kiss-active-square-100-kpl-kynnet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509200065/kiss-nails-active-square-100-ps-100ps12.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509200065/kiss-active-square-100-kpl-kynnet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "333830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333616501", "partNumber" : "101911766", "unitPrice" : "11,89 €", "unitPriceRaw" : "11.89", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509160048/kiss-active-oval-100-kpl-kynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509160048/kiss-active-oval-100-kpl-kynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509160048/kiss-active-oval-100-kpl-kynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509160048/kiss-active-oval-100-kpl-kynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/731509160048/kiss-active-oval-100-pcs-nails.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509160048/kiss-active-oval-100-kpl-kynnet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/731509160048/kiss-active-oval-100-pcs-nails.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "314674501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "314642501", "partNumber" : "101828571", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-geelipaallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-geelipaallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-geelipaallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-geelipaallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-gel-top-coat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-gel-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-geelipaallyslakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "416580501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102058091", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_57 Make Your Polish a Priority":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030160/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030160/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030160/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030160/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030160/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030160/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030160/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "416582001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102058099", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_61 Me, Myself And My Polish":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030207/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030207/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030207/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030207/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030207/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030207/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030207/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "416585001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102058097", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_60 Let Me Be Your Favourite":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030191/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030191/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030191/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030191/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030191/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030191/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030191/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "416585501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102058103", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_63 Early Mornings, Big Shirt, Perfect Nails":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030221/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030221/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030221/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030221/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030221/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030221/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030221/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "416590501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102058095", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_59 Keep Me - Im Cute":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030184/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030184/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030184/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030184/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030184/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030184/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030184/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "416591001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102058101", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_62 I Love Being Yours":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030214/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030214/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030214/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030214/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729030214/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030214/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729030214/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "634015501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102406360", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_88 Pink Makes The Heart Gow Fonder":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729215918/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729215918/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729215918/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729215918/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729215918/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729215918/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729215918/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "634016001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102406372", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_100 Party Animal":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238078/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238078/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238078/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238078/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238078/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238078/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238078/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "634017001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102406382", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_98 Holy Chic":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238054/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238054/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238054/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238054/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238054/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238054/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238054/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "634017501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102406390", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_101 Berry Mary":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238085/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238085/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238085/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238085/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238085/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238085/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238085/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "634018501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102406412", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_103 Mauve on!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238108/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238108/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238108/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238108/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238108/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238108/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238108/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "634020001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102406458", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_99 Sand In Sight!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238061/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238061/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238061/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238061/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238061/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238061/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238061/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "634022501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102406504", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_102 Ready, Set, Taupe!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238092/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238092/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238092/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238092/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238092/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238092/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238092/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "634026001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "102406672", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_104 Rosewood & Chill":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729277398/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729277398/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729277398/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729277398/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729277398/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729277398/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729277398/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "300822501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "101849823", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_02 Bloody Mary To Go":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232241853/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232241853/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232241853/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232241853/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232241853/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232241853/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232241853/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "300823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "300819501", "partNumber" : "101849841", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_20 Black To The Routes":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232242034/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232242034/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232242034/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232242034/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232242034/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232242034/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232242034/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "300825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "300819501", "partNumber" : "101849824", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_03 Caught On The Red Carpet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232241860/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232241860/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232241860/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232241860/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232241860/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232241860/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232241860/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "300832001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "300819501", "partNumber" : "101849831", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_10 Rosywood Hills":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232241938/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232241938/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232241938/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232241938/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232241938/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232241938/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232241938/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "353147001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "300819501", "partNumber" : "101951550", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_51":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232284546/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232284546/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232284546/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232284546/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232284546/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232284546/catrice-iconails-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232284546/catrice-iconails-10-5-ml-nail-polish.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "295824001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "295677501", "partNumber" : "101840801", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531400309/maybelline-superstay-strength-primer-hoitolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531400309/maybelline-superstay-strength-primer-hoitolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531400309/maybelline-superstay-strength-primer-hoitolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531400309/maybelline-superstay-strength-primer-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531400309/maybelline-superstay-strength-primer-hoitolakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531400309/maybelline-superstay-strength-primer-hoitolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531400309/maybelline-superstay-strength-primer-nail-polish.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "289478001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "289392001", "partNumber" : "101819408", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420612188349/ibero-isot-kynsileikkurit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420612188349/ibero-isot-kynsileikkurit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420612188349/ibero-isot-kynsileikkurit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420612188349/ibero-isot-kynsileikkurit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420612188349/ibero-large-nail-clippers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420612188349/ibero-isot-kynsileikkurit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420612188349/ibero-large-nail-clippers.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "289477001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "289373501", "partNumber" : "101819366", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420612180831/ibero-kynsisakset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420612180831/ibero-kynsisakset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420612180831/ibero-kynsisakset.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420612180831/ibero-nail-scissors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420612180831/ibero-kynsisakset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420612180831/ibero-nail-scissors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420612180831/ibero-kynsisakset.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "289457501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "289372501", "partNumber" : "101819364", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420612180466/ibero-lasikynsiviila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420612180466/ibero-lasikynsiviila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420612180466/ibero-lasikynsiviila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420612180466/ibero-lasikynsiviila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420612180466/ibero-lasikynsiviila.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "272175501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "272172501", "partNumber" : "101607414", "unitPrice" : "2,49 €", "unitPriceRaw" : "2.49", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250338443772/essence-kuivattavat-tipat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250338443772/essence-kuivattavat-tipat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250338443772/essence-kuivattavat-tipat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250338443772/essence-kuivattavat-tipat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250338443772/essence-drying-drops.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250338443772/essence-drying-drops.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250338443772/essence-kuivattavat-tipat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "246438001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "246423501", "partNumber" : "101521962", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8713539006031/trind-hoitava-kynsinauhakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8713539006031/trind-hoitava-kynsinauhakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8713539006031/trind-hoitava-kynsinauhakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8713539006031/trind-caring-cuticle-pen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8713539006031/trind-hoitava-kynsinauhakyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8713539006031/trind-hoitava-kynsinauhakyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8713539006031/trind-caring-cuticle-pen.jpg" } } ]
Trind hoitava kynsinauhakynä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,39 €-20%Norm. 12,99 €12,99 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "246110001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "246092001", "partNumber" : "101735829", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900926202/mavala-crystal-100-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900926202/mavala-crystal-100-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900926202/mavala-crystal-100-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900926202/mavala-crystal-100-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900926202/mavala-crystal-100-ml-nail-polish-remover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900926202/mavala-crystal-100-ml-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900926202/mavala-crystal-100-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg" } } ]
Mavala Crystal 100 ml kynsilakanpoistoaine
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,99 €(129,90 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "225350001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "225299501", "partNumber" : "101723198", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750812595/delia-express-remover-hybrid-100-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750812595/delia-express-remover-hybrid-100-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750812595/delia-express-remover-hybrid-100-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750812595/delia-express-remover-hybrid-100-ml-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750812595/delia-express-remover-hybrid-100-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750812595/delia-express-remover-hybrid-100-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750812595/delia-express-remover-hybrid-100-ml-nail-polish-remover.jpg" } } ]
Delia Express Remover Hybrid 100 ml kynsilakanpoistoaine
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,99 €(29,90 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "222895501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222893001", "partNumber" : "100253656", "unitPrice" : "2,69 €", "unitPriceRaw" : "2.69", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312140131401/sini-kynsiharja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312140131401/sini-kynsiharja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312140131401/sini-kynsiharja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312140131401/sini-kynsiharja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312140131401/sini-kynsiharja.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "222343501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222283001", "partNumber" : "101687710", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531318949/maybelline-superstay-3d-gel-top-coat-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531318949/maybelline-superstay-3d-gel-top-coat-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531318949/maybelline-superstay-3d-gel-top-coat-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531318949/maybelline-superstay-3d-gel-top-coat-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531318949/maybelline-superstay-3d-gel-top-coat-top-coat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531318949/maybelline-superstay-3d-gel-top-coat-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531318949/maybelline-superstay-3d-gel-top-coat-top-coat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "213013001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "213001001", "partNumber" : "101735798", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121188/rimmel-super-gel-top-coat-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121188/rimmel-super-gel-top-coat-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121188/rimmel-super-gel-top-coat-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121188/rimmel-super-gel-top-coat-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121188/rimmel-super-gel-top-coat-top-coat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121188/rimmel-super-gel-top-coat-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121188/rimmel-super-gel-top-coat-paallyslakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "637338001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "213000501", "partNumber" : "102424450", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_035 Pop Princess Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301245773/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301245773/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301245773/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301245773/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301245773/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301245773/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301245773/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637338501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "213000501", "partNumber" : "102424466", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_008 Girl Group Blush":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301245766/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301245766/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301245766/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301245766/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301245766/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301245766/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301245766/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637339001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "213000501", "partNumber" : "102424476", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_033 R&B Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301245834/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301245834/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301245834/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301245834/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301245834/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301245834/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301245834/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "213012001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "213000501", "partNumber" : "101735806", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Sävy_|_033 Happily Evie After":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121256/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121256/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121256/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121256/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121256/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121256/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121256/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "213012501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "213000501", "partNumber" : "101735805", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_032 Cocktail Passion":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121249/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121249/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121249/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121249/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121249/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121249/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121249/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "213013501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "213000501", "partNumber" : "101735804", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_025 Urban Purple":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121232/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121232/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121232/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121232/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121232/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121232/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121232/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "213014501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "213000501", "partNumber" : "101735800", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Sävy_|_021 New Romanctic":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121102/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121102/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121102/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121102/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121102/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121102/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121102/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "213015001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "213000501", "partNumber" : "101735802", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_023 Grape Sorbet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121225/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121225/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121225/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121225/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30121225/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121225/rimmel-super-gel-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30121225/rimmel-super-gel-12-ml-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "212968001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "212967501", "partNumber" : "100250490", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701014/mavala-valkoinen-manikyyripakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701014/mavala-valkoinen-manikyyripakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900701014/mavala-valkoinen-manikyyripakkaus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900701014/mavala-white-manicure-kit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900701014/mavala-valkoinen-manikyyripakkaus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701014/mavala-white-manicure-kit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701014/mavala-valkoinen-manikyyripakkaus.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "200556501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "200553501", "partNumber" : "101382213", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418940049685/naturel-shiny-strokes-kynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418940049685/naturel-shiny-strokes-kynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418940049685/naturel-shiny-strokes-kynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418940049685/naturel-shiny-strokes-kynnet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418940049685/naturel-shiny-strokes-kynnet.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "200280501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "200251501", "partNumber" : "101382209", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418940049524/naturel-glitter-stripes-kynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418940049524/naturel-glitter-stripes-kynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418940049524/naturel-glitter-stripes-kynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418940049524/naturel-glitter-stripes-kynnet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418940049524/naturel-glitter-stripes-kynnet.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "200301001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "200245001", "partNumber" : "101562216", "unitPrice" : "2,59 €", "unitPriceRaw" : "2.59", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418940041405/naturel-4140-kynsitarrat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418940041405/naturel-4140-kynsitarrat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418940041405/naturel-4140-kynsitarrat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418940041405/naturel-4140-kynsitarrat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418940041405.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418940041405.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418940041405/naturel-4140-kynsitarrat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "175418501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "175411001", "partNumber" : "100250406", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900916067/mavala-10-ml-kynsilakan-ohennusaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900916067/mavala-10-ml-kynsilakan-ohennusaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900916067/mavala-10-ml-kynsilakan-ohennusaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900916067/mavala-10-ml-nail-polish-thinner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900916067/mavala-10-ml-kynsilakan-ohennusaine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900916067/mavala-10-ml-kynsilakan-ohennusaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900916067/mavala-10-ml-nail-polish-thinner.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "175354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "175345501", "partNumber" : "101129315", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900916609/mavala-mavadry-150-ml-suihke.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900916609/mavala-mavadry-150-ml-suihke.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900916609/mavala-mavadry-150-ml-suihke.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900916609/mavala-mavadry-150-ml-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900916609/mavala-mavadry-150-ml-suihke.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900916609/mavala-mavadry-150-ml-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900916609/mavala-mavadry-150-ml-suihke.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "170957001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "170913001", "partNumber" : "101663566", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418940049982/naturel-glamorous-irtokynnet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418940049982/naturel-glamorous-irtokynnet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418940049982/naturel-glamorous-irtokynnet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418940049982/naturel-glamorous-irtokynnet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418940049982/naturel-glamorous-irtokynnet.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "166795001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "166793001", "partNumber" : "100251584", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310619090006/mirame-125-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310619090006/mirame-125-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7310619090006/mirame-125-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7310619090006/mirame-125-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7310619090006/mirame-125-ml-nail-polish-remover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310619090006/mirame-125-ml-nail-polish-remover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7310619090006/mirame-125-ml-kynsilakanpoistoaine.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "165288501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "165243001", "partNumber" : "100250397", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Koko_|_5 ml":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900915060/mavala-cuticle-remover-kynsinauhavesi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900915060/mavala-cuticle-remover-kynsinauhavesi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900915060/mavala-cuticle-remover-kynsinauhavesi.jpg" }, { "catentry_id" : "164237001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "165243001", "partNumber" : "100250483", "unitPrice" : "11,29 €", "unitPriceRaw" : "11.29", "Attributes" : { "Koko_|_10 ml":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900915060/mavala-cuticle-remover-kynsinauhavesi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900915060/mavala-cuticle-remover-kynsinauhavesi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900915060/mavala-cuticle-remover-kynsinauhavesi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900915060/mavala-cuticle-remover-kynsinauhavesi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900915060/mavala-cuticle-remover-cuticle-water.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900915060/mavala-cuticle-remover-kynsinauhavesi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900915060/mavala-cuticle-remover-cuticle-water.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "165228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "165223001", "partNumber" : "100250494", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900901667/mavala-mavaderma-5-ml-kynsioljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900901667/mavala-mavaderma-5-ml-kynsioljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900901667/mavala-mavaderma-5-ml-kynsioljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900901667/mavala-mavaderma-5-ml-kynsioljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900901667/mavala-mavaderma-5-ml-kynsioljy.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "165089501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "165068001", "partNumber" : "101529373", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900917910/mavala-pikakuivattava-hoitooljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900917910/mavala-pikakuivattava-hoitooljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900917910/mavala-pikakuivattava-hoitooljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900917910/mavala-pikakuivattava-hoitooljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900917910/mavala-quick-drying-treatment-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900917910/mavala-quick-drying-treatment-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900917910/mavala-pikakuivattava-hoitooljy.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "164634501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164632501", "partNumber" : "100942664", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900905665/mavala-nailactan-15-ml-ravitseva-kynsivoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900905665/mavala-nailactan-15-ml-ravitseva-kynsivoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900905665/mavala-nailactan-15-ml-ravitseva-kynsivoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900905665/mavala-nailactan-15-ml-nourishing-nail-cream.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900905665/mavala-nailactan-15-ml-ravitseva-kynsivoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900905665/mavala-nailactan-15-ml-nourishing-nail-cream.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900905665/mavala-nailactan-15-ml-ravitseva-kynsivoide.jpg" } } ]
Mavala Nailactan 15 ml ravitseva kynsivoide
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 €(1 526,67 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "164634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164632001", "partNumber" : "100942663", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-ranskalainen-manikyyripakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-ranskalainen-manikyyripakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-ranskalainen-manikyyripakkaus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-ranskalainen-manikyyripakkaus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-french-manicure-kit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-ranskalainen-manikyyripakkaus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-french-manicure-kit.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "164633501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164631501", "partNumber" : "100942623", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900998018/mavala-mava-flex-serum-10-ml-kosteuttava-tehoseerumi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900998018/mavala-mava-flex-serum-10-ml-kosteuttava-tehoseerumi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900998018/mavala-mava-flex-serum-10-ml-kosteuttava-tehoseerumi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900998018/mavala-mava-flex-serum-10-ml-moisturizing-power-serum.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900998018/mavala-mava-flex-serum-10-ml-kosteuttava-tehoseerumi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900998018/mavala-mava-flex-serum-10-ml-moisturizing-power-serum.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900998018/mavala-mava-flex-serum-10-ml-kosteuttava-tehoseerumi.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "164553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164544501", "partNumber" : "100250515", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900903661/mavala-stop-5-ml-ehkaisemaan-kynsien-ja-kynsinauhojen-pureskelua.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900903661/mavala-stop-5-ml-ehkaisemaan-kynsien-ja-kynsinauhojen-pureskelua.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900903661/mavala-stop-5-ml-ehkaisemaan-kynsien-ja-kynsinauhojen-pureskelua.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900903661/mavala-stop-5-ml-ehkaisemaan-kynsien-ja-kynsinauhojen-pureskelua.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900903661/mavala-stop-5-ml-to-prevent-nail-and-cuticle-biting.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900903661/mavala-stop-5-ml-to-prevent-nail-and-cuticle-biting.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900903661/mavala-stop-5-ml-ehkaisemaan-kynsien-ja-kynsinauhojen-pureskelua.jpg" } } ]
Mavala Stop 5 ml ehkäisemään kynsien ja kynsinauhojen pureskelua
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "164552501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164544001", "partNumber" : "100250505", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900909663/mavala-ridge-filler-5-ml-varilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900909663/mavala-ridge-filler-5-ml-varilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900909663/mavala-ridge-filler-5-ml-varilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900909663/mavala-ridge-filler-5-ml-varilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900909663/mavala-ridge-filler-5-ml-color-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900909663/mavala-ridge-filler-5-ml-color-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900909663/mavala-ridge-filler-5-ml-varilakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "164518001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164496501", "partNumber" : "100250492", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900906297/mavala-120-kpl-manikyyritarrat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900906297/mavala-120-kpl-manikyyritarrat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900906297/mavala-120-kpl-manikyyritarrat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900906297/mavala-120-kpl-manikyyritarrat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900906297/mavala-120-pcs-manicure-stickers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900906297/mavala-120-kpl-manikyyritarrat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900906297/mavala-120-pcs-manicure-stickers.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "164517501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164496001", "partNumber" : "100250503", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900906150/mavala-nail-white-crayon-valkokyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900906150/mavala-nail-white-crayon-valkokyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900906150/mavala-nail-white-crayon-valkokyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900906150/mavala-nail-white-crayon-white-pencil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900906150/mavala-nail-white-crayon-valkokyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900906150/mavala-nail-white-crayon-valkokyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900906150/mavala-nail-white-crayon-white-pencil.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Kynsileikkurit ja kynsisakset 44 kpl
- Kynsiviilat 34 kpl
- Kynsiharjat 8 kpl
- Kynsilakat 140 kpl
- Geelilakat 31 kpl
- Kynsilakan poistoaineet 33 kpl
- Kynsilakan kuivatusaineet 2 kpl
- Kynsien hoitoaineet 74 kpl
- Kynsien hoitovälineet 23 kpl
- Kynsien koristelu 26 kpl
- Tekokynnet 60 kpl
- Kynsiliimat 5 kpl
- Rakennekynsitarvikkeet 2 kpl