- Etusivu /
- Terveys ja Kauneus (12259) /
- Kosmetiikka (5088) /
- Kynsienhoito (467) /
- Kynsilakat
Kynsilakat
Laadukas kynsilakka täydentää huoliteltua tyyliä
Kauniit kynnet piristävät ja näyttävät tyylikkäiltä. Ne ovat upea yksityiskohta, johon myös muiden ihmisten huomio kiinnittyy. Kynsilakan sävyllä voi leikitellä, se voi sointua meikkiisi, asukokonaisuuteesi tai poiketa säväyttävästi muusta värityksestäsi. Kynnet on mukava laittaa kuntoon juhliin, mutta arkityylikin täydentyy kivasti kynsilakan käytöllä. Erisävyisiä kynsilakkoja on hyvä olla kotikaapissa, joten voit täydentää varastosi Kärkkäisen verkkokaupan valikoimalla.Piristä tyyliäsi kynsilakoilla
Kivat ja piristävät kynnet voi saada aivan kotikonstein. Erityisesti musta kynsilakka ja valkoinen kynsilakka ovat suosittuja ihan yksikseen tai sitten yhdistettyinä muihin väreihin. Erilaisilla ja erivärisillä kynsilakoilla voi tehdä kuvioita ja sekoituksia. Leikittely vaatii kuitenkin aikaa, koska eri värisävyjen pitää malttaa antaa kuivua kunnolla ennen kuin uuden sävyn laittaa päälle. Mahdollisuuksia on monia ja vain mielikuvitus rajana.
Yksi tapa saada vähän erilaiset kynnet on lakata ne kahdella eri värillä. Aluksi voi lakata kynnet jollakin vaalealla sävyllä kokonaan. Kun lakka on kuivunut, kynsien kärjet voi lakata fiiliksen mukaan jollakin kirkkaalla tai kimaltelevalla sävyllä.
Kynsiin voi tehdä kivoja pysty- tai vaakaraitoja. Parhaiten raidoitus onnistuu niin, että lakkaa aluksi koko kynnen yhdellä värillä. Kun lakka on kuivunut, sen päälle voi vetää raitoja jollakin muulla värillä. Myös liukuvärjäys onnistuu kotikonstein. Tällöin ensimmäisen värisävyn päälle voi töpötellä esimerkiksi tummempaa lakkaa sienellä. Kannattaa edetä kynnen kärjestä kohti tyveä.
Näin kynsien lakkaus kestää pitkään
Kaikista kestävimmän lakkauksen kynsille saa, kun lakkaamiseen käyttää hieman aikaa. Aivan aluksi kannattaa valita laadukas aluslakka, joka luo hyvän pohjan värille. Aluslakan jälkeen levitetään värilakka ja sen päälle päällyslakka, jotta väri pysyy napakasti paikoillaan. Värilakkaa ei kuitenkaan aina tarvitse laittaa, koska aluslakkakin antaa kynsille kauniin kiillon.
Geelikynsilakat antavat kynsille vaivattomasti vahvan värin ja kiillon. Niitä käytettäessä on tärkeää muistaa, että lakan pitää antaa kuivua ennen kuin alkaa puuhailla käsillä. Aina kynsiä lakatessa pitää muistaa, että käsien ja etenkin kynsien pitää olla puhtaat ja kuivat, jotta lakka jää kiinni eikä lohkeile.
Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan kynsilakkavalikoimaan! Sieltä saat myös kynsilakanpoistoaineet, kynsiharjat ja muut kynsienhoitotuotteet, joten manikyyri onnistuu helposti kotonakin.
Laadukas kynsilakka täydentää huoliteltua tyyliä
Kauniit kynnet piristävät ja näyttävät tyylikkäiltä. Ne ovat upea yksityiskohta, johon myös muiden ihmisten huomio kiinnittyy. Kynsilakan sävyllä voi leikitellä, se voi sointua meikkiisi, asukokonaisuuteesi tai poiketa säväyttävästi muusta värityksestäsi. Kynnet on mukava laittaa kuntoon juhliin, mutta arkityylikin täydentyy kivasti kynsilakan käytöllä. Erisävyisiä kynsilakkoja on hyvä olla kotikaapissa, joten voit täydentää varastosi Kärkkäisen verkkokaupan valikoimalla.Piristä tyyliäsi kynsilakoilla
Kivat ja piristävät kynnet voi saada aivan kotikonstein. Erityisesti musta kynsilakka ja valkoinen kynsilakka ovat suosittuja ihan yksikseen tai sitten yhdistettyinä muihin väreihin. Erilaisilla ja erivärisillä kynsilakoilla voi tehdä kuvioita ja sekoituksia. Leikittely vaatii kuitenkin aikaa, koska eri värisävyjen pitää malttaa antaa kuivua kunnolla ennen kuin uuden sävyn laittaa päälle. Mahdollisuuksia on monia ja vain mielikuvitus rajana.
Yksi tapa saada vähän erilaiset kynnet on lakata ne kahdella eri värillä. Aluksi voi lakata kynnet jollakin vaalealla sävyllä kokonaan. Kun lakka on kuivunut, kynsien kärjet voi lakata fiiliksen mukaan jollakin kirkkaalla tai kimaltelevalla sävyllä.
Kynsiin voi tehdä kivoja pysty- tai vaakaraitoja. Parhaiten raidoitus onnistuu niin, että lakkaa aluksi koko kynnen yhdellä värillä. Kun lakka on kuivunut, sen päälle voi vetää raitoja jollakin muulla värillä. Myös liukuvärjäys onnistuu kotikonstein. Tällöin ensimmäisen värisävyn päälle voi töpötellä esimerkiksi tummempaa lakkaa sienellä. Kannattaa edetä kynnen kärjestä kohti tyveä.
Näin kynsien lakkaus kestää pitkään
Kaikista kestävimmän lakkauksen kynsille saa, kun lakkaamiseen käyttää hieman aikaa. Aivan aluksi kannattaa valita laadukas aluslakka, joka luo hyvän pohjan värille. Aluslakan jälkeen levitetään värilakka ja sen päälle päällyslakka, jotta väri pysyy napakasti paikoillaan. Värilakkaa ei kuitenkaan aina tarvitse laittaa, koska aluslakkakin antaa kynsille kauniin kiillon.
Geelikynsilakat antavat kynsille vaivattomasti vahvan värin ja kiillon. Niitä käytettäessä on tärkeää muistaa, että lakan pitää antaa kuivua ennen kuin alkaa puuhailla käsillä. Aina kynsiä lakatessa pitää muistaa, että käsien ja etenkin kynsien pitää olla puhtaat ja kuivat, jotta lakka jää kiinni eikä lohkeile.
Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan kynsilakkavalikoimaan! Sieltä saat myös kynsilakanpoistoaineet, kynsiharjat ja muut kynsienhoitotuotteet, joten manikyyri onnistuu helposti kotonakin.
-
[ { "catentry_id" : "1030920501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103167032", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_52 Coral Me Maybe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409065/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409065/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409065/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409065/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409065/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409065/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409065/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1030921501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103167044", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_54 Plum It Up":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409140/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409140/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409140/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409140/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409140/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409140/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409140/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1030923501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103167098", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_53 Power To The Sunflower":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409102/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409102/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409102/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409102/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409102/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409102/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409102/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1030924501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103167108", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_57 Pretty In Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409553/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409553/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409553/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409553/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409553/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409553/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409553/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1030926001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103167150", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_56 Red-Y To Go":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409225/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409225/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409225/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409225/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409225/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409225/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409225/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1030926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103167154", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_55 Inner Peas":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409188/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409188/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409188/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409188/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409188/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409188/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409188/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1031042501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103167156", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_51 Someone Like Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409027/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409027/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409027/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409027/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409027/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409027/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409027/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1031044501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103167186", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_58 Less Bitter More Glitter":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409591/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409591/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409591/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409591/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729409591/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409591/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729409591/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887605001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849119", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_16 chili TOGETHER":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348876/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348876/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348876/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348876/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348876/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348876/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348876/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887605501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849121", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_39 LUCKY TO HAVE blue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349149/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349149/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349149/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349149/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349149/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349149/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349149/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887606001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849123", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_44 grape A COFFEE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349194/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349194/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349194/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349194/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349194/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349194/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349194/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887606501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849125", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_43 IM peachy TODAY!":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349187/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349187/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349187/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349187/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349187/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349187/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349187/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887607001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849127", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_21 I AM pine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348920/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348920/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348920/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348920/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348920/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348920/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348920/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887607501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849129", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_02 DAMN glam":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348739/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348739/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348739/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348739/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348739/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348739/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348739/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887608001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849131", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_19 DONT leaf ME":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348906/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348906/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348906/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348906/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348906/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348906/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348906/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887608501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849133", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_42 SWIRL pool":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349170/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349170/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349170/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349170/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349170/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349170/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349170/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887609001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849135", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_40 ISNT SHE minty?!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349156/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349156/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349156/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349156/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349156/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349156/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349156/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887609501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849137", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_36 IN A WHILE crocodile":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349071/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349071/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349071/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349071/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349071/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349071/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349071/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887610001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849139", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_05 SUGAR blush":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348760/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348760/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348760/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348760/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348760/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348760/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348760/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887610501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849141", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_01 gloss N ROLL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348722/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348722/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348722/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348722/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348722/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348722/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348722/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887611001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849143", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_07 pinkVENTURES":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348784/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348784/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348784/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348784/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348784/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348784/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348784/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887611501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849145", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_48 squeeze THE DAY!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349231/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349231/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349231/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349231/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349231/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349231/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349231/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887612001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849147", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_33 JUST white":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349040/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349040/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349040/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349040/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349040/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349040/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349040/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887612501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849149", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_26 WOW cacao":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348975/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348975/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348975/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348975/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348975/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348975/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348975/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887613001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849151", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_31 YOU ARE coconuts":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349026/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349026/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349026/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349026/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349026/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349026/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349026/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887613501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849153", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_09 spice UP YOUR LIFE":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348807/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348807/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348807/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348807/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348807/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348807/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348807/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887614001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849155", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_10 DID YOU mist ME?":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348814/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348814/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348814/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348814/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348814/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348814/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348814/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887614501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849157", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_06 happily EVER AFTER":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348777/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348777/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348777/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348777/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348777/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348777/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348777/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887615001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849159", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_11 BANG BOOM bling":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348821/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348821/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348821/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348821/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348821/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348821/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348821/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887615501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849161", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_37 ALWAYS ON taupe":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349125/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349125/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349125/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349125/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349125/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349125/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349125/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887616001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849164", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_13 BINGO flamingo":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348845/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348845/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348845/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348845/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348845/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348845/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348845/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887616501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849167", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_18 dazzling SHELL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348890/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348890/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348890/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348890/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348890/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348890/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348890/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887617001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849170", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_41 violet VOLTAGE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349163/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349163/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349163/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349163/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349163/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349163/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349163/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887617501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849173", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_25 powder ROOM PARTY":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348968/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348968/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348968/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348968/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348968/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348968/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348968/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887618001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849183", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_22 sea YOU SOON":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348937/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348937/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348937/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348937/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348937/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348937/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348937/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887618501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849185", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_49 SAVE WATER, DRINK lime":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349248/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349248/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349248/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349248/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349248/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349248/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349248/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887619001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849187", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_12 orchid JUNGLE":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348838/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348838/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348838/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348838/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348838/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348838/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348838/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887619501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849189", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_20 PLEASE berry ME":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348913/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348913/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348913/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348913/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348913/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348913/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348913/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887620001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849191", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_38 ALOHA papaya":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349132/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349132/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349132/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349132/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349132/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349132/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349132/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849193", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_14 ALL-TIME FAVOUred":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348852/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348852/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348852/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348852/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348852/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348852/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348852/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887621001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849195", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_28 elephant IN THE ROOM":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348999/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348999/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348999/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348999/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348999/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348999/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348999/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887621501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849197", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_17 I lilac YOU":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348883/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348883/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348883/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348883/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348883/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348883/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348883/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887622001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849199", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_30 nude TO KNOW":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349019/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349019/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349019/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349019/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349019/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349019/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349019/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887622501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849201", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_29 CRAZY cocoa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349002/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349002/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349002/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349002/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349002/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349002/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349002/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887623001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849203", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_23 tangerine AHEAD!":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348944/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348944/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348944/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348944/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348944/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348944/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348944/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849205", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_03 icing ON THE CAKE":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348746/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348746/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348746/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348746/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348746/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348746/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348746/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887624001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849207", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_34 LOVE U SO mocha":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349057/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349057/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349057/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349057/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349057/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349057/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349057/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887624501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849209", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_32 BUT FIRST toffee":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349033/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349033/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349033/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349033/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349033/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349033/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349033/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887625001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849211", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_50 I CARRIED A cantaloupe":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349255/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349255/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349255/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349255/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349255/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349255/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349255/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887625501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849213", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_47 pink INK":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349224/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349224/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349224/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349224/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349224/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349224/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349224/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887626001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849215", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_27 HEY, sand TROPEZ!":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348982/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348982/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348982/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348982/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348982/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348982/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348982/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887626501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849217", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_35 GO bananas!":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349064/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349064/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349064/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349064/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349064/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349064/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349064/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887627001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849219", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_15 pink HAPPY THOUGHTS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348869/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348869/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348869/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348869/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348869/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348869/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348869/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887627501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849221", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_04 bubble TROUBLE":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348753/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348753/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348753/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348753/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348753/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348753/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348753/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887628001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849223", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_45 lavender VIBES ONLY":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349200/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349200/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349200/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349200/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349200/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349200/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349200/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887628501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849225", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_08 THE FINAL rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348791/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348791/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348791/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348791/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348791/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348791/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348791/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887629001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849227", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_24 mauve FORWARD":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348951/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348951/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348951/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348951/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729348951/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348951/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729348951/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "887629501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "102849231", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_46 FROM dusk TILL YAWN":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349217/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349217/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349217/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349217/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349217/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349217/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349217/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102500001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103250204", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_66 GIVE ME space":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422477/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422477/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422477/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422477/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422477/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422477/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422477/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102502501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103250240", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_63 MY butter HALF":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422217/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422217/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422217/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422217/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422217/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422217/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422217/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102504501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103250262", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_61 wavy BABY":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422309/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422309/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422309/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422309/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422309/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422309/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422309/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102505001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103250264", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_62 HEART OF gold":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422194/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422194/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422194/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422194/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422194/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422194/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422194/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102508501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103250338", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_59 brick OR TREAT":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422262/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422262/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422262/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422262/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422262/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422262/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422262/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102512001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103250384", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_0 kale YEAH!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422392/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422392/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422392/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422392/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422392/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422392/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422392/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102513501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103250424", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_65 OH-bergine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422316/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422316/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422316/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422316/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422316/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422316/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422316/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102516001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103250480", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_64 YOU rock!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422354/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422354/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422354/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422354/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422354/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422354/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422354/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1326469001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103350198", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_70 light rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466822/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466822/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466822/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466822/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466822/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466822/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466822/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1326469501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103350208", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_67 rosy Future":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466792/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466792/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466792/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466792/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466792/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466792/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466792/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1326470001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103350210", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_68 peach Club":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466808/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466808/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466808/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466808/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466808/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466808/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466808/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1326470501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103350212", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_69 UP IN THE air":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466815/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466815/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466815/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466815/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466815/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466815/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466815/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435819501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103465140", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_71 FAUX pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491671/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491671/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491671/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491671/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491671/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491671/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491671/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435820001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103465142", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_72 LEFT ME ON red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491688/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491688/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491688/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491688/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491688/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491688/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491688/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1444577001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103470151", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_73 emerald ENERGY":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491695/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491695/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491695/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491695/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491695/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491695/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491695/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1444578001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887587501", "partNumber" : "103470157", "unitPrice" : "2,19 €", "unitPriceRaw" : "2.19", "Attributes" : { "Sävy_|_74 NO ROOM FOR THE blues":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491701/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491701/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491701/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491701/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491701/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491701/essence-gel-nail-colour-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491701/essence-gel-nail-color-8-ml-kynsilakka.jpg" } } ]
Essence Gel Nail Colour 8 ml kynsilakka
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:Säästä50%1,10 €-2,29 €Norm. 2,19(273,75 / litra) -
[ { "catentry_id" : "1437710001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437627001", "partNumber" : "103462485", "unitPrice" : "4,49 €", "unitPriceRaw" : "4.49", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490100/catrice-glow-in-the-dark-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490100/catrice-glow-in-the-dark-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490100/catrice-glow-in-the-dark-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490100/catrice-glow-in-the-dark-effect-10-5ml-topplack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490100/catrice-glow-in-the-dark-effect-10-5ml-top-coat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490100/catrice-glow-in-the-dark-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490100/catrice-glow-in-the-dark-effect-10-5ml-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490100/catrice-glow-in-the-dark-effect-10-5ml-topplack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490100/catrice-glow-in-the-dark-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg" } } ]
Catrice Glow In The Dark Effect 10,5ml päällyslakka
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,49 €(408,18 / litra) -
[ { "catentry_id" : "1437710501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437627501", "partNumber" : "103462487", "unitPrice" : "4,49 €", "unitPriceRaw" : "4.49", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490117/catrice-prisma-illusion-10-5ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490117/catrice-prisma-illusion-10-5ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490117/catrice-prisma-illusion-10-5ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490117/catrice-prisma-illusion-effect-top-coat-040-galactic-dust.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490117/catrice-prisma-illusion-10-5ml-paallyslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490117/catrice-prisma-illusion-10-5ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490117/catrice-prisma-illusion-effect-top-coat-040-galactic-dust.jpg" } } ]
Catrice Prisma Illusion 10,5ml päällyslakka
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,49 €(408,18 / litra) -
[ { "catentry_id" : "1435313001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435310501", "partNumber" : "103465152", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Sävy_|_01 Perfect Stay":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491756/essence-extreme-last-8-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491756/essence-extreme-last-8-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491756/essence-extreme-last-8-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491756/essence-extreme-sista-8-ml-topplack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491756/essence-extreme-last-8-ml-top-coat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491756/essence-extreme-last-8-ml-paallyslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491756/essence-extreme-last-8-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491756/essence-extreme-sista-8-ml-topplack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491756/essence-extreme-last-8-ml-top-coat.jpg" } } ]
Essence extreme last 8 ml päällyslakka
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,99 €(373,75 / litra)Sävy:01 Perfect Stay -
[ { "catentry_id" : "631077001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426854", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M339 High Heels":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47421301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47421301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47421301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47421301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47421301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631077501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426858", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M003 Pure Soul":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47403277/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47403277/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47403277/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47403277/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47403277/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631078001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426862", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M286 Zephyr":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47411302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47411302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47411302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47411302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47411302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631078501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426864", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M895 Ashberry Dream":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47457362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47457362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631079001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426902", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M483 Paradise":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47447301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47447301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47447301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47447301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47447301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631079501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426914", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M978 Kick it up!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47465367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47465367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47465367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47465367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47465367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631080001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426926", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M884 Escape":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47454361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47454361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47454361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47454361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47454361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631080501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426942", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M233 Party Animalz":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631081001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426954", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M1131 Autopilote":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47463301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47463301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47463301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47463301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47463301/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631081501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426958", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M912 #SingleLady":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47458369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47458369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631082001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426968", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M888 City of Angels":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47455368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47455368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47455368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47455368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47455368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631082501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426980", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M561 Miss Perfection":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631083001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426982", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M037 Primadonna":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47437272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47437272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47437272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47437272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47437272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426986", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M001 Snow white":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47401273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47401273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47401273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47401273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47401273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426990", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M019 Heaven 7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47419278/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47419278/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47419278/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47419278/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47419278/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631084501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102426994", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M275 6 Minutes Before":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47457171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47457171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457171/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631085001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427002", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M124 Balerina":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47486270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47486270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47486270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47486270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47486270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631085501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427008", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M127 Mirror Girl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47488274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47488274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47488274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47488274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47488274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631086001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427010", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M044 Babyface":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47444270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47444270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47444270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47444270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47444270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427020", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M105 Happiness":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47481275/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47481275/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47481275/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47481275/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47481275/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427022", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M988 Hall of Fame":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47467361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47467361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47467361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47467361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47467361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427042", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M1120 The Bees Knees":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47484306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47484306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47484306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47484306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47484306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427066", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M131 Privilege":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47491274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47491274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631088501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427072", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M082 Vampire Weekend":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47472273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47472273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47472273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47472273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47472273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631089001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427076", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M949 Fearless":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631089501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427082", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M485 Born in Zoo":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47448308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47448308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47448308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47448308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47448308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631090001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427084", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M028 Sandra Dee":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47428270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47428270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47428270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47428270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47428270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631090501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427092", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M227 Femme Fatale":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47459274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47459274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47459274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47459274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47459274/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631091001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427102", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M953 Bright Fame":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47461369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47461369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47461369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47461369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47461369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631091501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427104", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M294 Prom Queen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47415300/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47415300/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47415300/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47415300/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47415300/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631092001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427114", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M603 Happy Harmony":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47423367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47423367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423367/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631092501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427120", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M1135 Greek Holiday":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47466302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47466302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631093001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427150", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M002 Lady in Black":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47402270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47402270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47402270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47402270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47402270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427162", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M031 Marry me":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47431270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47431270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47431270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47431270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47431270/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631094001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427174", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M100 Miss Taken":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47424302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47424302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47424302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47424302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47424302/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427178", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M041 Bromelia":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47441279/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47441279/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47441279/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47441279/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47441279/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427180", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M137 Magic Violence":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47495272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47495272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47495272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47495272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47495272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631095501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427186", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M472 Queen of Everything":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47421363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47421363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47421363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47421363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47421363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631096001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427192", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M446 Shimmer & Shine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47418363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47418363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47418363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47418363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47418363/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427204", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M078 Blue Nun":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471276/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471276/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471276/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471276/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471276/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631097001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427230", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M692 Holy Cow!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47464179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47464179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47464179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47464179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47464179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "631097501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427234", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M066 Desiree":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47466272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47466272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632873001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427252", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M773 365 Days":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47430365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47430365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47430365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47430365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47430365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632873501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102427256", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M733 Classy Missy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47453173/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47453173/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47453173/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47453173/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47453173/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684238", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MM1111 Perfect Soul":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055220/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055220/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055220/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055220/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055220/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684240", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MM1112 Aurora":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055725/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055725/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055725/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055725/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055725/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781355501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684250", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M261 Art 2 C":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47415362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47415362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47415362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47415362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47415362/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781356001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684254", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M718 Glitter-Nation":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485174/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485174/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47485174/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47485174/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485174/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684262", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M280 La Fleur":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458178/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458178/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47458178/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47458178/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458178/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684264", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M481 Mood Booster":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47422360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47422360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781358501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684274", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M1133 Pop Up Rebel":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47465305/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47465305/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47465305/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47465305/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47465305/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781359001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684276", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M120 Flashdance":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47485273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47485273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485273/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781360001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684280", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M536 Baby Purple":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47433366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47433366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47433366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47433366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47433366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684282", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M1002 Riverdale":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47470361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47470361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470361/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684286", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M990 Dollhouse":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47468368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47468368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47468368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47468368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47468368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684288", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M677 Lonely Planet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47483170/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47483170/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47483170/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47483170/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47483170/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781363501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684304", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M736 Wonder Land":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47451179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47451179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47451179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47451179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47451179/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781364001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684306", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M1144 Sassy Spinster":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47467309/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47467309/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47467309/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47467309/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47467309/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781364501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684310", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M985 Introvert":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47466364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47466364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47466364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781367001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "102684330", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M812 Mermaid":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47435360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47435360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47435360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47435360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47435360/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182431", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MM1136 Bellissimo!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47468306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47468306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47468306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47468306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47468306/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045038001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182437", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MM1132 Force of Fury":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47464308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47464308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47464308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47464308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47464308/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182445", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M993 Woodstock":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47469365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47469365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469365/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182455", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M034 Forever Young":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47434271/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47434271/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47434271/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47434271/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47434271/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045044001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182465", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M867 Crazy Daisy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47453364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47453364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47453364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47453364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47453364/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045045001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182469", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MM1014 Antique Sharm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471368/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045047001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182477", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M956 Wize Ruler":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47462366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47462366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47462366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47462366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47462366/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045049001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103182485", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M866 The Other Side":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47432369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47432369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47432369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47432369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47432369/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216989001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631066501", "partNumber" : "103303754", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_M011 Pretty Lilac":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47411272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47411272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47411272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47411272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47411272/wild-mild-long-lasting-12-ml-kynsilakka.jpg" } } ]
Wild&Mild Long Lasting 12 ml kynsilakka
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:Säästä50%2,00 €-3,99 €Norm. 3,99(332,50 / litra) -
[ { "catentry_id" : "1439273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439258501", "partNumber" : "103462313", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Sävy_|_52 Lumous":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861785/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861785/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861785/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861785/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861785.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861785.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861785/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1439273501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439258501", "partNumber" : "103462317", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Sävy_|_50 Arctic Blaze":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861761/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861761/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861761/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861761.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861761/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861761/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861761.jpg" } }, { "catentry_id" : "1439274001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439258501", "partNumber" : "103462319", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Sävy_|_51 Midnight":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861778/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861778/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861778/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861778.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861778/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861778/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861778.jpg" } }, { "catentry_id" : "1439274501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439258501", "partNumber" : "103462321", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Sävy_|_48 Auringonlasku":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861747/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861747/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861747/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861747/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861747.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861747.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861747/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1439275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439258501", "partNumber" : "103462323", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Sävy_|_49 Jäämarja":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861754/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861754/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861754/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861754/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861754.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861754/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861754.jpg" } }, { "catentry_id" : "1439275501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439258501", "partNumber" : "103462327", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Sävy_|_47 Kuun hohto":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861730/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861730/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861730/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861730.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861730/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861730/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861730.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1448229001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1448222001", "partNumber" : "103423676", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900883789_1/mavala-set-snowblossom-trio-feminine-lahjapakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900883789_1/mavala-set-snowblossom-trio-feminine-lahjapakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900883789_1/mavala-set-snowblossom-trio-feminine-lahjapakkaus.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1444734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444717501", "partNumber" : "103470155", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Sävy_|_01 Gloss To Go":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491763/essence-extreme-gel-01-8-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491763/essence-extreme-gel-01-8-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491763/essence-extreme-gel-01-8-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491763/essence-extreme-gel-01-8-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491763/essence-extreme-gel-01-8-ml-top-coat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729491763/essence-extreme-gel-01-8-ml-topplack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491763/essence-extreme-gel-01-8-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491763/essence-extreme-gel-01-8-ml-topplack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729491763/essence-extreme-gel-01-8-ml-top-coat.jpg" } } ]
Essence extreme gel 01 8 ml päällyslakka
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,99 €(373,75 / litra)Sävy:01 Gloss To Go -
[ { "catentry_id" : "1437602001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437585501", "partNumber" : "103462481", "unitPrice" : "4,49 €", "unitPriceRaw" : "4.49", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490124/catrice-cosmic-gold-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490124/catrice-cosmic-gold-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490124/catrice-cosmic-gold-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490124/catrice-cosmic-gold-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490124/catrice-cosmic-gold-effect-top-coat-030-celestial-light.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490124/catrice-cosmic-gold-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490124/catrice-cosmic-gold-effect-top-coat-030-celestial-light.jpg" } } ]
Catrice Cosmic Gold Effect 10,5ml päällyslakka
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,49 €(408,18 / litra) -
[ { "catentry_id" : "1437602501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437586001", "partNumber" : "103462483", "unitPrice" : "4,49 €", "unitPriceRaw" : "4.49", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490131/catrice-crushed-crystal-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490131/catrice-crushed-crystal-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490131/catrice-crushed-crystal-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490131/catrice-crushed-crystal-effect-top-coat-010-ametist-aura.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490131/catrice-crushed-crystal-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490131/catrice-crushed-crystal-effect-top-coat-010-amethyst-aura.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490131/catrice-crushed-crystal-effect-top-coat-010-ametist-aura.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490131/catrice-crushed-crystal-effect-10-5ml-paallyslakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490131/catrice-crushed-crystal-effect-top-coat-010-amethyst-aura.jpg" } } ]
Catrice Crushed Crystal Effect 10,5ml päällyslakka
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,49 €(408,18 / litra) -
[ { "catentry_id" : "1437711501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437628501", "partNumber" : "103462491", "unitPrice" : "4,49 €", "unitPriceRaw" : "4.49", "Attributes" : { "Sävy_|_090":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490193/catrice-sheer-beauties-nail-polish-090-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490193/catrice-sheer-beauties-nail-polish-090-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490193/catrice-sheer-beauties-nail-polish-090-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490193/catrice-sheer-beauties-nail-polish-090-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490193/catrice-sheer-beauties-nail-polish-090-bubblegum-bliss.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490193/catrice-sheer-beauties-nagellack-090-bubblegum-bliss.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490193/catrice-sheer-beauties-nagellack-090-bubblegum-bliss.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490193/catrice-sheer-beauties-nail-polish-090-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490193/catrice-sheer-beauties-nail-polish-090-bubblegum-bliss.jpg" } } ]
Catrice Sheer Beauties Nail Polish 090 kynsilakka
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,49 €(408,18 / litra)Sävy:090 -
[ { "catentry_id" : "1437601501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437585001", "partNumber" : "103462479", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490155/catrice-ultra-stay-base-coat-10-5ml-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490155/catrice-ultra-stay-base-coat-10-5ml-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490155/catrice-ultra-stay-base-coat-10-5ml-aluslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490155/catrice-ultra-stay-base-coat-10-5ml-aluslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729490155/catrice-ultra-stay-base-coat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490155/catrice-ultra-stay-base-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729490155/catrice-ultra-stay-base-coat-10-5ml-aluslakka.jpg" } } ]
Catrice Ultra Stay Base Coat 10,5ml aluslakka
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99 €(362,73 / litra)
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Kynsileikkurit ja kynsisakset 44 kpl
- Kynsiviilat 34 kpl
- Kynsiharjat 8 kpl
- Kynsilakat 140 kpl
- Geelilakat 31 kpl
- Kynsilakan poistoaineet 33 kpl
- Kynsilakan kuivatusaineet 2 kpl
- Kynsien hoitoaineet 74 kpl
- Kynsien hoitovälineet 23 kpl
- Kynsien koristelu 26 kpl
- Tekokynnet 60 kpl
- Kynsiliimat 5 kpl
- Rakennekynsitarvikkeet 2 kpl