- Etusivu /
- Terveys ja Kauneus (12259) /
- Kosmetiikka (5088) /
- Kynsienhoito (467) /
- Kynsilakat
Kynsilakat
Laadukas kynsilakka täydentää huoliteltua tyyliä
Kauniit kynnet piristävät ja näyttävät tyylikkäiltä. Ne ovat upea yksityiskohta, johon myös muiden ihmisten huomio kiinnittyy. Kynsilakan sävyllä voi leikitellä, se voi sointua meikkiisi, asukokonaisuuteesi tai poiketa säväyttävästi muusta värityksestäsi. Kynnet on mukava laittaa kuntoon juhliin, mutta arkityylikin täydentyy kivasti kynsilakan käytöllä. Erisävyisiä kynsilakkoja on hyvä olla kotikaapissa, joten voit täydentää varastosi Kärkkäisen verkkokaupan valikoimalla.Piristä tyyliäsi kynsilakoilla
Kivat ja piristävät kynnet voi saada aivan kotikonstein. Erityisesti musta kynsilakka ja valkoinen kynsilakka ovat suosittuja ihan yksikseen tai sitten yhdistettyinä muihin väreihin. Erilaisilla ja erivärisillä kynsilakoilla voi tehdä kuvioita ja sekoituksia. Leikittely vaatii kuitenkin aikaa, koska eri värisävyjen pitää malttaa antaa kuivua kunnolla ennen kuin uuden sävyn laittaa päälle. Mahdollisuuksia on monia ja vain mielikuvitus rajana.
Yksi tapa saada vähän erilaiset kynnet on lakata ne kahdella eri värillä. Aluksi voi lakata kynnet jollakin vaalealla sävyllä kokonaan. Kun lakka on kuivunut, kynsien kärjet voi lakata fiiliksen mukaan jollakin kirkkaalla tai kimaltelevalla sävyllä.
Kynsiin voi tehdä kivoja pysty- tai vaakaraitoja. Parhaiten raidoitus onnistuu niin, että lakkaa aluksi koko kynnen yhdellä värillä. Kun lakka on kuivunut, sen päälle voi vetää raitoja jollakin muulla värillä. Myös liukuvärjäys onnistuu kotikonstein. Tällöin ensimmäisen värisävyn päälle voi töpötellä esimerkiksi tummempaa lakkaa sienellä. Kannattaa edetä kynnen kärjestä kohti tyveä.
Näin kynsien lakkaus kestää pitkään
Kaikista kestävimmän lakkauksen kynsille saa, kun lakkaamiseen käyttää hieman aikaa. Aivan aluksi kannattaa valita laadukas aluslakka, joka luo hyvän pohjan värille. Aluslakan jälkeen levitetään värilakka ja sen päälle päällyslakka, jotta väri pysyy napakasti paikoillaan. Värilakkaa ei kuitenkaan aina tarvitse laittaa, koska aluslakkakin antaa kynsille kauniin kiillon.
Geelikynsilakat antavat kynsille vaivattomasti vahvan värin ja kiillon. Niitä käytettäessä on tärkeää muistaa, että lakan pitää antaa kuivua ennen kuin alkaa puuhailla käsillä. Aina kynsiä lakatessa pitää muistaa, että käsien ja etenkin kynsien pitää olla puhtaat ja kuivat, jotta lakka jää kiinni eikä lohkeile.
Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan kynsilakkavalikoimaan! Sieltä saat myös kynsilakanpoistoaineet, kynsiharjat ja muut kynsienhoitotuotteet, joten manikyyri onnistuu helposti kotonakin.
Laadukas kynsilakka täydentää huoliteltua tyyliä
Kauniit kynnet piristävät ja näyttävät tyylikkäiltä. Ne ovat upea yksityiskohta, johon myös muiden ihmisten huomio kiinnittyy. Kynsilakan sävyllä voi leikitellä, se voi sointua meikkiisi, asukokonaisuuteesi tai poiketa säväyttävästi muusta värityksestäsi. Kynnet on mukava laittaa kuntoon juhliin, mutta arkityylikin täydentyy kivasti kynsilakan käytöllä. Erisävyisiä kynsilakkoja on hyvä olla kotikaapissa, joten voit täydentää varastosi Kärkkäisen verkkokaupan valikoimalla.Piristä tyyliäsi kynsilakoilla
Kivat ja piristävät kynnet voi saada aivan kotikonstein. Erityisesti musta kynsilakka ja valkoinen kynsilakka ovat suosittuja ihan yksikseen tai sitten yhdistettyinä muihin väreihin. Erilaisilla ja erivärisillä kynsilakoilla voi tehdä kuvioita ja sekoituksia. Leikittely vaatii kuitenkin aikaa, koska eri värisävyjen pitää malttaa antaa kuivua kunnolla ennen kuin uuden sävyn laittaa päälle. Mahdollisuuksia on monia ja vain mielikuvitus rajana.
Yksi tapa saada vähän erilaiset kynnet on lakata ne kahdella eri värillä. Aluksi voi lakata kynnet jollakin vaalealla sävyllä kokonaan. Kun lakka on kuivunut, kynsien kärjet voi lakata fiiliksen mukaan jollakin kirkkaalla tai kimaltelevalla sävyllä.
Kynsiin voi tehdä kivoja pysty- tai vaakaraitoja. Parhaiten raidoitus onnistuu niin, että lakkaa aluksi koko kynnen yhdellä värillä. Kun lakka on kuivunut, sen päälle voi vetää raitoja jollakin muulla värillä. Myös liukuvärjäys onnistuu kotikonstein. Tällöin ensimmäisen värisävyn päälle voi töpötellä esimerkiksi tummempaa lakkaa sienellä. Kannattaa edetä kynnen kärjestä kohti tyveä.
Näin kynsien lakkaus kestää pitkään
Kaikista kestävimmän lakkauksen kynsille saa, kun lakkaamiseen käyttää hieman aikaa. Aivan aluksi kannattaa valita laadukas aluslakka, joka luo hyvän pohjan värille. Aluslakan jälkeen levitetään värilakka ja sen päälle päällyslakka, jotta väri pysyy napakasti paikoillaan. Värilakkaa ei kuitenkaan aina tarvitse laittaa, koska aluslakkakin antaa kynsille kauniin kiillon.
Geelikynsilakat antavat kynsille vaivattomasti vahvan värin ja kiillon. Niitä käytettäessä on tärkeää muistaa, että lakan pitää antaa kuivua ennen kuin alkaa puuhailla käsillä. Aina kynsiä lakatessa pitää muistaa, että käsien ja etenkin kynsien pitää olla puhtaat ja kuivat, jotta lakka jää kiinni eikä lohkeile.
Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan kynsilakkavalikoimaan! Sieltä saat myös kynsilakanpoistoaineet, kynsiharjat ja muut kynsienhoitotuotteet, joten manikyyri onnistuu helposti kotonakin.
-
[ { "catentry_id" : "1272537001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272525501", "partNumber" : "103314975", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_973 Mellow In The Meadow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164048/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164048/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164048/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164048/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164048.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164048.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164048/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272537501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272525501", "partNumber" : "103314977", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_971 Midsommar Bloom":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164109/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164109/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164109/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164109/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164109.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164109.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164109/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272538001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272525501", "partNumber" : "103314983", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_976 Go Wild-Flower":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166226/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166226/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166226/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166226/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166226.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166226/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166226.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272525501", "partNumber" : "103314985", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_972 Poppy & Joyous":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166233/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166233/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166233/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166233.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166233/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166233/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166233.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272525501", "partNumber" : "103314987", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_975 In A Daisy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164116/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164116/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164116/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164116/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164116.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164116/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164116.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272525501", "partNumber" : "103314989", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_974 Cloud Gazing":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166219/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166219/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166219/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166219/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166219.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166219/essie-mellow-in-the-meadow-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166219.jpg" } } ]
Essie Mellow In The Meadow 13,5 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,99 €(1 070,71 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1272534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272525001", "partNumber" : "103314921", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_961 Tu-Lips Touch":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144255/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144255/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144255/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144255.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144255/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144255/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144255.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272534501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272525001", "partNumber" : "103314923", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_962 Spring Fling":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144262/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144262/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144262/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144262/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144262.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144262.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144262/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272535001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272525001", "partNumber" : "103314925", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Sävy_|_959 Flirty Flutters":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144231/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144231/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144231/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144231/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144231.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144231.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144231/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272535501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272525001", "partNumber" : "103314927", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_960 Blushin\' & Crushin":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144248/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144248/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144248/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144248.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144248/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144248/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144248.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272525001", "partNumber" : "103314933", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_963 First Kiss Bliss":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144286/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144286/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144286/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144286/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144286.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144286/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144286.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272536501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272525001", "partNumber" : "103314935", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Sävy_|_964 Meet-Cute Moment":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144293/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144293/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144293/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144293.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144293/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144293.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144293/essie-blushin-crushin-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1272530501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272524001", "partNumber" : "103314899", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_5 Cosmic Chrome":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152304/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152304/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152304/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152304/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152304.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152304.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152304/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272531001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272524001", "partNumber" : "103314905", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_20 Astral Aura":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149755/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149755/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149755/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149755/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149755.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149755.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149755/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272524001", "partNumber" : "103314907", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_30 Ethereal Escape":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166240/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166240/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166240/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166240/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166240.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166240/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166240.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272532001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272524001", "partNumber" : "103314909", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_10 Separated Starlight":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144637/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144637/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144637/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144637/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144637.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144637.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144637/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272532501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272524001", "partNumber" : "103314911", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_17 Gilded Galaxy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147195/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147195/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147195/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147195.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147195/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147195.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147195/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1272533001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272524001", "partNumber" : "103314917", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_40 Mystic Marine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166493/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166493/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166493/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166493.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30166493/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166493/essie-nail-art-studio-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30166493.jpg" } } ]
Essie Nail Art Studio 13,5 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,99 €(1 070,71 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "776823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "776805501", "partNumber" : "102637299", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852400074/isadora-rock-base-hardener-ridge-filler-6-ml-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852400074/isadora-rock-base-hardener-ridge-filler-6-ml-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852400074/isadora-rock-base-hardener-ridge-filler-6-ml-aluslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852400074/isadora-rock-base-hardener-ridge-filler-6-ml-aluslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852400074/isadora-rock-base-hardener-ridge-filler-6-ml-aluslakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "776752001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "776708501", "partNumber" : "102637227", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852400081/isadora-instant-dry-top-coat-6-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852400081/isadora-instant-dry-top-coat-6-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852400081/isadora-instant-dry-top-coat-6-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852400081/isadora-instant-dry-top-coat-6-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852400081/isadora-instant-dry-top-coat-6-ml-top-coat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852400081/isadora-instant-dry-top-coat-6-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852400081/isadora-instant-dry-top-coat-6-ml-top-coat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "765930001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637195", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_115 Cool Mauve":"1" , "Väri_|_115 Cool Mauve":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401156/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401156/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401156/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401156/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401156/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401156/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401156/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "765930501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637197", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_124 Sparkling Candy":"1" , "Väri_|_124 Sparkling Candy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401248/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401248/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401248/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401248/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401248/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401248/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401248/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "765931001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637199", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_208 Soft Suede":"1" , "Väri_|_208 Soft Suede":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852402085/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852402085/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852402085/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852402085/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852402085/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852402085/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852402085/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "765931501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637201", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_106 Milkshake":"1" , "Väri_|_106 Milkshake":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401064/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401064/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401064/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401064/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401064/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401064/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401064/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "765932501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637213", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_163 Summer Red":"1" , "Väri_|_163 Summer Red":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401637/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401637/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401637/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401637/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401637/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401637/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401637/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "765933501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637229", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_169 Fire Orange":"1" , "Väri_|_169 Fire Orange":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401699/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401699/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401699/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401699/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401699/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401699/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401699/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "765934001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637233", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_127 Icy Purple":"1" , "Väri_|_127 Icy Purple":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401279/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401279/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401279/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401279/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401279/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401279/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401279/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "765935001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637247", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_121 Water Rose":"1" , "Väri_|_121 Water Rose":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401217/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401217/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401217/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401217/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401217/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401217/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401217/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "765935501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637249", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_139 Black Lacquer":"1" , "Väri_|_139 Black Lacquer":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401392/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401392/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401392/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401392/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401392/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401392/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401392/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "765936001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637251", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_184 Canyon Rose":"1" , "Väri_|_184 Canyon Rose":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401842/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401842/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401842/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401842/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401842/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401842/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401842/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "765937001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637275", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_199 Glace":"1" , "Väri_|_199 Glacé":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401996/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401996/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401996/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401996/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401996/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401996/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401996/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "765938001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637283", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_133 Femme Fatale":"1" , "Väri_|_133 Femme Fatale":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401330/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401330/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401330/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401330/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401330/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401330/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401330/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "765938501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637293", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_193 Rose Gold":"1" , "Väri_|_193 Rose Gold":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401934/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401934/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401934/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401934/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401934/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401934/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401934/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "765939001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637297", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_214 Copper Crush":"1" , "Väri_|_214 Copper Crush":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852402146/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852402146/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852402146/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852402146/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852402146/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852402146/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852402146/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "765940001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637329", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_112 Porcelain":"1" , "Väri_|_112 Porcelain":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401125/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401125/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401125/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401125/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401125/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401125/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401125/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "765940501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637347", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_172 Spring Fling":"1" , "Väri_|_172 Spring Fling":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401729/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401729/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401729/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401729/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401729/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401729/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401729/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "765941001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637350", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_202 Belle Beige":"1" , "Väri_|_202 Belle Beige":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852402023/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852402023/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852402023/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852402023/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852402023/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852402023/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852402023/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "765941501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637359", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_130 Red Plum":"1" , "Väri_|_130 Red Plum":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401309/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401309/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401309/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401309/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401309/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401309/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401309/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "765942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637371", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_145 Harmony Green":"1" , "Väri_|_145 Harmony Green":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401453/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401453/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401453/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401453/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401453/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401453/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401453/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "765942501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637374", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_148 Atlantic Blue":"1" , "Väri_|_148 Atlantic Blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401484/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401484/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401484/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401484/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401484/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401484/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401484/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "765943001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "102637379", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_100 Pearly Frost":"1" , "Väri_|_100 Pearly Frost":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401002/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401002/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401002/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401002/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401002/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401002/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401002/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1104639001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "765895001", "partNumber" : "103252229", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Sävy_|_190 Nude Attitude":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401903/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401903/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401903/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401903/isadora-wonder-nail-6-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401903/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317852401903/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401903/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401903/isadora-wonder-nail-6-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317852401903/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1338657001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "103375385", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_218 Oat Milk":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081261/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081261/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333352081261/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333352081261/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333352081261/isadora-wonder-nail-6-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333352081261/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081261/isadora-wonder-nail-6-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081261/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081261/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1338657501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "103375397", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_144 Jade Mint":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081230/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081230/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333352081230/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333352081230/isadora-wonder-nail-6-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333352081230/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333352081230/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081230/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081230/isadora-wonder-nail-6-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081230/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1338658001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "765895001", "partNumber" : "103375399", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_149 Lavender Purple":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081247/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081247/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333352081247/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333352081247/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333352081247/isadora-wonder-nail-6-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333352081247/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081247/isadora-wonder-nail-6-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081247/isadora-wonder-nail-6-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333352081247/isadora-wonder-nail-6-ml-nagellack.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1038124001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1038098501", "partNumber" : "103174486", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_882 Fuel Your Desire":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149885/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149885/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149885/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149885/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149885/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149885/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149885/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1038124501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1038098501", "partNumber" : "103174484", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_881 U Wish":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147324/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147324/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147324/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147324/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147324/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147324/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147324/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1038125001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1038098501", "partNumber" : "103174494", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Sävy_|_886 Flirt With Freedom":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149892/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149892/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149892/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149892/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30149892/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149892/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30149892/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1038125501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1038098501", "partNumber" : "103174490", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_884 License To Thrill":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144774/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144774/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144774/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144774/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30144774/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144774/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30144774/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1038126001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1038098501", "partNumber" : "103174492", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_885 Burning Love":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147331/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147331/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147331/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147331/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147331/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147331/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147331/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1038126501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1038098501", "partNumber" : "103174488", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_883 No Ex-pectations":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152441/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152441/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152441/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152441/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152441/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152441/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152441/essie-valentine-s-collection-13-5-ml-kynsilakka.jpg" } } ]
Essie Valentine's Collection 13,5 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:12,90 €-14,99 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "164634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164632001", "partNumber" : "100942663", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-ranskalainen-manikyyripakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-ranskalainen-manikyyripakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-ranskalainen-manikyyripakkaus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-ranskalainen-manikyyripakkaus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-french-manicure-kit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-ranskalainen-manikyyripakkaus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701038/mavala-ice-cube-french-manicure-kit.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "164514001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "164493001", "partNumber" : "100250487", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701052/mavala-pinkki-manikyyripakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701052/mavala-pinkki-manikyyripakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900701052/mavala-pinkki-manikyyripakkaus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900701052/mavala-pink-manicure-kit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900701052/mavala-pinkki-manikyyripakkaus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701052/mavala-pink-manicure-kit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900701052/mavala-pinkki-manikyyripakkaus.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "632849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "102426906", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA01 Mimosa Time!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47492301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47492301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47492301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47492301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47492301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632850001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "102426930", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA04 Pretty Promise":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47487307/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47487307/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47487307/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47487307/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47487307/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "102426932", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA03 Sapphire Eyes":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47486300/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47486300/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47486300/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47486300/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47486300/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632851501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "102427006", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA06 Afterglow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47489301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47489301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47489301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47489301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47489301/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632852501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "102427018", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA02 Silent Retreat":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485303/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485303/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47485303/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47485303/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47485303/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632858501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "102427222", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA05 Wicked Love":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47488304/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47488304/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47488304/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47488304/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47488304/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303720", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA11 Easy Breezy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060972/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060972/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060972/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060972/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060972/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216858501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303722", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA12 Freezing Point":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060996/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060996/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060996/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060996/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060996/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216859001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303724", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA09 Icy-licious":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060934/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060934/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060934/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060934/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060934/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216982001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303726", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA10 Melting Memories":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060958/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060958/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060958/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060958/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060958/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216982501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303728", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA15 One Voice":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061054/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061054/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061054/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061054/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061054/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216983001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303730", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA16 The Dominator":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061078/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061078/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061078/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061078/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061078/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216983501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303732", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA13 Interstellar":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061016/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061016/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061016/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061016/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061016/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216984001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303734", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA14 The Wild One":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061030/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061030/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061030/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061030/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061030/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216985501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303740", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA17 Passion Spirit":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061092/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061092/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061092/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061092/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061092/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216986001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303742", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA18 Dangerous Dolly":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061108/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061108/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061108/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080061108/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080061108/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303756", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA07 Frozensation":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060897/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060897/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060897/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060897/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060897/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216990001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632846501", "partNumber" : "103303758", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DA08 Winter Wonderland":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060910/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060910/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060910/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060910/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060910/wild-mild-dazzle-12-ml-kynsilakka.jpg" } } ]
Wild&Mild Dazzle 12 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%2,00 €-3,99 €Norm. 3,99(332,50 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1325919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1325852001", "partNumber" : "103350192", "unitPrice" : "2,49 €", "unitPriceRaw" : "2.49", "Attributes" : { "Sävy_|_01 Summer Splash":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466716/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466716/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466716/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466716/essence-glossy-jelly-nail-polish-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466716/essence-glansigt-jelly-nagellack-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466716/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466716/essence-glansigt-jelly-nagellack-8-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466716/essence-glossy-jelly-nail-polish-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466716/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1325919501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1325852001", "partNumber" : "103350194", "unitPrice" : "2,49 €", "unitPriceRaw" : "2.49", "Attributes" : { "Sävy_|_02 Candy Gloss":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466723/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466723/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466723/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466723/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466723/essence-glansigt-jelly-nagellack-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466723/essence-glossy-jelly-nail-polish-8-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466723/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466723/essence-glansigt-jelly-nagellack-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466723/essence-glossy-jelly-nail-polish-8-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1325920001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1325852001", "partNumber" : "103350196", "unitPrice" : "2,49 €", "unitPriceRaw" : "2.49", "Attributes" : { "Sävy_|_03 Sugar High":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466730/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466730/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466730/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466730/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466730/essence-glansigt-jelly-nagellack-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466730/essence-glossy-jelly-nail-polish-8-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466730/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466730/essence-glossy-jelly-nail-polish-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466730/essence-glansigt-jelly-nagellack-8-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1325920501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1325852001", "partNumber" : "103350214", "unitPrice" : "2,49 €", "unitPriceRaw" : "2.49", "Attributes" : { "Sävy_|_04 Bonbon Babe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466914/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466914/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466914/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466914/essence-glossy-jelly-nail-polish-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466914/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466914/essence-glansigt-jelly-nagellack-8-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466914/essence-glansigt-jelly-nagellack-8-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466914/essence-glossy-jelly-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466914/essence-glossy-jelly-nail-polish-8-ml-nail-polish.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "887630001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887588001", "partNumber" : "102849233", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349279/essence-colour-shield-top-coat-8-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349279/essence-colour-shield-top-coat-8-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349279/essence-colour-shield-top-coat-8-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349279/essence-colour-shield-top-coat-8-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349279/essence-color-shield-top-coat-8-ml-topcoat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349279/essence-color-shield-top-coat-8-ml-topcoat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349279/essence-colour-shield-top-coat-8-ml-paallyslakka.jpg" } } ]
Essence Colour Shield Top Coat 8 ml päällyslakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,19 €(273,75 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1390110501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1390098001", "partNumber" : "103415145", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Sävy_|_5 Liila":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900363/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900363/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900363/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900363.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900363/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900363.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900363/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1390111001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1390098001", "partNumber" : "103415147", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_4 Tumma pinkki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900356/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900356/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900356/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900356.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900356/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900356/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900356.jpg" } }, { "catentry_id" : "1390111501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1390098001", "partNumber" : "103415149", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Sävy_|_1 Tumma persikka":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900325/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900325/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900325/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900325.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900325/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900325/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900325.jpg" } }, { "catentry_id" : "1390112001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1390098001", "partNumber" : "103415153", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Sävy_|_3 Oranssi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900349/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900349/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900349/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900349/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900349.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900349.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900349/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1390112501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1390098001", "partNumber" : "103415155", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Sävy_|_2 Limenvihreä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900332/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900332/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900332/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900332.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5905309900332/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900332/lovely-neon-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5905309900332.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "833965501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "833950501", "partNumber" : "102743904", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861372/lumene-3-in-1-5-ml-alus--ja-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861372/lumene-3-in-1-5-ml-alus--ja-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861372/lumene-3-in-1-5-ml-alus--ja-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861372/lumene-3-in-1-5-ml-alus--ja-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861372/lumene-3-in-1-5-ml-base-and-top-coat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861372/lumene-3-i-1-5-ml-bas-och-topplack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861372/lumene-3-i-1-5-ml-bas-och-topplack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861372/lumene-3-in-1-5-ml-base-and-top-coat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861372/lumene-3-in-1-5-ml-alus--ja-paallyslakka.jpg" } } ]
Lumene 3 in 1 5 ml alus- ja päällyslakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90 €(1 380,00 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "353406001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "353308501", "partNumber" : "101951574", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-alus--ja-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-alus--ja-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-alus--ja-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-base-and-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-alus--ja-paallyslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-base-and-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4251232284485/catrice-power-gel-2in1-base-top-coat-alus--ja-paallyslakka.jpg" } } ]
Catrice Power Gel 2in1 Base&Top Coat alus- ja päällyslakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,49 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1326502001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1326494501", "partNumber" : "103350218", "unitPrice" : "2,49 €", "unitPriceRaw" : "2.49", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466877/essence-2-in-1-base-top-coat-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466877/essence-2-in-1-base-top-coat-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466877/essence-2-in-1-base-top-coat-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466877/essence-2-i-1-bas-topplack-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466877/essence-2-in-1-base-top-coat-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466877/essence-2-in-1-base-top-coat-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466877/essence-2-i-1-bas-topplack-8-ml-kynsilakka.jpg" } } ]
Essence 2 in 1 base & top coat 8 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,49 €(311,25 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1414495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414494501", "partNumber" : "103433562", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Sävy_|_90 topaz twilight":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817385/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817385/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817385/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817385/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817385/bluesky-magnet-5-ml-gel-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817385/bluesky-magnet-5-ml-gellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817385/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817385/bluesky-magnet-5-ml-gellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817385/bluesky-magnet-5-ml-gel-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1414495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414494501", "partNumber" : "103433564", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Sävy_|_87 ruby radiance":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817378/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817378/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817378/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817378/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817378/bluesky-magnet-5-ml-gel-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817378/bluesky-magnet-5-ml-gellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817378/bluesky-magnet-5-ml-gel-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817378/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817378/bluesky-magnet-5-ml-gellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1414496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414494501", "partNumber" : "103433570", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Sävy_|_93 aquamarine dream":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817408/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817408/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817408/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817408/bluesky-magnet-5-ml-gel-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817408/bluesky-magnet-5-ml-gellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817408/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817408/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817408/bluesky-magnet-5-ml-gel-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817408/bluesky-magnet-5-ml-gellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1414496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414494501", "partNumber" : "103433572", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Sävy_|_92 diamond dust":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817392/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817392/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817392/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817392/bluesky-magnet-5-ml-gel-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817392/bluesky-magnet-5-ml-gellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817392/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817392/bluesky-magnet-5-ml-gellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817392/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817392/bluesky-magnet-5-ml-gel-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1414497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414494501", "partNumber" : "103433578", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Sävy_|_86 citrine glow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817361/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817361/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817361/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817361/bluesky-magnet-5-ml-gellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817361/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817361/bluesky-magnet-5-ml-gel-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817361/bluesky-magnet-5-ml-gellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817361/bluesky-magnet-5-ml-gel-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817361/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1414497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414494501", "partNumber" : "103434179", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Sävy_|_85 silver stardust":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817354/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817354/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817354/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817354/bluesky-magnet-5-ml-gel-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817354/bluesky-magnet-5-ml-gellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942009817354/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817354/bluesky-magneetti-5-ml-geelilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817354/bluesky-magnet-5-ml-gellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942009817354/bluesky-magnet-5-ml-gel-polish.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1326498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1326491001", "partNumber" : "103350182", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_META GLOW":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466747/essence-meta-glow-transforming-8-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466747/essence-meta-glow-transforming-8-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466747/essence-meta-glow-transforming-8-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466747/essence-meta-glow-transforming-8-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466747/essence-meta-glow-transforming-8-ml-topplack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466747/essence-meta-glow-transforming-8-ml-top-coat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466747/essence-meta-glow-transforming-8-ml-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466747/essence-meta-glow-transforming-8-ml-topplack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466747/essence-meta-glow-transforming-8-ml-paallyslakka.jpg" } } ]
Essence Meta Glow transforming 8 ml päällyslakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,49 €(436,25 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1403327501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403326001", "partNumber" : "103402956", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080062846/wild-mild-french-manicure-3-x-12-ml-kynsilakkasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080062846/wild-mild-french-manicure-3-x-12-ml-kynsilakkasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080062846/wild-mild-french-manicure-3-x-12-ml-kynsilakkasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080062846/wild-mild-french-manicure-3-x-12-ml-kynsilakkasetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080062846/wild-mild-french-manicure-3-x-12-ml-kynsilakkasetti.jpg" } } ]
Wild&Mild French Manicure 3 x 12 ml kynsilakkasetti
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99 €(221,94 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "548158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "548142501", "partNumber" : "102319556", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-ranskalainen-manikyyrisarja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-ranskalainen-manikyyrisarja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-ranskalainen-manikyyrisarja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-ranskalainen-manikyyrisarja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-french-manicure-series.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-french-manicure-series.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033548/depend-ranskalainen-manikyyrisarja.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "164513001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "377543001", "partNumber" : "100250499", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_Väritön":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-paallyslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910416/mavala-minute-quick-finish-5-ml-paallyslakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "709442501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562116", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_60 Buns Up":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177192/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177192/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177192/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177192/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177192/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177192/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177192/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "709443001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562126", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_335 Up Up & Away Message":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30162075/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30162075/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30162075/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30162075/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30162075/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30162075/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30162075/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "709443501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562128", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_210 Throw It On":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164789/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164789/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164789/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164789/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164789/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164789/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164789/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "709444001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562130", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_160 In A Flash Sale":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177260/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177260/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177260/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177260/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177260/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177260/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177260/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "709444501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562142", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_230 Scoot Scoot":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177338/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177338/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177338/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177338/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177338/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177338/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177338/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "709445001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562144", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_00 Cop Top & Roll":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177147/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177147/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177147/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177147/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177147/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177147/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177147/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "709445501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562146", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_220 Get A Mauve":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177321/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177321/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177321/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177321/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177321/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177321/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177321/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "709446001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562160", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_340 Air Dry":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177413/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177413/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177413/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177413/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177413/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177413/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177413/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "709446501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562166", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_25 Checked In":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164741/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164741/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164741/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164741/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30164741/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164741/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30164741/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "709447001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562168", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_320 Precious Cargo-Go!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177390/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177390/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177390/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177390/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177390/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177390/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177390/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "709447501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562172", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_10 Second Hand, First Love":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177154/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177154/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177154/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177154/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177154/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177154/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177154/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "709448001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562190", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_190 Seize The Minute":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177291/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177291/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177291/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177291/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177291/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177291/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177291/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "709448501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562198", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Sävy_|_345 Millennium Momentum":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30161979/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30161979/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30161979/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30161979/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30161979/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30161979/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30161979/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "709449001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562200", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_30 Trend & Snap":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177185/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177185/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177185/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177185/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177185/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177185/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177185/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "709449501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102562202", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_200 In The Time":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177307/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177307/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177307/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177307/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177307/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177307/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177307/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "804725001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102725840", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_425 Trick Clique":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148017/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148017/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148017/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148017/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148017/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148017/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148017/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148017/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148017/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "804726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102725856", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_420 Streetwear n Tear":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145450/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145450/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145450/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145450/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145450/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145450/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145450/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145450/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145450/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "804731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102725950", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_430 Sk8 With Destiny":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150577/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150577/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30150577/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30150577/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30150577/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30150577/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150577/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150577/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150577/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "804732001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102725988", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Sävy_|_435 All Ramped Up":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30153134/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30153134/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30153134/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30153134/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30153134/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30153134/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30153134/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30153134/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30153134/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "804732501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102725998", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_445 Left on Shred":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148024/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148024/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148024/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148024/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148024/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30148024/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148024/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148024/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30148024/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "804733501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102726020", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_440 Daily Grind":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145467/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145467/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145467/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145467/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145467/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30145467/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145467/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145467/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30145467/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1021128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "103152848", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_85 Word On The Street":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152724/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152724/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152724/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152724/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152724/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30152724/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152724/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152724/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30152724/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1021131501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "709442001", "partNumber" : "103152916", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Sävy_|_480 World As A Canvas":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150164/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150164/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30150164/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30150164/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30150164/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30150164/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150164/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150164/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30150164/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1021136501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "103153020", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_500 Unapologetic Icon":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147294/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147294/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147294/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147294/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147294/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30147294/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147294/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147294/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30147294/essie-expressie-10-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1189171001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "709442001", "partNumber" : "103256858", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Sävy_|_540 Life in 4D":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30151994/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30151994/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30151994/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30151994/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30151994/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30151994/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30151994/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "709442001", "partNumber" : "102611952", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_380 Now Or Never":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177437/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177437/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177437/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177437/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/30177437/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177437/essie-expressie-10-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/30177437/essie-expressie-10-ml-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "981288501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "981132501", "partNumber" : "103099973", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_202 Natural Pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252540/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252540/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252540/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252540/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252540/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252540/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252540/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252540/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252540/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "981290501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981132501", "partNumber" : "103099981", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Max Factor Miracle Pure Nail 320 Sweet Plum":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252618/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252618/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252618/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252618/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252618/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252618/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252618/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252618/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252618/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "981291001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981132501", "partNumber" : "103099983", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_232 Tahitian Sunse":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252588/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252588/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252588/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252588/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252588/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252588/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252588/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252588/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252588/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "981291501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981132501", "partNumber" : "103099985", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_500 Lemon Tea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252571/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252571/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252571/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252571/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252571/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252571/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252571/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252571/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252571/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "981292501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981132501", "partNumber" : "103099989", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_373 Regal Garnet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252601/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252601/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252601/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252601/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252601/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252601/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252601/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252601/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252601/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "981293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981132501", "partNumber" : "103099991", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_840 Moonstone Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252595/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252595/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252595/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252595/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252595/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252595/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252595/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252595/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252595/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "981294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981132501", "partNumber" : "103099995", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_155 Coconut Milk":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252625/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252625/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252625/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252625/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252625/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252625/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252625/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252625/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252625/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "981295001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981132501", "partNumber" : "103099999", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_265 Fiery Fuchsia":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252656/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252656/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252656/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252656/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252656/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252656/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252656/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252656/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252656/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "981296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981132501", "partNumber" : "103100005", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_305 Scarlet Poppy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252557/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252557/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252557/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252557/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252557/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252557/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252557/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252557/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252557/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "981297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981132501", "partNumber" : "103100008", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_205 Nude Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252564/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252564/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252564/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252564/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252564/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252564/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252564/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252564/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252564/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "981298001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981132501", "partNumber" : "103100013", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Sävy_|_812 Spiced Chai":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252632/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252632/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252632/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252632/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252632/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252632/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252632/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252632/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252632/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "981303001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981132501", "partNumber" : "103100033", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Sävy_|_220 Cherry Blossom":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252649/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252649/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252649/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252649/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252649/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303252649/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252649/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252649/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303252649/max-factor-miracle-pure-nail-12-ml-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1270042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1270031501", "partNumber" : "103312352", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304789809_1/rimmel-nail-nurse-strenghtener-2in1-12-ml-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304789809_1/rimmel-nail-nurse-strenghtener-2in1-12-ml-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304789809_1/rimmel-nail-nurse-strenghtener-2in1-12-ml-aluslakka.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "896712501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "896691501", "partNumber" : "102773630", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056173/wild-mild-neo-kynsilakkapakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056173/wild-mild-neo-kynsilakkapakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056173/wild-mild-neo-kynsilakkapakkaus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056173/wild-mild-neo-nail-polish-kit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056173/wild-mild-neo-kynsilakkapakkaus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056173/wild-mild-neo-nail-polish-kit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056173/wild-mild-neo-kynsilakkapakkaus.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "896712001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "896692001", "partNumber" : "102773632", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056180/wild-mild-neo-kynsilakkapakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056180/wild-mild-neo-kynsilakkapakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056180/wild-mild-neo-kynsilakkapakkaus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056180/wild-mild-neo-kynsilakkapakkaus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056180/wild-mild-neo-nail-polish-kit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056180/wild-mild-neo-kynsilakkapakkaus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056180/wild-mild-neo-nail-polish-kit.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "314674501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "314642501", "partNumber" : "101828571", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-geelipaallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-geelipaallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-geelipaallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-geelipaallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-gel-top-coat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-gel-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900996618/mavala-gel-finish-top-coat-5-ml-geelipaallyslakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "637339501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102426900", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE15 Fairy Tale":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47457300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47457300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47457300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637340001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102426928", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE32 Flawless":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47442177/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47442177/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47442177/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47442177/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47442177/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637340501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102426944", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE18 Ruby Heart Gel Effect 12ml":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47460300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47460300/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637341001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427036", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE03 Little Miss":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47436305/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47436305/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47436305/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47436305/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47436305/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637341501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427094", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE34 Drama Queen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47449367/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47449367/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47449367/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47449367/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47449367/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637342001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427112", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Sävy_|_GE05 City is Mine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47438309/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47438309/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47438309/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47438309/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47438309/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637342501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427138", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE16 Stardust Gel Effect 12ml":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458307/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458307/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47458307/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47458307/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47458307/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637343001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427140", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE30 Pink Passion":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47440173/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47440173/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47440173/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47440173/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47440173/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637343501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427160", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE25 Aloha":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47406179/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47406179/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47406179/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47406179/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47406179/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "637344001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102427164", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Sävy_|_GE01 Nude Beach":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47434301/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47434301/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47434301/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47434301/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47434301/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781355001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684242", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE39 Fuel From the Sun":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055428/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055428/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055428/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055428/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055428/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781356501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684256", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE45 True Bliss":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055480/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055480/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055480/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055480/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055480/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781357001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684258", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE40 Daily Dose of Fun":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055435/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055435/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055435/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055435/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055435/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684278", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE48 Simply Stretch":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055510/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055510/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055510/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055510/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055510/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684284", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE44 Infinite Oasis":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055473/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055473/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055473/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055473/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055473/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781362501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684296", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE36 Vitaminute":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055398/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055398/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055398/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055398/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055398/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781363001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684298", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE42 Sun Exposed":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055459/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055459/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055459/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055459/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055459/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781365501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684314", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE49 Free Your Chakras":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055527/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055527/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055527/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055527/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055527/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684324", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE38 Fruity Detox":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055411/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055411/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055411/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055411/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055411/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684336", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE50 Magical Mantras":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055534/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055534/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055534/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055534/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055534/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "781368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "102684342", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE47 Peaceful Balance":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055503/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055503/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055503/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055503/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055503/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182421", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE74 Blue Hawaii":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060590/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060590/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060590/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060590/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060590/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045034501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182423", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE68 Last Bud Not Least":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059624/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059624/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059624/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059624/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059624/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182425", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE75 Sea Breeze":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060606/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060606/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060606/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060606/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060606/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045035501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182427", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE71 Malibu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060569/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060569/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060569/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060569/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060569/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182429", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE41 Chill, Bill!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055442/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055442/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055442/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055442/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055442/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182435", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE66 Lavendel Deal":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059617/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059617/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059617/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059617/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059617/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045038501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182443", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE54 In a Lily Bit":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059570/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059570/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059570/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059570/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059570/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045039501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182447", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE58 Fading Hope":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059594/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059594/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059594/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059594/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059594/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045040001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182449", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE70 Bahama Mama":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060552/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060552/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060552/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060552/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060552/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045040501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182451", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE60 Burgundy Bouquet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059600/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059600/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059600/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059600/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059600/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045041001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182453", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE43 Multivitamin Joy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055466/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055466/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055466/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055466/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055466/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182457", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE56 Flower Power":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059587/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059587/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059587/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080059587/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080059587/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045043001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182461", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE69 Bikini Couture":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060545/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060545/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060545/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060545/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060545/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045043501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182463", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE46 Blissful Peace":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055497/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055497/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055497/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055497/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055497/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045044501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182467", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE72 Strawberry Mohito":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060576/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060576/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060576/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060576/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060576/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045045501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182471", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE51 Sun Salutation":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055541/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055541/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055541/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055541/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055541/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045046501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182475", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE73 Thats so Beachy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060583/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060583/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060583/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060583/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060583/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045047501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182479", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE37 Drop of Sea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055404/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055404/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055404/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055404/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055404/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637326501", "partNumber" : "103182481", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GE76 Freedom of Beach":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060613/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060613/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060613/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080060613/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080060613/wild-mild-gel-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } } ]
Wild&Mild Gel Effect 12 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%2,00 €-3,99 €Norm. 3,99(332,50 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "536493001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298524", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_92 Nude Not Prude":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "536493501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298526", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_91 Gym Tonic":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237989/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "536495001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298546", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_90 Nail Up And Be Awesome":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237972/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "536496001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298556", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_96 Nap Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238030/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "536497501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298586", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_95 You Keep Me Brave":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238023/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "536498501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298616", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_93 So Many Polish, So Little Nails":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238009/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "536499001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102298624", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_94 A Polish A Day Keeps Worries Away":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729238016/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "812162001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737385", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_122 Confidence Booster":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358776/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "812162501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737399", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_117 Aqua Man-icure":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358578/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "812163001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737409", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_119 Stardust In A Bottle":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358653/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "812164501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737427", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_121 Mint To Be":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358738/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "812165501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737443", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_123 Tropic Like Its Hot":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358813/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "812166001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737445", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_120 Pink Clay":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358691/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "812166501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102737449", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_118 You Had Me At Merlot":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729358615/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "724777501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102603027", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_114 Bring Me To Morocco":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "724779501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102603057", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_116 Fly Me To Kenya":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "724784501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102603125", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_113 Take Me To Tokyo":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334978/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "724787501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102603157", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_115 Beam Me To Dubai":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729335333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "724789501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102603181", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_112 Dream Me To NYC":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729334930/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "678561001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503883", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_105 Rusty Rust":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313447/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "678561501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503885", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_107 Peach me":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313461/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "678564501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503921", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_111 Sahara Sand":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313508/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "678568501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503981", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_106 Olives and Wine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313454/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "678569001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503985", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_109 Sneakers & Denim":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313485/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "678570001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503993", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_108 Pastel Lemon":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313478/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "678571001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "102503997", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_110 Grapeful":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729313492/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "978470501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097781", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_129 Bee Mine":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380333/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978472001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097801", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_127 Partner In Wine":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380692/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978473001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097813", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_134 Laugh In Lavendar":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380814/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978474501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097843", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_131 ESPRESSOly Great":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380777/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978475501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097853", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_130 Meeting Vibes":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380852/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978476001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097869", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_135 Doll Side Of Life":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380654/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978476501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097873", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_125 Toffee Dreams":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380296/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978477501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097887", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_137 Going Nuts":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380173/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978478501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097905", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_126 Get Slimed":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380579/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "978479001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097909", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_133 Never PEACHless":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380456/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "978480001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097915", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_136 SANDing Nudes":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380104/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978480501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097919", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_138 Into The Woods":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380890/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978483001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103097959", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_124 Believe In Jade":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380029/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "978485001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103098003", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_132 Petal To The Metal":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380531/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978485501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103098005", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_139 Hot In Here":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380258/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "978487501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103098076", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_128 Blue Me Away":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729380371/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025442001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160377", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_146 Clear As That":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403780/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025443501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160393", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_153 Ibiza Feeling":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025450001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160395", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_147 Glitter N Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403827/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025450501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160397", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_152 Lemon Butter":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025451001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160399", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_143 LavendHER":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403667/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025452001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160413", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_141 Jelly-liciou":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729237996/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, { "catentry_id" : "1025452501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160451", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_150 Iced Matcha Latte":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403940/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025453001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160477", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_145 EncourageMIN":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403742/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025454001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160551", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_149 Vanilla Chai":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403902/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025454501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160559", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_148 Koala-ty Time":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403865/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025455001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160579", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_140 Vive lAmour":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403544/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025455501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160601", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_144 Your Royal Highness":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403704/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025456501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160623", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_154 Papaya Punch":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729404107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025457001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160659", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_142 Rose Quartz":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403629/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025458001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103160667", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_151 Violet Dreams":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729403988/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250192", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_165 Glacier Express":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420114/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102503001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250242", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_162 Plummy Yummy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420084/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250250", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_163 Pink Matters":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420091/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102504001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250256", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_159 Purple Rain":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420053/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102505501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250278", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_160 Peach Please":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420060/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250304", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_155 SILVERstar":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420015/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102506501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250310", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_157 Im A Barbie Girl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420039/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102507001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250312", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_161 Stargazing":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420077/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102507501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250318", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_158 Deeply In Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420046/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102511001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250362", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_167 Love It Or Leaf It":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420138/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102512501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250408", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_168 You Are Berry Cute":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420145/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102514001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250446", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_164 Elsas Favourite":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420107/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102514501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250464", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_156 Cover Me In Gold":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420022/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102516501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103250482", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_166 Say It In Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420121/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266669501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310365", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_171 A Sip Of Fresh Lemonade":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466693/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310367", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_172 Go Wild Go BOld":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467751/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310369", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_169 Raspberry Pie":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729446633/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310371", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_170 No More Monday Blues-s":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466259/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266671501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310373", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_175 Too Good To Be Taupe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467782/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266672001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310375", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_176 Underneath The Olive Tree":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467799/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310377", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_173 Karl Said Tres Chic":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467768/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310379", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_174 Dresscode Casual Beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467775/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536475001", "partNumber" : "103310385", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_177 My Berry First Love":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729467805/catrice-iconails-gel-lacquer-10-5-ml-nail-polish.jpg" } } ]
Catrice ICONails Gel Lacquer 10,5 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,49 €(317,27 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "377518001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "101378448", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_346 Green Apple":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913462/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913462/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913462/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913462/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913462/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913462/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913462/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "587419001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "102372098", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_975 Santa Monica":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900909755/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900909755/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900909755/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900909755/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900909755/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900909755/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900909755/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "743381501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "102637408", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_257 White Orchid":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912571/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912571/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900912571/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900912571/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900912571/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912571/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912571/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "817022501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "90810501", "partNumber" : "101171196", "unitPrice" : "4,30 €", "unitPriceRaw" : "4.3", "Attributes" : { "Sävy_|_126 Electric Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911260/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911260/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911260/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911260/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911260/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911260/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911260/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "817431501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "102739620", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_414 Grass Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964143/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964143/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964143/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964143/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964143/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964143/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964143/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964143/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964143/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "90812001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250424", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_33 Las Vegas":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910331/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910331/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910331/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910331/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910331/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910331/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910331/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90812501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250425", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_34 Nicosia":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910348/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910348/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910348/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910348/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910348/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910348/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910348/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90813001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250438", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_6 Osaka":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910065/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910065/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910065/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910065/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910065/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910065/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910065/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90813501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250412", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_14 St.Tropez":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910140/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910140/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910140/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910140/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910140/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910140/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910140/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90814001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250427", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_46 Cadiz":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910461/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910461/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910461/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910461/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910461/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910461/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910461/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90815501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250413", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_16 Bagdad":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910164/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910164/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910164/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910164/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910164/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910164/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910164/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90816501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250451", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_9 Lisboa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910096/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910096/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910096/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910096/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910096/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910096/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910096/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90817001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250440", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_62 Milano":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910621/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910621/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910621/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910621/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910621/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910621/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910621/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90817501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250414", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_19 Hong Kong":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910195/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910195/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910195/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910195/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910195/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910195/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910195/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90818501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250429", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_48 Black":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910485/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910485/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910485/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910485/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910485/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910485/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910485/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90819001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250452", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_90 Arosa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910904/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910904/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910904/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910904/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910904/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910904/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910904/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90819501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250415", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_2 Madrid":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910027/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910027/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910027/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910027/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910027/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910027/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910027/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90820001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250430", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_49 White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910492/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910492/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910492/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910492/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910492/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910492/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910492/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90820501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250453", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_91 Reno":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910911/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910911/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910911/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910911/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910911/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910911/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910911/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90821001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250416", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_20 Cairo":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910201/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910201/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910201/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910201/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910201/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910201/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910201/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90821501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250442", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_65 Adelaide":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910652/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910652/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910652/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910652/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910652/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910652/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910652/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90822001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250432", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_52 Toulouse":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910522/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910522/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910522/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910522/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910522/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910522/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910522/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90822501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250443", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_69 Bordeaux":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910690/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910690/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910690/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910690/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910690/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910690/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910690/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250417", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_22 Geneve":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910225/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910225/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910225/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910225/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910225/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910225/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910225/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90823501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250433", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_53 London":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910539/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910539/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910539/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910539/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910539/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910539/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910539/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90824001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250457", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_97 Wichita":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910973/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910973/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910973/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910973/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910973/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910973/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910973/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90824501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250421", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_29 Glascow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910294/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910294/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910294/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910294/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910294/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910294/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910294/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250444", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_71 La Paz":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910713/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910713/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910713/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910713/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910713/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910713/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910713/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90825501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250458", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_98 Marrakech":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910980/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910980/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910980/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910980/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910980/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910980/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910980/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90826501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250435", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_55 Dakar":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910553/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910553/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910553/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910553/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910553/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910553/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910553/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90827001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250467", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_38 Silver":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910386/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910386/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910386/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910386/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910386/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910386/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910386/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "90827501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250422", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_3 Paris":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910034/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910034/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910034/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910034/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910034/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910034/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910034/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90828001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250423", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_32 Bangkok":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910324/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910324/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910324/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910324/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910324/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910324/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910324/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90828501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250446", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_75 Miami":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910751/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910751/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910751/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910751/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910751/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910751/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910751/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90829001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250447", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_78 Tobago":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910782/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910782/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910782/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910782/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910782/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910782/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910782/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100907021", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_56 Riga":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910560/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910560/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910560/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910560/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910560/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910560/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910560/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90835001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "101512822", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_367 Feminine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913677/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913677/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913677/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913677/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913677/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913677/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913677/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "90836501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "101171197", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_127 Volcanic Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911277/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911277/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911277/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911277/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911277/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911277/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911277/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "233479501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "101759067", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_88 Chihuahua":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910881/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910881/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910881/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910881/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910881/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910881/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910881/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "81371501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "101409118", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_179 Lemon Cream":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911796/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911796/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911796/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911796/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911796/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911796/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911796/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "164509001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250472", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_44 Natural":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910447/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910447/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910447/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910447/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910447/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910447/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910447/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "164518501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100250470", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_43 Incolore":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910430/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910430/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910430/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910430/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900910430/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910430/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900910430/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "175486001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "101474461", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_186 Sapporo":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911864/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911864/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911864/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911864/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911864/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911864/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911864/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "175492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "101664156", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_335 Pacific Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913356/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913356/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913356/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913356/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913356/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913356/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913356/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "175493501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "101664164", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_323 Glacier":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913233/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913233/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913233/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913233/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913233/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913233/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913233/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "175494001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100479518", "unitPrice" : "4,10 €", "unitPriceRaw" : "4.1", "Attributes" : { "Sävy_|_262 Milky":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912625/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912625/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900912625/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900912625/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900912625/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912625/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912625/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "175494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "100583502", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_292 St. Germain":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912922/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912922/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900912922/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900912922/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900912922/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912922/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912922/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "175495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "101309226", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_168 South Peach Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911680/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911680/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911680/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911680/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911680/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911680/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911680/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "175495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "101309227", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_169 Waikiki Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911697/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911697/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911697/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911697/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911697/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911697/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911697/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1038123001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "103157825", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_255 Iris Orchid":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912557/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912557/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900912557/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900912557/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900912557/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900912557/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912557/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912557/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900912557/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1224597001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "103306938", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_370 Elegance":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913707/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913707/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913707/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913707/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913707/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913707/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913707/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913707/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913707/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "101577259", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_310 Espresso":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913103/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913103/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913103/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913103/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900913103/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913103/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900913103/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273751501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90810501", "partNumber" : "102441901", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_125 New Orleans":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911253/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911253/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911253/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911253/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900911253/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911253/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900911253/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547848501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102264997", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7189":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164524/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164524/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164524/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164524/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164524/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547851501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265013", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7193":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166221/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166221/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166221/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166221/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166221/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265025", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7111":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73107408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73107408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73107408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73107408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73107408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547854501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265031", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7170":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73159575/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73159575/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73159575/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73159575/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73159575/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547860501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265063", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7078":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73148609/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73148609/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73148609/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73148609/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73148609/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547864501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265083", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7200":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166290/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166290/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166290/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166290/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166290/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547865001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265085", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7013":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73139478/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73139478/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73139478/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73139478/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73139478/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547867501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265101", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7005":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73141556/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73141556/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73141556/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73141556/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73141556/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547870501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265119", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7181":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73163886/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73163886/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73163886/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73163886/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73163886/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265251", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7185":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164487/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164487/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164487/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164487/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164487/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102265267", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7066":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73144557/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73144557/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73144557/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73144557/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73144557/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "586058501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102364753", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7212":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169253/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169253/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169253/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169253/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169253/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "586059501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102364765", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7215":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169284/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169284/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169284/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169284/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169284/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "586060001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102364769", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7218":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169314/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169314/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169314/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169314/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169314/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "586062001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102364785", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7190":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164531/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164531/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164531/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164531/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164531/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "586062501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102364789", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7187":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164500/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164500/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164500/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164500/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164500/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "586063001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102364791", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7211":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169246/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169246/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169246/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169246/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169246/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "633573001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102424354", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7221":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73174622/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73174622/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73174622/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73174622/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73174622/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708000501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102592093", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7239":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73178088/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73178088/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73178088/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73178088/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73178088/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708001001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102592095", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7240":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73178095/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73178095/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73178095/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73178095/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73178095/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708006001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102592115", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7241":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179009/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179009/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179009/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179009/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179009/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "552751001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102322015", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7208":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166856/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166856/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166856/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166856/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166856/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776296001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102662988", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7245":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776296501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102662998", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7246":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776297001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102663004", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7254":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181538/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181538/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181538/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181538/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181538/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776298001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102663012", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7255":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181545/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181545/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181545/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181545/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181545/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776298501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102663016", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7252":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181514/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181514/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181514/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181514/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181514/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776300001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102663022", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7253":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181521/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181521/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181521/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181521/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181521/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776300501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102663024", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7251":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181507/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181507/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181507/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181507/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181507/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "680955501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102495900", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7228":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175377/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175377/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175377/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175377/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175377/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "680957501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102495914", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7232":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175414/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175414/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175414/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175414/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175414/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "680958001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102495918", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7235":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175445/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175445/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175445/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175445/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175445/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818162001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746697", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7257":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183228/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183228/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183228/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183228/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183228/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818164001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746705", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7256":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183211/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183211/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183211/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183211/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183211/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818165001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746709", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7261":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183266/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183266/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183266/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183266/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183266/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818165501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746711", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7263":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183280/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183280/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183280/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183280/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183280/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818166001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746713", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7262":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183273/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183273/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183273/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183273/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183273/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818166501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746715", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7260":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183259/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183259/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183259/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183259/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183259/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818167001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746717", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7258":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183235/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183235/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183235/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183235/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183235/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818167501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "102746719", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7259":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183242/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183242/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183242/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183242/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183242/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025462001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160828", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7283":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188964/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188964/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188964/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188964/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188964/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025464501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160838", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7282":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188957/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188957/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188957/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188957/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188957/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025467501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160850", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7281":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188940/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188940/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188940/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188940/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188940/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025468001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160852", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7285":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188988/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188988/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188988/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188988/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188988/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025469001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160856", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7286":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188995/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188995/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188995/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188995/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188995/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025470001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160860", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7288":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188810/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188810/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188810/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188810/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188810/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025472001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160868", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7287":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188803/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188803/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188803/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188803/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188803/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025473001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103160872", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7284":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188971/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188971/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188971/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188971/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188971/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993815501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120226", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7272":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188612/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188612/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188612/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188612/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188612/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993817501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120234", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7273":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188629/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188629/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188629/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188629/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188629/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993818001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120236", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7275":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188643/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188643/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188643/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188643/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188643/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993818501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120238", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7277":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188667/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188667/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188667/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188667/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188667/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993819501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120242", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7280":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188698/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188698/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188698/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188698/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188698/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993820001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120244", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7276":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188650/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188650/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188650/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188650/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188650/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993820501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120246", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7279":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188681/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188681/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188681/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188681/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188681/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993821001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103120248", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7278":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188674/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188674/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188674/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188674/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188674/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933872501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031583", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7270 Sound of Africa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185932/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185932/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185932/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185932/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185932/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933878501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031609", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7271 Lion Vibes":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185949/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185949/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185949/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185949/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185949/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933879501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031613", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7265 Savanna Princess":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185888/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185888/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185888/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185888/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185888/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933880001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031615", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7268 Tribal Chant":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185918/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185918/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185918/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185918/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185918/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933881001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031619", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7267 Celebrate Life":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185901/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185901/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185901/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185901/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185901/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933881501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031621", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7269 Jambo Jambo!":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185925/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185925/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185925/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185925/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185925/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933882001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031623", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7266 Elegant like Serwaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185895/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185895/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185895/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185895/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185895/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933883001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103031627", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7264 Mahaba Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185871/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185871/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185871/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185871/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185871/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076541501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232613", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7294 Inner Peace":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192961/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192961/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192961/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192961/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192961/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076542501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232617", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7295 Gipsy Soul":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192978/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192978/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192978/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192978/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192978/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076544001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232623", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7291 Happy Hippie":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192930/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192930/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192930/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192930/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192930/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232625", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7297 It s Art":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192992/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192992/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192992/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192992/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192992/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076545001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232627", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7293 Offbeat":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192954/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192954/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192954/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192954/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192954/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076545501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232629", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7290 Wild Heart":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192923/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192923/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192923/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192923/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192923/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076546001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232631", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7289 Boho Babe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192916/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192916/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192916/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192916/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192916/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076546501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232633", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7296 Bohemian Princess":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192985/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192985/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192985/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192985/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192985/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076621501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103232649", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7292 Free Spirit":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192947/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192947/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192947/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192947/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192947/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123357001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263241", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7300":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193494/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193494/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193494/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193494/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193494/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123358001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263245", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7304":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194439/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194439/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194439/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194439/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194439/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123359001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263249", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7306":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194453/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263255", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7303":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194422/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194422/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194422/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194422/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194422/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263259", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7307":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194460/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194460/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194460/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194460/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194460/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263261", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7301":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194408/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123363501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263267", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7305":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194446/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123364001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263269", "unitPrice" : "3,20 €", "unitPriceRaw" : "3.2", "Attributes" : { "Sävy_|_7308":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194477/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194477/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194477/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194477/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194477/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123365501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263275", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7298":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193470/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193470/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193470/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193470/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193470/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123366001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103263277", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7302":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, { "catentry_id" : "1273845001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318056", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7311 Flirt With Me":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196631/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273845501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318058", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7312 Beauty & Passion":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196648/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196648/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196648/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196648/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196648/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273846001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318064", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7309 Strong Attraction":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196617/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196617/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196617/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196617/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196617/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273846501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318070", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7310 Kiss n Tell":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196624/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196624/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196624/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196624/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196624/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273847001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318072", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7316 Tea for Two":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196679/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196679/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196679/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196679/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196679/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273847501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318074", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7317 Sweet Phrase":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196686/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196686/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196686/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196686/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196686/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273848001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318076", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7314 Secret Admirer":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196655/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196655/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196655/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196655/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196655/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273848501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318078", "unitPrice" : "3,40 €", "unitPriceRaw" : "3.4", "Attributes" : { "Sävy_|_7315 Ladies First":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196662/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196662/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196662/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196662/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196662/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273850001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103318096", "unitPrice" : "3,39 €", "unitPriceRaw" : "3.39", "Attributes" : { "Sävy_|_7318 Lets Tango":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196693/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196693/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196693/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196693/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196693/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432502", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7319 My Pleasure":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197928/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197928/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197928/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197928/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197928/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415294501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432506", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7321 Morning Snooze":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197942/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197942/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197942/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197942/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197942/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415295001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432508", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7320 Coffee Catch-up":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197935/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197935/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197935/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197935/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197935/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432518", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7327 Milky White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198000/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198000/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198000/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198000/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198000/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432520", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7326 Pen-Pusher":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197997/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197997/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197997/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197997/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197997/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415297501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432526", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7323 Let Loose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197966/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197966/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197966/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197966/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197966/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415298001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432528", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7322 Friday, I m in Love":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197959/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197959/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197959/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197959/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197959/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415298501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432530", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7325 Work Hard, Play Hard(er)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197980/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197980/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197980/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197980/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197980/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842001", "partNumber" : "103432532", "unitPrice" : "3,69 €", "unitPriceRaw" : "3.69", "Attributes" : { "Sävy_|_7324 Afterwork O Clock":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197973/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197973/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197973/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73197973/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73197973/depend-7day-5-ml-hybridilakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "622818501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102424372", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_649":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73174790/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73174790/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73174790/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73174790/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73174790/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547848001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102264993", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_005":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73103813/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73103813/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73103813/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73103813/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73103813/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547850001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265003", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_598":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164234/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164234/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164234/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164234/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164234/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547853001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265021", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_129":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111245/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111245/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73111245/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73111245/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111245/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547855001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265033", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_033":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102991/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102991/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102991/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102991/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102991/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547857001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265047", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_039":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102854/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102854/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102854/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102854/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102854/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265061", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_519":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73154969/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73154969/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73154969/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73154969/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73154969/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547864001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265081", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_576":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73162681/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73162681/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73162681/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73162681/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73162681/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547865501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265089", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_040":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102861/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102861/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102861/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102861/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102861/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265093", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_363":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73127079/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73127079/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73127079/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73127079/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73127079/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547867001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265099", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_600":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73165996/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73165996/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73165996/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73165996/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73165996/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265103", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_415":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73137016/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73137016/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73137016/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73137016/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73137016/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547868501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265105", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_136":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111313/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111313/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73111313/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73111313/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111313/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547879001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265233", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_556":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73164166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73164166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547880501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265241", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_579":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73163718/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73163718/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73163718/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73163718/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73163718/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547883001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265259", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_031":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102977/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102977/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102977/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102977/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102977/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265275", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_047":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73104032/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73104032/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73104032/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73104032/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73104032/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547886501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265281", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_510":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111757/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111757/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73111757/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73111757/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73111757/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265287", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_036":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102823/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102823/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102823/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73102823/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73102823/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "547891501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102265317", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_463":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73144250/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73144250/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73144250/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73144250/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73144250/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "585587501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102364747", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_623":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169017/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169017/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169017/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169017/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169017/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "585588501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102364755", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_625":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169031/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169031/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169031/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169031/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169031/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "585590001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102364775", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_627":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169055/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169055/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169055/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169055/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169055/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "585591501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102364783", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_624":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169024/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169024/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169024/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73169024/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73169024/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708001501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102592097", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_665":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179061/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179061/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179061/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179061/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179061/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708002501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102592101", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_667":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179085/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179085/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179085/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179085/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179085/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708003501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102592105", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_671":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179122/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179122/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179122/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179122/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179122/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708007501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102592121", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_673":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179146/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179146/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179146/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179146/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179146/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "708008501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102592125", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_669":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179108/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179108/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179108/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73179108/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73179108/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "552795001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102321981", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_620":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166658/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166658/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166658/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166658/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166658/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "552797001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102321993", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_613":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166580/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166580/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166580/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166580/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166580/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "552799001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102322009", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_612":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166573/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166573/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166573/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166573/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166573/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "552799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102322013", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_619":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166641/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166641/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166641/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73166641/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73166641/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776226001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102662984", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_680":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181378/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181378/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181378/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181378/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181378/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776227001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102662990", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_678":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181354/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181354/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181354/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181354/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181354/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776227501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102662992", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_676":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181330/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181330/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181330/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181330/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181330/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776229001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102663000", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_685":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181422/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181422/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181422/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181422/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181422/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776229501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102663002", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_679":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181361/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181361/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181361/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181361/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181361/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776230001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102663006", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_683":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181408/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181408/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181408/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181408/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181408/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "776230501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102663010", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_684":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181415/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181415/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181415/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73181415/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73181415/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "681198001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102495892", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_653":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175155/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175155/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175155/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175155/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175155/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "681199501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102495912", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_651":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175131/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175131/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175131/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175131/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175131/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818155001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746669", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_696":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183181/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183181/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183181/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183181/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183181/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818156001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746673", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_693":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183150/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183150/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183150/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183150/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183150/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818157001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746677", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_692":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183143/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183143/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183143/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183143/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183143/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818157501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746679", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_689":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183112/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183112/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183112/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183112/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183112/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818158001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746681", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_687":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183099/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183099/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183099/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183099/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183099/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818159001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746685", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_691":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183136/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183136/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183136/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183136/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183136/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818159501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746687", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_694":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183167/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183167/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183167/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183167/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183167/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818161001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746693", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_698":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183204/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183204/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183204/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183204/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183204/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818161501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746695", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_688":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183105/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183105/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183105/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183105/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183105/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818163001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746701", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_697":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183198/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183198/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183198/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183198/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183198/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818163501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746703", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_695":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183174/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183174/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183174/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183174/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183174/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "818164501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "102746707", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_690":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183129/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183129/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183129/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183129/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183129/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025462501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160830", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_724":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191919/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191919/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191919/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191919/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191919/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025463001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160832", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_726":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191933/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191933/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191933/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191933/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191933/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025464001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160836", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_723":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191902/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191902/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191902/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191902/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191902/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025465501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160842", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_728":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191957/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191957/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191957/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191957/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191957/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025466001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160844", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_727":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191940/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191940/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191940/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191940/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191940/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025466501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160846", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_725":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191926/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191926/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191926/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191926/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191926/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025471001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160864", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_729":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191964/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191964/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191964/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191964/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191964/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025472501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160870", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_730":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191971/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191971/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191971/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191971/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191971/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025473501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160874", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_731":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191988/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191988/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191988/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191988/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191988/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025474001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160876", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_732":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191995/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191995/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191995/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73191995/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73191995/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025474501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160878", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_733":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192008/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192008/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192008/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192008/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192008/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025475001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160880", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_735":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192022/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192022/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192022/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192022/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192022/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025475501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103160882", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_734":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192015/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192015/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192015/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73192015/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73192015/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993809001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120204", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_712":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188506/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188506/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188506/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188506/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188506/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993809501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120206", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_717":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188551/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188551/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188551/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188551/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188551/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993810501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120208", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_715":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188537/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188537/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188537/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188537/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188537/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993811001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120210", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_713":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188513/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188513/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188513/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188513/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188513/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993811501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120212", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_718":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188568/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188568/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188568/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188568/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188568/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993813001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120216", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_711":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188490/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188490/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188490/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188490/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188490/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993813501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120218", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_721":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188599/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188599/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188599/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188599/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188599/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993814001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120220", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_719":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188575/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188575/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188575/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188575/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188575/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993814501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120222", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_716":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188544/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188544/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188544/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188544/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188544/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993815001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120224", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_714":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188520/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188520/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188520/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188520/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188520/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993816001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120228", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_722":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188605/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188605/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188605/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188605/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188605/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "993817001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103120232", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_720":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188582/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188582/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188582/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73188582/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73188582/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933871001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031577", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_700":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183440/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183440/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183440/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183440/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183440/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933871501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031579", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_705":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183495/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183495/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183495/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183495/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183495/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933872001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031581", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_702":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183464/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183464/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183464/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183464/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183464/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933873001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031585", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_708":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185727/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185727/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185727/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185727/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185727/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933873501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031587", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_701":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183457/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183457/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183457/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183457/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183457/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933874501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031593", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_703":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183471/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183471/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183471/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183471/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183471/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933875001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031595", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_704":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183488/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183488/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183488/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183488/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183488/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933876001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031599", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_699":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183433/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183433/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183433/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73183433/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73183433/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933877501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031605", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_707":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185710/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185710/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185710/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185710/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185710/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933879001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031611", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_706":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185703/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185703/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185703/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185703/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185703/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933882501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031625", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_709":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185734/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185734/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185734/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185734/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185734/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "933883501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103031629", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_710":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185741/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185741/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185741/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73185741/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73185741/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076542001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232615", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_736":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193067/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193067/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193067/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193067/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193067/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076547501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232637", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_745":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193159/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193159/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193159/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193159/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193159/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076548001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232639", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_739":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193098/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193098/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193098/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193098/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193098/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076549001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232643", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_738":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193081/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193081/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193081/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193081/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193081/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076621001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232647", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_741":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193111/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193111/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193111/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193111/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193111/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076622001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232651", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_740":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193104/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193104/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193104/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193104/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193104/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232655", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_737":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193074/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193074/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193074/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193074/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193074/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076623501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232657", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_742":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193128/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193128/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193128/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193128/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193128/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076624001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232659", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_743":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193135/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193135/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193135/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193135/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193135/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076624501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232661", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_744":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193142/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193142/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193142/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193142/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193142/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076625001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232663", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_747":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193173/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193173/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193173/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193173/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193173/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076625501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103232665", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_746":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73193166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73193166/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123363001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263265", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_749":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194552/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194552/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194552/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194552/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194552/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263273", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_750":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194569/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194569/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194569/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194569/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194569/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263279", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_751":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194576/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194576/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194576/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194576/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194576/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123367001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263281", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_754":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194606/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194606/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194606/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194606/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194606/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123367501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263283", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_748":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194545/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194545/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194545/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194545/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194545/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123368001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263285", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_755":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, { "catentry_id" : "1123368501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263287", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_753":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194590/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194590/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194590/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194590/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194590/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123369001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263289", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_756":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, { "catentry_id" : "1123369501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263291", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_759":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194651/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194651/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194651/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194651/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194651/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123370001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263293", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_752":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194583/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194583/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194583/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194583/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194583/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123370501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263295", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_757":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194637/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194637/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194637/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194637/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194637/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123371001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103263297", "unitPrice" : "2,00 €", "unitPriceRaw" : "2.0", "Attributes" : { "Sävy_|_758":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194644/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194644/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194644/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73194644/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73194644/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273841001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318030", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_771":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196419/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318082", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_761":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196310/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196310/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196310/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196310/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196310/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318092", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_762":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196327/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196327/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196327/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196327/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196327/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318100", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_760":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273851001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318104", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_765":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196358/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196358/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196358/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196358/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196358/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273851501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318108", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_766":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196365/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196365/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196365/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196365/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196365/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318112", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_763":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196334/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196334/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196334/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196334/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196334/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273852501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318116", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_764":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196341/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196341/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196341/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196341/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196341/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273853001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318120", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_769":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196396/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196396/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196396/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196396/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196396/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273853501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318124", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Sävy_|_770":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196402/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196402/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196402/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196402/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196402/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318129", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_767":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196372/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196372/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196372/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196372/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196372/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273854501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547841501", "partNumber" : "103318134", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_768":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196389/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196389/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196389/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73196389/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73196389/depend-5-ml-minikynsilakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "749192501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749189001", "partNumber" : "102607478", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_4 Pilvi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861440/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861440/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861440/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861440/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861440/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861440/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861440/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "749193001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749189001", "partNumber" : "102607482", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_6 Lumo":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861464/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861464/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861464/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861464/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861464/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861464/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861464/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "749193501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749189001", "partNumber" : "102607502", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_7 Ruusu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861471/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861471/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861471/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861471/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861471/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861471/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861471/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "749194001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749189001", "partNumber" : "102607508", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_10 Tähti":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861501/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861501/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861501/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861501/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861501/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861501/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861501/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "749194501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749189001", "partNumber" : "102607512", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_12 Loiste":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861525/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861525/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861525/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861525/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861525/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861525/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861525/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "749195001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749189001", "partNumber" : "102607516", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_5 Rakkaus":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861457/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861457/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861457/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861457/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861457/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861457/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861457/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "749195501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749189001", "partNumber" : "102607524", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_1 Pellava":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861419/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861419/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861419/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861419/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861419/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861419/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861419/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "749196501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749189001", "partNumber" : "102607532", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_11 Luonto":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861518/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861518/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861518/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861518/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861518/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861518/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861518/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "749197001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749189001", "partNumber" : "102607540", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_9 Ilta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861495/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861495/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861495/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861495/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861495/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861495/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861495/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "749197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749189001", "partNumber" : "102607544", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_8 Huuma":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861488/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861488/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861488/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861488/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861488/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861488/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861488/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "749198001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749189001", "partNumber" : "102607556", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_2 Nuppu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861426/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861426/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861426/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861426/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861426/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861426/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861426/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "749198501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "749189001", "partNumber" : "102607570", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_3 Lempi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861433/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861433/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861433/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861433/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861433/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861433/lumene-pure-gloss-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861433/lumene-pure-gloss-5-ml-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1415296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415284501", "partNumber" : "103432522", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_773":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198024/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198024/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198024/depend-5ml-minilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198024/depend-5ml-minilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198024/depend-5ml-mini-varnish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198024/depend-5ml-minilack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198024/depend-5ml-minilack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198024/depend-5ml-mini-varnish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198024/depend-5ml-minilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415284501", "partNumber" : "103432524", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_772":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198017/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198017/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198017/depend-5ml-minilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198017/depend-5ml-minilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198017/depend-5ml-minilack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198017/depend-5ml-mini-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198017/depend-5ml-minilack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198017/depend-5ml-mini-varnish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198017/depend-5ml-minilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415284501", "partNumber" : "103432534", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_779":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198086/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198086/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198086/depend-5ml-minilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198086/depend-5ml-minilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198086/depend-5ml-minilack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198086/depend-5ml-mini-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198086/depend-5ml-minilack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198086/depend-5ml-minilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198086/depend-5ml-mini-varnish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415300001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415284501", "partNumber" : "103432536", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_778":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415300501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415284501", "partNumber" : "103432538", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_781":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198109/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198109/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198109/depend-5ml-minilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198109/depend-5ml-minilack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198109/depend-5ml-mini-varnish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198109/depend-5ml-minilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198109/depend-5ml-minilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198109/depend-5ml-minilack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198109/depend-5ml-mini-varnish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415301001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415284501", "partNumber" : "103432540", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_780":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198093/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198093/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198093/depend-5ml-minilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198093/depend-5ml-minilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198093/depend-5ml-minilack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198093/depend-5ml-mini-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198093/depend-5ml-mini-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198093/depend-5ml-minilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198093/depend-5ml-minilack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415301501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415284501", "partNumber" : "103432542", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_775":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415302001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1415284501", "partNumber" : "103432544", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_774":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415302501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415284501", "partNumber" : "103432546", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_777":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415303001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415284501", "partNumber" : "103432548", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_776":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198055/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198055/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198055/depend-5ml-minilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198055/depend-5ml-mini-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198055/depend-5ml-minilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198055/depend-5ml-minilack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198055/depend-5ml-mini-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198055/depend-5ml-minilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198055/depend-5ml-minilack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415303501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415284501", "partNumber" : "103432550", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_783":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198123/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198123/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198123/depend-5ml-minilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198123/depend-5ml-mini-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198123/depend-5ml-minilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198123/depend-5ml-minilack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198123/depend-5ml-minilack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198123/depend-5ml-minilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198123/depend-5ml-mini-varnish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415304001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415284501", "partNumber" : "103432552", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_782":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198116/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198116/depend-5ml-minilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198116/depend-5ml-minilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198116/depend-5ml-minilack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198116/depend-5ml-mini-varnish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73198116/depend-5ml-minilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198116/depend-5ml-mini-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198116/depend-5ml-minilack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73198116/depend-5ml-minilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415304501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415284501", "partNumber" : "103432554", "unitPrice" : "2,39 €", "unitPriceRaw" : "2.39", "Attributes" : { "Sävy_|_784":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "632849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080303501", "partNumber" : "102426916", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_CH03 Angel Delight":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47479173/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47479173/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47479173/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47479173.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47479173/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47479173.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47479173/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080303501", "partNumber" : "102427012", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_CH02 4-give Me":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47478176/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47478176/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47478176/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47478176.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47478176/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47478176.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47478176/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632853001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080303501", "partNumber" : "102427038", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_CH05 Feministry":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47481176/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47481176/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47481176/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47481176/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47481176.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47481176.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47481176/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632857001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080303501", "partNumber" : "102427148", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_CH04 Rise & Shine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47480179/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47480179/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47480179/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47480179.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47480179/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47480179/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47480179.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080319501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1080303501", "partNumber" : "103182439", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Sävy_|_CH01 Magic Moment":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47477179/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47477179/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47477179/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47477179/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47477179/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080320001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080303501", "partNumber" : "103182441", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Sävy_|_CH06 Attraction":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47482173/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47482173/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47482173/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47482173/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47482173/wild-mild-chrome-effect-12-ml-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1379924501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1379923501", "partNumber" : "103398506", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_41 Persikkaparatiisi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861679/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861679/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861679/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861679/lumene-pure-gloss-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861679/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861679/lumene-pure-gloss-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861679/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861679/lumene-pure-gloss-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861679/lumene-pure-gloss-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1379925001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379923501", "partNumber" : "103398526", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_46 Violetti Pop":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861723/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861723/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861723/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861723/lumene-pure-gloss-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861723/lumene-pure-gloss-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861723/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861723/lumene-pure-gloss-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861723/lumene-pure-gloss-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861723/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1379925501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1379923501", "partNumber" : "103398528", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_42 Banaanijäätelö":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861686/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861686/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861686/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861686/lumene-pure-gloss-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861686/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861686/lumene-pure-gloss-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861686/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861686/lumene-pure-gloss-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861686/lumene-pure-gloss-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1379926001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379923501", "partNumber" : "103398534", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_43 Samettikukka":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861693/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861693/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861693/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861693/lumene-pure-gloss-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861693/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861693/lumene-pure-gloss-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861693/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861693/lumene-pure-gloss-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861693/lumene-pure-gloss-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1379926501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1379923501", "partNumber" : "103398536", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Sävy_|_44 Pinkki Drinkki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861709/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861709/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861709/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861709/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861709/lumene-pure-gloss-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861709/lumene-pure-gloss-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861709/lumene-pure-gloss-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861709/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861709/lumene-pure-gloss-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1379927001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1379923501", "partNumber" : "103398542", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Sävy_|_45 Vadelmasorbetti":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861716/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861716/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861716/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861716/lumene-pure-gloss-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861716/lumene-pure-gloss-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600861716/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861716/lumene-pure-gloss-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861716/lumene-pure-gloss-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600861716/lumene-pure-gloss-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "887633001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "887632001", "partNumber" : "102849235", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349262/essence-colour-grip-base-coat-8-ml-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349262/essence-colour-grip-base-coat-8-ml-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349262/essence-colour-grip-base-coat-8-ml-aluslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729349262/essence-colour-grip-base-coat-8-ml-aluslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729349262/essence-colour-grip-base-coat-8-ml-aluslakka.jpg" } } ]
Essence Colour Grip Base Coat 8 ml aluslakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,19 €(273,75 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "632857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632844501", "partNumber" : "102427166", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-paallyslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080042701/wild-mild-extreme-shine-12-top-coat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547851001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547842501", "partNumber" : "102265011", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_79":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106944/depend-5-ml-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106944/depend-5-ml-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73106944/depend-5-ml-aluslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73106944/depend-5-ml-aluslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106944/depend-5-ml-aluslakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "622820501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163701501", "partNumber" : "102424458", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Sävy_|_235 Preppy in Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301265191/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301265191/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301265191/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301265191/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301265191/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301265191/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301265191/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "622821001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163701501", "partNumber" : "102424472", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Sävy_|_401 Nude Nostalgia":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301265238/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301265238/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301265238/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301265238/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301265238/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301265238/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301265238/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "622821501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163701501", "partNumber" : "102424480", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Sävy_|_230 Mauve to the Music":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301265207/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301265207/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301265207/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301265207/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616301265207/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301265207/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616301265207/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "267233001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101798974", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_202 Fit For a Princess":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593743/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593743/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593743/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593743/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593743/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593743/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593743/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "267234001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101798975", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_324 Fashion Heaven":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593750/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593750/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593750/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593750/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593750/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593750/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593750/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "267234501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101798979", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_872 Hint of Mint":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593859/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593859/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593859/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593859/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593859/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593859/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593859/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "267235001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101798976", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_404 Ora-NGY Vibe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593767/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593767/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593767/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593767/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593767/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593767/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593767/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "267235501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101798977", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_451 Partner in Lime":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593774/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593774/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593774/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593774/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614223593774/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593774/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614223593774/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "163718001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101606799", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_800 Black Out":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617190/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617190/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617190/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617190/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617190/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617190/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617190/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "163718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101606801", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Sävy_|_730 Silver Bullet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617176/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617176/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617176/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617176/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617176/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617176/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617176/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "163719001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101606804", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Sävy_|_300 Glaston-Berry":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616827/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616827/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220616827/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220616827/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220616827/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616827/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616827/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "163719501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101606807", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_878 Roll In The Grass":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617350/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617350/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617350/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617350/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617350/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617350/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617350/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "163720501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101606811", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_880 Port-A-Loo-Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617367/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617367/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617367/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617367/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617367/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617367/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617367/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "163721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101606812", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Sävy_|_203 Lose Your Lingerie":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616773/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616773/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220616773/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220616773/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220616773/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616773/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616773/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "163722501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101606816", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_400 Tangerine Tent":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616940/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616940/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220616940/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220616940/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220616940/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616940/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616940/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "163724501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101626696", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Sävy_|_450 Daisy Days":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617039/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617039/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617039/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617039/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617039/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617039/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617039/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "163725001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101626695", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Sävy_|_413 Oragina":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617008/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617008/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617008/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617008/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617008/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617008/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617008/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "163725501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101626697", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Sävy_|_860 Bestival Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617305/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617305/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617305/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617305/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220617305/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617305/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220617305/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "163726001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "163701501", "partNumber" : "101626694", "unitPrice" : "4,60 €", "unitPriceRaw" : "4.6", "Attributes" : { "Sävy_|_402 One Last Tango":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616957/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616957/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220616957/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220616957/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614220616957/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616957/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-gloss-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614220616957/rimmel-60-seconds-super-shine-8-ml-kiiltolakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1103041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1103016501", "partNumber" : "103250188", "unitPrice" : "4,49 €", "unitPriceRaw" : "4.49", "Attributes" : { "Sävy_|_010 Milky Not Guilty":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420251/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420251/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420251/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420251/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420251/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420251/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420251/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420251/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420251/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "1103055501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1103016501", "partNumber" : "103250340", "unitPrice" : "4,39 €", "unitPriceRaw" : "4.39", "Attributes" : { "Sävy_|_060 Love You Latte":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420305/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420305/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420305/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420305/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420305/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420305/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420305/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420305/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420305/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "1103060001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1103016501", "partNumber" : "103250374", "unitPrice" : "4,49 €", "unitPriceRaw" : "4.49", "Attributes" : { "Sävy_|_050 Peach For The Stars":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420299/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420299/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420299/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420299/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420299/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420299/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420299/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420299/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420299/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1103067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1103016501", "partNumber" : "103250438", "unitPrice" : "4,49 €", "unitPriceRaw" : "4.49", "Attributes" : { "Sävy_|_020 Roses Are Rosy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420268/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420268/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420268/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420268/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420268/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420268/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420268/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420268/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420268/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1103068501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1103016501", "partNumber" : "103250442", "unitPrice" : "4,49 €", "unitPriceRaw" : "4.49", "Attributes" : { "Sävy_|_040 Fluffy Cotton Candy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420282/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420282/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420282/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420282/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420282/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420282/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420282/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420282/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420282/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1103069501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1103016501", "partNumber" : "103250454", "unitPrice" : "4,49 €", "unitPriceRaw" : "4.49", "Attributes" : { "Sävy_|_030 Kiss The Miss":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420275/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420275/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420275/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420275/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420275/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420275/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420275/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420275/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420275/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1103070001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1103016501", "partNumber" : "103250460", "unitPrice" : "4,49 €", "unitPriceRaw" : "4.49", "Attributes" : { "Sävy_|_080 To Be ContiNUDEd":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420329/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420329/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420329/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420329/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420329/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420329/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420329/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420329/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420329/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "1103072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1103016501", "partNumber" : "103250490", "unitPrice" : "4,49 €", "unitPriceRaw" : "4.49", "Attributes" : { "Sävy_|_070 Nudie Beautie":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420312/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420312/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420312/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420312/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420312/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420312/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420312/catrice-sheer-beauties-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420312/catrice-sheer-beauties-nagellack-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420312/catrice-sheer-beauties-nail-polish-010-milky-not-guilty-10-5ml.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "681704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "681548501", "partNumber" : "102495902", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_660":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175223/depend-minilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175223/depend-minilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175223/depend-minilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175223/depend-mini-lacquer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73175223/depend-minilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175223/depend-minilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73175223/depend-mini-lacquer.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1326503001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1326495501", "partNumber" : "103350222", "unitPrice" : "2,29 €", "unitPriceRaw" : "2.29", "Attributes" : { "Sävy_|_01 Perfect match":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466891/essence-nail-art-stampy-polish-01-perfect-match-5ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466891/essence-nail-art-stampy-polish-01-perfect-match-5ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466891/essence-nail-art-stampy-polish-01-perfect-match-5ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466891/essence-nail-art-stampy-polish-01-perfect-match-5ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466891/essence-nail-art-stampy-polish-01-perfect-match-5ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729466891/essence-nagelkonst-stampy-polish-01-perfekt-matchande-5ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466891/essence-nail-art-stampy-polish-01-perfect-match-5ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466891/essence-nagelkonst-stampy-polish-01-perfekt-matchande-5ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729466891/essence-nail-art-stampy-polish-01-perfect-match-5ml-nail-polish.jpg" } } ]
Essence nail art Stampy Polish 01 Perfect match 5ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,29 €(458,00 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "548161501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "548151001", "partNumber" : "102319568", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-ranskalaisen-manikyyrin-mallit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-ranskalaisen-manikyyrin-mallit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-ranskalaisen-manikyyrin-mallit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-french-manicure-models.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-ranskalaisen-manikyyrin-mallit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-french-manicure-models.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033562/depend-ranskalaisen-manikyyrin-mallit.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547928501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547910001", "partNumber" : "102265339", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_400":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73133926/depend-5-ml-glitterlakan-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73133926/depend-5-ml-glitterlakan-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73133926/depend-5-ml-glitterlakan-aluslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73133926/depend-5-ml-glitterlakan-aluslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73133926/depend-5-ml-glitterlakan-aluslakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "547869001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547843001", "partNumber" : "102265107", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { "Sävy_|_80":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-paallyslakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-top-coat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-top-coat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/73106951/depend-5-ml-paallyslakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "632866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102426898", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT55 Blind Date":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47493308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "632867001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102426918", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT50 Maneater":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47413368/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "632867501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102426962", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT54 Sanity":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47470309/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "632868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102426966", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT57 Martini & Me":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47491304/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "632868501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102426988", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT51 Half Full":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47414365/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "632871001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102427168", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT53 Aruba & Jamaica":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47469303/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "781365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102684312", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT43 Zero Gravity":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47498303/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "781366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102684328", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT31 @Night Matte":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47422308/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "781367501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102684334", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT52 Island Delight":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47482302/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "781369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102684344", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT32 Alaska Matte Effect nail polish 12ml":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47423305/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "781369501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "102684346", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT56 Take A Hint":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47471306/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182473", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT59 Candied Apples":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056111/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045048501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182483", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT58 Mmmacarons":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056104/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045049501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182487", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT62 Sweet Cheeks":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056142/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045050501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182491", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT60 Lady Lollipop":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056128/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182493", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT63 Cherry Bomb":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056159/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045051501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182495", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT61 Mulberry Cake":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056135/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045052001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "632863501", "partNumber" : "103182497", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_MT64 Choco-holic":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080056166/wild-mild-matte-12-ml-nagellack.jpg" } } ]
Wild&Mild Matte 12 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%2,00 €-3,99 €Norm. 3,99(332,50 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1110296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110287501", "partNumber" : "103250196", "unitPrice" : "2,49 €", "unitPriceRaw" : "2.49", "Attributes" : { "Sävy_|_01 Peach Please":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422279/essence-french-manicure-sheer-beauty-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422279/essence-french-manicure-sheer-beauty-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422279/essence-french-manicure-sheer-beauty-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422279/essence-french-manicyre-ren-skonhet-nagellack-01-persika-tack-8-ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422279/essence-french-manicure-sheer-beauty-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422279/essence-french-manicure-sheer-beauty-nail-polish-01-peach-please-8ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422279/essence-french-manicure-sheer-beauty-nail-polish-01-peach-please-8ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422279/essence-french-manicure-sheer-beauty-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422279/essence-french-manicyre-ren-skonhet-nagellack-01-persika-tack-8-ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110297501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1110287501", "partNumber" : "103250282", "unitPrice" : "2,49 €", "unitPriceRaw" : "2.49", "Attributes" : { "Sävy_|_02 Rose On Ice":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422323/essence-french-manicure-sheer-beauty-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422323/essence-french-manicure-sheer-beauty-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422323/essence-french-manicure-sheer-beauty-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422323/essence-french-manicyre-ren-skonhet-nagellack-01-persika-tack-8-ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422323/essence-french-manicure-sheer-beauty-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422323/essence-french-manicure-sheer-beauty-nail-polish-01-peach-please-8ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422323/essence-french-manicyre-ren-skonhet-nagellack-01-persika-tack-8-ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422323/essence-french-manicure-sheer-beauty-nail-polish-01-peach-please-8ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422323/essence-french-manicure-sheer-beauty-8-ml-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429285001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429282001", "partNumber" : "103459537", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033500/depend-pt-grip-protect-aluslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033500/depend-pt-grip-protect-aluslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033500/depend-pt-grip-protect-aluslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391715033500/depend-pt-grip-protect-aluslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391715033500/depend-pt-grip-protect-aluslakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427395001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427380501", "partNumber" : "103441621", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_C01 Sea-You-Soon":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729484963/catrice-summer-obsessed-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729484963/catrice-summer-obsessed-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729484963/catrice-summer-obsessed-11-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729484963/catrice-sommarbevisad-nagellack-c02-fangar-solnedgangar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729484963/catrice-summer-obsessed-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729484963/catrice-summer-obsessed-nail-lacquer-c02-catching-sunsets.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729484963/catrice-summer-obsessed-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729484963/catrice-summer-obsessed-nail-lacquer-c02-catching-sunsets.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729484963/catrice-sommarbevisad-nagellack-c02-fangar-solnedgangar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1427395501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427380501", "partNumber" : "103441623", "unitPrice" : "3,49 €", "unitPriceRaw" : "3.49", "Attributes" : { "Sävy_|_C02 Catching Sunsets":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729485007/catrice-summer-obsessed-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729485007/catrice-summer-obsessed-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729485007/catrice-summer-obsessed-11-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729485007/catrice-summer-obsessed-nail-lacquer-c02-catching-sunsets.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729485007/catrice-sommarbevisad-nagellack-c02-fangar-solnedgangar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729485007/catrice-summer-obsessed-11-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729485007/catrice-summer-obsessed-nail-lacquer-c02-catching-sunsets.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729485007/catrice-sommarbevisad-nagellack-c02-fangar-solnedgangar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729485007/catrice-summer-obsessed-11-ml-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1390110001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1390097501", "partNumber" : "103415127", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5901801609872/lovely-sugar-8-ml-paallyslakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5901801609872/lovely-sugar-8-ml-paallyslakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5901801609872/lovely-sugar-8-ml-paallyslakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5901801609872.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5901801609872/lovely-sugar-8-ml-paallyslakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5901801609872.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5901801609872/lovely-sugar-8-ml-paallyslakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1090562001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1090559501", "partNumber" : "103241358", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Sävy_|_4":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5901801634904/lovely-autumn-art-manicure-nr-1-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5901801634904/lovely-autumn-art-manicure-nr-1-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5901801634904/lovely-autumn-art-manicure-nr-1-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5901801634904/lovely-autumn-art-manicure-nr-1-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5901801634904.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5901801634904.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5901801634904/lovely-autumn-art-manicure-nr-1-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1090563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090559501", "partNumber" : "103241378", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Sävy_|_1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5901801614210/lovely-autumn-art-manicure-nr-1-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5901801614210/lovely-autumn-art-manicure-nr-1-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5901801614210/lovely-autumn-art-manicure-nr-1-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5901801614210/lovely-autumn-art-manicure-nr-1-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5901801614210.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5901801614210.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5901801614210/lovely-autumn-art-manicure-nr-1-8-ml-kynsilakka.jpg" } } ]
Lovely Autumn Art Manicure nr 1 8 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90 €(390,00 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "802786501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "802780501", "partNumber" : "102684270", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GR06 Awwards":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055602/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055602/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055602/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055602/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055602/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "802787001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802780501", "partNumber" : "102684290", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GR03 Chasing Gold":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055572/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055572/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055572/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055572/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055572/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "802787501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "802780501", "partNumber" : "102684292", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GR04 Gold Flakes":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055589/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055589/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055589/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055589/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055589/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "802788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802780501", "partNumber" : "102684300", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GR01 Trophy Hunters":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055558/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055558/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055558/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055558/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055558/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "802788501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "802780501", "partNumber" : "102684332", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GR02 Golden Destination":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055565/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055565/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055565/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055565/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055565/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "802789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802780501", "partNumber" : "102684338", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_GR05 Glorious Victory":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055596/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055596/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055596/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743080055596/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743080055596/wild-mild-gold-rush-12-ml-kynsilakka.jpg" } } ]
Wild&Mild Gold Rush 12 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%2,00 €-3,99 €Norm. 3,99★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "785322501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "785276501", "partNumber" : "102684246", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DP06 Latin Dance":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47447363/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47447363/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47447363/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47447363/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47447363/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "785323001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "785276501", "partNumber" : "102684272", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DP04 Brilliant Inside":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47445369/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47445369/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47445369/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47445369/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47445369/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "785323501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "785276501", "partNumber" : "102684294", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Sävy_|_DP01 Worship":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47442368/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47442368/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47442368/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/47442368/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/47442368/wild-mild-diamond-pearl-12-ml-kynsilakka.jpg" } } ]
Wild&MIld Diamond&Pearl 12 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,00 €-50%Norm. 3,99 €3,99 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1080256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080255501", "partNumber" : "103196665", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_675":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805047/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805047/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805047/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805047/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805047/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805047/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805047/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805047/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805047/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080257501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1080255501", "partNumber" : "103196669", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_679":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805085/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805085/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805085/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805085/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805085/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805085/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805085/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805085/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805085/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080255501", "partNumber" : "103196671", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_680":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805092/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805092/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805092/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805092/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805092/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805092/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805092/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805092/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805092/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080258501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080255501", "partNumber" : "103196673", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_681":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805108/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805108/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805108/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805108/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805108/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805108/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805108/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805108/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805108/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080260001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080255501", "partNumber" : "103196679", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_676":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805054/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805054/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805054/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805054/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805054/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805054/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805054/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805054/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805054/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080261001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1080255501", "partNumber" : "103196683", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_677":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805061/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805061/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805061/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805061/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805061/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805061/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805061/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805061/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805061/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080262001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1080255501", "partNumber" : "103196687", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_678":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805078/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805078/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805078/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805078/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805078/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805078/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805078/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805078/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805078/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080255501", "partNumber" : "103196715", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Sävy_|_674":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805030/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805030/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805030/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805030/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805030/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5906750805030/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805030/delia-nagellack-bio-green-679.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805030/delia-bio-green-11-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5906750805030/delia-nail-polish-bio-green-679.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1103047501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1103032501", "partNumber" : "103250252", "unitPrice" : "4,39 €", "unitPriceRaw" : "4.39", "Attributes" : { "Sävy_|_020 Drunk n Donut":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420183/catrice-dream-in-soft-glaze-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420183/catrice-dream-in-soft-glaze-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420183/catrice-dream-in-soft-glaze-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420183/catrice-dream-in-soft-glaze-nagellack-020-drunk-n-donut-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420183/catrice-dream-in-soft-glaze-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420183/catrice-dream-in-soft-glaze-nail-polish-020-drunk-n-donut-10-5ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420183/catrice-dream-in-soft-glaze-nail-polish-020-drunk-n-donut-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420183/catrice-dream-in-soft-glaze-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420183/catrice-dream-in-soft-glaze-nagellack-020-drunk-n-donut-10-5ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "1103049001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1103032501", "partNumber" : "103250268", "unitPrice" : "4,49 €", "unitPriceRaw" : "4.49", "Attributes" : { "Sävy_|_010 Hailey Baby":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420176/catrice-dream-in-soft-glaze-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420176/catrice-dream-in-soft-glaze-10-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420176/catrice-dream-in-soft-glaze-10-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420176/catrice-dream-in-soft-glaze-nail-polish-020-drunk-n-donut-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420176/catrice-dream-in-soft-glaze-10-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729420176/catrice-dream-in-soft-glaze-nagellack-020-drunk-n-donut-10-5ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420176/catrice-dream-in-soft-glaze-nail-polish-020-drunk-n-donut-10-5ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420176/catrice-dream-in-soft-glaze-nagellack-020-drunk-n-donut-10-5ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729420176/catrice-dream-in-soft-glaze-10-5-ml-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110291501", "partNumber" : "103250194", "unitPrice" : "2,49 €", "unitPriceRaw" : "2.49", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422439/essence-french-manicure-tip-painter-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422439/essence-french-manicure-tip-painter-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422439/essence-french-manicure-tip-painter-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422439/essence-french-manicure-tip-painter-01-you-re-so-fine-8ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422439/essence-french-manicure-tip-painter-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729422439/essence-french-manicure-tip-painter-01-du-ar-sa-fin-8ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422439/essence-french-manicure-tip-painter-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422439/essence-french-manicure-tip-painter-01-du-ar-sa-fin-8ml.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729422439/essence-french-manicure-tip-painter-01-you-re-so-fine-8ml.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "860232501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "860226001", "partNumber" : "102802167", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Sävy_|_Be More Pacific":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548344/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548344/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775548344/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775548344/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548344/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "860233001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "860226001", "partNumber" : "102802238", "unitPrice" : "5,69 €", "unitPriceRaw" : "5.69", "Attributes" : { "Sävy_|_French White Creme":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775545329/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775545329/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775545329/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775545329/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775545329/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "860233501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "860226001", "partNumber" : "102802250", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Sävy_|_Heatwave":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775549006/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775549006/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775549006/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775549006/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775549006/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "860234001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "860226001", "partNumber" : "102802256", "unitPrice" : "5,69 €", "unitPriceRaw" : "5.69", "Attributes" : { "Sävy_|_Burgundy Frost":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548634/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548634/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775548634/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775548634/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548634/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "860235001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "860226001", "partNumber" : "102802280", "unitPrice" : "5,69 €", "unitPriceRaw" : "5.69", "Attributes" : { "Sävy_|_Sparked":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548030/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548030/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775548030/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775548030/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548030/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "860235501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "860226001", "partNumber" : "102802286", "unitPrice" : "5,69 €", "unitPriceRaw" : "5.69", "Attributes" : { "Sävy_|_Kaleidoscope":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775547125/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775547125/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775547125/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775547125/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775547125/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "860236001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "860226001", "partNumber" : "102802322", "unitPrice" : "5,69 €", "unitPriceRaw" : "5.69", "Attributes" : { "Sävy_|_Red Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775547651/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775547651/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775547651/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775547651/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775547651/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "860236501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "860226001", "partNumber" : "102802330", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Sävy_|_Yo Soy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775545831/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775545831/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775545831/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775545831/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775545831/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "860237001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "860226001", "partNumber" : "102802342", "unitPrice" : "5,69 €", "unitPriceRaw" : "5.69", "Attributes" : { "Sävy_|_Black Creme":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548542/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548542/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775548542/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775548542/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548542/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "860237501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "860226001", "partNumber" : "102802374", "unitPrice" : "5,69 €", "unitPriceRaw" : "5.69", "Attributes" : { "Sävy_|_Grape Minds Think Alike":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548757/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548757/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775548757/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775548757/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775548757/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "860239501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "860226001", "partNumber" : "102802400", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Sävy_|_Casting Call":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775547941/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775547941/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775547941/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775547941/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775547941/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "860240501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "860226001", "partNumber" : "102802424", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Sävy_|_Ready to Propose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775547026/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775547026/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775547026/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775547026/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775547026/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "860241501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "860226001", "partNumber" : "102802476", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Sävy_|_Tickled Pink":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775545527/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775545527/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775545527/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775545527/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775545527/wet-n-wild-wild-shine-nail-color-12-3-ml-kynsilakka.jpg" } } ]
Wet n Wild Wild Shine Nail Color 12,3 ml kynsilakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:5,50 €-5,69 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "821608501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "102748955", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_155 Sunset Soar":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990672/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990672/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990672/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990672/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990672/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990672/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990672/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990672/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990672/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "821609001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "102748957", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_157 Berry Opulence":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990634/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990634/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990634/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990634/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990634/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990634/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990634/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990634/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990634/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "821611501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "102748975", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_150 Oxygen Wave":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990696/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990696/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990696/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990696/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990696/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990696/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990696/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990696/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990696/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "821612001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "102748979", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_151 Fresh undone":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990665/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990665/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990665/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990665/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990665/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990665/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990665/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990665/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990665/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "821614501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "102749010", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_159 Midnight Sky":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990672/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990672/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990672/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" }, { "catentry_id" : "821615501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "102749020", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_158 All Greyed Out":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990627/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990627/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990627/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990627/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990627/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990627/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990627/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990627/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990627/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "821617501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "102749053", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_153 Lavender Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990658/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990658/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990658/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990658/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990658/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990658/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990658/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990658/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990658/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "821618001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "102749055", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_154 Milky Bare":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990641/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990641/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990641/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990641/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990641/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990641/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990641/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990641/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990641/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "821618501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "102749058", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_152 Tidal Wave Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990610/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990610/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990610/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990610/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990610/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990610/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990610/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990610/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990610/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "821619001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "102749060", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_156 Poppy Pop Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990603/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990603/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990603/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990603/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990603/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616302990603/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990603/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990603/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616302990603/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025459001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "103160790", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_169 Sapphire Soar":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530296/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530296/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530296/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530296/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530296/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530296/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530296/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530296/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530296/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025459501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "103160796", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_165 Rebel Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530364/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530364/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530364/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530364/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530364/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530364/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530364/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530364/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530364/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025460001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "103160810", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_168 Teal Ivy":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530326/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530326/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530326/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530326/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530326/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530326/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530326/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530326/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530326/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025460501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "103160814", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_167 Lilac Love":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530302/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530302/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530302/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530302/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530302/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530302/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530302/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530302/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530302/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025461001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "103160816", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_170 Amber Blaze":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530319/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530319/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530319/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530319/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530319/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530319/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530319/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530319/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530319/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025461501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "821587501", "partNumber" : "103160820", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_171 Ray of Sunshine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530388/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530388/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530388/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530388/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530388/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530388/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530388/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530388/rimmel-kind-free-clean-8-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530388/rimmel-kind-free-clean-8-ml-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1410981501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410978001", "partNumber" : "103426149", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_447 Moorea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964471/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964471/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964471/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964471/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964471/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964471/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964471/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964471/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964471/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1410982001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410978001", "partNumber" : "103426151", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_446 Bikaner":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964464/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964464/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964464/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964464/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964464/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964464/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964464/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964464/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964464/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1410982501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410978001", "partNumber" : "103426153", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_449 Verona":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964495/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964495/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964495/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964495/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964495/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964495/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964495/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964495/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964495/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1410983001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410978001", "partNumber" : "103426155", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_448 Jerash":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964488/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964488/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964488/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964488/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964488/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964488/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964488/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964488/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964488/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" } }, { "catentry_id" : "1410983501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410978001", "partNumber" : "103426157", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_445 Moab":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964457/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964457/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964457/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964457/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964457/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964457/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964457/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964457/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964457/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" } }, { "catentry_id" : "1410984001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410978001", "partNumber" : "103426159", "unitPrice" : "6,19 €", "unitPriceRaw" : "6.19", "Attributes" : { "Sävy_|_444 Erevan":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964440/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964440/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964440/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964440/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964440/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7618900964440/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964440/mavala-mini-color-5-ml-nail-polish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964440/mavala-mini-color-5-ml-nagellack.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7618900964440/mavala-mini-color-5-ml-kynsilakka.jpg" } } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Kynsileikkurit ja kynsisakset 44 kpl
- Kynsiviilat 34 kpl
- Kynsiharjat 8 kpl
- Kynsilakat 140 kpl
- Geelilakat 31 kpl
- Kynsilakan poistoaineet 33 kpl
- Kynsilakan kuivatusaineet 2 kpl
- Kynsien hoitoaineet 74 kpl
- Kynsien hoitovälineet 23 kpl
- Kynsien koristelu 26 kpl
- Tekokynnet 60 kpl
- Kynsiliimat 5 kpl
- Rakennekynsitarvikkeet 2 kpl