Lasten lippalakit

Lasten lippalakit leikkiin ja suojaksi

Lasten lippalakit ovat loistava suoja monena vuodenaikana. Lippalakki suojaa sekä viileydeltä että kuumalta paahteelta. Se suojaa samalla silmiä että myös kasvojen ihoa esimerkiksi auringon porotukselta tai vesisateelta. Lasten pihaleikeissä lippalakit ovatkin usein hyvin yleisiä keväästä syksyyn kunnes on parempi siirtyä lämpimämpiin asusteisiin. Lippalakki on kätevyytensä lisäksi ilmettä ja tyyliä tuova asuste, jonka voi yhdistää muihin vaatteisiin monella tapaa.

Lippalakit netistä niin lapsille kuin aikuisillekin
Lippalakki on suosittu, monipuolinen ja kätevä asuste. Erilaiset lippalakit ovat kautta vuosikymmenten olleet lasten ja nuorten, ja miksipä ei aikuistenkin, vaatemuodissa yksi osa pukeutumista ja trendejä. Varsinkin lasten keskuudessa on selkeästi erikseen olevia lippalakkeja tytöille ja pojille, mutta nuorten ja aikuisten keskuudessa ero häviää lähes kokonaan. Lippalakki onkin oikein sopiva asuste ihan lapsesta aikuisuuteen asti sukupuolesta riippumatta.

Lasten asusteet on suunniteltu lasten pihaleikkeihin ja kovaankin käyttöön kun taas aikuisten asusteet ovat usein enemmänkin tyylin tai värin lisäämiseen tarkoitettuja, mutta toki aikuinenkin hyötyy erilaisista huiveista ja käsineistä ulkoillessaan. Asusteet siis tuovat ilmettä ja lämpöä ulkoiluun sekä täydentävät muuta pukeutumista.

Lippalakkien lisäksi erilaiset pipot ja lakit suojaavat ulkoilijan ja liikkujan päätä. Pipo on usein viimaan ja pakkaseen parempi valinta kuin lippalakki, mutta häikäisyltä tai sateelta se ei suojaa. Siksi kannattaakin varata vaatekaappiin erilaisia päähineitä ja asusteita erilaisten säiden ja touhujen varalle.

Lippis vinossa leikeissä ja koulumatkalla
Lippalakki on aika ehdoton koulumatkojen seuralainen. Pienen ja suuremmankin koululaisen päässä lippis viihtyy hyvin läpi lukukauden. Lippalakkien käyttäjillä näyttää kuitenkin olevan omia tapojaan pukeutua lippikseen. Mikä on sinun suosikkisi?

Perinteisestä tyylistä, jossa lippa on edessä suojaamassa silmiä ja kasvoja, näkee usein version, jossa lippa on käännetty taakse niskaa vasten. Varsinkin juostessa tai muussa kovassa menossa taakse käännetty lippa auttaa ainakin siinä, että lippaan ei ota tuuli ja lippalakki pysyy paremmin päässä. Lisäksi lippa ei silloin ole haitalla jotakin tarkkaa tehdessä. Sivulle käännettynä lippa tuo ilmettä ja jopa leikkisyyttä pukeutumiseen.

Tuotteet: ( 13 - 20 / 20 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    Väri:
    Vaaleanlila
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:

    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    14,90
    -
    16,90
    Koko:
    One Size
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
    Väri:
    Sininen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Lasten puuvillainen säädettävä aurinkolippis

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
    Koko:ONESZ
    Väri:Light Blue
    Näytä vertailu
  • Lasten puuvillainen säädettävä aurinkolippis

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
    Väri:Lavender
    Koko:ONESZ
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Lila
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Lasten maastokuvioinen lippis jokapäiväiseen käyttöön.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
    Koko:One size
    Väri:Maastokuosi
    Näytä vertailu
  • Lasten yksivärinen lippis jokapäiväiseen käyttöön sopii sekä tytöille että pojille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    6,90
    -
    7,90
    Koko:
    One size