- Etusivu /
- Pukeutuminen (20612) /
- Lapset (3388) /
- Vaatteet (1355) /
- Paidat ja puserot
Lasten paidat ja puserot
Lasten paidat ja puserot – mukavaa muotia
Lasten paidat ja puserot edustavat mukavaa pukeutumista – rentoa ja trendikästä tyyliä. Monipuolinen valikoima takaa sen, että päälle puettavaa löytyy jokaisen makuun iästä ja mieltymyksistä riippumatta. Useat tunnetut vaatevalmistajat tarjoavat tyyliä niin perheen pienimmille kuin teini-ikäisillekin.Lasten vaatteet löytyvät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta, joten uusien paitojen sekä puseroiden hankkiminen on helppoa. Tutut merkit, kuten Name It, Espirit sekä monet muut laadukkaat lastenvaatevalmistajat tarjoavat mukavuutta niin arki kuin juhlapukeutumiseen.
Vauvan bodyt sopivat taaperoikään asti
Vauvan body on parhain paita vastasyntyneestä lähtien. Aivan vastasyntyneelle kietaisubody on paras valinta, sillä sitä ei tarvitse vetää pään yli. Body on vauvan perusvaate, ja etenkin pienemmillä vauvaoilla niitä voi hyvinkin pitää kahta päällekäin. Body pitää vaipan hyvin paikoillaan eikä rullaudu paidan tavoin kainaloihin vauvaa nostellessa.
Taaperoikäinen on usein liian innokas harjoittelemaan itsenäistä riisumista. Body estää taaperon omatoimisen riisumisen, sillä nepparikiinnitys haaravälissä on usein lapsen voimille liian haastava aukaistavaksi. Bodyn avulla lapsi pysyy paremmin lämpimänä. Bodyja on mukava käyttää siihen saakka, kun lapsi on vaipoilla. Sen jälkeen on luontevinta käyttämään pikkuhousuja tai boksereita.
Lasten vaatekoot ovat helppoja muistaa
Lasten paidat ja puserot menevät yleensä aina senttimetrikokojen mukaan. Koot alkavat yleensä vauvojen 50 senttimetristä ja kasvavat aina kuuden sentin välein aina kokoon 170. Usein merkintä on myös tasakymmenluvuin, eli 50, 60, 70 ja niin edespäin.
Vaatekoko vastaa lapsen pituutta senttimetreinä. Kuitenkin lapsen ruumiinrakenne voi hieman muuttaa käytettävää kokoa. Esimerkiksi pullukoiden vauvojen kanssa on parempi käyttää reilumpia kokoja, jotta ne eivät purista pienokaista liikaa. Isommilla lapsilla esimerkiksi pitkät raajat saattavat aiheuttaa sen, että oman koon mukaan valittu paita onkin hihoista liian lyhyt. Tällöin kannattaa valita seuraavaa kokoa oleva lasten paita.
Lasten paidoissa löytyy iloisia värejä
Lasten vaatteissa värit saavat räiskyä! Lasten pukeutumisessa korostuvat mukavuus sekä lapsen mielelle ominainen hassuttelu. Monet eri hahmot seikkailevat lasten paidoissa. Disneyn hauskat mikkihiirihahmot tai Ryhmä Haun iloiset koirat ovat lähes kaikkien lasten mieleen.
Lasten värisilmä ei ole aivan yhtä rajoittunut verrattuna meihin aikuisiin, joten he yhdistelevät mielellään värikkäitä vaatteita keskenään. Vaikka yleisilme ei aina miellyttäisikään vanhemman silmää, on hyvä antaa lasten harjoitella itsenäistä vaatteiden valitsemista. Me aikuiset olemme usein harmaata massaa katukuvassa, joten antakaamme lasten olla väripilkkuja keskellämme!
Tilaa ihanat lasten paidat ja puserot Kärkkäisen verkkokaupasta edullisesti. Laajasta valikoimasta löydät paitoja niin pienille kuin teini-ikäisillekin.
Lasten paidat ja puserot – mukavaa muotia
Lasten paidat ja puserot edustavat mukavaa pukeutumista – rentoa ja trendikästä tyyliä. Monipuolinen valikoima takaa sen, että päälle puettavaa löytyy jokaisen makuun iästä ja mieltymyksistä riippumatta. Useat tunnetut vaatevalmistajat tarjoavat tyyliä niin perheen pienimmille kuin teini-ikäisillekin.Lasten vaatteet löytyvät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta, joten uusien paitojen sekä puseroiden hankkiminen on helppoa. Tutut merkit, kuten Name It, Espirit sekä monet muut laadukkaat lastenvaatevalmistajat tarjoavat mukavuutta niin arki kuin juhlapukeutumiseen.
Vauvan bodyt sopivat taaperoikään asti
Vauvan body on parhain paita vastasyntyneestä lähtien. Aivan vastasyntyneelle kietaisubody on paras valinta, sillä sitä ei tarvitse vetää pään yli. Body on vauvan perusvaate, ja etenkin pienemmillä vauvaoilla niitä voi hyvinkin pitää kahta päällekäin. Body pitää vaipan hyvin paikoillaan eikä rullaudu paidan tavoin kainaloihin vauvaa nostellessa.
Taaperoikäinen on usein liian innokas harjoittelemaan itsenäistä riisumista. Body estää taaperon omatoimisen riisumisen, sillä nepparikiinnitys haaravälissä on usein lapsen voimille liian haastava aukaistavaksi. Bodyn avulla lapsi pysyy paremmin lämpimänä. Bodyja on mukava käyttää siihen saakka, kun lapsi on vaipoilla. Sen jälkeen on luontevinta käyttämään pikkuhousuja tai boksereita.
Lasten vaatekoot ovat helppoja muistaa
Lasten paidat ja puserot menevät yleensä aina senttimetrikokojen mukaan. Koot alkavat yleensä vauvojen 50 senttimetristä ja kasvavat aina kuuden sentin välein aina kokoon 170. Usein merkintä on myös tasakymmenluvuin, eli 50, 60, 70 ja niin edespäin.
Vaatekoko vastaa lapsen pituutta senttimetreinä. Kuitenkin lapsen ruumiinrakenne voi hieman muuttaa käytettävää kokoa. Esimerkiksi pullukoiden vauvojen kanssa on parempi käyttää reilumpia kokoja, jotta ne eivät purista pienokaista liikaa. Isommilla lapsilla esimerkiksi pitkät raajat saattavat aiheuttaa sen, että oman koon mukaan valittu paita onkin hihoista liian lyhyt. Tällöin kannattaa valita seuraavaa kokoa oleva lasten paita.
Lasten paidoissa löytyy iloisia värejä
Lasten vaatteissa värit saavat räiskyä! Lasten pukeutumisessa korostuvat mukavuus sekä lapsen mielelle ominainen hassuttelu. Monet eri hahmot seikkailevat lasten paidoissa. Disneyn hauskat mikkihiirihahmot tai Ryhmä Haun iloiset koirat ovat lähes kaikkien lasten mieleen.
Lasten värisilmä ei ole aivan yhtä rajoittunut verrattuna meihin aikuisiin, joten he yhdistelevät mielellään värikkäitä vaatteita keskenään. Vaikka yleisilme ei aina miellyttäisikään vanhemman silmää, on hyvä antaa lasten harjoitella itsenäistä vaatteiden valitsemista. Me aikuiset olemme usein harmaata massaa katukuvassa, joten antakaamme lasten olla väripilkkuja keskellämme!
Tilaa ihanat lasten paidat ja puserot Kärkkäisen verkkokaupasta edullisesti. Laajasta valikoimasta löydät paitoja niin pienille kuin teini-ikäisillekin.
-
[ { "catentry_id" : "1413251501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412503501", "partNumber" : "303668311", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"5" , "Väri_|_Bering Sea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413252001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412503501", "partNumber" : "303668309", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Bering Sea":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412503501", "partNumber" : "303668315", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Bering Sea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413253001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412503501", "partNumber" : "303668313", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"3" , "Väri_|_Bering Sea":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412503501", "partNumber" : "303668317", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"7" , "Väri_|_Bering Sea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413164001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412482001", "partNumber" : "303667879", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Birch":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413164501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412482001", "partNumber" : "303667877", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Birch":"6" , "Koko_|_104":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413165001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1412482001", "partNumber" : "303667883", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"2" , "Väri_|_Birch":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413165501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412482001", "partNumber" : "303667881", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Birch":"6" , "Koko_|_116":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413170001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412482001", "partNumber" : "303667887", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Birch":"6" , "Koko_|_98":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413170501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412482001", "partNumber" : "303667885", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Birch":"5" , "Koko_|_92":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1412749001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412517001", "partNumber" : "303669255", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"4" , "Koko_|_116":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412517001", "partNumber" : "303669259", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Bright White":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412517001", "partNumber" : "303669257", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"5" , "Koko_|_122/128":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412753001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412517001", "partNumber" : "303669261", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"4" , "Koko_|_146/152":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1412704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412523001", "partNumber" : "303669175", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Summer Sand":"7" , "Koko_|_146/152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412523001", "partNumber" : "303669173", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Summer Sand":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412523001", "partNumber" : "303669177", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Summer Sand":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412706501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412523001", "partNumber" : "303669171", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Summer Sand":"7" , "Koko_|_122/128":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412707001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412523001", "partNumber" : "303669169", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"7" , "Väri_|_Summer Sand":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1412702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412522501", "partNumber" : "303669159", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Jet Stream":"5" , "Koko_|_116":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412522501", "partNumber" : "303669163", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Jet Stream":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412522501", "partNumber" : "303669161", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Jet Stream":"6" , "Koko_|_122/128":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412705501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412522501", "partNumber" : "303669167", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Jet Stream":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412706001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412522501", "partNumber" : "303669165", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Jet Stream":"5" , "Koko_|_146/152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1412676001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412516001", "partNumber" : "303668711", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Sepia Tint":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412676501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412516001", "partNumber" : "303668709", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sepia Tint":"2" , "Koko_|_122/128":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412516001", "partNumber" : "303668713", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sepia Tint":"2" , "Koko_|_98":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412678001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412516001", "partNumber" : "303668703", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sepia Tint":"2" , "Koko_|_104":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412678501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412516001", "partNumber" : "303668707", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sepia Tint":"2" , "Koko_|_116":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412679001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412516001", "partNumber" : "303668705", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sepia Tint":"2" , "Koko_|_110":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402521001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401526001", "partNumber" : "303613961", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turtledove":"2" , "Koko_|_104":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401526001", "partNumber" : "303613963", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turtledove":"2" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401526001", "partNumber" : "303613965", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turtledove":"2" , "Koko_|_116":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401526001", "partNumber" : "303613967", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turtledove":"2" , "Koko_|_122/128":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401526001", "partNumber" : "303613969", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Turtledove":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402527501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401526001", "partNumber" : "303613971", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turtledove":"2" , "Koko_|_98":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402394501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401517001", "partNumber" : "303613287", "unitPrice" : "20,99 €", "unitPriceRaw" : "20.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Dark Denim":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402395001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401517001", "partNumber" : "303613289", "unitPrice" : "20,99 €", "unitPriceRaw" : "20.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Dark Denim":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402395501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401517001", "partNumber" : "303613291", "unitPrice" : "20,99 €", "unitPriceRaw" : "20.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"3" , "Väri_|_Dark Denim":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401517001", "partNumber" : "303613293", "unitPrice" : "20,99 €", "unitPriceRaw" : "20.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Dark Denim":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402400501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401517001", "partNumber" : "303613295", "unitPrice" : "20,99 €", "unitPriceRaw" : "20.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"5" , "Väri_|_Dark Denim":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402341001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401518501", "partNumber" : "303613319", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Limestone":"2" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402341501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401518501", "partNumber" : "303613321", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Limestone":"2" , "Koko_|_116":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402342001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401518501", "partNumber" : "303613323", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Limestone":"2" , "Koko_|_122/128":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402342501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401518501", "partNumber" : "303613325", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Limestone":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402344501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401518501", "partNumber" : "303613317", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Limestone":"2" , "Koko_|_104":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402347001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401518501", "partNumber" : "303613327", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Limestone":"2" , "Koko_|_98":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402126001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401494501", "partNumber" : "303611634", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Plum Perfect":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402130501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401494501", "partNumber" : "303611636", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"5" , "Väri_|_Plum Perfect":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402131001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401494501", "partNumber" : "303611638", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Plum Perfect":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402131501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401494501", "partNumber" : "303611640", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"3" , "Väri_|_Plum Perfect":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402132001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401494501", "partNumber" : "303611642", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Plum Perfect":"7" , "Koko_|_98":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402124501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401463001", "partNumber" : "303611628", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"3" , "Väri_|_Festival Bloom":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402125001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401463001", "partNumber" : "303611630", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Festival Bloom":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402125501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401463001", "partNumber" : "303611632", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"6" , "Väri_|_Festival Bloom":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402127501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401463001", "partNumber" : "303611624", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Festival Bloom":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401463001", "partNumber" : "303611626", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Festival Bloom":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401674501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401399501", "partNumber" : "303570634", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"2" , "Väri_|_Mesa Rose":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401399501", "partNumber" : "303570636", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Mesa Rose":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401677501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401399501", "partNumber" : "303570638", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_146/152":"4" , "Väri_|_Mesa Rose":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401678001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401399501", "partNumber" : "303570640", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mesa Rose":"6" , "Koko_|_158/164":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401398501", "partNumber" : "303570618", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"8" , "Väri_|_Snow White":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401398501", "partNumber" : "303570620", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Snow White":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401398501", "partNumber" : "303570622", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_146/152":"7" , "Väri_|_Snow White":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401676001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401398501", "partNumber" : "303570624", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Snow White":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1082675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082647001", "partNumber" : "303293473", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Caramel":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447344/kider-lasten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447344/kider-lasten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447344/kider-lasten-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447344/kider-lasten-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447344.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447344.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447344/kider-lasten-tunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "1082697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082647001", "partNumber" : "303293477", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"8" , "Väri_|_Caramel":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447344.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447344.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447344/kider-lasten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1082698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082647001", "partNumber" : "303293479", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"6" , "Väri_|_Caramel":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447344.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447344.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447344/kider-lasten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1082715001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082647001", "partNumber" : "303293471", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"8" , "Väri_|_Caramel":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447344.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447344.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447344/kider-lasten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1082716501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082647001", "partNumber" : "303293475", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"2" , "Väri_|_Caramel":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447344.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447344.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447344/kider-lasten-tunika.jpg" } ]
Kider lasten tunika
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90 €-55%Norm. 19,90 €19,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1082666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082644501", "partNumber" : "303293461", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"8" , "Väri_|_Aurora Pink":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1082678501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082644501", "partNumber" : "303293469", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"5" , "Väri_|_Aurora Pink":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1082687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082644501", "partNumber" : "303293465", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Aurora Pink":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1082691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082644501", "partNumber" : "303293463", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Aurora Pink":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447245.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447245.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "1082724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082644501", "partNumber" : "303293467", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"8" , "Väri_|_Aurora Pink":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447245/kider-lasten-tunika.jpg" } ]
Kider lasten tunika
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90 €-55%Norm. 19,90 €19,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "960175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "960122501", "partNumber" : "302971493", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"1" , "Väri_|_Gibraltar Sea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146431459.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146431459.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146431459/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "960176501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "960122501", "partNumber" : "302971491", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gibraltar Sea":"1" , "Koko_|_160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146431459.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146431459.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146431459/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "960178501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "960122501", "partNumber" : "302971489", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gibraltar Sea":"1" , "Koko_|_150":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146431459.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146431459.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146431459/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "960179001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "960122501", "partNumber" : "302971487", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gibraltar Sea":"1" , "Koko_|_140":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146431459/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146431459/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146431459/kider-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146431459.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146431459/kider-lasten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146431459/kider-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146431459.jpg" } }, { "catentry_id" : "960181501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "960122501", "partNumber" : "302971485", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gibraltar Sea":"1" , "Koko_|_130":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146431459.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146431459.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146431459/kider-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572638", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sweet Grape":"10" , "Koko_|_100":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1429158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572640", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"5" , "Väri_|_Sweet Grape":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1429158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572642", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"7" , "Väri_|_Sweet Grape":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1429159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572644", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sweet Grape":"9" , "Koko_|_130":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429160501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572646", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sweet Grape":"9" , "Koko_|_90":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414684001", "partNumber" : "303687709", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414684001", "partNumber" : "303687711", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414797501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414684001", "partNumber" : "303687702", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"1" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414798001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414684001", "partNumber" : "303687707", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"7" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414803501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414684001", "partNumber" : "303687713", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"9" , "Koko_|_116":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414804001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414684001", "partNumber" : "303687717", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"8" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427665001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712666", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"6" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427665501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712662", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"9" , "Koko_|_116":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712664", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"9" , "Väri_|_Lila":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1427666501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712658", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Lila":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427667001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712660", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414688501", "partNumber" : "303687597", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414781001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414688501", "partNumber" : "303687599", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"6" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414786501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414688501", "partNumber" : "303687607", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"7" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414787001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414688501", "partNumber" : "303687611", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"6" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414787501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414688501", "partNumber" : "303687603", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414688501", "partNumber" : "303687605", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412504501", "partNumber" : "303668331", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"8" , "Koko_|_122/128":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413257001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412504501", "partNumber" : "303668329", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"8" , "Koko_|_116":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412504501", "partNumber" : "303668335", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"8" , "Koko_|_146/152":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412504501", "partNumber" : "303668333", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"3" , "Väri_|_Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413263001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412504501", "partNumber" : "303668337", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"3" , "Väri_|_Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402502501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401549001", "partNumber" : "303613751", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Love Bird":"9" , "Koko_|_122/128":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402503001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401549001", "partNumber" : "303613753", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Love Bird":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401549001", "partNumber" : "303613755", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Love Bird":"8" , "Koko_|_146/152":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402504001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401549001", "partNumber" : "303613757", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Love Bird":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401549001", "partNumber" : "303613749", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Love Bird":"8" , "Koko_|_116":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402385501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401510501", "partNumber" : "303613241", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"2" , "Koko_|_116":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402386001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401510501", "partNumber" : "303613243", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"2" , "Koko_|_122/128":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402386501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401510501", "partNumber" : "303613245", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Pure Cashmere":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402391001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401510501", "partNumber" : "303613247", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"2" , "Koko_|_146/152":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402391501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401510501", "partNumber" : "303613249", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Pure Cashmere":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402378501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401509001", "partNumber" : "303613213", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"8" , "Koko_|_116":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402383001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401509001", "partNumber" : "303613215", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"8" , "Koko_|_122/128":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402383501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401509001", "partNumber" : "303613217", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"1" , "Väri_|_Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402384001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401509001", "partNumber" : "303613219", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"8" , "Koko_|_146/152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402384501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401509001", "partNumber" : "303613221", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"3" , "Väri_|_Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402239501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401503001", "partNumber" : "303612140", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Festival Bloom":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402240001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401503001", "partNumber" : "303612142", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"5" , "Väri_|_Festival Bloom":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402241001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401503001", "partNumber" : "303612134", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Festival Bloom":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402241501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401503001", "partNumber" : "303612136", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Festival Bloom":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402242001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401503001", "partNumber" : "303612138", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"3" , "Väri_|_Festival Bloom":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401772501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401409001", "partNumber" : "303608633", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"7" , "Koko_|_116":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401837001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401409001", "partNumber" : "303608635", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"8" , "Koko_|_122/128":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401837501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401409001", "partNumber" : "303608637", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401838001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401409001", "partNumber" : "303608639", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"7" , "Koko_|_146/152":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401838501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401409001", "partNumber" : "303608641", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618501", "partNumber" : "303712794", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"5" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427671501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618501", "partNumber" : "303712796", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"7" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg" } }, { "catentry_id" : "1427672001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618501", "partNumber" : "303712790", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618501", "partNumber" : "303712792", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"7" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618501", "partNumber" : "303712788", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618501", "partNumber" : "303712798", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"5" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412476501", "partNumber" : "303667655", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Plum Perfect":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412476501", "partNumber" : "303667659", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Plum Perfect":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413173501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412476501", "partNumber" : "303667657", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"5" , "Väri_|_Plum Perfect":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413177501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412476501", "partNumber" : "303667663", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Plum Perfect":"6" , "Koko_|_98":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413178001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412476501", "partNumber" : "303667661", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"3" , "Väri_|_Plum Perfect":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402831001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401639001", "partNumber" : "303646867", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"7" , "Väri_|_Navy Blazer":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402831501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401639001", "partNumber" : "303646865", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Navy Blazer":"7" , "Koko_|_128":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402833001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401639001", "partNumber" : "303646859", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"6" , "Väri_|_Navy Blazer":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402833501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401639001", "partNumber" : "303646857", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"5" , "Väri_|_Navy Blazer":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402834001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401639001", "partNumber" : "303646863", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_122":"7" , "Väri_|_Navy Blazer":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402834501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401639001", "partNumber" : "303646861", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Navy Blazer":"7" , "Koko_|_116":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1116539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116507501", "partNumber" : "303364279", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"2" , "Koko_|_116":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116542501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116507501", "partNumber" : "303364281", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"2" , "Koko_|_128":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116555501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116507501", "partNumber" : "303364277", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"2" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116558001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116507501", "partNumber" : "303364275", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"2" , "Koko_|_104":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116565501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116507501", "partNumber" : "303364283", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Tummansininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599771796/frozen-lasten-trikoopaita.jpg" } } ]
Frozen lasten trikoopaita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90 €-47%Norm. 14,90 €14,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1108579501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108567001", "partNumber" : "303364391", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fuksia":"6" , "Koko_|_122":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599777828.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599777828.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1108580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108567001", "partNumber" : "303364389", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fuksia":"6" , "Koko_|_116":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599777828.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599777828.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1108587001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108567001", "partNumber" : "303364397", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Fuksia":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1108590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108567001", "partNumber" : "303364395", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"6" , "Väri_|_Fuksia":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1108596501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108567001", "partNumber" : "303364393", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fuksia":"6" , "Koko_|_128":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599777828/l-o-l-lasten-trikoopaita.jpg" } ]
L.O.L. lasten trikoopaita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90 €-47%Norm. 14,90 €14,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1417194501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417149001", "partNumber" : "303695833", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fuchsia Purple":"10" , "Koko_|_122/128":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417200001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417149001", "partNumber" : "303695839", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Fuchsia Purple":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417201001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417149001", "partNumber" : "303695835", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Fuchsia Purple":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417149001", "partNumber" : "303695837", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fuchsia Purple":"10" , "Koko_|_146/152":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412476001", "partNumber" : "303667653", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_98":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413174001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412476001", "partNumber" : "303667647", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"3" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412476001", "partNumber" : "303667645", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"3" , "Koko_|_104":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412476001", "partNumber" : "303667651", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Mauve Orchid":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413175501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412476001", "partNumber" : "303667649", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"3" , "Koko_|_86":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402892001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401614001", "partNumber" : "303657689", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_140":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402892501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401614001", "partNumber" : "303657691", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_128":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402893001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401614001", "partNumber" : "303657685", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_164":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402893501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401614001", "partNumber" : "303657687", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_152":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402898501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401614001", "partNumber" : "303657683", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_176":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401487001", "partNumber" : "303612014", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Endless Sky":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401487001", "partNumber" : "303612016", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Endless Sky":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401487001", "partNumber" : "303612018", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"2" , "Väri_|_Endless Sky":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401487001", "partNumber" : "303612020", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Endless Sky":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402275501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401487001", "partNumber" : "303612022", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"4" , "Väri_|_Endless Sky":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401403501", "partNumber" : "303573064", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"6" , "Väri_|_Peyote Melange":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401688501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401403501", "partNumber" : "303573066", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"7" , "Väri_|_Peyote Melange":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401403501", "partNumber" : "303573056", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"6" , "Väri_|_Peyote Melange":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401403501", "partNumber" : "303573060", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"1" , "Väri_|_Peyote Melange":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401691501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401403501", "partNumber" : "303573062", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"2" , "Väri_|_Peyote Melange":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1061441001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1061408001", "partNumber" : "303283427", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sand Verbena":"7" , "Koko_|_98":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1061451501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1061408001", "partNumber" : "303283421", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"7" , "Väri_|_Sand Verbena":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1061464001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1061408001", "partNumber" : "303283425", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sand Verbena":"7" , "Koko_|_92":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1061465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1061408001", "partNumber" : "303283423", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sand Verbena":"6" , "Koko_|_86":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1061467501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1061408001", "partNumber" : "303283419", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sand Verbena":"6" , "Koko_|_104":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "987151001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987074501", "partNumber" : "303091693", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_128":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474440.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474440.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474440/star-wars-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "987170501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987074501", "partNumber" : "303091701", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474440.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474440.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474440/star-wars-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "987171001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987074501", "partNumber" : "303091691", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_116":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474440/star-wars-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474440/star-wars-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474440/star-wars-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474440/star-wars-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474440.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474440.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474440/star-wars-lasten-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "987190001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987074501", "partNumber" : "303091699", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474440.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474440.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474440/star-wars-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "987195501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987074501", "partNumber" : "303091703", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_152":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474440.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474440.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474440/star-wars-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1078217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078096501", "partNumber" : "303316329", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"8" , "Koko_|_122/128":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1078229001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078096501", "partNumber" : "303316333", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"8" , "Koko_|_146/152":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1078248001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078096501", "partNumber" : "303316331", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1078249501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078096501", "partNumber" : "303316335", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Black":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1078207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078100001", "partNumber" : "303316343", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Bright White":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1078210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078100001", "partNumber" : "303316341", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"6" , "Koko_|_146/152":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1078219501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078100001", "partNumber" : "303316339", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Bright White":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1078245501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078100001", "partNumber" : "303316337", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"5" , "Koko_|_122/128":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1068350001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1068297501", "partNumber" : "303296079", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanlila":"5" , "Koko_|_110":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1068350501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1068297501", "partNumber" : "303296083", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanlila":"4" , "Koko_|_122":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1068351001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068297501", "partNumber" : "303296085", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanlila":"4" , "Koko_|_98":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1068355001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1068297501", "partNumber" : "303296077", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanlila":"4" , "Koko_|_104":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1068359001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1068297501", "partNumber" : "303296081", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanlila":"5" , "Koko_|_116":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4052384528560.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560/frozen-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4052384528560.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417129501", "partNumber" : "303695647", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Syrah":"7" , "Koko_|_146/152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417216501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417129501", "partNumber" : "303695649", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"3" , "Väri_|_Syrah":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417217001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417129501", "partNumber" : "303695643", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Syrah":"8" , "Koko_|_122/128":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417129501", "partNumber" : "303695645", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"3" , "Väri_|_Syrah":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417144001", "partNumber" : "303695631", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Golden Poppy":"10" , "Koko_|_146/152":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417212501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417144001", "partNumber" : "303695633", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Golden Poppy":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417213001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417144001", "partNumber" : "303695627", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Golden Poppy":"10" , "Koko_|_122/128":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417213501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417144001", "partNumber" : "303695629", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Golden Poppy":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417144501", "partNumber" : "303695639", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sodalite Blue":"2" , "Koko_|_146/152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417144501", "partNumber" : "303695641", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Sodalite Blue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417211001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417144501", "partNumber" : "303695635", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sodalite Blue":"2" , "Koko_|_122/128":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417211501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417144501", "partNumber" : "303695637", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Sodalite Blue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417206001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417143501", "partNumber" : "303695623", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fuchsia Purple":"11" , "Koko_|_146/152":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417206501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417143501", "partNumber" : "303695625", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Fuchsia Purple":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417143501", "partNumber" : "303695619", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fuchsia Purple":"11" , "Koko_|_122/128":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417207501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417143501", "partNumber" : "303695621", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Fuchsia Purple":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417190501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417148001", "partNumber" : "303695817", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cloud Dancer":"2" , "Koko_|_122/128":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417196001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417148001", "partNumber" : "303695823", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Cloud Dancer":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417197001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417148001", "partNumber" : "303695819", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Cloud Dancer":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417148001", "partNumber" : "303695821", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cloud Dancer":"2" , "Koko_|_146/152":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417190001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417147501", "partNumber" : "303695815", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"3" , "Väri_|_Black":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417191001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417147501", "partNumber" : "303695811", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"3" , "Väri_|_Black":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417191501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417147501", "partNumber" : "303695813", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"11" , "Koko_|_146/152":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417192501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417147501", "partNumber" : "303695809", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"10" , "Koko_|_122/128":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413474501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412590501", "partNumber" : "303681912", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"5" , "Koko_|_146/152":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413475001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412590501", "partNumber" : "303681914", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"3" , "Väri_|_Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413475501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412590501", "partNumber" : "303681908", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"5" , "Koko_|_122/128":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413476001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412590501", "partNumber" : "303681910", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"3" , "Väri_|_Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413340501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412559501", "partNumber" : "303671965", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Scarab":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413341001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412559501", "partNumber" : "303671963", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Scarab":"8" , "Koko_|_122/128":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413341501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412559501", "partNumber" : "303671969", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Scarab":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413342001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412559501", "partNumber" : "303671967", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Scarab":"8" , "Koko_|_146/152":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413321501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412554501", "partNumber" : "303671973", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"5" , "Väri_|_Super Pink":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413322001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412554501", "partNumber" : "303671971", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Super Pink":"10" , "Koko_|_122/128":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413322501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412554501", "partNumber" : "303671977", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Super Pink":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413323001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412554501", "partNumber" : "303671975", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Super Pink":"10" , "Koko_|_146/152":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413290001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412499501", "partNumber" : "303668231", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Jet Stream":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413290501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412499501", "partNumber" : "303668229", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Jet Stream":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413291001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412499501", "partNumber" : "303668235", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Jet Stream":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413291501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412499501", "partNumber" : "303668233", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"2" , "Väri_|_Jet Stream":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412499501", "partNumber" : "303668237", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"4" , "Väri_|_Jet Stream":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413276501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412496501", "partNumber" : "303668167", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"5" , "Väri_|_Lily Pad":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413277001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412496501", "partNumber" : "303668165", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Lily Pad":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412496501", "partNumber" : "303668159", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Lily Pad":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413279501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412496501", "partNumber" : "303668163", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"3" , "Väri_|_Lily Pad":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413280001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412496501", "partNumber" : "303668161", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Lily Pad":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413217001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412496001", "partNumber" : "303668151", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Bering Sea":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412496001", "partNumber" : "303668149", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Bering Sea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413218001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412496001", "partNumber" : "303668155", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Bering Sea":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412496001", "partNumber" : "303668153", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"3" , "Väri_|_Bering Sea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413279001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412496001", "partNumber" : "303668157", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"5" , "Väri_|_Bering Sea":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1412727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412519001", "partNumber" : "303669317", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"3" , "Koko_|_170/176":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412728501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412519001", "partNumber" : "303669311", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"1" , "Väri_|_Grey Melange":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412729001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412519001", "partNumber" : "303669315", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"1" , "Väri_|_Grey Melange":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412729501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412519001", "partNumber" : "303669313", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"3" , "Koko_|_146/152":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1412712501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412525501", "partNumber" : "303668999", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Lily Pad":"7" , "Koko_|_146/152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412713001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412525501", "partNumber" : "303668997", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"2" , "Väri_|_Lily Pad":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412714001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412525501", "partNumber" : "303669001", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"2" , "Väri_|_Lily Pad":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412714501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412525501", "partNumber" : "303668995", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Lily Pad":"7" , "Koko_|_122/128":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412715001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412525501", "partNumber" : "303668993", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Lily Pad":"7" , "Koko_|_116":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402828001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401600501", "partNumber" : "303646851", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_122":"7" , "Väri_|_Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402828501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401600501", "partNumber" : "303646849", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"8" , "Koko_|_116":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402829001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401600501", "partNumber" : "303646855", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"7" , "Väri_|_Black":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402829501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401600501", "partNumber" : "303646853", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"8" , "Väri_|_Black":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402830001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401600501", "partNumber" : "303646847", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"6" , "Väri_|_Black":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401600501", "partNumber" : "303646845", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"5" , "Väri_|_Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402398501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401517501", "partNumber" : "303613303", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402399001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401517501", "partNumber" : "303613305", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"6" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402401001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401517501", "partNumber" : "303613297", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402401501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401517501", "partNumber" : "303613299", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402402001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401517501", "partNumber" : "303613301", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"2" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402273001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401487501", "partNumber" : "303612028", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Jet Stream":"4" , "Koko_|_86":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402273501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401487501", "partNumber" : "303612030", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Jet Stream":"3" , "Koko_|_92":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402274001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401487501", "partNumber" : "303612032", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Jet Stream":"3" , "Koko_|_98":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402276001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401487501", "partNumber" : "303612024", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Jet Stream":"3" , "Koko_|_104":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402276501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401487501", "partNumber" : "303612026", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Jet Stream":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1323030001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323009501", "partNumber" : "303589139", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"6" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323030501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323009501", "partNumber" : "303589141", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"7" , "Koko_|_116":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323031001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323009501", "partNumber" : "303589143", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"8" , "Koko_|_122/128":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323031501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323009501", "partNumber" : "303589145", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"5" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323033501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323009501", "partNumber" : "303589135", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"5" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323009501", "partNumber" : "303589147", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323009501", "partNumber" : "303589149", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"7" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401689001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401404001", "partNumber" : "303573092", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Wrought Iron":"1" , "Koko_|_104":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401689501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401404001", "partNumber" : "303573094", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"1" , "Väri_|_Wrought Iron":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401694001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401404001", "partNumber" : "303573096", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Wrought Iron":"2" , "Koko_|_86":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401694501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401404001", "partNumber" : "303573098", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Wrought Iron":"1" , "Koko_|_92":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401695001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401404001", "partNumber" : "303573100", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Wrought Iron":"1" , "Koko_|_98":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
Takaisin