- Etusivu /
- Pukeutuminen (20612) /
- Lapset (3388) /
- Ulkovaatteet
Lasten ulkovaatteet ja ulkoiluvaatteet
Ulkoiluvaatteet lapsille kaikille keleille
Lasten vaatteet jaotellaan sisä- ja ulkovaatteisiin. Voimakkaasti vaihtelevat vuodenajat pakottavat meidät hankkimaan lapsille useammat eri ulkovaatteet. Talven pakkasille täytyy päälle olla toppaa, kun taas syys- ja kevät ilmat vaativat kevyttä lämpöä, mutta vedenpitävyyttä senkin edestä. Kesällä ulkovaatteet voivat olla keveämpiä, mutta sateenpitävyys ei niissäkään ole pahitteeksi.Lasten ulkovaatteiden kirjo on meillä todella laaja. Tutut valmistajamme Lassie, Reima sekä monet muut vaatevalmistajat tuovat ihania toppavaatteita, välikausivaatteita sekä päällystakkeja saatavillemme. Kärkkäisen verkkokaupan monipuolinen lasten ulkoiluvaatevalikoima ei jätä ketään kylmäksi. Sieltä löytyy vuodenajasta tai säästä riippumatta aina ihanaa päälle pantavaa kaikille lapsille.
Lasten toppavaatteet ovat pitkien talvikuukausien pelastus
Lasten toppavaatteet tulevat tarpeelliseksi usein jo syys-lokakuussa, jolloin lämpötila laskee nollan kieppeille. Tuolloin voi käyttää hiukan kevyempiä lasten kevyttoppavaatteita, jotka pitävät lapsen lämpimänä, mutta eivät ole kuitenkaan liian kuumia liikkuvan lapsen yllä. Lasten kevyttoppatakit ovatkin suosituimpia alkutalvella käytettyjä ulkoiluvaatteita.
Todellisille pakkasille ja lumen keskelle paras lämmittäjä on lasten toppahaalari. Niiden valikoima on todella laaja, mikä tarkoittaa sitä myös, että toppapukuja löytyy monesta eri hintaluokasta. Usein joulun jälkeen alkavat toppavaate alennukset ovat myös erinomainen tapa hankkia edulliset talvivaatteet. Tällöin arvokkaankin toppahaalarin saattaa saada mukavan edullisesti.
Välikausivaatteet ovat suosittuja
Välikausivaatteet mahdollistavat lasten pihaleikit säässä kuin säässä. Märkä maa, vesilätäköt tai sateinen ilma eivät ole esteitä mukavalle ulkoilulle. Oikein pukeutuneena lapsi pysyy kuivana sekä lämpimänä leikkien tiimellyksessä, vaikka ei jokaista vesilammikkoa muistaisikaan väistää. Välikausitakki sekä -housut tai yhtenäinen välikausipuku valmistetaan hengittävästä, mutta kosteuden kestävästä materiaalista.
Välikausivaatteet pitävät myös tuulta, minkä ansiosta ne lämmittävät mukavasti tuulisellakin säällä. Lasten välikausihaalari on erinomainen keino suojautua tuulelta, sillä yhtenäisyytensä ansiosta puvun alle kylmyys eikä tulli löydä. Välikausihaalari on myös pienemmän lapsen helppo pukea itsensä ylle. Välikausitakki sekä välikausihousut ovat sitten hiukan isompien lasten suosiossa. Monipuolisesta valikoimasta löytyy useita erilaisia malleja, joista varmasti löytyy jokaisen lapsen makuun sopivat!
Kärkkäiseltä löydät ihanat lasten ulkoiluvaatteet jokaiselle budjetille. Hyviä ajoittaisia alennuksia hyödyntäen voi markkinoiden parhaat ulkoiluvaatteet löytyä mukavaan, edulliseen hintaan. Pidetään lapset lämpimänä kaikkina vuodenaikoina säästä riippumatta!
Ulkoiluvaatteet lapsille kaikille keleille
Lasten vaatteet jaotellaan sisä- ja ulkovaatteisiin. Voimakkaasti vaihtelevat vuodenajat pakottavat meidät hankkimaan lapsille useammat eri ulkovaatteet. Talven pakkasille täytyy päälle olla toppaa, kun taas syys- ja kevät ilmat vaativat kevyttä lämpöä, mutta vedenpitävyyttä senkin edestä. Kesällä ulkovaatteet voivat olla keveämpiä, mutta sateenpitävyys ei niissäkään ole pahitteeksi.Lasten ulkovaatteiden kirjo on meillä todella laaja. Tutut valmistajamme Lassie, Reima sekä monet muut vaatevalmistajat tuovat ihania toppavaatteita, välikausivaatteita sekä päällystakkeja saatavillemme. Kärkkäisen verkkokaupan monipuolinen lasten ulkoiluvaatevalikoima ei jätä ketään kylmäksi. Sieltä löytyy vuodenajasta tai säästä riippumatta aina ihanaa päälle pantavaa kaikille lapsille.
Lasten toppavaatteet ovat pitkien talvikuukausien pelastus
Lasten toppavaatteet tulevat tarpeelliseksi usein jo syys-lokakuussa, jolloin lämpötila laskee nollan kieppeille. Tuolloin voi käyttää hiukan kevyempiä lasten kevyttoppavaatteita, jotka pitävät lapsen lämpimänä, mutta eivät ole kuitenkaan liian kuumia liikkuvan lapsen yllä. Lasten kevyttoppatakit ovatkin suosituimpia alkutalvella käytettyjä ulkoiluvaatteita.
Todellisille pakkasille ja lumen keskelle paras lämmittäjä on lasten toppahaalari. Niiden valikoima on todella laaja, mikä tarkoittaa sitä myös, että toppapukuja löytyy monesta eri hintaluokasta. Usein joulun jälkeen alkavat toppavaate alennukset ovat myös erinomainen tapa hankkia edulliset talvivaatteet. Tällöin arvokkaankin toppahaalarin saattaa saada mukavan edullisesti.
Välikausivaatteet ovat suosittuja
Välikausivaatteet mahdollistavat lasten pihaleikit säässä kuin säässä. Märkä maa, vesilätäköt tai sateinen ilma eivät ole esteitä mukavalle ulkoilulle. Oikein pukeutuneena lapsi pysyy kuivana sekä lämpimänä leikkien tiimellyksessä, vaikka ei jokaista vesilammikkoa muistaisikaan väistää. Välikausitakki sekä -housut tai yhtenäinen välikausipuku valmistetaan hengittävästä, mutta kosteuden kestävästä materiaalista.
Välikausivaatteet pitävät myös tuulta, minkä ansiosta ne lämmittävät mukavasti tuulisellakin säällä. Lasten välikausihaalari on erinomainen keino suojautua tuulelta, sillä yhtenäisyytensä ansiosta puvun alle kylmyys eikä tulli löydä. Välikausihaalari on myös pienemmän lapsen helppo pukea itsensä ylle. Välikausitakki sekä välikausihousut ovat sitten hiukan isompien lasten suosiossa. Monipuolisesta valikoimasta löytyy useita erilaisia malleja, joista varmasti löytyy jokaisen lapsen makuun sopivat!
Kärkkäiseltä löydät ihanat lasten ulkoiluvaatteet jokaiselle budjetille. Hyviä ajoittaisia alennuksia hyödyntäen voi markkinoiden parhaat ulkoiluvaatteet löytyä mukavaan, edulliseen hintaan. Pidetään lapset lämpimänä kaikkina vuodenaikoina säästä riippumatta!
-
[ { "catentry_id" : "1430938501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303612423", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941161.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941161.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941161/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430939001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303612425", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941161.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941161.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941161/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430939501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303612427", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941161.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941161.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941161/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303612437", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941413.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941413.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941413/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430942501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303612439", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941413.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941413.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941413/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430943001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303612441", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_176":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941413.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941413.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941413/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430944001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303612429", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941161/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941161/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941161/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941161.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941161/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941161/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941161.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430944501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303612431", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_176":"1" , "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941161.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941161.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941161/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430945001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303612433", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941413/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941413/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941413/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941413/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941413.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941413/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941413.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430945501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303612435", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941413/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941413/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941413/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431004501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303622650", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Aloe":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941000.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941000.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941000/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431005001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303622648", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Aloe":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941000.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941000.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941000/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431006001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303622652", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_176":"1" , "Väri_|_Aloe":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941000.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941000.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941000/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431006501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430917501", "partNumber" : "303622646", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Aloe":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941000/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941000/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941000/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941000.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568941000/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941000.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568941000/icepeak-loris-lasten-toppatakki.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1272572001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272561501", "partNumber" : "303501100", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"1" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272572501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272561501", "partNumber" : "303501106", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"2" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272573001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272561501", "partNumber" : "303501108", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"4" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272561501", "partNumber" : "303501102", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272574001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272561501", "partNumber" : "303501104", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"4" , "Koko_|_116":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432051501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651601", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"5" , "Väri_|_Lagoon Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432052001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651599", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lagoon Blue":"5" , "Koko_|_116":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432052501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651605", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"3" , "Väri_|_Lagoon Blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651603", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lagoon Blue":"5" , "Koko_|_128":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432053501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651597", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Lagoon Blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432054001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651595", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Lagoon Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432057001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651607", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"4" , "Väri_|_Lagoon Blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "979687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041210", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041218", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_134":"3" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979719001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041216", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"6" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041212", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"6" , "Koko_|_116":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979729001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041220", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979736501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041214", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"3" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979747501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041208", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Black":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434847501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830501", "partNumber" : "303624438", "unitPrice" : "80,00 €", "unitPriceRaw" : "80.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (138-143 cm)":"1" , "Väri_|_BS501 Nny/Nbk":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192424/champion-lasten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192424/champion-lasten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041192424/champion-lasten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041192424/champion-lasten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041192424.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192424/champion-lasten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192424.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434848001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830501", "partNumber" : "303624436", "unitPrice" : "80,00 €", "unitPriceRaw" : "80.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (150-155 cm)":"1" , "Väri_|_BS501 Nny/Nbk":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192424.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192424.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041192424/champion-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830501", "partNumber" : "303624450", "unitPrice" : "80,00 €", "unitPriceRaw" : "80.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL (174-179 cm)":"1" , "Väri_|_RS011 Crd/Nbk":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192431.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192431.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041192431/champion-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434851001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830501", "partNumber" : "303624448", "unitPrice" : "80,00 €", "unitPriceRaw" : "80.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (162-167 cm)":"1" , "Väri_|_RS011 Crd/Nbk":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192431.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192431.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041192431/champion-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434851501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830501", "partNumber" : "303624442", "unitPrice" : "80,00 €", "unitPriceRaw" : "80.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL (174-179 cm)":"1" , "Väri_|_BS501 Nny/Nbk":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192424.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192424.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041192424/champion-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830501", "partNumber" : "303624440", "unitPrice" : "80,00 €", "unitPriceRaw" : "80.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (162-167 cm)":"1" , "Väri_|_BS501 Nny/Nbk":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192424.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192424.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041192424/champion-lasten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434852501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830501", "partNumber" : "303624446", "unitPrice" : "80,00 €", "unitPriceRaw" : "80.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (138-143 cm)":"1" , "Väri_|_RS011 Crd/Nbk":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192431/champion-lasten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192431/champion-lasten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041192431/champion-lasten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041192431.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041192431/champion-lasten-toppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192431.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192431/champion-lasten-toppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434853001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830501", "partNumber" : "303624444", "unitPrice" : "80,00 €", "unitPriceRaw" : "80.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (150-155 cm)":"1" , "Väri_|_RS011 Crd/Nbk":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192431.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041192431.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041192431/champion-lasten-toppatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627797", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_90":"4" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627795", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"5" , "Koko_|_80":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413599501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627789", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"2" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413600001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627787", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413600501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627793", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413601001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627791", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"4" , "Koko_|_130":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627785", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"5" , "Koko_|_100":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432099501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651713", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark blue":"3" , "Koko_|_128":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651711", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark blue":"3" , "Koko_|_122":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432100501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651717", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"3" , "Väri_|_Dark blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432101001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651715", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"1" , "Väri_|_Dark blue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651705", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Dark blue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432102501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651709", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark blue":"3" , "Koko_|_116":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432103001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651707", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dark blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432059501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432042501", "partNumber" : "303651637", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"10" , "Väri_|_Pink Rose":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432062501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432042501", "partNumber" : "303651649", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Pink Rose":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432063001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432042501", "partNumber" : "303651647", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"1" , "Väri_|_Pink Rose":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432064501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432042501", "partNumber" : "303651641", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink Rose":"9" , "Koko_|_116":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432065001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432042501", "partNumber" : "303651639", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"1" , "Väri_|_Pink Rose":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432065501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1432042501", "partNumber" : "303651645", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink Rose":"10" , "Koko_|_128":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432042501", "partNumber" : "303651643", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"5" , "Väri_|_Pink Rose":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1415624501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650161", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Cool Burgundy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415625001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650159", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Cool Burgundy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415627501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650171", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"3" , "Väri_|_Cool Burgundy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415628001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650165", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"3" , "Väri_|_Cool Burgundy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415628501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650163", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_Cool Burgundy":"3" , "Koko_|_116":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415629001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650169", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Cool Burgundy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415629501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650167", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_Cool Burgundy":"4" , "Koko_|_128":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432104501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432046501", "partNumber" : "303651733", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark blue":"2" , "Koko_|_116":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432109501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432046501", "partNumber" : "303651737", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark blue":"2" , "Koko_|_128":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432110001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432046501", "partNumber" : "303651735", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark blue":"2" , "Koko_|_122":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432110501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1432046501", "partNumber" : "303651741", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Dark blue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432111001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432046501", "partNumber" : "303651739", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"1" , "Väri_|_Dark blue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413610501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590001", "partNumber" : "303627849", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413611001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590001", "partNumber" : "303627847", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"7" , "Koko_|_100":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413615501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590001", "partNumber" : "303627853", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"6" , "Koko_|_130":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413616001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590001", "partNumber" : "303627851", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Dusty Pink":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413616501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590001", "partNumber" : "303627857", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_90":"5" , "Väri_|_Dusty Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413617001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590001", "partNumber" : "303627855", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413609001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627823", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_90":"4" , "Väri_|_Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413609501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627845", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413610001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627843", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"5" , "Koko_|_130":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413611501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627837", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"6" , "Koko_|_100":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413612501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627841", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413613001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627839", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413605501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627829", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413606001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627827", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413606501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627833", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413607001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627831", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"4" , "Koko_|_130":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413608501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627825", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"5" , "Koko_|_100":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413612001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627835", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_90":"4" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413683501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413580001", "partNumber" : "303627957", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal Purple":"2" , "Koko_|_120":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413684001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413580001", "partNumber" : "303627955", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal Purple":"2" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413684501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413580001", "partNumber" : "303627961", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Royal Purple":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413580001", "partNumber" : "303627959", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal Purple":"2" , "Koko_|_130":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413580001", "partNumber" : "303627953", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal Purple":"2" , "Koko_|_100":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413680501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579501", "partNumber" : "303627945", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Dusty Lime":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579501", "partNumber" : "303627943", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Lime":"6" , "Koko_|_100":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579501", "partNumber" : "303627949", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Lime":"5" , "Koko_|_130":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579501", "partNumber" : "303627947", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Dusty Lime":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579501", "partNumber" : "303627951", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Dusty Lime":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428666501", "partNumber" : "303650253", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_Thyme Green":"5" , "Koko_|_80":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428781501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428666501", "partNumber" : "303650257", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"1" , "Väri_|_Thyme Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428782001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428666501", "partNumber" : "303650255", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Thyme Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428786501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428666501", "partNumber" : "303650259", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_Thyme Green":"6" , "Koko_|_98":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432095501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045001", "partNumber" : "303651697", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lagoon Blue":"2" , "Koko_|_116":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432096001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045001", "partNumber" : "303651695", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Lagoon Blue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045001", "partNumber" : "303651701", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"1" , "Väri_|_Lagoon Blue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432097001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045001", "partNumber" : "303651699", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"2" , "Väri_|_Lagoon Blue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432098501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045001", "partNumber" : "303651693", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"1" , "Väri_|_Lagoon Blue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432102001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045001", "partNumber" : "303651703", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Lagoon Blue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434838001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624390", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (150-155 cm)":"1" , "Väri_|_BS501 Nny/Nny/Allover":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191106.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191106.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191106/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434838501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624402", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (138-143 cm)":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191120.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191120.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434839001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624400", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (150-155 cm)":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434839501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624406", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (162-167 cm)":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434840001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624404", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (126-131 cm)":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434840501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624394", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (126-131 cm)":"1" , "Väri_|_BS501 Nny/Nny/Allover":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191106.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191106.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191106/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434841001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624392", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (138-143 cm)":"1" , "Väri_|_BS501 Nny/Nny/Allover":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191106/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191106/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191106/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191106.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191106/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191106/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191106.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434841501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624398", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS (114-119 cm)":"1" , "Väri_|_BS501 Nny/Nny/Allover":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191106.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191106.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191106/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434842001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624396", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (162-167 cm)":"1" , "Väri_|_BS501 Nny/Nny/Allover":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191106.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191106.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191106/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434842501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624418", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (150-155 cm)":"1" , "Väri_|_RS054 Bdc/Bdc/Allover":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434843001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624416", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (162-167 cm)":"1" , "Väri_|_KK002 Nbk/Nbk/Allover-F":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191137.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191137.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191137/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434843501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624422", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (126-131 cm)":"1" , "Väri_|_RS054 Bdc/Bdc/Allover":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434844001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624420", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (138-143 cm)":"1" , "Väri_|_RS054 Bdc/Bdc/Allover":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191151.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191151.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434844501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624410", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (150-155 cm)":"1" , "Väri_|_KK002 Nbk/Nbk/Allover-F":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191137.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191137.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191137/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434845001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624408", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS (114-119 cm)":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191120/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434845501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624414", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (126-131 cm)":"1" , "Väri_|_KK002 Nbk/Nbk/Allover-F":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191137.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191137.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191137/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434846001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624412", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (138-143 cm)":"1" , "Väri_|_KK002 Nbk/Nbk/Allover-F":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191137/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191137/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191137/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191137/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191137.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191137.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191137/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434846501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624434", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS (114-119 cm)":"1" , "Väri_|_VS057 Orp/Orp/Allover-F":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191168.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191168.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191168/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434847001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624432", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (126-131 cm)":"1" , "Väri_|_VS057 Orp/Orp/Allover-F":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191168.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191168.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191168/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434848501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624426", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS (114-119 cm)":"1" , "Väri_|_RS054 Bdc/Bdc/Allover":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624424", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (162-167 cm)":"1" , "Väri_|_RS054 Bdc/Bdc/Allover":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191151/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434849501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624430", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (138-143 cm)":"1" , "Väri_|_VS057 Orp/Orp/Allover-F":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191168/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191168/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191168/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191168.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191168/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191168/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191168.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434850001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434830001", "partNumber" : "303624428", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (150-155 cm)":"1" , "Väri_|_VS057 Orp/Orp/Allover-F":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191168/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041191168/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041191168/champion-lasten-kevyttoppatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401608001", "partNumber" : "303658079", "unitPrice" : "64,99 €", "unitPriceRaw" : "64.99", "Attributes" : { "Koko_|_140":"3" , "Väri_|_Black":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402924501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401608001", "partNumber" : "303658085", "unitPrice" : "64,99 €", "unitPriceRaw" : "64.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"8" , "Väri_|_Black":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402925001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401608001", "partNumber" : "303658075", "unitPrice" : "64,99 €", "unitPriceRaw" : "64.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"8" , "Koko_|_164":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402925501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401608001", "partNumber" : "303658077", "unitPrice" : "64,99 €", "unitPriceRaw" : "64.99", "Attributes" : { "Koko_|_152":"7" , "Väri_|_Black":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402930501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401608001", "partNumber" : "303658071", "unitPrice" : "64,99 €", "unitPriceRaw" : "64.99", "Attributes" : { "Koko_|_176":"7" , "Väri_|_Black":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "979670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040920", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"2" , "Koko_|_122":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040922", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"2" , "Koko_|_128":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979672001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040916", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Deep Purple":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040914", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Deep Purple":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040918", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"2" , "Koko_|_116":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040924", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"2" , "Koko_|_134":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979698501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040928", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"1" , "Väri_|_Deep Purple":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979700001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040930", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"1" , "Koko_|_98":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040926", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Deep Purple":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429032501", "partNumber" : "303650061", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Red Clay":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429039501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429032501", "partNumber" : "303650059", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_86":"2" , "Väri_|_Red Clay":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429040001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429032501", "partNumber" : "303650063", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"3" , "Väri_|_Red Clay":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429040501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429032501", "partNumber" : "303650057", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red Clay":"5" , "Koko_|_80":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429041001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429032501", "partNumber" : "303650055", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red Clay":"5" , "Koko_|_74":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1100679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100626501", "partNumber" : "303288900", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"6" , "Koko_|_80":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100626501", "partNumber" : "303288906", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"4" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100626501", "partNumber" : "303288902", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_86":"2" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100717501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100626501", "partNumber" : "303288904", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"1" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431071001", "partNumber" : "303612475", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568878856/icepeak-jiazi-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568878856/icepeak-jiazi-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568878856/icepeak-jiazi-lasten-toppahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568878856/icepeak-jiazi-lasten-toppahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568878856.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568878856.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568878856/icepeak-jiazi-lasten-toppahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1431084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431071001", "partNumber" : "303612477", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568878856.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568878856.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568878856/icepeak-jiazi-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1431085001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431071001", "partNumber" : "303612479", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568878856.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568878856.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568878856/icepeak-jiazi-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1431085501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431071001", "partNumber" : "303612481", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568878856.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568878856.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568878856/icepeak-jiazi-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1431086001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431071001", "partNumber" : "303612483", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568878856.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568878856.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568878856/icepeak-jiazi-lasten-toppahousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1415647501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1415457501", "partNumber" : "303650509", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Mauve Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415648001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1415457501", "partNumber" : "303650507", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"3" , "Väri_|_Mauve Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415648501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415457501", "partNumber" : "303650513", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"4" , "Väri_|_Mauve Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415649001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1415457501", "partNumber" : "303650511", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Pink":"5" , "Koko_|_146":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415649501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415457501", "partNumber" : "303650505", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Pink":"4" , "Koko_|_128":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415650001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415457501", "partNumber" : "303650503", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"4" , "Väri_|_Mauve Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415457501", "partNumber" : "303650517", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Pink":"4" , "Koko_|_164":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415653001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415457501", "partNumber" : "303650515", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_158":"1" , "Väri_|_Mauve Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1100727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100639001", "partNumber" : "303289110", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"5" , "Koko_|_134":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100733501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100639001", "partNumber" : "303289102", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Deep Purple":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100639001", "partNumber" : "303289106", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"4" , "Koko_|_122":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100736501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100639001", "partNumber" : "303289112", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Deep Purple":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100639001", "partNumber" : "303289108", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"5" , "Koko_|_128":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100639001", "partNumber" : "303289100", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Deep Purple":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100755501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100639001", "partNumber" : "303289104", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"4" , "Koko_|_116":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1097564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097523001", "partNumber" : "303343991", "unitPrice" : "140,00 €", "unitPriceRaw" : "140.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1097570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097523001", "partNumber" : "303343987", "unitPrice" : "140,00 €", "unitPriceRaw" : "140.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"1" , "Väri_|_Black":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1097587001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097523001", "partNumber" : "303343995", "unitPrice" : "140,00 €", "unitPriceRaw" : "140.0", "Attributes" : { "Koko_|_160":"3" , "Väri_|_Black":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1097623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097523001", "partNumber" : "303343993", "unitPrice" : "140,00 €", "unitPriceRaw" : "140.0", "Attributes" : { "Koko_|_150":"3" , "Väri_|_Black":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1097649501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097523001", "partNumber" : "303343989", "unitPrice" : "140,00 €", "unitPriceRaw" : "140.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"3" , "Koko_|_130":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1133752501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133552001", "partNumber" : "303290146", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"5" , "Koko_|_116":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438557048048/tutta-hermi-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1133754001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133552001", "partNumber" : "303290148", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"4" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438557048048/tutta-hermi-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1133755001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133552001", "partNumber" : "303290152", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"5" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438557048048/tutta-hermi-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1133757501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133552001", "partNumber" : "303290150", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"6" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438557048048/tutta-hermi-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1133764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133552001", "partNumber" : "303290144", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438557048048/tutta-hermi-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1133765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133552001", "partNumber" : "303290142", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438557048048/tutta-hermi-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1133774501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133552001", "partNumber" : "303290154", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048/tutta-hermi-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048/tutta-hermi-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438557048048/tutta-hermi-lasten-toppahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438557048048/tutta-hermi-lasten-toppahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438557048048/tutta-hermi-lasten-toppahousut.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416613501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416268501", "partNumber" : "303680868", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_128":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416616501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416268501", "partNumber" : "303680872", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416617001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416268501", "partNumber" : "303680870", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_140":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416617501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1416268501", "partNumber" : "303680876", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_176":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416618001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416268501", "partNumber" : "303680874", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_164":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432112501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432048001", "partNumber" : "303651765", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"5" , "Väri_|_Earthy Green":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432113001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432048001", "partNumber" : "303651763", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"7" , "Väri_|_Earthy Green":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432117501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432048001", "partNumber" : "303651769", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"3" , "Väri_|_Earthy Green":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432118001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432048001", "partNumber" : "303651767", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"6" , "Väri_|_Earthy Green":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432119001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432048001", "partNumber" : "303651771", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Earthy Green":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432111501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432047501", "partNumber" : "303651761", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Lagoon Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432112001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432047501", "partNumber" : "303651759", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"3" , "Väri_|_Lagoon Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432113501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432047501", "partNumber" : "303651753", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lagoon Blue":"4" , "Koko_|_116":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432114501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432047501", "partNumber" : "303651757", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lagoon Blue":"4" , "Koko_|_128":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432115001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432047501", "partNumber" : "303651755", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"4" , "Väri_|_Lagoon Blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "979672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979636001", "partNumber" : "303041124", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"5" , "Koko_|_164":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979636001", "partNumber" : "303041118", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"6" , "Koko_|_146":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979678001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979636001", "partNumber" : "303041122", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_158":"1" , "Väri_|_Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979636001", "partNumber" : "303041116", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979636001", "partNumber" : "303041120", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_152":"4" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432058501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432042001", "partNumber" : "303651633", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"2" , "Väri_|_Grey Beige":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432059001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432042001", "partNumber" : "303651631", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Beige":"3" , "Koko_|_128":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432060001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432042001", "partNumber" : "303651635", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Grey Beige":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432060501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432042001", "partNumber" : "303651625", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"1" , "Väri_|_Grey Beige":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432042001", "partNumber" : "303651623", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"1" , "Väri_|_Grey Beige":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432061501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432042001", "partNumber" : "303651629", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Beige":"2" , "Koko_|_122":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432062001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432042001", "partNumber" : "303651627", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Beige":"2" , "Koko_|_116":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429835501", "partNumber" : "303657372", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"8" , "Väri_|_Dark Maroon":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429835501", "partNumber" : "303657370", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"7" , "Väri_|_Dark Maroon":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429850001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429835501", "partNumber" : "303657376", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"8" , "Väri_|_Dark Maroon":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429835501", "partNumber" : "303657374", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"10" , "Väri_|_Dark Maroon":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429835501", "partNumber" : "303657386", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"8" , "Väri_|_Dark Maroon":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429853501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429835501", "partNumber" : "303657380", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_80":"11" , "Väri_|_Dark Maroon":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429835501", "partNumber" : "303657378", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"9" , "Väri_|_Dark Maroon":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429854501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429835501", "partNumber" : "303657384", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Dark Maroon":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429855001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429835501", "partNumber" : "303657382", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_86":"7" , "Väri_|_Dark Maroon":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1323723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323696501", "partNumber" : "303591993", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Wash":"7" , "Koko_|_100":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323696501", "partNumber" : "303591997", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Blue Wash":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323696501", "partNumber" : "303591999", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Blue Wash":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323696501", "partNumber" : "303592003", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Wash":"6" , "Koko_|_130":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323696501", "partNumber" : "303592007", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Blue Wash":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323727501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323696501", "partNumber" : "303591991", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"5" , "Väri_|_Blue Wash":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428768001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428653001", "partNumber" : "303650189", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Deep Purple":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428768501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428653001", "partNumber" : "303650187", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_86":"2" , "Väri_|_Deep Purple":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428769501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428653001", "partNumber" : "303650191", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"3" , "Koko_|_98":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428771001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428653001", "partNumber" : "303650185", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"2" , "Koko_|_80":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428771501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428653001", "partNumber" : "303650183", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"2" , "Koko_|_74":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "979704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979637501", "partNumber" : "303041182", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"3" , "Väri_|_Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979707001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979637501", "partNumber" : "303041186", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"5" , "Koko_|_146":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979725501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979637501", "partNumber" : "303041184", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979637501", "partNumber" : "303041180", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"5" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979736001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979637501", "partNumber" : "303041188", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"5" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979637501", "partNumber" : "303041178", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"3" , "Väri_|_Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1415609001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415453501", "partNumber" : "303650045", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Väri_|_Peanut Brown":"5" , "Koko_|_74":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415609501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415453501", "partNumber" : "303650049", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_86":"1" , "Väri_|_Peanut Brown":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415610001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415453501", "partNumber" : "303650047", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Väri_|_Peanut Brown":"5" , "Koko_|_80":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415610501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415453501", "partNumber" : "303650053", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Peanut Brown":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415611001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415453501", "partNumber" : "303650051", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"1" , "Väri_|_Peanut Brown":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683182", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"1" , "Väri_|_Toffee Shadow":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683184", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Toffee Shadow":"7" , "Koko_|_116":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411584501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683180", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"7" , "Väri_|_Toffee Shadow":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411588001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683194", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Toffee Shadow":"7" , "Koko_|_98":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683190", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_134":"1" , "Väri_|_Toffee Shadow":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683192", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Toffee Shadow":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411590001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683186", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"4" , "Väri_|_Toffee Shadow":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683188", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Toffee Shadow":"7" , "Koko_|_128":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428803001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428657001", "partNumber" : "303650605", "unitPrice" : "105,00 €", "unitPriceRaw" : "105.0", "Attributes" : { "Väri_|_Blooming Lilac":"6" , "Koko_|_146":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428803501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428657001", "partNumber" : "303650603", "unitPrice" : "105,00 €", "unitPriceRaw" : "105.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Blooming Lilac":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428804001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428657001", "partNumber" : "303650607", "unitPrice" : "105,00 €", "unitPriceRaw" : "105.0", "Attributes" : { "Väri_|_Blooming Lilac":"5" , "Koko_|_152":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428804501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428657001", "partNumber" : "303650597", "unitPrice" : "105,00 €", "unitPriceRaw" : "105.0", "Attributes" : { "Väri_|_Blooming Lilac":"5" , "Koko_|_122":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428805501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428657001", "partNumber" : "303650601", "unitPrice" : "105,00 €", "unitPriceRaw" : "105.0", "Attributes" : { "Koko_|_134":"4" , "Väri_|_Blooming Lilac":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428806001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428657001", "partNumber" : "303650599", "unitPrice" : "105,00 €", "unitPriceRaw" : "105.0", "Attributes" : { "Väri_|_Blooming Lilac":"5" , "Koko_|_128":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402586501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401555501", "partNumber" : "303614597", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"1" , "Väri_|_Dark Sapphire":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402587001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401555501", "partNumber" : "303614595", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"1" , "Väri_|_Dark Sapphire":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402587501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401555501", "partNumber" : "303614599", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Dark Sapphire":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402588001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401555501", "partNumber" : "303614589", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"1" , "Väri_|_Dark Sapphire":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401555501", "partNumber" : "303614593", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"3" , "Koko_|_80":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401555501", "partNumber" : "303614591", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Dark Sapphire":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "804014001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "800482001", "partNumber" : "302833264", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "800589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "800482001", "partNumber" : "102650651", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "800590001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "800482001", "partNumber" : "102650654", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "800590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "800482001", "partNumber" : "102650649", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "800591001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "800482001", "partNumber" : "102650661", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_160":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "800591501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "800482001", "partNumber" : "102650659", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_150":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "800592001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "800482001", "partNumber" : "102650641", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686714009.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009.jpg" } }, { "catentry_id" : "800592501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "800482001", "partNumber" : "102650643", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686714009/sail-ski-tuisku-lasten-toppahousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428776001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428654001", "partNumber" : "303650221", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_134":"1" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428776501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428654001", "partNumber" : "303650219", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"3" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428777001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428654001", "partNumber" : "303650225", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"1" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428777501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428654001", "partNumber" : "303650223", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428778001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428654001", "partNumber" : "303650213", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428654001", "partNumber" : "303650211", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428779001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428654001", "partNumber" : "303650217", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428779501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428654001", "partNumber" : "303650215", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_116":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428780001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428654001", "partNumber" : "303650227", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428769001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428653501", "partNumber" : "303650193", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Deep Purple":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428772001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428653501", "partNumber" : "303650205", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Deep Purple":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428772501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428653501", "partNumber" : "303650203", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"2" , "Koko_|_134":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428773001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428653501", "partNumber" : "303650209", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"3" , "Koko_|_98":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428773501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428653501", "partNumber" : "303650207", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"2" , "Väri_|_Deep Purple":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428774001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428653501", "partNumber" : "303650197", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"2" , "Koko_|_116":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428774501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428653501", "partNumber" : "303650195", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Deep Purple":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428775001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428653501", "partNumber" : "303650201", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"2" , "Koko_|_128":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428775501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428653501", "partNumber" : "303650199", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"2" , "Koko_|_122":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429748501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429707501", "partNumber" : "303665771", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429749001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429707501", "partNumber" : "303665769", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429707501", "partNumber" : "303665775", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Dk-Plum":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591341343.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341343.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429707501", "partNumber" : "303665773", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429751501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429707501", "partNumber" : "303665767", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591341244.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341244.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341244/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429753001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429707501", "partNumber" : "303665779", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"1" , "Väri_|_Dk-Plum":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429753501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429707501", "partNumber" : "303665777", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Dk-Plum":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429754001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429707501", "partNumber" : "303665781", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"1" , "Väri_|_Dk-Plum":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591341343/2117-anjan-lasten-lasketteluhousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416687501", "partNumber" : "303695333", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"6" , "Väri_|_Pink":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416719001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416687501", "partNumber" : "303695335", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_134":"4" , "Väri_|_Pink":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416720001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416687501", "partNumber" : "303695331", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"5" , "Väri_|_Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416725501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416687501", "partNumber" : "303695337", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Pink":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413625501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413593001", "partNumber" : "303627909", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413626001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413593001", "partNumber" : "303627907", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413626501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413593001", "partNumber" : "303627913", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413627001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413593001", "partNumber" : "303627911", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"4" , "Koko_|_130":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413627501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413592501", "partNumber" : "303627901", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty Wine":"3" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413628001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413592501", "partNumber" : "303627899", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty Wine":"3" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413628501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413592501", "partNumber" : "303627905", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Rusty Wine":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413629001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413592501", "partNumber" : "303627903", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty Wine":"3" , "Koko_|_130":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695397", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416735001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695399", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695413", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"3" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695409", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695411", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"1" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416740001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695405", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"4" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416740501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695407", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_134":"2" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695401", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"4" , "Koko_|_116":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695403", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"3" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695381", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dark Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695383", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_116":"6" , "Väri_|_Dark Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416732001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695379", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Dark Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416735501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695393", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"1" , "Väri_|_Dark Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416736001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695395", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"3" , "Väri_|_Dark Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416736501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695389", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_134":"3" , "Väri_|_Dark Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416737001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695391", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Dark Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695385", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"4" , "Väri_|_Dark Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416738001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695387", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"5" , "Väri_|_Dark Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591501", "partNumber" : "303627885", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413624001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591501", "partNumber" : "303627883", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413624501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591501", "partNumber" : "303627889", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413625001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591501", "partNumber" : "303627887", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_130":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413621501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413592001", "partNumber" : "303627893", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pine Green":"1" , "Koko_|_120":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413622001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413592001", "partNumber" : "303627891", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Pine Green":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413622501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413592001", "partNumber" : "303627897", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Pine Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413592001", "partNumber" : "303627895", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pine Green":"1" , "Koko_|_130":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413601501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577501", "partNumber" : "303627813", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413602501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577501", "partNumber" : "303627817", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"3" , "Väri_|_Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413603001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577501", "partNumber" : "303627815", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"6" , "Koko_|_130":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413607501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577501", "partNumber" : "303627821", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_160":"4" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413608001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577501", "partNumber" : "303627819", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_150":"5" , "Väri_|_Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "848333001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848293001", "partNumber" : "302878174", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"1" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "848341001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848293001", "partNumber" : "302878164", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "848343001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848293001", "partNumber" : "302878158", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "848346001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848293001", "partNumber" : "302878162", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "848351501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848293001", "partNumber" : "302878154", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"5" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "848352001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848293001", "partNumber" : "302878168", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"7" , "Koko_|_152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "848359001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848293001", "partNumber" : "302878172", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_164":"6" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "848364001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848293001", "partNumber" : "302878160", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"6" , "Koko_|_128":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "848365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848293001", "partNumber" : "302878156", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"7" , "Koko_|_116":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "848368501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848293001", "partNumber" : "302878170", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_158":"3" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "848377001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "848293001", "partNumber" : "302878166", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_146":"7" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "848377501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848293001", "partNumber" : "302878152", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"7" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "340097501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "899706501", "partNumber" : "301396152", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_6 (116 cm)":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "340102501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "899706501", "partNumber" : "301396154", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_10 (140 cm)":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712119845087.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "340103001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "899706501", "partNumber" : "301396155", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_12 (152 cm)":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "340105501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "899706501", "partNumber" : "301396150", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_4 (104 cm)":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "340116501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "899706501", "partNumber" : "301396153", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_8 (128 cm)":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "340117501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "899706501", "partNumber" : "301396151", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_5 (110 cm)":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5712119845087/zigzag-provo-lasten-toppahousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1100726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100638001", "partNumber" : "303289116", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Navy":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100726501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100638001", "partNumber" : "303289120", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"5" , "Väri_|_Navy":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100728001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100638001", "partNumber" : "303289126", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Navy":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100728501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100638001", "partNumber" : "303289124", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"6" , "Väri_|_Navy":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100638001", "partNumber" : "303289114", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100752001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100638001", "partNumber" : "303289118", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"6" , "Koko_|_116":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100752501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100638001", "partNumber" : "303289122", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"7" , "Väri_|_Navy":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1092727501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092709001", "partNumber" : "103232325", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Koko_|_164 cm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1092731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092709001", "partNumber" : "103232319", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Koko_|_128 cm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1092738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092709001", "partNumber" : "103232323", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Koko_|_152 cm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1092746501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092709001", "partNumber" : "103232321", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Koko_|_140 cm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1092769001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092709001", "partNumber" : "103232317", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Koko_|_116 cm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414410001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1414383001", "partNumber" : "303593050", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"2" , "Väri_|_Vintage Indigo":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414412501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414383001", "partNumber" : "303593060", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_164":"3" , "Väri_|_Vintage Indigo":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414414501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1414383001", "partNumber" : "303593052", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"3" , "Väri_|_Vintage Indigo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414415001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1414383001", "partNumber" : "303593054", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_134":"1" , "Väri_|_Vintage Indigo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414415501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414383001", "partNumber" : "303593056", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Vintage Indigo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414383001", "partNumber" : "303593058", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_152":"2" , "Väri_|_Vintage Indigo":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "763118001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "763032501", "partNumber" : "302644876", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_160":"5" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "763118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "763032501", "partNumber" : "302644879", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_170":"6" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "763119001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "763032501", "partNumber" : "302644873", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_150":"5" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "763119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "763032501", "partNumber" : "302644865", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"5" , "Koko_|_130":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-children-s-sweatpants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-children-s-sweatpants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "763120001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "763032501", "partNumber" : "302644860", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"5" , "Väri_|_Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "763120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "763032501", "partNumber" : "302644868", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" , "Väri_|_Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313178748/hce-vola-lasten-toppahousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429049001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1429034001", "partNumber" : "303650461", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"2" , "Koko_|_128":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429049501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1429034001", "partNumber" : "303650459", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"2" , "Koko_|_122":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429050001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429034001", "partNumber" : "303650465", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Deep Purple":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429050501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429034001", "partNumber" : "303650463", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"2" , "Koko_|_134":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1415615501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415454001", "partNumber" : "303649917", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Red Clay":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415616001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415454001", "partNumber" : "303649915", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Red Clay":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415616501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415454001", "partNumber" : "303649921", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"4" , "Väri_|_Red Clay":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415617001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415454001", "partNumber" : "303649919", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red Clay":"6" , "Koko_|_116":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415619501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415454001", "partNumber" : "303649925", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_134":"3" , "Väri_|_Red Clay":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415620001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415454001", "partNumber" : "303649923", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"5" , "Väri_|_Red Clay":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415454001", "partNumber" : "303649929", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"4" , "Väri_|_Red Clay":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415621001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415454001", "partNumber" : "303649927", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"2" , "Väri_|_Red Clay":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
Takaisin