Led-lamppu säästää energiaa ja ympäristöä

Led-lamput yleistyivät toden teolla 2010-luvun loppupuolella. Ledin yleistymisen taustalla ovat olleet niin muutokseen ajanut EU-direktiivi kuin toisaalta tarve säästää energiankulutuksessa. Teknologian kehittyessä Led-lampun käyttöikä on myös pitkittynyt huomattavasti ja on aivan omaa luokkaansa perinteisiin lamppuihin verrattuna.

Led-lamppuja erilaisiin valaisimiin

Led-valaistuksen hankkiminen ei vaadi läheskään aina kokonaisen led-valaisimen hankintaa, vaan useimpiin valaisimiin voi led-lampun asentaa niin sanotusti retrofit-periaatteella. Eli vanha perinteinen lamppu yksinkertaisuudessaan korvataan led-lampulla. Lampun kanta tai pikemminkin kaikkien vaihtoehtojen määrä saattaa kuluttajaa hämmentää, mutta tutuimpien E27-, E14-, G23-, GU5.3- ja GU10-kantojen jälkeen mennään jo harvinaisempiin malleihin ja pieni tarkastus ennen lampun hankintaa korvattavaan lamppuun auttaa jo paljon asiaa

Lampun kannan lisäksi kannattaa tarkastaa valaisimen dimensiot, jotta joissakin tapauksissa suurempikokoinen led-lamppu sopii valaisimen sisään. Suurempi led-lamppujen koko selittyy led-lampun jäähdytyspinta-alan tarpeena. Monelle led-lampun hankkijalle voi tulla myös yllätyksenä se tosiasia, että kaikki led-lamput eivät ole himmennykseen soveltuvia, mutta tämäkin selviää myyntipakkauksesta.

Led-lampun valoteho ja valon väri syytä arvioida huolella

Led-lamppujen valotehoissa on huomattavaa vaihtelua ja entisajan hehkulamppuihin verrattuna ei puhutakaan enää wateista muulloin kuin virrankulutuksen osalta. Ledeissä valotehoa käsitellään lumeneissa ja sen lyhenne on lm. Useimmissa myyntipakkauksissa on hyvin opastettu, millaista perinteistä hehku- tai loistelamppua led-lampun valoteho vastaa.

Led-lamppujen ja valaisimien aikakausi on tuonut mukanaan myös eri valovärit. Perusjakoon kuuluu lämmin valkoinen, neutraali valkoinen sekä kylmä valkoinen. Lämmin valkoinenkin jakautuu hehkulampun sävyyn sekä halogeenin sävyyn ja näiden osalta valo näyttäytyy jo enemmän keltaisena. Valosävyn valinta on makuasia, mutta joissakin tiloissa jokin sävy toimii toista paremmin.

Led-lamppu säästää selvää rahaa

Led-lamput kykenevät siis tänä päivänä tuomaan jo vastaavan tunnelma, mitä hehku- ja halogeenilamputkin. Myös led-lamppujen kestävyysominaisuudet ovat kehittyneet hurjasti samalla kuin niiden hankintahinnat ovat laskeneet roimasti. Huomattavan energiatehokkuuden lisäksi ne siis tarjoavat käyttäjälleen myös vaivattomuutta lamppujen hankinnan ja vaihtamisen osalta.

Valtavan valikoiman led-lamppuja löydät Karkkainen.com -verkkokaupasta ja Kärkkäisen tavarataloista. Tutustu myös Kärkkäisen koko Valaistus-kategoriaan, josta löytyy myös sisustusvalaisimet sekä pihavalot.

Tuotteet: ( 289 - 300 / 521 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,95
    Näytä vertailu
  • Sensor led, vakiokupuinen
    Teho: 10W
    Kanta: E27
    Valovirta: 806 lumenia
    Värilämpötila: 2700 Kelviniä
    Sisään rakennettu hämäräkytkin

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,95
    Näytä vertailu
  • Sensor led, vakiokupuinen,
    Teho: 11W
    Kanta: E27
    Valovirta: 1060 lumenia
    Värilämpötila: 2700 Kelviniä
    Sisään rakennettu hämäräkytkin

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,95
    Näytä vertailu
  • Pienkupuinen opaali led
    Teho: 6W
    Kanta: E14-kanta
    Valovirta: 470 lumenia
    Värilämpötila: 2700 Kelviniä
    Paloikä n. 15 000h

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
    Näytä vertailu
  • Opaali R50-kohdekupuinen led-lamppu 4W 4000K E14 480lm 138cd 110D 15000h 50x85mm, blisterpakkaus. Taajuus ~50/60Hz.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,95
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,95
    Näytä vertailu
  • Edison-kupuinen LED-sisustuslamppu E27-kannalla, kultaisella kuvulla ja filamentti-tekniikalla. Valovirta 410 lm (vastaa 35 W hehkulamppua) ja värilämpötila erittäin lämmin 2400 K.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,95
    Näytä vertailu
  • Edison-kupuinen LED-sisustuslamppu E27-kannalla, savunharmaalla kuvulla ja filamentti-tekniikalla. Valovirta 140 lm (vastaa 15 W hehkulamppua) ja värilämpötila erittäin lämmin 1800 K.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,95
    Näytä vertailu
  • Himmennettävä LED-pienoislamppu G4-pistokannalla (12V). Valovirta 200 lm (vastaa 20 W) ja värilämpötila lämmin 2700 K.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,95
    Näytä vertailu
  • Globe-kupuinen LED-sisustuslamppu E27-kannalla, kirkkaalla lasi kuvulla ja filamentti-tekniikalla. Valovirta 250 lm (vastaa 25 W hehkulamppua) ja värilämpötila lämmin 2700 K.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,95
    Näytä vertailu
  • Energiaa säästävä LED-pistokantalamppu G24d-1-pistokannalla. Valovirta 540 lm (korvaa TC-D 10 W) ja värilämpötila lämmin 3000 K. Keskimääräinen käyttöikä 30 000 tuntia.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,95
    Näytä vertailu
  • MR16 LED-kohdelamppu GU5.3-kannalla (12V). Valovirta 210 lm (vastaa 20W) ja värilämpötila lämmin 2700 K. Ei-himmennettävissä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,95
    Näytä vertailu
25
1 Pagination Pages Ellipsis 24 25 26 Pagination Pages Ellipsis 44