LEGOT kaikenikäisille rakentajille parhaisiin hetkiin

Vuonna 1932 perustettu tanskalainen perheyritys LEGO tunnetaan maailman suurimpana leluvalmistajana. Iki-ihanat ja tunnetut Legot ovat yleistyneet monenlaisiin käyttötarkoituksiin hyödyllisyytensä vuoksi. Yleisimmin Legoja käytetään harrastuksena ja loistavana ajanvietteenä koko perheen tai ystävien kanssa. Legoja voidaan käyttää myös keräilykohteena, apuvälineenä työpaikalla tai jopa hyödyntää psykologisena työvälineenä.

Legot ovat, kuin juhlaperinne. Ne sopivat jokavuotisiin juhliin lahjoiksi niin lapsille, kuin aikuisillekin. Jokaiseen juhlaan sopii myös ne ihastuttavat yhteiset hetket rakentelun äärellä. Ilahduta ystävääsi, lasta, perhettä tai suo itsellesi parhaat hetket ihastuttavilla Legoilla.

LEGOT osana lasten kasvussa ja aikuisten hyvinvoinnissa

Legot lapsille

Leikkiminen on tärkeimpiä ja merkityksellisimpiä osia lapsen kasvun kehityksessä ja sanotaankin, että lapsen työ on leikkiä. Lelut auttavat lapsen kommunikoinnin kehityksessä, vuorovaikutus- ja ilmaisu taidoissa sekä mielikuvituksen ja luovuuden kasvussa.

Mitä ovat kehittävät lelut? Lelut, jotka sopivat lapsen ikään ja kehitystasoon nähden ovat tarpeeksi haastavuutta tuovia muttei liian monimutkaisia. Silloin lapsi ei turhaudu ja mielikuvitukselle ja uteliaisuudelle jää tilaa. Legot antavat lapsille virikkeitä, mutta niiden rakenteluun ei ole yhtä oikeaa tapaa ja se mahdollistaa lapselle luovan ajattelun pohjan.

Legot aikuisille

Legot ovat myös loistava harrastus tai keräilykohde aikuisille. Stressin ja arjen kiireen keskellä on erityisen tärkeää pysähtyä hetkeksi rentoutumaan ja päästää luovuus valloilleen. Palautumisen vuoksi muiden häiriötekijöiden unohtaminen on tärkeää. On todettu, että Legojen käytöstä ahdistuksesta, stressistä ja masennuksesta kärsiville voi olla apua. Siksi Legojen rakentaminen voi olla hyödyllinen väline jollekin, joka haluaa helpotusta arkeen, mutta se sopii myös vaikka vain hauskanpitoon tai läheisten kanssa yhteisen ajan viettoon.

Kärkkäisen verkkokaupasta saat kattavan valikoiman erilaisia LEGO-settejä. Juuri tarpeisiisi sopivien Legojen löytämiseksi Legot on jaettu kategorioihin, jotka koostuvat erilaisista, eri ikäisille ja käyttötarkoituksille suunnatuista seteistä.

Valikoimastamme löydät mm. lego technic, lego friends, star wars lego, minecraft lego, harry potter lego, ninjago lego, creator lego, lego city ja lego duplo -setit. Hyvälle seuralle ja mukavalle yhteiselle tekemiselle ei mikään vedä vertoja ja siihen loistava yhdistelmä on myös pelit. Tutustu laajaan valikoimaamme ja löydä mieleisesi!

Tuotteet: ( 121 - 132 / 579 )
Järjestä:
  • Työnnä LEGO DUPLO Tavarajunan matkaan kohti satamaa!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 108,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® DUPLO® Höyryjuna on helppo kuin lasten leikki!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    Näytä vertailu
  • Ennennäkemättömällä muunneltavalla NINJAGO®-robotilla on irrotettavat jalat, kädet, ylävartalo ja aseet, joten lapset voivat rakentaa robottilelun ikiomaan tyyliinsä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Super Mario™ prinsessalinna on hauska Nintendo®-lahja lapsille. Lelusetti sopii rooli- ja tutkimusleikkeihin, taisteluihin ja moneen muuhun.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 58,90
    Näytä vertailu
  • Rakenna tuttua timanttimiekkaa muistuttava Minecraft®-maja ja päihitä sitten Creeper™ ja luuranko räjäytystaistelussa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Näytä vertailu
  • Loihdi hauska koriste LEGO® Star Wars™ valikoiman 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutetusta setistä, josta rakentuu aidon yksityiskohtainen R2-D2:n LEGO hahmo.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 87,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Harry Potter™ Viistokujan setti on taianomainen lahja pienille noidille, velhoille ja jästeille, sillä se on leikkisä ja täynnä yksityiskohtia.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 87,90
    Näytä vertailu
  • Animaatiohahmon rakennuslelu LEGO® Marvel Tanssiva Groot on loistojuttu Marvel Studiosin Guardians of the Galaxy ‑elokuvien ja Groot-hahmon faneille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
    Näytä vertailu
  • Suuntaa Unimaailman seikkailuihin LEGO® DREAMZzz™ setin parissa, joka sisältää taikamunan sekä kultapandan, kilpikonnan ja linnun hahmot.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,90
    Näytä vertailu
  • Tylypahkan kuuluisat huoneet täynnä taianomaisia seikkailuja!
    Harry Potter™ ‑faneille on luvassa taianomaisia seikkailuja Tylypahkan jokaisessa huoneessa tuttujen hahmojen, hauskojen yksityiskohtien ja aitojen tarvikkeiden parissa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 76,90
    Näytä vertailu
  • Hauskanpitoa goombien kanssa lapsille suunnatun LEGO® Super Mario™ seikkailulelusetin parissa. Mukana on rakennettava leikkikenttä ja 3 goombahahmoa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
    Näytä vertailu
11
1 Pagination Pages Ellipsis 10 11 12 Pagination Pages Ellipsis 49